Uuden tiedon luonteesta

Niin sanottu ilmastonmuutos on ilmiö, joka ohjaa pohtimaan uuden tiedon luonnetta. Monille tieteenharjoittajille näyttää olevan tärkeää väittää kaikkea ilmeisyyttä ja kokemusperäistä tiedonmuodostusta vastaan. Tämä näkyy selvästi juuri ilmastonmuutosta koskevassa argumentaatiossa.

Suomessa on koko talven nautittu Siperiasta puhaltavista tuulista ja huippupakkasista, ja pääkaupungissa on lyöty joulukuun lumentuloennätys. Pakkanen ilmeisesti lopetti ilmaston lämpenemisen.

Ilmasto voi tietenkin kokonaisuudessaan kuumeta, vaikka paikallisesti muutos ilmeneekin paukkupakkasina ja uutena jääkautena. Kuitenkin myös Ilmatieteen laitos on korjaamassa ennusteitaan ilmaston lämpenemisen luonteesta. Uusien laskelmien mukaan napaseudun jäätikön väheneminen saattaa kääntää ilmavirtauksia niin, että arktiset tuulet viilentävät Suomea talvisin.

Kiintoisaa on, miksi tieteenharjoittajien näkemykset ovat sotineet arkielämästä saatuja näyttöjä vastaan myös monissa muissa yhteyksissä. Esimerkiksi maahanmuuttoa koskevissa keskusteluissa tieteenharjoittajien arviot ovat poikenneet lähes kaikista kokemuksen tuottamista faktoista. Sosiologit ja tilastonikkarit ennustavat työvoimapulaa ja tähystävät tulevaisuuteen kuin Stevie Wonder.

Syynä siihen, miksi tieteenharjoittajat ovat usein arkiajattelijoiden kanssa eri mieltä myös sellaisista asioista, joissa kokemuksen antamat todistukset ovat kiistattomia, ei ole välttämättä maallikoiden ymmärtämättömyys vaan teoreetikoiden oma kunnianhimo.

Informaatiotutkimuksen näkökulmasta teoria on sitä informatiivisempi mitä epätodennäköisempi se on. Jos siis teoria väittää jotakin sellaista, mikä näyttää hyvin epäilmeiseltä ja vaikeasti uskottavalta, se synnyttää vaikutelman suuresta informaatioarvosta. Teorian ajatellaan lisäävän tietoa, jos sen väitteet poikkeavat huomattavasti muista teorioista tai arkikokemuksesta.

En tarkoita vain suhteellisuusteorioita. Myös feministinen tutkimus on tuottanut ”tärkeää ja suuriarvoista tietoa” juuri näin. Väitettäessä, ettei sukupuoliero olekaan kaksiarvoinen biologinen tosiasia vaan että sukupuolia on paljon enemmän, on onnistuttu repäisemään tiedeyleisön silmät hämmästyksestä lautasen kokoisiksi. Tällä tavoin saavutettua tutkimustulosta pidetään informatiivisena ja tieteellisesti merkittävänä juuri sen epätodennäköisyyden takia.

Epäennustettavilla ja epäilmeisillä väitteillä saa paljon huomiota. Vaikka ne osoitettaisiinkin myöhemmin vääriksi, tekijän sitaatti-indeksi kansainvälisissä aikakausjulkaisuissa on jo ehtinyt kasvaa ja nostaa tieteenharjoittajan markkina-arvoa. Epätodennäköistä ja epäuskottavaa tietoa tuottaneet tieteenharjoittajat ehtivät kääntää kassan akatemioissa, yliopistoissa ja tutkimustukea jakavissa säätiöissä, koska kumoamiseen kuluu aina jonkin verran aikaa.

Ilmastonmuutosta koskeva tutkimus on ollut hieman samanlaista. Esimerkiksi Massachusetts Institute of Technologyssa toimiva meteorologian professori Richard Lindzen on argumentoinut kokeellisiin satelliittimittauksiin nojaten, että tosiasiassa maapallon ilmasto ei lämpene hiilidioksidin tuotannon vuoksi lainkaan, vaan ilmakehä läpäisee lämpöä sulkeutumalla ja avautumalla kuin silmän iiris. Empirismiin uskova Lindzen ja mallinnusta sekä ennusteita suosiva tiedeyhteisö voivat tietenkin kilpailla keskenään siitä, kuka epätodennäköisimmän väitteen esittää – ja parannella sitä kautta asemiaan ja mainettaan tiedeyhteisössä. Mutta pupillien laajenemista riittäisi myös muualla.

Laitankin tähän loppuun vielä linkkejä juttuihin, joissa käsittelin ilmastonmuutosta koskevan tiedon suhteellisuutta noin vuosi sitten, juuri ennen kansainvälisen ilmastokonferenssin alkua.

Miten ilmastosota voitetaan?

Ilmastonmuutos vastatuulessa

Ilmastokokous konkurssilinjalla