Ahdistetut mieskansanedustajat

Helsingin Sanomien toimitus teki journalistisen ja juridisen virheen leimatessaan seitsemän suomalaista mieskansanedustajaa seksuaalisiksi ahdistelijoiksi jutussaan 27.1.2008. Ei ole ihme, että Hesari sen enempää kuin Ilta-Sanomatkaan ei kirjoita asiasta enää juuri mitään, vaikka keskustelu kaikkialla muualla käy kuumana. Iltalehti sen sijaan julkaisi miesten puolustuspuheen, jonka mukaan aiheettomasti solvatut kansanedustajat lupailevat tehdä asiasta tutkintapyynnön poliisille, kantelun tasa-arvovaltuutetulle ja kyselyn eduskunnan sisällä.

On huolestuttavaa, että muutamat feministiset tahot pyrkivät pilaamaan miesten maineen pelkällä huutelulla, jonka tueksi ei esitetä mitään perusteluja. Ja mikäli ”seksuaalisena ahdisteluna” pidetään ihan tavallista katsomista tai ulkonäön jokapäiväistä kommentointia, on kysyttävä, miten sellaista mieltä voi enää mikään parantaa, joka näkee ”alistamista” pelkässä miesten läsnäolossa ylipäänsä. Feministien on aina tiedetty ajattelevan asioista juuri noin, mutta asian nostamisessa otsikoihin saattoi olla kyse tarkoitushakuisesta uutisoinnista, jonka kautta yritettiin pilata kansanedustajien mainetta – tai sitten kyse oli vain puheenaiheen tekaisemisesta keskelle uutispulaa.

Feministien tavassa nähdä ”seksuaalista ahdistelua” sielläkin, missä sitä ei ole, lienee kysymys heidän omien seksuaalisten ahdistustensa ja toiveidensa kääntämisestä torjunnan ja epäluulojen muotoon. Tässä suhteessa eduskunnan ja median menettely ei poikkea paljoakaan yliopistojen nykymenosta. Myös yliopistoissa miehiä sallitaan läimäyteltävän vaikka kuinka kovaa, mutta jos miehet sanovat naisten touhuista jotain kriittistä, naiset katsovat asiakseen solvata ja herjata miehiä vaikka kuinka pahasti ja loukata arvostettujen tieteenharjoittajien kunniaa.

Julkaistuani vuonna 2004 filosofisessa Niin & Näin -aikakauslehdessä artikkelin, jossa paljastin koko feministisen paradigman epätieteellisyyden, muutamat feministit aloittivat minua vastaan hyökkäyksen, jonka tuloksena asemaani ja tieteenharjoittajan statustani yritettiin kolhia. Olen tietenkin myös vaivautunut vastaamaan kampanjan aloittaneille queer-teoreetikoille Pia Livia Hekanaholle ja Mikko Tuhkaselle sekä lehden numerossa 3/2005 että nettisivuillani.

Kielteistä on sekin, että lehdet alkavat olla entistä enemmän feministien käsissä, aivan kuten Helsingin Sanomien tapaus osoittaa. Myös Niin & Näin -lehden toimitus teki minua, Osmo Tammisaloa ja Jussi K. Niemelää vastaan hyökänneestä Anita Sepästä heti vakituisen kolumnistin, kun tämä oli ehtinyt ensi töikseen haukkua minut ja muut mainitut ”pseudotieteilijöiksi” omassa jutussaan.

Perättömillä lausunnoilla vahingoitetaan ihmisten uraa ja ansionhankintaa, ja kyseinen toiminta täyttää hyvinkin kunnianloukkauksen ja sitä kautta rikollisen toiminnan tunnusmerkit. Siksi on hyvä, että myös mieskansanedustajat suunnittelevat asian alistamista poliisitutkintaan.

Feministien on myös hyvä muistaa, että vaikka he toimittelisivat itsensä ja toisensa naistutkimuksen professoreiksi ja dosenteiksi, se ei tuo heille erityistä arvoa, mikäli heidän omissa ajatuksissaan ei ole järkeä. Sukupuolten välistä sotaa sivusta seuraavana voin vain onnitella itseäni siitä, että olen homomies eikä minun tarvitse lunastaa seksuaalista tyydytystä sen tapaisista intohimojen ja estojen suhteista, jotka leimaavat vastakkaisten sukupuolten kanssakäymistä. Voi heteromiesparkoja!

Kyseessä on jälleen lehden keittämä soppa. Se, joka ahdistuu miesten seksuaalisesta flirttailusta eikä osaa pitää puoliaan, on kerrassaan sopimaton kansanedustajaksi. Rivien välistä voi lukea, että feministit haluavat sharia-lain Suomeen eduskuntaan. Eduskunnassa ovat jo nyt voimassa pukeutumissäännöt; esimerkiksi miehiä koskee edelleen solmiopakko. Ajatelkaa, kuinka helpottavaa olisi, jos naisten olisi pakko pukeutua huntuun ja kaapuun, kuten islamilaisissa maissa, ja ulkomaailmaan heitä yhdistäisi vain silmien tasolla oleva postiluukku.