Uutta ”Tuntematonta sotilasta” ei tarvita

Väinö Linnan romaaniin perustuva Aku Louhimiehen elokuva Tuntematon sotilas saa yleisöensi-iltansa tänään. En ole nähnyt elokuvaa, joten tämä kirjoitus ei ole elokuva-arvostelu eikä kannanotto sen enempää tekijöistä, elokuvasta kuin Suomen pelastajistakaan. Sen sijaan haluan ilmaista, että mielestäni uutta Tuntematonta sotilasta ei tarvita.

Suomessa on valmistauduttu itsenäisyyspäivän viettoon konetuliaseiden rätinällä koko talvi- ja jatkosodan sekä sen ”jatko-osan” eli Lapin sodan jälkeisen ajan. Trauman toistaminen osoittaa haavojen syvyyttä.

Suomen täyttäessä sata vuotta on ollut odotettavissa, että ”uutta” (nyt jo melko vanhaa) Tuntemattoman sotilaan filmatisointia seuraa tämä kaikkein uusin. Paikalleen jämähtämistä osoittaa se, että nykyaikanakin itsenäisyyttä yritetään osoittaa vanhoja sotamuistoja kaivelemalla. Voisi sanoa eräänkin elokuvarepliikin tavoin, että ”älkää te niitä vanhoja syntejä räknätkö, kun uusissakin olisi katumista”.

Tuntematonta sotilasta pyöriteltäessä unohdetaan tai salataan se, että itsenäisyyteemme liittyvää sotaa käydään koko ajan keskellä arkipäiväistä nykytodellisuutta. Suomeen ja muihin Euroopan maihin kohdistuva kehitysmaalaisten maahanmuutto on nykyisen hybridisodankäynnin muoto.

Sitä vastaan on kamppailtava, tai tulos voi olla pahempi kuin venäläisten valloittaessa maamme. Uhattuina ovat sekä hyvinvointimme, taloutemme että sosiaaliturvamme, ja vaaraan joutuvat myös kulttuuriset arvot, kuten kielemme, väestöpoliittinen yhteenkuuluvuutemme ja sosiaalinen sekä henkinen pääomamme.

Jankuttaessaan yli seitsemänkymmenen vuoden takaisista asioista kulttuuri- ja hallintoeliitti sekä heitä kritisoivat kansallismieliset tulevat siirtäneiksi päähuomion historiallisten aikaharppausten taakse. ”Tuntematonta” tässä nykytilanteessa on, että suuret yleisöt eivät tunne sitä, missä ne todelliset taistelut käydään ja ratkaistaan. Ne ratkaistaan kansallisvaltioiden puolustautuessa Euroopan unionista saneltavaa ylikansallista vallankäyttöä vastaan.

Unkari, Tšekki, Puola ja Itävalta tähän tilanteeseen ovat jo havahtuneet, ja meidänkin pitäisi. Nämä maat haluavat pitää itsenäisyydestään kiinni, ja ne ovat sulkeneet rajansa laittomalta maahanmuutolta Unkarin pääministerin Viktor Orbánin julistettua Itä- ja Keski-Euroopan maat ”siirtolaisvapaaksi alueeksi” ja katsoessaan, että EU ja sen jäsenvaltiot ovat joutuneet ”keinottelijoiden imperiumin” vangeiksi. Hän myös lähetti EU:lle 400 miljoonan euron laskun raja-aidan rakentamisesta, koska muut maat eivät pystyneet tai halunneet pitää ulkorajoja sovitusti kiinni ja koska ”taakan pitää olla jaettu”.

On parempi, että konfliktit ratkaistaan valtioiden rajoilla kuin että ne päästetään leviämään keskelle kansalaisyhteiskuntia. Nakke-nakuttajan on parempi laulaa rajoilta ulospäin kuin rajojemme sisällä.

Korostaessani nykytaistelujen tärkeyttä en tarkoita väheksyä tai mitätöidä Tuntemattoman sotilaan sankarien ja sotaveteraanien panosta itsenäisyytemme säilyttämisessä. Sen sijaan haluan osoittaa, mikä arvo nykyihmisten toiminnalla on tässä työssä. Niinpä huomio kannattaisi siirtää siihen, miten nykyisin parhaiten takaamme sen, ettei Tuntemattoman sotilaan kaltaisia tragedioita tarvitsisi toistaa meidän aikanamme.

Ituhippien, huvitteluliberaalien ja vihervasemmistolaisten ei pitäisi antaa johtaa Suomea ja Eurooppaa. Heidän ei pitäisi sallia pohjustaa tietä kohti katastrofia tavalla, jonka tuloksena joudumme katselemaan uutta Tuntematonta sotilasta lähietäisyydeltä arkipäivän nykytodellisuudessa. Idealististen poliitikkojen ja hyväuskoisten hölmöjen suosiman lapsellisen monikulttuurisuusmagian ei pidä antaa johtaa siihen, että saamme myös tähän maahan uusia sotaveteraaneja, sankarihautoja ja invalidisoituja terrorin uhreja, kun vanhojakin on vielä jäljellä.