27. kesäkuuta 2009

”Ei löydy oikeutta ilman rakkautta, ei rakkautta ilman taistelua!”


Huumori on parasta silloin, kun se on harmitonta. Sitä tarjoavat Hollywoodin romanttiset komediat sekä valmiiksi nauretut brittisarjat, joille mikään ei ole pyhää. Itse en yleensä katsele niin sanottuja romanttisia komedioita, sillä niitä vaivaa röyhelömäinen hempeys. Usein kertomusten takana piilee kuitenkin jokin elämänkatsomuksellinen opetus, kuten ”kauneus on katsojan silmässä” tai ”hyvä tahto voittaa kyynisen laskelmoinnin”, mikä tekee niistä katsottavia.

Niin sanottuihin tragedioihin taas ei yleensä liity vastaavanlaista piiloviestiä tai opetusta. Sanoma on selvästi esillä. Romanttisia tragedioita sanotaan usein nyyhkyleffoiksi.

Kolmen Oscarin ja neljän Golden Globen elokuva

Kuin osana vapautuspäivien ohjelmistoa Yleisradion Teema-kanava esittää tänään kolmella Oscarilla palkitun elokuvan Brokeback Mountain (2005), joka perustuu Annie Proulx’n samannimiseen novelliin. Taiwanilaisen Ang Leen ohjaama elokuva kertoo pari vuosikymmentä kestäneestä kahden homomiehen suhteesta 1960–1980-lukujen Wyomingissa ja Texasissa. Tämä romanttinen tragedia ennemminkin jättää katsojan penäämään oikeudenmukaisuutta kuin ohjaa kaivamaan esiin nenäliinaa.

Brokeback Mountain oli elokuvana täysosuma, sillä se mursi lännenelokuville tyypillisen myytin, jota leimasi naistenpalvonta. Kertomusta häiritsee silti sen tietty heteroseksistisyys. Päähenkilöt kuvataan homoseksuaalisuuttaan piilotteleviksi ja kaapissa eläviksi heteroiksi, joilla on vaimo ja lapsia. Tämä voi tietenkin antaa totuudenmukaisen kuvan tuolle ajalle tyypillisestä kaksoiselämästä, samoin kuin kuvaukset homoihin kohdistetusta väkivallasta.

Elokuvan karmein kohtaus on se, jossa suhteen toinen osapuoli saa kuulla kumppaninsa menehtyneen ”tapaturmaisesti”, mutta tapauksen takaa paljastuu peittelemätön ja rangaistuksetta jätetty murha, juuri sellainen, josta eloon jääneen isä oli varoittanut pojan ollessa lapsi. Tämän ”varoittavan esimerkin” sisältönä oli, että homomies hakattaisiin joka tapauksessa hengiltä. Kun kauhukuvana mieleen syöpynyt lapsuusmuisto lopulta toteutui mieheksi varttuneen pojan omassa elämässä, ympyrä sulkeutui tavalla, joka on vaarassa sulkea myös elokuvan omaan kehäänsä.

Vaikka Brokeback Mountainia on kiitelty monissa yhteyksissä, kehtaan arvostella sitä kerronnallisesta pessimismistä ja epäajanmukaisuudesta. Samoilla perusteilla olen arvostellut myös sitä, että tieteellinen tutkimuskin keskittyy usein vain homoseksuaalisuuden kurjan historian kertailuun.

Tämä jatkuva kielteisyyden toistelu saattaa pysyttää homoseksuaalisuuteen liittyvää angstisuutta myös nykypäivänä. Tietysti omankin aikamme elämää varjostavat monet ahdistuksen aiheet, jotka eivät tosin sikiä kaksoiselämän vaatimuksista vaan esimerkiksi työelämän painostuksesta. Kohtalomaista on, että toista miespääosaa näytellyt Heath Ledger menehtyi elokuvan roolihahmon tavoin myös todellisessa elämässä ennen aikojaan.

Voisiko joku tehdä gay-elokuvan, jossa homot olisivat nuoria, tietoisia ja kauniita sekä nauttisivat elämästä täysipainoisesti eikä asiaan liitettäisi sellaista kivuliaisuutta kuin näihin historiapainotteisiin elokuvatuotantoihin? Se, että gay lifen valoisista puolista kertovaa rakkauselokuvaa ei ole saatu aikaan (ehkä lukuun ottamatta identiteettipoliittisia Krámpack- ja Beautiful Thing –produktioita), kertonee että myös nykyisten homonuorten onnellisuus on kiven takana.

Seksuaalista rasismia elokuvissa

Yhteiskunnassamme puhutaan kyllä kiitettävän paljon rotujen välisestä rasismista mutta melko vähän esimerkiksi ikärasismista (joka onkin erittäin vaikuttava diskriminaation muoto) tai seksuaalivähemmistöihin kohdistettavasta rasismista. Kenties enemmistöt ovat turtuneet viimeksi mainittuun ja katsovat, että homous saakin olla ilkeilyn aihe.

Varsinkin Yhdysvaltain mustan väestön keskuudessa homoihin kohdistettu syrjintä ja väkivalta ovat yleisiä. Tämä näkyy värillisen väestön tähdittämissä tai sille suunnatuissa elokuvissa, niiden kuvakielessä ja repliikeissä. Esimerkiksi kelpaa vaikkapa toimintaelokuva nimeltä S.W.A.T – Valiojoukko, jonka Nelonen esittää pikapuoliin kanavallaan ja jossa on ainakin kolme rasistista kohtausta.

Niistä ensimmäisessä mustan poliisin johtama erikoisjoukkue ratsaa väkivaltaisesti tarkemmin määrittelemättömän rikollisen kodin, mutta semioottinen piiloviesti (pöydällä oleva hymypoikaetiketillä varustettu ketsuppipullo) viestittää, että lapsenkasvoinen valkoinen mies onkin hämäräperäinen ”homopedofiili”. Homoseksuaalisuuden ja pedofilian väkinäistä yhdistämistä ei tietenkään sanota suoraan, mutta kuvastosta voi lukea, että katsojaa johdatellaan ”oivaltamaan” niin. Katsoja myös palkitaan tästä epifanisesta oivalluksestaan, jolloin hän voi tietäväinen hymy kasvoillaan ajatella olleensa nokkela.

Samassa yhteydessä musta poliisi nappaa myös erään mustan rikollisen, jolloin omaisuutensa pelastamisesta kiitollinen musta perheenäiti tasapainottaa tilanteen huutamalla kotitalonsa rappusilta, oliko mustan todellakin pakko napata musta. Elokuvassa on myös valkoihoisille suunnattu repliikki, jonka lausuu musta poliisi itse: ”Tiesitkö, että vanha intiaanisanonta kuuluu seuraavasti: ’missä on yksi valkoinen, siellä on kohta lisää valkoisia’?”.

Varsinainen homoblurraus kohdataan kuitenkin vasta lopussa: mustan sankaripoliisin (Samuel L. Jackson) johtama S.W.A.T–tiimi taluttaa elokuvan päärikollisen (mies) vankilaan ja lausahtaa vangitulle perään: ”Opettele tuntemaan paikan kundit, saat sieltä hyvän aviomiehen itsellesi.” Tämän rasistisen herjauksen jälkeen poliisi kääntyy kannoillaan ja marssii päättäväisesti pois flirtaten naispoliisille.

Kyseinen kohtaus ilmentää Yhdysvaltalaisen mustan väestön rasismia homoseksuaaleja kohtaan. Sama näkyy Hollywood-trillerissä Déjà vu, jossa musta poliisi (Denzel Washington) kehottaa kiinni ottamaansa valkoista rikollismiestä ottamaan vankilaan mukaan vaseliinia, ”sillä tulet tarvitsemaan sitä”. Afroamerikkalaisessa kulttuurissa heitetään koko ajan homoherjaa ilman, että sitä paheksuisi julkisesti kukaan.

Myös elokuvateollisuuden valtavirta suhtautuu välinpitämättömästi homoja diskriminoivaan rasismiin, kunhan vain homofoobinen kohdeyleisö voidaan pitää tyytyväisenä. Tämä osoittaa, millä tavoin muutamat entiset vähemmistöt, kuten Yhdysvaltain afrikkalaisperäiset asukkaat ja muslimit, käyttävät nykyisin valtaa valtakulttuurien osana ja kuinka myös viihde ja joukkotiedotus menevät taloudellisten voittojen toivossa mukaan tähän käänteiseen syrjintään.