Aikamerkkejä

TV1:llä päättyi tänään kaksiosainen draamasarja Katso ihmistä, joka kertoi kirjailija Hannu Salamaa ja hänen kustantajaansa vastaan nostetusta jumalanpilkkaoikeudenkäynnistä. Tekijät olivat varsin hyvin onnistuneet siirtämään kuusikymmentäluvun puolivälin ajanhengen nykypäivään – tai toisella tavalla sanottuna: näkemään meidän ajassamme vallitsevan uusmoralismin.

Salaman teoksesta Juhannustanssit (1964) nostettu kohu tuo mieleen vuoden 2006 Muhammed-pilakuvamellakat. Riitelyn aihe on vain toinen, mutta idea sama: Jumalalla politikoiminen. Käsikirjoittaja Kari Hukkila kertookin ohjelman kotisivulla, että vuosina 1965–1968 käydyn ”salamasodan” esiin nostamiseen työryhmää houkutteli tapa, jolla ”pieni, mutta aloitteellinen ryhmä saa aikaan konfliktin, kykenee laajentamaan sitä ja lopulta kaikkien on valittava puolensa”. Asian voisi lausua myös niin, että pieni ryhmä voi useinkin käyttää hyväkseen suuria ihmisten välillä kyteviä todellisia konflikteja.

Sellainen vallitsee juuri nyt muslimien ja rationaalisen maailman välillä, kun muslimimilitantit ovat saaneet länsimaiden kansakunnat repeämään tyhmään maahanmuuttoa puolustelevaan vasemmistoon ja viisaisiin kansallismielisiin. Kirjailija tai taiteilija puolestaan on omassa pienuudessaan kiistojen esille tuoja ja uhri, kun taas sananvapauden kahlitsijat muodostavat järkiperäiselle ajattelulle vihamielisen uhan.

On kulunut toista kuukautta siitä, kun kantelin Suomen Kustannusyhdistykselle ja Helsingin yliopiston rehtorille tavasta, jolla Gaudeamus Kirja Oy:n kustannuspäällikkö Tuomas Seppä veti Yliopistopainon julkaiseman teokseni Työttömän kuolema (2005) laittomasti markkinoilta. Kummaltakaan taholta ei ole kuulunut vastaukseksi pihaustakaan. Ilmeisesti asia yritetään haudata, tai minua vastaan punotaan juonia, kuten Salamaakin vastaan. Kärpäset yleensä suunnittelevat silloin jotain, kun ne hierovat käsiään yhteen.

Tilanteeni on tosin hieman erilainen kuin Salaman sikäli, että Otavan Heikki Reenpää asettui sentään tukemaan kirjailijaa, mutta minun tapauksessani kustantajalla tuntuu olevan jotain minua vastaan. Se ilmeisesti saa ohjeensa yliopiston hallinnolta. Kirjailijat tuntuvat muutenkin olevan kustantajille pelkkää ilmaa aikana, jolloin kirjallisuudesta ovat jäljellä (Salaman sanoin) pelkät myyntiluvut.

Ehkä minun pitäisi hakea rehtoria, kustannuspäällikköä ja kustannusyhdistyksen johtajaa juhannustansseihin ja tehdä asiasta julkinen Johanna Korhosen tapaan.