Ukrainan rauhanaloitteissa on kolme outoa asiaa.
Ensinnäkin (1) rauhantekijät tai sellaisina esiintyjät jakavat Ukrainan mineraalivaroja hintana aiemmasta tuestaan, ikään kuin asiasta olisi kirjoitettu velkakirja tukia luovutettaessa. Ei tietääkseni ole, vaan apu on perustunut lainaamisen sijasta hyväntekeväisyyteen. Jos taas mineraalisopimus nähtäisiin korvauksena, sekin olisi outoa, sillä sotakorvauksista voitaisiin päättää eri osapuolten kesken vasta rauhansopimuksessa, ja maksajaksi kuuluisi aikamme merkittävin roistovaltio Venäjä ja tuomiolle tuhoisin murhaaja Vladimir Putin sekä hänen hallintonsa.
Toiseksi (2) rauhaa hierotaan kapealla kauppiaan järjellä, jossa mikä tahansa ”diili” nähdään oikeutettuna, kunhan se perustuu taloudelliseen tai sotilaallista voimaa koskevaan vaihtosuhteeseen. Näin ohitetaan se, että tähän asti sotaa on käyty etupäässä poliittisten järjestelmien ja arvomaailmojen puolesta. Nyt aloitetussa keskustelussa poliittiset arvot eivät vaikuta painavan mitään, kunhan rauhanteko kannattaa taloudellisesti ja silloinkin etupäässä Yhdysvalloille, Ukrainan ollessa selkä seinää vasten ikään kuin maan pitäisi antautua sekä länteen että itään.
Kolmanneksi (3) rauhantunnusteluihin on liitetty kysymys Ukrainan EU- ja NATO-jäsenyydestä. Ukrainan liittymistä molempiin on suorastaan perusteltu sillä, että Ukraina käy sotaa. Puutunkin nimenomaan tähän asiakohtaan.
Todellisuudessa Ukraina ei voi liittyä kumpaankaan juuri siksi, että Ukraina käy sotaa.
Ukraina ei täytä EU:n eikä NATOn jäsenyysehtoja
Euroopan maat ovat korostaneet julkilausumissaan, että Ukraina halutaan jäseneksi Euroopan unioniin.
Tämän on täytynyt olla pelkkä vertauskuvallisen tuen ilmaus, koska tosiasia on, että Ukraina ei täytä EU:n jäsenyysehtoja. Lainsäädäntöä pitäisi uudistaa ja korruptiota kitkeä vuosien ajan, jotta jäsenyysehdot täyttyisivät.
Ukraina ei täytä myöskään NATOn jäsenyysehtoja sen enempää teknisessä mielessä kuin turvallisuuspoliittisessakaan merkityksessä. Asia on kaukainen kuin Kaukasia itse.
On kysyttävä, miksi molempia jäsenyyksiä alleviivataan länsimaiden poliittisissa kannanotoissa, vaikka Ukrainan EU- tai NATO-jäsenyydellä ei ole toteuttamiskelpoista pohjaa lähitulevaisuudessa mahdollisesti aloitettavissa rauhanneuvotteluissa.
Kyse on ollut juuri tuosta sympatian symboloimisesta.
Ainoa asia, jonka EU- ja Nato-maat voisivat tuoda rauhanneuvotteluihin (mikäli niihin päätyvät), on vaatimus, että Ukrainalla säilyy mahdollisuus hakea jäseneksi kumpaankin organisaatioon, mutta asiasta ei päätetä rauhanteon yhteydessä mitään muuta.
Sellaista päätöstä, että Ukraina (tai jokin muu maa) ei voisi hakea jäsenyyttä jossakin organisaatiossa, ei mikään organisaatio voisi tehdä.
Liitokunnat, valtioliitot, yhdistykset ja muut yhteenliittymät eivät yleensäkään tee negatiivisia päätöksiä, joilla jokin taho ennakolta suljettaisiin pois. Toisaalta mikään muukaan taho, kuten Venäjä, ei voi eikä sen pidä päättää siitä, mitä Ukraina, EU ja NATO päättävät keskenään, koska se merkitsisi – ei vain Ukrainan – vaan myös EU:n ja NATOn suvereniteetin menetystä.
Ainoa järjellinen poliittinen menettelytapa on siis ovien pitäminen auki tai ainakin lukitsemattomana, kuten Suomen NATO-jäsenyyttä tavoiteltaessa.
Ukrainaa ei pidä naarata EU:hun eikä NATOon
Sitten on muutama ratkaisevan tärkeä kysymys, joista ei ole konsensusta länsimaissa ja joita ei ole juuri käsitelty sen enempää politiikassa, hallinnossa kuin medioissakaan.
Pitäisikö Ukranan ylipäänsä kuulua Euroopan unioniin tai NATOon tai molempiin? Millaisia EU ja NATO olisivat, jos Ukraina olisi niiden jäsen?
Putin ei varmasti olisi hyökännyt, mikäli Ukraina olisi ollut jäsen molemmissa tai jommassakummassa.
Mutta entä nyt? Pitääkö Ukrainaa houkutella tai aktiivisesti integroida Euroopan unioniin ja NATOon?
Pohditaanpa hetken, mitä merkitsisi, jos huomattavasti ongelmattomampi maa Turkki olisi Euroopan unionin jäsen. EU on potenut suuria tuskia jo Unkarin ja Puolan hangoittelun takia. Kuinka vaikeaa päätöksenteko olisi, jos Turkki olisi jäsenenä EU:ssa omine vaatimuksineen ja visioineen?
NATOssa Turkki tunnetusti on. Turkki aiheutti lähes ylitsepääsemättömät vaikeudet Suomen ja Ruotsin NATO-tielle, vaikka maidemme asiat ovat paremmassa kunnossa kuin Turkin omat.
Organisaatioilla on taipumus tulla sitä tehottomammiksi ja toimintakyvyttömämmiksi mitä enemmän niissä on eripuraisia jäseniä. Juuri sellainen EU:sta on jäsenmäärän kasvun myötä tullut. Sama pätee NATOon. YK on oivallinen esimerkki paperitiikeristä, jossa edes turvallisuusneuvosto ei saa aikaan mitään, koska yksi hangoitteleva maa voi työntää kapuloita rattaisiin.
Nähdäkseni EU ja NATO eivät tarvitse uusia jäseniä. Molemmat ovat vesittyneet ja väsähtäneet nimenomaan jäsenmäärien kasvun vuoksi.
Hullunkurista on, että molempien paisuttamista pyritään perustelemaan vaikutusvallan kasvattamisella, vaikka jatkuvan laajenemisen myötä päätöksenteko kangistuu ja organisaatio mätänee sisältä lahopuun lailla.
EU:n ja NATOn jäsenyysasiat eivät kuulu rauhanneuvotteluihin
Tämä voi kuulostaa kyyniseltä, mutta käsitykseni mukaan Ukraina ei olisi oikeassa paikassa ollessaan NATOssa – ja vielä vähemmän Euroopan unionissa.
Ukrainan kieli, kulttuuri ja poliittis-metafyysinen perinne poikkeavat olennaisesti eurooppalaisesta. Elämänmeno on erilaista lukuunottamatta maan läntisimpiä osia, jotka aikoinaan kuuluivat Puolaan.
Joku voi katsoa Euroopan itäisen rajan kulkevan Uralia pitkin, mutta hänellä täytyy olla kartantekijän kakkulat silmillään. Ukraina kuuluu ontologiseen Eurooppaan ja metafyysiseen luomukseen nimeltä ”Eurooppa” yhtä vähän kuin Turkki.
Jos Turkki olisi EU:n jäsen, EU:n ulkoraja kulkisi Syyriaa, Irakia ja Irania pitkin. Eurooppa ei ole siellä. Eurooppa ei ole myöskään Ukrainan itäisillä rajamailla.
Nähdäkseni Ukrainan EU-jäsenyyttä ja NATO-jäsenyyttä ei tule pitää poliittisena tavoitteena.
Asian ei myöskään pitäisi kuulua mahdollisten rauhanneuvottelujen pöytään. Sodan päättämiseen ja rauhan solmimiseen ei voida eikä pidä liittää mitään sellaista lupausta, jossa Ukrainalle annettaisiin ikään kuin sitoumus jäsenyyden hyväksymisestä etukäteen, ennen kuin mitään hakemusta on edes jätetty.
Menettely olisi juridisesti nurinkurinen. Ei mikään tuomioistuinkaan voi antaa tuomiota ennen syytettä ja oikeudenkäyntiä, eikä mikään viranomainen voi antaa ratkaisua ennen kuin ratkaisua on haettu.
Tässä mielessä on sangen omituista ja ristiriitaista, että Ukrainan EU-jäsenydestä ja NATO-tiestä on annettu pitkälle meneviä myöntäviä julistuksia, vaikka maa on sodassa, joka jo sinänsä estää jäsenyydet, ja olojen saattaminen lähemmäksi jäsenehtojen täyttymistä on vuosikymmenten työn takana.
Käytännön ongelmana on myös jäsenyysaloitteiden epämääräisyys. Nythän ei ole selvyyttä edes siitä, missä Ukrainan rajat kulkevat, joten EU- ja NATO-asioiden liittäminen mahdollisten rauhanneuvottelujen yhteyteen johtaisi välittömään konfliktiin tai syventäisi sitä.
Ukrainan EU- ja NATO-jäsenyys hajottaisi molemmat liitot
Muistellaanpa hieman lähihistoriaa. Jugoslavian hajoamissodissa syntyneet maat eivät ole vieläkään EU:n jäseniä, vaikka väkivaltaisuuksien päättymisestä on yli kaksi vuosikymmentä. Serbia on kyllä jäsenehdokas, mutta Bosnia-Hertsegovina ja Kroatia eivät ole.
Myös Ukrainan EU-tiestä tulisi hyvin pitkä. NATOon on voitu kelpuuttaa Kroatian, Montenegron ja Pohjois-Makedonian tapaisia horjahtelevia sirpalevaltioita, joten Ukrainan jäsenyys NATOssa voi olla ainakin periaatteessa lähempänä kuin EU-jäsenyys.
Asiassa olisi sekä EU:n että NATOn tehtävä perusteellinen periaateharkinta, joka koskee sitä, kaivataanko niihin enää lainkaan uusia jäseniä.
Omasta mielestäni (1) Ukrainan ei tulisi kuulua kumpaankaan, vaan sen asema ja turvallisuus olisi järkevintä järjestellä omana erityistapauksenaan. Todennäköisesti näin myös joudutaan tekemään olosuhteiden pakosta.
Toisaalta (2) asiasta ei pitäisi tehdä Ukrainan tai EU:n ja NATOn omia käsiä sitovaa ja tulevaisuutta määräävää kielteistä eikä myönteistä päätöstä mahdollisten rauhanneuvottelujen osana.
Kolmanneksi (3) Ukrainan mahdollisuus hakea jäseneksi täytyy luonnollisesti pitää avoinna suhteessa tulevaisuuteen niin, että jäsenyysehtojen täyttyessä hakemus voidaan kyllä käsitellä.
Yhdysvallat ja Saksa ovat oikeassa jo viime vuonna esittämissään kannanotoissa, että Ukrainan ei pitäisi kuulua NATOon.
Asioiden ollessa nykyisellä tavalla Ukrainalle pitää riittää passi Eurovision laulukilpailuihin, mutta maan kampeaminen vängällä väkisin länsiliittouman jäseneksi ei toisi maanosaamme rauhaa.
Pahimmillaan Ukrainan konfliktiherkkyys tulevaisuudessa voisi käynnistää Venäjän ja NATOn välisen aseellisen konfliktin tai sodan, jos ja ilmeisesti kun Putinin sotarikollinen hallinto jää rauhanteon yhteydessä ennalleen.
Kokonaisuutena tarkastellen Ukrainan sodan rauhantunnusteluilta puuttuu koordinaatio täysin. Ohitettu on lisäksi kysymys hyökkäyssodan käynnistäneen Venäjän hallinnon saattamisesta oikeudelliseen vastuuseen. Nyt sen kanssa hierotaan sopimuksia ja käydään kauppaa!
Putin ja hänen hallintonsa ovat tämän vuosituhannen ylivoimaisesti pahimpia ryöstömurhaajia ja rikollisia, joiden ei pitäisi voida paeta valtiokilven taakse. Kremlin regimelle kuuluisi kyyti Haagiin, asianmukaiset syytteet ja tuomiot niiden mukaisesti.
