Rasismin rajoittamisesta

Helsingin käräjäoikeuden tiistaisesta päätöksestä nähtiin, että kansallisten vähemmistöjen, kuten homojen ja lesbojen, asiat eivät paina oikeudessa mitään. Samalla kun homoseksuaalisuuteen liittyvää syrjintää ei tunnusteta rasismiksi, tasa-arvoviranomaiset kiljuvat kitapurjeet lepattaen, kuinka kamalaa rasismia maassamme harjoitetaan eräitä ulkomaalaistahoja kohtaan. Tämä on merkki syrjintähierarkiasta: yhdet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Toisaalta juuri kukaan ulkomaalainen ei ole valittanut Suomessa saamastaan kohtelusta. Vastaanotto ei ole ehkä ollut täydellinen, mutta se on edustanut parasta, mitä koko planeetallamme on ollut tarjolla. Tasa-arvoviranomaisten valitukset suojattiensa puolesta eivät ole korjanneet mitään, mutta ne ovat sivuseurauksinaan johtaneet esimerkiksi sananvapauden näpistelyyn.

Viime toukokuussa oikeusministeriö perusti ”Rasistiset rikokset” -työryhmän, jonka tehtävänä on vaientaa nettikeskustelu. Ryhmään kuuluu joukko kovimpia sananvapauden syöjiä, kuten valtionsyyttäjä Mika Illman ja asianajaja Johanna Ojala, joka tunnetaan maahanmuutto- ja turvapaikkajuristina. Tuija Brax ei ole tietenkään kerännyt tällaista porukkaa mistään muusta syystä kuin ei-kansallisten vähemmistöjen puolustamiseksi.

Koko asettamispäätöksessä ei mainita sanallakaan seksuaalivähemmistöjä, vaan sen mukaan ”rikosta pidetään rasistisena lähinnä silloin, kun teko kohdistuu ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän mukaan määräytyvään ihmisryhmään tai tällaisen ryhmän jäseneen” (sivu 2). Tarkoitus on siis torjua ”rasismia ja muukalaisvihaa” (sivu 1) mutta ei edistää suomalaisten ihmisten oikeusturvaa.

Koko hankkeessa on se kansanvaltaisuudelle vieras piirre, että valtiovalta ottaa liian herkästi kantaa jonkun ulkomailta tulevan yksityisen ihmisen tai ryhmän puolesta oman maan kansalaista tai ryhmää vastaan. Lopulta on syntynyt sellainen nurinkurinen tilanne, että yhteiskunta ei asetu puolustamaan ensisijaisesti omia jäseniään vaan yhteisön ulkopuolisia tulijoita.


Viranomaiset tuulimyllyjä vastaan

Entä mitä keinoja työryhmä aikoo käyttää? Erityisesti sen odotetaan puuttuvan ”tietoverkkorikollisuuteen”. Minkälaisen syrjintärikoksen netissä voisi sitten tehdä? Tuskin minkään muun kuin ajatusrikoksen, sillä verkossa harvoin tehdään mitään aineellis-immanentteja tekoja. Siellä ei esimerkiksi valita ketään töihin eikä jaella potkuja. Kyse on siis sananvapauden rajoittamisesta.

Kummallista muuten, että komiteoiden ja työryhmien jäseniksi kutsutaan aina vain juristeja, ikään kuin tärkeät poliittiset asiat olisivat pelkkiä lainsäädäntö- ja lainvalvontakysymyksiä. Ne eivät ole. Sen sijaan ne ovat moraalisia ja sosiologisia ongelmia, joita ratkomaan tarvittaisiin filosofeja. Oikeus on liian arvokas asia jätettäväksi vain juristeille, joiden mielipiteissä kolisevat ne kuuluisat tyhjät tynnyrit. Tässäkin tapauksessa Brax on koonnut kaaderin Demlan kovimpia mokuttajia roiskaisemaan kasaan perusteet sananvapauden kaventamiselle. Tavoite on selvillä – nyt vain haetaan tekosyyt mestata kansalaiskeskustelu ”rasismin vastustamisen” nimissä.

Pahimmassa tapauksessa oikeusministeriön hankkeella ei poisteta rasismia vaan tuotetaan sitä lisää. Uhrina on tällöin sananvapaus. Esimerkiksi vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää (jonka toimiston alaan seksuaalivähemmistöt eivät tietenkään kuulu) on parkunut jo pitkään, että tietoverkko-operaattorit tekevät nettiviestinnän mahdolliseksi mutta eivät rajoita liikennettä vaan ”pakenevat vastuutaan”. Paremminkin asian voisi sanoa niin, että operaattorit toimivat eettisesti ja noudattavat lakia, kun ne eivät vakoile ihmisten välistä viestintää eivätkä rajoita tiedonkulkua.

Juuri tähän uusi työryhmä on pantu tarttumaan. Sen tavoitteena on saattaa nettikeskustelun ylläpitäjät rikosoikeudelliseen vastuuseen sellaisista sisällöistä, joita viranomainen itse pitää rasistisina. Todellisuudessa rasismia sinänsä ei ole kriminalisoitu, eikä mitään yhtä ympäripyöreästi määriteltyä pidäkään kriminalisoida. Myös kansanryhmää vastaan kiihottamista koskeva lainsäädäntö on jätetty niin avoimeksi tulkinnoille, että sen perusteella on voitu syyttää melkein mistä tahansa.

Hankkeen perustuslainvastaisuus tulee esiin, kun pohditaan nettisensuurin toteuttamista. Tietoliikenteen suuren määrän vuoksi valvonta pitäisi automatisoida eli rakentaa nettiin pysyviä estoja ja sulkuja. Mikäli operaattorit velvoitettaisiin tällä tavoin vartioimaan verkon käyttöä ja poistamaan (jonkun mielestä) sopimattomat viestit, se rikkoisi perustuslaillista ennakkosensuurin kieltoa. Oikeusministeriön hankkeella yritetäänkin ilmeisesti laajentaa lapsipornosuodattimen käyttöä.

Todellisuudessa velvoite aineiston tuhoamiseen voisi syntyä vain, jos tuomioistuin niin päättäisi. Oikeusvaltiossa ainoastaan tekijä itse voi olla vastuussa tuotteestaan, ei esimerkiksi väline, kuten kirjapaino tai nettioperaattori. Koska verkon suodatusta ei voitaisi hoitaa muutoin kuin ennakkosensuurin muodossa, se rikkoisi automatisoidusti sananvapautta.

Lisäksi vaarassa on periaate, että mistään teosta ei voida rangaista, jos sitä ei ole tehty. Viestintäkanavien tukkiminen loukkaisi sananvapautta aiheuttaessaan sensuurin sellaisille viesteille, joita ei ole vielä päästy esittämään. Koska lausumattoman viestin sisältö jäisi arvoitukseksi, kansalaiset pantaisiin henkisesti kiven sisään, ja viranomainen taistelisi tuulimyllyjä vastaan.


Orwellin viljavat vainiot

Sosialismin ruusu kukkii Ritva Viljasen viljelemässä Orwellin puutarhassa hänen ehdottaessaan sensuurikoneiston sijasta kansalaisten keskinäistä ilmiantojärjestelmää. Kyseessä on se pahamaineinen punainen nappi, joka Helsingin Sanomien kielellä on nyt ”ilmiantopalvelu”. Viljasen lähes ihastelevan kannanoton mukaan ”se on helppo kontaktinappi. Kun havaitsee verkossa jonkin hyvän tavan vastaisen tai laittoman ilmiön, niin tämä on helppo tapa ottaa kontakti poliisiin ja tehdä ilmoitus.”

Tosiasiassa tämä viaton nappi, jonka kautta ”kontaktin luominen” ja väristyksiä herättävä ”kohtaaminen” tapahtuvat entistä helpommin, johdattaa Suomen jälleen askelta lähemmäksi poliisivaltiota. Kuvan ihmiskasvoisesta sosialismista tarjoaa Ritva Viljasen älynväläys: ”Suomen valtionhallinnon pitäisi enemmän miettiä sitä, että olisimme siellä missä ihmisetkin ovat”. – Kuten sänkyjemme alla tai vaatekomeroissa?

Valitettavasti myös minä voin löytää verkosta muutaman ”hyvän tavan vastaisen tai laittoman ilmiön”. Yksi niistä on oikeusministeriön hanke ja toinen Ritva Viljasen mielipide.

Helsingin Sanomat vääristelee todellisuutta otsikoimalla, että Effi ry:n mielestä ”vertaisvalvonta on ainoa tapa valvoa nettiä”. Vaikka tämä onkin ehkä lohduton totuus, se ei tarkoita, että Effi pitäisi kansalaisten keskinäistä kontrollia suositeltavana. Todellisuudessa Electronic Frontier Finland ry:n kanta netin sensuroimiseen on ollut yksiselitteisen kielteinen, minkä voi tarkistaa esimerkiksi tästä.

Harmillista on, että ”viharikoksiksi” sanottuja mielipiteitä vastustaessaan kansliapäällikkö Viljanen on yrittänyt hiipiä myös meidän homojen taakse, kun hän on yrittänyt kytkeä tai vertauttaa asemaamme maahanmuuttajien tilanteeseen. Sisäasiainministeriön omassa tiedotteessa ja Ylen välittämässä uutisessa hän vaati internetin tarkkailun laajentamista juuri kansainvälisenä homofobian vastaisena päivänä.

En minä ainakaan halua, että meitä homoja käytetään verukkeina sananvapauden kuohinnalle. Puolustelu ja etuoikeuttaminen yleensä vain nolaavat puolusteltavia itseään. Ja tuskin kenenkään onnellisuus siitä kohenee, vaikka joku täti kiljaiseekin omat teesinsä gay-priden puhujapallilta. Kyllä myös homojen asema on kohentunut nimenomaan vapaan sanankäytön kautta eikä sensuurilla. Ihmeellistä onkin, miksi maahanmuuton puolustelijat eivät vaadi samaa kuin me: avointa ja vapaata keskustelua. Pelkäävätkö he, että heidän kantansa ei kestäisikään julkista mielipiteidenvaihtoa, ja siksi asiasta ei saa puhua?


Toiminta muuttuneessa tilanteessa

Suomessa on tällä hetkellä oikeistohallitus, mutta maamme on siirtymässä nopein askelin kohti vasemmistolaista valvontayhteiskuntaa. Lex Nokia helpotti yksityisyydensuojan loukkauksia työpaikoilla, Lex Thors avasi maahanmuuton keulaportit, ja EU:n yhteinen turvapaikkapolitiikka rikkoo eri kansakuntien mahdollisuuksia päättää itsenäisesti tulijoiden määristä. Niiden päälle on tulossa vielä äänikynnys ja vaaliliittokielto.

Virkamiesjuristien suosikkijärjestö Demlalla ja demokratialla on yhtä paljon yhteistä kuin tuolilla ja sähkötuolilla. Kun vapaata sananvaihtoakin kuohitaan, tarkoitus on luoda pelon ilmapiiri, jonka avulla ihmiset leimataan rikollisiksi. Ja rikollisuus lisääntyy kriminalisoimalla.

Kansalaisia ehkä lohduttaa se, että netissä julkaisemisen aika alkaa muutenkin olla ohi. Ennen pitkää ihmiset tekevät saman kuin Solidaarisuus-järjestön Puolassa ja ihmisketjujen Baltiassa ja siirtyvät pois sähköpaimenten netistä: henkilökohtaisen juttelun ja kanssakäymisen piiriin. Heidän kannattaisi lähestyä toisiaan ja puhua näkemyksistään avoimesti kaduilla ja kujilla. Kyseessä olisi suora toiminta. Ihmiset tulisivat esiin työpaikoillaan ja muualla yhteiskunnassa sekä kertoisivat, mitä he ajattelevat esimerkiksi sähköisten oikeuksien kavennuksista ja pakkokansainvälistämisestä. Hyvä tapa olisi toimia ongelmien vähentämiseksi. Esimerkiksi käy vaikkapa suomalaisten tuotteiden ja palvelujen suosiminen omilla kulutuspäätöksillä.

Minulla ei ole tietenkään mitään kansojen vuorovaikutusta vastaan. Mikä onkaan kauniimpi ihanne kuin kansakuntien yhteisymmärrys. Mutta miksi tehdä maailman eri kansallisvaltioista monikulttuurisia, kun maailma itsessään jo on monikulttuurinen koostuessaan useasta erilaisesta kansallisvaltiosta? Jos jokainen maailman maa muuttuu monikulttuuriseksi, omaleimaisuus katoaa, ja monikulttuurisuus osoittautuu totalitaarisen yhteiskulttuurin muodoksi. Siksi ihmettelen, minkä vuoksi ne tahot, jotka eniten vastustavat Coca-Colaa ja muita imperialistisia tuotemerkkejä, eivät vastusta monikultturistien omaa tavaramerkkiä: halua muuttaa koko maailma yhtenä monikulttuurisena viljapeltona lainehtivaksi elovainioksi.

Ihmiskunnan ei pidä yliarvioida kykyjään rauhan ja harmonian rakastamiseen. Monikulttuurisuus ei toiminut kolonialismin aikana, joten miksi se toimisi myöskään nyt, kun kaikkialla näyttää syntyvän kilpailua ja kamppailua voitosta? Tästä syystä en itse usko kyseiseen utopiaan.

Jos taas päämääränä on rajaton Eurooppa ja viimein maailma, jossa ihmismassat vellovat hysteerisesti paikasta toiseen valtavia liikennepäästöjä tuottaen, miksi siihen ei siirrytä heti? Miksi internationalismin kannattajat ja muut lentokenttien odotushuoneissa parveilevat Brysselin enkelit eivät kerro päämääräänsä suoraan vaan alentuvat väittelemään kriitikoidensa kanssa? Julistaisivat maailman välittömästi paratiisiksi, jotta myös sisällissota voitaisiin aloittaa jo ensi viikolla, ja päästäisiin siitäkin nopeammin yli.


Mitä rasismi on?

Entä sitten rasismi? Mitä se on, ja kuinka siihen tulisi asennoitua? Rasismi on rotusortoa. Se ei ole sama asia kuin rotuoppi, jonka mukaan ihmiskunta jakautuu eri rotuihin. Rotuopilla on biologiset perusteet, jotka voi tarkistaa esimerkiksi Otavan Suuren Ensyklopedian artikkelista ”Rodut” (ks. professori Harri Nevanlinnan artikkelia ”Rodut” Otavan Suuren Ensyklopedian osassa 8 vuodelta 1986, s. 5778).

Sen mukaan ihmiskunta jakautuu euripidiseen, mongoloidiseen ja negroidiseen rotuun. Näkemys ihmisroduista on tieteissä hyväksytty ja tuettu käsityskanta. Rotuerottelu puolestaan myöntää rotujen väliset erot: esimerkiksi itäafrikkalaiset kestävyysjuoksijat ovat tämänhetkisen näkemyksen mukaan muita keskimääräistä nopeampia. Myös rotujen toisistaan erottaminen ja erojen mainitseminen ovat moraalisesti oikeutettuja käsityskantoja. Olisikin syrjivää, jos ihminen ei saisi niin halutessaan alleviivata erilaisuuttaan ja edustaa omaa rotuaan.

Sen sijaan rotusorto eli rasismi ei ainoastaan tunnusta ihmisten eroja vaan kiistää ihmisten ihmisarvon. Koska ihmisarvoa ei pidä kiistää, on rasismi moraalisesti tuomittavaa. Tällä perusteella ei voida kuitenkaan arvostella rotuajattelua yleensä, vaikka usein väitetään, että se avaakin tien rasismiin. Ihmisten erilaisuuden ja myös rotujen kieltäminen kieltäisi todellisuuteen sisältyviä tosiasioita.

Käytännössä ”rasismi”-sanan merkitys on liudentunut tarkoittamaan vain tietyn uskonnon ja poliittisen suuntauksen arvostelemista, vaikka paljon perustellumpaa olisi lukea rasismin piiriin sukupuolen ja sukupuolisen suuntautumisen perusteella tapahtuva sorto. Uskontoihin ja mielipiteisiin keskittyminen on rasismia torjuttaessa väärin, sillä silloin myös ideologioiden kritisoimista tullaan arvostelleeksi rasismiksi. Hallinnon ja median kielessä tähän erehdykseen syyllistytään toistuvasti.

Kohtuullinen määrä rasismia voi olla yhteiskunnalle myös hyväksi, sillä se tunnustaa erään tosiasian: erilaiset ihmiset eivät aina eivätkä edes kovin usein pidä toisistaan. Rasismin kieltäminen johtaisi valheellisuuteen, sillä rasismia ei voida koskaan kokonaan poistaa. Koska rasismia ei voida hyvistä yrityksistä huolimatta kitkeä pois, tulisi yhteiskunnassa toimia niin, ettei tietä rasismiin avattaisi esimerkiksi liiallisella maahanmuutolla.