Peace – piece by piece, please

Ukrainan rauhanväännössä on käynnissä todellinen piispliis.

Radiohiljaisuus pitää, mutta valoa näkyy junan etuikkunasta, eikä se tule nyt lähestyvästä junasta, vaan pakenevasta.

Medioiden meediona rohkenen ennustaa, että Euroopalla on edessään loistava tulevaisuus.

Mistä minä sen tiedän?

Siitä, että kaikilla osapuolilla on suuret motiivit saada sota taukoamaan.

Intressit sodasta irtautumiseksi ovat sen osapuolilla valtavat, vaikka eivät sitä taktisista syistä myönnäkään.

Kyse ei ole vain Ukrainan itsenäisyydestä, itsemääräämisoikeudesta, täysivaltaisuudesta, alueellisesta koskemattomuudesta, mahdollisista alueluovutuksista, rajoista, rauhanturvaamisesta ja turvatakuista vaan face workista: kasvotyöstä.

Sekä Ukrainan että Venäjän johdon pitää ilmeensä säilyttäen markkinoida huono sota ”voitettuna” omille kansalaisilleen. Siinä on rauhanpuurtajille tekemistä yhtä paljon kuin sotimisessa sinänsä.

Sodan ratkaisutaistelut käydään neuvottelupöydissä aina silloin kuin niitä ei käydä rintamilla.

Tämä sota ei ratkea ratkaisutaisteluissa rintamilla, joten rauhakaan ei tule antautumalla.

Sanoin jo Venäjän laajamittaisen hyökkäyksen alettua 2022, että sellaista kansaa, joka päättäväisesti laittaa vastaan, ei voitaisi lopultakaan hallita, joten sota tulisi epäonnistumaan, vaikka läpimurto saavutettaisiin. Venäjällä ei ollut alun alkaen mitään voitettavaa.

Olen eri mieltä kuin eräät valtioviisaat siitä, pitäisikö rauhanprosessiin liittää Ukrainan EU-jäsenhakemuksen käsittely ja hyväksyminen sekä NATO-jäsenyyden edistäminen. Perusteluni esitin täällä.

Lyhyt vastaus on, että kumpaakaan asiaa ei voida käsitellä, koska ei ole tietoa, missä Ukrainan rajat lopulta kulkisivat, jäsenyyskriteertit eivät täyty eikä NATO voi hyväksyä jäseneksi konfliktissa olevia maita joutumatta konfliktin osapuoleksi.

En pidä menestymiskelpoisena myöskään Hannu Himasen näkemystä, että alueluovutusten välttämiseksi rauhanprosessi typistettäisiin tulitaukoon, aselepoon tai välirauhaan, toisin sanoen taistelujen lopettamiseen nykyiselle rintamalinjalle, jolloin Venäjän valtaamat alueet jätettäisiin harmaalle vyöhykkeelle, vailla kansainvälistä tunnustamista olevaksi alueeksi.

Tällainen kompromissimainen ja diplomaattinen välirauha olisi hauras ja diffuusi ja ainoastaan uudistaisi Minskin sopimuksissa 2014 ja 2015 pedatun tilanteen, jossa Krim ja osia Donbasin alueesta jäivät Venäjän haltuun.

Paras tapa varmistaa Ukrainan suvereniteetti ja mahdollisuudet hakea EU:n ja NATOn jäseneksi tulevaisuudessa on piirtää karttoihin selvät valtiolliset rajat ja sementoida ne juoksuhautoihin ja bunkkereihin. Muussa tapauksessa sota jatkuu Venäjän jatkaessa Ukrainan syömistä piece by piece.

 

Miksi sääntöpohjaisuus häviää reaalipolitiikalle?

Jos pitää valita alueluovutusten ja itsemääräämisoikeuden välillä, kannattaa säilyttää täysi valtiollinen itsemääräämisoikeus, sillä Ukrainasta ei pidä tulla Suomen vuoden 1944 välirauhansopimuksen peiliä valvontakomissioineen, jota seurasivat YYA-sopimus, Pariisin rauhansopimuksen aserajoitukset ja valtiollisen itsemääräämisoikeutemme tallominen.

Harmillista alueluovutusten hyväksymisessä olisi kylläkin niiden ennakkotapauksellinen luonne, jolla luovutukset voisivat rohkaista rajojen muutoksiin sodalla myös jatkossa.

Esimerkin ennakolta vaikuttava voima ei olisi kuitenkaan kovin vahva, sillä kaikkihan tietävät, että rajoja muutetaan joka tapauksessa nimenomaan sodilla. Niin on ollut aiemmin, ja niin on todennäköisesti myös jatkossa.

Niin sanottu sääntöpohjaisuus häviää reaalipolitiikalle aina juuri siksi, että sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen säännöt tulevat reaalipolitiikasta, josta ne sanellaan vallalla ja voimalla. Tämä taitaa olla yllätys jopa tasavallan presidentille. 

Vaikka sääntöpohjaisuuden tueksi laitettaisiin ”arvopohjainen realismi”, sekin häviää voimaan perustuvalle reaalipolitiikalle, sillä arvot eivät ole koskaan reaalisia vaan metafyysisiä ideaaleja. Tämä tiedetään Hyvistä, pahoista ja rumista, jossa Clint Eastwood lausahti haudankaivajalle, että ”ihmisiä on kahdenlaisia: niitä, jotka kaivavat, ja niitä, joilla on ladatut aseet.”

Mitään Ukraina ei menettäisi, vaikka se pelaisi ”myönnytyksenä” neuvottelupöydässä EU- ja NATO-korttinsa pois, koska maa ei todellisuudessa ole EU- eikä NATO-kelpoinen. EU-kelpoista Ukrainassa on vain sen tunkkainen korruptoituneisuus (joka yhdistää maata tasavertaisesti myös Venäjään). 

Eräässä vaihtoehdossa länsimaat voisivat Ukrainaa tukiessaan astua kaikkien kompromissien yli ja vaatia Venäjää vetäytymään valtaamiltaan alueilta rauhan ehtona, tai muuten sota jatkuu. Voitaisiin myös tarjota porkkanaa Venäjän kansalle sekä kaiuttaa moskovalaisille, että saatte Ikean ja Coca-Colan takaisin, jos ja vain jos tarjoatte Putinille ja hänen esikunnalleen kyydin Haagiin.

 

Miten Ukrainan ja Venäjän sodassa käy Suomelle?

Ukrainan sota on paradoksaalisesti taannut rauhantilan jatkumisen rajoillamme. Runoilijan sanoin: ”On meidän rannoillamme rauhallista ja turvaisa on rinne tunturin.”

Venäjän solttujen paluu varuskuntiin ei välttämättä pahenna Suomen tilannetta, vaikka uhka siirtyy lähemmäksi.

Ei Kremlissäkään niin hulluja olla, että sieltä uutta sotaa avattaisiin lännen suuntaan, kun divisioonat saivat köniinsä Ukrainassa, ja Venäjän hasardinen hyökkäyssota epäonnistui kaikissa mahdollisissa merkityksissä vieden Venäjän maineen vuosikymmeniksi.

Venäjä ei käännä kanuunoitaan Suomeen, mutta Kaukasian maihin mahdollisesti kyllä. Suomessa ei ole mitään voitettavaa, ja lähin riskikeskittymä on Itämeri, jonne Ukrainan sota voi laajentua, jos Venäjä kokee öljykuljetuksensa ja rahahanansa vaarantuvan.

Itämeri voi jatkossakin olla – jos ei aseellisen sotilaallisen yhteenoton foorumi – niin muunlaisen sotilaallisen toiminnan, kuten hybridioperaatioiden, sabotaasien ja GPS-häirinnän kohde.

Venäjä ei lähde ylittämään Saimaan kanavaa eikä Saimaata, koska panssarit vajoaisivat sinne.

Ukrainan loppuun käyty sota todennäköisesti takaa rauhan pitkäksi ajaksi.

Miten sitten Suomessa muuten menee?

Alexander Stubbista poiketen en usko, että suomalaiset tarvitsevat siedätystä huonoon rauhaan. Kadunmiehet ovat oivaltaneet jo ajat sitten, ettei Ukrainasta mitään hyvää tulosta tule.

Konfliktin lauettua moni asia taloudessa lähtee nousuun myös ilman Venäjän hiilivetyjä ja muita höyryjä.

Rakennusteollisuus elpyy, vienti lähtee vetämään, suomalaisten pankkivarat alkavat liikkua, päiväkävelyllä olevat ihmiset poikkeilevat jälleen asuntojen myyntiesittelyihin, ja kiinteistöjen arvot vahvistuvat.

Näin käy, koska tätä on odotettu ja siihen on varauduttu, ja kysyntäkuolio jonakin päivänä purkautuu. Koska sen on pakko.

On loogista olla optimistinen.

Pessimismi yleensäkin on epäloogista jo siksi, että se ei ainakaan asioita paranna, ja surkeat arviot usein vahvistavat itseään.

Optimismiin on aihetta myös sen vuoksi, että pohja on jo saavutettu, ja alemmas ei kovallakaan työllä pääse myöskään Suomen valtion velkaannuttamisessa.

Ainoa suunta on ylöspäin.

Infrastruktuurimme ja tuotantokoneistomme on sentään ehjää, toisin kuin Ukrainassa.

Hillitsen positiivisia puheitani vain sen verran, että samalla kun nippuside nimeltä Venäjä väistyy puristamasta EU-maita yhteen, myös EU:n sisäinen harmonian havina katoaa, ja euroalueen suuret ongelmat pullahtavat jälleen esiin.

Yhteisen sävelen löytyminen euromaiden ja EU:n sisällä jää vain hetkelliseksi, ja kuvitteellinen yhtenäisyys alkaa rakoilla heti, kun ryhmäkoheesio sulaa pois yhteisen vihollisen taantuessa taka-alalle, ja Euroopan maat päätyvät jälleen tukkanuottasille keskenään.

 

Aiheesta aiemmin

Krokotiilin kanssa ei voi tehdä sopimuksia 

Ukrainan paikka ei ole EU:ssa eikä NATOssa – Miksi?

Kannattaako sotarikollisten kanssa tehdä sopimuksia?

Mustepatruunakauppiaiden neuvottelutaidoilla ei tule rauhantilaa

Woke-aktivismin kylmä tuuli – missi missattiin pöyristymisturbulenssissa

Feministinen liike on perinteisesti moittinut missikilpailuja naisten esineellistämisestä ja kauneuskäsitysten kaavamaisuudesta, jonka vuoksi niissä ei ole liioin ajateltu kehopositiivisesti.

Miss Suomi joka tapauksessa valitaan äänestyksen tuloksena, ja osallistujat ovat samalla viivalla, joten siinä mielessä kilpailu on demokratian, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden hedelmä.

Nyt kuitenkin tapahtuman järjestäjiltä meni ”kuppi nurin”, kun Miss Suomeksi valittu kosovolaistaustainen Sarah Dzafce oli mennyt esiintymään Jodel-viestipalvelun valokuvassa (joidenkin mielestä) sopimattomalla tavalla, jota luonnehdittiin ”rasistiseksi” ja ”sinofobiseksi”. Missi oli vetänyt valokuvassa silmänsä vinoon, ja ystävänsä oli julkaissut kuvan sen enempää ajattelematta verkossa.

Woke-aktivistien kylmä tuuli pyyhkäisi hetkessä yli sosiaalisen median, lehdistön ja television pääuutislähetysten, ja pian missiltä oli riistetty hänen tiaransa ja tittelinsä, ja kumpainenkin oli luovutettu ”parhaan hävinneen” eli ensimmäisen niin sanotun perintöprinsessan haltuun.

Näin tuli ikään kuin tahattomasti vahvistettua missikisafinaalien viiltävä vaatimus: lopussa voittajan täytyy itkeä ja perintöprinsessojen hymyillä, horjahdellen ja vaivautuneesti ehkä, mutta kuitenkin.

Medioiden mukaan Miss Suomi nyt noin vain ”menetti” kruununsa. Siis ihan ilman, että kukaan teki mitään.

Hullunkurista asiassa on, että rasismisyytöksellä kauneuskuningattaren roolista syöstiin sukujuuriltaan maahanmuuttajataustainen Miss Suomi, ihminen poltettiin tunteiden roviolla, ja kruunu luovutettiin tyypitellysti suomalaisen blondin haltuun.

Voi elämän käsi noita mielensä pahoittajien makutuomioita ja neronleimauksia!

 

Mediat tekaisivat mainekohun tyhjästä 

Tapaus sinänsä ei olisi kommentoimisen arvoinen, mutta sellaiseksi sen teki valtavirtamedian suurentelu.

Tiedostavaisten mankelin läpi jyrätty ex-missi tilitti asiaa Iltalehdessä näin:

”Olin ystäväni kanssa ravintolassa syömässä ja minulla oli silloin voimakas päänsärky ja kipua silmässä. Nojasin pöytään, hieroin ohimoita ja venytin silmiä, koska se helpotti painetta.”

Missin mukaan hänen ystävänsä oli pitänyt ilmettä hassuna ja halunnut ottaa kuvan. Ja:

”Hymyilin kameraan ja hän kirjoitti siihen oman tekstinsä. Se teksti ei ole minun kirjoittama eikä liity millään tavalla mun tarkoitukseen. Kuva oli tarkoitettu vain läheisille kavereille, ei jaettavaksi laajemmalle.”

Mitään suurta viisautta kyseiseen bimboiluun ei tietenkään sisälly, mutta vielä vähemmän sitä voi löytää asiasta pahastuneiden reaktioista.

Keskiajan tiedostavaiset polttivat pahasilmäiset naiset roviolla.

Sellaista mieltä, jota kyseisenlainen ilveily voi loukata, ei voi mitenkään parantaa.

Samaa voi sanoa niistä ”kriisiviestinnän asiantuntijoina” esiintyvistä moraalipastoreista, jotka arvioivat asiaa pragmaattisesti maineenhallinnan, hyödyllisyyden ja haitallisuuden viitekehyksessä – eivät oikeudenmukaisuuden kannalta.

Taas kerran annettiin vastaanottajapäädyn määrätä viestin lähettäjän tarkoittamista merkityksistä. Tyhmimmänkin ”kehonkielen asiantuntijan” pitäisi ymmärtää, että vastaanottajien vulgaareista tulkintavapauksista huolimatta ei ole vastaanottajien eikä viestin välittäjien tehtävä päättää siitä, mitä viestin tai eleen lähettäjä tarkoittaa. Viestin merkityksestä päättää sen tuottaja, joten tarkoitusperiä kannattaisi kysellä sieltä. Symbolisesta interaktionismista (eräs vuorovaikutusteoria) tohtoriksi väitelleenä voin sanoa, että tämä on kaiken viestinnän idea.

Yleisradion juttuun ”kriisiviestinnän asiantuntijaksi” haalitun Harri Saukkomaan päähän ei ole ilmeisesti putkahtanut, kuinka vaarallista on sananvapauden ja yhteiskunnallisen totuuden tavoittelun kannalta se, että ihmisten asemia ja maineita tuhotaan ideologista alkuperää olevilla lyttäyksillä ja painostuksella.

Ne ovat jokapäiväistytyään muodostuneet uhkiksi kaikille ihmisille ja johtavat ennen pitkää kansalaiset sellaiseen työelämän mielipidevankeuteen, jossa jokainen pakotetaan olemaan sanomatta ja tekemättä mitään vähänkään jonkun toisen mielestä epäsoveliasta.

Rasismisyytöksistä on tullut tai tehty tarkoitushakuisen kiusaamisen muoto, ja siihen myös kohun nostaneet mediat ja niiden taustalla strippaavat maineenhallinnan eli ammattimaisen valehtelun konsulttitoimistot ilmeisesti tähtäävät. 

On hyvä muistaa, että maine koostuu siitä, mitä toiset ihmiset olettavat sinusta, kun taas luonne ja muut olemuspiirteet määrittävät sen, mitä todella olet. 

Muutamat tosikot ovat väittäneet, että ilveily ei kuulu nyky-yhteiskuntaan. Siitä, mikä kuuluu yhteiskuntaan, ei varmasti pidä kenenkään akateemisen jumalattaren päättää.

Näenkin asian täysin toisin päin kuin nuo hopeinen sädekehä päänsä päällä itseään hyvesignaloivat ja viestejä punaliputtavat moraalinvartijat, jotka omalla ahdasmielisyydellään saattavat itsensä outoon valoon.

Eettis-paatoksellinen moraalijylinä, jonka mukaan ”emme hyväksy minkäänlaista epäasiallista käytöstä, häirintää emmekä rasismia”, on mielivaltaisella tavalla arvaamatonta. Minkäänlaisen häirinnän totaalikielto tekee mahdottomaksi muun muassa tieteellisen työn ja seksuaalisen käyttäytymisen, sillä kaikki toisten ihmisten lähestyminen edellyttää jonkinlaista häirintää. Niitä pitäisi suvaita vähintäänkin ansaitakseen oikeutuksen itse samaan, tai muutoin vapauden sfääri käy olennaisesti kapoisemmaksi.

 

Huumoritoleranssi osoittaisi yhteiskunnallista luottamusta

Yhteiskunta on monella tavoin sairas ja kipuileva juuri siksi, että woke-aktivistinen liikehdintä on omalla hyökkäävyydellään sulattanut pois huumorin, luottamuksen ja kyvyn ymmärtää kognitiivista ja semanttista moniselitteisyyttä ja moniarvoisuutta.

Vitsillä on yhteys alitajuntaan, ja huumori laukaisee ja auttaa käsittelemään yhteiskunnallisia konflikteja. Mitä paremmin vitsejä siedetään, sitä terveemmällä pohjalla yhteiselämä on, kun luottamus vallitsee kaikesta huolimatta.

Woke-sakin pahantahtoisuuden ja ymmärtämättömyyden vuoksi huumorilla ei ole enää samaa tervehdyttävää, sovittelevaa ja suhteellisuudentajuisuutta ilmentävää vaikutusta kuin Speden komedian aikoina. Eräs Monty Python -koomikko sanoi yhteiskuntakriittisyyden vaikeutuvan, kun ”political correctness is killing comedy”.

Laajemmin ottaen ”rasismista” länkytteleminen kertoo yhteiskunnallisen epäluottamuksen ja ylisensitiivisyyden lisääntymisestä.

Kyky sietää huumoria osoittaisi keskinäistä luottamusta ja kertoisi ihmisten suhteellisuudentajun olevan kunnossa. Nyt näin ei enää ole, ja sen merkiksi noin 20–25 prosenttia suomalaisnuorista kärsii mielenterveyden häiriöistä. Tilannetta voi selittää tiedostavaisten lietsoma ilmastoahdistuksen, etnislähtöisen identiteettipolitiikan, differentaatio- ja klusteroitumisvaateiden sekä sukupuolihämmennyksen pumppaaminen alaikäisiin.

Tervejärkiset ihmiset pakotetaan sipsuttelemaan varpaisillaan, ikään kuin alla olisi räjähtävä miinakenttä. Rasismisyytös puolestaan on sellainen liukumiina, johon voi astua vahingossa ja tarkoituksetta, aivan niin kuin nyt tuolle Sarah Dzafce -paralle kävi tai tehtiin. Katumuksellaan hän ei tule ilmaisseeksi pelkkää itsehillintää vaan myös perusteetonta alistumista tilanteessa, jossa lehdistö toteaa hänen uransa (siis koko maineensa ja elämänsä) olevan laitettu silppurista läpi.

Minun käy sääliksi maahanmuuttajataustaista ihmistä, joka saa osakseen piilovihamielisen rasistisen kohtelun, jota harjoitetaan kierosti ja aitoa orwellilaista dialektiikkaa harjoittaen rasismisyytösten varjolla!

 

Kauneudesta kauhuun, sananvapaus silppuriin 

Kyseinen case on tietenkin vain irrallinen tapaus ja jäävuoren huippu, mutta sen yleisviesti yhteiskunnastamme on selkeä, niin kuin Miss Suomen tiara on kristallinkirkasta muovia.

Rasismisyytöksistä itsestään on tullut mielivallan välineitä. Rasismisyytöksillä kajotaan ihmisten mielipiteidenvapauteen ja ilmaisunvapauteen, eli yleiseen sananvapauteen.

Sananvapauden kahleet eivät kalise äänekkäimmin oikeuslaitoksessa muodollisina syytteinä ja tuomioina. Vaikuttavimmillaan sananvapauden kahliminen on kansalaisyhteiskunnassa työelämän mielipidevankeutena, jonka vuoksi monikaan ei uskalla enää edustaa näkemyksiään vapaasti ja totuudenmukaisesti joutumatta pelkäämään sosiaalisia rangaistuksia.

Se merkitsee persoonan kieltämistä ja luovuuden kuoliota. Enää ei lennetä avoimella ohjaamolla, ja poliittinen elämä sekä mielipiteiden ilmaiseminen ajautuvat vaaraan ja vikakurssille.

Vaikuttavinta onkin juuri epäsuora ja nonformaalinen ilmaisunvapauden kontrollointi, henkinen ilmatilanvalvonta ja kansantuomioistuimissa harjoitettava sanktiointi, sillä se vetää maton alta myös yliopistoissa, joista on tullut woke-aktivistien pääasiallisia esiintymislavoja. Moralistit palkitaan valvontakomission läpäisseistä artikkeleistaan, ja älyllisesti itsenäiset filosofit karkotetaan palavilla seipäillä pois.

Suun pesu saippualla saa herrasmiehet huonovointisiksi. Kyydissä myös J. D. Vance. © Hergé. Kuvalainaus tutkimus- ja opetustarkoituksiin (TekijänoikL 14 §).

Sellainen tila, jossa ei voi tai saa ajatuksiaan vapaasti ja pelotta esittää, ei ole turvallinen tila vaan vaarallinen totuuden tavoittelulle. Totuus vetäytyy helposti seinänrakoihin, kun ihmisiä aletaan pamputtaa ja kiristää asemien ja ansioiden menetyksillä. Myös oheisen kuvan piirtänyttä sarjakuvataiteilija Hergéä pyrittiin sensuroimaan poliittisen korrektiuden verukkeilla.

Sellainen on aitoa DDR:läistä sakinhivutusta mutta ei mitenkään yllättävää, sillä woke-aktivistit ja radikaalifeministit ovat äärivasemmistolaisen sosialistisen ajatteluperinteen jälkeläisiä. Pahinta on, että heitä on kasautunut suurin määrin työyhteisöjen HR-osastoihin ja rekrytointiyksiköihin, joissa he toimivat portinvartijoina oppineille.

Huomiota herättävää Miss Suomen kurjassa kohtalossa on, että häntä ei ollut tuomittu oikeudessa mistään rikoksesta. Noin vain vietiin kruunu, ja maine pyyhkäistiin ojaan median säestyksellä. Kyseinen menettely saattaa olla lain vastainen, koska Dzafce ei ole työsuhteessa ”missiorganisaatioksi” itseään nimittävään tahoon eikä työnantajan privilegio-oikeuden alainen, ja ko. ”missiorganisaatio” itse sanoitti häväistyskertomuksen medialle.

Vertailun vuoksi, vihreiden kansanedustajan Fatim Diarran sallittiin vailla seurauksia haukkua maaseudun asukkaita ja lausahtaa, että ”ainoa syy muuttaa maaseudulle on insesti”. Jopa demarien puoluelehti älähti asiasta, ja eräs ay-pomo totesi Demokraatissa, että ”jos persu sanoisi maahanmuuttajien elämästä kuten Fatim Diarra maaseudulla asuvista, seurauksena olisi syyte rasismista”.

Kyseinen puolueellisuus osoittaa moralistisen turbulenssin kaksinaamaisuutta ja ideologista kallistumaa. Sangen ristiriitaista on myös se, että monietnisyyden ja monikulttuuri-ideologian varjolla maahamme tuodaan aineksia, jotka levittävät liberaalin ja valistusfilosofisen kulttuurimme vastaista ideologiaa, eikä asiaan puutu juuri kukaan.

 

Woke-aktivistien mainetuhot vaarantavat perusoikeudet

Missimokat ja tissiasiat ovat tietenkin lehdistön leipää, sillä täytyyhän toimittajienkin elää. Mutta myös maineterrorilla pitäisi olla rajansa.

Etsimättä mieleen tulevat läpän heittoon takertunut hihamerkkikohu ja täydestä todesta otettu alpakkatapaus. Ne olivat sosiaalisesta mediasta valtavirran uutismedioihin tekaistuja skandaaleita ja sulivat pois sitä mukaa kun toimittajat huomasivat tulleensa vedätetyiksi.

Tämänpäiväisiin woke-uutisiin sisältyi myös eräs mehevyytensä menettänyt juttu, jonka viimeinen myyntipäivä on ohi. Vuoden 2024 euroviisuvoittaja oli päättänyt palauttaa palkintonsa – tueksi palestiinalaisille ja protestiksi Israelin hyväksymisestä Eurovision laulukilpailuihin.

Myös tämä raihnainen parahdus ”hyvän” puolesta ”pahaa” vastaan osoittaa nuoren sukupolven manikealaisuutta ja taipumusta nähdä maailma mustavalkoisin lasein, vaikka sateenkaaren värejä muutoin liputetaankin ja asiassa itsessään on harmaan sävyjä.

Asenteen jyrkkyys osoittaa ymmärtämättömyyttä kokonaistilannetta kohtaan. Juutalaiskansan raivokas kostosodankäynti kumpuaa syvältä venäläisen pogromin ja natsivainojen aikaisista kansanmurhista ja on siksi jokseenkin ymmärrettävää, vaikkakin kohtuuttomaksi paisunutta.

Toiseksi on hyvä huomata, että Israelin yleisradioyhtiöön kohdistuessaan kaikenlaiset kisaboikotit osuvat väärään maaliin, sillä Israelissakin paikallisella yleisradiolla on lehdistönvapaus, eli vapaus toimia hallitusvallasta riippumatta. Sotaa Palestiinan alueella on käynyt Israelin hallitus – ei paikallinen yleisradio, joka järjestää euroviisuja.

Venäjän yleisradioyhtiö puolestaan on suljettu pois EBUn euroviisuista siksi, että se ei enää nauti lehdistönvapautta vaan on Putinin kahleissa.

Kriittisen medialukijan on syytä muistaa, että woke-aktivistien tanssi medioiden pöydillä tapahtuu samoissa lavasteissa kuin kaikenlaiset luennoilta potkimiset tapauksessa, jossa joku oli epäillyt, voiko miehellä olla kuukautiset.

Kannatan kuin sattumalta useita perinteisen vasemmiston hellimiä periaatteita, kuten maksutonta koulutusta, puoli-ilmaista terveydenhoitoa ja hyvää sosiaaliturvaa Suomen kansalaisille, mutta identiteettipoliittinen nurkkakuntaisuus ja ilmastosissien kiilusilmäisyys ovat sulattaneet ajatteluperinteestä pois sen kriittisyyden ja itsekriittisyyden, josta vasemmistolaiset aiemmin kehuivat itseään.

Hereillä ja valveilla oloa korostavat woke-aktivistit eivät ilmeisesti ole kyenneet ymmärtämään edes sitä, kuinka heidän oma poissulkemisen politiikkansa tuottaa ulkopuolisuutta, jonka vuoksi ”FOMO:sta” (fear of missing out) on tullut läpi sosiaalisen median levinnyt slangisanaston meemi.

Moraalisen karisman keruu ja alarmismi ovat vaarallisia toimintamuotoja. Ne turruttavat, eli jos aina huutaa ”susi siellä ja susi täällä”, kukaan ei lotkauta korviaan, kun susi on oikeasti paikalla (aktivistien varjelema eläin sekin).

Poliittisen korrektiuden partiointi haavoittaa kansalaisluottamusta ja perusoikeuksia. Kyseisen toiminnan kautta tuotetaan katkeruutta, lööppejä, mainetuhoja, outsidereita ja julkisia ruumiita.

---

Päivitys 18.12.2025: Poliittisen hybridivaikuttamisen välineeksi missikohu päätyi, kun kiinalaiset alkoivat opettaa Suomelle ihmisoikeusasioita – oma lehmä ojassa tietenkin. Nostamalla sinänsä mitättömästä ilveilystä rasismikohun Suomen valtavirtamediat tulivat osoittaneiksi, että niiden toimittajat eivät ymmärrä informaatiosodankäynnin olemusta.

He ymmärtävät enintään sen, kuinka liata omaa pesää haukkumalla suomalaisia ihmisiä ”rasismista”, mutta niin tehdessään he liikkuvat ritisevillä jäillä. 

Skandaalijournalismi noudattelee nykyisin kaavaa, jonka totesin mediatutkimuksissani Totuus kiihottaa (2020) ja Pavlovin koirat (2022).

1) Ensin joku sanoo tai tekee sosiaalisessa mediassa jotain jonkun mielestä ”sopimatonta”. 

2) Sen jälkeen perussuomalaiset osoittavat, että ”epäsoveliaana” pidetty olikin vain mitä tavallisinta ja pohjimmiltaan mitätöntä performointia. 

3) Sitten woke-aktivistit ja muut ammattipöyristyjät välittävät asian valtavirtamedioiden tietoon.

4) Ratkaiseva teko tapahtuu, kun valtavirtamedioissa toimivat vasemmistosissien apulaiset tekevät asiasta väärin perustein skandaalin kyseenalaistaakseen perussuomalaisten maineen. 

5) Lopulta mediat levittävät kohua tahallaan syyttääkseen perussuomalaisia ”Suomen kansainvälisen maineen turmeltumisesta”, vaikka ”journalistit” itse tekevät mainetuhot tuolle perin ideologiselle ja silmät valheesta vetistäen synnytetylle ”maakuvalle”.

6) Aivan lopuksi ja uuden kohun aluksi keskustellaan televisiossa siitä, miten olla soveliaasti eri mieltä siitä, millä tavalla on soveliasta olla eri mieltä, ja palataan kohtaan 1.

Koomisinta on, että kauneuskuningattarelta lipsahtaneen lapsekkaan vinksahduksen seurausvaikutuksena pääministeri Petteri Orpo (kok.) laukkaa pitkin maailmaa aisakellot helkäten, pyydellen anteeksi ja pyllistellen perussuomalaisille, joiden oletetaan kestävän hulluimmatkin näytökset.

Ei tullut mieleen vaatia anteeksipyyntöjä kaapeleita katkoineilta kiinalaisaluksilta tai uiguurien ihmisoikeuksia polkeneilta kiinalaisilta?

Olisi mielenkiintoista tietää, milloin Petteri Orpo ja muut poliitikot vaativat medioita pyytelemään anteeksi sitä, että toimittajat rakensivat tyhjästä kansainväliset mittasuhteet saavuttaneen kohun.

Nähdäkseni syväpöyristyminen on joka tapauksessa pelkästään mediatason ilmiö, ja käytännön ihmissuhteissa luottamus edelleen vallitsee kansanryhmien kesken. 

Koulu – maahanmuuton mankeli?

Yleisradion ”tutkivaa journalismia” tekevä MOT-ohjelma esitteli 8.12.2025 toimittaja Eero Mäntymaan johdolla suomalaisten korkeakoulujen harjoittamaa opiskelijoiden haalintaa ulkomailta.

Anonyymisti haastateltujen siirtolaisopiskelijoiden väite oli, että heitä on petetty, kun työpaikkoja opintojen ohelle ei Suomesta löytynytkään, vaikka välittäjät ja mainostajat olivat niin luvanneet.

Kuvaruudussa punastelivat niiden oppilaitosten edustajat, jotka olivat rahan kiilto silmissään haalineet väkeä ulkomailta luentosalien täytteeksi.

Totta Ylen jutussa on siitä välittyvä johtopäätös: opiskelijoiden houkuttelu ulkomailta on työllisyystilanne huomioon ottaen tarpeetonta, turhaa ja jopa tuhoisaa. Mutta se ei oikeuta toimittajia eikä haastateltuja syyttämään suomalaista yhteiskuntaa työpoliittisten lupausten lunastamattomuudesta.

Vika on nimenomaan maahanmuuttopolitiikassa ja eri hallitusten jo vuosien ajan edistämässä monikulttuuri-ideologiassa sekä yliopisto- ja korkeakoulupolitiikassa, jolla opetusministeriö on pyrkinyt buukkaamaan oppilaitoksiin jopa 40 prosenttia ulkomaalaisia opiskelijoiksi ja osittain myös tutkijoiksi.

Ylen verkkouutisten jutussa todettiin jo 20.3.2023, että ”opetusministeriön strategian mukaan kansainvälisten opiskelijoiden määrä tulee kolminkertaistaa seitsemässä vuodessa”, vaikka ”professorin mukaan tämä johtaa yliopistojen täydelliseen englanninkielistymiseen” ja ”moni opiskelija ei enää osaa oman alansa termejä suomeksi”. Suomalaiset opiskelijat puolestaan haluaisivat opetusta kansalliskielillämme, ja siihen heillä on oikeuskanslerin mukaan perustuslaillinen oikeus (aiheesta täällä, täällä, täällä ja täällä).

Vaarassa ovat kielemme, kulttuurimme ja väestörakenteemme. Suomen kielen taantuminen tieteen kielenä merkitsee kulttuuripoliittista taantumusta ja mädätystä, ja kirjoitin aiheesta täällä.

Ulkomaalaisille lahjoitettavat opiskelupaikat ovat pois suomalaisilta nuorilta itseltään. Heidän veronmaksajavanhempansa pakotetaan kustantamaan koulutus ulkomailta tuleville. Myös opiskelijaliike on vaatinut lisää ulkomaalaisia opiskelijoita Suomeen ja lyö siinäkin päätään seinään, aivan niin kuin pelatessaan HYY:n kiinteistövarallisuuden savuna taivaalle.

Vikaa on tietysti myös opiskelijoiden koulutusagenteissa, jotka myyvät ”maahanmuuttajille keksittyä unelmaa”, kuten MOT-jutun otsikossa väitetään. Suomessa oleskelee jo yli 100 000 ulkomaalaista opiskelun perusteella, ja teknologiayritykset keuhkoavat maahamme lisää halpatyövoimaa, vaikka tiedostavaiset syyttävät ”suomalaisten moraalia”, kun ”kansainväliset opiskelijat ovat nälissään”!

Jos toimittaja Eero Mäntymaalta olisi löytynyt enemmän analyyttisyyttä ja kriittisyyttä, hän olisi työntänyt mikrofonin niille poliitikoille, jotka vaativat tähän maahan aina vain lisää maahanmuuttajia kansoittamaan yliopistojen, korkeakoulujen ja nykyisin myös lukioiden penkkejä ja pulpetteja. Ja kysynyt, miksi te teette niin, vaikka työllisyystilanne on Suomessa surkean huono.

Sillä petos oppilaitoksia, suomalaisia ihmisiä ja ulkomailta saapuvia koulutusjärjestelmämme hyväksikäyttäjiä kohtaan tapahtuu poliittisella tasolla: opetusministeriön ja muiden viranomaisten sekä monikulttuuri-ideologialla marinoitujen kasvatustieteilijöiden levittäessä maahanmuuton evankeliumia oppilaitoksiin.

Mainittakoon, että Eero Mäntymaa on sama toimittaja, joka muutama vuosi sitten laati yhdessä Jessica Stolzmannin kanssa jutun Suomesta karkotetusta ”Alista”, mutta tarina ”Alin” kurjasta kohtalosta osoittautui sittemmin valeeksi. Kirjoitin aiheesta teokseni Pavlovin koirat – Tieteellinen tuomio median ja byrokraattien kostosta luvussa 3.3 (s.73–75), jossa käsittelin myös mediatutkimukseni Totuus kiihottaa jälkimaininkeja.

Ilmeisesti Mäntymaan MOT-jutussa halutaan kääntää maahanmuuttajien pyrkimykset hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää väitteeksi, että tulijat ovatkin hopeinen sädekehä päänsä päällä maahamme saapuneita viattomia uhreja, joita täystyöllistetyt suomalaiset ovat vain sahaanneet silmään.

 

Armottomat ajatusvirheet ja sameat siirtolaisvirrat

Kuin sattumalta myös MTV3:n eilisessä uutislähetyksessä 8.12.2025 nostettiin esille koulutus- ja maahanmuuttoteemaa käsittelevä juttu. Videoreportaasin otsikossa väitettiin, että ”[u]lkomaalaiset opiskelijat ovat monen suomalaisen lukion elinehto”, ja jutussa haastateltiin Posion lukion rehtoria sekä muutamia suomea puhuvia oppilaita.

Täsmälleen samansisältöinen juttu otsikolla ”Pienten lukioiden pelastajat” julkaisiin 17.2.2025 Yleisradion verkkosivulla, jossa kirjoitettiin Rantasalmen lukiosta. Jutun mukaan

”[y]rittäjä Peter Vesterbackan yhtiö tuo opiskelijoita Aasiasta ja Afrikasta jo yli sataan suomalaiseen lukioon. Rantasalmen lukion ykkösluokan opiskelijoista puolet on ulkomaalaisia.”

Näiden juttujen tapauksessa kahdesta ei ala totuus (kuten Nietzsche ehkä sanoisi), vaan kyseisestä inkluusion pumppaamisesta Suomeen alkaa epätotuus. Kirjoitin aiheesta muun muassa täällä.

Koulu- ja opiskelumaailma on kyllästetty valheellisella monikulttuuri-ideologialla, jonka liepeillä kalastelee onnenonkijoita pyrkimyksenään tehdä lasten ja nuorten siirtolaisuudella bisnestä. Matalamielisimmät oppilaitokset ovat siihen myös tarttuneet.

Asiaan liittyy monta ajatusvirhettä, joista mainittakoon kaksi merkittävintä.

Ajatusvirhe 1: Mediassa ruokitaan käsitystä, että oppilaat ovat koulua varten, ts. että oppilaita täytyy haalia maailman ympäri, jotta pienen kunnan koulu säilyisi. Tosiasiassa koulun pitää olla olemassa oppilaita varten, eikä elinkelvotonta toimintaa pidä kynsin hampain säilyttää. Lopputuloksena on, että enemmistö oppilaista on ulkomaalaisia, jotka eivät edes puhu suomea. Entisinä hyvinä aikoina ajateltiin, että oppilaiden ei pidä käydä koulua yhteiskuntaa varten vaan oppilaan omaa elämää varten.

Ajatusvirhe 2: Mediassa, vihervasemmistossa ja porvarillisen elinkeinoelämän piirissä puolustellaan ja vaaditaan lisää maahanmuuttoa, jotta tulevaisuudessa riittäisi ”veronmaksajia” kustantamaan pullamössösukupolven lihavat eläkkeet sekä vaihtamaan heidän vaippansa. Ajatus on kuitenkin juntturalla. Ei ongelma ratkea ihmisiä lisäämällä, kun pulaa on työpaikoista ja niiden rahoituksesta. Ongelmahan on, että ei ole taloudellista lisäarvoa tuottavia työpaikkoja, joihin tarvittaisiin tekijöitä, joista tulisi veronmaksajia, jotka maksaisivat veroja, joilla voitaisiin kustantaa eläkkeitä ja huoltavan sektorin työpaikkojen ylläpitoa.

Maahanmuutolla huoltosuhteen ja kestävyysvajeen ongelma ei ainakaan ratkea. Haja-asutusalueen väestökatoa ei voida pysäyttää kierrättämällä syrjäseutujen kouluissa oppilaita, jotka käyvät täällä kouluttautumassa ja vievät oppinsa mennessään tai jäävät työttömyys- ja sosiaaliturvan riesaksi.

Istuvan hallituksen parhaita lakiesityksiä on (Venäjän-rajan sulkemisen ja omalääkärimallin palauttamisen ohella) äskettäin säädetty laki, joka velvoittaa EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevia opiskelijoita maksamaan lukukausimaksuja myös lukio- ja ammatillisessa koulutuksessa.

Koulumaailman monikultturistuminen ei ole ollut kaiken kaikkiaankaan onnistunutta, mistä kirjoitin muun muassa täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä.

 

Tämä on todellisuutta

Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra tuskaili hetki sitten X:ssä ja Iltalehden toimittajan Mika Koskisen jutussa, että toimeentulotuen käyttö maahanmuuton välineenä on karannut käsistä ja että se pitäisi kieltää alle 10 vuotta Suomessa asuneilta. Lehden mukaan Purra sanoi, että

”[v]ieraskielisten osuus tuensaajista on jo lähes 30 prosenttia. Esimerkiksi arabiankielisistä 54 prosenttia saa tukea, kun suomen- ja ruotsinkielisten osuus on vain 3,7 prosenttia.”

Helsingissä yksinasuva saa Purran mukaan tukea noin 1 300 euroa, yksinhuoltaja 2 000 euroa, kaksilapsinen perhe 3 000 euroa ja nelilapsinen 4 000 euroa. Suurissa perheissä summa nousee lähes 5 000 euroon. Lisäksi maksetaan vesi, sähkö, vakuutus ja usein vuokravakuus, Purra kirjoittaa.

”Hyvinvointialueet maksavat Purran mukaan lisäksi täydentävää tukea: esimerkiksi 800 euroa irtaimistoon, 300 euroa polkupyörään, 250 euroa urheiluvälineisiin, 400 euroa vaunuihin, 80 euroa huvipuistorannekkeeseen ja Helsingissä nuoret saavat 550 euroa harrastusmenoihin.”

Purra muistuttaa, että jokainen ansaittu euro vähentää tukea heti suojaosan jälkeen, jolloin työnteosta ei jää juuri mitään käteen.

Suojaosien poistamisesta työttömiltä hallitus saa kyllä moittia itseään, mutta muutoin valtiovarainministerin kannanotto on perusteltu.

Totta on sekin, että ulkomaalaiset pääsevät toimeentulotuen kautta sosiaaliturvalle maahan saavuttuaan ja se, että Ruotsissa ja Tanskassa tuki maahanmuuttajille ollaan puolittamassa tai puolitettu.

Suomen ongelma kumpuaa perustuslaista ja sen tulkinnasta, jonka mukaan oikeus toimeentuloon koskee kaikkia maassamme oleskelevia, ei ainoastaan Suomen kansalaisia. Virhe tehtiin vuoden 1999 perustuslakia säädettäessä, ja perustuslain muuttaminen on kiven takana.

Ongelman ydin on kuitenkin toimeentulotukijärjestelmä sinänsä.

Se takaa toimeentulon jokaiselle varattomalle ja tulottomalle ihmiselle kattaen sekä asuinkulut tiettyyn rajaan asti että 593,55 euron suuruisen perusosan kuukaudessa elinkustannuksiin plus Purran luettelemat muut menot.

Toimeentulotuki takaa monelle ihmiselle paremman taloudellisen selkänojan kuin on usealla pienituloisella suomalaisella palkansaajalla, eläkeläisellä tai opiskelijalla.

Suomen poliitikot ja sosiaalipoliitikot ovat olleet kauhean huolisaan ”kaikkein heikko-osaisimmista”. Tosiasiassa nuo ”kaikkein heikko-osaisimmat” eivät ole missään vaarassa. He täyttävät ihanteellisesti yritteliäisyys-, omistamis- ja kouluttautumisvihamielisen toimeentulotukijärjestelmän varattomuusihanteet ja saavat siksi lähes kaikille menoilleen ja jopa perusturvaleikkauksilleen kompensaation viimesijaisesta tukimuodosta: toimeentulotuesta.

Koska maahamme tulevat pakolaiset, turvapaikanhakijat ja muut sosiaaliturvahakuiset maahanmuuttajat ovat yleensä varattomia, heille voidaan myöntää toimeentulotukea, jota puolestaan ei saa kukaan sellainen suomalainen, jolla on vähänkin säästöjä tai ”helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta”, sillä toimeentulotuessa on ankara varattomuusehto.

Tämä merkitsee, että pahimmassa vaarassa ovat toiseksi ja kolmanneksi huonoiten toimeentulevat väestökymmenykset, jotka eivät voi saada toimeentulotuesta juokseviin elinkustannuksiinsa yhtään mitään, eivät myöskään kompensaatiota työttömyysetuuksien ja asumistuen leikkauksiin. Heidät pakotetaan nuolemaan lautasensa tyhjiksi.

Sen sijaan täysin varattomien ja tulottomien pulliaisten leikkaukset kiertyvät toimeentulotuen täytettäviksi, jolloin ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevat” voivat paremmin kuin ne suomalaiset, jotka eivät voi saada toimeentulotukea varattomuusehdon vuoksi ja jotka joutuvat kiristelemään vöitään.

Toimeentulotukeen liittyy myös paljon moitittu kannusteloukku. Jokainen ansaittu lantti alentaa toimeentulotukea, joten toimeentulotuen asiakkaan ei kannata tehdä mitään parannellakseen asemiaan. Toimeentulotukijärjestelmä on Suomen sosiaaliturvajärjestelmän rapauttava ja tuhoisa insentiivieste ja sen täysdestruktiivinen syöpä.

Muutettava ei olisi vain perustuslakia. Paljon helpompaa olisi kumota toimeentulotuesta annettu laki kokonaan ja korottaa työttömyysetuuksien sekä valmisteilla olevan yleistuen tasoa ja asumistukea niin, että ne yhdessä takaisivat Suomen kansalaisille Euroopan sosiaalikomitean edellyttämän sosiaaliturvan ja eläkkeen tason (40 % mediaanitulosta brutto).

Jotta sosiaaliturvassa säilyisi kannustavuus, pitäisi perusturvassa olevat varallisuusehdot poistaa, ja kyseinen malli voitaisiin toteuttaa perustulon ja reaaliaikaiseen tulorekisteriin perustuvan negatiivisen tuloveron muodossa, aivan niin kuin esitin teoksessani Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (Yliopistopaino 2005, 2. p. 2010, 3. p. 2015).

 

Aiheista aiemmin

Koulutuksesta voidaan leikata tason kärsimättä

Onko väestön vaihtuminen luonnonlaki?

Väestökadon syyt

Vaihtoehto inkluusiolle

Loppu työperäiselle maahanmuutolle ja hallitusten sekä medioiden valehtelulle 

Väestöpolitiikan Black Friday – Pelastaako ”työperäinen maahanmuutto”?

Ikuinen näyttö monikulttuurisen yhteiskunnan epäonnistumisesta

Uusi kansalaisuuslaki on harhalaukaus

Maahanmuutto Japanissa

Älykkyys liukumäessä

Syy koulumenestyksen romahdukseen on valtiosalaisuus

Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

Pisan kalteva torni

”Kaikkein heikoimmassa asemissa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan 

Vasemmiston suuttumus purkautuu väärin kohdistuessaan kansallismielisiin

Taas on se vuoden päivä, jolloin poliittisella äärivasemmistolla on tilaisuus lavastaa isänmaalliset ihmiset fasisteiksi tai muutoin turmiollisiksi ihmisiksi vastustamalla ”natsimarsseja” (aiheesta täällä).

Huono-osaisten ja leikkauksista kärsineiden suuttumus purkautuu väärin heidän moittiessaan kansallismielisiä ihmisiä.

Suomen valtiontalouden kehno tila johtuu muun muassa globaalista kapitalismista, jota vastaan käy myös kansallismielinen liike.

Toinen syy kansantaloutemme huonoon tilaan on useiden puolueiden intohimo hukuttaa Suomen julkinen talous velkoihin. Ne puolestaan johtuvat ylimitoitetusta ilmastopolitiikasta, sosiaaliturvahakuisesta ja työperäisestä maahanmuutosta sekä euroalueen jäsenyydestä, joka vei itsenäisen rahapolitiikan ja kansainvälisen kilpailukyvyn.

Paljon pahaa on seurannut sekä globaaliin kapitalismiin että vasemmiston suosimaan internationalismiin liittyvistä kansainvälisistä velvoitteista, kuten EU:n jäsenyydestä, joka velvoittaa kilpailuttamaan julkiset hankinnat niin, että Helsingin uudet ratikatkin päädyttiin tilaamaan ulkomailta suomalaisen työn tappioksi.

Äärivasemmiston kannattaisi kiukutella sekä globaalia kapitalismia, talousliberalismia että omia universaalisosialistisia alkuehtojaan vastaan. Maailmasta, josta puuttuisivat kansallisvaltiot ja kansalliset identiteetit, ei olisi nimittäin vastustajia ollenkaan eikä siksi myöskään politiikkaa, joka on mahdollista vain kansallisten etujen avoimen tunnustamisen ja konfliktien aitouden myöntämisen kautta.

Mikäli koko maailma lainehtisi universaalisosialistisena elovainiona, mitätöitäisiin viiteryhmäkohtaiset kansalliset edut ja samalla koko vasemmistolaisperäinen identiteettipolitiikka, jota soveltavat paitsi nationalisteiksi sanotut oikeistolaiset, myös etnisten minoriteettien klikkeihin linnoittautuneet vasemmistolaiset itse. Poteroistaan he pommittavat muita, kun katsovat olevansa muita parempia ”meitä”.

EU:ssa ja muissa universaali-ideologiaan perustuvissa yhteenliittymissä ei ole kuitenkaan kyse pelkästään internatsismista, eli pakkokansainvälistämisestä, sillä internatsismi tunnustaa vielä kansojen välisyyden ja sitä kautta kansojen ja kansakuntien sekä valtioiden erot myös pyrkiessään liudentamaan niiden rajoja. Sen sijaan EU edustaa universaalisosialistisin periaattein toimeenpantua kapitalistista utopiaa, jonka sisällä ei ole, ei tunnusteta olevan eikä sallittaisi olevan poliittista vastustajaa.

Vaikka kyseinen konfliktittomuuden oletus on pelkkää valetta, se on kuitenkin merkittävää siksi, että se mitätöi poliittisuuden ja saattaa kansakunnat vaikutusvallattomaan tyhjiöön. Niin tehdessään se todellisuudessa antaa vallan voimakkaimpien osapuolten käsiin valtioliittojen ja liittovaltioiden sisällä.

Rahalla tai väkivallalla tuettujen valtapotentiaalien haltijat voivat tekemillään diileillä ammentaa heikommat osapuolet tyhjiksi riistämällä esimerkiksi niiden mineraalit ja muut luonnonvarat ja määrittelemällä vastarinnan rikokseksi tai hyökkäykseksi yhdessä sovittuja normeja vastaan.

Sellainen ystävyys on samanlaista maireaan suopeuteen paketoitua brezhneviläisyyttä kuin YYA-sopimuksen aikainen ystävyys, joka todellisuudessa oli alistamisen muoto.

Syy siihen, miksi Suomen talous ei ole kasvanut vuosiin, on nyt jäsenyytemme euroalueessa ja Euroopan unionissa. Ainoa rahaunionista koituva hyöty on ollut välttyminen valuuttakurssiriskeiltä euroalueen sisällä, mutta yhteinen rahapolitiikka ja arvoltaan kova euro ovat syöneet pois Suomen vientikilpailukyvyn EU:n ulkoisilla markkinoilla.

Siinä, missä Keski- ja Etelä-Euroopan maat kiertävät kilpailusäädöksiä oman tuotantonsa tukemiseksi ja säätelevät hankintojen parametrit paikallista tuotantoa suosiviksi, siinä suomalaiset noudattavat kilpailusäädöksiä impivaaralaisen orjallisesti. Näennäisen ystävällisyyden vallitessa EU on rikkonut kansallista suvereenisuuttamme vastaan ilmastopoliittisella pakotuksella ja anekaupalla, omaisuudensuojaa kolhivilla metsiensuojeluvelvoitteilla sekä maatalous- ja rakentamisdirektiiveillä.

Tukipakettipolitiikallaan EU on ottanut yhdellä kädellä ja antanut toisella muun muassa Espanjalle ja Italialle, jossa yksityishenkilöiden asuintaloja on laitettu kuntoon koronan seurauksia paikkaamaan tarkoitetusta elpymisrahastosta ammennetuilla lahjoituksilla. Rahastokiskontaa harjoittava EU on korruption ja piilosubventioiden katakombi, jossa Suomi ja muut pohjoismaat ovat nettomaksajia ja oliiviöljymaat nettosaajia.

Suomen talous on konkurssissa ja talouskasvu alkaa aina ensi vuonna, kuten Godot tulee huomenna Samuel Beckettin tunnetussa näytelmässä.

Suomen hallituksen valtavat perusturvaleikkaukset eivät luo talouskasvua vaan vähentävät kotimaista kysyntää, ja työntekijöiden oikeuksien huononnuksista ei kausaalisesti seuraa arvoja tuottavaa toimintaa. Ne enintään helpottavat palkkaamista, jos toimintaa on. Mutta sitä ei ole, koska jäsenyytemme euroalueessa on huonontanut kansainvälistä kilpailukykyä, ja vienti ei vedä kunnolla.

Epäluottamus on lisääntynyt, ja luottamus on syöpynyt pois.

Julkisen talouden säästöihin keskittymällä peitellään perusongelmaa, joka on: jäsenyytemme EU:ssa on aiheuttanut kansantaloudellemme suuria pysyviä menoja, kitkoja ja velvoitteita, jotka ovat omalta osaltaan torpanneet talouskasvun.

EU ei pystynyt antamaan meille edes uskottavia turvatakuita, vaan ne aikaan sai vasta NATO, jossa tosin olemme itse turvallisuuden tuottajia emmekä kuluttajia Pohjolan alueella.

Vanhaa perua oleva valtioviisaus sanoo, että Fixitin nykykannatus ei vielä riitä EU:sta eroamiseen, ja sitten kun se riittää, olemme jo niin syvällä, että eroaminen ei ole enää mahdollista.

Syynä lähes kaikkeen kurjuuteen ja köyhtymiseen Suomessa on internationalismi ja ajautuminen vulgaariliberalistiseen talous- ja markkinafatalismiin, joiden vuoksi entinen hyvinvointivaltiomme on rapautettu kehitysmaaksi.

Niin sanotun Linnan juhliin väitettiin kutsutun tänä vuonna eritoten opettajakuntaan kuuluvaa sivistyneistöä. Kristallikruunujen loisteessa ei ole kuitenkaan älymystöä vaan akatemiatutkijan viroilla palkittuja kritiikittömiä mitättömyyksiä, jotka esiintyvät EU-asiantuntijoina ymmärtämättä yhtään, mistä koko vedätyksessä on kyse.

Sekä globaali kapitalismi että vihervasemmistolainen kiilusilmäisyys ovat rakentuneet valheille ja lupauksille, joilla kansalaisten aggressioita on koetettu hallita laittaen laskut valtion täpötäysiin velkapiikkeihin.

Todellisuudessa valtiovallan pylvästalot ja lasilinnat ovat sisältä tyhjiä ja pimeitä, ja maksupäivä on tullut.

EU-vaateita kireämpään velkajarruun sitoutuminen tarkoittaa 1,5 miljardin leikkauksia vuodessa. Kun lisäksi tulevat 10 miljardin NATO-vaatimukset, on maastamme tuon jälkeen jäljellä savuavat rauniot, elleivät sakset osu suoraan valtion työntekijöiden palkkoihin ja keskitasoa korkeampiin eläkkeisiin vähintään 20 prosentin voimalla. Minimissäänkin pitäisi perua työ- ja virkasopimusten päälle kasatut harkinnanvaraiset bonukset, palkkiot ja palkanlisät.

Valtion hallintoviroista pitäisi lopettaa puolet, ja sosialisminpunaiset sukkapuikkoneuvostot pitäisi lakkauttaa kokonaan, samoin tuet ”kulttuuriksi” tai ”tieteeksi” naamioidulle agendatoiminnalle ja tasa-arvoilveilylle.

Jatkossa kansalaisten vihanhallintaa ei voida harjoittaa politiikalla eikä tunnottomalla rahalla, ja lisääntyvästä keskiluokan ja köyhäin kalvamisesta seuraa kurjaliston ja eliitin välisiä yhteenottoja.

Samalla kun ihmisille kirkastuu, mitkä tekijät todella ovat heidän kurjuutensa ja valtiomme rappeutumisen syitä, on toivoa, että äärivasemmisto ja laitaoikeisto löytävät lopulta toisensa ja yhteisen etunsa.

Kansallisvaltio on vastustaja vain internatsistiselle globaali-ideologialle, sosialistiselle universaaliutopialle ja kansainväliselle kapitalismille, mutta kansalaisille kansallisvaltio on hyvinvoinnin takaaja, konfliktien sovittaja, kansankokonaisuuden ylläpitäjä, aineettoman kulttuurimme ylisukupolvinen kantaja ja väkivaltapotentiaalin haltija ulkoisia vihollisia vastaan.

Krokotiilin kanssa ei voi tehdä sopimuksia

Kaikkien ihmisten (ja tietystä epäantropomorfisuudesta huolimatta myös Venäjän palkkasoturien) odottaessa Ukrainan sodan päättymistä Kremlin diktaattori Vladimir I julisti muina miehinä, että kyllä: hän saapuu neuvottelupöytään, kunhan Ukraina vetäytyy miehittämiltään alueilta ja valta Kiovassa vaihtuu hänen kannaltaan ”lailliseksi”.

Tämä on aitoa neuvostoaikaista Brezhnevin-ystävällisyyttä, jolla asiat käännetään kuin kaleidoskoopissa päälaelleen.

Tosiasiassa hyökänneen valtion pitäisi itse vetäytyä laittomasti valtaamiltaan alueilta ja korvata aiheuttamansa tuhot. Vastuutahot pitäisi saattaa tuomiolle kymmenistä tuhansista sotarikoksista, eikä niistä voisi noin vain kävellä pois, kuten ei koko hyökkäyssodasta, joka sinänsä on rikos.

Venäjä toimii despoottimaisesti siksi, että se voi. Sillä on vivuttamiseen tarvittava momentum, ja lännessä pohditaan pragmaattisesti, olisiko haitallisempaa tehdä valtaussotia tulevaisuudessa oikeuttava rauha vai jatkaa puolustussodankäyntiä.

Putin uhoaa Venäjän olevan valmis sotaan Eurooppaa vastaan ”nyt heti”, ja Ukrainan sota on vain ”kirurginen erityisoperaatio”. Tämä pitää paikkaansa sikäli, että maksimalistinen tavoite koko maan valtauksesta sodalla on sulanut pois. ”Kirurgeja” on tarvittu haavoittuneiden paikkaamiseen. ”Normalisoiminen” on tosiasiassa gulagia ja ”denatsifikaatio” venäläistä fasismia ja panslavismia. 

Donald Trumpin pitäisi ymmärtää, että diilin teko Putin kanssa on kuin tekisi sopimusta krokotiilin kanssa.

Trump oli kuitenkin armelias ja lähetti Moskovaan krokotiilinkesyttäjänsä, erityislähettiläs Steve Witkoffin, joka neuvoi krokotiilia, kuinka Trumpin kanssa olisi meneteltävä. Trump puolestaan selitti, että kiinteistökeinottelija Witkoffin pitäisi myydä Ukraina Venäjälle.

Nyt Witkoff palasi Washingtoniin toinen käsi poikki ja hame syötynä kuin Suomi-neidolta sodan jälkeen. Kuudeskaan käynti Putinin pakeilla ei johtanut todennäköisesti mihinkään.

Tämä on tangoa, jossa otetaan yksi askel eteen ja kaksi taakse. 

Tuloksettomuus turruttaa myös iltapäivälehtien lukijoita niin, että lehtijutut Kyllikki Saaren surmaajan etsinnästä alkavat kiinnostaa enemmän kuin Ukrainan sotauutiset. 

Trumpin olisi kannattanut pidättää krokotiili, kun se tuotiin Alaskaan, ja laittaa esihistoriallinen eläin häkkiin. Sillä krokotiililla ei ole etiikkaa, eikä sen kanssa voi tehdä diilejä.

Krokotiili myös olettaa, että kukaan ei voi syyttää sitä mistään, sillä krokotiili ei tunnusta lakeja, ja se vain toimii luontonsa mukaisesti. Krokotiilille on turhaa opettaa pöytätapoja.

Donald Trumpin liikemieslogiikka ja bisnesvaistot tulevat moraalisesta tyhjiöstä, jota naturalistit sanovat reaalipolitiikaksi. Oikeudenmukaista se on vain sattumalta.

Vihreät voisivat tosin vaatia krokotiilin suojelemista sitä paijatakseen, aivan niin kuin vihreät vaativat kaikkea muutakin utopistista omassa ulkopoliittisessa ja maahanmuuttopoliittisessa idealismissaan. 

Mikä pettymys krokotiilia ruokkiville iloisille kiinalaisille olisikaan, jos länsimaat alkaisivat tuomita made in China -pingpongsettien ostajia maanpetturuudesta?

Hymynaamaiset kiinalaiset voisivat halutessaan osoittaa, että Moskovan lemmikkikrokotiili on muovia, mutta sitä he eivät rahan kiilto silmissään tee.

EU-komission tarkkiksella Suomi on fiksussa seurassa

Nyt kun Suomi vihdoinkin valittiin eurooppalaisen velkaeliitin tarkkailuluokalle (jossa on jo Ranskan, Belgian ja Italian tapaisia sivistysmaita), on vihervasemmistolla syytä tuntea masokistista mielihyvää Sanna Marinin hallituksen tuhlaavaisuudesta. Petteri Orpon oikeistohallitus puolestaan voi tuntea sadistista mielihyvää saksipolitiikastaan.

Valtiovarainministeriön ylimysvirkamiehet taas voivat nauttia asiantuntijavaltansa kasvusta, niin kuin kenraalit nauttivat arvonnoususta sotien ja konfliktien aikana: vihdoinkin heiltä kysytään!

Kuunteleminen ei kuitenkaan taida kannattaa, kun läksytys on sitä, että vika ei ole Euroopan komissiossa eikä EU:n herroissa ja rouvissa. – Kyllä on.

Suomen julkisen talouden ovat rapauttaneet nimenomaan jäsenyytemme euroalueessa ja EU:n runsaat tukipakettivaateet, yhteisvelkasitoumukset, ilmastoaneet, luontodirektiivit, metsäasetukset, maatalouden paragrafipainajaiset, regulaatioiden sertifikaattisuo, ovien avaaminen ulkomaisille firmoille, protektionismin kiellot, kansainvälisen kilpailuttamisen vaateet ja itsenäisen rahapolitiikan romuttaminen.

Tulossa olevan ruoskinnan oletetaan yhdistävän kansaa niin kuin Esko Aho sanoi Siperian opettavan. 

Luulen kuitenkin, että kyynelten laakson läpi kulkeminen ainoastaan jakaa kansaa entistä pahemmin kahtia rikkaisiin ja köyhiin, aivan niin kuin Kokoomus ja demarit jakavat kilvan veronalennuksia, esimerkkinä nyt Kokoomuksen Karoliina Partanen ja SDP:n Joona Räsänen A-studiossa 25.11.2025.

Totuus on edelleen muuttumaton: ansiotuloverojen alentaminen vie valtion kassasta enemmän kuin veroalet lisäävät talouskasvua ja valtion tuloja. Ei velkasuosta ylöspäin rämpimisestä mitään tule ansiotuloveroja alentamalla.

Perusturvan raju leikkaaminen matalasuhdanteessa on vienyt kaivatun luottamuksen ja hävittänyt kotimaisen kysynnän.

SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat olleet väärässä useissa ilmastopoliittisissa ja maahanmuuttoon liittyvissä asioissa, mutta uusissa vaihtoehtobudjeteissaan ne ovat oikeassa miljonääriveroineen, työtakuineen ja leikkausten perumisineen. Jopa velanotto jäisi nyt pienemmäksi! Kokoomuksen ja persujen pyrkimys velkaantumisen katkaisemiseen on oikeansuuntainen, mutta hallituksen käyttämät keinot osoittavat surkeaa ja tehotonta suhdannepolitiikkaa.

 

 

Eurostatin tilastosta näkyy, että sekä Suomi että EU-maat ovat viime aikoina velkaantuneet, mutta Marinin hallituksen kaudella Suomen velkaantuminen oli EU-maiden keskiarvoa suhteellisesti pienempää.

 

Sen sijaan Orpon hallituksen kaudella (vuoden 2024 budjetista alkaen) velkaantuminen on kasvanut ohi EU:n keskiarvon. Tähän on johtanut miljonäärejä suosiva finanssipolitiikka. Vuoden 2025 luvut eivät ole vielä selvillä, mutta Suomen valtiontalouden alijäämäksi ennustetaan 4,5 % suhteessa bruttokansantuotteeseen. Taulukon luvut ovat prosenttiyksikön kymmenyksiä (esim. 40 = 4,0 %).

 

Koska velkaantuminen on muissakin EU-maissa hurjaa, alijäämämenettelyllä on Suomelle lähinnä imaginäärinen merkitys, ja se voi vaikuttaa luottoluokituksen putoamiseen. Komissio ei voi määrätä kansallisen budjettivallan käytöstä, toisin sanoen puuttua vaatimiensa sopetusten keinoihin. Mutta se voi rangaista Suomea takuutalletusten vaateella tai sadistisella sakolla. Siinä Siperiaa Brysselistä.

Väärää talouspolitiikkaa

Viime viikolla kohua herätti Valtiontalouden tarkastusviraston raportti, jonka mukaan Sanna Marinin hallitus kasvatti valtion menoja koronakriisin aikana ja sen varjolla pysyvästi noin 10 miljardilla eurolla vuodessa.

Raportissa kirjoitetaan:

”Hallitus nosti menotason vuosina 2020–2023 keskimäärin noin 10 miljardia euroa korkeammalle kuin mitä hallitus oli ennen pandemiaa suunnitellut. Tästä kertyi vuosina 2020–2023 yhteensä noin 41 miljardia euroa lisämenoja. Silti tarjolla on ollut vain niukasti tietoa siitä, mihin menolisäykset kohdentuivat.

Vuonna 2020 hallitus nosti valtion budjetin menotasoa COVID-19-pandemiaan vedoten noin 9 miljardia euroa korkeammalle kuin mitä menojen tavanomainen kasvutrendi olisi ollut. Noin 70 prosenttia näistä menolisäyksistä kohdentui koronakriisin hoitoon. Vuodesta 2021 eteenpäin alkoivat korostua koronakriisiin liittymättömät menolisäykset, jotka nostivat menotason pysyvästi korkeammalle tasolle. Nämä lisäykset kohdentuivat muun muassa kuntatalouden tukemiseen, valtionhallinnon toimintamenoihin ja puolustusmenoihin.”

Tämän toteamiseen ei olisi tarvittu Valtiontalouden tarkastusvirastoa. Tähän blogiin kirjaamieni havaintojen lukeminen olisi riittänyt.

VTV:n finanssivalvojien raportti sai Vasemmistoliiton ja SDP:n luonnollisesti raivoihinsa samalla, kun se tarjosi evankeliumia perussuomalaisille ja kokoomuslaisille, jotka saivat ikään kuin synninpäästön rajusta leikkauspolitiikastaan. Olihan syyttävä sormi nyt osoitettu holtitonta velanottoa harjoittaneisiin puolueisiin.

Minulla ei ole syytä epäillä VTV:n raportin paikkaansa pitävyyttä – ei myöskään VTV:llä itsellään.

Asia ei ole kuitenkaan yksinkertainen. 

VTV:n laskema on laadittu sinänsä oikein ja oikeista alkutekijöistä, mutta siinä ei ole otettu huomioon, että myös vaihtoehtoiset tavat toimia olisivat voineet lisätä valtion menoja. Tuloksia koskeva erimielisyys johtuukin siitä, että laskelmassa on oletettu kaikkien muiden tekijöiden pysyvän muuttumattomina siinä tapauksessa, jos valtion budjettia olisi supistettu tai ei olisi paisutettu.

Yhdestä asiasta voidaan olla varmoja. Pandemian aikaisista poikkeusoloista ei koskaan siirrytty takaisin normaaliin vaan ”uuteen normaaliin”, jossa kriisin hoitoa käytettiin verukkeena muiden menojen lisäämiseen.

Kaikkea pandemiaan varattua rahaa ei saatu kulumaan terveyskriisistä johtuviin kuluihin. Tämä tiedetään myös siitä tosiasiasta, että yhteisvelalla rahoitetun EU:n elpymispaketin varoista on annettu lahjoituksia muun muassa Espanjan ja Italian asuntoremontteihin!

Selityksiä budjetin paisumiseen on kolme.

1) Sanna Marinin hallitus ratkoi sisäisiä ideologisia erimielisyyksiään rahalla, jota ei ollut, siis velkarahalla. Kivenä kengässä olivat etenkin Vihreiden vaatimat ylimitoitetut ilmastotoimet, energiapoliittinen vallankumous, vihersiirtymän kiirehtiminen ja vihersosialistinen metsiensuojelu, muun muassa metsien ennallistaminen, josta korvaukset metsien omistajille maksaa valtio muuttaen metsät sosiaalitoimistoiksi. Energian kallistuminen johtuu tottahan toki myös Putinin sodasta, mutta Suomen hallituksen samanaikainen tapa tuhota fossiilista energian tuotantoa ja satsata päästöttömään energiaan tappoi talouskasvun.

2) Marinin hallitusta ei olisi saatu kokoon ilman Keskustaa, joka vuoden 2019 vaalit hävinneenä vipusi itsensä kabinettiin saadakseen jyrättyä läpi Sipilän hallituksen kärkihankkeen: soteuudistuksen. Sote puolestaan aiheutti veronmaksajille 6,4 miljardin euron menolisäykset. Sanoin jo vuoden 2019 Ylen vaalitentissä, että sote on Musta Pekka, joka jää seuraavan hallituksen käteen. Niin kävi. Suomessa oli vastikään saatu puretuksi turha ja tarpeeton väliportaan hallinto, mutta Kepu alkoi vaatia sitä takaisin tarjotakseen kahvia ja kakkua aluevaltuustojen kokousedustajille. ”Hyvinvointialueet” muodostavat nyt hallintohimmelien verkoston, josta ei ole kansalaisille mitään hyötyä ja joilla voidaan pahoin. Hyvin siellä voivat vain alueiden paksusti palkatut johtajat. Tämä on suomalaisen byrokratian ja korruption ironinen irvistys.

3) Menojen räjähtäminen ei johdu vain Marinin hallituksen toimista. Suuri osa juontaa juurensa EU:n harjoittamasta vedätyksestä ja tukipakettipolitiikasta, jota myös Kokoomus on ollut tukemassa Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallituksista asti. Vuonna 2015 Petteri Orpo puolestaan oli sisäministerinä kätilöimässä Suomeen yli 30 000 turvapaikanhakijaa, joista suurin osa osoittautui turvapaikkasäädöksiä täyttämättömiksi sotilaskarkureiksi. Maahanmuuttokulut ja siihen liittyvä kulttuurimullistus ovat kalvaneet Suomen julkista taloutta sosiaaliturvamenojen kasvuna. Ne ovat rokottaneet kansalaisiamme enemmän kuin pandemia.

Myöskään Petteri Orpon johtama hallitus ei suoriudu talouspolitiikan hoitamisesta edeltäjäänsä paremmin.

Syitä siihenkin voidaan nimetä kolme:

1) Nykyinen hallitus jyrää läpi valtavia infrastruktuurihankkeita, eikä yksikään puolue (myöskään oppositiosta) pysty selvästi perustelemaan, miksi yli 3 miljardia nielaiseva länsirata pitäisi rakentaa aikana, jolloin kansalaisten sosiaaliturvaa on leikattu nälkäkuolemien kynnyksille. Perusteluksi ei riitä, että tie- ja raidehankkeet voidaan lavastaa puolustuspoliittiseksi infraksi, jotta Donald Trumpin Nato-mailta vaatima 5 prosentin BKT-osuus saataisiin toteutumaan. Rahan kaataminen summittaisessa uhkien ja pelkojen viitekehyksessä luotuun defensiopolitiikkaan on Suomelle mahdotonta, sillä se vaatisi noin 10 miljardin menolisäystä tilanteessa, jossa budjettia pitäisi keventää saman verran!

2) Hallitus ei suostu korottamaan ansiotuloveroja. Riikka Purra on ilmoittanut vielä keväisten veronkevennysten jälkeenkin, että Perussuomalaiset olisivat valmiita edelleen alentamaan ansiotuloverotusta. Petteri Orpo vastasi MTV3:n Uutisekstrassa, että tavoite on Kokoomuksen ohjelman mukainen ja että puolueensa on aina valmis keskustelemaan verojen alentamisesta. Toisesta suupielestään valtiovarainministeri on valitellut, että leikattava loppuu. Niin loppuu, eikä tyhjästä voida ottaa.

Ainoa keino tasapainottaa valtiontaloutta ja hoitaa ”sopeutuksia” on lisätä keskituloisten ansiotuloverotusta. Keski- ja pienituloiset sekä suuri osa maatalousyrittäjistä eivät nykyisin ole nettoveronmaksajia subventioiden vuoksi, ja kyseisen politiikan on loputtava. Kokoomus ja persut vetoavat näkemykseen, että verojen alentaminen lisää kulutusta ja tuottaa talouskasvua, vaikka tosiasiassa säästyneet varat jäävät hyvätuloisten pankkitileille tai päätyvät ulkomaiseen tuontiluksukseen ja sijoitukseen.

Veronalennusten työhön kannustavuus on vähäpätöinen, eikä kukaan varmasti jättäisi työpaikkaansa huonossa työllisyystilanteessa vain siksi, että ansiotuloveroja korotettaisiin esimerkiksi yhdellä prosenttiyksiköllä myös pieni- ja keskituloisten keskuudessa ja listaamattomien yritysten pääomatuloverohelpotukset poistettaisiin. Jos on jatkuvia ansiotuloja, on myös varaa maksaa veroja.

3) Samalla kun nykyhallitus on säikäyttänyt kansalaiset ja halvaannuttanut taloudellisen toimeliaisuuden leikkauspolitiikallaan, se on antanut verohelpotuksia suurituloisille. Valtiovarainministerin olkapäällä kököttävät nyt anarkokapitalistien etäispäätteet ja minarkistit, jotka toteuttavat erittäin suurituloisten ja varakkaiden toiveita. Ahneudelle tyypillisesti myöskään nykyiset verohelpotukset eivät riitä heille. Kuvaa siitä antavat Björn Wahlroosin ohjeet ja neuvot, joilla hän tekee omien taskujensa mukaista talouspolitiikkaa.

Petteri Orpo puolestaan laittoi perussuomalaiset povariinsa, ja Purran sakset ovat leikanneet kotimaisen kulutuksen ja asuntorakentamisen minimiinsä, kun taas perusturvaan (esimerkiksi asumistukeen) sijoittaminen olisi hyvä elvytyskeino. Perusturvan leikkaaminen on ollut Perussuomalaisten vaalipetos peruskannattajakuntaansa kohtaan.

Nykyhallituksen talouspolitiikka on yhtä huonoa, äärimmäistä ja vääristynyttä kuin edellisen, mutta toisella tavalla.

Saman verran kuin Marinin hallitus käytti pandemiaan ja sen kylkiäisiin, nykyhallitus uhkaa käyttää suunnattomiin puolustuspoliittisiin investointeihin ja tuottamattomaan tai matalatuottoiseen infrastruktuuriin.

Eräs hulluimmista infrahankkeista on Valtioneuvoston linnan sisäpihalla olevan historiallisen talon purkaminen ja korvaaminen uudisrakennuksella, joka maksaisi 335 miljoonaa euroa, eli enemmän kuin asumistukien leikkauksilla voidaan saavuttaa säästöjä! Ja tämä kaikki vain valtioneuvoston väitetyn ”tilapulan” helpottamiseksi. Väkeä pitäisi heittää ulos ja paljon byrokratian vähentämiseksi ja saneerata paikalle kohtuuhintaisia asuntoja.

Yksikään puolue (myöskään nykyisestä oppositiosta) ei olisi valmis korottamaan ansiotuloveroja, sillä puolueet pelkäävät kannatuksen menetystä.

Tosiasia kuitenkin on, että valtiontaloutta ei saada tasapainoon vain leikkaamalla, vaan lisäämällä valtion tuloja.

Tulojen kasvattamiseen puolestaan ei riitä talouskasvu, joka nojaa pelkkiin odotuksiin, oletuksiin ja toiveisiin ja jota joutuu odottamaan kuin näytelmän päähenkilöä Samuel Beckettin tunnetussa tragikomediassa Godot – huomenna hän tulee.

Julkinen velka ei ole mitään muuta kuin eteenpäin lykättyä verotusta, jos talouskasvu ei budjettivajeita hoida. Se ei hoida väestön vanhenemisesta johtuvaa kestävyysvajettakaan. Silti myöskään Helsingin kaupunki ei korottaisi kuntaveroa, vaikka se on naurettavat 5,3 prosenttia (koko maassa keskimäärin 7,6), ja Helsinki velkaantuu miljoonilla joka vuosi.

Yhteisenä vastoinkäymisenä kaikilla puolueilla ja koko Suomella on ajautuminen syöksykierteeseen, jossa sekä verojen lisääminen että leikkaaminen jarruttavat talouskasvua, eikä velkajarrusta ole mitään hyötyä, kun talouskasvua ei näy mutta menot jatkavat kasvuaan.

Seuraavassa hallituksessa sopeutusten pitää painottua ansiotuloverojen progressiiviseen korottamiseen kaikissa tuloluokissa sekä julkisten infrahankkeiden, EU-johteisten menojen, kansainvälispoliittisten kulujen ja byrokratian leikkaamiseen. 

Aiheista aiemmin

Miten valtion velkaantuminen lopetetaan? (2011) 

Euroalueen tukitoimet ovat laittomia (2011) 

Euron ja EU:n ruumiinvalvojaiset (2011)  

Riippuvuuspäivä ja Suomen neljä tietä (2014)  

Thomas Piketty: kurpitsanaamio vai täytetty ankka? (2016) 

Sixten kuin ”sixteen” (2016) 

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa (2018) 

EKP:n elvytystoimet ovat talouden paukkumaissia (2019) 

Jälleenrakentaminen ja loputtomien kriisien aika (2020) 

Viimeinen sammuttaa valot (2020) 

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa (2023)

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa! (2023)

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina (2023)

Hallitus heittää kotioville hevosenpään (2023)

Kokoomuksen näkemys kannustamisesta (2023)

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue – Hallitusvalta vei hakoteille (2023)

Mitä kaikkea alati vähenevillä valtionvaroilla rahoitetaankaan? Kolme hullua pointtia (2024)

Työmiehen tuumausriihi: Kuinka kansa kiittää, kun leikkaukset alkavat, Purra? (2024)

”Kaikkein heikoimmassa asemassa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan (2024)

Hallitus ulosmittaa suomalaisten kodit asumistukileikkauksilla (2024)

Kutkuttavat kuntavaalit ovat hallituksen välivaalit (2025)

Perussuomalaiset saivat mitä ansaitsivat (2025)

Perussuomalaiset, kaatakaa hallitus tai katukaa! (2025)

Korko alas (2025) 

Kolme kiinteistökatastrofia, joiden ei toivoisi olevan totta

Opiskellessani Tampereella ja Helsingissä 1980- ja 1990-luvuilla kävin hakemassa monta vuosikalenteria Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalta. HYY tunnettiin Suomen rikkaimpana ylioppilaskuntana. Se oli kerännyt vuosikymmenien ajan veroluonteista jäsenmaksua ja sijoittanut rahansa kiinteistöhin, joiden arvo oli kasvanut, aivan niin kuin kaupunki sen ympärillä oli kasvanut.

Vanha ylioppilastalo valmistui Helsingin kaupungilta hankitulle ja syrjäisenä pidetylle paikalle vuonna 1870 ja niin sanottu Uusi ylioppilastalo viereiselle tontille 1910. Uutena opiskelijana ollessani ne molemmat näyttivät minusta vanhoilta. Niissä toimi aikoinaan osakuntia ja opiskelijoiden järjestöjä.

 

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalla on Stockmann-päivät

HYY tiedotti pitkään jatkuneiden talousvaikeuksiensa päätteeksi myyneensä molemmat ylioppilastalonsa ja neljä muuta keskustakorttelin kiinteistöä Kuntien eläkevakuutusyhtiö Kevalle, syynä 275 miljoonan euron lainojen erääntyminen ja maksuvaikeudet.

Jälkiviisaus on turhaa, ja siksi esitinkin asiaa koskevat mielipiteeni jo etukäteen.

HYY ja sen kiinteistöyhtiö Ylva syyllistyivät säälimättömään tyhmyyteen ostaessaan Helsingin kaupungilta tontin Hakaniemestä, purkamalla siltä kaksi melko uutta toimistotaloa ja rakennuttamalla paikalle korttelillisen massiivisia liikerakennuksia. Lyyra-niminen rakennushanke oli kallis ja teknisestikin ongelmallinen, koska paikalla piti louhia varovaisuutta noudattaen, jotta metrotunnelit tontin alla eivät romahda. Huonoksi investoinniksi osoittautunut Lyyra-kortteli jouduttiin pian myymään.

Luksushotellin saneeraaminen Uuteen ylioppilastaloon, Seurahuoneen talona tunnetun rakennuksen ostaminen ja Domus Gaudiumin rakennuttaminen olivat juuri sellaista luksustelua, joka ei sopinut ylioppilaskunnalle.

Tämä velkaannutti HYY:n kiinteistöyhtiön, minkä tuloksena Ylva ei ole enää pitkään aikaan maksanut ylioppilaskunnalle tuottoja, joilla ennen rahoitettiin opiskelijoiden toimintaa.

Syynä HYY:n talouden romahtamiseen oli Ylvan ylivelkaannuttaminen, samanaikainen kiinteistöjen arvon lasku ja lyhyesti sanottuna holtiton taloudenpito ja järjettömien haasteiden ja riskien ottaminen.

Varoitin asiasta tässä kirjoituksessani vuodelta 2020.

Syylliset, joista mediassa ei ole puhuttu ymmärrettävistä syistä mitään, löytyvät samoilta suunnilta kuin syylliset Suomen valtion velkaannuttamiseen. Ylioppilaskunnan vihervasemmistolaiset yleistuhlarit ja henkseleitään paukuttelevat oikeistoporvarit yhdessä polttivat ylioppilaskunnan varallisuuden omassa idealismissaan.

Ostaja oli Keva, joka hankki omistukseensa myös kadun toisella puolella olevan Stockmannin päätoimitalon vuonna 2022 noin 400 miljoonalla eurolla. Syynä tavaratalokiinteistön menetykseen oli Stockmannin tapauksessa sama kuin HYY:n tapauksessa: ylirakennuttaminen ja vastuuton kiinteistösijoittaminen. Lisänä oli järjettömien riskien otto Venäjän-liiketoiminnoissa (arvostelin Stockmannin kasvulaukkaa täällä).

Voiton sekä Ylvan että Stockmannin kaupoista korjasi eläkeläisten vakuutusyhtiö, mikäli median arvaukset HYY-kauppojen noin 200 miljoonan euron summasta pitävät paikkaansa.

HYY saattaa joutua laittamaan lihoiksi vielä kolmannenkin ylioppilastalonsa, 2008 valmistuneen Domus Gaudiumin tai osia siitä. Opiskelijat pulisevat toistensa edesottamuksista vielä pitkään. HYY-yhtymän kiinteistöhankkeita pohjustaneen ja varojen hassaamisesta vastuussa olevan Tarik Ahsanullahin (kok.) selityksiä voi lukea täältä ja täältä.

 

Haso Oy:n katastrofi on aivan kulman takana

Helsingin kaupungin asumisoikeusyhtiö Haso Oy on ajautunut pahoihin talousvaikeuksiin, joiden vuoksi yhtiön johto on heitellyt asukkaiden naamalle märkiä rättejä ja korottanut parissa, kolmessa vuodessa kuukausittaisia käyttövastikkeita sikamaisesti noin 50–60 prosentilla (kirjoitin asiasta täällä ja Yle täällä ja täällä).

Hason valtavat talousongelmat, 1,1 miljardin euron velka ja 40 miljoonan euron kumulatiivinen alijäämä ovat syntyneet kiivaan rakentamistahdin vuoksi, kun kaupunginvaltuuston penkeistä huudettiin aina vain lisää kunnallista asuntotuotantoa ja monille uusille asuinalueille kaavoitettiin 10–20 prosenttia asumisoikeusasuntoja, mikä on nykyiseen aso-kantaan verrattuna täysin epärealistista.

Tämä asetti Hason valtavien paineiden eteen. Alkuvuosina yhtiöllä ei ollut edes palkattua henkilökuntaa, vaan se porhalsi eteenpäin aavejunan tavoin. Tosin jättiläisvelka on syntynyt vasta viime vuosina, kun rakentamistahti yltyi ylikierroksille. Syynä Hason ylivelkaantumiseen on kelvoton poliittinen johtaminen, ja syylliset löytyvät samoilta suunnilta kuin HYY:n tapauksessa ja Suomen valtion velkaannuttamisessa: vihervasemmistosta ja liberaalista talousporvaristosta.

Vihervasemmisto halusi lisää asuntotuotantoa, ja Kokoomus kannatti Hason valtavia tilauksia, koska niistä hyötyi puolueen taustalla vaikuttava rakennusteollisuus. Korkosuojaukset, riskianalyysit ja puskurirahastojen keruu laiminlyötiin, kun diletantit luottivat 0-korkojen jäämiseen pysyviksi.

Nyt Haso koettaa siirtää yhtiön jättiläismäiset velat ja korot yksipuolisesti aso-asukkaiden maksettaviksi, vaikka asukkaat eivät ole voineet päättää yhtiön toiminnasta eivätkä ole kausaalisessa vastuussa yhtiön ylivelkaannuttamisesta. 

Koska vika on taaskin poliittisessa päätöksenteossa, kaupungin tulisi korjata huonossa omistajaohjauksessa tekemänsä virheet ja pääomittaa sataprosenttisesti omistamaansa Hasoa tuntuvasti, jotta sinänsä tarpeellinen aso-yhtiö voitaisiin pelastaa vararikolta.

Jälkikäteen tapahtuva pääomittaminen voidaan nähdä myöhästyneenä sijoituksena kaupungin omaan kiinteistövarallisuuteen, jonka velanhallinta ja rahoitus on alun perin arvioitu täysin väärin.

On selvää, että tähänastisia vielä rajummatkaan käyttövastikkeiden korotukset eivät riittäisi Hason velkojen korkomenoihin ja pääomalyhennyksiin.

Nyt ilmoitetut korotukset puolestaan ovat Hason asukkaille eräänlainen ylimääräinen kuntaveron korotus.

Ennusteeni on, että Haso menee nurin noin kolmen vuoden sisällä, jos kaupunki ei pääomita yhtiötä reilusti. Kaupungin ensi vuoden budjetissa oleva 2 miljoonan euron pääomitus on täysin riittämätön loiventamaan käyttövastikkeita asukaspaon pysäyttämiseksi, ja subvention pitäisi olla vähintään kymmenkertainen.

Vertailun vuoksi, saman verran kuin Hasoon (eli 2 miljoonaa) kaupunki käyttää myös muuntohuume alfa-PVP-ongelmaan, vaikka se asia kuuluu tullille, poliisille, tuomioistuinlaitokselle ja rikosseuraamuslaitokselle. Noin 8000 kodin turvaaminen olisi monta kertaa ensisijaisempi asia kuin itse itsensä lainvastaiseen päihdekierteeseen saattaneiden hyysääminen.

Hasoa ja sen asukkaita kaupunki ei tukisi millään. Ei sitten millään, vaikka asukkailla ei ole juridista aiheuttamisvastuuta Hason ongelmista. Asumisoikeuslain 33 § sallii expressis verbis yhtiötä kantaa asukkailta vain hyvän taloudenpidon mukaiset kulut – ei huonon, ei huonon. Nousseita korkokuluja ei saa siis suoraan siirtää asukkaiden maksettaviksi, eikä omakustannusmalliin viittaaminenkaan ole pätevää, koska johdon virheistä johtuvat kulut eivät ole asukkaiden omia kustannuksia.

Hason pelastaminen muutamalla kymmenellä miljoonalla olisi pikkusumma kaupungin 4,67 miljardin budjetissa, vaikka talousarvio sinänsä huutaa hoosiannaa noin 400 miljoonan euron velan voimalla. Syynä siihen ovat ylimitoitettu ilmastopolitiikka, energialaitoksen tuloutusten kuivuminen, Euroopan ympäristöystävällisimpien hiilivoimaloiden alasajo, energiapoliittinen vallankumous ja raideinfrastruktuurin superlatiivisen jäätävät rakentamiskustannukset, toisin sanoen besser wisser -vihreys, joka ottaa nyt pohjakoskeusta.

Kevyen liikenteen väyliin Helsingin budjetista löytyy jokaisena seuraavana kolmena vuonna 35–40 miljoonaa, mutta kaupunki suhtautuu täysin välinpitämättömästi Hason noin 16 000 asukkaan pelastamiseen nylkemiseltä.

Hason viherkatoista ja viljelylaatikoista ei jää jäljelle yhtään mitään, jos kaupunki vetää asukkailta matot ja lattiat alta. 

Asukkaat ovat tekemässä käyttövastikkeiden leikkaamiseksi ja Hason pääomittamiseksi kuntalaisaloitetta, jonka voi jokainen helsinkiläinen allekirjoittaa täällä.

Mikäli nyt ilmoitetut käyttövastikkeet jäävät voimaan, Hasolla asuminen on pienituloisille ja vähävaraisille mahdotonta ja parempituloisille kannattamatonta.

Asiassa on taloudellisen de facto -näkökulman lisäksi myös juridiset de jure ja ex lege -postulaatit, joista ei voida poiketa.

Kyseiset korotukset saattavat täyttää rikoslaillisen petoksen ja kiskonnan tunnusmerkit (RL 36 luku, 1,2 ja 6 §) ja olla vastoin aso-lain sisäisiä kohtuullisuuden vaatimuksia ja yhtiölle asetettuja hyvän taloudenpidon velvoitteita (AsoL 32, 33, 34 §). 

Asukaspako ja hintahäätäminen ovat jo käynnistyneet, kun muutamat asukkaat ottavat kymmenien tuhansien eurojen aso-maksunsa yhtiöstä ja jäävät Hasoon vuokralle!

Asukkaiden keskustelua Hason harjoittamasta vuokralaistamisesta Facebookissa.

Aso-asuntoja saa viimesijaisena keinona myös vuokrata, jos aso-maksun tuovia asukkaita ei löydy (AsoL 74 §). Näin aso-asuntoja valuu kuitenkin käyttötarkoituksensa ulkopuolelle markkinavuokra-asunnoiksi, mutta Hasolle se näyttää olevan jo yleiskäytäntö ja ainoa vaihtoehto.

Kun kokoomusvetoinen valtionhallitus puolestaan on tuhoamassa koko asumisoikeusjärjestelmää lainsäädännön pysyvyys- ja luotettavuusvelvoitteiden vastaisilla lainmuutoksilla, jotka se aikoo voimaan ensi vuonna, Haso ilmeisesti hyödyntää nuo vastikään vuonna 2021 säädetyn aso-lain tulevat romutukset. Mikäli vaade asuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusten purkamisesta menee hallituksen esityksenä läpi (niin kuin menee), Haso todennäköisesti aloittaa asuntojensa realisoimisen ja tarjoaa niitä ostettaviksi asukkaille tai sijoittajille.

Koska asukkailla ei ole varoja asuntojen omaksi lunastamiseen, joku muu saattaa ne ostaa, ja tämä johtaa asukkaiden vuokralaistamiseen. Näin onnen ensimmäisellä portaalla olleet aso-asukkaat pudotetaan vuokralaisuuden kaleeriorjuuteen. 

Pacta sunt servanda -oikeusperiaate velvoittaisi pitämään sopimukset voimassa, joten valtionhallitus ja omistajayhtiöt koettavat kaivaa maata aso-sopimusten alta muokkaamalla aso-lakia jälkikäteen ja murentamalla kivijalkaa, jolle sopimukset perustuvat. Se puolestaan on jälkikäteen vaikuttavan lain kiellon (ex post facto) vastaista. Tämän kaiken ei pitäisi olla mahdollista oikeusvaltiossa eikä pahimmissakaan painajaisissa, mutta se on mahdollista Hason toteuttamien hintahäätöjen todellisuudessa. 

Haso hallinnoi noin 204 miljoonan euron arvosta aso-asukkaiden asumisoikeusmaksuja, eikä Haso selviä niiden palauttamisesta, mikäli kymmenenkin prosenttia asukkaista ottaa rahansa ja lähtee eikä uusia aso-maksun tuovia asukkaita saada tilalle.

Kaupungin kannattaisi siis pääomittaa Hasoa etukäteen, koska siten pääomitus voitaisiin suunnata käyttövastikkeiden alentamiseen eikä asukaspakoa syntyisi. Jos taas kaupunki myöhästyy pääomittamisessa, joudutaan koko subventio käyttämään aso-maksujen palauttamiseen lähteville asukkaille, eikä käyttövastikkeita voida alentaa yhtään.

Hason kassa puolestaan on tyhjä ja pyörii kaupungin takaaman velan rahalla. 

Uusia aso-asukkaita Hason kuplaantuneesta hakija-arkistosta ei nykyisillä vastikehinnoilla tule. Se on varma, ja mainostaminen on epätoivoista tekojen puhuessa puolestaan. Haso on pettänyt omat ja järjestelmälupauksensa ennustettavasta ja pitkäaikaisesta asumisesta tavalla, joka vastaa sopimuspetoksia ja markkinointipetoksia.

Itse en tiedä yhtään epäluotettavampaa asumismuotoa kuin Haso. Totuus on, että kenenkään ei kannata sijoittaa kymmeniä tuhansia euroja kynnysrahaa päästäkseen maksamaan liki markkinavuokratasoista käyttövastiketta.

Haso johto ei ymmärrä, mistä puhuu, vedättäessään käyttövastikkeita markkinavuokrien pintaan.  

Hason käyttövastikkeiden vertaaminen markkinavuokriin on joka tapauksessa väärä vuokravertailun peruste, koska laissa (AsoL 33 §, 3, mom.) ei puhuta markkinavuokrista, vaan kyseinen sana mitätöitiin hallituksen esityksestä (HE189/2020vp) eikä sitä viety Asumisoikeuslakiin (393/2021).

Olisi lisäksi epäjohdonmukaista, että aso-yhtiö saisi valtion tuet ja takaukset mutta voisi silti pitää vastikekantonsa vertailukohtana ja kattona vapaarahoitteisten asuntojen vuokria. Lisäksi jokainen Hason asukas on valittu taloudellisin sosiaalisin perustein (AsoL 13 §), joten markkinavuokrat olisivat siksikin väärä vertailukohta. 

Hason asukkaiden joukossa on suuri määrä vähävaraisia ja pienituloisia yksinhuoltajia, lapsiperheitä, työttömiä, pienyrittäjiä ja eläkeläisiä, joiden talous ei veny yhtään ja joita kaupunki yhtiönsä kautta runtelee perustuslaillisen kodinturvan (PeL 19 §, 4 mom.) vastaisesti.

Ei ole myöskään takeita aso-maksujen saamisesta koskaan takaisin mahdollisesta konkurssipesästä.

Hasolla on optimististen arvioiden mukaan varallisuutta noin 1,4 miljardin arvosta, mutta rahat ovat seinissä kiinni, kuten asukkaiden aso-maksutkin. Likviditeetti on olematon, koska asunnot ovat realisoimiskelvottomia (niin kuin niiden pitääkin olla), ja myös konkurssissa varallisuuden arvo romahtaisi suuren määrän tullessa kerralla kaupan.

Siinä tapauksessa asukkaiden ovelle ilmestyisi uusi isäntä uusine vaatimuksineen, kuten Kojamon tapauksessa heti sen jälkeen, kun sosiaalista asuntotuotantoa rakennuttanut ja niin sanottua punapääomaa sisältänyt entinen VVO vietiin pörssiin (aiheesta täällä ja täällä).

Juuri asukkaiden vuokralaistamista Haso ilmeisesti tavoittelee yhdessä kokoomusjohtoisen valtionhallituksen ja ministeriön kanssa. Kotien myyminen Hason asukkaiden alta on mahdollista toki jo nykyisenkin Asumisoikeuslain 88 §:n nojalla, jos asunnot ovat pääosin muussa kuin aso-käytössä, ja siksi aso-asukkaiden vuokralaistaminen on Hasolle niin tärkeää.

Hason johto tyynnyttelee asukkaita jokavuotisilla lupauksilla, joiden mukaan ensi vuotta seuraaville vuosille ei tulisi enää radikaaleja tasokorotuksia. Sitten tuleekin postiluukusta kysymys, ostatko omaksi vai jäätkö uuden pehtoorin vuokralaiseksi. 

Lue ihmeessä analyysini siitä, mitä kulissien takana on meneillään, täältä. Haso kävelee valtionhallitusta vastaan ja koettaa estää asukaspaon tyhjillä puheillaan, pehmityksellään ja kypsyttämisellään aina siihen asti, kunnes aso-lain muutokset astuvat voimaan, ja talojen realisoiminen ja asukkaiden vaihtaminen alkavat toden teolla.

Yhteistä HYY:lle, Stockmannille ja Hasolle ovat ylirakentaminen, ylivelkaannuttaminen ja johdon tekemät dynamiittityhmyydet.

Yhteistä on myös se, että näiden kiinteistöjen entiset asukkaat ovat vuokralaisia entisissä rakennuksissaan.

Myös Hasolla on edessään HYY:n ja Stockmannin kohtalo, saneeraus ja myynti, jos kaupunki ei Hasoa pääomita. Ja pian.

---

Päivitys 9.1.2026: Helsingin kaupungin Hasolle myöntämistä 2 miljoonasta eurosta ei ole toistaiseksi myönnetty lanttiakaan käyttövastikekorotusten leikkaamiseen. Vertailun vuoksi, kaupunki alkaa jakaa alfa-PVP-ongelmaan myönnetystä 2 miljoonasta eurosta lahjakortteja muuntohuumeen käyttäjille, koska ”palkkiohoito” on kustannustehokas ”sisäänheittotuote”. Mitä noiden seinähullujen kaupunkipoliitikkojen kanssa pitäisi tehdä? Syöttää haikaloille?

 

Aiheista aiemmin

Taas uutta luksuslinnaa ulkomaalaisille tutkijoille

Stockmann-Suomi

Hallitus jatkaa asumisoikeusjärjestelmän tuhoamista – Haso Oy vauhdittaa katastrofia vastikekorotuksilla