19. maaliskuuta 2010

Abiturienttina


Minun ylioppilaaksi kirjoittamisestani on tullut kuluneeksi neljännesvuosisadan verran. Nykyään, kun puolet ikäluokasta suorittaa ylioppilastutkinnon, ei liene haitaksi, vaikka joku kirjoittaisi kahteen kertaan. Kirjoittaminen on muutenkin lempilajini, varsinkin aineiden kirjoittaminen. Niinpä ajattelin lähestyä ylioppilastutkintolautakuntaa vielä kerran.

Viime maanantaina oli äidinkielen niin sanottu esseekoe. Aiheesta ”Onko kansallinen enää kansallista?” olen skriivannut jo kirjan verran. Kysymystä ”Mitä sähkö on?” puolestaan pohti eräs toinen kansallismieliseksi haukuttu filosofi, G. W. F. Hegel. Aihetta ”Pitäisikö verkossa kirjoittavan esiintyä vain omalla nimellään?” tarkastelin teoksessani Sensuurin Suomi, ja kysymystä, pitäisikö Suomen luopua yleisestä asevelvollisuudesta sekä siirtyä ammattiarmeijaan, taas käsittelin tässä.

Arvoisa lautakunta! Minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kirjoittaa aiheesta 2: ”Kokemukset heijastuvat uniin – mutta miten?” Tässä kirjoitelmani.

Kokemukset heijastuvat uniin – mutta miten?

On vaikeaa osoittaa tarkasti, kuinka kokemukset päätyvät uniin. Ainakaan minun tietoni abiturienttina eivät riitä tämän prosessin selvittämiseen. Mutta sen voin kertoa, miten henkilökohtaiset kokemukseni tuottavat unia minulle ja minkälaisia ne ovat. Ja sehän tässä uskoakseni kiinnostaa.

Paljoa kokemuksia minulla ei tietenkään vielä ole. Ihan muutama tuikkaus vain ja nekin kännissä ja ilman kumia. Jos hieman lunttaan ja katson naapuripulpettiin, havaitsen, että kokelas Henry Laasanen on kirjoittanut heteromiehen oikeudesta saada naiselle jälkiehkäisy! Mutta tämä on vaarassa mennä aiheen vierestä. Kiintoisaa on, heijastuvatko kokemukset uniin jälkikäteen vai etukäteen, jolloin puhuttaisiin esimerkiksi toiveunista. Suurin osa unistani taitaa olla toiveunia. Ainakin ne muistan parhaiten.

Mutta miten kokemukseni heijastuvat uniin? Ennen vanhaan oli marxismi. Nykyään marxismin tilalla on bruksismi. Se on nukkuessa tapahtuvaa hampaiden pureskelua. Kun yhteiskunnassa on pulaa kaikesta, ihmiset eivät toimi enää vallankumouksellisesti vaan narskuttelevat öisin hampaitaan. Näin minunkin kokemukseni – tai tarkemmin sanottuna kokemattomuuteni – heijastuvat uniin.

Mutta jätetään politiikka. Ratkaisua voidaan etsiä uskonnosta. Sanoihan pastori Mitro Repokin, että myös ”kokemattomuus on kokemus”. Rohkenen olla eri mieltä, sillä sehän on kuin väittäisi, että jumalattomuus on jumaluus.

Näen unissani usein enkeleitä. Ne ovat kauniita. Kokemukseni ejakuloituvat projisoituvat silloin uniini ja joka puolelle paikkaa, jossa nukun. Se onkin asia, jonka perusteella voin erottaa unen valvetilasta. Muutenhan saattaisin herätessäni luulla, että näenkin vain unta, että herään. Tai että ollessani valveilla vain uneksin, että olen valveilla. Tämä ei olisi ihme, sillä intiaanien mielestä unet ovat valvetilaa todellisempia.

Siinä oli aineeni

Nyt uneksin tietenkin ylioppilaslakista, vaikka en ole varma myöskään tutkintolautakunnan olemassaolosta. Onko siellä ketään? Kirjoitustani tuskin lukee kukaan ainakaan pöydän ääressä. Todennäköisesti sensorin virkaa hoitaa joku yliopiston feministinen assistentti, joka lukee ainettani toisen tissinsä päällä harjoittaen samalla rintaruokintaa sekä noudattaen Suomen Akatemian rahoittamaa työn ja perhe-elämän yhdistämisohjelmaa.