Lost

Minua pelottaa. Olen silloin tällöin nähnyt eräänlaisia ennuskuvia ja aavistellut onnettomuuksia. Enteeni eivät tosin ole olleet kovin selkeitä, vaan ne ovat liittyneet asioihin, joille pian tapahtuu jotakin.

Tämän päivän iltana nettisivuille ilmestyi uutisia Atlantia ylittämässä olleen matkustajalentokoneen mahdollisesta putoamisesta. Rio de Janeirosta Pariisiin matkalla ollut Air Francen kone katosi tutkasta mannerten välillä. Päivitetty uutinen paljastaa, että kone lienee tipahtanut mereen rajuilmassa.

Ei ole pitkäkään aika, kun kirjoitin tässä blogissani (29. maaliskuuta 2009, lopussa) ihan sivumennen Finnairin hankkimasta uudesta jumbokonetyypistä. Totesin tuolloin, että ”kaksimoottorisena se kuitenkin putoaa kolmimoottorisia MD-11-koneita helpommin”. Valitan, mutta minä en keksi tätä. En siis ole lisännyt huomautusta kirjoitukseeni jälkikäteen, ja Finnairin hankkima uusi kone on todellakin juuri pudonnutta Airbus 330 -tyyppiä. Yli kymmenvuotisen käytössä olonsa aikana konetyyppi on pysynyt hyvin ilmassa.

Putoamiselle sinänsä löytyy tietysti tieteellinen selitys, vaikka koneesta ei ole jäljellä juuri muuta kuin sähköviasta kertova automaattiviesti. Kevyet komposiittimateriaalit eivät johda sähköä metallien veroisesti, ja siksi salamat eivät kulje tällaisten koneiden läpi yhtä helposti kuin alumiinista valmistettujen runkojen vaan saattavat rikkoa osia. Ukkosmyrskyssä syntyy myös rakeita, jotka hajottavat koneen moottorit. Ja kaksimoottorisina nämä linnut eivät pysy ilmassa niin kuin entiset Atlantin ylittäjät, joilta vaadittiin kolmea tai neljää voimanlähdettä.

Kaksimoottoriset ilmojen Titanicit kuluttavat luonnollisesti vähemmän polttoainetta. Ne ovat kevyempiä ja sitä kautta ympäristöystävällisempiä. Mutta ennusteeni on, että varsinkin vanhetessaan niistä tulee todellisia surmanloukkuja. Säästäminen ja ahneus eivät siis kannata. Joka tapauksessa pahan onnen vaistoni näyttää pitävän kutinsa.

Transatlantisten suhteiden kannalta on tietysti hyvä, että Suomi-neidon fallossymbolit ovat kunnossa. Niinpä olen myös sitä mieltä, että eurooppalaisten A 330 ja A 350 -koneiden sijasta Finnairin olisi kannattanut ostaa amerikkalaisia Boeing 787 Dreamlinereita, jotka ovat tekniseltä kehitykseltään 20 vuotta eurooppalaisten koneiden edellä – kiitos yhdysvaltalaisen sotateknologian. Ne olisivat olleet halvempiakin. Tai sitten Finskin olisi kannattanut pitää luotettaviksi osoittautuneet MD-11-koneet, joiden rahdinkuljetuskyky on vailla vertaa ja joissa on konetehoakin 35 prosenttia enemmän kuin samankokoisissa nelimoottorisissa A 340 -malleissa tai kaksimoottorisissa A 330 ja A 350 -versioissa.

Ihme muuten, että lentokoneiden valmistajat eivät keksi tehdä koko konetta samasta materiaalista kuin lentotietoja rekisteröivää niin sanottua mustaa laatikkoa. Sehän jää yleensä ehjäksi onnettomuuksissa. Tämän koneen mustaa laatikkoa tuskin edes halutaan löytää.


Piratismia vai sähköisiä oikeuksia?

Lehdet ovat kertoneet tänään Piraattipuolueen perustamisesta Suomeen. Aktivistit ovat keränneet tarvittavat 5 000 kannattajakorttia, joten puolue saa rekisteröidyn puolueen aseman heti, kun oikeusministeriö on käsitellyt hakemuksen. Tekijänoikeus-, yksityisyys- ja sananvapauskysymyksiin keskittyvä Piraattipuolue voi rekisteröitynä puolueena asettaa ehdokkaita tulevissa vaaleissa.

Mielestäni on huolestuttavaa, että tällaista puoluetta tarvitaan. Olen kirjoittanut aiheesta muun muassa tässä. On kehnoa, että poliittinen valta ja virkavalta kahlitsevat ihmisten ilmaisun- ja mielipiteenvapautta ja että suuret puolueet eivät halua sisällyttää sananvapautta asialistalleen. Huonoa näyttöä antavat kaikkien eduskuntapuolueiden pyrkimykset varsinkin internetin sensuroimiseen.

Harmillista tämä on, sillä Piraattipuolue pyrkii edistämään myös tekijänoikeuksien rikkomuksia. Kohtuullisessa mitassa kopiointi on suotavaa, kuten olen perustellut tässä, mutta ammatiksi siitä ei ole. Ruotsin mallin mukaisen Piraattipuolueen sijasta Suomessa olisi tarvittu tietoyhteiskuntapuolue, joka keskittyisi ensisijaisesti sananvapauden edistämiseen ja kansalaisten sähköisiin oikeuksiin. Tekijänoikeuksia rikkova kopiointi on rosvousta, jota en kannata.

Puoluekentän sirpaloituminen erilaisiin etujärjestöihin ja yhden asian liikkeisiin on epäsuotavaa myös siksi, ettei pienillä puolueilla ole yleensä voimaa. Ilmiö kertoo ensisijaisesti suurten parlamentaaristen puolueiden sairastumisesta ja kyvyttömyydestä ajamaan ihmisille tärkeitä asioita.


Riita ulkoasiainministeriössä

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen ja maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors ovat tunnetusti eri linjoilla maahanmuuttopolitiikasta. Nyt Väyrysen kanssa tulilinjalle on joutunut myös toinen ruåtsalainen, Alexander Stubb. Molemmat ensimmäisen virkakauden ministerit ovat antaneet toiminnallaan huonoa näyttöä hallituksen virkaiältään vanhimpaan ministeriin verrattuna.

Väyrysen ja Stubbin kiista koskee Stubbin päätöstä luovuttaa suomalaisten suurlähettiläiden raportteja Helsingin Sanomien julkaistaviksi. Väyrysen mukaan lähettiläiden ”vastaukset eivät anna oikeaa kokonaiskuvaa ulkoministeriön virkamiesten ajattelusta” – aivan niin kuin virkamieskannanotot eivät koskaan anna. Väyrynen arvostelee myös Stubbin Nato-myönteisyyttä ja hänen käsityksiään, joiden mukaan Georgian sota oli Suomen Nato-politiikan käännekohta. Omasta mielestäni se ei ollut käännekohta. Silmät olisi voinut avata jo aiemmin.

Olen siis diplomaattinen enkä asetu kummankaan puolelle Nato-kysymyksessä. Sen sijaan pidän Väyrysen niitä kommentteja oikeina, joilla hän on kritisoinut ministeriöissä meneillään olevaa ”Afrikka-trendiä”, toisin sanoen Stubbin ja Thorsin halua siirtää ulkopoliittisen aktiivisuuden painopistettä Afrikan suuntaan. Kuinka lapsellinen ministerinvirassa saa olla?