Lokakuu on vallankumousten kuukausi. Tässä kirjoituksessa arvostelen muutamien kansanryhmien ja poliittisten kuppikuntien halua irtautua kansallisvaltioista ja yritystä perustaa ”maakuntahallintoja”. Nyt ei tosin ole kyse Suomen kurjasta sote-uudistuksesta eikä siihen sisältyvästä maakuntahallinnosta, joka jo käsitteenäkin tuoksahtaa lietelannan raikkaalta kepu-retoriikalta, etäännyttää päätöksentekoa kuntalaisista ja merkitsee turhan hallintohimmelin perustamista aiemmin lakkautetun väliportaanhallinnon, eli lääninhallinnon, tilalle.
Tässä kirjoituksessa paheksun tapaa, jolla tiettyjen maiden kansallismieliset poliittiset ryhmittymät ovat tavoitelleet itsenäisyyttä ja pyrkineet irti olemassa olevista kansallisvaltioista hajottaen historiallisen kehityksen tuloksena aikaansaatuja valtioluomuksia. Kansallisvaltio on hegeliläis-snellmanilainen Järjen instrumentti, jonka kautta luotiin hyvinvointivaltiot ja edistettiin tasa-arvoa, konsensusta ja yhteiskuntarauhaa.
Yhteisen kielen ja etnisesti yhtenäisen kansakunnan lähtökohdille perustettujen kansallisvaltioiden joukkoon mahtuu tietysti myös poikkeuksia, joissa rajat eivät piirry etnisten tai kielellisten kosketuspintojen mukaan, tai raja-alueet ovat muutoin diffuuseja. Tällöin esiintyy yleensä ongelmia.
Flander, Quebec ja Skotlanti
Esimerkiksi Belgiaa voidaan pitää keinotekoisena valtioluomuksena, joka koostuu Flanderin ja Vallonian maakunnista ja Brysselin kaupungista. Pohjoisen Flanderin itsenäistymistä ajoi aikoinaan Vlaams Blok -puolue, kunnes se kiellettiin näennäisesti ”rasistisena”. Kieltämisen syy ei liittynyt ensisijaisesti mihinkään rotuajatteluun saati rotusortoon (eli rasismiin) vaan siihen, että puoluetta pidettiin separatistisena ja siten vaarana valtion olemassaololle. Tapaus osoitti, miten laveasti rasismikorttia voidaan käyttää poliittisena argumenttina. Nykyisin puolueen asioita ajaa Vlaams Belang -puolue.
Separatismia on esiintynyt myös provinsseista ja territorioista koostuvassa Kanadan liittovaltiossa, jossa ranskankieliset quebeciläiset ovat rimpuilleet irti Britannian kruunun hallitsemasta Kansainyhteisön jäsenvaltiosta. Itsenäistymisestä on järjestetty jo kaksi kansanäänestystä, mutta ne ovat päättyneet eroa vastustavien voittoon, tosin melko niukalla enemmistöllä.
Tuoreessa muistissa on Skotlannin vuonna 2014 järjestämä kansanäänestys, jossa punnittiin Yhdistyneen kuningaskunnan tulevaisuutta ja tilaa. Skottiseparatistien yhtenä motiivina olivat Britannian kieroon kasvaneet EU-suhteet, joita Britannian ero EU:sta oikaisi. Mullistus olisi todennäköisesti ollut suurempi, jos halki olisi mennyt Yhdistynyt kuningaskunta.
Katalonia, katatonia
Viimeisimmän näytön separatismihankkeesta tarjoaa katalonialaisten jo pitkään kytenyt toive irtautua Espanjasta. Talouskriisin keskellä matelevassa maassa protestien nouseminen on ymmärrettävää; tosin mitään parannusta omilleen heittäytyminen ei Katalonian maakunnalle toisi.
Katalonian aluehallinnon järjestettyä toista viikkoa sitten kansanäänestyksen maakunnan itsenäistymisestä oli loogista ja ymmärrettävää, että Euroopan monet kansallismielisenä pidetyt tahot liputtivat Katalonian itsenäistymisen puolesta. Esimerkiksi Jussi Halla-aho kiitteli separatistien pyrkimyksiä Facebook-päivityksissään ja arvosteli Espanjan hallinnon pyrkimyksiä estää Katalonian itsenäistyminen. Halla-aholta on totuttu kuulemaan punnittuja kannanottoja monissa muissa asioissa, mutta reaktio katalaaniseparatistien puolesta oli nähdäkseni hätäinen.
Monessa Euroopan maassa, kuten Suomessa, separatistien pyrkimykset rinnastetaan oman kansakunnan itsenäistymiseen. Katalonian tapausta ei voida kuitenkaan verrata Suomen itsenäistymiseen. Suhteemme venäläisiin ja Venäjään on kokonaan toisenlainen kuin katalonialaisten suhde Espanjaan, joten on varottava projisoimasta omia kollektiiviseen historiaamme liittyviä idiosynkrasioita toisen maan tilanteeseen.
On tullut selväksi, että Katalonian aluehallinnon tapa järjestää itsenäistymisestä kansanäänestys oli Espanjan vuonna 1978 hyväksytyn perustuslain vastainen, ja se vietiin läpi alueparlamentissa muotosääntöjä rikkoen. Asiaa ei pidä kuitenkaan ratkoa ensisijaisesti lain kirjaimen valossa.
Myös Espanjan hallituksen yritykset tukahduttaa vallankumousromantikkojen haaveet väkivallalla ovat olleet poliittisesti epäviisaita. Media puolestaan on antanut asioista vääristelevän kuvan pitäessään katalonialaisia sorrettuna kansanryhmänä, jota Espanjan valtio on alistanut vuosisatojen ajan. Mitä sitten pitäisi tehdä? – Olisi syytä muistaa Katalonian ja koko Espanjan historia ja tulkita tilannetta kansallisvaltioiden EU-suhteiden valossa.
Separatismi ei edistä maahanmuuton torjumista
Nykyisen muotoinen Espanja syntyi vuonna 1469, kun Aragonian ja Kastilian kuningaskunnat virallisesti yhdistyivät. Espanja koostuu maakunnista, joilla ei ole sellaista etnonationalistista identiteettiä, jonka vuoksi niiden asukkaat poikkeaisivat paljon toisistaan. Katalonialaisilla on toki oma kieli, mutta itsenäisyyden vaatiminen pelkältä kulttuuriselta pohjalta ei riitä separatismin oikeuttajaksi, sillä kyseessä on vain pieni erottava osoittaja, kun taas viivan alle jää monta suurta yhteistä nimittäjää.
Katalonian itsenäisyyshanke on kuin ruotsinkieliset ahvenanmaalaiset tai omaa murrettaan mongertelevat savolaiset vaatisivat itsenäisyyttä muusta Suomesta vedoten ”omaan kieleen”, joka heillä molemmilla toki on. Sen sijaan mitään parannusta heidän asemaansa sen enempää kuin Suomen valtionkaan tilaan ei toisi se, mikäli valtio hajoaisi kappaleiksi ja maakunnat jäisivät omilleen taloudellisesti ja turvallisuuspoliittisesti.
Espanjassa Katalonian itsenäistymispyrkimysten motiivi ei ole ensisijaisesti julkisuudessa kerrottu, eli kielellinen ja kulttuurinen, vaan taloudellinen, sillä maakunta pärjää Espanjan muita alueita paremmin. Tärkeän syyn itsenäistymispyrkimyksiin muodostaa Gibraltarin yli Espanjan eteläisiin osiin tunkeutuva maahanmuutto, jota katalonialaiset vastustavat voimakkaasti.
Mikäli maakunta heittäytyisi oman onnensa nojaan, se pirstoisi nykyisen Espanjan valtion ja vähentäisi sekä katalaanien että muiden nyky-Espanjan kansalaisten vaikutusvaltaa Euroopan unionissa. Asiasta hyötyisivät vain Espanjan itsenäisyyden ja espanjalaisten itsemääräämisoikeuden todelliset viholliset, eli maahanmuuttoa lietsovat eurokraatit.
On myös muistettava, että Katalonian itsenäisyyttä ajaa tiukimmin vasemmisto, sosialistit, kommunistit ja anarkosyndikalistit, jotka haluavat maan liittyvän Euroopan unioniin. Heidän rinnallaan itsenäistymistä ajaa äärioikeisto, jonka allianssia vasemmiston kanssa ei perustele muu kuin jaettu katkeruus. Mihinkään parannuksiin maahanmuuton torjumiseksi Katalonian itsenäistyminen ei kuitenkaan johtaisi, mutta se synnyttäisi Eurooppaan uuden mitättömän paikallisvaltion, jonka asukkaat ovat entistä pahemmin riippuvaisia Euroopan unionista.
Separatismin syy on maahanmuutto
Sepratismia esiintyy nykyisin myös Saksan Baijerissa, joka on uhannut syyttää Angela Merkeliä tuhoisan maahanmuuttopolitiikan harjoittamisesta, joten katseet on kohdistettava separatismihankkeiden todellisiin syihin.
Ongelmien ytimen muodostaa maahanmuutto, joka on johtanut kantaväestöt puolustamaan oikeuksiaan paikallistasolla heinähangoin ja talikoin. Euroopan kansallisvaltioiden pirstoutuminen keskenään riitelevien maakuntien, kaupunkivaltioiden ja ruhtinaskuntien tilkkutäkiksi on torjuttava, sillä oikeudenmukainen hyvinvointiyhteiskunta on mahdollinen vain sellaisen vahvan kansallisvaltion sisällä, joka noudattelee kansakuntien yhteisiä etnonationalistisia nimittäjiä.
Valtioiden hajoaminen on Euroopan unionin harjoittaman leväperäisen maahanmuuttopolitiikan eräs seuraus. Niinpä se on estettävä, samoin kuin sen perimmäinen syy, eli väestöjen vaellus, kansakuntien bastardisointi ja holtiton siirtolaisuus.
Separatismiliikkeet on ammuttava alas, mutta se ei saa tapahtua tukahduttamalla kansanliikkeitä ja mielipiteitä, vaan pureutumalla protestien syihin. Euroopan unionin on lakattava puuttumasta valtioiden sisäisiin asioihin nykyisen kaltaisella tavalla, jolla se on halkaissut kansakunnat kahtia monessa Euroopan unionin maassa.
Kansakuntien keskelle revenneet railot eivät ole olleet vain kieli- tai kulttuuripoliittisia vaan myös talous-, työvoima- ja väestöpoliittisia. Euroopan unionin jäsenvaltioiden kantaväestöt ovat jakautuneet kahtia: maahanmuuttoa tukeviin ja vastustaviin. Toisaalta kantaväestöt ovat repeytyneet korkeasti palkattuihin asiantuntijoihin, byrokraatteihin ja omistavaan luokkaan sekä heikosti palkattuihin suorittaviin työntekijöihin, jotka joutuvat kilpailemaan kehitysmaiden halpatyöntekijöiden kanssa. EU:n vauhdittama globalisaatio ei ole ollut Euroopan kansakunnille onneksi.
Kansallisvaltioita ei pidä hajottaa vaan vahvistaa
Poliittisin keinoin olisi estettävä Euroopan kansallisvaltioiden hajoaminen takaisin keskenään kiisteleviin säätyihin ja yhteiskuntaluokkiin, jotka valtioiden itsenäistyminen tai liittoutuminen kansallisvaltioiksi aikoinaan yhdisti. Maahanmuuttoa vastaan on kamppailtava yhtenä kansallisvaltiona, jolloin
vaikutusvalta on suurempi ja onnistumisen todennäköisyys parempi.
Myös Suomessa havaittava kansalaisten jakautuminen on tulos Euroopan unionin harjoittamasta komentelusta ja paimennuksesta, ja siksi todellinen itsenäisyys voi toteutua vain nykyisten kansallisvaltioiden itsenäistymisenä EU:sta.
Mikäli niin pitkälle ei haluta edetä, on Euroopan unionin tasolla sovittava tavoista, joilla EU peräytyy liittovaltiopyrkimyksestä, rahaunionista, väestöjen liikkuvuuden edistämisestä ja siitä yleisestä valheellisuudesta, jonka turvin myös sananvapaus ja kansalaisten poliittiset oikeudet on vedetty huurteeseen ”ihmisoikeuksien” irvikuvaa edustavalla sensurointi- ja tukahduttamisretoriikalla.
Mikäli EU ei korjaa kurssiaan federalistiselta tieltä ja palaa takaisin pelkistetyksi vapaakauppaliitoksi, sillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin halkoa jäsenmaitaan kahtia tai ottaa vastaan nykyisten jäsenvaltioiden eroanomuksia ja hajota itse takaisin kansallisvaltioiden etnopluralistiseksi Euroopaksi, jossa etnonationalistinen diversiteetti on mahdollista säilyttää.
Näyttöä suuntauksesta antaa Puolan presidentti Andrzej Duda, jonka mukaan EU hajoaa, jos se pakottaa jäsenmaat vastaanottamaan kehitysmaiden asukkaita. Tuoreimpien uutisten mukaan Kataloniassa on astuttu kansallisvaltioita hajottavaan miinaan ja ollaan edelleen separatistisella tiellä.
