25. maaliskuuta 2010

Rasismikauhistelujen sietämätön defensiivisyys


Defensiivisyydellä tarkoitetaan puolustuksellisuutta. Psykoanalyyttisen teorian mukaan puolustelu paljastaa ihmisten haluavan juuri niitä asioita, joita he koettavat torjua mielestään.

Esimerkiksi juopottelun vastaisuutta voidaan pitää merkkinä sala-alkoholismista ja homofoobisuutta omasta peitellystä homoseksuaalisuudesta. Heterovastaisuutta puolestaan voitaisiin pitää vihjeenä piilevästä heteroseksuaalisuudesta ja rasisminvastaisuutta osoituksena omista rasistisista yllykkeistä. Yltiöpäinen rasismin paheksuminen saattaa ilmentää myös syyllisyydentunnetta, joka taas voi johtua alitajuisesta havainnosta, että osallistuu itse johonkin rasistiseen käytäntöön kulttuurin tai elämäntavan osana.

Ihmisten ja instituutioiden defensiot iljettävät minua yhtä paljon kuin kukkahattutätien ja pappien pedofiilijahdit: niiden takana on aina jotain hämärää mutta samalla paljastavaa. Tietysti minua ahdistaa myös ihmisten tietty naiivius, kun he eivät tunne omia motiivejaan. Otaksun, että suuri osa Euroopan unionin rasisminvastaisesta työstä sekä ihmisoikeuksien takomisesta on vain tuota huonosta omastatunnosta ja piilevistä mieliteoista johtuvaa hekumaa, jota lentokentillä parveilevat korkeapalkkaiset EU-virkamiehet ja -naiset potevat omassa takaraivossaan.

Rasisminvastaisilla julistuksillaan he oksentavat ulos pahaa oloaan, joka johtuu siitä, että he itse poimivat hedelmät kulttuurimme kakusta, verottavat kansalaiset hengiltä, kylvävät ihmisten välille eripuraa ja pitävät yllä juuri sitä elintasokuilua, joka on tärkein syy esimerkiksi terrorismiin. Virkaeliitin (eli -alamaailman) huono omatunto ja defensiivisyys johtuvat siis sen tosiasian alitajuisesta aavistamisesta, että samalla kun afrikkalaislapsia kuolee nälkään kuin kärpäsiä, näiden sisä-, ulko- ja ties minkä ministeriöiden elintarvikeosastoilla aterioivien viranhaltijoiden huulet huokaa: ”Tuokaa ruokaa.”

Tällaisessa tilanteessa on luonnollista, että suomalainen perussuomalainen ja Arabian niemimaalta lähtöisin oleva muslimi voivat kokea toisensa paremmiksi kavereiksi kuin suomalainen perussuomalainen ja häntä paimentamaan laitettu kotimainen virkamies, joka ei oikeastaan tee leipänsä eteen muuta vetää toisia suomalaisia oikeuteen vääristä sanoista ja puheista.

Euroopan unionin myötä maahamme on syntynyt uusi Neuvostoliiton puolue-eliittiä muistuttava virkamiesluokka ”demokratiajohtajineen”. Orwellilaisten käsitteiden epätodellisuudessa työskentelevien palkintovirkailijoiden tehtävänä on toteuttaa ja valvoa EU:sta johdettua defensiivistä politiikkaa, joka tosiasiassa on vain tuon virkamiesluokan oman syyllisyydentunteen mätä hedelmä.

Heidän syyllisyytensä kumpuaa perimmältään hybriksestä, jolla antiikin aikoihin tarkoitettiin ihmisten pyrkimystä asettua omien edellytystensä ulkopuolelle. Ja juuri niin tuo virkamiesluokka koko ajan tekee: se lapioi kansanryhmien välille kuiluja, vaikka yksikään etninen ryhmä tai yksilö ei huutaisi heitä apuun ja vaikka ihmisten välillä ei vallitsisi mitään ristiriitoja. Sikäli kuin nämä ristiriidat ovat todellisia, nekin johtuvat Euroopan unionin pakottavasta politiikasta, siitä, että liiallisen maahanmuuton suosijat ovat menneet kaikkien rajojen yli.

On mielenkiintoista nähdä, miten esimerkiksi vähemmistövaltuutetun virantäyttö etenee. Jätin kaksi viikkoa sitten virkaan oman, epäilemättä erilaisen ja muiden hakijoiden asiakirjoista poikkeavan, hakemukseni. Minkäänlaista yhteydenottoa prosessista vastaavalta taholta ei ole kuulunut, ja sekä puhelin että sähköposti ovat pysyneet kiinni kuin sammakon pimppi. Tiedän toki, että valtioneuvosto tekee kaikkensa, ettei virkaan nimitettäisi ketään, joka kykenee itsenäiseen ajatteluun.

Mutta takaisin asiaan. Mitä tekemistä defensiivisellä politiikalla ja sitä koskevalla analyysillani on käytännön kannalta?

Rasismisyytöksistä on tullut kantaväestöön kuulumattomien ihmisten veruke ja tekosyy etuoikeuksien tavoittelemiseen yhteiskunnassa. ”Rasismia” syntyy, kun ulkomaalaisjantterit huomaavat, että he eivät voikaan käydä joka päivä ravintoloissa iskemässä suomalaismiesten vaimoja, ”koska rasismi!” He sanovat: ”En saa työpaikkaa kouluttamattomana, koska rasismi!” Tai: ”Sosiaaliviranomaiset eivät maksakaan kaikkia menojani avoimella maksusitoumuksella, koska rasismi!”

En väitä, että rasismia pitäisi vähätellä, mutta sitä ei pitäisi myöskään liioitella. Jos aina huudetaan ”susi siellä” tai ”susi täällä”, kukaan ei kiinnitä huomiota silloin kun on oikea hukka paikalla.

Viime tiistaina Helsingissä järjestettiin Euroopan rasisminvastaisen verkoston (European Network Against Racism, ENAR) iltapäiväseminaari. Tämä ENAR on edellä selittämäni defensiivisyyden kulminaatiopiste. Jos nyky-Euroopassa ei ole ollut rasismia ennen Euroopan unionin toteuttamaa rajojen avaamista, sitä syntyy ensinnäkin siksi, että rajat ovat nyt avoimemmat kuin koskaan, ja toiseksi siksi, että näin syntyvän rasisminpelon vallassa harjoitettava rasisminvastaisuus luo koko ajan lisää uhkia ja pelkoja kansalaisten todellisuuteen omilla tappouhkausspekulaatioillaan ja internetin sensuroinnillaan.

MikroPC-lehden mukaan punaisista ilmiantonapeista ja internetoperaattoreille suunnitelluista sensuurivaatimuksista tunnettu ”Rasistiset rikokset” -työryhmä aikoo kieltää myös ”rasistiseen materiaaliin” linkittämisen. Tämä merkitsisi ilmeisestikin kaiken linkittämisen lopettamista, sillä rasismia on viranomaisten mukaan nykyään aivan kaikki. Omasta mielestäni tällaiset komiteanmietinnöt ovat rikoksia ihmisten perusoikeuksia vastaan. Ne kuuluvat kansalaisvapauksia uhkaavien lainsäädäntöhankkeiden listalle, ja ne pitäisi polttaa poroksi ylijumala Zeuksen taivaallisella tulella.

Viranomaisvalta ei näytä ymmärtävän, että ihmisten mielipiteidenvaihto ei ole hiirenklikkausta eivätkä ihmiset ole kilpikonnia. Jos kommunikaatio estetään netissä, mikäpä estää puhumasta asioista suoraan kaduilla? Tämä on ihmisten yhteiskunta ja sellaisena pysyy.

Entä sitten paljon julkisuutta nauttineet väkivaltaiset uhkaukset? Media ja viranomaiset ovat olleet kiinnostuneita vain maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvien mahdollisesti saamista ”uhkauksista”. Minun tietooni ei ole tosin tullut akateemisen yhteisön liepeillä neljännesvuosisadan aikana toimiessani yhtään tapausta, jossa jotakuta tutkijaa olisi uhiteltu joillakin rasistisilla perusteilla.

Kun esimerkiksi Helsingin Sanomissa (14.3.2010) muuan anonyymi mielipidekirjoittaja nyt itkee nimimerkin takaa, kuinka kamalaa hänen perhe-elämänsä on jatkuvien uhkausten vuoksi, minä uskon tämän sitten, kun kyseinen paranodi-Paula kirjoittaa omalla nimellään ja esittää asiasta todisteet.

Todellisuudessa asiat ovatkin toisin päin. Mietitäänpä vähän.

1) Hänellä sentään on virka, eli kyseinen mielipidekirjoittaja elää omien sanojensa mukaan taloudellisesti turvattua elämää.

2) Jos virkaa ei ole, hänen kanssaan samalla tavalla ajatteleville yleensä perustetaan virka johonkin tutkimuslaitokseen tai yliopistoon joko valtion rahoilla tai Euroopan unionin miljoonilla, joita unioni syytää omiin monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa edistäviin propagandaprojekteihinsa.

Tällä porukalla ei pitäisi olla kerta kaikkiaan mitään valittamista.

Sen sijaan toisin on meidän laitamme. Me esiinnymme omalla nimellämme. Filosofeja on tässä suhteessa kahdenlaisia: niitä, jotka uhraavat uransa periaatteidensa vuoksi, ja niitä, jotka uhraavat periaatteensa uransa vuoksi.

1) Kukaan ei kysy, kuinka helvetinmoisten sosiaalisten rangaistusten uhriksi joutuu jokainen sellainen ihminen, joka esittää analyysinsa tästä tai tuostakin yhteiskunnallisesta vääryydestä yhtä suoraan ja peittelemättömästi kuin minä.

2) Vaikka omaa henkeäni on toistaiseksi uhattu vain irtisanomisilla ja ohituksilla virantäytöissä, pahinta väkivaltaa on ollut tapa, jolla minusta on tehty henkipatto kieltämällä minulta kaikki akateemiset toimintamahdollisuudet yliopistolaitoksessa. Lukekaa todisteeksi 500-sivuinen ja monella sadalla lähdeviitteellä dokumentoitu teokseni Suomalaisen nykyfilosofian historia – Mustelmani taisteluista tieteen ja filosofian kentillä (2009), josta media vaikenee kuuluvasti kaikilla kielillä.

3) Vaikuttavaa vallan käyttöä on sekin, ettei kanssani samalla tavoin ajatteleville ole yleensä sijaa majatalossa missään muuallakaan. Vaikka monikin yrityspomo haluaisi palkata meikäläisen esimerkiksi konttoriinsa vastaanottoneidiksi pelkästä myötätunnosta, hän ei uskalla tehdä niin, koska hänkin pelkää joidenkin asiakkaiden kostoa. Tämä on työelämän mielipidevankeutta.

4) Jos taas joku median valtavirran edustaja, kuten Helsingin Sanomien Perttu Häkkinen puhuu minusta paskaa päivälehdessä, siihen ei puutu itseni lisäksi kukaan, eikä mikään media pidä minun leimaamistani ”Jussi Halla-ahon petikaveriksi” kumpaakaan kohtaan osoitettuna rasismina. Sen sijaan eräs muutamista tuhansista lukijoistani kysyy, miksi filosofi on vaiettu mediassa. Arvatkaa, onko hauskaa.

5) Älkää siis turhaan vaivatko päätänne kysymyksellä, miksi useimmat maahanmuuttokriitikot eivät esiinny omalla nimellään vaan puhuvat asioista anonyymisti netissä. Syy siihen on median puolueellisuus: se, että muualla kuin netissä esiintymislavaa ja mahdollisuuksia ei ole eikä anneta. Ja jos julkisuutta tulee, se on tarkoituksellisen epäasiallista ja mustamaalaavaa.

Kiitänkin sekä siitä että sordiinon polkemisesta. Parasta palautetta nimittäin on, että ajatukseni tunnetaan ihmeen laajalti sekä vallan hoveissa että kansan kerroksissa, vaikka en näykään joka päivä tiedotusvälineissä. Tästä on hyvä möyriä eteenpäin.