16. maaliskuuta 2010

Tutkijat tiedepoliittisen syrjinnän uhreina


Kansleri Ilkka Niiniluoto paheksui Helsingin Sanomien jutussa sitä, että maahanmuuton tutkijat ”ovat joutuneet poikkeuksellisen rajujen uhkausten ja kunnianloukkausten kohteiksi nettikirjoittelussa”. On selvää, että tämä on tapahtunut nimenomaan ”nettikirjoittelussa”, koska mitään tosiasiallisia tai muutoin näkyviä uhkauksia kyseisiin tutkijoihin ei ole kerrottu suunnatun.

Ruotsalaisessa Örebron yliopistossa tosin murhattiin kristitty assyrialainen lehtori Fuat Deniz, jonka tutkimusaihe koski muslimien suorittamaa Ottomaanien valtakunnan aikaista kristittyjen kansanmurhaa, asiaa, jonka Ruotsi äskettäin tunnusti ja minkä vuoksi Turkki kutsui suurlähettiläänsä kotiin. Denizin epäiltiin joutuneen ääri-islamistien väkivallan kohteeksi. Syytä ei ole unohtaa sitäkään, että myös professori Kari S. Tikan Suomessa surmanneet olivat venäläisperäisiä maahanmuuttajia.

Todellinen uhkailu, painostus ja sensuurin yritykset on nykyaikana kohdistettu niihin maahanmuuttokriittisiin tutkijoihin, jotka on pakotettu toimimaan yliopistolaitoksen ulkopuolella. Toimintaresursseja kun ei myönnetä maahanmuuttoon järkiperäisesti asennoituville tutkijoille lainkaan tuossa täysfeministisessä ja läpikotaisin vihervasemmistolaisessa yliopistossa. Sen sijaan yliopistoista on myönnetty palkallinen syöttötuoli melkein jokaiselle maahanmuuttoa penäävälle ja tutkijaksi itseään nimittävälle puolikoulutetulle.

Ilkka Niiniluodon ja Veronika Honkasalon Hesarissa esittämät hyökkäykset ovat tyypillisen brezhneviläisiä väitteissään siitä, että vain ”harva tietää millaista suoraa häirintää tutkijat kokevat”, ettei kansainvälisyyden, monikulttuurisuuden ja maahanmuuton vaatijoiden pitäisi ”vetäytyä julkisuudesta” ja että tämä on jopa ”turvallisuuskysymys”. Kyseinen tekstuaalinen häirintä näyttääkin olevan samanlaista kuin se seksuaalinen häirintä, josta feministit valittavat joka puolella oman estoisuutensa merkiksi. Kannanotoillaan Niiniluoto todistaa vain sen, että hän yleensäkin asettuu aina sovinnaisuuden ja vallan puolelle: feministit ja kansainvälisyyden vaatijat ovat oikeassa, muut väärässä.

Honkasalon toiminta puolestaan on ollut täysin tarkoitushakuista. Hän on toiminut Naisasialiitto Unionin puheenjohtajana, ja olen lähes kaikesta eri mieltä kuin hän. Lukekaa toki myös ne Hesarin jutun monta sataa yleisökommenttia, joissa tuomitaan silkaksi kaunisteluksi muun muassa väite, että Honkasalo ”pitää tutkijoiden velvollisuutena tasapainottaa keskustelun kielteistä sävyä”. Tämä balanssoiva poliittisen korrektiuden vaaliminen takaa nähdäkseni vain sen, että ennakkoehdottomaan tiedonmuodostukseen ei päästä ja että tieteissä ei ole munaa.

Kun Niiniluoto vertaa suosikkitutkijoidensa saamaa arvostelua inkvisitioon, se on kieltämättä valaisevaa, mutta nurin päin käännettynä. Nythän ihminen joutuu inkvisition ja stalinistisen vainon kohteeksi, jos hän ei suostu vastaanottamaan tai edustamaan tuota viranomaisohjatun näennäistutkimuksen uskontunnustusta, jonka mukaan maahanmuuttajien ylimäärää tarvitaan työttömyys-Suomessa ja että se on muka suurikin rikkaus. Näin aurinko kiertää maata.

Jutussa mainittu uhkailu onkin toteutunut vice versa. Esimerkiksi minua ja Jussi Halla-ahoa vastaan suunnattu painostus ja rajaaminen akateemisen uran ulkopuolelle on ollut häikäilemätöntä ja vapaan tiedonmuodostuksen sekä yliopiston oman edun vastaista. Kirjani, toimintani ja minut itseni on laitettu käytännölliseen boikottiin filosofian laitoksilla ilman hyväksyttävää syytä. Tämä ei ole ollut vain persoonaani vastaan suunnattu loukkaus, vaan siten on vahingoitettu pahasti myös toimintaedellytyksiäni ja toimeentuloani.

Vallassa olevalla professoritroikalla ei näytä olevan aavistustakaan siitä, minkälaista vahinkoa yliopisto on tuottanut minulle kiistämällä minulta kaikki tutkimusresurssit yliopistofilosofian piirissä. Filosofian laitoksella on sanottu, että parasta olisi, jos se Hankamäki vaiettaisiin hengiltä. Julkaistessani viranomaisfilosofien väärinkäytöksistä omaelämäkerrallisen raportin nimeltä Suomalaisen nykyfilosofian historia (2009) teokseni yritettiin tukahduttaa vaikenemalla kirjasta täysin ja kieltäytymällä myöntämästä asialle julkisuutta, ”jotta Hankamäki ei saisi tavoitteilleen yhtään enempää huomiota kuin hänellä jo on”. Jos yliopisto ei pyrkisi näyttäytymään sivistysorgaanina, tämä porukka ei voisi luikerrella häveliäisyysvaatimusten taakse ja turvautua siihen oletukseensa, etteivät sorretut voisi vastata väkivaltaan väkivallalla.

Syrjintä on kohdistunut tietenkin myös homoseksuaalisuuteeni sitä kautta, että en ole suostunut olemaan Niiniluodon ja muiden heteroiden odotusten mukainen nynnyhomo, joka äänestää vihreitä ja hakeutuu feministien hameenhelmojen alle. Sen sijaan olen muotoillut itse oman johdonmukaisen filosofiani, jonka edessä feministien leuat ovat loksahtaneet auki kuin pajatson rahakouru. Toimintaresurssit on kielletty minulta filosofian laitoksilla, sillä heteroprofessorit eivät ole voineet sietää sitä, että ollessani yliopistossa vaikutusvaltani olisi heidän valtaansa suurempi, toisin sanoen ”liian suuri”.

Kiintoisaa on, että kahdessa muussa tämänpäiväisessä jutussa ammutaan alas 20 000 maahanmuuttajan vuosivauhtia vaatineen Pekka Himasen tulevaisuusselvitys, jonka julkaisutilaisuutta myös Niiniluoto pyhitti läsnäolollaan. Ensin iski Hesarin kolumnisti Virpi Salmi omalla kirjoituksellaan, ja sitten selvityksen rokkasi lyttyyn Suomen Pankissa toiminut Jouko Marttila Yleisradion jutussaan. Lukea sopii lisäksi omaa analyysiani aiheesta – miksipä ei myös vaihtoehtoista tulevaisuusohjelmaani.

On myös syytä nähdä pintakuohun läpi ja pohtia, mistä kiistassa on tieteenfilosofisesti kysymys. Feministit ja vihervasemmistolaiset nauttivat hegemonia-asemasta yliopistoissa. Keskusteluihin antautuminen meidän meri tavalla ajattelevien kanssa voisi vain huonontaa heidän asemaansa, ja siksi heidän etunsa mukaista ei ole, että feminismin ja maahanmuuton tabut kyseenalaistettaisiin ja että asioista puhuttaisiin avoimesti. Samasta syystä myös analyyttisen systeemifilosofian edustajat ovat panssaroituneet omaan näennäisfilosofiseen tiedekäsitykseensä, joka on täysin mitäänsanomaton ja pakkoneuroottinen.

Taktiikkanaan heillä on vedota ”tieteellisyyden ihanteeseen”, jonka mukaan vain hakijoiden kansainvälisen pätevyyden sekä tutkimussuunnitelmien tason uskotaan ratkaisevan virkanimitykset ja että ne siksi ovat oikeudenmukaisia. Todellisuudessa hakijoiden pätevyydessä ei ole yleensä suuriakaan eroja, ja raha- sekä resurssikiistat ratkaistaan mielipiteidenvaraisesti.

Yliopistoilla, Suomen Akatemialla ja säätiöillä onkin perin ideologinen kirjoittamaton normi, jonka mukaan akateemiset toimintaresurssit jaetaan tietyille tendensseille. Niistä juuri feminismiä, monikulttuurisuutta ja pakkokansainvälistämistä suosivat asetetaan etusijalle. Sen sijaan yliopistot, akatemia ja säätiöt välttelevät myöntämästä mitään niille todella älyllisille hankkeille, joissa kyseenalaistetaan koko tiedepolitiikka pohjamutia myöten. Näiden hankkeiden edustajat yritetään lavastaa aggressiivisiksi, väkivaltaisiksi ja hyökkääviksi, kun taas vallassa olijat yrittävät pönkittää asemaansa uhriutumalla ja lavastamalla itsensä avun tarpeessa olijoiksi, sellaisiksi, joita jatkossakin täytyy etuoikeuttaa ja tukea.

Huomaatteko, kuinka tämä taktiikka toteutui esimerkiksi Ilkka Niiniluodon ja Veronika Honkasalon edellä viitatuissa kannanotoissa? On tietysti suuri harmi ja vahingoksi koko yliopistolaitokselle, että se suosii täysin ideologisia toimintamuotoja pyrkiessään välttämään ongelmia, joita intellektuellien toiminnasta seuraisi.

Sellaiset ihmiset, jotka pitävät totuuden lausumista maahanmuutosta uhkailuna tai kunnianloukkauksena, ovat harvinaisen pikkusieluisia ja filosofeiksi sopimattomia tyyppejä. Syytteitä nämä virkamiehet eivät ole toistaiseksi nostaneet minua vastaan, koska oivaltavat, että heidän itsensä pitäisi olla syytettyjen penkillä. Eihän Pirukaan ole siinä asemassa, että voisi valikoida ketään Taivaaseen.