11. tammikuuta 2008

Henkilöitä


Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen yhteydessä toimiva Suomen kielitoimisto on antanut ohjeet sukupuolineutraalin kielen edistämiseksi. Kieli ei siis saisi olla sellaista, millaiseksi se on luonnostaan muotoutunut tai kehittyy, vaan sen tiettyjä piirteitä yritetään keinotekoisesti karsia ja toisia vahvistaa. Kielen ei kuitenkaan tiedetä milloinkaan kehittyneen tai vakiintuneen pakotettuihin muotoihin.

Hankkeen takana on tietysti korkeampi voima nimeltä ”Euroopan neuvoston suositus seksismin karsimiseksi kielestä” (Council of Europe – Recommendation N° R (90) 4 on the Elimination of Sexism from Language). Sikermälliseksi normiksi kiertyvä direktiivi alkaa pienellä lamentaatiomaisella preludilla sen johdosta, että ”hyvistä tavoitteista huolimatta todellinen sukupuolten välinen tasa-arvo ei toteudu sosiaalisten, kulttuuristen ja muiden esteiden vuoksi” ja että ”yksi tasa-arvon toteutumisen este on seksistinen kieli, jossa maskuliinisuus asettuu feminiinisyyden edelle”.

Huomaatteko, kuinka harmonisessa sopusoinnussa väitteiden regressiivinen asiasisältö ja lauseiden poljento ovat keskenään, aivan kuin kyseessä olisi Händelin säveltämä Messias-oratorio. Keskeistä resitatiivin sanomalle on se, että siinä maskuliinisuus passiomaisesti ”asettuu” feminiinisyyden edelle (ilman että kukaan varsinaisesti tekee mitään), ikään kuin kyseessä olisi luonnonlaki tai kohtalon oikku.

Kielitoimiston kotisivuilta löytyvässä pastoraalioopperassa naiset itkevät nyt tyynyään vasten sitä, kuinka kauhean rasismin kohteeksi sanan ”mies” sisältävät ilmaisut ja tehtävänimikkeet johtavat. Mutta kukaan ei tunnu olevan huolissaan siitä leimasta, jonka esimerkiksi ilmaus ”hyväveliverkosto” lyö miesten otsaan – tuo ilmaisu kun kantaa mukanaan kielteistä arvovarausta. Kielitoimiston argumentaatiosta voidaan päätellä, että karsimista harjoitetaankin yksinomaan naisten ehdoilla ja naisten eduksi.

”Jotta kieli olisi neutraalia”

Alkuvaihetta leimaavan reklamaation jälkeen esitys moduloidaan mollivoittoisesta rigoristiseen duuriin. Merkille pantava (anteeksi seksismini) on lautakunnan suositus, jonka mukaan ”sukupuoli on syytä tuoda esiin vain silloin, kun se on käsiteltävän asian kannalta olennaista” – esimerkiksi lauseessa ”naisautoilija pakeni poliisia”. Mutta milloin kertominen on olennaista? Koska sukupuolen mainitseminen halutaan nähtävästi jättää sen varaan, onko asiasta tiedottaminen lausujan oman edun mukaista, linja sukupuolen häivyttämiseksi on samanlainen kuin yritettäessä riipiä ihmisten etninen alkuperä uutiskielestä.

Suomen kielen lautakunnan mielestä sellaisiin ilmaisuihin kuin ”lähteä yhtenä miehenä” tai ”muina miehinä” ei tarvitse puuttua, sillä ne ”elävät kieliyhteisössä aikansa ja muuntuvat tai häviävät itsestään”. Kielitoimisto tyytyy siis aktiivisesti tuhoamaan vain muita kielen ilmaisuja. Arvostelukykyä ja itsekritiikkiä osoittaen se kuitenkin toteaa rajansa tulleen vastaan: ”virallinen kielenhuolto ei myöskään voi ottaa kantaa arkisessa kielenkäytössä heijastuviin asenteisiin, kuten aikuisten naisten tytöttelyyn tai miesten pojitteluun tai äijittelyyn.” Avoimeksi jää, ottaisiko se kantaa, jos katsoisi voivansa puuttua asioihin.

Sen sijaan Kielitoimisto opettaa ihmisiä, ”jotta kieli olisi sukupuolineutraalia”. Mutta miksi kielen pitäisi olla sukupuolineutraalia, mikäli kielenkäytön konventioissa vallitsee jokin yhteiskunnallinen totuus tai sillä ilmaistaan todellisuutta? Palomiehet ovat parhaimmillaan miehiä, aivan niin kuin merimiehetkin. Eikö miespuolista esimiestä ole oikein kutsua esimieheksi? Ihmiset kiertelevät jo omasta aloitteestaankin ”seksistiseksi” (anteeksi sanan ”seksi” toistuva käyttö) koettua kieltä niin, ettei sitä tarvitse erikseen karsia. Tämä käy ilmi esimerkiksi sanan ”panna” korvaamisesta sanalla ”laittaa”.

Tasa-arvopolitiikan epäjohdonmukaisuus

Entä miltä asia näyttää sukupuolisuuden filosofian kannalta? Monet transgenderistit ja queer-teoreetikot suorastaan vaativat olla miehiä, vaikka he olisivatkin naisia, esimerkiksi pukeutumalla ”jätkiksi”, joista he käyttävät vierasperäistä nimitystä butch-femme. Tämän mukaan nainen saa operoida sukupuolierolla silloin, kun hän arvelee siitä olevan itselleen etua peniskateutensa kiertämiseksi. Mutta mies ei saisi vedota omaan miehuuteensa omien ammattikäytäntöjensä tai tehtävänimikkeidensä kautta, vaikka itse ammatit olisivat aidosti sukupuolisidonnaisia.

Myös queer-teoreetikot ja feministit itse myöntävät sukupuolieron vaikuttavaksi vastustamalla sitä. Heidän ongelmansa on, että he eivät haluaisi tunnustaa sukupuolten todellisia eroja, joiden mukaan tiettyihin tehtäviin soveltuvat paremmin joko miehet tai naiset. On kuitenkin olemassa tyypillisiä miesten tehtäviä ja naisten tehtäviä, kuten baritonin tai sopraanon roolit. Tasa-arvopolitikoinnin taustalla näyttääkin vallitsevan se virheellinen ajatuskulku, jonka mukaan tasa-arvolla tarkoitetaan samanlaistamista ja ilmiöiden samanlaisina näkemistä. Todellinen tasa-arvohan on pelkkää vapautta, kun taas tasa-arvon tavoittelu yhdenmukaistamisen kautta on vain asioiden karkeaa väärin ymmärtämistä.

Todellisuudelle eivät orwellilaista uuskieltä muotoilevat viranomaisetkaan voi mitään. Kielitoimistossa toimivien feministien mielestä suomen kielessä ei ole sentään sukuja, kuten monissa muissa kielissä, jotka ovatkin tasa-arvotouhottajien kauhuksi läpikotaisin sukupuolisidonnaisia.

Kuolema orwellilaisuuden takana

Luottamusmiesten ja lautamiesten muuttaminen ”henkilöiksi” on samaa tavallisuuden ihanteeseen vannovaa keskinkertaistamista ja keskiluokkaistamista, jota saksalainen filosofi Martin Heidegger kritisoi kirjoittaessaan das Man -ihanteen banaaliudesta. Olennaista Heideggerin ajattelussa ei ole tosin pelkkä keskiluokkaisen elämäntavan kritiikki vaan se, että kieltäessään arvo- ja arvostuserot kyseinen sosiaalidemokraattinen kielenkäyttö kuolettaa myös ihmisen elämästä juuri ne rajapinnat, jotka luovat siihen merkitystä. Näin ihmiset voivat paeta omia haasteitaan pelkkään kasvottomaan persoonattomuuteen ja mitäänsanomattomuuteen.

Sukupuolineutraalin, arvoneutraalin ja todellisuusneutraalin kielen kautta tasapäistetty keskivertoihminen välttyy elämästä varsinaista ja verevää elämää, pakenee omaa kuolevaisuuttaan ja ajallisuuden luomia rajoja. Lopulta hän alistuu jokamiehen elämäntapaihanteeseen. Koska ”kielen rajat ovat maailman rajat”, ei kielen ideologinen pilaaminen ja köyhdyttäminen ole vain lingvistinen kysymys, vaan pahimmillaan se on henkistä kuolemaa lietsova asia. Ei ole ihme, että tämän kaiken jälkeen demarit ovat päätyneet vaatimaan ihmisenä olemista oppiaineeksi kouluihin! Dissonanttiin partituuriin päättyi tämäkin koloratuuri.