16. lokakuuta 2017

Itävallan vaalit osoittavat Euroopan suunnan


Nationalratin eli Itävallan parlamentin vaaleissa kävi juuri niin kuin osattiin ennustaa ja odottaa, eli maahanmuuttoa vastustavat Vapauspuolue FPÖ (26,0 %) ja konservatiivinen Kansanpuolue ÖVP (31,7 %) korjasivat murskavoiton. Sosiaalidemokraatit saivat 26,9 prosentin kannatuksen ja vihreät romahtivat 3,9 prosenttiin pudoten kokonaan parlamentin ulkopuolelle.

Tämä oli looginen lopputulos huonosti hoidetusta maahanmuuttopolitiikasta, jonka vuoksi Euroopan ulkorajoja on pidetty sepposen selällään ja vieläpä täysin organisoidusti.

EU on pakottanut jäsenmaitaan ottamaan vastaan pakolaisia ja turvapaikanhakijoita kehitysmaista kantaväestön tahdon vastaisesti. Viimeisimpänä näyttönä europarlamentin ylenkatsellisuudesta on tapa, jolla europarlamentaarikot ehdottivat kommunistien aloitteesta, että EU ottaisi vielä 250 000 pakolaista lisää.

Merkille pantavaa on, että Helsingin Sanomien etusivulla ei ole puhuttu Itävallan vaaleista mitään, ei kerta kaikkiaan yhtään mitään. Taitaa olla idealismi pirstaileina, kun noin meni luu kurkkuun. Tai sitten valtamedia vain noudattaa epäilemättä hyvin totuudenmukaista periaatetta ”kansa on puhunut, pulinat pois”.

Linja on Euroopan vaaleissa nähdyn trendin mukainen. Oikean Median toimittaja Jukka Rahkonen ehtikin jo arvioida, että ”Itävallan vaaleissa toteutuivat Euroopan kansalaisten yhteiset arvot”.