Katkeroitunut Timo Soini antaa silloin tällöin lausuntoja nykyisestä tilastaan. Kesällä Aamulehti julkaisi useassa osassa Soinin haastattelun, jossa hän moitti Jussi Halla-ahoa ja Perussuomalaisten nykyjohtoa. Viikko sitten hän avautui Ilta-Sanomien haastattelussa, jossa hän arvioi melko penseään sävyyn, että Halla-aho ”ennemminkin kärsii kuin riemuitsee joka päivä”. Eilisessä MTV3:n haastattelussa sävy oli vaihtunut, ja Soini arvioi, että Halla-aho olisi hänelle kelvannut, mutta muu puheenjohtajisto oli liikaa.
Persuvihaiselle medialle Soinin vuodatukset kelpaavat, sillä ne antavat tilaisuuden murjoa Perussuomalaista puoluetta, vaikka tosiasiat puoluejohdon vaihdoksesta ja Soinin omasta takinkäännöstä antaisivat aiheen aivan muuhun. Perussuomalaisten entinen kansanedustaja Reijo Tossavainen kuittasikin perjantaina Soinille kääntäen hänen omat sanansa entistä puheenjohtajaa vastaan: ”Kun pettää äänestäjänsä, puolueensa ja lopulta itsensä, niin mitä jää jäljelle?”
Jäljelle jää mustelmansinisiä muistoja. Surkuhupaisinta Soinin puolusteluissa on ollut hänen tapansa moittia perussuomalaiseen puolueeseen jäänyttä kannattajien valtaosaa ”ihmisvastaisuudesta” ja vihasta. Kirkkojen kulisseihin pakenevan ja niistä esiintymislavoja etsivän Soinin oma poliittinen ohjelma täyttyi lähes pelkästään homovastaisuudesta, mutta maahanmuuttoa Soini ei pystynyt eikä halunnut jarruttaa ollenkaan, vaikka entinen ulkoministeri Paavo Väyrynenkin totesi viime viikolla Uudessa Suomessa, että Suomi olisi aivan hyvin voinut palauttaa rajatarkastukset voimaan Ruotsin, Tanskan ja Norjan tavoin.
Väyrynen nosti esille myös Sauli Niinistön roolin Perussuomalaisten hajottamisessa. Hänen mielestään ”Niinistö on tasavallan presidenttinä puuttunut ratkaisevalla tavalla Suomen sisäpolitiikkaan. Kesäkuussa hän ryhtyi julkisesti tukemaan kokoomuksen pyrkimyksiä
syrjäyttää johtoaan vaihtanut perussuomalaiset hallituksesta. Tämän
tueksi hän antoi asemaansa sopimattomia lausuntoja uuteen puoluejohtoon
valituista henkilöistä. Sauli Niinistö on keskeisessä vastuussa sekä
perussuomalaisten hajoamisesta että kokoomuksen aseman vahvistumisesta
hallituspolitiikassa.”
Väyrynen on kannanotossaan jälleen kerran oikeassa, ja omasta mielestäni ”sinisten” pako puolueesta oli Suomen poliittisen nykyhistorian suurin poliittinen petos. Niinpä on syytä palauttaa mieleen, miten kaikki oikeastaan meni.
Maahanmuuttokysymyksestä ratkeaa yleispolitiikan suunta
Suomen nykyisen valtiosäännön valossa enemmistöhallitusta ei voida kaataa hallituksen ulkopuolelta, sillä sitä ei voi hajottaa presidentti, ja enemmistöhallitus ei kaadu eduskunnan epäluottamukseen. Niinpä hallitus voisi hajota lähinnä sisäisiin ristiriitoihin tai rikosoikeudellisiin perusteisiin.
Alexander Stubbin ja Petteri Orpon avattua ovet laittomalle massamaahanmuutolle etsittiin myös rikosoikeudellisia perusteita aina maanpetossyytteitä esiin kaivellen ja ministerivastuuseen vedoten. Peruste lainrikkomuksista epäilyyn on ollut olemassa, sillä kyseessä on ollut nimenomaan laiton maahanmuutto ja sen salliminen.
Argumentin tueksi emeritusprofessori Vesa Kanniainen totesi juuri Suomen Kuvalehdessä ja Kanava-lehdessä, että ”jokaisella maalla on oltava oikeus päättää, kuka saa astua sen kamaralle” ja että ”valtioiden oikeus omiin rajoihinsa ei ole ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa”. Jokaisella maalla onkin oikeus päättää rajojensa valvonnasta, maassa olon oikeutuksesta ja kansalaisuuden luovuttamisesta tai pidättämisestä. Kyseessä on tosiasia, jonka varmasti yksinkertaisinkin ymmärtää, mutta hyvä, että nykyisin myös professorikunta alkaa päästä asioista kärryille.
Olen itse usein sanonut, että kansallisvaltiot ovat luonnonoikeudellisesti legitimoituja historiallisen kehityksen tuloksia, joiden alueella kansakunnat käyttävät suvereenia valtaa. Tämän vuoksi kansallisvaltioiden tehtävä on edustaa omien kansalaistensa etua vieraita kansakuntia sekä niiden etupyrkimyksiä vastaan. Tilanteessa, jossa meillä suomalaisilla ei ole moraalivelkoja suhteessa vieraisiin kansoihin, meillä ei ole myöskään velvoitteita auttaa vierasperäisiä väestöjä omaksi velaksemme.
Tässä valossa Suomen hallitus on toiminut kansalaisten edun vastaisesti ja rikkonut ministerivastuuseen liittyvää velvollisuuttaan huolehtia ensisijaisesti oman maan eduista. Niinpä hallituksella olisi ollut kaikki syy erota, tai se olisi voinut kaatua ministerien joutuessa vastaamaan teoistaan juridisesti.
Hallitus saattoi kokea asemansa tukalaksi myös joutuessaan vastaamaan toiminnastaan parlamentaarisesti. Välttääkseen kohtalokkaan luottamusäänestyksen, joka hallitusta olisi voinut kohdata Perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen, kokoomuksessa ja keskustassa alettiin punoa salaliittoa porvarihallituksen pelastamiseksi ja työn jatkamiseksi hallituskauden loppuun. Sen taakse asettui myös Sauli Niinistö.
Hallitusta ja perussuomalaista puoluetta repiväksi kysymykseksi osoittautui pelkästään yksi asiakohta: maahanmuutto. Maahanmuutto ei ole kuitenkaan politiikan erilliskysymys, eikä sen kritisoiminen tai vastustaminen tee Perussuomalaisista ”yhden asian liikettä”. Maahanmuutto ja siihen liittyvä väestöpolitiikka, työvoimapolitiikka, turvallisuuspolitiikka, koulutuspolitiikka ja kielipolitiikka muodostavat nykyisen siirtolaistulvan jatkuessa kaiken politiikan ydinalueen, jolla ratkaistaan koko Suomen ja muiden länsimaiden tulevaisuus.
Sen vuoksi oli ällistyttävää, että hallitus kaiken suomalaisia ihmisiä kohtaan säädetyn vastuunsa laiminlyöden ja aiemmin sovittua hallitusohjelmaa rikkoen päästi maahamme kymmeniä tuhansia laittomia maahanmuuttajia, joiden palauttaminen on osoittautunut vaikeaksi. Sosiaaliturvajärjestelmäämme rasittava haitallinen maahanmuutto jatkuu myös perheidenyhdistämisten kautta.
Kokoomus ja kepu puolestaan uhkasivat katkaista hallitusyhteistyön perussuomalaisten kanssa Jussi Halla-ahon vaadittua hallitusohjelman noudattamista myös siltä osin, kuin siinä oli sitouduttu harjoittamaan nykyistä tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa, joten ohjelman rikkoivat kokoomus ja kepu itse. Kokoomuksen ja keskustan petos oli henkilökohtainen ja kohtuuton hyökkäys Jussi Halla-ahoa vastaan, sillä hän ei ollut tavoitellut hallituksesta edes ministerinsalkkua.
Vertailun kautta totuus paljastuu
Puolueiden puheenjohtajia on vaihdeltu kokoomuksessa ja kepussa ahkerasti hallitusten tai puolueiden hajoamatta sekä hallituksen puoluekokoonpanon muuttumatta. Useasti tarkoituksena on ollut puheenjohtajaa vaihtamalla pitää hallitus koossa.
Kun Anneli Jäätteenmäki haastettiin käräjille salaisten ulkopoliittisten asiakirjojen urkinnasta ja tietojen vuotamisesta, tuoreen hallituksen kokoonpanoa ei muutettu, vaan ainoastaan sen keulakuvaa vaihdettiin. Näennäisesti uuden hallituksen vetäjäksi nimitettiin saatumapääministerinä tunnettu Matti Vanhanen.
Kun Matti Vanhasen poliittinen luottamus pääministerinä oli painunut pakkasen puolelle vaalirahaskandaalin vuoksi, keskusta vapautti Vanhasen tehtävistään ja vaihtoi valtionhoitajaksi Mari Kiviniemen, jonka polittinen ura jäi vaisuksi. Tällöinkään hallituksen kokoonpanoa ei muutettu.
Kun Jyrki Kataisen ja hänen puolueensa kannatus olivat vajoamassa valliriutan alapuolelle, kokoomus taktikoi puoluekokouksessaan puheenjohtajaksi ja pääministeriksi Alexander Stubbin ja lähti niillä eväillä vaaleihin.
Koska kokoomuksen piilo-rkp:läinen Cai-Göran Alexander Stubb ei saanut äänestäjien luottamusta eduskuntavaaleissa vaan vaalit voitti Juha Sipilän vetämä kepu, kokoomus nosti puheenjohtajaksi Stubbin kakkosmiehenä tunnetun Petteri Orpon, mikä merkitsi lähtöä Sipilän hallituksen valtiovarainministeriksi päätyneelle Stubbille.
Yhteistä näissä kaikissa tapauksissa on, että puolueet ovat vaihdelleet puheenjohtajia ja sitä kautta ministerien roolitusta hallituksissa hallitusyhteistön kariutumatta ja hallitusten hajoamatta.
Suuretkaan skandaalit eivät ole välittyneet hallituskoalitioihin millään tavalla. Useimmissa tapauksissa puolueet ovat suorastaan taktikoineet puheenjohtajikseen tietyt naamat ilman, että henkilövaihdosten olisi sallittu vaikuttaa hallituksen kokoonpanoon, linjaan tai toimintaan.
Mutta kun perussuomalainen puolue vaihtoi puheenjohtajaansa kansanvaltaisesti ja kentän ääntä kuunnellen, kokoomus ja keskusta aloittivat vyörytyksen perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajottamiseksi, ja niin tasavallan presidentti kuin mediakin menivät tähän hyökkäykseen täysin palkein mukaan.
Röyhkeimmän ja häikäilemättömimmän julkisen kannanoton esitti Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko, joka kirjoitti blogissaan, että ”Halla-aho heitettävä heti ulos vallan ytimestä”. Ilmeisesti hän oli katkera, kun Halla-aho ei ollut pitänyt blogia Uudessa Suomessa.
Se valtamedian puolueettomasta ja objektiivisesta journalismista, ja punavihreä on kokoomuksenkin tontti. Poliitikoista ilkeimpiä oli Sipilän ja Orpon ohella helsinkiläinen Jan Vapaavuori, joka on Halla-ahon vaalipiiristä ja kalastelee samoilla apajilla.
Tapaus osoittaa, että Perussuomalaisia kohtaan osoitetaan todellista erityiskohtelua, joka on sen poliitikkoihin suunnattua henkilökohtaista diskriminaatiota tai puolueen kannattajia vastaan kohdistettua mielipidesyrjintää, ulos sulkemista ja cordon sanitairea, eräänlaista rasismia.
Niinistön ja Vapaavuoren suuri kannatus perustunevat siihen, että poliittinen vasemmisto on löytänyt heistä liiderinsä. Vasemmisto siis kiittää heitä siitä, että he ovat tehneet vasemmistolaisempaa politiikkaa kuin demarit ja vasemmistoliittolaiset itse.
Kohtalokasta asiassa on, että asettumisellaan haittamaahanmuuton kannattajiksi myös vasemmistopuolueiden keski- ja työväenluokkaiset äänestäjät ja poliitikot ovat toimineet omaksi vahingokseen ja heikentäneet suomalaista yhteiskuntaa ja selviytymismahdollisuuksiamme jatkossa.
Sin = synti
Maansa myyneiden symbolina seisoo Timo Soini. Juuri hänen hahmossaan kiteytyy, mitä kansanrintaman edustajina esiintyneille poliitikoille on tapahtunut. Nuttu on nurin, ja äänestäjät on petetty. Eduskuntaryhmä on halki, mutta Perussuomalaisten kannatus on kasvussa. Samaa maahanmuutto- ja eurokriittistä trendiä osoittavat sekä Itävallan viikon takaiset vaalit että Tshekin tämänpäiväiset parlamenttivaalit.
Perussuomalaisten maalittaminen punaviherpopulistisen mudanheiton kohteeksi on merkki siitä, kuinka maahanmuutto hajottaa yhteiskuntaamme ja kääntää suomalaiset toisiaan vastaan sekä tuhoaa kulttuuriamme. Kysymys riitti jakamaan jopa Perussuomalaisten eduskuntaryhmän, tosin ei puolueen äänestäjiä, kuten Sinisten mikrokannatuksesta tiedetään.
Harmina on, että perussuomalaisen puolueen ministerit saatiin kävelemään lankaan, johon he suorastaan juoksivat, kovin älykkäitä kun eivät olleet ja kyseessä oli Audi. He puolustautuvat väittämällä pelastaneensa näennäisesti toimintakykyisen hallituksen, mutta samalla he menivät kimppaan niiden kanssa, jotka uhkasivat muuten lopettaa hallitusyhteistyön – ja nyt he hajottivat teidän altanne puolueen, tyhmät.
Voidaan kysyä, mitä kannattaa pitää henkilökohtaiset asemansa, virkansa ja rahansa, jos häviää luottamuksen, vapauden ja vallan? – Ei mitään. Tämän tiedän jo yliopistoihin palkattujen kollegojenikin kohtaloista.
Siniset ovat poliittisia ruumiita ja valmiita kylmiöön. Soini itse arveli olevansa ”rampa ankka” (lame duck) jo siitä asti, kun hän pohti puheenjohtajuudesta luopumista, ja lehdistö on osoittanut ankkapaistia olevan tarjolla hallituksessa koko kabinetin mitalta.
Aina nuo puolueissa junaillut
ministerinvaihdokset ja hallituskokoonpanon muutokset eivät siis suju vallan
kulisseissa sovitun käsikirjoituksen mukaan, sillä sitä sekoittaa
kansalaisten polittinen tahto.
Sääliksi käy sinänsä eteviä ihmisiä, kuten Sampo Terhoa ja Jussi
Niinistöä, jotka Timo Soini veti omaan tuhoonsa, kun harkinta ja
itsehillintä eivät riittäneet tarkan analyysin tekoon siitä, mikä on
Suomelle, sen kansalaisille ja omalle puolueelle eduksi. Tai sitten
härski lahjominen ja palkintona luvattu virka rahavallan katakombeissa
painoivat liikaa. Lehtitietojen mukaan Soinista tehdään pankkiparoni Lontooseen.
Henkilökohtaisten velkojen maksusta ja sosiaalisen pääoman vaihdosta (eli valuutattomasta korruptiosta) oli kyse myös hänen opetuslastensa lähdössä Soinin kelkkaan. Heistä on ehditty palkita vasta entinen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä, joka eduskunnan jättäen ”siirtyi” mystiseen ”asiantuntijan” virkaan Euroopan neuvoston sihteeristöön Strasbourgiin.
Kuvio alkoi jo oman maalin takaa
Palautan
lopuksi mieleen vuoden 2009, jolloin Halla-aholta evättiin mahdollisuus osallistua europarlamenttivaaleihin Perussuomalaisten listalta (kirjoitin asiasta silloin otsikolla ”Maahanmuuttokritiikin savustaminen on virhe”).
Tuolloin Halla-aho suurta kärsivällisyyttä ja itsehillintää osoittaen testamenttasi äänensä Sampo Terholle, joka nousikin EU-parlamenttiin Soinin pudottauduttua takaisin Suomen eduskuntaan 2011. Ruma oli Terhon
petos tukijalleen nyt, kun lojaalisuus piti väärään suuntaan. Soini Terhon asemiin nosti, ensin Brysseliin ja sitten kummipoikana
ministeriksi, mutta politiikkaan hän nousi Helsingistä Halla-ahon kannatuksella.
Näiden henkilösuhteiden valossa motiivi Perussuomalaisen puolueen jakautumiseen on ollut pitkään olemassa, ja käsikirjoitus oli valmis jo vuosikymmen sitten. Kiistan ilmestyminen politiikan näyttämölle oli vain ajan kysymys.
Kannattavinta Perussuomalaisten hajottaminen on ollut kokoomukselle, sillä kilpailija heikkeni ainakin hetkellisesti, ja kokoomus sai palkinnoksi eduskunnan
puhemiehen nuijan, joka kuuluu toiseksi suurimmalle puolueelle. Siniset puolestaan oppivat, että ei kannata juonitella, jos ei osaa. Separatismi ei ole hyväksi missään, ei Skotlannissa, Kataloniassa, Ukrainassa eikä perussuomalaisessa puolueessa.
Perussuomalaisen puolueen hajottaminen vaikuttaa olleen kokoomuksen ja keskustan tärkein tavoite, jonka toteuttamiseen vain käytettiin tekaistua ”hallituskriisiä”, ”arvoerimielisyyttä” ja ”henkilösuhteita”. Kokoomuksen ja keskustan tarjoama ”yhteistyö” oli perussuomalaisille kuin polyamorinen avioliitto. Vieraat käyvät nussimassa puolisoa ja ehdottavat
kohteliammin, että aviomies ei jatkossa sopisi samaan petiin.
Puolueen eduskuntaryhmän hajoaminen oli varmasti suurempi
henkinen katastrofi Timo Soinille kuin SMP:n muinainen konkurssi.
Pudotus korkealta alhaalla ammottavaan pohjattomaan kannatuskadotukseen
oli huima. Luulen, että Halla-ahon sijasta kärsii Soini itse, ja sääliksi käy häntä; miesparka kun tuli romuttaneeksi elämäntyönsä yhdellä virheellä.
Niinpä hänen kritiikkinsä puolueen nykyjohtoa kohtaan on pelkästään henkilökohtaista murjomista. Se ei voi olla asiallista eikä perustua ohjelmallisiin näkökohtiin, koska mitään ohjelmallista ongelmaa puolueen sisällä ei ole.
Aiheesta aiemmin:
Salaliittohallituksen lopullinen rigoletto
Suomen jallitus ja arvotoleranssi
Seteliselkärankaiset upottivat oman laivansa
Perussuomalaiset hallituskytkystä vastapotkuun
Halla-aho triumfikulkueessa vallan ytimeen
Puheen johtaja
---
Päivitys 24.10.2017: Turun Sanomat kertoi tänään, että Lännen Median toimittaja Lauri Nurmi julkaisee tällä päivämäärällä kirjan, jossa Perussuomalaisten jaon syyt ja taustat paljastetaan lehdistöä ja asiaosaisia paremmin.
Nurmen mukaan Perussuomalaisen puolueen jakoa oli hiottu etukäteen siltä varalta, että puoluejohtoon nousevat maahanmuuttokriitikot ja Suomen kansallista etua ajavat henkilöt.
Nurmen kirja vahvistaa myös sen, että kokoomuksella ja keskustalla oli perussuomalaisten jakamisessa keskeinen rooli ja että media peitteli hallituksen salaista suunnitelmaa parhaansa mukaan. Omiin analyyseihini Turun Sanomat ei viittaa.
