Mainitsin parin viikon takaisessa kirjoituksessani siitä, että yliopiston ja aikuisten maailman väliin perustetusta Tiedekulmasta on tulossa kovaa vauhtia tieteen ja tutkimuksen popularisointia varten rakennettu esiintymislava, jolle yliopistoon palkatut monikulttuurisuuden äänitorvet kapuavat esittämään maahanmuuttopropagandaansa.
Viime keskiviikkona yliopiston Communist Cornerissa järjestettiin ”World Political Experience” -illaksi sanottu tilaisuus, jonka tarkoitus oli toimia alustana maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen julkaiseman kirjan piilomainonnalle. Teivainen on ilmoittautunut blogissaan ”vasemmistolaiseksi”, ja myös tilaisuuden esiintyjäkattaus oli läpikotaisin vihervasemmistolainen.
Puhujina olivat sosiaalidemokraattien kansanedustaja Pilvi Torsti, joka osana omaa ”Suomen pelastussuunnitelmaansa” vaati, että maamme presidentiksi ”on voitava valita myös ei-syntyperäinen suomalainen”. Nähdäkseni Pilvi Torsti voisi itse hakea jonkin Afrikassa olevan maan presidentinvirkaan ja katsoa, millaisten rasismi- ja kolonialismisyytösten kohteeksi hän joutuisi.
Paikalle oli kutsuttu puhumaan myös Feministipuolueen ja pahamaisen Rasmus ry:n perustajajäsen somali Maryan Abdulkarim, joka on rikastuttanut itseään kartuttamalla uhriutumispääomaansa ja melttoamalla mediassa mitä mielikuvituksellisimmista syrjintäväitteistään. Suomalaisuutta kyseenalaistamaan oli saatu lisäksi kansainväliset tähdet, turkkilaissyntyinen vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar sekä vihreiden pietarilainen kuntavaaliehdokas Polina Kopylova.
Hollantilainen Ruby van der Wekken puolestaan jankutti hakaristin olemassaolosta, ja suomalaisuutta vastustamaan oli rajojemme sisältä löytetty saamelainen ja oloistaan katkeroitunut taiteilijaryhmä Suohpanterror, joka on pyrkinyt kääntämään Suomen kansalaiset toisiaan vastaan valittamalla alkuperäiskansoihin kohdistetusta ”rasismista”. Kansalaistottelemattomuuteen kannustava ryhmä tunnetaan myös vapputunnuksen ”Alas porvarihallitus” suunnittelemisesta SKP:lle vuonna 2016.
Teivo Teivaisen kanssa tilaisuudessa keskustelivat sosialistipresidentti Tarja Halonen, Sdp:n pitkäaikaisvaikuttaja Erkki Liikanen ja kokoomuksen piilodemari, takinkääntäjä Juhana Vartiainen. Viihteestä pitivät huolta minulle ennestään tuntematon Ailu Valle ja Mannerheimia sotarikollisena pitävä rap-artisti Paleface, jonka nimi sisältää rasistisen kannanoton ja jonka äänekästä poliittista valitusta on vaikea erottaa musiikiksi lainkaan, sillä rapista puuttuu länsimaiselle ääniperinteelle ominainen kontrapunkti.
Siinä siis lähtökohdat, kehykset ja raamit vasemmistolaisprofessori Teivo Teivaisen kirjan Maailmanpoliittinen kansalliskävely (Into Kustannus 2017) suitsutukselle.
Poliittisen juhlinnan tueksi yliopiston tapahtumasivulla esitettiin, että tilaisuuden järjestäjät pidättävät oikeuden ”vallankumouksiin” ja että aihe kuuluu uuden Tiedekulman avaussarjaan, jossa ”syvennetään ymmärrystä Suomea kohtaavista muutoksista”. Ikävä sanoa, mutta poliittisen propagandan levittämistä ei voi perustella huumorin tavoittelulla eikä sitä voida oikeuttaa myöskään huumorintajun kerjuulla.
Oman näkemykseni mukaan Suomea eivät välttämättä kohtaa mitkään muutokset, elleivät Suomen kansalaiset itse halua ja päätä niin.
Asiassa ovatkin vastausten meidän kriittisten filosofien käsitys, jonka mukaan kunkin valtion kansalaiset ovat itse suvereeneja päättämään politiikan linjoista, ja toiselta puolen se vasemmistolaisten edustama näkemys, että julkisen vallan pitää päättää yksilöiden puolesta sekä pakottaa kansalaiset alistumaan heidän ylä- tai ulkopuoleltaan saneltaavaan junttaukseen, kuten ottamaan vastaan suuria määriä pakolaisia.
Tieteellisesti arvoton pamfletti
Entä mitä ajatella Teivo Teivaisen kirjasta? Tiedettä se ei ole vaan koostuu kirjoittajansa piirtämistä hajanaisista tuokiokuvista, kuten jo nimikin viittaa. Myös tästä syystä paikka kirjan esittelylle yliopistossa oli väärä.
Teivainen on koonnut kirjaansa voimakkaan asenteellisia kannanottoja, joita on joissakin yhteyksissä kutsuttu ”moraalipohdinnoiksi” mutta jotka todellisuudessa edustavat ideologiaa.
Hän epäilee ”rasistiksi” muun muassa kokoomuksen oululaista ex-kuntavaltuutettua, ravintoloitsija Jouni Lanamäkeä, joka hyvää hyvyyttään perusti kylän ainoan ja melko suosituksi osoittautuneen homobaarin ”Pohjolan valkeaan kaupunkiin”. Aihe päätyi hämmennyksen ja kysymysten saattelemana myös homolehti QX:ään.
Teivainen tekee satunnaisia havaintoja Helsingin katukuvasta ja näkee ”etnistä profilointia” poliisin suorittaessa tehtäviään Rautatieasemalla. Hänen päättelystään puuttuu kuitenkin pro et contra -todistelu, ja professori onnistuukin vaivatta ummistamaan silmänsä siltä tosiasialta, että maahanmuuttajataustaiset ovat itse profiloineet itsensä asettumalla johtamaan rikostilastoja (Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilasto tässä, yliopiston tässä ja poliisin tässä). Kun siis Teivaisen mainostetaan ”narauttaneen” partioivan poliisin, minä puolestani narautan hänet itsensä valheellisen, puolueellisen ja tieteellisesti perustelemattoman informaation levittämisestä.
Teivainen ratsastaa myös museorasismilla epäillessään, mitä ”maanpuolustuksellista hyötyä” on hakaristin käyttämisestä Ilmavoimien tunnuksessa, jossa se on ollut vuodesta 1918. Pitäisikö ruotsalaisen kreivi Eric von Rosenin (ensimmäisen koneemme lahjoittaja) onnentunnus poistaa vain siksi, että samaa embleemiä ovat käyttäneet niin Intian hindut, Persian zarathustralaiset kuin lyhytaikaisesti myös saksalaisen NSDAP:n jäsenet? Olen kirjoittanut aiheesta muun muassa tässä.
Symbolien maailmassa liikuttaessa Teivainen pohtii Tähtitorninmäellä olevan ”Haaksirikkoiset”-patsaan juurella Lippulauluun liittämäänsä ”siniristijihadismia” ja vertaa itsenäistymässä olleita suomalaisia ääri-islamistisiin terroristeihin.
Teivaisen tavoin ajateltaessa tuskin huomataan, että sortokaudet eivät loppuneet vuonna 1917, vaan patsaan läheisyyteen Ehrnsvärdintien varteen pystytettiin vuonna 1968 sosialistista realismia edustava naispatsas, joka kurottautuu aivan eri suuntaan kuin lännestä apua huuteleva ”Haaksirikkoiset”. Suomalais-neuvostoliittolaisen yhteistyön hedelmänä Kaivopuiston rannassa edelleenkin töröttävä työlaisnainen muistuttaa Neuvostoliiton Suomea kohtaan osoittamasta sorrosta.
Itse vaadin Suomen nykymainetta runtelevaa patsasta poistettavaksi samaan tapaan kuin Lenin-patsaat on kaadettu Itä-Euroopassa ja Urho Kekkosen, Leonid Brezhnevin sekä Gerald Fordin toverillinen puureliefi vietiin Tampereen kaupungin varastoon Näsinneulan aulaa koristamasta.
Teivainen antautuu puhumaan myös suomalaisten ”sellukolonialismista” muistamatta, että oma maamme on ollut kahden vieraan valloittajakansan ja suurvaltapolitiikkaa harjoittaneen valtion alusmaa ja astinlauta. Suomalaiset itse eivät ole harjoittaneet sen enempää siirtomaaimperialismia kuin kolonialismiakaan, ja myös paljon parjattu orjalaivojen terva riistettiin aikoinaan Suomesta ja myytiin Tukholman tervamarkkinoiden kautta.
Suomalaisten kansallismielisyys on ollut aina vähemmistönationalismia, eikä siihen ole liittynyt rotusortoa. Tämän ovat todenneet esimerkiksi Markku Jokisipilä ja Janne Könönen teoksessaan Kolmannen valtakunnan vieraat ja Tarmo Kunnas kirjassaan Fasismin lumous.
Sen sijaan Teivo Teivaisen kallellaan olo itään päin jatkuu merkkinä hänen historiallista perua olevista sosialismisympatioistaan. Nyt hän vaatii Suomen venäläistämistä ehdottamalla kyrillisten aakkosten opettamista koululaisille Suomessa.
Mädättäjien motiivien arvostelu edistää totuutta
Minua hämmästyttää monikultturistien ja kansainvälisyyskiimassa piehtaroivien taipumus edistää ideologiaansa omaa maata mitätöimällä, kotimaata haukkumalla ja tallomalla suomalaista kulttuuria vieraiden kulttuurien jalkoihin.
Takavuosina oli kenties muodikasta osoittaa kuuluvansa älymystöön arvostelemalla omaa maata. Mutta nykyisin, kun maailma on muuttunut globalisaation ja kulttuureja monotonisoivan monikulttuuri-ideologian vuoksi, on kliseemäistä moittia omaa maataan ongelmista, joita löytyy kaikkialta maailmasta, yleensä vain paljon kärjistyneemmissä muodoissa. Tässä mielessä Teivaisen kirja on älyllinen floppi ja osoittaa ainoastaan kirjoittajansa asenteellisuutta, ei muuta.
Monikultturistimiesten ja viidakkokuumeisten naisten motivaatiota selittänee heidän Oidipus- tai Elektra-kompleksinsa, joiden vuoksi heidän täytyy vihata omaa maataan isänmaallisuuteen yleisesti liitettyjen paternalististen, sovinististen ja nationalististen mielikuvien vuoksi. Toimittaja Jarno Forsellin Tiede-lehteen kirjoittaman henkilöjutun mukaan Teivo Teivainen on ollut kuumakalle koko ikänsä. Teivaisen isäkompleksista kertoo yksinhuoltajaäidin pojan osallistuminen jo kymmenvuotiaana kenraali Francisco Francon vastaisiin mielenosoituksiin.
Omaa kulttuuria, kansallismielisyyttä ja kotimaata koskeva viha nousee siis syvältä sen harjoittajien ja kokijoiden alitajunnasta. Siihen liittyy myös havainnoitsijan asemaan sisältyvä passiivis-aggressiivinen asenne, joka muokataan viattomalta näyttäväksi tuokiokuvien piirtelyksi.
Tieteen politisoituminen syynä ”totuuden jälkeiseen aikaan”
On häpeäksi tieteelle, että Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professuurit ovat vasemmistolaisen värisuoran hallussa. Demariprofessori Raimo Väyrysen oppilaan Teivo Teivaisen lisäksi vasemmistolaista maailmankuvaa laitoksilla levittävät maailmanpolitiikan toinen professori, Vasemmistoliiton vaaliehdokas Heikki Patomäki, ja poliittisen historian professorina toimiva Kimmo Rentola, joka on Suomen Kommunistisen Puolueen entinen jäsen.
Yhteiskuntatieteellistä alaa läpäisevä vasemmistolaisuus johtuu kahdesta syystä. Kuusikymmentäluvun perintönä viroissa on killutellut pelkkiä kommunistiprofessoreja, jotka ovat junailleet oppituoleille omat kellokkaansa. Toinen selitys on, että yhteiskuntatieteet ovat olemukseltaan metafyysisiä ja perustuvat suurelta osin yliyksilöllisiin premisseihin, ontologiset tosiasiat ylittäviin esiteoreettisiin oletuksiin, kollektiiviseen ihmiskuvaan sekä poliittisesti tendenssimäisiin maailmankatsomuksiin, etenkin marxismiin.
On suureksi vahingoksi tieteelle ja yliopistolaitoksen uskottavuudelle, että professuurit ja opetushenkilöstön sekä tutkijakunnan toimet on täytetty vasemmiston kätyreillä ja internatsistisen propagandan agitaattoreilla. Koska monikulttuurisuutta ja globaalia näkökulmaa oikeuttavan paradigman vertaisvartiointi tapahtuu kansainvälisessä kontekstissa, on jokainen refereeksi tai asiantuntijaksi valittava henkilö lähtökohtaisesti internatsismin ideologian kannattaja, siihen sopeutuja tai mukautuja.
He sitten jakavat toimet ja resurssit samaa mieltä oleville omille suosikeilleen sekä pyrkivät mahdollisuuksiensa mukaan pidättämään toimintaresurssit meiltä muilta. Tuloksena on kansallisvaltioita mitätöivää politikointia, jolla ei ole mitään oikeutusta rationaalisessa ajatteluperinteessä.
Kansallisvaltiot ovat hegeliläis-snellmanilaisia Järjen instrumentteja, joiden kautta lopetettiin säätyjen eripura, muodostettiin yhteiskunnallinen konsesus ja luotiin eurooppalaiset hyvinvointivaltiot. Teivaisen propagoima globaalin demokratian ihanne voidaan ampua alas jo yhdellä argumentilla: globaali toimintataso on saavutettujen tulosten ylläpitämiseen liian etäinen ja mittasuhteiltaan vääristynyt eikä se ota huomioon kansakuntien ja kulttuurien erilaisuutta.
Jokainen kadunmieskin varmasti ymmärtää, millaista epäoikeudenmukaisuutta yliopistojen läpikotaiseen vihervasemmistolaistumiseen liittyy, vaikka ei olisi koskaan käynytkään yliopistoissa. Yliopiston kanslerin tulisi puuttua yliopistolla harjoitettavaan maahanmuuttopoliittisen propagandan levittämiseen ja palauttaa toiminta kriittisille ja tieteellisille linjoille.
Mikäli haluatte näyttöä siitä, millä tavoin maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta sekä niiden tuloksia voidaan arvioida tieteellisesti, voin viitata emeritusprofessori Vesa Kannaisen Kanava-lehdessä 6/2017 julkaistuun artikkeliin ”Hyvinvointiyhteiskunta ja vapaa maahanmuutto ovat kestämätön yhdistelmä”.
Kanniainen kirjoittaa, että ”[i]hmisoikeuksista ei seuraa oikeus laittomaan maahantuloon” ja että ”[j]okaisella maalla on oltava oikeus päättää, kuka saa astua sen kamaralle”. Näissä kohdin Kanniainen näyttää toistavan omat jo aiemmin esittämäni ajatukset. Tekstin voi lukea kokonaisuudessaan myös Suomen Kuvalehdestä.
Lähteet
Jokisipilä, Markku ja Janne Könönen, Kolmannen valtakunnan vieraat – Suomi Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä 1933–1944. Helsinki: Otava, 2013.
Kanniainen, Vesa, ”Hyvinvointiyhteiskunta ja vapaa maahanmuutto ovan kestämätön yhdistelmä”. Kanava 6/2017.
Kunnas, Tarmo, Fasismin lumous – Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana. Jyväskylä: Atena, 2013.
Teivainen, Teivo, Maailmanpoliittinen kansalliskävely. Helsinki: Into Kustannus, 2017.
Kirjoituksiani tieteen ja tutkimustoiminnan puolueellisuudesta
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Sixten kuin ”sixteen”
Thomas Piketty: kurpitsanaamio vai täytetty ankka?
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Tutkijat tiedepoliittisen syrjinnän uhreina
Suomalaisen nykyfilosofian historia
