24. lokakuuta 2010

Miksi heteromiehet vastustavat homoavioliittoja?


Uuden Suomen ”Puheenvuoro”-palstalla on kiistelty jälleen paljon homoavioliitoista. Se näyttääkin olevan aihe, joka todella kiihottaa US-natseja kommentteihin. Mikään muu ei vaikuta tuottavan niin paljon kannanottoja kuin juuri homoseksuaalisuus – uskonnollisten ahdistusten ja maahanmuuton lisäksi. Ehkä tämä on jollakin tavoin paljastavaa.

Joskus tuntuu, ettei esimerkiksi Kristillisdemokraateilla muuta ohjelmaa olekaan kuin homoseksuaalisuuden vastustaminen niin, että puolue saa merkityksen koko olemassaololleen juuri homofobiasta. Myös Perussuomalaiselle puolueelle homokiiman lisääminen homoseksuaalisuutta torjumalla on ollut ensiarvoisen tärkeää.

Kiintoisaa on, miksi heteromiehet vastustavat homoavioliittoja. Pelkäävätkö he itse joutuvansa niihin? Asiaa voisi valaista psykoanalyyttisen teorian näkemys, että ihminen vastustaa sellaista, mitä hän pelkää tai toivoo. Sitä kautta homofobia kertoisi vihaajan tai pelkääjän omasta alitajuisesta homoseksuaalisuudesta.

Koska psykoanalyyttinen teoria on laajalti tunnettu ja usein viitattu eikä kaikkea homovastaisuutta ilmeisestikään voida johdella homofoobikoiden homoseksuaalisuudesta, selityksiä on syytä etsiä arkielämän sosiodynamiikasta eikä vain psykodynamiikasta. Perusolettamuksenani ei siis ole se usein esitetty epäily, että kaikki homojen vastustajat olisivat itse homoja, mutta kylläkin se, että homoavioliittojen vastustus perustuu tapaan, jolla heteromiehet ja heteronaiset kokevat omat avioliittonsa. Niinpä aloitan homoavioliittojen tarkastelun katsauksella heteroavioliittoihin.

Homoavioliittojen vastustus on machoilua

Olen usein ihmetellyt, miksi monet heteronaiset pidättävät seksiä heteromiehiltään ja omilta aviopuolisoiltaan niin, että yhdessä vaiheessa käyttöön otettiin jopa avioliitossa tapahtuvan raiskauksen käsite ja vuonna 1994 myös avioliitossa tapahtuva seksi ulotettiin väkisinmakauksia koskevan kriminalisoinnin piiriin. Sen sijaan meihin homomiehiin useimmat heteronaiset suhtautuvat erittäin suvaitsevasti. Siinä, missä heteronaiset aloittavat suuren porun heteromiesten ystävällisistä katseista ja syyttävät heitä pahantahtoisesta tirkistelystä, siinä nämä samat naiset osoittavat homomiehiä kohtaan kokonaan toisenlaista asennoitumista.

Jos heteronainen saa tietää, että mies on homo, hän heittää tissiliivinsä pois heti ja polttaa pikkupöksynsä niin, että pillu on läpeensä paljaana homolle esimerkiksi saunassa tai vaatteiden vaihdon yhteydessä. Jos taas mies on neekeri, silloinkin valkoinen heteronainen levittää haaransa välittömästi kuin fiksu blondi avoautossa.

Tämä on naisten tapa kiusata vitivalkoisia suomalaisia heteromiehiä.

Miksi sitten nämä heteronaiset suhtautuvat ystävällisesti tai vähintään kärsivällisesti nimenomaan homomiehiin? Ovatko he suvaitsevia ja pidättäytyvät telaketjufeministeille tyypillisestä väkivallasta vain siksi, että homojen seurassa ollessaan heidän ei tarvitse epäillä miesten libidon vaikutusta? Nainenhan ei yleensä osoita haluavansa lainkaan seksiä, ja siksi nainen on tyytyväinen, jos mies ei puolestaan osoita häntä kohtaan kerrassaan mitään intohimoa. Tämän vuoksi homomies onkin heteronaiselle ihanteellinen mies.

Todellisuudessa naisten ajatuskulku on kierompi ja juonikkaampi. Naiset käyttävät suhdettaan homomiehiin kostaakseen eräitä kaunojaan heteromiehille. Naiset nimittäin aavistavat, että heteromiesten ilmaiseman homokielteisyyden takana vallitsee kielteinen asenne naisellisuutta kohtaan. Homojahan pidetään usein naisellisina, ja katsotaan, että homomiehillä on naisten kierot luonteet (mikä pitää paljolti paikkaansa). Heteronainen oivaltaa, että heteromies saattaa ajatella yhtä halventavasti naisista kuin hän ajattelee homoista. Siksi heteronainen pitää homokielteistä heteromiestä rasistina ja sovinistina ja kieltäytyy antamasta heteromiehelle toscaa. Sen asemasta hän antaisi pyhintään vaikka homolle (jos tämä vain huolisi) ja antaa sitä varmasti ulkomaalaiselle pleijerille.

Suomalainen keskiverto heteromies puolestaan on asian johdosta ymmällään. Hän luulee ilmaisevansa hyvinkin tärkeää naismyönteisyyttä omalla homovastaisella käyttäytymisellään – insinöörin logiikallahan voisi ajatella, että kun ei tykkää miehistä, niin tykkää sitten naisista. Heteromiehen yritys todistella omaa seksuaalista suuntautumistaan ja ilmaista intohimoaan naisiin kuitenkin epäonnistuu, sillä heteromies ei tajua, että nainen lukee homovastaisuudesta ulos lähinnä naisvastaisuutta ja yleistä seksinkammoa. Eroottisena nainen ei miestä tällä perusteella pidä. Jos heteromies olisi ovela, hän yrittäisi saada naiselta pesää tekeytymällä homoksi tai vetämällä tumman trikoosukan päähänsä.

Edellä mainitun epäonnistuneen vaikutusvallan tavoittelun ohella toinen syy, miksi heteromies vastustaa homoavioliittoja, on se, että siten hän luulee voivansa kiusata homopoikia. Motiivi siihen on usein edellisen seuraus: se, että omat piirakat jäävät saamatta.

Kuitenkin myös heteromiehen kiusaamisprojekti epäonnistuu, sillä hän ei oivalla, että suurin osa homoista ei edes halua avioliittoon eikä varsinkaan kristilliseen. Se vain ulottaisi kirkollisen kontrollin miesten välisiin seksi- ja rakkaussuhteisiin. Mutta vastustaessaan homoavioliittoja heteromies tulee kuin vahingossa puolustaneeksi heteroavioliittoja pitäen niitä jotenkin erinomaisina. Siten hän kirjoittautuu sisään omaan vankilaansa. Niinpä myös heteromiehen tämä ristiretki epäonnistuu ja johtaa vain hänen omaan tappioonsa. Sivustakatsojille puolestaan välittyy kuva, että homoavioliittoja vastustavat heteromiehet ovat omissa avioliitoissaan onnettomia, sillä he eivät toivoisi edes homoveljiensä joutuvan niihin. Tämä tietenkin edellyttää, että heteromies tahtoo homoille hyvää.

Miksi homoavioliittojen vastustus epäonnistuu?

Tarkastellaan nyt lyhyesti heteromiehen mahdollisia tahtotiloja (hyvä / paha) suhteessa hänen omaa avioliittoaan koskeviin kokemuksiinsa (onnistunut / epäonnistunut) sekä sitä, mitä niistä seuraa homoliittoja ajatellen (vastustaminen / kannattaminen).

1) Jos heteromies tahtoo homoille hyvää ja hän kokee mahdollisen oman avioliittonsa kielteisesti, hän vastustaa homoavioliittoja homojen hyväksi. Tällöin hän on mukava heteromies.

2) Jos taas heteromies tahtoo olla homoille ilkeä ja hän kokee mahdollisen oman avioliittonsa kielteisesti, hän vastustaa homoavioliittoja, tosin täysin ristiriitaisesti, sillä homoja ei voida kiusata pidättämällä heiltä jotain sellaista, jota monet homot pitävät omalle itselleen kielteisenä. Tällöin kyseessä on pahansisuinen ja epäjohdonmukainen heteromies.

3) Jos taas heteromies tahtoo homoille hyvää ja kokee oman avioliittonsa myönteisesti, hänen ei olisi järkevää vastustaa homoavioliittoja, vaan hänen olisi johdonmukaista kannattaa ja suorastaan vaatiakin niitä voimaan. Tällöin heteromies ei kuitenkaan tulisi tehneeksi homoille hyvää, sillä hän tulisi tuputtaneeksi homoille jotain, mitä suuri osa homoista ei halua. Tällöin hän olisi ehkä hyväntahtoinen mutta hieman ajattelematon heteromies.

4) Ja siinä tapauksessa, että heteromies tahtoo homoille pahaa mutta kokee oman avioliittonsa myönteisesti, hänen logiikkansa leikkaa niin, että on selvästi johdonmukaista vastustaa homoliittoja ja puolustaa heteroliittoja. Tällöin hänen kiusantekonsa kuitenkin epäonnistuu edellä kuvatulla tavalla, sillä pidättämällä avioliittoinstituution vain heteroille hän ei pysty kieltämään homoilta mitään tärkeää.

Juuri tässä viimeksi mainitussa intentionaalisessa tilassa suurin osa heteromiehistä toimii. Sen traagisuus puolestaan piilee siinä, että vaikka homot eivät tällä tavoin jääkään mistään olennaisesta paitsi, heteromiehen oma avioliitto kärsii. Kosto taas tulee toisen sukupuolen kautta. Lisäksi heteromiehen omat jälkeläiset saattavat paljastua homoiksi tai lesboiksi, joten viimeistään he kaatavat merivettä homovastaisen heteromiehen niskaan. Homoavioliittoja vastustamalla heteromies ei siis saavuta mitään, sillä homot eivät kärsi olennaista haittaa, mutta hänelle itselleen saattaa koitua vahinkoa seksin ja luottamuksen menetyksen muodossa.

Niinpä minun käy siis sääliksi homoliittoja vastustavia heteromiehiä. Mikäli he olisivat johdonmukaisia, heidän kannattaisi puolustaa homoavioliittoja voidakseen siten kiusata homomiehiä painostamalla meitä kirkon ja sen julman kontrolli-instituution kahleisiin.

Ongelma on, että homovastaisilta heteromiehiltä puuttuu oikeaa tietoa siitä, kuinka mitättömäksi useimmat homot avioliiton kokevat. Toinen ongelma on, että homoavioliittoja vastustaessaan heterot eivät tajua kertovansa niistä alitajuisista aggressioistaan, joita heillä on omia avioliittojaan ja koko avioliittoinstituutiota kohtaan. Mikäli heidän tahtotilansa olisi kristillisen lähimmäisenrakkauden mukainen ja he kokisivat omat avioliittonsa myönteisesti, heidän olisi kai johdonmukaista haluta tätä hyvää myös meille.

Uuden Suomen ”Puheenvuoro”-palstalla homoavioliittoja vastustaneet heteromiehet näyttävät enimmäkseen kuuluvan edellä mainittuihin ryhmiin 1 ja 2. Heidän ollessaan päättäjinä me homot säästyisimme siltä avioelämän kurjuudelta, josta heidän omat liittonsa antavat varoittavia esimerkkejä.

Entä sitten homoavioliittoja vastustavat heteronaiset? Millainen on heidän asemansa? He ovat yleensä alistuvia tai alistettuja omissa mahdollisissa avioliitoissaan. He eivät käytä homoavioliittojen puolustamista miestensä kiusaamiseen, kuten tiedostavat feministit. Homoavioliittojen vastustaminen lienee heidän keinonsa nähdä omissa avioliiton rippeissään edes jotakin arvoa. Tai sitten he eivät ole ensinkään päässeet naimisiin ja haluavat kostoksi pidättää avioliiton oletetut ihanuudet myös homoilta.

Kiitos siis, teille te kaikki erilaiset heteronaiset ja -miehet, myös kritiikistä jo etukäteen. Nyt vain käsi pois housuista ja näppäimistöä kuluttamaan; kommenttipalsta on vapaa. Ja muistakaa toki riidellä paljon homoseksuaalisuudesta. Voittaja saa!