30. lokakuuta 2010

Miksi on tärkeää olla paheellinen?


Julkisuuteen putkahtaa silloin tällöin ihmisiä, jotka ovat niin sanotusti paheellisia. He saavat huomiota mielipiteillään, joilla he poikkeavat sovinnaisista käsityksistä. Joidenkin toisten mielestä sellaisten ihmisten paheet muistuttavat hyveitä. He aiheuttavat hämmennystä.

Esimerkiksi Jussi Halla-aho sai aikaan levottomuutta maahanmuuttokriittisillä mielipiteillään, joita toiset pitivät paheellisina, toiset taas hyveellisinä. Tiettyjen asenteiden arvottaminen paheellisiksi on konventionaalisen, sovinnaisen ja totunnaisen, moraalin ilmentymää.

Hyve ja pahe ovat mahdollisia vain suhteessa johonkin soveliaana pidettyyn. Se, mitä pidetään soveliaana, on puolestaan erittäin normatiivinen ja ideologinen asia ja määräytyy usein enemmistökäyttäytymisen pohjalta. Sovinnaisuus myötäilee siis keskiluokkaisia arvoja ja elämäntapoja. Näin se tukahduttaa ihmisten pyrkimyksiä tuottaa omaa persoonaansa poikkeuskäyttäytymisen kautta. Keskiluokkaisuus on myös turvallinen pakopaikka, johon voi piiloutua eksistentiaaliselta ahdistukselta. Sopeutumalla vallitseviin mielipiteisiin ja viranomaisvaltaan voi taitavasti kiertää omana itsenään olemisen henkilökohtaiset ja sisäiset haasteet.

Edellä lausutun valossa Jussi Halla-aho toimi urheasti kuin ympäristöaktivisti tai seksuaalisen vapautusliikkeen militantti. Hänkin halusi olla oma itsensä. Maahanmuutosta käydyn kiistelyn tuloksena kaikki huomasivat vihdoin, mitä hyveitä suorapuheisuuden paheeseen sisältyy: muun muassa totuudellisuus.

Jos on paheellinen, on kuitenkin syytä olla johdonmukaisesti paheellinen. Vasta se tekee paheellisuudesta hyveellistä ja myös tyylikästä. Esimerkiksi Halla-aho ei ole ollut aivan johdonmukaisesti paheellinen. Hän on arvostellut kyllä maahanmuuttoa ja kaikkia sen tabuja, mutta toisaalta hän on kauhistellut ja moralisoinut esimerkiksi pedofiliaa ja käyttänyt pedofiilileimasinta islamin vastaisena lyömäaseena. Toiselta puolen hän on jättänyt taivastelematta sitä, mitä kauheuksia pedofiilien kastroimiseen liittyy. Mitä vikaa tässä asennoitumisessa sitten on? Eikö tällaista suhtautumista voi sanoa vain johdonmukaiseksi?

Ei voi. Filosofian kannalta näet on niin, että hyveellinen paheellisuus syntyy kaikkien asioiden tasapuolisesta kyseenalaistamisesta, juuri sellaisesta, jota Sokrates edusti. Esimerkiksi Halla-aho on kyseenalaistanut maahanmuuton muttei sitä kaikkea valheellisuutta, jota seksuaalimoraalin runsaisiin ja ehtymättömiin tabuihin liittyy. Monissa muissa asioissa hän on omaksunut ja julistanut yhtä sovinnaisia ja totunnaisia käsityksiä kuin muutkin. Etiikan taas erottaa konventionaalisesta moralismista se, että asiat ovat perusteltuja eivätkä ompeluseuroissa opiskeltuja.

Mutta takaisin tyyliin. Jos ryhtyy kyseenalaistamaan, kyseenalaistamisen pitää olla lahjomatonta. Esimerkiksi minua on usein haukuttu paheelliseksi juuri siksi, että olen kyseenalaistanut kaiken. Olen kyseenalaistanut, paitsi maahanmuuton oikeutuksen, myös feministeille pyhitetyt ohituskaistat, lapsipornon vaarallisuuden ja rotuopin pahuuden. Olen osoittanut ympäristöliikkeen pyrkimykset säälittäväksi kosmetiikaksi, jolla ainoastaan vaimennetaan ihmiskunnan viimeisiä kuolinkorahduksia ja kaunistellaan päästö- ja kulutuslukemia tilanteessa, jossa kokonaisrasitus jatkuvasti kasvaa ekologisista ongelmista suurimman, eli heteroseksuaalisen lisääntymisen ja väestöräjähdyksen seurauksena.

Olen puhkaissut aivotutkimuksen ja geeniteknologian kuplan ja todistellut, miten ne ovat vain 1950-luvulta juurensa juontavan mekanistis-materialistisen ihmiskuvan ja mind–body-dualismin toistoa. Harjoitan homoseksuaalisuutta ja edustan uomo naturalen eli luonnollisen ihmisen ihannetta. Olen arvostellut kristinuskoa, islamia ja virassa masturboivia filosofianprofessoreita. Jos minulta kysytään, olenko sovinisti, on vastaus tässä valossa ilman muuta: ”kyllä” (vastavetona feminismille). Jos minulta kysytään, olenko rasisti, on vastaus taaskin pulmusenpuhdasta omantunnon kujerrusta väreilevä ”kyllä” (sillä ihmisellä on oikeus olla omaa rotuaan). Ja jos minulta kysytään, olenko natsi, on vastaus tällöinkin monien mielestä erittäin ystävällinen ”kyllä”. Erona on vain se, että Hitler haukkui kannattajansa häviön jälkeen, minä jo ennen tappiota.

On tärkeää olla epäsovinnaisuudessa ja paheellisuudessa johdonmukainen ja kaiken kattava, sillä vain silloin se voi kasvaa tyyliksi. Pienikin myönnytys sovinnaisuudelle ja laumojen mielipiteille merkitsee säröä kriittisyyden uskottavuuteen, ja ihminen menettää pelin. Seurauksena on pelkkää moralistista paatosta ja keskivertomielipiteitä myötäilevää politiikkaa.

Entä mitä hyötyä johdonmukaisesta paheellisuudesta on? Etuna on juuri se, minkä totesin edellä: se edistää totuutta sekä yli-ihmiselle (eli omana itsenään elävälle) yksilölle tyypillisen moraalin syntymistä. Mikäli yksilö joutuu ristiriitaan yhteiskunnan valtavirran kanssa, sitä suurempi on hänen voittonsa, sillä se on lunastettu äärimmäisen poikkeuksen kautta.

Haastamalla ihmisiä vääristä sanoista oikeuteen julkinen valta kaivaa itselleen kuoppaa ja osoittaa, kuinka vaikeaa ihmisiä on taivutella olemaan muuta mieltä kuin he todellisuudessa ovat. Vetämällä kansalaisia yksi kerrallaan oikeuteen epäkorrekteina pidetyistä mielipiteistä viranomaiset tuottavat todistusaineistoa lähinnä siitä, kuinka mahdotonta ihmisiä on pakottaa ajattelemaan toisella tavalla kuin he tosiasiassa ajattelevat.

Ihminen ei voi olla puoliksi filosofi. Niinpä olen mieluummin ensiluokkainen versio omasta itsestäni kuin toisen luokan versio jostakin muusta.