Huonot naiset ja halvat hevoset

Olympiamitalit näyttävät nyt päätyvän aivan vääriin osoitteisiin, ellei sitten joku Lauri Latulentäjä onnistu kahmaisemaan jotakin myös Suomeen. En muista yhtä huonosti menneitä mäkikilpailuja viimeisten kolmenkymmenenviiden vuoden ajalta. Mutta Suomessa Effi ry:n Isoveli-palkinnot jaettiin onneksi ihan oikein! Henkilökohtainen palkinto meni odotetusti Suvi Lindénille (ajatelkaa: hän on viestintäministeri).

Maassamme edelleenkin istuva hallitus on kyllä erikoinen. Se on haaksirikkoutunut useaan kertaan, mutta aina vain hylky kelluu. Hallituksen ongelmana ovat olleet heikot naisministerit (Brax, Holmlund, Lindén ja Thors) sekä naisiin heikkoina olevat miesministerit. Isoveli-palkinnosta nauttivalle Suvi Lindénille olisi tosin luullut lähtökellojen läikyneen kaksi kertaa kovaäänisemmin kuin feministien erottamalle Ilkka Kanervalle.

Ja kyllä niitä soiteltu onkin. Suvi Lindénhän joutui eroamaan jo vuonna 2002 opetusministerin virasta oltuaan osakkaana golfyrityksessä, jolle hänen johtamansa ministeriö myönsi (muita enemmän) valtionapuja. Sittemmin Lindénin eroa vaadittiin nykyisestä liikenneministerin tehtävästä viitaten lapsipornonestolain epäonnistuneeseen soveltamiseen ja Lex Nokian läpijunttaamiseen, vaikka molemmilla laeilla rikottiin kansalaisten yksityisyydensuojaa ja sananvapautta. Oikeuskansleri puolestaan päätyi taannoin nuhtelemaan Lindéniä, sillä tämä oli päättänyt hoitaa ministerinvirkaansa etätyönä – jäämättä äitiyslomalle lapsen adoptoituaan. Ja viime syksynä kävi ilmi, että Lindén on ollut päättämässä vaalitukijansa Toivo Sukarin omistaman huonekaluliikkeen (Maskun Kalustetalo) asemakaavamuutoksesta omassa kotikunnassaan.

Sananvapauden takavarikointi ja kansanvallan varkaudet: siinä aikamme kuva. Silloin tällöin sitä kysyy, eikö Arkadianmäelle todellakaan löydy pätevämpiä tyyppejä; vai eivätkö he pääse edes ehdokkaiksi? Miten kansanedustajat ovat ylipäänsä löytäneet perille, ja keitä ovat ne hölm... kansalaiset, jotka ovat äänestäneet sensuurilakien, äänikynnysten, maahanmuuton ja rahoitusskandaalin kannattajat valtaan?

Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Orwellilaisuuden vastaisuudesta muistuttavan Winston Smith -palkinnon nappasi tuo mainio Matti Nikki (nimi ei ole nicki). Lisäksi hänelle olisi voinut antaa poliisin hopeisen ansioristin, joka muistuttaisi RUK:n kurssimerkkiä tai terveydenhoitajan rintaneulaa omassa sinisessä emalisuudessaan. Se kertoisi tarinan siitä, ettei ensin pidä laittaa jääkaappia lukkoon ja pyytää sitten jotakuta todistamaan, ettei sisällä pala valo.

Ikävää on, että jatkuva sensuuripolitiikka totuttaa ihmiset pitämään yksityisyydensuojan ja sananvapauden murentamista jokapäiväisenä ja niiden voimassaoloa poikkeuksena. Eläinkokeissa on todettu, että lähestyttäessä olentoa toistuvasti ja useita kertoja peräkkäin eläimen peräytymisrefleksi heikkenee ja viimein sammuu. Samoin on ihmisten laita. Pelotellut kansalaiset eivät lopulta reagoi mitenkään, mutta ihonalainen mikrosiru tietää sijaintimme ja amalgaamipaikasta kuuluva ääni määrää reittimme.

Pappien, poliisien ja puotipuksujen puolue kokoomus kiljuu kapealla kauppiaan järjellään, mitä salattavaa rehellisellä ihmisellä voi olla. Oikea kysymys kuuluu: Mitä asiaa julkisella vallalla on yksityisten ihmisten mielipiteidenvaihtoon ja median käyttöön? Salattavaa on näyttänyt viime aikoina olevan erityisesti poliitikoilla itsellään. Mutta politiikkapa onkin lähtökohtaisesti julkisen toiminnan aluetta. Niinpä peili-ikkunasta pitäisi tehdä toisin päin läpinäkyvä, kuin se nyt on.

Paradoksien paradoksi piilee siinä, että vaikka Suomessa istuukin oikeistohallitus, se on johdattamassa maatamme nopein askelin kohti vasemmistolaista valvontayhteiskuntaa. Toisaalta tämä ei ole ihme, sillä tarkkailun ja valvonnan lietsominen on kaiken vallankäytön yleinen olemus. Tässä tapauksessa kontrollimielialan kylväminen on tosin jyrkässä ristiriidassa oikeiston nimeltä mainitseminen arvojen ja tavoitteiden eli liberaalin yhteiskunnan ja yksilövapauden kanssa.

Minun suosikkisarjakuvasankarini on muuten ollut jo vuosien ajan Tintin kapteeni Haddock. Hänessä on paitsi tiettyä karkeutta, myös rehellisyyttä, käytännöllisyyttä ja common sense -tyyppistä oikeudentuntoa. Lisäksi Tintin ja Haddockin suhteessa voidaan nähdä homososiaalisia merkityksiä. Joten pitihän se arvata, että muslimit laittoivat nyt Haddockin pannaan Turkissa. Verukkeena käytettiin kapteenin tupakointia, vaikka todennäköisempi syy olivat Haddockin ja muslimien välille Punaisella merellä puhjenneet kiistat ja beduiinien pakosalle ajo Kultasaksisessa ravussa.

Jos mikään ei tunnu tuottavan julkisuutta, sensuuri tepsii aina. Sensurointi ei osoita myöskään tässä tapauksessa sarjakuvan vanhentuneisuutta vaan jatkuvaa ajankohtaisuutta, sitä, että Haddockin kiroukset kirvelevät edelleen piikkinä jonkun lihassa. Siitä vain opettelemaan.