3. helmikuuta 2017

Yhyy, syrjintää – Ylen punaiset prikaatit iskivät


Tämä viikko on ollut oikea syrjintäviikko.

Ensin Yhdysvallat kielsi maahan pääsyn eräiden terrorismia tukevien valtioiden kansalaisilta mutta päästi kuitenkin kaksoiskansalaiset kuin koirat veräjästä. Kyse ei ollut tosin uskonnollisesta syrjinnästä, kuten mediassa ehdittiin vaahdota, vaan rajoitusten alaiset valtiot ja niiden kansalaiset määräytyivät Barack Obaman joulukuussa 2015 allekirjoittaman säädöksen ja siihen helmikuussa 2016 tehdyn lisäyksen pohjalta.

Yhdysvaltain kansa alkoi kuitenkin syrjiä Donald Trumpia ja syytti häntä kaikesta, vaikka suurin osa syrjintäsyytöksistä olisi kuulunut Obamalle. – Miksei Obama saanut osakseen syrjintää? Yhyy.

Yleisradiossa oltiin jälleen kerran olevinaan nokkelia ja keksittiin, että myös Suomesta pitää osoittaa syrjintätapaus, jotta emme syrjäytyisi syrjäytymiskeskustelun valtavirrasta. Täystasa-arvoiseksi tykitetystä maastamme voi syrjintää löytää enää vain armeijasta, sillä siellä hierarkian tikapuista voi olla vielä jotakin jäljellä.

Niinpä Yleisradion oikeustoimittajaksi tituleerattu punahilkka Päivi Happonen kirjoitti jutun, jonka mukaan Puolustusvoimat rajoittaa Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisten pääsyä salaisia tietoja sisältäviin tehtäviin. Sitten hän iloitsi itse laatimassaan ”analyysissa”, että hä hä hää: ”Puolustusvoimien ja puolustusministerin on pakko kiistää Ylen uutinen”.

Oikeustoimittaja Happonen ei näköjään ymmärrä, että epäilyt kansalaisuuslain rikkomisesta ovat pelkkää muodollista pykäläkoreografiaa verrattuna siihen, että Puolustusvoimat tällä tavoin suojelee sekä kansallista turvallisuutta että omia sotilaitaan houkutukselta syyllistyä maanpetokseen. Siihen kahden maan kansalaiset saattavat tuntea viehätystä varsinkin, kun Venäjän lakien mukaan maan kansalaisten on avustettava Venäjän turvallisuusviranomaisia kaksoiskansalaisuudestaan riippumatta.

Happosen tueksi asettui myös Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Riikka Venäläinen [sic!] ja pari muuta toimittajaa, joiden mukaan ”Yle seisoo uutisen takana”, vaikka se sotaministeri Jussi Niinistön mukaan haittasikin Suomen julkisuuskuvaa. Ylen mukaan uutinen perustui Puolustusvoimien sisällä toimiviin ”luotettaviin lähteisiin”.

Lapsellisimmankin toimittelijan pitäisi ymmärtää, että jos ”Puolustusvoimien sisäinen luotettava lähde” kertoo salassa pidettäviä tietoja ulkopuolisille, hän lakkaa olemasta luotettava – ainakin työnantajalleen. Puolustusvoimien työntekijän päämies, jolle palveluksessa oleva on vastuussa ja jolle hänellä on velvollisuus osoittaa lojaaliutta, on Puolustusvoimat – ei Venäjä eikä Yle.

Tiedän kyllä, että rikosta koskevan tiedon hankinnan laillisuus käsitellään eri kysymyksenä kuin puheena oleva rikos. Juuri siksi muistutankin, että myös Yleisradion tapa hankkia haltuunsa ja vuotaa eteenpäin salassa pidettävää tietoa voi antaa aihetta rikosepäilyyn.

Puolustusvoimien koko organisaatio sisältää tehtäviä, joihin ei varmasti ole pääsyä muilla kuin tietyt luottamuskriteerit täyttävillä henkilöillä. Armeija ei siis syrji ketään vaan valikoi. Kun armeija harjoittaa syrjintää, se tekee sen konekiväärillä.

Joten missä oli uutinen?  – Ei missään. Yleisradion daamit luulivat, että armeijaa johdetaan virkkuukoukulla, ja alkoivat kelluttaa muoviankkaa omassa tekoaltaassaan. Ja tekivät tämän kaiken tietysti Suomen vahingoksi niellen Venäjän heille syöttämän syrjintäjutun, joka kesti kuin kerjäläistytön kelkkanaru. Ylessä ilmeisesti katsotaan, että armeijan pitäisi osoittaa luottamusta Yleisradiota kohtaan sen informaatiosodassa Venäjän rinnalla.

Muuan kenraali kiisti kohteliaan vaivautuneesti tietävänsä minkäänlaista syrjintää esiintyvän, paitsi tietysti sitä, joka sisältyy armeijan intentionaaliseen rakenteeseen. Lopuksi Yle tilasi itkijänaiset Matti Vanhasen ja Ilkka Kanervan valittelemaan syrjintää ja esittämään pahoitteluja Venäjän suuntaan. Naapurin informaatio-operaatio siis onnistui.

Myös Mikael Jungnerin päiväunia häirittiin. Omaa viestintätoimistoa nykyään pitävä Jungner valisti entistä työnantajaansa johtopäätöksellä, jonka oivaltaminen ei paljon vaadi : ”Tämä luo isoa tarinaa, jossa Suomi ei ole Venäjän ystävä. Se on vähän harmi, koska se tapahtuu turhaan.”

Tosiasiassa Venäjä on tässä tapauksessa itse luonut isoa tarinaa, jonka mukaan se ei ole Suomen ystävä. Mutta se ei tee sitä turhaan, vaan tahallisena tarkoituksenaan luoda sotilaallista jännitettä ja eripuraa Suomen suuntaan.

Jungner puolestaan analysoi: ”Tässä on se vaihtoehto, että paljastuu, että Puolustusvoimissa on ollut tällaista kaksoisstandardia varusmiesten suhteen, mikä tosi ikävä viesti.” ”Sitten tässä paljastuu, että Yle on vedätettävissä, joka sekin on kova viesti”, hän jatkoi.

Itse uskon, että molemmat vaihtoehdot pitävät paikkaansa. Puolustusvoimat valikoi, harjoittaa selektiota, tutkii, koettelee, mittaa, arvottaa ja jopa syrjii aina, kun siihen on aihetta. Mutta pointti onkin siinä, että tässä kaikessa ei ole mitään vikaa, vaan juuri silloin organisaatio toimii, kuten sen pitää.

Uskon myös siihen, että Yle on vedätettävissä ja vedättää itse. Toimittajat luulivat luovansa kansalaisia kuumottavan skuupin, jonka he arvelivat kohottavan Ylen kurjaa asemaa ja kiehuttavan ihmisiä syrjintäteemalla juuri ennen ”Vihapuhe”-iltaa. Kansankiihotus kuitenkin epäonnistui karvaasti. Ylen mielestä Venäjän agentit pitäisi näköjään ilman muuta päästää penkomaan Suomen Puolustusvoimien tiedostoja kaksoiskansalaisuuden verukkeella.

Aivan niin kuin kiinteistönomistusasioissa, myöskään kaksoiskansalaisuuksissa ei ole vastavuoroisuutta, joka takaisi suomalaisille samat oikeudet kuin venäläisille. Tässä mielessä on nurjaa, että oikeusoppineet tulkitsevat kaksoiskansalaisten kohtelua Suomessa itsetarkoituksellisen legalismin valossa. Oikeusvaltion laillisuusperiaate on toki tärkeä, mutta keskustelun päähuomion pitäisi silti kohdistua yhdenvertaisuuden toteutumisen sijasta kaksoiskansalaisuuksien mielekkyyteen sinänsä. Tätä tukee sekin, että vaakakupeissa ovat toisaalta pelkkä yhdenvertaisuus, jolla ei armeijassa ole muutenkaan kovin merkittävää roolia, ja toisaalta valtakunnan turvallisuus. Armeijat eivät harjoita demokratiaa, vaan ne suojelevat sitä.

Tapaus osoittaa, että kaksoiskansalaisuudet johtavat ristiriitoihin, jolloin ongelmien ydin on maahanmuutto sekä kaksoiskansalaisuuksien myöntäminen sinänsä. Ne voisi lopettaa ja passit ottaa pois. Selvempää näyttöä kaksoiskansalaisuuksien ongelmallisuudesta ei voisi saada kuin riitojen syntyminen Venäjän hyväksi. Toiseksi tapaus osoittaa, että ainoa vihapuhe, jonka Puolustusvoimat tunnustaa syrjinnäksi on se, jota sanelee suustaan Kalašnikov AK-47.

On syytä muistaa, että elämän olemus on syrjintä. Se alkaa parinmuodostuksesta ja päättyy yhteiskunnan sofistikoutuneisiin rakenteisiin. Evoluution periaate ei ole suvaitsevuus vaan kyky arvottaa asioita paremmiksi tai huonommiksi. Todellisuuden johtava rakennetekijä ei ole tasa-arvoisuus vaan eriarvoisuus, sillä jos arvot olisivat tasan, ei voitaisi tunnistaa arvoja ollenkaan, vaan eläisimme yksiarvoisuudessa.