19. elokuuta 2009

Viimeinen voitelu


Ensi tiistaina virallinen syyttäjä pääsee Jussi Halla-ahon kimppuun kuin sika limppuun. Maahanmuuttokriittistä tohtoria syytetään tällöin kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja uskonrauhan rikkomisesta Helsingin käräjäoikeudessa. Syytteessä Halla-aho on siksi, että hän kysyi kirjoituksessaan ”Muutamia täkyjä Illmanin Mikalle”, miksi on luvallista väittää sanomalehden pääkirjoituksessa humalassa tappamista ”suomalaisten kansalliseksi, ehkä jopa geneettiseksi erityispiirteeksi” mutta luvatonta arvella ohikulkijoiden ryöstelemistä ja verovaroilla loisimista ”somalien kansalliseksi, ehkä jopa geneettiseksi erityispiirteeksi”.

Halla-ahoa syytetään myös siitä, että hän kutsui 9-vuotiasta lapsivaimoa pitänyttä profeetta Muhammedia pedofiiliksi ja islamia sillä perusteella pedofiiliuskonnoksi. Syytemääräys kokonaisuudessaan löytyy tästä. Katsotaanpa, miten asiat ovat, toisin sanoen, miksi molemmat syytteet pitäisi mielestäni hylätä.

Kansanryhmää vastaan kiihottaminen

Ensinnäkään ”kansanryhmää vastaan kiihottamista” koskeva väite ei toteudu, sillä Halla-ahon tekstissä ei yllytetty lukijoita mitään kansanryhmää vastaan vaan tehtiin eräänlaista diskurssianalyysia siitä, kuinka puolueellisia sanankäyttö ja viranomaisten oma toiminta näissä asioissa ovat. Näin ollen syytteen mukaisen teon tunnusmerkistö ei täyty ja syyte olisi hylättävä toteennäyttämättömänä.

Koska Halla-ahon mainitsemat lauseet olivat esimerkkilauseita eivätkä väitepropositioita, niitä ei käytetty mielipiteen ilmaisemiseen vaan väitteiden keskinäiseen vertailuun ja sanankäytön normien arvostelemiseen. Näin ollen syytteessä mainittu perustelu, jossa viitataan siihen, että pelkkä kielteinen kuvaus sisältäisi kansanryhmää vastaan kiihottamista, ei voi riittää syytteen nostamiseen eikä tuomitsemiseen. Pelkkä kuvaaminen kielteisessä valossa ei saa riittää sanktioon, sillä kielteisten kuvausten kriminalisoiminen veisi pohjan kaikelta kulttuuri- ja uskontokritiikiltä sekä arvostelulta silloin, kun kritiikkiin on syytä.

Syyte perustuu siis virheelliseen lain tulkitsemiseen ja olisi hylättävä myös perusteettomana. Teonteoreettisesti katsoen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomitseminen edellyttäisi selvää käskyä johonkin tietyn kansanryhmän vastaiseen tekoon. Koska kyseisen lainkohdan soveltamista varten ei ole ehtinyt kehittyä sen enempää soveltamisohjeita kuin oikeuskäytäntöäkään, olen laatinut lakia varten oikeusfilosofiset soveltamisohjeet, jotka olen kirjannut teokseeni Sensuurin Suomi (2009, s. 308). Kansanryhmää vastaan kiihottamisesta pitäisi voida tuomita vain, kun

1) on osoitettavissa selvä käsky tai kehotus syrjivään tekoon,
2) kyse ei ole vain omien mielipiteiden ilmaisemisesta vaan toisten ihmisten taivuttelusta kyseiselle kannalle,
3) teolla on uhri tai asianomistaja, joka vaatii rangaistusta, korvausta tai hyvitystä eli kyse on asianomistajarikoksesta,
4) teolla on toteennäytettäviä seurauksia,
5) kyse ei ole pelkästä aikomuksesta, kansanryhmän kuvaamisesta kiusallisella tavalla, poliittisen kannatuksen tavoittelusta tai retoriikasta vaan järjestyneestä ja toteutuneesta teosta kampanjan käymiseksi,
6) kyse ei ole pelkästä huumorista tai subjektiivisesti koetusta loukkaantumisesta,
7) kyse ei ole näkemysten esittämisestä tieteellisessä, taiteellisessa tai poliittisessa yhteydessä, ja
8) kiusalliseksi, halventavaksi tai loukkaavaksi koetulla esityksellä ei ole mitään perusteluja.

Edelleen voidaan pohtia, olisiko Halla-ahon pitänyt noudattaa argumentaatiossaan ja esimerkkilauseiden valinnassaan suurempaa varovaisuutta. Tällainen näkemys voisi perustua käsitykseen, että puheena oleva maahanmuuttajaryhmä ei ymmärrä, mikä ero on sillä, että lause mainitaan ja että sitä käytetään. Paitsi että näin suuren varovaisuuden noudattaminen ilmeisesti jo sinänsä loukkaisi kyseistä kansanryhmää aliarvioimalla sen semanttisia taitoja, se johtaisi myös järjen uhraamiseen poliittiselle korrektiudelle. Tieteellisten ja poliittisten keskustelujen tasoa ei pidä asettaa vain kansanryhmien (oletetun) kognitiivisen ymmärtämiskyvyn mukaan, eikä kriittisessä ja rationaalisessa argumentaatiossa pidä yleensäkään pyrkiä myötäilemään sitä, mitä pidetään normatiivisesti soveliaana.

Säädöspohja antaa sananvapaudelle ehdottoman perustan, jota ei pidä pyrkiä näpistelemään apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen venyttämällä laintulkinnalla. Sananvapaus nojaa sekä Suomen perustuslakiin että kansainvälisiin sopimuksiin, jotka on otettu huomioon perustuslakia laadittaessa. Näin ollen sananvapaus on turvattu a fortiori. Tässä yhteydessä voidaan viitata YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen 19. artiklaan, jonka mukaan [j]okaisella yksilöllä on oikeus mielipiteen ja ilmaisunvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia millä keinoin hyvänsä. [Tout individu a droit à la liberté d’opinion et d’expression, ce qui implique le droit de ne pas être inquiété pour ses opinions et celui de chercher, de recevoir et de répandre, sans considérations de frontières, les informations et les idées par quelque moyen d’expression que ce soit.].”

Samaten esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on päätöksessään todennut seuraavaa: ”Sananvapaus ei pelkästään kata sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.”

Mikäli Halla-aho tuomittaisiin kansanryhmää vastaan kiihottamisesta pelkän kriittisessä sävyssä esitetyn kuvaamisen vuoksi, sellaisella ennakkotapauksella olisi kauaskantoiset vaikutukset. Pahimmassa tapauksessa kyseinen tuomio pelottaisi sekä poliittiset että tieteelliset toimijat itsesensuuriin.

Sen enempää poliittisessa kuin tieteellisessäkään yhteydessä mahdollisella loukkaavuudella ei tule olla rangaistavuuteen ohjaavaa merkitystä, sillä rangaistuksen uhka veisi perustan kriittiseltä totuuden tavoittelulta. Samasta syystä myöskään kunnianloukkausta koskevaa rikoslain kohtaa ei sovelleta poliittisessa eikä tieteellisessä yhteydessä.

Tämä merkitsee, että loukkaavatkin väitteet tulee voida sanoa, tuntuvatpa ne kuinka kipeinä tahansa. Se taas pitää hyväksyä hintana siitä, että jokaisella on vastavuoroinen oikeus yhtä purevaan arvosteluun. Lain soveltajan pitäisi ymmärtää, että oikeus polemiikkiin on demokraattisen ja liberaalin yhteiskunnan ehto.

Uskonrauhan rikkominen

Entä olisiko Halla-aho tuomittava siitä, että hän nimitti islamia pedofiiliuskonnoksi ja sen 1400 vuotta sitten elänyttä perustajahahmoa pedofiiliksi? Samalla perusteella pitäisi kai tuomita jokainen pilapiirroksen maalannut taiteilija tai uskontokritiikkiä esittänyt kirjailija. Kuitenkaan näin ei ole tehty eikä ole syytäkään tehdä.

Uskonrauhan rikkomista koskevaa lakipykälää edeltäneessä laissa määrättiin rangaistavaksi jumalanpilkka. Vuonna 1998 säädetyn rikoslain (24.7.1998/563) 17 luvun 10 §:n mukaan jumalan pilkkaaminen on edelleenkin laitonta, mutta uuden lain mukaan rikettä ei tehdä jumalaa vastaan vaan niitä uskovaisia vastaan, jotka uskovat kritisoituun jumalaan. Jumalanpilkkaa onkin vaikea määritellä, sillä on kiistanalaista, miten jumalia tai uskontoja voisi pilkata tai missä tapauksissa uskontokritiikki voitaisiin määritellä rikolliseksi pilkanteoksi. Jo paavi tuomitsi harhaoppiseksi keskiajalla eläneen Mestari Eckhartin lauseen ”Jumalaa pilkkaamalla häntä ylistetään”. Tämä on ajatus, josta moderni eksistenssiteologia olisi suosittanut Nobelin kirjallisuuspalkintoa.

Myös Halla-ahoa koskevan uskonrauhanrikkomissyytteen takana on ajatus jumalanpilkasta. Tässä tapauksessa sen oletetaan kohdistuneen profeetta Muhammediin. Syytteen hyväksyminen merkitsisi taipumista auktoriteettiuskoon ja irrationalismiin, joita puolestaan on mahdotonta hyväksyä jo sen vuoksi, ettei jumalien olemassaolosta ole todisteita. Mikäli taas jokin jumala on olemassa, mistä tiedämme varmasti, mitä hän pitää pilkkaavana? Kuuluuko jumaluuksien puolustaminen ylipäänsä ihmisille, ja eivätkö jumalat osaa puolustautua pilkkaa vastaan parhaiten itse? Kun jumalien ajatellaan olevan kaikkivoipia, onko pienen ihmisen pilkalla mitään merkitystä? Tällainen kiistely on tietenkin saivartelua, joka peittää alleen uskontojen todellisen olemuksen: toisille uskonto on hartauden lähde ja toisille pelkkää vallankäyttöä.

Edellä esitetyillä pohdinnoilla on kuitenkin tärkeää merkitystä eräässä suhteessa: samalla kun rikosnimike on vaihdettu jumalanpilkasta uskonrauhan rikkomiseksi, lain ideologinen ote ihmisistä on tiukentunut. Nyt pilkan rangaistavuutta ei arvioida vain sillä perusteella, voisiko se loukata jumalaa, vaan sitä arvioidaan sillä perusteella, voisiko se loukata ihmisiä. Tämä paljastaa, että kyseessä ovatkin joka tapauksessa poliittiset syytökset, joiden keppihevosena käytetään uskonnollista argumenttia. Siihen vedotessaan oikeuslaitos tulee jaelleeksi taivaallisia tuomioita ja pilkkaa niin tehdessään sekä itseään että ihmistä.

Todellisuudessa sen enempää uskonnonvapaus kuin uskonrauhakaan eivät riitä uskontokritiikin kieltämiseen. Uskonnot ovat suuria vallankäyttäjiä, ja siksi niitä on voitava arvostella kovin sanoin.

Ei ole myöskään nähtävissä, että Halla-ahon väitteet olisivat sinänsä epätosia. Ne perustuvat historiallisiin tosiasioihin ja tulkintoihin nykyislamin luonteesta. Voidaan katsoa, että Halla-aho on puolustanut naisten, lasten ja esimerkiksi homoseksuaalien asemaa kirjoituksessaan, jossa hän arvostelee islamin varjolla harjoitettavaa homojen ja avionrikkojien kivittämistä. Vastaavalla tavalla on voitava arvostella myös islamiin sisältyvää yleiskäytäntöä, jossa nuoria naisia alistetaan avioliittoon ja seksuaaliseen kanssakäymiseen murrosikäisinä tai jopa sitä ennen. On huomattava, että tämä ei ole kannanotto nuorten ja aikuisten välisen seksin moraaliseen oikeutukseen, ja sitä olisikin arvioitava lähinnä sillä perusteella, tapahtuuko kanssakäyminen ihmisten vapaasta tahdosta ja pakotettuna. Sen sijaan islamin normien vallitessa nuorten saattaminen seksuaaliseen kanssakäymiseen on institutionalisoitua. Lisäksi sharia-lain puitteissa on jokapäiväistä, että esimerkiksi oluen juomisesta rangaistaan vankeudella tai kepiniskuilla, aivan kuten tämänpäiväinen uutinen osoittaa.

On huolestuttavaa, että nykyisessä oikeuskäytännössä Suomen kansalaisten perustuslaillisia perusoikeuksia yritetään polkea kansainvälisissä sopimuksissa määritetyillä ”ihmisoikeuksilla”, jotka todellisuudessa asettavat meidän perustuslakejamme huonomman standardin ihmisoikeuksille. Esimerkiksi tästä sopii vaikkapa YK:n ihmisoikeusneuvoston viime maaliskuussa hyväksymä vaatimus, että uskontoon kohdistuva kritiikki pitäisi kieltää kansallisissa lainsäädännöissä. Ainoa esityksessä nimeltä mainittu uskonto oli islam, ehdotuksen teki Pakistan, ja sitä kannattivat Valko-Venäjä ja Venezuela.

Totuuden nimissä on syytä muistaa, että YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen paragraafit ovat pohjoismaisia lakeja huonompia ja yleisluonteisempia siksi, että niissä on jouduttu sovittamaan yhteen useiden maiden ideologisia käsityksiä, eivätkä ne siten vastaa länsi- ja pohjoiseurooppalaisia standardeja. Esimerkiksi YK:n ihmisoikeuksien julistus määrittelee kauniisti, että täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta riippumatta, mutta se ei kerro, kattaako lauselma myös samaa sukupuolta olevien keskinäiset avioliitot, jotka on alettu hyväksyä Pohjoismaissa. Myös Euroopan ihmisoikeussopimus rajaa ulkopuolelleen sukupuolisen suuntautumisen perusteella tapahtuvan syrjinnän eli syrjii homoja sekä avioliittoa koskevassa 12. artiklassa että syrjinnän kieltämistä koskevassa 14. artiklassa, jossa ei pukahdeta seksuaalivähemmistöistä mitään.

Pohjoismaisten demokratioiden ei pidä huonontaa omaa oikeudenkäyttöään kolmannen maailman tasolle vaan toimia valistusliberalismin edelläkävijöinä myös tulevaisuudessa. Yhteiskuntakäytäntöjen palauttaminen uskonnollisen pieteetin varjolla takaisin keskiajalle ei ole tarkoituksenmukaista, ja niinpä myös puheena oleva uskonrauhan rikkomista koskeva syyte olisi hylättävä toteennäyttämättömänä, perusteettomana ja yhteiskuntaa vahingoittavana.

Sananvapaudesta yleisesti

Halla-ahoa koskeva syytemääräys perustunee Valtakunnansyyttäjänvirastossa työskentelevän valtionsyyttäjä Mika Illmanin hermostumiseen häntä itseään koskevasta arvostelusta. Siten syyte on poliittinen ja sisältää henkilökohtaista ajojahtia. Moititut lauseet on irrotettu asiayhteydestään, ja on hämärretty niiden tarkoitus.

En näe tämäntyyppisellä syyttelyllä menestymisen mahdollisuuksia myöskään poliittiselta kannalta. Mikäli pyrkimyksenä on vähentää todellista tai oletettua ”syrjintää”, syytteet ovat toimineet aiemminkin erittäin huonosti. Ne vähentävät kansanryhmien välistä luottamusta, kun tuomituista tulee sananvapauden marttyyreita, ja kansa pitää tuomioihin syyllisinä ulkomaalaistahoja itseään. Maahanmuuttokritiikin vaientamisyrityksistä aggressiot ainoastaan yltyvät.

Asiaa voidaan pohtia myös yleisen tieteenfilosofian ja totuuden tavoittelun kannalta. Filosofia tietenkin puoltaa mahdollisimman laajaa sananvapautta. Esimerkiksi itävaltalais-brittiläinen filosofi Karl Popper katsoi omassa fallibilismissaan eli tieteellisten väitteiden kumottavuutta koskevassa teoriassaan, että väitteiden pitää olla osoitettavissa tosiksi, epätosiksi tai mielettömiksi. Hänen mukaansa kumottavuus on tieteellisen teorian tärkeä ominaisuus. Se ei alenna näkemysten arvoa, sillä ehdottomia totuuksia voidaan ylipäänsäkin saavuttaa vain formaalien järjestelmien, kuten matematiikan, sisällä.

Jotta ajatusten kumottavuutta (tai niiden kannatettavuutta) voitaisiin edes pohtia, ajatukset pitää voida sanoa.

Pahinta sananvapauden riistossa on, että jos tiettyjä väitteitä ei saa sanoa vapaasti, silloin niitä ei voida myöskään kumota, ja ne jäävät voimaan eräänlaisina ”kiellettyinä totuuksina”. Tämä puolestaan saattaa vahvistaa niiden kannatuspohjaa myös siinä tapauksessa, että ne ovat vääriä. Kumoaminen ja vahvistaminen käyvät siis mahdottomiksi, jos kukaan ei saa kuulla argumentteja.

Tästä syystä kanadanjuutalainen filosofi Noam Chomsky kannatti jopa holokaustin kieltäneen emeritusprofessori Robert Faurissonin oikeutta sanoa asiansa. Sen sijaan oikeusistuinten toteuttama tuomitseva eetos tekee karhunpalveluksen myös omille tendensseilleen ensinnäkin siksi, että se estää asioiden kriittisen tarkastelun ja tyytyy ratkaisemaan ne pelkästään normatiivisesti: pakkotoimin ja valtaa käyttämällä. Toiseksi se kaventaa sananvapautta sinänsä ohjaamalla ennakolta vaikuttavasti sensuuriin.

Kiistanalaisia väitteitä ja niiden esittäjiä ei tule tuomita oikeuksissa myöskään jälkikäteen, sillä jälkikäteissensuuri vaikuttaa ennakkosensuurin tavoin, kun ihmiset pelästyvät tuomioita ja alkavat kuohia sanomisiaan.

Sananvapauden pitää olla oikeutta esittää nimenomaan ikäviä ja kiusallisiksi koettuja asioita, sillä ongelmattomien asioiden esittämiseen ei tarvita mitään vapautta. Lisäksi olisi perusteetonta vaatia sataprosenttista lakien noudattamista, sillä kukaan ihminen ei noudata arkipäivän toimissaan täydellisesti lakia. Näin ollen mikään kirjallinenkaan teos ei voi olla lainsäädännön kannalta täysin tyydyttävä, vaan jokaiseen esitykseen sisältyy väistämättä osia, jotka voivat olla lainsäädännön kannalta moitittavia. Niinpä olisi sulaa hulluutta tuomita roviolle kokonaisia esityksiä vain siksi, että niiden tietyt yksityiskohdat eivät miellytä kaikkia.

En katso Halla-ahon erehtyneen näkemystensä päälinjoissa, ja pidän hänen kirjoituksiaan pikemminkin valtion tiedonjulkistamispalkinnon kuin virallisen syytteen arvoisina. Verovaroilla loisiminen taitaakin olla oikeuslaitoksen ikioma ominaispiirre.

Liitän tähän loppuun luettelon kirjoituksista, joissa olen aiemmin käsitellyt samoja kysymyksiä.

Sananvapauden kuolinkellot

Yhteiskunta koostuu vähemmistöistä

Kuinka välttää kansallismielisyyden nousua?

Todenperäisistä syistä

Yksilöä vastaan kiihottamista

Maahanmuuttajat hotelliin, kriitikko vankilaan?

Vaarassa Wildersin villi vapaus

Puolustaako Valtakunnansyyttäjänvirasto pedofiliaa?

Virolainen puolustaa suomalaisia

Politiikan olemus on loukkaaminen