Kulttuurikanoja

Kalevalan päivä on monelle tieteenharjoittajalle todellinen juhlapäivä, mutta ei kylläkään siksi, että liika kansallismielisyys tieteilijöiden otsalohkoja kirkastaisi. Syy onnentunteeseen piilee siinä, että Kalevalan päivänä Suomen Kulttuurirahasto avaa uksensa jakaakseen apurahoja yliopistojen millamalloille ja ninninelleille, jotka voivat rahoituksen turvin jatkaa feminististen opinnäytteidensä tekoa omilla sosialisminpunaisilla sukkapuikoillaan.

En ole asian osallinen, sillä Suomen Kulttuurirahasto ei ole rahoittanut toimintaani vuoden 1992 jälkeen, jolloin se myönsi minulle kolmen kuukauden apurahan varsinaisen jaon ulkopuolella hyvitykseksi siitä, että olinkin yllättäen saanut tekeillä olleen tutkimustyöni valmiiksi ennen kuin koko vuoden stipendeillä tuetut olivat ehtineet omassa työssään edes alkuun. Olen tullut kyseisellä avustuksella toimeen kahdeksantoista vuotta. Niinpä pääsen sanomaan: Suomen Kulttuurirahasto voisi aloittaa toimintaperiaatteidensa korjaamisen ottamalla mallia Svenska kulturfondenista.

Svenska kulturfonden on Svenska litteratursällskapetin omistama ja hallinnoima säätiö, jonka tehtävänä on ”tukea ruotsinkielistä kulttuuria ja koulutusta, ruotsin kieltä ja suomenruotsalaista toimintaa Suomessa” (lainaus säätiön internet-sivuilta). Rahaston tuoton jakavat kulturfondenin luottamuselimet, jotka nimeää Svenska Folkpartiet i Finland.

Svenska kulturfonden eroaa Suomen Kulttuurirahastosta siinä, että Suomen Kulttuurirahasto jakaa anteliaasti ja ystävällisesti stipendejä sekä suomenkielisille että ruotsinkielisille tieteilijöille ja taiteilijoille – riippumatta millä kielellä työskentely tapahtuu. Sen sijaan Svenska kulturfonden ei myönnä avustuksia suomenkielisille vaan rajaa suomen kielen tylysti pois jo omissa säännöissään ja hakuehdoissaan. Siten se tukee ”kaksikielistä Suomea” aivan samalla tavoin kuin Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland, joka tukee vain Suomen ainoaa yksikielistä puoluetta, Svenska Folkpartietia.

Raharallin keskellä on syytä muistaa, että suomalainen Svenska kulturfonden on Nobel-säätiötäkin vauraampi rahasto, joten napeilla tätä kielipolitiikkaa ei pelata. Takanaan sillä on useiden ruotsinkielisten pörssiyhtiöiden tuotto.

Koska Svenska kulturfonden ei tue suomenkielistä kulttuuritoimintaa, kehotan Suomen Kulttuurirahastoa olemaan tukematta ruotsinkielistä kulttuuritoimintaa siihen asti, kunnes Svenska kulturfonden muuttaa sääntöjään ja käytäntöjään niin, että se myöntää avustuksia tasavertaisesti myös suomen kielellä tapahtuvaan työskentelyyn. Tasa-arvoasiat kiinnostanevat myös kulturfondenin johtoon äskettäin nimitettyä Berndt Arellia.

Tavoitteeni tehosteeksi ehdotan asiakasboikottia, toisin sanoen sitä, että kanssani samaa mieltä olevat eivät ostaisi niiden yritysten tuotteita, joita Svenska kulturfonden omistaa ja jotka maksavat osinkoja kulturfondenille ja sen rahastoille.

Svenska kulturfondenin menettely pitää nähdäkseni yllä kielirasismia Suomessa: täsmälleen sitä samaa, jota edustavat myös ruotsinkielisten etuoikeudet suomalaisessa yliopistopolitiikassa. Ne turvattiin jopa uudessa yliopistolaissa, jonka mukaan (esimerkki) Helsingin yliopiston kolmesta rehtorista yhden on oltava aina ruotsinkielisten kiintiöistä (74 §), vaikka ruotsinkielisten osuus maamme väestöstä on vain noin 5 prosenttia.

Ruotsinkielisille ylioppilaille on myös suhteellisesti enemmän yliopistopaikkoja kuin suomenkielisille, ja Yleisradion kanavista ja ohjelmista suhteettoman suuri osuus on ruotsinkielisiä. Tätä suomenkielisen kulttuurin syrjintää on turha edes yrittää ymmärtää minkään logiikan vaan ainoastaan historian pohjalta. Kyseessä on ruotsia äidinkielenään puhuvien haistatus suomenkielisille rahvaille, halu todistella, että ruotsinkielinen rälssisääty pitää etuoikeuksistaan kiinni.

Näkökantaani tuskin voidaan kääntää miksikään suomalaismielisyydeksi, eikä voida vedota tieteen ”kansainvälisyyteen”. Omalle saarelleen linnoittautuminen näyttää olevan nimenomaan ruotsinkielisen kansanosan erityistaipumus, ja niinpä asioiden korjaaminen pitäisi aloittaa ruotsinkielisten asenteista.