”Hyökkäys on paras puolustus”

Viime perjantaina eli Minna Canthin päivänä Suomessa vietettiin tasa-arvon päivää. Suomalaiset ovat vaatineet tasa-arvoa Ruotsin vallan ajoilta asti, mutta nykyään tasa-arvon puolesta taistelu antautuu feminismin ja monikulttuurisuuden edessä. Varsinkin maahanmuuton myötä tasa-arvo on jouduttu kyseenalaistamaan, kun islamin nimissä poljetaan monien vähemmistöjen oikeuksia.

Helsingin Sanomat puolestaan jatkaa vyörytystään, jotta maahanmuuttokritiikki voitaisiin lavastaa ”rasismiksi”. Viime perjantaina lehti kirjoitti laajasti Astrid Thorsin ja Alexander Stubbin yhdessä vetämästä maahanmuuttolinjasta, joka on ollut vastoin kansan valtaenemmistön tahtoa.

Thors otaksunee, että hyökkäys on paras puolustus, sillä hän katsoo, että ilmaisunvapautta uhkaavat Suomessa maahanmuuttokriitikot. Väite on ällistyttävä omassa nurinkurisuudessaan. Kyllä asiat ovat tarkalleen toisin päin. Sananvapautta ovat Suomessa uhanneet nimenomaan viranomaisvalta ja hallitusvalta itse, kun sinänsä perusteltu maahanmuuton arvostelu on koetettu vaientaa jopa lain voimalla.

Tässä mielessä Thorsin väite, että ”hallituksen on tuomittava hyökkäykset ilmaisuvapautta kohtaan” (siis hänen omaa toimintaansa vastaan), on yhtä selvä näyte kyseisen politiikan järjettömyydestä kuin hänen edustamansa maahanmuuton vaatiminen kokonaisuudessaankin. Ei auttane, vaikka Vanhanen ja Katainen hokevat, että ”Thorsilla on hallituksen tuki, on hallituksen tuki, on hallituksen tuki...”, jos kyseisellä linjalla ei ole kansan luottamusta eikä tukea. Miksi hallitus ei tuomitse ”hyökkäyksiä ilmaisunvapautta kohtaan”, vaikka kyseessä ovat hallituksen omat hyökkäykset?

Jo viime viikolla Helsingin Sanomat yritti kääntää sananvapauskysymyksen kumolleen jutussa, jonka mukaan maahanmuuton yliopistotutkijat kärsivät siitä, etteivät he muka ole saaneet tarkoitushakuisia mielipiteitään maahanmuuton lisäämisestä kuuluviin! (Kommenttini voitte lukea tästä.)

Hesarin mukaan myös Alexander Stubbin mielestä ”Suomessa vellova maahanmuuttokeskustelu on kääntynyt pahasti vinksalleen”. – On todella, mutta eri tavalla ja eri syistä kuin ulkoministeri katsoo. On väärin leimata sinänsä asiallinen maahanmuuttokritiikki ”nationalismiksi, rasismiksi, populismiksi tai ksenofobiaksi”, kuten Stubb expressis verbis tekee. Hänellä on tuskin aavistustakaan, minkälaiseen parjaamiseen hän tulee syyllistyneeksi noin ajatellessaan. Olen esimerkiksi itse perustellut poliittisessa filosofiassani, miksi monikulttuurisuuden ideologia ja maahanmuutto eivät ole strategioina sen enempää Suomelle kuin Euroopallekaan hyväksi.


Promillekannatus – Kenellä?

Kun Stubb lisäksi toivoo, ettei kokoomuksen sisäisenä maahanmuuttokriitikkona toimivalla Wille Rydmanilla olisi ”promillea enempää kannatusta puolueessa”, hän on todennäköisesti väärässä. Oma käsitykseni on, että Stubb on puolueessaan itse vähemmistönä. Siitä näyttäisi todistavan Stubbin kannanotto, että rydmanilaisten ajatuksilla ”ei ole mitään tekemistä kokoomuksen maahanmuuttolinjan kanssa” ja hänen naulitseva tapansa todeta mielipiteensä jatkoksi: ”Ei mitään.”

On kehnoa, jos puolueen linja on sama kuin Stubbin henkilökohtainen hoipertelu. Yhden näytön siitä antoi jo hänen taannoinen ehdotuksensa, että viisumikäytäntö pitäisi poistaa Suomen ja Venäjän väliltä. (Kommenttini asiasta tässä.)

Maahanmuuttotendenssi nauttii todennäköisesti kokoomuksen sisällä päinvastaisia kannatuslukemia, kuin Stubb katsoo. Siitä kertoo muun muassa Jyrki Kataisen tuore lausunto. Sinänsä kiemurtelevissa mielipiteissään Katainen toivoo, ettei viranomaisvalta tulisi tukahduttaneeksi ”tervettä ja tarpeellista keskustelua maahanmuuttopolitiikasta”. Mutta toisaalta hän syyttää myös meitä, jotka olemme kantaneet vastuun tästä kriittisyydestä, ja valittaa, että ”yhteiskunnan eliitti ei ole osannut osallistua maahanmuuttokeskusteluun”. Totuus on, että vallassa olijat ovat yksipuolisesti vaatineet lisää maahanmuuttoa, aivan kuten yliopistovirkojenkin haltijat. Oppositio taas on vaiennut oman myöntymisensä merkiksi, ja kriittisinä pysyneet akateemiset tutkijat on joko ajettu toimintapaitsioon tai haastettu oikeuteen. Aika merkillistä ilmaisunvapauden suojelua!

Tarkalleen ottaen Katainen kiirehti korjaamaan ulkoministerin kannanottoa Hesarin mielipidepalstalla seuraavin sanankääntein:

”Asenne on oikea, mutta samalla olemme tulleet tukahduttaneeksi myös terveen ja tarpeellisen keskustelun maahanmuuttopolitiikasta.”

Oman käsitykseni mukaan vapaassa keskustelussa, tieteessä ja poliittisessa mielipiteidenmuodostuksessa ei pitäisi edellyttää mitään ehdottoman oikeita asenteita. Juuri niiden vaatiminen on ajattelun ja sanankäytön tärvelyä.


Hyvin ymmärrettävää

Kenkä puristaa myös monesta muusta kohdasta. Ymmärrän oikein hyvin esimerkiksi sen, että Thors nyt tilittää Hesarissa, kuinka väärin on, jos ”keskustelussa asetetaan esimerkiksi maahanmuuttajaperhe suomalaista eläkeläistä vastaan”. Ja samoin ymmärrän, että Matti Vanhanen otti juuri äsken kantaa käännytyspäätöksen saaneen isoäidin kohtaloon radiohaastattelussa. On helppo ymmärtää myös, miksi Jyrki Kataisen mielestä nykytilanne on ”loukannut monia, jotka suvaitsevat erilaisuuden, mutta kokevat epäoikeudenmukaisuutta nykyisen maahanmuuttopolitiikan käytännöissä”.

Esitin nimittäin valtioneuvostolle tekemässäni hakemuksessa vähemmistövaltuutetun virkaan lyhyen tulevaisuusstrategian siitä, kuinka maahanmuuttopolitiikkaan liittyvä kaksinaismoralismi olisi saatava loppumaan ja miksi syrjintä- ja tasa-arvohierarkiat olisi purettava. Mainitsin tässä pienessä etydissäni, että sen enempää vähemmistövaltuutetun kuin tasa-arvovaltuutetunkaan toimisto ei tunnusta seksuaalivähemmistöjä, ja esimerkkitapauksena viittasin myös paljon julkisuudessa esillä olleeseen karjalaismummon kyyditykseen. Ei tämä ole, Astrid hyvä, mitään vastakohtaistamista vaan todellisuudessa itsessään vallitsevien vastakohtien paljastamista: juuri niiden järjettömyyksien esiin nostamista, joita te olette olleet luomassa.

Jos perusteltu tosiasiain toteaminen ja ongelmien osoittaminen tuomitaan julkisessa sanassa ”rasismiksi”, kyseessä ei ole pelkkä ajatusvirhe vaan absoluuttinen loukkaus – meitä kohtaan. Sitä paitsi rasismi on rotusortoa, johon maahanmuuttokriitikoista ei ole syyllistynyt juuri kukaan muutamaa harvinaista poikkeusta lukuun ottamatta. Myöskään pääministeri Vanhanen tuskin on miettinyt, mihin hänen vaatimuksensa ”rasismin nollatoleranssista” johtaisivat. On tietysti selvää, että Matti Vanhanen tuomitsee rasismin, sillä hänen omaatuntoaan kaivelevat ehkä Tatu Vanhasen rotuselektiiviset älykkyystutkimukset – sinänsä täysin suotta, sillä akateemista moitteen sijaa noissakaan töissä ei ole. (Aiheesta lisää tässä.)

Objektiivinen tosiasia on, että rasistisia mielipiteitä ei voida hyvistä yrityksistä huolimatta koskaan kokonaan poistaa. Julkisen vallan puheet rasismin pois jynssäämisestä johtaisivat valheelliseen yhteiskuntaan ja pahimmillaan niin sanottuun kielletyn hedelmän ongelmaan. Julkinen valta voisi omilla kielloillaan tehdä rasistisiin puheisiin ja tekoihin ryhtymisestä kiinnostavaa ja mahdollisesti houkuttelevaakin. Ihmisten psyko- ja sosiodynamiikasta poliitikot eivät näytä ymmärtävän kerta kaikkiaan mitään.