28. lokakuuta 2017

Kuunatsit kurkistavat kurpitsanaamion takaa


Natsismi kiehtoo ja kuumottaa kuin karhua hunaja. Toisen maailmansodan voittaneiden liittoutuneiden kirjoittamaa historiaa on jatkuvasti tarjolla brittiläis-yhdysvaltalaiselta National Geographic -kanavalta, joka on kierrättänyt kuvaruudussa historiasarjaa nimeltä ”Natsien jättiläismäiset rakennusurakat” (”Nazi Megastructures”).

Ohjelmassa hekumoidaan Wehrmachtin sodanaikaisilla saavutuksilla, ihastellaan betonisten bunkkereiden jäännöksiä, piehtaroidaan linnoitusten raunioilla, luodataan Hitlerin sukellusveneiden noiden ”merten susien” hylkyjä, sivellään pommien sirpaleita ja Tirpizin panssareita kuin pyhäinjäännöksiä ja käydään poikamaista lelusotaa.

Kiilusilmäisen brittihistorioitsija James Hollandin juontamassa ohjelmasarjassa jatketaan voittajien kirjoittaman historian levitystyötä, ja näkökulma on koko ajan liittoutuneiden puolella. Väitän silti, että nationalismin ajan vääryyksien paheksumisessa ja moralismissa on ihasteleva sävy, joka kuultaa läpi suuruutta ja kauneutta korostavana sotaromantismina.

Moralistisessa paatoksessa on defensiivisyyttä, joka sisältää salattua ihailua natsi-Saksan teknisiä ja teollisia saavutuksia kohtaan ja joka näyttää olevan sen harjoittajille itselleen täysin tiedostumatonta. Natsien pahuudesta jauhaessaan ohjelmasarja tulee vahingossa tunnustaneeksi myös liittoutuneiden omat vääryydet, kuten Dresdenin pommitukset. Saksalaisten megalomaniaa paheksuttaessa ei huomata, kuinka suuruudenhulluja ovat olleet sodan voittaneiden Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton väkivaltaiset projektit, kuten ydinpommit ja lentotukialukset.

Ylen puolueellista historian kuvitusta

Myös Yleisradio on kunnostautunut natsismin pahuudesta kertovien ohjelmien lähettämisessä ja muinaisen museorasismin kauhistelussa. Katsotaanpa ohjelmatarjontaa viimeksi kuluneen kuukauden ajalta.

Maanantaina 25.9. Ylen TV1 lähetti MOT-ohjelmasarjaan liittyvän dokumentin ”Mannerheimin kotinatsi”, jossa väitettiin, että Suomen ja natsi-Saksan yhteistyö oli jatkosodassa hyvin tiivistä, sillä Hitler lähetti Mikkelin päämajaan saksalaiskenraalin, jonka päiväkirjat nyt muka paljastavat liittolaisuuden.

Kai Bymanin ja Roman Schatzin kyhäämässä ohjelmassa haastateltiin tendenssitutkija Oula Silvennoista ja vasemmistososialisti Erkki Tuomiojaa sekä koetettiin järkyttää Yleisradion pääasiallista kohderyhmää, eli perinteisiä demaritelevisionkatsojia sillä useasti esiin kaivetulla väitteellä, että Suomi oli Saksan liittolainen, vaikka virallista yhteistyösopimusta ei ollutkaan.

Lähdekritiikkiä kenraalin päiväkirjoista ei esitetty lainkaan, vaan TV-narraation kautta katsojat haluttiin saada uskomaan, että suomalaisten pitäisi alkaa ruoskia itseään kansakuntamme ihan äskettäin löydetystä natsimenneisyydestä (kumosin historian vääristelyä jo tämän kirjoitukseni loppupuolella).

Maanantaina 2.10. Ylen TV1 lähetti historiadokumentin ”Göringin metsästyslinna”, jossa selitettiin, että Luftwaffen komentajalla oli Berliinin lähellä metsästysmaja (itse asiassa hänellä oli niitä kolme). Jälleen kerran sota-aikainen historia pyrittiin esittämään mikrotason yksityiskohtaan paneutumalla ja typistämällä kansallismielisen edunvalvonnan perusteet yhden henkilön elämään.

Lähetyksen jatkoksi kaiveltiin myös ”Ruotsalaisia salaisuuksia” tällä tavoin nimetyssä ohjelmassa, jossa kerrottiin, että vuonna 1940 Ruotsissakin varauduttiin Saksan hyökkäykseen ja Öölantia jaettiin kahtia. Saksan muodostama uhkaa pidettiin siis pahana, mutta ei huomattu lainkaan sitä, että suomalaiset taistelivat Saksan tukemana Neuvostoliitosta koko Pohjolaan ulottuvaa bolshevismin uhkaa vastaan.

Ylen aamu-TV:ssä puolestaan keskusteltiin 6.10. suomalaisista SS-miehistä Saksan itärintamalla vuosina 1941–1943. Åbo Akademin päivystävä desantti André Swanström arvosteli Mauno Jokipiin aiempaa tutkimusta suomalaisten poliittisista motiiveista sekä väitti omaan kirjoitukseensa ”Suomalaiset SS-miehet, politiikka ja uskonto” vedoten, että lähes puolet suomalaisista SS-miehistä olivat ”fasisteja”. Kommunistejako heidän olisi pitänyt olla?

Maanpuolustustyötä tekevien arvosteleminen ”fasismista” on aivan samanlaista kuin omakotitalonsa puolustajaa väitettäisiin ”puolueelliseksi”, koska hän vastustaa sellaista mielivaltaa, joka uhkaa vetää talon yli moottoritien. Swanström asettuu samaan kaaderiin kuin Oula Silvennoinen, Miika Tervonen ja Erkka Railo, joiden omia motiiveja ei tarvitse koskaan epäillä, sillä ne ovat läpinäkyvän punaisia.

Maanantaipäivänä 9.10. Ylen TV1 esitti historiadokumentin nimeltä ”Winston Churchill ja voiton hinta”, jossa pohdittiin, miksi maansa voittoon johtanut pääministeri kärsi sodan jälkeen musertavan vaalitappion vuonna 1945. Vastaus on tietenkin se, että liittoutuminen Rooseveltin ja Stalinin kanssa maksoi briteille heidän suurvalta-asemansa, joka ei ollut murentunut vielä ensimmäiseen maailmansotaan.

Vasta Hitlerin kukistaminen romutti Britannian maailmanmahdin ja luhisti britti-imperiumin, mikä on osoittautunut sikäli epäviisaaksi ja huonoksi manööveriksi, että nujertaessaan Hitlerin britit saivat riesakseen afrikkalaisista ja lähi-itäläisistä koostuvan populaation kaupunkiensa kaduille. Kannattiko? Sitä voi miettiä nykyisin pommi-iskujen paukkuessa pitkin Britanniaa.

Ylen TV1:n maanantaisessa historiadokumentissa esitettiin 16.10. ohjelma ”Petturien lapset”, jossa kerrottiin Hitlerin salamurhayrityksen tekijöistä ja lypsettiin katkeria vuodatuksia heidän lapsiltaan. Kuka esittäisi yhtä vaikeroivan dokumentin kenraalieversti Alfred Jodlista, joka tuomittiin Nürnbergin poliittisissa oikeudenkäynneissä kuolemaan mutta jonka kuolemantuomion müncheniläinen tuomioistuin kumosi vuonna 1953 Jodlin hirttämisen jälkeen julistaen hänet syyttömäksi ”rikoksiin ihmiskuntaa vastaan”?

Lauantaina 21.10. Ylen Teema-Fem lähetti dokumentaarisen ohjelman nimeltä ”Hitlerin Hollywood”, joka kertoi natsi-Saksan elokuvateollisuudesta, ”unelmatehtaasta kuoleman voimien käytössä”. Voidaan kysyä, mitä nykyisen Hollywoodin elokuvamogulit olisivat ilman natseja, joista he ovat tekaisseet pysyvän draamanaiheen omiin toimintaelokuviinsa. Ilman natseja ja heidän univormujaan ei nykyisiin sotaelokuviin voitaisi saada pukudraamaa, moraalista jännitettä eikä tarinaa, joilla katsojien kukkarot on muutettu nyky-Hollywoodin kultakaivoksiksi. Hollywood näyttää huolehtivan nykyään myös historiankirjoittamisesta.

Eilen, perjantaina 27.10 Ylen Teema-Fem esitti dokumentin ”Göringin sauva”, joka kertoo nuoren TK-kuvaajan Felix Forsmanin mieleenpainuvimmasta kuvauskeikasta, Mannerheimin Saksan-matkasta 1942. Vuonna 2010 valmistuneen ohjelman esityskerta oli tänä vuonna jo viides, ja syyt kierrätyksen runsauteen ovat samat kuin sen aiheena olevan uutiskatsauksen sensurointiin heti ilmestymisensä jälkeen: poliittiset. Suomen Armeijan uutiskatsaukset tuhosi sodan päätteeksi armeija itse, tai ne vei Valvontakomissio.

Tekijöiden omiin arkistoihinsa pelastamaa materiaalia Yle esittää nykyisin siksi, että se tukisi Ylen pääasiallisen katsojasegmentin, eli itseään syyllistävässä masokismissa piehtaroivien vasemmistolaisten ja kommunistisen ideologian omaksuneen akateemisen bunkkeriporukan maailmankuvaa, jossa Suomi, suomalaisuus ja suomalaiset halutaan nähdä ikuisessa liitossa ”pahuuden valtakunnan” kanssa.

Natsismia koskevia sähköpaimenia ei tietenkään ripustella vain television ja internetin rihmastoihin, vaan myös teatterien lavoille. Niinpä myös Helsingin kaupunginteatteri hekumoi natseilla ja koettaa horjuttaa absoluuttisen sankarin ja suurimmaksi suomalaiseksi äänestetyn Mannerheimin asemaa Juha Vakkurin kirjoittamassa ja Kari Heiskasen ohjaamassa näytelmässä ”Mannerheim ja saksalainen suudelma”.

En epäile, ettei historiallinen Marski tätä porua kestäisi. Tasapuolisena haluaisin kuitenkin kuulla, milloin valmistuu produktio myös siitä, kuinka Mannerheim pakotettiin viettämään viimeiset vuotensa maanpakolaisena Sveitsissä Neuvostoliiton miehitystä ja sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä peläten.

Sota-ajan natsismia kauhistelemalla estetään kansallismielisiä pelastamasta Eurooppaa

Natsismin pahuutta koskevat itkunaiheet paljastavat jotain aivan olennaista nykyajan Suomesta, sillä ne viittaavat johonkin sellaiseen, mitä Euroopassa on meneillään nykyisin. Voidaan kysyä, mitä muita syitä edellä kuvattuun moraaliposeeraamiseen voi olla, kuin tekijöiden, toimittajien ja tuottajien alitajuinen mutta torjuttu ihastus nationalismia kohtaan. Erään ajankohtaisen selityksen tarjoavat Saksan muutaman viikon takaiset vaalit.

Yleisradion loiskiehunta nimittäin alkoi jo Saksan vaaleista, jolloin Ylen punavihreä toimitus kokosi Angela Merkelin tappiosta kyynelehtivät juttunsa yhden otsikon alle; joukossa muiden muassa Sampo Vaarakallion ja Petri Raivion tilitykset siitä, miksi Alternativ für Deutschland keräsi 12,6 prosentin kokonaiskannatukseen yltäen suureen vaalivoittoon.

Media oli AfD:n nousun vuoksi moraalipaniikissa siitä huolimatta, että useiden syytösten kohteena ollut Merkel sai neljännen jatkokauden. Suomalaiselle valtamedialle Merkelin niukka jatkomandaatti oli vain ”hieno osoitus demokratian voitosta”, kun taas esimerkiksi Putinin kolmatta presidenttikautta media pitää yksiselitteisesti oireena totalitarismista ja auktoriteettiuskoisuudesta.

On muistettava, että AfD ei ole ääriliike vaan maltillis-konservatiivinen puolue, sillä se on pyrkinyt säilyttämään saksalaista yhteiskuntaa ja suojelemaan kulttuuria. Mikäli asioita tarkastellaan politiikan sisällön mukaan eikä sen mukaan, minkä paikan hegemonisessa asemassa oleva vihervasemmisto ja löperöliberaali porvaristo haluaisivat AfD:lle antaa, paljastuu nopeasti, että vihervasemmisto ja liberaalit ovat itse ääriliikkeitä, sillä ne haluavat suuria muutoksia Saksan ja koko Euroopan maiden väestölliseen koostumukseen.

On hyvin todennäköistä, että eurooppalaista kulttuuria ja niin sanottua kartesiolaista rationalismia ei olisi koskaan kehittynyt, jos maanosaamme olisivat asuttaneet afrikkalaiset tai lähi-itäläiset vieraspopulaatiot. Siksi maahanmuuton ja siihen liittyvän monikulttuurisuuden ideologiaa ajavat ja suuria mullistuksia peräävät poliittiset puolueet ovat itse äärimmäisiä ääriliikkeitä.

Vastalauseen ne ovat saaneet, paitsi Saksan vaaleissa, myös Itävallan ja Tsekin vaaleissa. Unkarin pääministeri Viktor Orbán tuossa jo julistikin Itä- ja Keski-Euroopan maat ”siirtolaisvapaaksi alueeksi” ja katsoi, että EU ja sen jäsenvaltiot ovat joutuneet ”keinottelijoiden imperiumin” vangeiksi.

Koska liittovaltiopolitiikka murenee ja valheet kaatuvat Euroopassa, vasemmistolle ja globalisaatiota edistämään pyrkivälle kapitalistiselle talousporvaristolle on tarpeen pyörittää natsismin pahuutta arvostelevia representaatioita televisiossa. Federalismin eräs harmaa eminenssi on Yhdysvalloissa asuva unkarilainen valuuttakeinottelija ja miljardööri George Soros, jonka säätiö Open Society Foundations tukee suurilla summilla massamaahanmuuttoa edistäviä kansalaisjärjestöjä ja toimii samalla asialla kuin suomalainen Koneen Säätiö.

Historiallisista kuunatseista muistuttamalla koetetaan estää paljastumasta, mitä hyvää kansallismielisyyteen sisältyy. Eurooppalaisille ihmisille koetetaan tuottaa shokkeja, ja heitä yritetään ohjata kärsimään ikuisesta natsitraumasta sekä sitä kautta oikeuttaa länsimaisiin ihmisiin nykyisin kohdistettavaa kansanmurhaa, joka vaanii keskellä kansalaisyhteiskuntaamme terrori-iskujen ja väestöpoliittisen valloituksen muodossa.

Esimerkkejä tästä tendenssistä antaa muiden muassa Gateston-instituutin tutkiva journalisti Giulio Meotti analyysissään ”Ranskan uudet kätyrit”, jonka mukaan islamia palvovat vasemmistolaiset syövyttävät ranskalaisen sivistyksen (Oikean Median referaatti artikkelista tässä).

---

Päivitys: Koska muutamat vihervasemmistolaiset ovat homoutta aseena käyttäen hyökänneet minua vastaan ja ihmettelevät, ”miksi homo puolustaa natseja, vaikka natsit veivät homoja keskitysleireille”, totean seuraavaa.
En puolustele enkä syytä natseja. En ota asiaan mitään kantaa. Sen sijaan tulkitsen, mistä median, historiankirjoittajien ja poliitikkojen innostus sota-ajan natsismia kohtaan kertoo nykyisin. En siis ole kiistelyn osapuoli vaan kiistojen tulkitsija, ja tällaista positiota sanotaan tieteelliseksi asenteeksi. Toisin on sellaisessa näennäistieteessä, jossa katsotaan, että tutkijan henkilökohtaisen aseman tulisi vaikuttaa tutkimuksen sisältöön (huonoja esimerkkejä kritisoin muun muassa tässä).
Vastauksina esittämiini kysymyksiin esitän, että vuosikymmenten takaista natsismia paheksumalla sotketaan sota-ajan nationalismi tahallisesti nykyajan kansallismielisyyteen, koska sillä tavoin voidaan shokeerata nykyihmisiä ja taivutella heitä vastaanottavaiseksi maahanmuutolle ja monikulttuurisuuden ideologialle sekä estää nykyajan kansallismielisiä pelastamasta Eurooppaa maahanmuuton raunioittavalta vaikutukselta. Tulkitsen asiaintilaa myös niin, että nationalismin tuomitsijoiden takaraivossa esiintyy tiedostumatonta ihailua nationalismia kohtaan, sillä alitajunnassaan hekin ymmärtävät, että kansakuntien itsesuojelupyrkimykset ovat moraalisesti oikeutettuja.
Pitää paikkaansa, että Saksan kansallissosialistit ahdistelivat myös homoja, mutta nykyään poliittinen vihervasemmisto pyrkii eristämään yhteiskunnallisen toiminnan ulkopuolelle kaikki ne, jotka ovat eri mieltä kuin punavihreä vasemmisto. Tämä ei riipu siitä, ovatko diskriminoidut homoja vai heteroita, ja etenkin kyseinen keskitysleirikäytäntö toimii yliopistoissa.