Vasemmistolainenkin saa nyt ajatella filosofisesti

Yleisradion uutissivut julkaisivat eilen Slavoj Žižekin hiljattain suomennettua kirjaa Uusi luokkataistelu – Terrorismin ja pakolaisuuden todelliset syyt mainostavan jutun, jonka on kirjoittanut Jakke Holvas.

Jutussa referoidaan Žižekin esittämiä ajatuksia muun muassa niin, että ”Žižek haukkuu tekopyhiksi ne, jotka vaativat avoimia rajoja. He esiintyvät turmeltuneen maailman kauniina sieluina, vaikka salaa tietävät, että rajojen avonaisuus johtaisi Euroopassa välittömästi populistiseen kapinaan.” – Mielenkiintoinen ajatus vakaumuksellisen vasemmistolaisen suusta.

Kirjoittaja jatkaa: ”Žižekin mukaan yksi hylättävä tabu on käsitys, että oman elämäntapamme puolustaminen on itsessään rasistista. Toinen tabu on se, että kaikenlainen islamin kritisoiminen on kiellettyä, koska se on muka länsimaisen islamofobian ilmentymä. [...] Žižek heittää vastuuta myös pakolaisille itselleen, jos he unelmoivat paremmasta elämästä muualla. Heidän täytyy oppia sensuroimaan unelmansa. Heidän pitää keskittyä todellisuuden muuttamiseen. Se on pakolaisten kova oppi.”

Kaikki tämä pitääkin paikkaansa. Koska Žižek ymmärtää jotakin myös psykoanalyyttisesta teoriasta ja jatkaa siten Frankfurtin koulukunnan filosofien tapaa tulkita yhteiskuntaa, hänen on älyllisen rehellisyyden nimissä täytynyt tunnustaa Euroopan unionin harjoittaman löysän pakolaispolitiikan valheellisuus, kaksinaismoralistisuus ja mädännäisyys: sen jatkuvassa syyllistämisessä piehtaroiva tekopyhyys.

Huvittavaa on, että kun itse olen sanonut nämä samat asiat kirjoissani ja blogeissani, Yleisradio ei ole tehnyt aiheesta suuria otsikoita, joiden mukaan filosofilta satelee nyt ”käytännön neuvoja pakolaiskriisin ratkaisuun”. Sen sijaan Yle on muiden medioiden tavoin pyrkinyt olemaan asiasta hipi hiljaa, jotta ei paljastuisi, että tässä maassa on muitakin akateemisesti kvalifioituneita henkilöitä kuin yliopistojen tiedekuntiin köytettyjä vihervasemmistolaisia – tai sitten tuo heidän haastajakseen ilmoittautunut Jussi Halla-aho.

No, kaikki varmaan minut jo tuntevatkin. Mutta kuka on Slavoj Žižek? – Hän on vuonna 1949 syntynyt nykyfilosofi, josta kirjoitin vuonna 2013 tässä. Häntä on kutsuttu myös ”filosofian rocktähdeksi”, mikä ilmentää poliittisen vihervasemmiston taipumusta luoda kritiikitön fani-ilmiö lähes minkä tahansa sellaisen henkilön ympärille, jonka mielipiteet vastaavat heidän omaa poliittista agendaansa. Vastaavanlaisesta henkilökultin rakentamisesta kertoo myös vasemmistolaisten tapa julistaa marxilaista teoriaa tekohengittävä Thomas Piketty ”taloustieteen rocktähdeksi” (aiheesta tässä).

Vasemmiston harjoittama henkilöpalvonta ei häiritse minua sinänsä, mutta se kertoo juuri sellaisesta epä-älyllisyydestä ja auktoriteettiuskoisuudesta, jotka ovat olleet heidän ylistystensä kohteena oleville intellektuelleille itselleen täysin vieraita asenteita. Myös Žižekiä referoiva kirjoitus floppasi nopeasti.

Kuulkaapa tätä: ”Pakolaiskriisin syy on globaali kapitalismi” ja ”pakolaiset tulevat maista, joissa valtiovalta on tuhoutunut tai toimintakyvytön. Niitä ovat Syyria, Libanon, Irak, Somalia ja Eritrea.” Holvaksen kirjoituksen mukaan ”Žižek pohtii myös Haitia ja Meksikoa, jossa globaalit markkinat riistävät paikallistalouksien omavaraisuuden. Pahin esimerkki on läntisen Euroopan kokoinen Kongon demokraattinen tasavalta, maa, jossa poliittisen väkivallan uhreja on miljoonia.”

Kerronpa teille totuuden: pakolaisuuden syy sen enempää Syyriassa kuin Somaliassakaan ei ole ”globaali kapitalismi” vaan reaalisosialismi! Tiedättekö, että valtaa Syyriassa pitää al-Assadia tukeva arabisosialistinen Baath-puolue, joka sitä paitsi on Saddam Husseinia Irakissa tukeneen puolueen veljespuolue?

Entä tiedättekö, miksi Somaliasta on valunut eri puolille maailmaa lakkaamaton pakolaisten virta? – Siksi, että Somalia oli sosialistinen vuodesta 1969 vuoteen 1991, jona aikana Neuvostoliitto ”tuki” Somaliaa voimakkaasti. Maassa riitelevät edelleen sosialismin rippeet, islam ja luonnonuskonnot sekä erilaiset rikollisryhmät niin, ettei maahan ole saatu väliaikaishallintoa kummempaa hallitusta. Vastaavanlainen on tilanne myös monessa muussa Afrikan valtiossa, joita ovat runnelleet kaksi Paratiisin kokoon keittämisessä tarvittavaa ainesosaa: islam ja sosialismi.

Sen sijaan paras tilanne vallitsee niin talouden kuin ihmisoikeuksienkin osalta niissä kehitysmaissa, joissa länsimaisen siirtomaaimperialismin vaikutus on ollut voimakkainta ja pitkäaikaisinta, kuten Egyptissä ja Etelä-Afrikassa, jotka ovat maanosan kehittyneimpiä valtioita. Kunnia edistyksellisyydestä kuuluu siis riistoimperalismia harjoittaneelle sodanhimoiselle Lännelle, joka on opettanut ja juurruttanut niihin demokratian ja valistuksen ihanteet sekä saanut vapaan markkinatalouden toimimaan niin, että maat ovat päässeet hyötymään globaalista kansainvälisestä kaupasta.

Žižekin valikoiva muisti näyttää unohtavan kapitalismin kauhuista kärsineiden Väli-Amerikan banaanitasavaltojen joukosta työläisten viimeisen paratiisin, Kuuban, kokonaan.

Suuri osa Žižekin kirjasta on pelkkää palturia ja poliittista propagandaa, joten ei ole ihme, miksi se uppoaa punavihreästä kuplasta asioita tarkastelevien tajuntaan, joka aina kaipaa murenevalle uskolleen vahvistusta. 

Mutta myönteistä on, että Žižekin kautta vihervasemmistolaiset saavat tilaisuuden ajatella myös kriittisesti ja vaihtaa näkökulmaa todellisen tieteellisen filosofian mukaiselle kannalle.

Žižek ei ole parhaimmillaan analysoidessaan taloutta ja maailmanpolitiikkaa, mutta hänen tavassaan tulkita ihmisten mieltä ja kollektiivista psyykeä psykoanalyyttisesti on järkeä. Hän arvostelee eettistä ja elämäntavallista universalismia, jonka tuloksena kaikki ihmiset ja elämäntavat nähdään yleismaailmallisesti yhteisinä: samanlaisina, vertailukelpoisina ja keskenään viestittävinä. Sen sijaan Žižek suosittaa etäisyyden pitoa ja ”vieraantuneisuutta”, jolla tosin ei ole tekemistä marxilaisen vieraantumisteorian kanssa vaan joka juontaa juurensa psykoterapioista tunnetusta etäisyyden pidosta.

Näkemys tulee hyvin lähelle sitä jo aiemmin esittämääni ajatuskulkua, jonka mukaan monikulttuurisuuden takominen johtaa monokulttuuriin, kun konfliktien ratkaisemiseksi syntynyt sopeutumisen ja yhdenmukaistamisen paine vaatii sahaamaan erilaisista kulttuureista särmät pois. Niinpä olisi parempi, että maailma pidettäisiin monikulttuurisena säilyttämällä kansallisvaltioiden omaleimaisuus eikä kaikkia maailman maita koetettaisi tehdä väkipakolla ”monikulttuurisiksi” eli harmaana massana velloviksi samanlaisuuden keitoksiksi, kuten nyt.

On toki hyvä, jos vihervasemmisto pystyy oppimaan tämän läksyn Žižekin lausumana, kun kerran oma positioni ja persoonani ovat muodostaneet liian vahvan esteen kyseisen viestin vastaanottamiselle. Yhdyn siis iloon ja voin lyödä vähän rumpuakin sen mukavan asian merkiksi, että asiani menee läpi Žižekin kautta: kun sen sanoo vihervasemmistolle sopiva ja nuorison fanittama 68-vuotias filosofian rocktähti.

Kun Žižek väittää, että pakolaisten ”sisäiseen maailmaan” ei tarvitse tutustua ja että on oikeutettua ottaa etäisyyttä muihin, toivon tämän tarkoittavan, että etäisyyden pito taattaisiin jo makrotasolla: valtioiden välisillä rajoilla. Muutoin myös konfliktit siirtyvät keskelle kansalaisyhteiskuntia, ja edessä on mikrotason haaste, jonka mukaisesti joudumme joko sietämään tai pakenemaan erilaisia elämänkäytäntöjä arkipäivän todellisuudessamme.

Žižekin ajattelussa piilee idealismin vaara, jonka mukaisesti hän pitää etäisyyden ylläpitoa mahdollisena myös mikrotason arkielämässä tunnustamatta, että sillä on suuria sosiaalipoliittisia seurauksia. Mikäli kulttuurien välillä halutaan säilyttää tietty omaleimaisuuden takaava etäisyys, se olisi parasta taata kansallisvaltioiden välisellä rajavalvonnalla, sillä muutoin tuo Žižekin kaipaama henkisen hajuraon ylläpito muuttuu slummien, ghettojen ja no-go-vyöhykkeiden rakenteluksi kansalaisyhteiskunnassa.

Tämä johtuu siitä, että ihmisillä ei ole välttämättä valmiuksia erilaisuuden ja erilaisten arvomaailmojen kohtaamiseen ja käsittelyyn. Siksi olisi väärin yliarvioida Euroopan kansakuntien suvaitsevuus ja kärsivällisyys sekä kehitysmaalaisten sopeutumishalukkuus meidän oloihimme.

Omasta mielestäni EU:n maahanmuuttopolitiikka ja monikulttuurisuuden rakentelu ovat olleet suurta idealistista puppua, jollaisella on aina ollut historian kuluessa dramaattiset seuraukset. Enkä tarkoita nyt vain saksalaisten natsien vastaiskua idästä vyöryvää raakuutta ja lännestä tulvivaa pinnallisuutta vastaan. Sen sijaan tarkoitan esimerkiksi nykyajan Yhdysvaltoja, jossa suuret teollisuuskaupungit alkavat olla Detroitin tapaan raunioina jo pelkän slummiutumisen tuloksena.

Entä mitä merkitystä tällä kaikella oikeastaan on? Eipä juuri muuta kuin se, että näin on jälleen vahvistettu tosiasia, jonka mukaan itsenäisten kansallisvaltioiden olemassaolo ja itsemääräämisoikeus takaavat myös erilaisten kansakuntien henkisen hyvinvoinnin.

Tämän seikan pitäisi olla jokaiselle nykyihmiselle itsestään selvää, mutta monikulttuurisen propagandatyön vuoksi näin ei ole, vaan varsinkin yliopistonuoriso on monin tavoin harhaan johdettua, eikä suurin osa heistä tunne edes kansallisvaltioiden filosofiseen perusteluun liittyvän ajattelun alkeita.

Žižekin kannanotot, jotka koskevat löperön maahanmuuttopolitiikan naiiviutta, ovat ymmärrettävissä hänen henkilökohtaisen taustansa valossa. Slovenialaisena hän on joutunut näkemään, kärsimään ja todistamaan Balkanin maihin vyöryneen maahanmuuton kielteiset seuraukset ja kaiken sen tuhoisuuden, jonka tuloksena hän nyt pitää myös ”populismin” nousua.

En voi muuta kuin toistaa ”populismia” koskevan tärkeän tarkennukseni: ”populismin” mukana ei nouse suinkaan Žižekin kaltaisten tilanteesta hyötyjien ja maineensa parantelijoiden kannatus, vaan ”populismin” mukana puhuvat kansanvalta ja arkitodellisuudessa elävien kansalaisten järki.