23. tammikuuta 2008

Feministit tasa-arvopörssissä


Yritysmaailmassa on pitkään valiteltu sitä, että yritysten johtajat ovat enimmäkseen miehiä. Kyseinen seikka on nähty naisten tasa-arvoa haittaavana, mutta juuri kukaan ei ole suostunut kysymään, mitä velvollisuuksia miesten toimintaan vastuullisissa tehtävissä sisältyy. Feministisessä diskurssissa miesten asemat on nähty pelkkinä etuina eikä sitoutumista vaativina velvollisuuksina. Useimmiten miehet kuitenkin uhrautuvat myös yritysmaailmassa naisten ja lasten vuoksi, aivan niin kuin sodissakin.

Yritysten johtoon on rekrytoitunut miehiä luonnollisen kehityksen tuloksena ilman, että valikoitumista olisi pyritty ohjailemaan muilla kuin liiketaloudellisilla perusteilla. Lopputulosta ei ole siis tuotettu keinotekoisen asioihin puuttumisen, tasa-arvopolitikoinnin tai nimenomaisen sukupuoleen vetoamisen tuloksena, saati että yrityksiä olisi jaoteltu mies- tai naisvaltaisiin sen perusteella, ketkä niitä johtavat.

Helsingin Sanomat kertoo, että feminismin korkokenkä on alkanut polkea miesten kulkusia myös arvopaperimarkkinoilla: Tapiola Pankki on tuonut markkinoille Top Women -nimisen osakeindeksiobligaation, joka investoi yksinomaan naisten johtamiin yrityksiin. Tapiola sanoo tiedotteessaan, että ”naisten johtoasema nostaa yritysten oman pääoman tuottoastetta ja parantaa osakekurssin kehitystä. Tähän voi olla useita mahdollisia selityksiä: naiset tekevät valtaosan perheiden ostopäätöksistä, ja naisten johtamat yritykset ovat hyviä tunnistamaan asiakkaiden tarpeet.”

Kaikki on selvää: naisjohtoisten yritysten kannattavuus kasvaa, koska naiset hallitsevat yhteiskuntamme matriarkaalisimpia yksiköitä eli perheitä ja tekevät niissä puolueellisia kulutuspäätöksiä naisjohtoisten yritysten hyväksi. Ilmiössä ei siis olekaan kyse välttämättä siitä, mitä Tapiola omiin arvauksiinsa tukeutuen väittää, eli että ”naisten johtamat yritykset ovat hyviä tunnistamaan asiakkaiden tarpeet”, vaan naisjohtoisten yritysten väitettyyn menestymiseen voi olla muitakin syitä. Asiaahan ei ole tutkittu, vaan Tapiolan omaksuman käsityksen takana ovat lähinnä mielipiteet sekä Elinkeinoelämän valtuuskunnan vetämä tendenssinomainen ”Naiset huipulle” -hanke.

Yksi varsin todennäköinen selitys väitteisiin naisvetoisten yritysten tuottoisuudesta on feministinen mafia: naiset suosivat naisjohtoisia yrityksiä kuluttajina pelkästään syrjiäkseen sukupuolensa perusteella miehiä, vetääkseen yhtä köyttä ja kasatakseen sitä kautta taloudellisia tuloksia oman sukupuolensa hyväksi. Ilmiö on samanlainen kuin poliittisissa vaaleissa, joissa naiset ja feministit äänestävät aina toisia naisia. Mikäli naiset ovat omaksi edukseen puolueellisia mutta miehet eivät, tilanne keikahtaa aikaa myöten niin, että naiset kaappaavat määrällisen ylivallan – eivät ainoastaan koulumaailmassa, yliopistoissa, politiikassa ja hallinnossa – vaan myös yrityksissä ja talouselämässä. Kun miehiltä vastaava puolueellisuus on kielletty ja sitä pidetään ”rasismina”, miehet joutuvat aikaa myöten väistymään, ja kultaiset kuohitsijat ulottavat vallan kouransa myös firmojen hallituksissa istuvien miesten palleille. Haluaisinpa nähdä, millaisen porun feministit nostaisivat, jos miehet julistaisivat tuovansa markkinoille sijoitusrahaston, joka investoi ainoastaan ”sellaisiin yrityksiin, joiden johdossa on miehiä”.

Entä sitten naisvetoisten yritysten tuottavuus? Miksi ne muka tuottavat paremmin kuin miesten johtamat, jos edellä esitetty perustelu ”naisten herkkyydestä tunnistaa markkinoiden tarpeet”, todetaan keinotekoisesti ja puolueellisesti johdetuksi sekä todistamattomaksi ja jätetään sillä perusteella laskuista pois? Tietysti siksi, että naiset ostavat naisilta. Mikäli naiset tekevät ostopäätöksiä naisvetoisten yritysten hyväksi muilla kuin tuotteiden tai palvelujen todelliseen kilpailukykyyn liittyvillä perusteilla, he tulevat sahanneiksi omaa oksaansa. He siis ostavat naisjohtoisten firmojen tuotteita jopa taloudelliseksi tappiokseen, kunhan voivat tukea siten feminismiä ja miehiin kohdistettavaa sukupuolista syrjintää. Sellaisella trendillä on yleensä lyhyet jäljet, sillä firmojen menestystä ei nähdä silloin sen todellisessa kilpailukyvyssä, eikä se niin muodoin anna näyttöä naisjohdon todellisesta osaamisesta. Ennen pitkää sekä kuluttaja että firma lentävät tyhjän päällä, ja osakekurssin nousu paljastuu pelkäksi keinotekoisen suosimisen tuloksena tuotetuksi kuplaksi.

Naisten suosiminen voi tietysti kestää pitkäänkin, jos ja kun naislaumat liittoutuvat kyseisen ajattelutavan taakse poliittisesti. Silloin naiseus mielletään osaksi yritysten brandia samaan tapaan kuin miesten viriiliys miellettiin osaksi sirpistä ja vasarasta koostuvaa embleemiä, jonka takana oli Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehistön fertiliteetti: ydinpommit ja Stalinin urut.

Voi olla, että myös osaa heteromiehistä pillubrandilla ratsastus miellyttää, ja naiseus menee hyvin kaupaksi. Siksi asiassa käy niin kuin politiikassakin. Kaikki naiset äänestävät naisia, aivan kuten sukupuolisyrjinnälle immuunit tai syrjintäsyytösten edessä halvaannutetut miehetkin, ja näin naiset valloittavat enemmistön kaikkien pöytien ympäriltä. Lopputulos on sama, joka tunnetaan ”Woman Poweria” esittävästä Kummelin sketsistä.

Yhdessä suhteessa tämänpäiväinen uutinen oli jälleen paljastava: feministiset naiset opettelevat miehisenä pidetyn maailman pelisäännöt osatakseen pelata vaikutusvaltaisilla taloudellisilla tasoilla. Koska he näkevät asiat ulkoa päin, he oppivat helposti roolit, ja heistä tulee miehiä kovempia vallankäyttäjiä. Valtaan päästyään he eivät enää muista olleensa hallittuja vaan siirtyvät kivuttomasti hallitsijan rooliin, mikä kertoo vallankäytön olleen heidän tavoitteensakin. Näin he ryhtyvät hallitsevan eliitin jäseniksi, mikä tosiasiassa merkitsee alistumista ja sopeutumista vallan kokonaisilmiöön eikä työn tekemistä valta-asetelmien purkamiseksi.