11. maaliskuuta 2010

Filosofit vallan verkoissa


Suomalaisen iltapäivälehtijournalismin King Kong, Mattiesko Hytönen, paljasti viime syksynä, ettei filosofi Pekka Himasen mainostama Oxford-professuuri ollutkaan sen kummempi kuin muutaman kuukauden vierailu kyseisessä yliopistossa. Jopa G. H. von Wrightin professuuri Cambridgessa kesti kauemmin (eli runsaan kolme vuotta), toisin sanoen sen ajan, jonka hän pystyi tuossa toimessa olemaan.

En kuitenkaan moiti Himasta egonsa paisuttelusta. Se on tavanomainen inhimillinen heikkous. Vakituisissa professorinviroissa olevat tyypit ovat vielä häntäkin mitäänsanomattomampia. Kansainvälisillä ansioilla kerskailu on juuri sellaista itsetehostusta, joka parhaiten tunnetaan Simo Salmisen Rotestilaulusta: ”On sitä tässä yks ja toinenki sentäs jotakin nähny, voi olla että vielä käydään ulkomaillakin, ettei sitä nyt tartte ihan silmille tulla hyppimään!” Parasta kai olisi, jos viiden tähden hotelleissa majailevat matkasaarnaajat matkustaisivat omaan itseensä.

Himanen on nyttemmin päästänyt julkisuuteen hallituksen häneltä tilaaman tulevaisuusselvityksen. Toimeksiannon mukaan selvityksessä oli pohdittava, ”kuinka henkinen kulttuuri ja arvomaailma voivat vaikuttaa voimavarana siihen, että Suomi voi laaja-alaisesti hyvin ja täyttää tehtävänsä myös 2010-luvun maailmassa”. Selkeä määräys – helppo totella.

Itse haluaisin tietää, mikä todellisuudessa muuttuu ja millä konkreettisilla keinoilla Himanen aikoo parantaa henkisen ja materiaalisen arvotuotannon tilaa, paitsi tietysti maahanmuutolla, jonka vuositasoksi hän on vaatinut 20 000 tulijaa.

Väite, että ovet onnen paratiisiin avautuvat ”vihreän informaatio- ja vuorovaikutustalouden”, ”hyvinvointiyhteiskunnan version 2.0” (mitä se sitten tarkoittaakin) sekä ”rikkaan monikulttuurisen elämän” kautta, paljastaa että Himasesta on kehittynyt yksi maamme eturivin mokuttaja. Omasta mielestäni Himasen ehdottamat ympäristösertifikaatit ja -sanktiot ainoastaan jarruttavat teknistä evoluutiota, joka etenee parhaiten vapaiden markkinoiden ja tietoisen kuluttajan ehdoin. Analyysini Himasen maailmanparannushankkeesta esitin jo tässä.

Filosofit valtiovallan orjina

Koska valtioneuvosto ei asettanut tulevaisuusselvitystä kilpahaun eikä akateemisen vertaisarvioinnin kohteeksi eikä myöskään kertonut sen hintaa, kysyin Matti Vanhasen valtiosihteeriltä Risto ”The Unknown Soldier” Volaselta sähköpostitse 11.2.2010, ”paljonko Pekka Himaselle luovutetaan rahaa ja muita resursseja tämän hankkeen toteuttamiseen, ja paljonko ovat hankkeen kokonaiskulut sekä kuka tai mikä taho kustannukset maksaa”.

Sain tunnin päästä seuraavan vastauksen: ”Hyvä Jukka Hankamäki, Kiitos mielenkiinnosta hankkeeseen. Pekka Himanen ei saa hankkeesta korvausta eikä hänelle luovuteta muita resursseja. Hnkkeen alkutilaisuudessa ja luovutustilaisuudessa osanottajille tarjotaan kahvit. Parhain terveisin, Risto Volanen.”

Ikävä sanoa, mutta minä en usko tätä, sillä Volanen unohti vastata kysymykseni ratkaisevaan osaan, paljonko ovat hankkeen kokonaiskulut. Kulujahan siitä joka tapauksessa syntyy. Tuskinpa Himanen tekee työtään pyhästä hengestä. Jos Himaselle ei todellakaan makseta mitään, se on pahempi kuin että hänelle maksettaisiin, sillä tämä merkitsee, että selvityksen laadinta perustuu sosiaalisen pääoman vaihtoon, joka on eräs henkisen korruption muoto. Filosofi on siis ostettu osaksi vallan verkkoja ja työ ”pidetään tilillä”, kunnes siitä palkitaan viralla.

Toiselta kannalta katsellen Himanen koettaa maksaa tänään julkaistulla kirjallaan vanhoja velkojaan. Jyrki Kataisen johtama eduskunnan tulevaisuusvaliokunta tilasi Himaselta jo vuonna 2003 tulevaisuusselvityksen, joka julkaistiin 2004. Himaselle maksettiin tuolloin peräti 40 000 euroa 37 sivun kirjoituksesta. Se on yli tuhat euroa per sivu! Velka ei lyhene, sillä tänään julkaistu kirjoitus on käytännössä sama teksti kuin vuonna 2004 julkaistu.

Selvityksen nopean valmistumisen voi ymmärtää myös siksi, että johtopäätökset on annettu poliittiselta taholta valmiina, ja raporttia tarvittiin enää niiden perustelemiseen. Himasen ehdottama lisärahan satsaaminen kulttuuriin ei taida kannattaa, kun fyrkat valuvat nykyisinkin vain yliopistojen vihervasemmistolaisille monikultturisteille, globalisaation puolustelijoille ja feministeille, jotka tekevät kaikkensa, ettei yliopistolla olisi yhtään tyyppiä, joka liputtaa kansallisen kulttuurin ja ajattelun puolesta.

Minulla ei ole sen korkeampaa kuvaa myöskään filosofian laitoksen johtajana toimineesta demaripoliitikko Thomas Wallgrenista, joka sorvaa Sdp:lle puolueohjelmaa. Esimerkkinä muista ovenvartijoista mainittakoon vielä eräs edellisen tulevaisuusselvityksen laatija, kuoronjohtaja Ilkka Niiniluoto, joka Polemiikki-lehdessä 1/2010 vaati Suomeen lisää maahanmuuttoa sillä perusteella, että täällä on niin kova työvoimapula... Eiköhän näiden vallan sylikoirien kommentit ole sanottu vain poliittisten valheiden suojelemiseksi, valtiovallan myötäilemiseksi ja oman virka-aseman säilyttämiseksi.

Omaa kulttuurifilosofista toimintakykyäni edistää parhaiten se, että virassa olevat filosofit kohtelevat minua kuin spitaalista, eikä minun sen vuoksi tarvitse sitoutua heidän ideologisiin kahleisiinsa. Tämä pullamössöporukka on itse istunut 30 vuotta kovapalkkaisissa viroissa ja kerännyt itselleen suuret eläkkeet, ja nyt he haluaisivat laivata itselleen palvelijoita Afrikasta sekä pakottaa meidän sukupolvemme maksamaan heidän eläkkeensä.

Tämä kertoo, että filosofeja on kahdenlaisia: niitä, jotka uhraavat periaatteensa uransa vuoksi, ja niitä, jotka uhraavat uransa periaatteidensa vuoksi. Yhtä mieltä olen Himasen kanssa vain siitä, että Suomen kohtalonhetket ovat käsillä. Mutta asioita ei pidä ratkaista sen enempää hänen, Niiniluodon kuin Wallgreninkaan edustamalla lammaslauman päkätyksellä.

Isien varjossa

Itse en tilaisi mitään Himaselta, joka päätti Teknologiateollisuuden tilaaman ”Suomalainen unelma” -innovaatioraporttinsa seuraavaan itse sepittämänsä runoon:

Meillä on ollut Sibelius,
meillä on ollut Gallén-Kallela,
meillä on ollut Leino.
But you ain’t seen nothing yet.

Meillä on Nokia,
meillä on jääkiekon MM-joukkue,
meillä on musiikin uusi menestystarina.
But you ain’t seen nothing yet.

Paljon enemmän on vielä tulossa
kuin mitä tähän mennessä on nähty!


Voitte verrata loppusäettä Simo Salmiselta lainaamaani fraasiin: ”On sitä tässä yks ja toinenki sentäs jotakin nähny.” Filosofisesti arvioiden Himasen optimismi on lapsellista ja typerää, sillä ihmisten perimmäiset ilon ja ahdistusten aiheet ovat olleet viimeksi kuluneiden 10 000 vuoden ajan samat, eivätkä ne muutu myöskään tulevaisuudessa miksikään pelkän matkapuhelimista kuuluvan piipityksen vuoksi. Ne eivät muutu myöskään siksi, että kyseisen masturbatiivis-onanistisen runkkauksen tuloksena pippelin päästä pursuaa kuumaa ilmaa (”you ain’t seen nothing yet”).

Pahinta on, että yllä siteerattu 1970-luvun rock-lyriikkaa hyödyntämään pyrkivä Himasen ”runo” ei ole tietoista parodiaa, vaan se antaa tahattoman koomisen näytön siitä, kuinka oppipoika on isänsä varjossa. Saarislaisuutta toistaa myös eilen valmistuneen raportin nimi: ”Kukoistuksen käsikirjoitus”. Ideapankki on siis tyhjä.

Ja kuka helvetti jaksaa aina kukoistaa? Himasen peräänkuuluttamaa ”työhyvinvointia” vain huonontaa se, ettei ihmisten odoteta pelkästään tekevän töitään vaan myös viihdyttävän ja miellyttävän asiakkaitaan by smiling faces. Tämä puolestaan liittyy työelämän muuttumiseen surkeaksi teatteriksi arvojen tuottamisen sijaan. Syypäitä siihen ovat niin sanotun esitystalouden lietsojat, joille keskeistä ei ole se, mitä osaat, teet tai olet, vaan se, miltä mikäkin näyttää. Tässä performatiivisuudessa on valheen maku.

Filosofisen keskustelun ja mielipiteidenvaihdon vuoksi osoitan valtioneuvostolle vaihtoehtoisen ohjelmani. Olen kirjannut sen ajantasaistettuun teokseeni Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (2010). Myöskään tälle tutkimukselle ei ole myönnetty lanttiakaan tutkimus- eikä julkaisutukea, joten se menee muodollisesti ”samaan hintaan” kuin Himasen paperi.

Koska Suomi on nykyään suunnitelmatalous, uskon kuitenkin, että 447-sivuinen ja 370 lähdeviitteellä varustettu teokseni tarjoaa vankemman perustan tämän maan tulevaisuuden rakentamiselle kuin Himasen raportti. Esipuheen toiseen painokseen voi ladata tästä. Kylkiäisenä on saatavissa edelleen myös vuoden alkupuolella julkaisemani Kansanvallan varkaat (2010).