10. syyskuuta 2007

Pelottavia merkkejä


Hallitus on ryhtynyt töihinsä toimeliaasti. Työministeri Tarja Cronbergin ilmoitus siitä, että tieteilijöiden ja taiteilijoiden asemaa ”parannetaan” osoittamalla heille ”omia työvoimaneuvojia”, on hullunkurinen kupla. Eivät oppineet ihmiset mitään neuvoja kaipaa. Vielä vähemmän he kaipaavat selvitysmiehen jaarituksia siitä, millä edellytyksillä taiteellinen toiminta voidaan tulkita ”yrittäjätyöksi”. Kun yrittäjillä ei ole (eräin poikkeuksin) oikeutta sen enempää työttömyysetuuksiin kuin toimeentulotukeenkaan, olisi y-tunnuksen hankkiminen kenelle tahansa työttömälle käytännöllinen itsemurha. Siksi kukaan työtön ei ryhdy yrittäjäksi nykyisin, ja ehdotetun jälkikäteisvalvonnan mukaisia yllätyslaskuja eivät kaipaa pöydälleen sen enempää Kelan uhrit kuin ketkään muutkaan.

Toimeentulotuen normeissa sanotaan, että yrittäjän pitää hakeutua työttömäksi työnhakijaksi, jos hänen yrityksestään saamansa kuukausitulo on vähäisempi kuin Kelan työttömyysetuus. Tällainen politiikka tukee vain joutilaaksi heittäytymistä. Nykyinen yrittäjä-, omistus-, ja sivistysvihamielinen järjestelmä, joka on laadittu pultsareitten ehdoilla, pitäisi lanata maan tasalle ja korvata paremmalla. Ihmiset pitäisi jakaa työvoimatoimistoissa kolmeen eri yhteiskuntaluokkaan. Tutkijat, taiteilijat ja muu kulttuuriväki muodostaisi yhden, immanenttia työtä tekevät duunarit, joiden työvoimalla on mitattavissa oleva arvo, toisen ja pultsarit kolmannen yhteiskuntaluokan. Tutkijat ja taiteilijat olisivat silloin filosofikuninkaita, joita on turha lukea työvoimatoimistojen asiakkaiksi lainkaan. Duunarit sopivat viranomaisten patisteltaviksi, ja pultsarit kuuluvat sosiaaliviranomaisten kontolle. Näin myös sinänsä tarpeeton ja ihmisten joukkokontrollia varten perustettu työvoimahallinto voitaisiin supistaa minimiinsä.

Vihreät unohtivat perustulon

Annankin Cronbergille tuhannen taalan neuvon. Ensinnäkin: perustulojärjestelmä on saatettava tieteenharjoittajia ja taiteilijoita koskevana voimaan heti. Kyseinen ryhmä on vapautettava velvoitteista, jotka koskevat työttömyysetuuksien saamisen edellytyksiä, sillä taiteellista tai tieteellistä toimintaa ei voida (virkarakenteen ulkopuolella) organisoida sellaiseksi palkka- tai yrittäjätyöksi, jolla tulisi toimeen. Perustulojärjestelmän toteuttaminen pitää aloittaa soveltamalla sitä taiteilijoihin ja tieteentekijöihin, ja vähitellen järjestelmää on laajennettava. Toiseksi: perustulon pitää olla toimeentuloon riittävä niin, ettei sen lisäksi tarvita muita tukimuotoja. Jos virkoja tai muita toimintatilaisuuksia ei ole, ainoa tapa jatkaa elämää on monelle taiteilijalle tai tieteilijälle juuri tämä. Kolmanneksi: oikeus työttömyysetuuksiin ja toimeentulotukeen pitää myöntää tasavertaisesti myös yrittäjille, ja kyseisten etuuksien saantia on välittömästi helpotettava.

Perustulo olisi syytä toteuttaa sosiaalietuuksien tilkkutäkin korvaavassa muodossa, mutta kaikkia koskevaksi kansalaispalkkamalliksi siitä ei ole. Vihreiden kaavailut perustulon maksamisesta kaikille ihmisille – myös Osmo Soininvaaran itsensä paheksumille vuorineuvoksille – olisi perusteetonta. Vihreiden olisi syytä tutustua omaan perustulomalliini, jonka olen esittänyt teoksessani Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (Yliopistopaino 2005, 348 sivua).

Hyvä kello kauas kuuluu, huono vielä kauemmas

Suurin osa tavanomaisten ammattikäytäntöjen ulkopuolella olevista ihmisistä on erittäin päteviä työntekijöitä. Esimerkiksi minulle kuuluisi ilman muuta Yhdysvaltain presidentin virka, mutta myös vähemmistövaltuutetun äskettäin avautunut tehtävä voisi sopia hyvin.

Minua hieman huolestuttaa hallituksen päätös nimittää uudeksi apulaisoikeuskansleriksi entinen vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen, sillä niin outoa jälkeä Puumalaisen toiminta sai aikaan hänen virkakaudellaan (katso tämän blogin aiempaa kirjoitusta). Jos sama meno jatkuu oikeuskanslerinvirastossa, ovat sananvapaus ja perusoikeudet vaarassa.

Paras tapa varmistaa oma virkaura onkin näköjään olla monikulttuurisen ja internationalistisen politiikan kanssa samaa mieltä, vaikka se merkitsee tieteen vapauden, sananvapauden ja perusoikeuksien kaventamista. Esimerkin tästä tarjoaa se, etteivät viranomaiset ole saaneet enää pitkään aikaan tilastoida rikoksen tekijöitä heidän etnisen alkuperänsä mukaan. Kyseessä on tosiasioiden peittely, joka on eräs epätotuuden muoto.

Toisaalta en ole erityisen huolissani kyseisestä tendenssistä: mitä enemmän salaamista ja peittelyä, sitä nopeammin ja varmemmin ihmiset nousevat vastustamaan kansalaisvapauksien rajoituksia.

Puumalaisen nimityspäätös on myös valituskelpoinen tasa-arvolain nojalla, sillä virkaa haki kaksi naispuolista oikeustieteen tohtoria, jotka ohitettiin miespuolisella lisensiaatilla. Se, että virkaan kammetaan monikultturisti jopa pyhänä pidetyn naisten suosimisen ohi, paljastaa vallitsevan tasa-arvohierarkian luonteen. Etusijalla ovat monikultturistit ja etnistä alkuperää olevat maahanmuuttajat, toisella sijalla feministit, sitten romanit ja viimeisenä seksuaalivähemmistöt, joiden asemaan vähemmistövaltuutettu ei virkaurallaan puuttunut mitenkään.