”So what!”, Youngner

Tämän päivän lehdet ovat kirkuneet, kuinka kamalaa on, että Mikael Jungner irtisanottiin Yleisradion toimitusjohtajan tehtävästä. Ihme, että hän sai olla paikoillaan näihin asti. Nuori toimitusjohtaja hoiti töitään melko välinpitämättömästi. Huomiota herättivät muun muassa hänen kalliit ulkomaanmatkansa ja Amerikan-kurssinsa sekä piittaamattomana pidetty letkautuksensa erään kanavan lopettamisen johdosta: ”So what!”.

Irtisanomiset ja lopettajaiset ovat osa liike-elämän evoluutiota, eikä niissä ole sinänsä mitään kauhistelemista. Paljon pahempaa onkin, että kiertopotkut Jungnerille antoi hyvin todennäköisesti puliveivauspuolue kepu. Tämä oli lyhin aika, jossa irtisanomispaperit ehdittiin kirjoittaa puhtaiksi Matti Vanhasen viimesyksyisestä lautakasajupakasta laskien – toisin sanoen ajankohdasta, jolloin Julkisen sanan neuvoston enemmistö kieltäytyi tottelemasta Matti Vanhasta ja hänen lakeijaansa, JSN:n entistä puheenjohtajaa Pekka Hyväristä.

Tiedotusvälineen johtoa ei pitäisi nähdäkseni irtisanoa siinäkään tapauksessa, että joku yksittäinen toimittaja olisi tehnyt virheen, sillä tilille vedettäisiin väärä taho. Sitä paitsi, jos viestimet ovat uhkailtavissa, se pudottaa sananvapauden ja uskottavuuden nollaan.

Nykyisellä Yleisradiolla ei tee enää mitään. Epäkaupallisuus ei takaa puolueettomuutta, jos ja kun Yle on poliitikkojen talutusnuorassa. Myös mediamaksu on pohjimmiltaan järjetön. Nyky-yhteiskunnassa median käytön pitää olla asiakkaiden ja palveluntuottajien keskinäiseen tilaussopimukseen perustuva asia eikä viranomaisvallan lailla hallitsema asia, josta pakotetaan maksamaan siinäkin tapauksessa, että ei mitään osta. Niinpä nykymuotoisen Ylen voisi vaikka lopettaa.

Entä Mikael Jungnerin henkilökohtainen asema? Enemmän minua säälittävät monet työelämässä potkitut pikkupalkolliset. Outoa on, että iltapäivälehdistö petaa Jungnerille nyt kansanedustajan paikkaa arvailemalla, lähteekö hän ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin.

Vastaukseni on: eduskunnan ei pidä olla politiikassa eikä muussa yhteiskuntaelämässä epäonnistuneiden roskapankki. Jäähylle kuuluvat niin kepu kuin Jungnerkin.

On mielenkiintoista kokea ja todistaa, miten julkisiin virkoihin nimitetään aina vain kokoomuslaisia, demareita ja kepulaisia. Jopa vihreille on myönnetty Helsingissä korkeita virkoja, ja rkp:läisillä on omat kielipoliittiset mandaattinsa. Mutta virkoihin ei koskaan nimitetä ketään perussuomalaista, vaikka sananvapaus ja kansanvalta voisivat toimia tällä tavoin paremmin. Eiköhän olisi aika saada jo Yleisradionkin ykköspaikalle joku muu kuin demari? Ilmoittaudun täten itse käytettäväksi lisensiaatti Jungnerin tilalle; minullahan on myös Yleisradion asemaa koskeva mediafilosofinen ohjelma, jonka voi lukea teoksesta Sensuurin Suomi.