Miksi en pelkää Eiran synkkää kreiviä?

Sanoma-yhtiöiden vihanlietsonta Jussi Halla-ahoa vastaan jatkuu. Kuin vastaukseksi Jussin pelkoon, että ennen pitkää joku fundamentalisti hyökkää IS:n ja HS:n kiihottamana häntä ja hänen perhettään vastaan, Ilta-Sanomat korotti panoksia ja alkoi politikoida Halla-ahon puoli-ironisilla homokannoilla. Tuore kaupunginvaltuutettu oli mennyt sanomaan jossain vuoden 2003 pakinassaan, että haluaisi ampua ahdistelevaa homoa päähän.

Halla-ahon kuvaama tilanne oli hänen oman tilannekatsauksensa mukaan sellainen, että joku puskista ilmestynyt mieshenkilö oli yrittänyt tarjota suikkaria kotiportaillaan tupakoivalle keskivertoheteromiehelle, siis hänelle itselleen. Tämä puolestaan oli ahdistunut ja aikonut hakea ullakolta tuliaseen ampuakseen pakoon luikkivan homomiehen perään.

Niin, kyllähän tämä mietityttää. Ainakin Halla-aho näyttää saaneen homomiehen kiimaan – ellei sitten kyse ollut jonkun toisen henkilön kanssa samoille portaille sovituista treffeistä. Mutta itse en pelkäisi tohtori Vihan tunteidenosoitusta lainkaan. Miksi?

Ensinnäkin (1) kyseessä oli esimerkki, jolla kirjoittaja havainnollisti julkisella paikalla tapahtuvaa sopimatonta käyttäytymistä. Myös minua on joskus ärsyttänyt muutamien ihmisten päällekäyvyys. Aikana, jolloin pillubaarina tunnettu Kings Kakadu toimi vielä kotikadullani Iso-Roballa, oli prostituoituja kuhisevan porttikongin ohi vaikea kulkea sen enempää yöllä kuin päivälläkään joutumatta bimbotyttöjen ”tarjousten” kohteeksi.

Siis vaikka suvaitseva olenkin, myös minun itseni on joskus tehnyt mieleni avata tuli ja vastata ahdisteleville heteronaisille aggressiolla. Tietysti myös miesten kesken ajatukset lähtevät joskus lentoon, ja jos pärstä ei miellytä, voidaan päätyä sanasotaan tai nyrkin puimiseen, millä ei ole tosin mitään merkitystä, onpa kyse sitten heteroista tai homoista. Molemminpuoliset avautumiset ilmaisevat tunteita. Miesten välisissä suhteissa ei ole mitään kauniimpaa kuin toinen toiseensa luottaen juosta ratsulaukkaa kohti sekä kulkuset ja kassit kilisten laukaista ruudintäyteisellä Remingtonilla.

Tosin itse olen ihmisenä lauhkea kuin lammas, enkä omista sen enempää aseita kuin aselupaakaan. Edellisen kerran olen käsitellyt pyssyjä armeijassa yli kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin ammuin kylläkin valiot ja kultaisen merkin ensimmäisillä laukauksilla ollen lopulta ehdolla tarkka-ampujapataljoonaan.

Toinen (2) syy siihen, miksi en pelkää Eiran synkkää kreiviä, on se, että hermostuksissaan ihminen ampuu yleensä ohi. Kaikki on kiinni hengityksestä. Kun itse hengittää rauhallisesti, voi väistellä luoteja ja ampua takaisin. Parhaiden akateemisten perinteiden mukaisesti vaatisin siis rehellistä kaksintaistelua.

Kolmanneksi (3) en pelkää Jussi Halla-ahoa, sillä minulla ei ole häneltä mitään saatavaa. En siis uskoisi hänen ampuvan minua. Ja jos niin kävisi, siirtyisin kohtaan kaksi.

Neljäs (4) syy siihen, miksi en pelkää ”siiseliksikin” tituleerattua (Osmo Soininvaara blogissaan) Halla-ahoa, on se, että hän on nähnyt unta. Koko tapausta ei ole ollut olemassakaan. Tämä käy ilmi kirjoituksen muutamista kohdista ja tyylistä. Esimerkki on siis syntynyt kirjoittajan mielikuvituksessa ja on fiktiivinen luomus. Tässä asiassa uskon vanhan koiran vainuuni, joka kertoo minulle, että koko tarina on todennäköisesti tekaistu havainnollistamaan puheena olevaa asiaa, kun kynä on alkanut viedä kirjoittajaa, niin kuin joskus käy.

Mutta myös Soininvaaralla olisi ollut tilaisuus kehitellä siiseliteemaa pitemmälle, sillä hiirtä muistuttavan ja ”vaarantuneeksi” luokitellun siiselieläimen latinankielinen nimi on spermophilus citellus (suom. siementen syöjä), ja siten se olisi sopinut havainnollistamaan suikkariin liittyvää draamaa. No, kaikkea ei tietenkään tarvitse sanoa ääneen, ja onhan sekin tyylin osa, mutta muutoin on vahinko, etteivät sen enempää Halla-aho kuin Soininvaarakaan yllä blogeissaan esseemäisen tekstinteon tasolle, vaan heidän ilmaisunsa jää juuri sillä tavoin repaleiseksi, mikä on blogikirjoituksille tyypillistä.


Riiput jo ristillä, lööpin raato!

Pahimpia ovat kuitenkin lehdet. Jo Bill Clinton sai poliittista mainetta suikkarikohulla, ja myös Halla-ahon tapauksessa kiintoisimmiksi nousevat sen mediatutkimukselliset ulottuvuudet, toisin sanoen se, kuinka Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat itse loivat Halla-ahon aselupia ja homonampumiskohua koskevat uutiset. Myös lehdillä on soppaansa lusikassa. Koko kiistaahan ei ole käyty paavista vaan paavin parrasta. Mitä eroa on siis Halla-ahon tavoittelemalla kirjallisella tehokeinolla verrattuna siihen, että Kari Suomalainen lausui Menestyjän käsikirjassaan (1998, s. 48): ”jos joku alkaa laulaa, se on ammuttava heti”? Tai siihen, että Mika Waltari teoksessaan Ihmisen ääni (1978, s. 92) siteerasi Bernard Shaw’ta, joka puolestaan sanoi, että ”kaikki yli kolmekymmentävuotiaat pitäisi ampua, sillä he jarruttavat kehitystä”. – Eipä mitään.

Ennen vanhaan kirjailija palkittiin siitä, kuinka kovaa hän uskalsi tai keksi jotain omasta mielestään turhanpäiväistä asiaa lyödä. Nyt vastaavasta jaellaan sakkoja. Nykyisessä mediatodellisuudessa näyttääkin olevan niin, että aina kun feministit joutuvat kenen tahansa toisen ihmisen kritiikin kohteiksi, he syöksevät vesikauhuiset vaahdot miesten naamalle, eikä heidän argumentaatiostaan puutu myöskään aseellisia uhkauksia.

Mitä olisikaan tapahtunut, jos Jussi Halla-aho olisi naispuolinen feministi, joka olisi joutunut jonkun keskivertoheteromiehen iskuyrityksen kohteeksi omilla kotiportaillaan? Nostaisiko Ilta-Sanomat aiheesta äläkän? Ehkä, mutta ei suinkaan siitä, että nainen olisi kironnut miehen alimpaan kattilaan ja lähettänyt perään tulikivenkatkuiset terveiset ampumauhkauksineen ja muine helvetteineen. Sen sijaan lehti olisi asettunut puolustamaan seksuaalisen ahdistelun kohdetta, tarjonnut naisuhrille turvakodin toimituksesta sekä suonut hänelle hoivapaikan omilla palstoillaan ja lööpeissään.

Halla-ahon kirjoitustyyli voi paikoin olla kyseenalainen, mutta homomiehenä paheksun Sanoma-lehtien tapaa jatkaa häväistyskampanjaansa, jossa aseiksi on otettu nyt homot, kun muuta ei ole enää keksitty. Homoja käytetään siis retorisena aseena puolin ja toisin, vaikka homoseksuaalit ovat kansallinen vähemmistö, eikä meitä pidä sekoittaa etnisiin vähemmistöihin. Käyttämällä homoja propagandansa ja ajojahtinsa välineenä Sanoma-lehdet tulivat jälleen asettaneiksi homot ja maahanmuuttajat samaan junaan yrittäessään vetää maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivien ihmisten suosiota jäähän. Todellisuudessa Halla-ahon ansiot keskustelun herättäjänä ovat suuremmat kuin ne muutamat heikkoudet, joista hänen kirjoituksiaan voidaan arvostella.

Aivan kuten Halla-aho itsekin toteaa, on omituista, miten poliisin halu syynätä hänen aselupansa olisi juuri nyt voinut itsestään vuotaa kahteen Sanoma-lehteen, kun laki kieltää tietojen luovuttamisen. Kantelun lieneekin tehnyt Ilta-Sanomien toimittaja Sanna Ukkola itse lietsoakseen vihakampanjaa tätä yhtä ihmistä vastaan. Mikäli siis Halla-aho joutuu lehtien nostaman kiihotuskampanjan vuoksi jonkun toisen tahon vihaiskun kohteeksi, on vastuu Sanoman.

Sen sijaan itse en ole huolissani lehdestä, joka huomenna menee kalapaperiksi. Luulen, että politiikan puruluu nimeltä Halla-aho kirjoittaakin noita juttujaan ihan vain härnätäkseen toimittajia, jotka sitten putoavat hänen kaivamaansa kuoppaan.


Lehtien moraalista

Se alkoi pelkällä paheksunnalla. Sitten he alkoivat näykkiä lauseenpätkiä ja lopulta tekivät rikosilmoituksen sopimattomista sanoista. Nyt tätä ihmisparkaa kiusataan vielä aseluvan peruuttamisella ja aiheettomalla epäilyllä. HS ja IS ovat näköjään päättäneet oikein teurastaa Jussi Halla-ahon omalla pseudojournalismillaan.

Vaikka Sanoman lehdet lopettaisivat maahanmuuton edistämiseen tähtäävän propagandansa kokonaan, voisimme Jussi Halla-ahoa vastaan suunnatusta ajojahdista päätellä, mikä lehtien linja on. Melkoista yleisön aliarviointia Ilta-Sanomien ja Hesarin harjoittama demonisointi joka tapauksessa edustaa, ja yksityisen ihmisen tuhoamiseen tähtäävänä yrityksenä se antaa klassisen näytön myös siitä, kuinka yleisön mielipide voi lopulta vierähtää vyöryn tavoin yksilön puolelle. Omalla asennoitumisellaan Sanoman lehdet vetävät juopaa homojen ja kansallismielisten ihmisten välille sekä estävät myös perussuomalaisten ihmisten asenteiden kehittymistä homomyönteisempään suuntaan. Toisin päinvastoinkin voi käydä, mistä näyttöä antaa monien perussuomalaisten myönteinen suhtautuminen minuun.

Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien jutuilla ei ole mitään tekemistä aselupien eikä homoseksuaalisuuden kanssa. Niillä on tekemistä ainoastaan lehtien lietsoman oman vihakampanjan kanssa. Ihmisten ei tarvitse välttämättä odottaa pitkää aikaa päästäkseen jälleen äänestämään. Politiikka on jokapäiväistä toimintaa ja koostuu muun muassa kuluttajavalinnoista. Lukeva yleisö voi esimerkiksi sanoa irti tilauksensa tai jättää Ilta-Sanomat ostamatta.