8. kesäkuuta 2009

Markkavaalien tuloksesta


Jos nautitte lukiessanne kahvia, sen on syytä olla pikakahvia, sillä tämä on eilisten europarlamenttivaalien pika-analyysi. Mitään yllättäväähän vaaleissa ei ollut.

Perussuomalaisten vaalivoitto on ollut selvä jo monen kuukauden ajan. Äänestäjät ovat saaneet tarpeekseen hallituksen ajamasta Eurooppa-politiikasta, jonka tuloksena maahanmuuttoa on ajettu kuin käärmettä pyssyyn ja sananvapauden käyttäjiä sekä muita EU-kriitikoita on talutettu oikeuksien eteen kuin sikaa teurasautoon.

Puolueiden kannatuksesta

Se, että Tupun, Hupun ja Lupun kannatuksesta katosi yhteensä 8,6 prosenttiyksikköä ja että niin sanotut suuret puolueet menettivät kukin yhden paikan, kertoo EU-kriittisyyden kasvusta siinä missä perussuomalaisten oma vaalivoittokin. Eurovaalit näyttivät nimenomaan Suomen politiikan suunnan, kuten vaalien kuuluu.

Tämä oli vaalien ensimmäinen (1) ominaispiirre: kokoomuksen ja keskustan kannatuksen lasku kielii hallituspolitiikan epäonnistumisesta. Sitä on vaivannut juuri sen tyyppinen poliittisen korrektiuden pakkosyöttö, johon perussuomalaisten lääkkeiden arvellaan purevan.

Perussuomalaisten rökälevoitto panee puoluekenttää kokonaisuudessaan uusiksi. Suomeen jäi nyt vain yksi yli kahdenkymmenen kannatusprosentin puolue, joka on kokoomus 23,2 prosentin ääniosuudella, kun taas keskusta (19 %) ja demarit (17,5 %) putosivat tuon haamurajan alapuolelle. Ja vastaavasti Perussuomalaiset (9,8 %) nousi samaan keskisarjaan vihreiden (12,4 %) kanssa. Jostainhan perussuomalaisten kannatuksen täytyy tulla. Kun kokoomuslaiset eivät tunnetusti käänny perussuomalaisten puoleen ja vihreät taas ovat perussuomalaisten päävastustajia, perussuomalaisten kannatuksen kaksikymmentäkertaistuminen vuoden 2004 eurovaaleihin verrattuna tuli kaikkien muiden puolueiden riveistä.

Toinen vaaleja leimaava (2) seikka oli vasemmistopuolueiden kannatuksen lasku. Sdp:n ja Vasemmistoliiton kannatus on vajonnut jo vuosia kuin lehmän häntä. Nyt demarit joutuivat tyytymään kahteen paikkaan, joihin myös vihreät ylsivät viisi prosenttiyksikköä pienemmällä kannatuksella. Kun entinen neljäs suuri puolue Vasemmistoliitto puolestaan upposi 3,2 prosenttiyksikköä 5,9 prosentin tasolle, se putosi pienten puolueiden sarjaan.

Kyse ei ollut vain EU-kriitikko Esko Seppäsen äänien kanavoitumisesta perussuomalaisille ja vihreille. Vasemmiston kannatuskato on yleiseurooppalainen ja yleispoliittinen ilmiö. Vasemmistopuolueet ovat pettäneet äänestäjänsä eivätkä edusta sen perinteisen kannattajakunnan, eli työväenluokan ja keskiluokan, etuja. Äänestäjät ovat kenties oivaltaneet, etteivät vasemmistolaisperäinen mariseminen ja ”Kansainvälisyyden” hoilaaminen auta, vaan globalisaation varjopuolia vastaan voidaan taistella vain, jos sekä työntekijät että työnantajat löytävät ahtaita ryhmäkohtaisia etujaan korkeamman arvon: yhteisen kansallisen edun. (Aiheesta tarkemmin tässä). Eräs syy vasemmiston kannatuskatoon Suomessa on varmasti maahanmuuton lietsominen yhdessä hallituksen kanssa.

Seuraava Vasemmistoliiton vaalimökin seinästä bongaamani slogan havainnollistaa puolueen näkemyksiä maahanmuutosta. Vasemmistoliitto: ”Me ajattelemme kuten sinun omatuntosi.” Vastaan tähän: ”Me toimimme kuten teidän omatuntonne ajattelee.”

Kolmas (3) vaaleja leimannut piirre oli tietysti Perussuomalaisten murskavoitto, joka nostaa puolueen kannatusta edellisistä kunnallisvaaleista (5,4 %) ja eduskuntavaaleista (4,1 %). Eräs epäoikeudenmukaisuus on siinä, että perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien vaaliliiton (yhteiskannatus 14,1 %) sisällä toisen paikan vei kristillisdemokraattien edustaja, sillä perussuomalaiset ylsivät yksinään 9,8 prosenttiin kristillisten jäädessä 4,2:een. Perussuomalaiset olisivat saaneet yhden paikan pelkällä omalla puoluekannatuksellaankin, joten vaaliliitto hyödytti vain kristillisiä, kuten ennustin jo tässä.

Omalla kannatuslukemallaan perussuomalaiset olivat lähellä toista paikkaa, mutta tuuliapuja ei tullut tälläkään kertaa yhtään, toisin kuin vihreille, jotka poliittisen kentän Hannu Hanhina saivat jälleen europarlamenttiin yhden ilmaispaikan ääntenlaskennan loppusuoralla. Neljäs (4) vaaleja leimannut piirre olikin vihreiden (12,4 %) kannatuksen kasvu kahdella prosenttiyksiköllä. Myös se selittynee perussuomalaisten voitolla: kun kannatus kasvaa, niin vastustuskin kasvaa, eli kiihkeimpien persukriitikoiden äänet kanavoituivat feministipuolue vihreiden riveihin.

Henkilövalinnoista

Olin aistivinani Timo Soinin kasvoilta paitsi voitonriemua, myös huolta tulevaisuudesta. Puoluelaivaa ei ole helppo jättää toisiin käsiin ja itse kadota Brysseliin. Ääniharava Soinin valinta ei ole välttämättä puolueelle hyväksi. Toisaalta puheenjohtajan takaa tulee varmasti uusiakin kykyjä.

Huomattava oli Sampo Terhon nousu Soinin varamieheksi ja sitä kautta europarlamenttiin. Asiassa auttoivat tutkijan omastakin mielestä ne kuuluisat Jussi Halla-ahon äänet. Halla-ahohan testamenttasi äänensä nimenomaan Terholle mainiten äänestävänsä häntä, kun ei itse päässyt ehdolle. Terho nauttii kannatusta erityisesti maahanmuuttokriitikoiden keskuudessa, ja nettipohjaisella kampanjalla pystyttiin näyttämään, mistä suuri osa Perussuomalaisen puolueen kannatuksesta tulee. Onnea hänelle! Terhoa vähättelemättä voi kuitenkin sanoa, että tapaus on häpeäksi suomalaiselle demokratialle, kun kaikki tietävät, kenelle kyseinen varapaikka oikeasti kuuluisi.

Merkittävää on, että lehdistön ohjeistuksen vastaisesti EU-parlamenttiin ei valittukaan asiantuntijoita. Melkein kaikki ekspertteinä pidetyt jäivät rannalle, kuten kalliin ja näyttävän kampanjan vetänyt Ukko Metsola, taitavana neuvottelijana tunnettu Esa Härmälä ja lähellä läpimenoa ollut Risto E. J. Penttilä. Suomalaiset luottavat enemmän yleispoliitikkoihin kuin smokkivirkamiehiin, mikä on nähdäkseni terveen kansanvallan merkki.

Sen sijaan hämmästyttävää on, kuinka monta sellaista ehdokasta meni läpi, joiden kaapeissa kolisevat luurangot. Nyt valituista kokoomuksen Sirpa Pietikäinen joutui aikoinaan vetäytymään eräistä vaaleista rattijuopumuksen takia. Keskustan Hannu Takkula puolestaan joutui eroamaan puolueensa varapuheenjohtajan paikalta Irakgaten vuoksi, ja Korkein hallinto-oikeus totesi Takkulan vaalikelvottomaksi vuoden 2008 kunnallisvaaleissa katsoen, että Lapista pyrkivä ehdokas on todellisuudessa turkulainen. Irak-skandaalin repimä kantoaalto näyttää pitävän myös jupakan äidin, Anneli Jäätteenmäen, europarlamentissa.

En tarkoita, että Jäätteenmäen toiminnassa olisi ollut mitään pahaa. (Syyllinenhän oli itse asiassa Paavo Lipponen, kuten analysoin jo tässä.) Skandaaliehdokkaiden valinta ei siis kerro politiikanvastaisuudesta vaan politiikkamyönteisyydestä sekä eräänlaisesta viranomaisvallan vastaisuudesta. Myös henkilövalinnoissa näkyy tietty protestoimisen halu, joka saattaa juontaa juurensa EU-vastaisuudesta.

Samasta kertoo myös se, että demarien ääniharavaksi nousi ortodoksisen kirkon Isä Camillo, pastori Mitro Repo, joka jätti taakseen monta järjestöjyrää ja ammattipoliitikkoa. Tämä pudottaa koko vasemmiston puolue-edustajien määrän europarlamentissa käytännössä kahteen. Sdp on houkutellut riveihinsä useita pappismiehiä, kuten kansanedustajana toimivan Ilkka Kantolan. Vanha klisee Jumalasta sosiaalidemokraattina on viestinyt, että puolue on luterilaisten arvojen, protestanttisen työmoraalin ja perhearvojen kannattaja, mutta saman katon alle menee messukasukka hulmuten nyt ortodoksikin. Myös Mitroa saattoi auttaa hänen konfliktinsa kirkon kanssa. Suomalaisten oikeustaju pääsi jälleen ratkaisemaan, eivätkä pastorin pöydästä pääse pullat loppumaan myöskään kirkon asettaman virantoimituskiellon aikana.

Politiikan transsendentalisoituminen kuvaa kenties tiettyä epäluottamusta politiikkaa kohtaan. Kun ministerit eivät tee muuta kuin viettävät roomalaisia orgioitaan, luottamusta haetaan uskontojen suunnasta. Niinpä asiat ovat vaarassa lähteä lentoon. Melkoinen parvi hurskaita uskonritareita EU-parlamenttiin joka tapauksessa pyrähti: perinteisten luterilaisten sekä katolilaisen Soinin ja ortodoksisen Revon lisäksi samaan ekumeeniseen laivaan astui myös Sari Essayah, joka on toiminut muun muassa helluntaiherätyksessä ja joka tunnetaan homovastaisista kommenteistaan. Vaihtoehtoa politiikan järjettömyydelle pitäisi hakea rationalismin eikä uskontojen suunnalta.

Varsin sovinnaisia poliitikkoja EU:n parlamentti Suomesta sai. Lohduttavaa on, että useimmista heistä on vähemmän haittaa ulkomailla kuin Suomessa. Europarlamentin pitäisi olla jotakin muuta kuin epäonnistuneiden poliitikkojen roskapankki.

Monille valitsematta jääneille eurovaalit olivat pelkkä itsensä mainostustilaisuus, jolla he keräävät julkisuutta seuraavia eduskuntavaaleja varten. Juuri niiden merkitys on oman maamme politiikan kannalta paljon suurempi, vaikka lait säädetäänkin vanhan perinteen mukaan Strasbourgissa ja Brysselissä. Suomalaisten edustajien ääni ei siellä riitä mihinkään, joten muut maat niistä asioista joka tapauksessa päättävät. – Valitettavasti.

Johtopäätös

Tämän aamun valtamediassa Perussuomalaisten vaalivoitto ja vasemmiston sekä keskustan tappio on otettu vastaan kangerrellen. Esimerkiksi Yleisradion nettisivujen pääaiheeksi on nostettu tietty varjovoitto eli se, että naiset saivat suomalaisten enemmistön EU-parlamenttiin. Eikö sukupuolella hehkuttelu ole käänteistä rasismia?! Helsingin Sanomien pääideologi Unto Hämäläinen puolestaan taivastelee vaalien mullistuksia kolumnissaan ”Kuinka tässä näin kävi?”.

Ansioita on Hesarilla itsellään. Demokratia on itseään korjaava järjestelmä. Ihmiset ovat antaneet äänensä vapauden, itsenäisyyden, kansallisen itsemääräämisoikeuden sekä kansanvallan puolesta. Tulos on vastalause Suomen hallituksen vetämälle maahanmuuton lietsonnalle ja internetin sensuroinnille.

On kuitenkin huomattava, että kritiikki kanavoitui nyt oikeistolaisiksi luonnehdittavien puolueiden kautta. Ne voittivat myös muissa maissa. Oikeisto taas ei ole ainoastaan puolustanut yksilönvapautta ja kansallisia arvoja, vaan se on myös pyrkinyt kiristelemään normiruuveja, lisäämään valvontaa, kaventamaan kansalaisoikeuksia, jäykistelemään yleistä elämää ja ennen kaikkea lisäämään sensuuria. Siksi on oltava tarkkana, kuinka vaaleissa menestyneet puolueet vapautta ja kansanvaltaa edistävät.

En tietenkään voi vaatia, mutta toivon, että kaikilta edustajilta löytyisi viisautta välttää sellaiset virheet, jotka saattaisivat ennen pitkää koitua koko Euroopan painajaiseksi. Irlanti ei kuitenkaan ole nyt se viimeinen ”gallialainen kylä”, joka laittaa hanttiin laajentumiselle ja pelastaa Euroopan yhteisen perustuslain hullutuksilta. Ratkaiseva on EU-vaalien kokonaistulos. Sen valossa näyttää, että ainakaan laajeneminen ei enää etene. Laajentumisesta päättää nimittäin Euroopan parlamentti, jossa EU-kriitikoilla alkaa olla huomattava kannatus. Edelleenkään se ei muodollisesti riitä, moraalisesti katsoen liittovaltiota ei voida enää edistää eikä laajentaa.

Mediat voivat nyt kiljua koko viikon, kuinka väärin vaalitulos oli. Tuntekaamme iloa omasta voitostamme ja vahingoniloa kilpailijan tappiosta.