13. marraskuuta 2008

Halla tuli, vihreät pellot pani


Oli arvattavissa, että ennen pitkää joku vihervasemmistolainen tai feministinen taho käynnistää ajojahdin Helsingin kaupunginvaltuustoon noussutta maahanmuuttopolitiikan kriitikkoa, filosofian tohtori Jussi Halla-ahoa vastaan. Helsingin Sanomat tiedottaakin hekumallisesti, että Vihreät Naiset aikovat tehdä rikosilmoituksen Halla-ahon kirjoituksista. Samalla he painostavat perussuomalaisten Timo Soinia selvittämään, ”mikä on puolueen linja” ja mitä yksittäiset puolueenjäsenet puolueen nimissä esittävät.

Mitä selvittämistä selvässä asiassa on? Demokraattisessa puolueessa ei kuulu painostaa ketään jäsentä, vaan puolue on jäsentensä väline, jonka kautta voidaan ilmaista ajatuksia vapaasti ja ajaa ihmisille tärkeitä asioita. Sitä paitsi Halla-aho ei tietääkseni edes ole Perussuomalaisen puolueen jäsen.

Käsittämätön on myös Vihreiden Naisten puheenjohtajan Sirpa Hertellin kannanotto: ”Halusimme selvittää asian, sillä tulemme istumaan perussuomalaisten kanssa samassa valtuustossa ja tekemään työtä yhdessä tasa-arvon puolesta.” Mitä tasa-arvoa se on, että vihreät koko ajan polkevat johdonmukaisesti ajattelevien miesten kulkusia? Halla-ahon ansiosta on lopultakin saatu järkeä myös julkiseen maahanmuuttokeskusteluun.

Kiistelyn kohteena oleva ja Hesarinkin sivuille Halla-ahon blogikirjoituksesta lainattu sitaatti on erinomainen esimerkki siitä, kuinka voidaan osoittaa maahanmuuttoon epäkriittisesti suhtautuvien ihmisten järjettömyys. Toive siitä, että maahanmuuton sivuseuraukset, kuten maahanmuuttajien tekemät raiskaukset, kohdistuisivat ensi sijassa maahanmuuton edistäjiin itseensä, on täysin johdonmukainen ja eettisesti perusteltu. Mikäli maahanmuuton seuraukset alkavat todellakin osua kyseisten poliitikkojen omaan nilkkaan, siitä ei pidä syyttää ainakaan Halla-ahoa. Hyvää asiassa on, että vihreätkin heräävät myöntämään maahanmuuttajien aiheuttamat ongelmat, joita Halla-aho blogissaan kuvaa.

Itse asiahan on niin päin, että Halla-aho puolustaa suomalaisia naisia toivoessaan heidän heräävän omasta herkkäuskoisuuden unestaan. Ainakaan hän ei syrji ketään sukupuolen perusteella, toisin kuin Vihreiden Naisten oma yhdistys, joka kelpuuttaa jäsenekseenkin vain naisia. Halla-ahon kommentti, jossa hän toivoo maahanmuuton seurausten kaatuvan siitä vastuussa olevien niskaan, oli sitä paitsi kaksi vuotta vanha, joten ilmeisesti se on jouduttu kaivamaan tätä tilannetta varten arkistosta (ad hoc). Se voi tietysti olla hyväksi, mikäli lukeminen ohjaa myös vihreitä avaamaan silmänsä todellisuudelle.

Vaikka en kenties ajattelekaan Jussi Halla-ahon kanssa kaikista asioista samalla tavoin, olen sitä mieltä, että juuri Halla-ahon edustamaa järkiperäistä ajattelua tässä maassa tarvitaan. Rikokseen yllyttämisestä Halla-ahon kirjoituksissa ei ole kyse; sen tajuaa yksinkertaisinkin ihminen. Koska julkinen rikoksesta epäileminen on rikos, Halla-aho voisi omasta puolestaan tehdä rikosilmoituksen häntä vastaan suunnatusta kunnianloukkauksesta.

Halla-ahoa vastaan suunnattu vyörytys onkin ollut melkoista ja lähti käyntiin heti, kun vaaleissa selvisi, kuinka laajaa hänen edustamiensa ajatusten kannatus todellisuudessa on. Ei kulunut kauaa, kun myös vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää parkaisi, ja Helsingin Sanomat selitti, että ”vähemmistövaltuutettu varoittaa puolueita maahanmuuttajien leimaamisesta”.

Siis ”puolueita” – ei nimeltä mainiten Jussi Halla-ahoa – jotta tämä yksittäinen maahanmuuttopolitiikan kriitikko (joka tosin edustaa ehkä suuremmankin poliittisen ryhmän kantaa), voitaisiin puoluetta painostamalla hiljentää. Suurpää olisi voinut vähemmälläkin vaivalla paljastaa, että hänen kannanottonsa viittaa vain ja ainoastaan perussuomalaisten vaalivoittoon. Vai mistä kertoo se, että ”halusimme muistuttaa puolueita velvoitteistaan nyt, kun kunnallisvaalien jälkeen valtuustoihin ja lautakuntiin nousee uusia jäseniä”.

Uhkauksensa tueksi vähemmistövaltuutettu sanoo muistuttavansa eurooppalaisesta rasismin vastaisesta peruskirjasta, jonka mukaan puolueet sitoutuvat olemaan edistämättä ”ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä”. Mutta mitä vähemmistövaltuutettu itse tekee? Varoittaisin viranomaista kantaväestöön kuuluvien suomalaisten sekä demokraattisesti valittujen edustajien ja oppineiden akateemisten ihmisten leimaamisesta. Maahanmuuttopolitiikan kritisoiminen ei ole maahanmuuttajien leimaamista eikä vihamielisyyttä, mutta Suurpään harjoittama epäsuora painostus, jonka kautta poliittisesti valituilta ihmisiltä yritetään viedä esiintymislava, on vaarassa muuttaa hänen oman toimintansa juuri sellaiseksi ennakkoluulojen ja vihamielisyyden edistämiseksi, jota hän paheksuu.

Ihmisten nimeltä mainitsematon painostaminen, joka tapahtuu taivuttelemalla heidän puolueitaan ”varmistamaan, että kaikki puolueen piirissä toimivat tuntevat periaatteet”, on juuri tuota kampanjointia, jonka ”yksittäistapauksissa ilmenee sekä yksipuolista että tosiasioita yleistävää ja vääristelevääkin ilmoittelua”. Yksittäistapaus Jussi Halla-ahoa saa näköjään painostaa vetoamalla puolueeseen ja yrittämällä siten vetää häneltä matto alta, kunhan arvostelun kohdetta ei mainita nimeltä.

Jos asiat ovat niin kuin Johanna Suurpää väittää, että ”yksittäisiä faktoja, kuten rikostilastoja käytettiin leimaamaan koko väestöryhmää”, tuo leimojen jakelu on tapahtunut hänen omassa päässään. Kun statistinen korrelaatio riittää tilastolliseen yleistykseen ja yleistys poliittisen johtopäätöksen tekoon, kyse ei ole tutkijan harjoittamasta leimaamisesta vaan siitä, että tutkittavat tekevät puheena olevat rikokset itse. Ja mikäli maahanmuuttajat eivät itse leimoja hanki, vähemmistövaltuutettu leimaa heidät omalla puolustelullaan ja hysterisoinnillaan. Yleistämisen välttäminen voi olla kuitenkin vaikeaa, kun suuri osa ääri-islamisteiksi sanotuista toimiikin maltillisen muslimiväestön hiljaisen hyväksynnän varassa, aivan kuten al-Qaidan arabimaissa nauttima laaja kannatus osoittaa ja edellisessä kolumnissa käsittelemäni TV-dokumentti todisti.

Kun Suurpään mielestä ”nyt räikeät ääripäät [lue: kriittiset, koulutetut ja kansan mielipidettä edustavat ihmiset] määrittelevät koko keskustelua”, mutta toisaalta Suurpää toivoisi puolueilta ”avointa keskustelua maahanmuutosta”, niin mitä hän itse asiassa sanoo? Käsitykseni mukaan vähemmistövaltuutettu ilmaisee pelkkää tunneperäistä tyytymättömyyttään sen johdosta, että hän ei ole samaa mieltä siitä monillekin ihmisille valjenneesta yleishavainnosta, jonka tuloksena aktiivinen maahanmuuton edistäminen on osoittautunut poliittiseksi virheeksi.

Suurpään toiminnassa on kyse lähinnä yhdestä asiasta. Demokraattisten lakimiesten entinen puheenjohtaja, joka on toiminut myös turvapaikkalautakunnan sihteerinä ja pakolaisneuvontapisteen lakimiehenä, haluaa määritellä korkeasti palkatusta vähemmistövaltuutetun tehtävästään käsin sen, mistä ja miten Suomessa saa puhua. Lakkautetun Neuvostoliiton perustuslain 50. pykälä lausui asioista (ihan vain vertailun vuoksi) näin:

”Sopusoinnussa kansan etujen kanssa sekä sosialistisen järjestelmän lujittamiseksi ja kehittämiseksi neuvostokansalaisille taataan puhe-, lehdistö- ja kokoontumisvapaus kokouksiin, katukulkueisiin ja mielenosoituksiin.”

Tämä näyttääkin vielä melko vapaamieliseltä verrattuna siihen, kuinka suomalaiset feministit saavat järjen katoamaan omilla sosialisminpunaisilla sukkapuikoillaan. Miten siis Suomen puolueissa voidaan käydä avointa keskustelua, jos kirkkaimmat ja älyllisimmät lyhdyt eivät saa loistaa ja vähemmistövaltuutettu koettaa tukahduttaa kriittisten ihmisten esiin nostamat keskustelun herätteet alkuunsa?

Mikäli verukkeena käytetään ”rasismin vastaista peruskirjaa” ja kriitikot koetetaan leimata rasisteiksi, kyseinen paragrafi rajoittaa demokratiaa ja poliittista toimintaa tavalla, joka on johtamassa käänteiseen syrjintään ja rasismiin kantaväestöä kohtaan. Ehkä ihmisten, poliittisten edustajien ja puolueiden olisikin lausuttava poliittinen tahtonsa julki paljon nykyistä selvemmin. Myös eduskuntaan ja julkisiin virkoihin pitäisi valita kunnon miehiä eikä nirppanokkanaisia, jotka nostavat valituksen nykyään ihan kaikesta.