Luolan idolit veivät sivistyksen

Rehtori Ilkka Niiniluoto totesi pari vuotta sitten Helsingin Sanomissa, että nuorison yleissivistyksen ja tietämyksen taso on laskenut. Emerituskriitikko Pekka Tarkka puolestaan kirjoitti samoihin aikoihin jonkin kulttuurilehden sivuilla, että hän ei ”ymmärrä mitään”. Kumpaistakin kommenttia voidaan pitää tietysti merkkinä siitä, että kyseiset herrat eivät elä samassa maailmassa kuin monet nuoremmat. Nuorilla on kai erilaisia tietoja ja taitoja kuin vanhemmilla ihmisillä. Mutta jokin raja myös historiallisen kulttuuriperinnön laiminlyömisellä pitäisi olla. Historiaton ihminen on tulevaisuudelle vaarallinen, sillä menneisyytensä unohtajat ovat alttiita toistamaan ihmiskunnan virheitä.

Toivon, että käsitystäni ei pidetä osoituksena aivojen varhaisesta ateroskleroosista, mutta olen myös itse pannut merkille, että edes yliopistoissa opiskelevat nuoret eivät enää tiedä sellaisia aivan tavanomaisiakaan asioita, jotka ovat perinteisesti kuuluneet jokaisen henkisesti kypsän ihmisen yleissivistykseen. Sen sijaan tuoreilta ylioppilailta voi saada vastaukseksi täysin yllättävää ”eos:ää” (rasti ruudussa ”en osaa sanoa”), ja heidän taitonsa tuottaa virheetöntä suomenkielistä tekstiä on rapistunut.

Yksi syy tähän voi olla se, että lukioiden läpi päästetään puolet ikäluokasta. Lukioissa nuorten pitäisi oppia, mutta lukioiden opettajat on ehdollistettu myötäilemään oppilaiden tietämättömyyttä, jotta maahan saataisiin mahdollisimman paljon ylioppilaita. Sama sosiaalidemokraattinen koulutuspolitiikka on heijastunut myös yliopistoihin, ja tutkintoja myönnetään samoilla perusteilla kuin neuvosten arvonimiä 1970-luvulla.

Sen sijaan, että nuoret keskittyisivät etsimään elämänsisältöä älyllisen toiminnan ja kirjallisen kulttuurin piiristä, he kuluttavat aikaansa yhä enemmän sähköisen median parissa. Sähköinen media puolestaan on nopeatempoinen eikä anna mahdollisuutta ajattelun vaatimaan viipymiseen siinä missä kirjoittaminen ja syventyminen painettuun sanaan.

Lisäksi televisiossa ja internetissä liikkuva tieto on pintapuolista ja nopeasti vaihtuvaa, ja tämän hetken totuudet ovat korvattavissa silmän räpäyksessä toisilla. Niinpä informaation pysyvyyteen ei kiinnitettä tarpeeksi huomiota. Tämä puolestaan ohjaa olettamaan, ettei tietämisellä olekaan merkitystä ja että pelkkä esiintyminen on pääasia – ei välitettävä sisältö. Ehkä tällä tavoin voidaan selittää, miksi nuoret tavoittelevat oman persoonansa esille pääsyä esimerkiksi tosi-TV:n keinoin.


Kun kaikki on siistii

Valtamedia onkin luonut nuorison tyhmistämiseen loistavat välineet. Eräs latinankielinen harjoituslause kuului suunnilleen niin, että ”nuoret pitävät kauniista vaatteista, hyvästä ruoasta ja kauniista musiikista”. Se, että tuota lausetta käännettiin latinan oppitunneilla, oli oppineiden kaino tapa muistuttaa siitä, että vaikka nuoret koulujen luokissa vaihtuvatkin, heidän ominaisuutensa joka tapauksessa pysyvät. Niinpä klassinen lause on säilyttänyt totuusarvonsa ajasta aikaan.

Nuoret todellakin rakastavat kaikkea kivaa ja hyvännäköistä, mikä on heidän mielestään cool. Viihteen tuottajat puolestaan ovat täyttäneet nuorison todellisuuden humpuukilla, kuten television laulukilpailuilla ja eläinkokeita muistuttavilla survival-ohjelmilla, joissa kymmenkunta tyhjäpäätä pakataan kameravalvottuun taloon tai alistetaan tekemään jotakin aivotonta.

Koska ihmisiä kiinnostavat nykyään samat asiat kuin antiikin aikoina eli raha, seksi ja juhliminen, näitä ohjelmia katsotaan. Ja televisiokanavat lähettävät niitä mielellään, koska ne kelpaavat mainostamisen foorumeiksi. Tämä puolestaan epä-älyllistää television, ja vahvistetuksi tulee Henri Lefebvre nimiseltä filosofilta tuttu lause ”televisio disintelligoi tyylin”.

Viimeisimmän näytön asiasta antoi kasvatustieteitä opiskeleva ”Big Brother” Tuuli lausahtaessaan, että Suomen talvisota käytiin vuosina 1817–1818! Suuri osa talon asukkaista ei osannut vastata oikein muihinkaan yksinkertaisiin tietokilpailukysymyksiin.

Kyseiset TV-sarjat ja niiden esiintyjät ovat valitettavasti alkaneet saada sivutilaa myös itseään kunnioittavissa sanomalehdissä, eli pinnallisuus on levittäytymässä kirjallisillekin foorumeille. Invaasiota voidaan ymmärtää, sillä suuret mediat haluavatkin muuttaa sivunsa viihteellisiksi laajemman lukijakunnan toivossa.


Post scriptum

Entä mitä tarkoitan otsikossa mainitsemillani ”luolan idoleilla”. Esseistisen kirjoittamisen sääntöjä uhmaten kerron tämänkin asian suoraan. Kyseessä on brittifilosofi Francis Baconin maininta, jolla hän viittasi yksilön subjektiivisesta näkökulmasta johtuviin virhekäsityksiin.

Itse termi juontaa juurensa kreikan kielen sanasta ”eidolon”, joka puolestaan tarkoittaa ’aavekuvaa’. Teoksessaan Novum Organum (1620) Bacon tarkoitti idoleilla huonoja ajattelutottumuksia, jotka saavat ihmiset erehtymään. Vastaavasti idolin käsitteellä on viitattu myös epäjumaliin. Siten esimerkiksi idolatria on epäjumalanpalvontaa. Otsikkooni sisältyy siis sanaleikki, jossa kytken yhteen Idols-kilpailujen idolit ja luolan pahamaineiset varjot.

Kuten huomaatte: yliopiston opettajana olen tottunut selittämään kaikki asiat juurta jaksaen, mikä kertokoon siitä työn ja tuskan taipaleesta, jonka takana kaikki koulunkäynti on. Juuri tästä alleviivaamiseen, opettamiseen ja demonstroimiseen liittyvästä tarpeesta Idols on siirtynyt myös akatemioiden riesaksi.