5. helmikuuta 2017

Et ehkä omista geenejäsi - Asiaa abortista


Aborttiin liittyvällä argumentaatiolla valitaan presidenttejä Yhdysvalloissa. Presidentti pitelee hyppysissään, paitsi ydinaseiden laukaisukoodeja, myös lisääntymiseen ja seksuaalimoraalin liittyviä ratkaisuja. Presidentti nimittää korkeimpien oikeuksien jäsenet, jotka puolestaan ratkovat oikeustapauksia omien poliittisten mieltymystensä ja päähänpistojensa mukaisesti. Vallan kolmijako-oppi ei toteudu Yhdysvalloissa kovin hyvin.

Viime viikolla kiinnostusta herätti Donald Trumpin päätös nimittää korkeimman oikeuden jäseneksi abortin vastustajana tunnettu konservatiivi Neil Gorsuch. Korkeimman oikeuden tuomarit voivat lähettää tuomittuja sähkötuoliin, ja he voivat tehdä periaatteellisia päätöksiä myös aborttioikeuden puolesta tai vastaan. Molemmissa tapauksissa surmataan ihminen. Syntymättömän alkion tai sikiön tappamista ei paheksuta kuitenkaan yhtä laajasti kuin rikoksesta tuomitun poistamista elävien kirjoista. – Miksi?

Voidaan ajatella, että tuomitun täytyy kärsiä rangaistus, joten kuolemantuomioita vastustavien mielenosoittajien äänenpainoja vaimentaa tuomiovallan vaakakupissa oleva punnus, joka nojaa aritmeettisen oikeuden tasapainoon. Sikiö puolestaan ei ole ehtinyt tehdä moraalista pahaa, joten kuolemanrangaistus elämän aluksi tuntuu kohtuuttomalta. Tosiasiassa kyse onkin puolustuskyvyttömän elämän lopettamisesta, josta vastuu lankeaa päätöksen tekijöille, toteuttajille ja oikeuttajille.

Ihmisarvo aborttikeskustelussa ja rasismikeskustelussa

Kysymys, joka muistetaan esittää rasismia paheksuttaessa mutta jota entistä harvemmin esitetään aborttikysymyksen yhteydessä, koskee ihmisarvoa. Jos ajatellaan – kuten rasismin vastustajat laajasti ja hyvää hyvyyttään ajattelevat – että ihmisellä on kiistämätön ja luovuttamaton ihmisarvo, joka ilmenee muun muassa oikeutena elämään, olisi pääteltävä, että raskauden keskeytykset olisivat lähtökohtaisesti väärin ja moraalittomia. Aborttien yhteydessä kun ihmiseltä riistetään koko hänen elämänsä.

Mikäli ihmisarvo hyväksytään lähtökohdaksi, abortteja ei voitaisi oikeuttaa. Ongelma voitaisiin ehkä kiertää kaventamalla ihmisarvon alaa, mutta myös se vaikuttaa vaikealta. Mihin ihmisarvoisuuden raja voitaisiin vetää? Ihmisarvon käsite ei ole käsitteellis-aprioristen ominaisuuksiensa vuoksi relatiivinen vaan absoluuttinen – ihmisarvoahan ei saisi eikä voisi kiistää.

Vaikeuksiin ajautuukin tätä kautta vihervasemmistolainen liberalismi. Yhtäältä vasemmistoliberaalit pitävät ihmisarvoisuutta ehdottomana vastustaessaan rasismia, mutta toisaalta he kannattavat mahdollisimman laajaa aborttioikeutta ja katsovat siten ihmisarvon loukkauksia läpi sormien. Vapautta tehdä abortteja puolustetaan ihmisarvolla, vaikka aborteilla ihmisarvo kiistetään sikiöiltä.

Feministinaiset puolustelevat aborttioikeutta väitteellä, että koska he ovat naisia, heillä on oikeus määrätä omasta kehostaan (palaan asiaan pian). Heteroseksuaaliset profeministimiehet puolestaan ovat menneet naisten tueksi ja kannattaneet aborttioikeutta helpottaakseen seksin saantia ja luodakseen itselleen vaihtoarvoa seksuaalisilla markkinoilla.

Feministinaisten ja heiltä suosiota kerjäävien mekkoeinarien välisessä vispilänkaupassa on syntymättömien sikiöiden ihmisarvo ollut heikkoa valuuttaa. Aborttien karu todellisuus onkin heteroseksuaalisen valtakulttuurin merkittävin moraalinen kipukohta.

Häveliäisyyssyistä ongelma lakaistaan maton alle, mikä ei tosin käy aivan huomaamattomasti, sillä Suomessa tehdään vuosittain noin 10 000 raskauden keskeytystä, joista tulee melkoista teurastusta. Tähän ongelmaan verrattuna esimerkiksi homoseksuaalisuuteen ei ole liittynyt minkäänlaisia moraalisia pulmia, ja homoseksuaalisuutta paheksumalla heteroseksuaalinen valtakulttuuri onkin luullakseni vain peitellyt omaa kaksinaismoralismiaan.

Syntymätön ihminen elämäsubjektina

Abortteihin liittyvä perusongelma on joka tapauksessa se, että jos ihmisellä on ihmisarvo, se täytyy olla myös syntymättömällä sikiöllä, sillä ihmisarvo on olemukseltaan absoluuttinen ja siihen sisältyvät kaikki ihmisenä olemisen potentiaalit. Elävää ihmistähän ei olisi olemassa, ellei sitä edeltäisi kehityksessä myös sikiövaihe. Koska sikiövaihe on aikuisen ihmisen olemassaolon välttämätön ehto, aikuisen ihmisen ihmisarvo riippuu siitä ihmisarvosta, jonka katsotaan olevan myös sikiöllä.

Jos syntyneellä ja elävällä ihmisellä on ihmisarvo, sen täytyy katsoa olevan samanlaisena myös sikiöllä. Jos sikiöllä ei katsota olevan ihmisarvoa, sitä ei voida katsoa olevan myöskään aikuisella ihmisellä. Mikäli hyväksytään ihmisarvon riistäminen sikiöltä abortin muodossa, riistetään samalla ihmisarvo myös kaikilta eläviltä ihmisiltä, jolloin kolauksen kokee ihmisarvo sinänsä.

Paha sanoa, mutta näihin päätelmiin tullaan, jos ihmisarvo hyväksytään peruslähtökohdaksi. Pulassa on tällöin vihervasemmistolainen ja liberaali teorianmuodostus ja politikointi, joiden piirissä huudetaan ihmisarvon perään, mutta toisesta suupielestä se ollaan valmiita hylkäämään.

Relativistit voivat tietenkin vedota siihen, että sikiö ei ole ihminen samassa merkityksessä kuin sitä paljon täydellisempi lapsi tai aikuinen. Mutta myös huomauttajilta itseltään voidaan kysyä, mitä he näin jälkeen päin ajattelisivat omasta ihmisarvoisuudestaan, mikäli heidän elämänsä olisi lopetettu jo sikiönä, eivätkä he voisi huonoina hetkinään päivitellä, ”Voi äitini, miksi minut synnytit?”

Todellisuudessa sikiö ja päivänvalon nähnyt ihminen eivät ole kovin erilaisessa asemassa myöskään etiikan ja moraalifilosofian kannalta. Aborttien puolustamisessahan pääongelma on, että mikäli raskauden keskeytykset hyväksytään, abortoitavalla sikiöllä ei ole kerrassaan mitään oikeuksia – ei ihmisoikeuksia eikä muita. – Voiko näin olla? Saako näin olla? Asiaa voidaan lähestyä vertaamalla kysymystä eläinten oikeuksiin, joista on puhuttu filosofian piirissä melko paljon yliopistojen naisistumisen vuoksi (lemmikkieläimet kun palvelevat tyttöjen siirtymäobjekteina, ja ne kiinnostavat opiskelijoita siksi).

Yhdysvaltalaisprofessori Tom Regan on nimittänyt eläimiä  ”elämäsubjekteiksi” (subjects-of-a-life) tunnetussa teoksessaan The Case of Animal Rights (University of California Press, 1983, 2. ed. 2004). Hänen mukaansa eläimillä voi olla oikeuksia, sillä elämällä sinänsä voidaan katsoa olevan itseisarvoa. Omasta mielestäni Reganin kanta on summittainen ja karkea. Moraalisia oikeuksia voi olla vain olennolla, joka kykenee tekemään valintoja, mikä puolestaan edellyttää tietoisuutta, jota eläimillä ei ole varmuudella voitu osoittaa olevan.

Mutta abortteja ja sikiön ihmisarvoa koskevaan keskusteluun Reganin näkemys elämäsubjektista sopii hyvin. Vaikka sikiölläkään ei olisi oikeuksia, jotka perustuvat kykyyn tehdä tietoisia valintoja, on sikiöllä joka tapauksessa niihin potentiaali, jota voidaan pitää myös tietoisen ihmisen välttämättömänä edellytyksenä. Käsite ’elämäsubjekti’ viittaa siis elämän itseisarvoon ja tarkemmin fokusoituna ihmisen ihmisarvoon.

”Nainen saa tehdä keholleen mitä haluaa”

Nykyisenä voluntarismin läpäisemänä aikana on ajateltu, että ihmiset omistavat itsensä ja geeninsä. Liberaalissa etiikassa on vedottu tavan takaa ihmisten itsemääräämisoikeuteen, joka onkin monessa asiassa luonteva lähtökohta esimerkiksi viranomaisvallan rajoittamiselle ja ihmisarvon mukaiselle etiikalle.

Naisten rajoittamattoman aborttioikeuden kannattajat ja puolustelijat ovat tarttuneet juuri tähän voluntarismia eli ihmisten vapaata tahtoa, itsemääräämisoikeutta ja itsensä omistamista korostavaan teoriointiin. Kyseinen teoriaperinne osoittautuu kuitenkin ohueksi etenkin aborttia ja lisääntymistä koskevan argumentaation kohdalla.

Kuten jo edellä viittasin, naisten pääväitteenä on ollut, että ’naisella on oikeus päättää omasta kehostaan’. On hämmästyttävää, miten pitkälle tämä feministinen argumentti on hyväksytty myös yliopistoissa. Miespuoliset naisista tykkäävät filosofit ovat ilmeisesti pelänneet naisten seksilakkoa, mikäli he asettuisivat vastustamaan noinkin huteraa perusaksioomaa.

Nainenhan ei missään tapauksessa omista kehonsa lisäksi sen sisällä olevaa sikiötä. Sitä ei omista myöskään toista sukupuolta oleva vanhempi, joka aina tarvitaan raskauden alkamiseen. Nimenomaan liberalismiin ja itsensä omistamisen lähtökohtaan, eli itsemääräämisoikeuteen, perustuvan etiikan kannalta myös syntymätön sikiö voidaan nähdä potentiaalisena ihmisenä, jolla voidaan ajatella olevan oikeuksia ennen syntymää.

Aborttia ei voida puolustella naisten itsemääräämisoikeudella, sillä naisen itsemääräämisoikeus vastustaisi tai loukkaisi sikiön ja syntymättömän ihmisen itsemääräämisoikeutta. Jo Platon ja Kant lähtivät etiikassaan siitä, ettei kenelläkään ole oikeutta edistää omia oikeuksiaan toisten ihmisten kustannuksella.

Tässä mielessä muutamien teologienkin harjoittama paheksunta, jonka mukaan liberaalin aborttinäkemyksen vastustajat edustavat ”hirveän individualistista suhtautumistapaa”, jää pinnalliseksi ja pelkäksi moitteeksi. Asiahan on aivan päinvastoin: abortteja puolustaessaan feministit itse syyllistyvät – eivät vain individualismiin (eli yksilöllisyyden korostamiseen) – vaan myös egoismiin (eli itsekkyyteen).

Ne, jotka arvostelevat laajan aborttioikeuden vastustajia ”sikiön pitämisestä täysivaltaisena yksilönä”, eivät lainkaan huomaa, että abortin vastustajien pääargumentti ei olekaan väite, jonka mukaan sikiö olisi aikuisen kaltainen, vaan väite, että sikiöllä pitää katsoa olevan samanlainen ihmisarvo kuin aikuisella, jotta ihmisyyden yleinen arvo voitaisiin pitää voimassa (kantilainen etiikka).

Psykologisesti tulkittuna naisten pyrkimys vedota ”täydelliseen itsemääräämiseensä”, jota mikään ei saa rajoittaa, saattaa sisältää torjuntaa, jonka kohteena ovat aavistukset raskauden mukanaan tuomista suurista velvoitteista. Vaikka napanuora äidin ja lapsen välillä voi muodostua monin tavoin ongelmalliseksi ja sitovaksi, haasteiden vaikeus ei saisi kuitenkaan johtaa moraalisesti kestämättömien keinojen käyttöönottoon oman vapauden suojelun välineenä. Joskus vaikuttaa siltä, että feministien argumentit ovat myös yliopistoissa niin puolueellisia, että on kysyttävä, voidaanko mitään näkökantaa ottaa vakavasti, jos sen lausujana on feministinainen.

Abortit, ehkäisy ja yhteiskunta

Löysä ja varsin pitkälle rajoittamaton aborttioikeus on hyväksytty länsimaissa lähinnä poliittisen välinpitämättömyyden seurauksena ja käytännöllisistä syistä, kun on haluttu helpottaa ehkäisyn laiminlyömisestä johtuvia ongelmia. Aborttia käytetään jälkikäteen vaikuttavana ehkäisynä, ja helppo saatavuus rohkaisee siihen. Tätä kautta tuotetaan, paitsi epäoikeudenmukaisuutta, myös kärsimystä ja mahdollisesti myös lapsensaantiongelmia jatkossa.

Rajoittamaton aborttioikeus voidaan ampua alas jo edellä mainitsemistani syistä. Abortti tulisi sallia vain lääketieteellisistä syistä, eli jos synnytys vaarantaisi vanhemman tai lapsen terveyden tai hengen. Vaakakupissa painaa tällöin myös syntymässä olevan osapuolen elämä.

Konservatiivisena pidetty aborttinäkemys on perusteltu nimenomaan ihmisarvon ja elämän itseisarvoja korostavan etiikan näkökulmasta. Tämän mukaan menetellään esimerkiksi Saksassa, jossa abortit sallitaan lääketieteellisesti perustelluista syistä. Koska Saksa on kehittynyt ja edistynyt maa, aborttien rajoittamista ei voida pitää taantumuksellisena. Kursorisesti voidaan huomauttaa, että Euroopan maista ensimmäisenä abortit laillistettiin Neuvostoliitossa, joka tunnetaan ihmisarvoa polkevasta yhteiskuntakäytännöstään.

Aborttikysymys on liittynyt viime aikoina väestöpoliittisiin ongelmiin. Länsimaissa ehkäisypillerin käyttöönoton ja raskauden keskeytysten laillistamisen myötä väestödiagrammeihin on syntynyt kuhmuja, jotka eivät ole enteilleet hyvää huoltosuhteen kannalta. Tätä seikkaa on käytetty sittemmin maahanmuuton verukkeena, vaikka väestön vähenemistä olisi voitu hoitaa muillakin tavoin kuin ihmisten maahantuonnilla.

Joskus sanotaan, että ihmisten henkilökohtaisia ratkaisuja – jollaisiksi abortit mielletään – ei pitäisi ohjailla valtion väestöpoliittisilla tai makrotason sosiologisilla tavoitteilla. Kuitenkin on huomattava, että länsimaiden väestödiagrammeista puuttuu juuri tuo abortoitujen sikiöiden määrä. Tässä mielessä on väestöpoliittinen ongelma, että abortin saa liian helposti. Aborttien liian helppo saatavuus on johtanut ehkäisyn laiminlyömiseen, ja tämä on lähettänyt myös sukupuolitautien tartunnat lentoon. Jos aborttien saatavuutta vaikeutettaisiin, se todennäköisesti ohjaisi ihmisiä vastullisempaan käyttäytymiseen ja huolehtimaan ehkäisystä paremmin, jolloin myös tarve abortteihin vähenisi.

Jos länsimaissa ongelma onkin aborttien liian helppo saatavuus, kehitysmaissa abortti koetaan ongelmaksi siksi, että sitä ei saa. Sama pätee ehkäisyyn, ja voidaankin sanoa, että väestön liikakasvun vuoksi ”maailma ei lopu räjähtäen vaan kitisten”. Vahva argumentti abortin puolesta on väestönkasvun hillitseminen, joka tosin johtaa kysymään, miten käy ihmisarvon. Olisiko ihmiskunnan ihmisarvoisuus pelastettava rajoittamalla ihmisten ihmisarvoista oikeutta lisääntyä? Nähdäkseni lisääntymisoikeuden rajoittaminen ennakolta ei koettele ihmisarvoa yhtä paljon kuin abortin käyttäminen ehkäisykeinona jälkikäteen, joten tietoista yhden lapsen politiikkaa ja ehkäisypakkoa voidaan pitää perusteltuna kehitysmaissa.

Kansa, kansakunta ja valtio perustuvat geenien valikoitumiseen

Lopuksi voidaan pohtia ihmisen itsemääräämisoikeuden alaa ja rajoja. Kuten edellä viittasin, seksuaalimoraalin, väestöpolitiikan ja lisääntymisen perustana on pidetty yksilöiden itsemääräämisoikeutta ja itsensä omistamista (self-ownership), jotka liittyvät liberaaliin etiikkaan.

Mutta omistaako ihminen todella itsensä ja rakennetekijänsä, kuten geeninsä? Eihän kukaan ole päätynyt tähän maailmaan omien päätöstensä tuloksena!

Sosiobiologian näkökulmasta jokainen yksilö on elämänsä velkaa edeltäjilleen. Jokainen yksilö on myös tietyn geneettisen perimän ja sen ominaisuuksien varaan rakennetun yhteiskunnan jäsen.

Evoluutioajattelun kannalta yksilöiden geneettiset ominaisuudet ovat valikoituneet ympäristöön sopiviksi pitkän historiallisen kehityksen tuloksena, ja siksi yksilön geeniperimä on luonnonoloissa ja parinvalinnassa muokkautuneen evoluution timanttinen tulos. Voidaan siis sanoa, että yksilö ei itse omista omaa geneettistä perimäänsä, sillä hän ei ole itse luonut sitä. Mutta hän on vastuussa siitä, koska siitä osaltaan riippuu myös koko yhteisön tulevaisuus ja muiden yksilöiden sekä hänen itsensä asema yhteisössä.

Asian tekee yhteiskunnallisesti merkitykselliseksi geeniperimän ja ympäristön keskinäinen symbioosi. Karl Popperin klassikkoteoksessaan Objective Knowledge (Oxford, Clarendon Press, 1972) esittämän evolutiivisen tietoteorian perusajatusten mukaan ihmislajin tietokyvyn edellytykset ovat kehittyneet evolutiivisesti niin, että tapamme hankkia tietoa ympäristöstä ovat seurausta kyvyistämme sopeutua ja mukautua luonnonoloihin sekä kamppailla niukoista resursseista luonnonvalinnassa.

Popperin ajatus koskee ihmislajia, mutta näkemys voidaan tarkentaa koskemaan myös lajin sisäpuolella vallitsevia eroja. Evolutiivisessa kehityksessä karsiutunut ja karaistunut kansan geeniperimä voidaan tällöin nähdä sosiaalisesti jäsentyneen ryhmän, eli kansakunnan, välttämättömänä alkeistekijänä, joka puolestaan korkeammalle tasolle emergoituessaan saa aikaan yhteiskunnan ja edelleen valtioluomuksen. Valtiolla on siis olemassaolonsa ihmisyhteisön järjestyneenä muotona, ja yhteisöllä tai yhteiskunnalla on perustansa kansassa, joka puolestaan on toimintakykyinen geneettisen perimänsä yksiaineksisuuden vuoksi.

Evolutiivisen tietoteorian ja emergentin materialismin näkökulmasta valtio ei ole ensisijaisesti sosiaalinen konstruktio, vaan se on kulttuurievoluutiossa syntynyt luomus, jolla on juurensa tietyllä alueella asuvan kansan geneettisessä perustassa.

Tietyllä alueella asuvien ihmisten geneettinen koodi on muotoutunut yhteisön menestystä tukevaksi niin, että ihmisyhteisöstä on muodostunut kansa, jolla on yhteisiä menestymistä tukevia ominaispiirteitä, kuten suomalaisilla konsensushakuisuus. Kansa (etninen käsite) puolestaan on muodostanut kansakunnan (poliittinen käsite) ja kansakunta on edelleen organisoitunut valtioksi.

Kansallisvaltioiden olemassaoloa ja itsemääräämisoikeutta voidaan näin ollen perustella evolutiivisella tietoteorialla ja emergentillä materialismilla. Kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeus ei ole tässä valossa yhtään vähäpätöisempi kuin yksilöiden itsemääräämisoikeus.

Itse asiassa yksilöiden itsemääräämisoikeus voidaan nähdä riippuvaisena kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeudesta ja mahdollisuudesta rajoittaa esimerkiksi maahanmuuttoa sekä taata sitä kautta yhteisön geneettiseen koodiin ankkuroitu toimintakyky myös jatkossa, sillä vain yhteisön menestyessä myös yksilöillä voi olla menestymisen mahdollisuuksia.

Asian voi sanoa käänteisesti niin, että jos evolutiivisen selektion tuloksena jalostunut geeniaines rappeutuu tai tuhoutuu, menetetään  myös yhteisölliselle, yhteiskunnalliselle ja valtiolliselle tasolle emergoituneet kulttuuriluomukset. Myöskään kulttuurit eivät ole vain pesujauhemerkkien tapaisia sosiaalisia konstruktioita, vaan niillä on kausaaliset syytekijänsä biologisella ja geneettisellä tasolla. Eräällä tavalla asian voisi sanoa niin, että jos halutaan tuhota jokin kulttuuri, pitää romuttaa sen geneettinen perusta, joka on syntynyt oloihin sopivaksi pitkän evolutiivisen selektion tuloksena. Jos taas kulttuuri halutaan säästää ja sitä kehittää, on suojeltava sen geneettistä perustaa.

Aborttien ja lisääntymisen kannalta tämä merkitsee, että olisi väärin väittää yksilöiden omistavan geeninsä. Sinä olet osa geenivirtaa, ja siksi jokaiselle yksilölle kuuluu myös vastuu geneettisen aineksen käyttämisestä. Palveleeko se yhteiskunnan menestymisen vai taantumisen tarkoitusperiä, on sitten poliittinen kysymys.

Ei ole totalitarismin merkki sanoa, että geenisi kuuluvat osittain myös yhteiskunnalle ja valtiolle. Tämä on sosiobiologisesti, emergentin materialismin ja evolutiivisen tietoteorian näkökulmasta perusteltu ajatusmalli.