4. helmikuuta 2017

Nyt on vihapuhe lähellä, ihan kielen päällä


Yleisradion toissapäiväinen Vihapuhe-ilta antoi näyttöä ainoastaan siitä, millaiseksi maahanmuutto-ongelmia koskeva keskustelu ajautuu ilman meitä. – Kyllä, nimenomaan ilman meitä: tieteellisiä ja kriittisiä asiantuntijoita. Keskustelussa tehtiin kaikki mahdolliset argumentaation virheet.

Mikrotason kasvokkaisiin kohtaamisiin liittyviltä ja tunteisiin vetoavilta tasoilta koetettiin johdella argumentteja makrotason valtionpolitiikkaan maahanmuuton oikeuttamiseksi ja sananvapauden suitsimiseksi.

Vihapuhe sekoitettiin rasismiin ja rasismi maahanmuuton järkiperäiseen vastustamiseen ennalta arvattavalla tavalla.

Vihapuheen käsite otettiin ”annettuna”, ja se määriteltiin käyttäjiensä kautta. Epäsuoraksi määritelmäksi hyväksyttiin, että vihapuhetta on per definitionem se, kun perussuomalainen sanoo jotakin kriittistä maahanmuutosta rauhallisella, hiljaisella ja miltei anteeksi pyytelevällä äänellä, kuten nyt esimerkiksi tuo sylikissaksi kehräämään kesytetty Sampo Terho, joka lipoi kerman muiden kiertelemältä lautaselta.

Sen sijaan vihapuhetta ei ole, kun vihervasemmistolainen ituhippi raivoaa Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla ”natsit ulos” ja haukkuu vesikauhuiset vaahdot suupielissään kaikki eri mieltä olevat ”kaljupäisiksi fasistihomoiksi”!

Sitten heiteltiin myös henkilöön viittaavia ad hominem -argumentteja, jotka ovat argumenteista alkeellisimpia. Epäiltiin muun muassa, että maahanmuuton arvostelijoilla ja kansallisen edun puolustajilla olisi ”huono itsetunto”. Paljon paremmin voitaisiin väittää, että huono itsetunto on niillä, jotka itkusta kiittäen avaavat sydämensä, kukkaronsa ja ehkä jonkin muunkin paikkansa maahanmuuttajien mennä ja tulla.

Eipä silti. Tällaista keskustelu on myös asiantuntijaorganisaationa esiintyvässä yliopistolaitoksessa. Myös siellä maahanmuuton ja monikulttuurisuuden suosijat toteuttavat omaa vasemmistolais-velmuilevaa puliveivausparadigmaansa, jossa maaleja siirrellään kesken otteluiden vihervasemmistolaisten hyväksi määrittelemällä työpaikkojen ja tutkimusresurssien jakoperiaatteet internatseja suosiviksi.

Tiedän kolme pahaa maahanmuuton, monikulttuurisuuden ja internatsismin suosijaa, ja ne ovat Yleisradio, Sanoman mediat ja yliopistot. Niissä kaikissa levitetään kritiikitöntä ja asenteiden muokkaukseen tähtäävää monikulttuurisuusideologiaa, jossa kaunistellaan maahanmuuton ongelmia ja palkitaan kyseisen tendenssin edistämisestä.

Koska yliopistojen aiemmin täysin harmiton tärähtäneistö on tyhmistynyt ja aktivoitunut viime vuosina aivan tyrmistyttävällä tavalla, niissä ei pystytä ymmärtämään edes sitä, että mikään palvotuista ihanteista (kuten tuo jo sinänsä kovin kyseenalainen monikulttuurisuus) ei voi toteutua koskaan sellaisenaan, vaan aina vain yhteiskunnan prosessissa muuntuneena. Tämä prosessi koostuu sosiodynamiikasta, psykodynamiikasta ja taloudellisesta dynamiikasta.

Yleisradion, Sanomien ja yliopistojen profeetat voivat siis laittaa yhteiskunnan koneeseen sen toisesta päästä toivomuksia ja rukouslappuja vaikkapa koskien monikulttuurisen yhteiskunnan toteutumista. Mutta he eivät kykene ymmärtämään, miksi toisesta päästä ei satelekaan ulos heidän anomuksiensa mukaisia tosiasioita, joiden mukaisesti monikulttuurisuus ja moniarvoisuus toteutuvat onnekkaasti ja auvoisesti.

Sen sijaan nämä puoliksi oppineet kehtaavat olla julkisesti ihmeissään kuin pönttöönsä tömähtäneet täpläpöllöt, kun monikulttuurisuus johtaakin vastakohtaansa: monokulttuuriin.

Selitys olisi kuitenkin käden ulottuvilla, kunhan siihen maltettaisiin tarttua. He eivät ole ymmärtäneet tuota edellä jo ratakiskosta vääntämääni mekanismia, jonka mukaisesti mikään tavoite ei yhteiskunnassa koskaan toteudu an sich vaan aina vain sosio-, psyko- ja talousdynaamisen niittosilppurin läpi kulkeneena ja monin tavoin muuntuneena. Koneen parametrit ovat nyt sellaiset, että toisesta päästä tulee ulos yksiaineksista monokulttuuria, vaikka sisään laittaakin monikulttuurisuuden toiveita, sillä monikulttuurisuuden normatiiviset ristiriidat ja arvo- sekä etukonfliktit ovat johtaneet sopeuttamisen ja mukauttamisen paineisiin ja sitä kautta pyöristelemään särmät pois erilaisista kulttuureista.

Koska suuri osa keskustelijoista ei kykene ymmärtämään yhteiskunnan spontaaneja mekanismeja, he eivät pysty käsittämään myöskään sitä, miksi maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vaatiminen luo levottomuutta, normiruuvien kiristelyä ja sitä kauheaa natsismin nousua. He eivät pysty ymmärtämään sitä, miksi maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vastustaminen edustaa todellista rauhantyötä ja halua säilyttää yhteiskunnallinen luottamus sekä hyvinvointiyhteiskunnan turvaava yhteiskunnallinen tehokkuus.

Koska media pitää yleisöjään luonnollisesti yhtä tyhmänä kuin se itse on, se sivuuttaa tieteelliset argumentit ”liian abstrakteina” ja pyrkii havainnollistamaan aihettaan muka persoonallisella ja ”elämänläheisellä” tavalla.

Niinpä Yleisradio etsi jostakin nuorehkon Antti Palola -nimisen miehen, jota toimittajat käyttivät hyväkseen uskotellakseen yleisölle, että hän eräiden maahanmuuttajataustaisten toimittajien juontaman propagandaohjelman seurauksena kuin taikaiskusta käänsi selkänsä aiemmalle kiinnostukselleen kansallismielistä ajattelua kohtaan ja tuli Yleisradion monikulttuurisuusideologian tavoittelemalla tavalla ”hyväksi”.

Tällä tavoin Yleisradio pyrki lavastamaan sinänsä järkiperäisen maahanmuuttokriittisyyden ”yksilön sisäsyntyiseksi” ja epävarmuudesta johtuvaksi muukalaisvihaksi. Myös Helsingin Sanomat tarttui tapaukseen ja kertoi siitä kuin uskoon tulosta jutussa ”Tämä tapahtui Ylen A-illassa: Antti, 19, hylkäsi vihan, koska asiat olivatkin oma syy”. Näin suomalaista ihmistä nolattiin ja häväistiin lavastamalla hänestä syyllisyyttä tunnustava ja kehitysmaiden kulttuuris-etniselle valloitushankkeelle myötämielinen suomalaisuuden piloille nakertaja, joka vain löysi vihalleen uuden, viranomaisten hyväksymän kohteen ja joka tuntee nyt häpeää omasta identiteetistään ja juuristaan.

Asian voisi sanoa niin, että todellisuudessa kyseinen nuori suomalaismies halusi identifioitua perustellulla ja kehityspsykologian konfirmoimalla tavalla suomalaisuuteen mutta epäonnistui vaihtoehtojen vähyyden vuoksi. Tulos oli, että media vesi kielen päältä heruen onnistui käyttämään tätä näkemyksissään horjuvaa lillukanvartta monikulttuurisuuden mannekiinina niin, että hän päätyi Ylen iltalypsyjutun kuvitukseen puhaltamaan röökin savua ilmaan symbolisena merkkinä kuulumisesta yhteiskunnalliseen yläluokkaan ja epäilemättä sen älylliseen parhaimmistoon.

Kun eritaustaiset lopulta halasivat studiossa, näin koetettiin osoittaa, että monikulttuurisuus muka toimii ja että mikrotasolla saavutetun aivopesun seurauksesta voidaan johdella makrotason valtionpolitiikkaan tulos, jonka mukaan rajat on pidettävä auki, vaikka se maksaisi kansakuntamme koko tulevaisuuden sekä taloudellisessa että väestöpoliittisessa mielessä.

Tämän kaiken tapahtuessa Helsingin Sanomat kaivoi esiin myös SKDL:n entisen kansanedustajan ja ministerin, Seta-veteraani Jorma Hentilän, joka valitti Hesarin eilisessä henkilöjutussa, että Itä-Helsingissä homot eivät uskalla kulkea avoimesti julkisilla paikoilla, kun äärioikeisto ahdistelee. ”Silloin tulee helposti turpaan”, vaari varoitti, ja jatkoi: ”Kun yhteiskunta ei kunnolla suitsi äärioikeiston ilmentymiä, tilanne on paikoin jopa huonontunut.”

Mikäli omat vaatimattomat havaintoni pitävät paikkaansa, en ole etsimälläkään onnistunut löytämään Hentilän kuvailemia merkkejä koskaan yhtään mistään. Kukaan ei käsittääkseni estä vaikka kymmentä tuhatta homopoikaa ”kävelemästä käsi kädessä” esimerkiksi Kaivopuiston pihanurmikolla, mutta jostakin syystä juuri kukaan ei niin tee. Sen kyllä panin merkille, että äärivasemmisto yritti pahoinpidellä erään dosentin viime kesänä. Myös minä pelkään äärivasemmistoa, joka tuhoaa ei-sosialistien elämää harjoittaessaan koulukiusaamista yliopistoissa ja joka lienee löytänyt tiensä akateemiseen sosialistiseuraan tultuaan reputetuksi ammattikouluista käden taitojen puuttumisen vuoksi.

Kaviaarikommunisti Hentilä on ilmeisesti puolueideologisen dogmatiikan niin syvään horrokseen vaivuttama, että vuosikymmenten aikana kertyneiden uskonvaraisten sedimenttien alta hän ei kykene enää näkemään yhteiskunnallista todellisuutta vaan ihan oikeasti luulee, että ilmapiirin kiristyminen on äärioikeiston syytä. – Ei ole.

Myös äärioikeiston nousu on maahanmuuton syytä, kun kantaväestöt nousevat puolustamaan etujaan ja oikeuksiaan – ja aiheellisesti. Tyhmästä maahanmuuttopolitiikasta joutuvat sitten kärsimään aikaa myöten myös kotimaiset vähemmistöt, joten myös suomalaisten vähemmistöjen kannattaisi miettiä tarkoin, keiden asioita ne menevät edistämään. Sen sijaan Hentilä haluaa samalle lankulle maahanmuuttajaväestöjen kanssa, niin kuin on aina halunnut, ja saa osoittaa solidaarisuuttaan haikaloille.

Niin kauan kuin Helsingin Sanomilla ei ole asioista parempaa näyttöä kuin Jorma Hentilän henkilökohtaiset narinat, se voi työntää kurajuttunsa sinne minne valo ei paista. Myös muslimien kannattaisi halata sitä lihaa, niin heidän ei tarvitsisi vihata, raivota ja räjäytellä ihan koko aikaa.