7. helmikuuta 2010

Suomi suomi juppi-Stubbin


Tämän viikon Suomen Kuvalehdessä oli ulkoasianministeriön pitkäaikaisen virkamiehen, Juhani Suomen, haastattelu. Eläkkeelle jäävä Kekkos-elämäkerturi ja arvonimiprofessori antautui suomimaan maamme ulkopolitiikan hoitoa juuri sellaisella tavalla, joka on tyypillistä tehtävistään pois jäävälle virkamiehelle. Vastaavaa kuultiin viime syksynä Timo Vihavaisen taholta, toisin eri asiakysymyksessä.

Ikävää, että virkamieskunta on sillä tavoin poliittisen korrektiuden mielipidevankilassa, ettei totuutta voi sanoa virassa ollessaan, ei ainakaan omalla nimellään. Hampaankolot kaivetaan tyhjiksi vasta loppusuoralla, kun asioihin ei voida enää vaikuttaa.

Poliitikot puolestaan ovat asiantuntemukseltaan aivan kuten Alexander Stubb. Jo vastanimitetyn ulkoministerin halu poistaa viisumikäytäntö Suomen ja Venäjän väliltä oli sellainen ölähdys, joka osoitti, millä tavoin Stubido tekee sekoomuslaista politiikkaa lukuisten avustajiensa bailausseurassa ja Eurovision pelisäännöillä.

Paha kyllä, poliitikkojen talutusnuorassa ovat virkamiehetkin, sillä ovet virkoihin aukeavat poliittisen hännystelyn kautta. Esimerkiksi Teija Tiilikaisesta leivottiin yliopiston tutkimusverkoston johtaja sekä Ulkopoliittisen instituutin virkamies hänen toimittuaan Paavo Lipposen erityisedustajana EU:ssa, ja Lipposen toisesta apulaisesta Mikael Jungnerista tehtiin Ylen toimitusjohtaja. Virkaportaan pitää nauttia poliitikkojen luottamusta, aivan niin kuin eduskuntasalissa istuvien pikkupoliitikkojen pitää nauttia hallitusaitioon päätyneiden isompien poliitikkojen luottamusta.

Olemisen sietämätön reippaus

Hämmästyttävintä Juhani Suomen kannanotoissa on, että ne ovat täsmälleen samat kuin minun teoksissani Sensuurin Suomi (2009) ja Kansanvallan varkaat (2010) esittämäni mielipiteet! Kansallisen edun ajaminen on unohdettu ulkoministeriössä, kun vallassa ovat Stubbin ja Thorsin tapaiset idealistit. Viisumikäytännön poistohankkeen (käsittelin aihetta tässä) ohella toinen Cai-Göran Alexander Stubbin moka oli puolustaa venäläisten kiinteistöjenostoja Suomesta (mitä puolestaan arvostelin tässä). Myös Stubbin lanseeraama Afrikka-trendi kummastuttaa, ja sitä on arvostellut Paavo Väyrynenkin.

Arviointivirheet eivät ole yllättäviä, sillä Juhani Suomen valottamien taustojen mukaan ulkoministeri aloittelee työpäiviään juoksulenkeillä muutama perässähölkkääjä kintereillään. Eräiden tietojen mukaan juppi-Stubbille on jouduttu rakentamaan ulkoministeriöön henkilökohtainen kuntosali, aivan kuin ministeriö olisi jokin teatterikoulu. Meneepä Suomi niinkin pitkälle, että hän vertaa Stubbia kenraali Yrjö Keinoseen, joka lähti harjoittelemaan hiihtoa kesken työpäivän, jos vain keli oli sopiva...

Olen kirjoittanut poliitikkojen urheiluharrastuksista jo aiemmin, eikä myöskään Juhani Suomen palvoma Kekkonen ollut syytön tuloksilla kerskailun syntiin. Joka tapauksessa aika pinnallisen kuvan Stubbin ”kohkaaminen” (J. Suomen ilmaus) asioita seuraaville jättää. Olen samaa mieltä myös arviosta, joka koskee Alexander Stubbin blogia. Analyysi ja kriittisyys puuttuvat, mutta teksti menee kustantamoissa läpi, sillä sen arvellaan myyvän pelkällä populismillaan samoin kuin urheilukirjojenkin.

Politiikan efektikieli

Kepulaisena tunnetun Juhani Suomen kannanotot voivat liittyä keskustan yritykseen kammeta tilaa Paavo Väyryselle. Väyrysellä onkin järkevämpi maahanmuuttolinja kuin Stubbilla, vaikka muutoin keskusta kahlaa kaulaansa myöten kurassa. Kokoomuksen ongelmana ovat kokemattomat ministerit. Jo Platon lähti ”Valtio”-teoksessaan siitä, ettei alle viisikymppisiä pitäisi nimittää filosofikuninkaiksi.

Ei ole pitkäkään aika, kun Kari Uoti haukkui Jyrki Kataisen blogissaan pitäen häntä eräänlaisena feikkinä: kun vakuuttaa madalletulla äänellä, että ”asiat ovat päin helvettiä”, niin kansa pitää sanojaa rehellisenä, jopa viisaana. Efekti on sama, jota hyödyntää Sauli Niinistö: kun sanoo kaiken äreästi, luo vaikutelman, että täytyyhän asian olla uskottavaa, jopa totta. Tällöin ei pidetä niinkään väliä, millainen asioiden tila itse asiassa on, kunhan poliitikko näyttää kelvolliselta hoitamaan sitä. Näin kannatus vahvistuu.

Suomalainen politiikanteko on edelleen hyvin näyteltyä. Ehkä jonakin päivänä valtiontalouden kriisi ja koko yhteiskunta repeävät niin, että poliitikot täytyy vaihtaa sellaisiin, jotka ymmärtävät asioista jotakin. Niin kauan kuin valtion velanottokyky ja maahanmuuttovirta jatkuvat samassa tahdissa, voit kuitenkin rauhassa palata takaisin musiikkivideoidesi ja sarjakuviesi pariin.