Lesboparien adoptio-oikeudesta

Helsingin Sanomat kertoo tänään, että homoperheille aiotaan sallia sisäinen adoptio. Sisäinen adoptio tarkoittaa, että nais- tai miesparin toinen osapuoli voi adoptoida toiselle kuuluvan lapsen. Koska lapsia syntyy vain miehen ja naisen sukusoluista, on selvää, että lapsen huoltajuuden on alun perin pitänyt kuulua (tai ainakin olla menossa) myös vastakkaista sukupuolta olevalle henkilölle.

Mitä hallituksen lakiesitys käytännössä merkitsee? Se liittyy tilanteisiin, joissa ihmiset ovat hankkineet lapsen heterosuhteessa. Näin ollen lapsella on väistämättä sekä biologinen äiti että isä. Jos homo- tai lesboparit tavoittelevat yhteishuoltajuutta, on lapsen biologinen äiti tai isä väistämättä syrjäytettävä. Tämä puolestaan ei ole nähdäkseni lapsen edun mukaista.

Se ei ole myöskään miesten edun mukaista. Suurin osa samaa sukupuolta olevista pareista, joiden perheeseen kuuluu lapsi, on naispareja. Biseksuaali nainen on siis pullauttanut lapsen, antanut sen jälkeen lemput miehelle, riistänyt naispuolisten sosiaaliviranomaisten solidaarisuutta hyväkseen käyttäen lapsen itselleen, saanut yksinhuoltajuuden ja sitten kehtaa hakea vielä tällä tavoin anastamalleen lapselle yhteishuoltajuutta uuden samaa sukupuolta olevan kumppaninsa kanssa. Miehelle jää tässä seksuaalisessa hyväksikäytössä pelkkä spermakoneen asema.

Ja tietysti lapsen suhde hänen isäänsä katkaistaan. Tapauksista valtaosa toteutuu juuri näin päin. Vastustan siis lakihanketta samoista syistä kuin vastustin jo vuonna 2006 hyväksyttyä hedelmöityshoitolakiakin: se polkee miesten kulkusia. Feministisen lobbauksen tuloksena syntynyt lakiesitys ei paranna myöskään lapsen asemaa syistä, jotka mainitsin aiemman kirjoitukseni perusteluissa.

Se, että joiltakin lapsilta ja nuorilta on saatu myönteisiä arviointeja ilman isää kasvamisesta, sisältää subjektiivisiin itsearviointeihin liittyvän harhan: ihmisellä on taipumus oikeuttaa omaa asemaansa ja puolustella sitä ”hyväksi”, sillä hän ei itse tunnista tai pysty myöntämään sitä kurjaksi. Lapsi kehuu siis omia perheolojaan, ovatpa ne millaiset tahansa, eikä myönnä niiden ongelmallisuutta, koska hän pyrkii pitämään kiinni omasta itsearvostuksestaan ja paikastaan perheessä.

Adoptiotapauksissa toinen perhe voi tietenkin pelastaa lapsen parempiin oloihin, jos hänen biologiset vanhempansa ovat kuolleet, hunningolla tai olosuhteet ovat muutoin kurjat. Tällaiset lapset ja nuoret ovat kuitenkin usein moniongelmaisia ja heidän sijoittamisessaan muihin perheisiin pitäisi olla erittäin valikoiva. Koska ilman isää kasvavalla lapsella on psykiatristen tutkimusten mukaan suuri riski syrjäytyä ja ajautua rikollisille poluille, ei sijoituspaikaksi sovi perhe, jossa on vain naisia. Hätäratkaisuksi se käy mutta ei yleiskäytännöksi, sillä ongelmia ei pitäisi pyrkiä ratkaisemaan tuottamalla lapselle lisää ongelmia.

Kannatan tietysti homoseksuaalien tasavertaisuutta kaikissa muissa asiakysymyksissä. Saattaisin kannattaa myös homoparien ulkoista adoptiota eli oikeutta adoptoida kokonaan vailla vanhempia oleva lapsi. Tällaisia hädänalaisia lapsia riittää maailmalla adoptoitavaksi. Samoin kannattaisin hedelmöityshoidolla tapahtuvaa lesbonaisen ja homomiehen lapsenhankintaa, mikäli lakiesitys tunnustaisi miehen oikeuden lapseen ja lapsen oikeuden isään. Sen sijaan nykyinen ja tekeillä oleva lainsäädäntö pakottavat miestä anomaan isyyttä omaan biologiseen lapseensa ”sijaisvanhemmuutena”.

Jos yhteiskunta tunnustaisi myös isän oikeudet suoraan, tällöin ei katkaistaisi biologiseen jälkeläisyyteen liittyviä suhteita kenenkään tahdon vastaisesti. Sen sijaan nykyinen lakiesitys on huono. Vaikka ja koska olen suoraselkäinen, tunteellinen ja loogisesti ajatteleva homomies, vastustan biologisen isyyden ja äitiyden katkaisuun johtavia lakiesityksiä, ja eduskunnassa istuessani painaisin punaista.

Itsellisten naisten ja naisparien lastenhankintaan liittyvä suuri ongelma on, että feministit eivät ajattele asioita lasten eivätkä miesten kannalta lainkaan. Sen sijaan he kohtelevat lapsia ja miehiä pelkkinä esineinä omien tarpeidensa tyydyttämiseksi ja ovat valmiita repimään lapset vaikka kappaleiksi omien itsellisten pyrkimystensä edistämiseksi.

Eduskunta luultavasti hyväksyy lain luullen kaikkien homojen ja lesbojen olevan sen takana. Janicat ja Jessicat ovat riemuissaan, kun saavat tämänkin lain läpi. Kuinka onnellinen sitten onkaan se pihamaalla leikkivä pikku Pekka, kun hänellä lopultakin on kaksi oikeaa äitiä?