Maahanmuutto Japanissa

Japanilla on miellyttävä omaleimainen kulttuurinsa, jossa harmonian ja tasapainon periaatteet ulottuvat käytännön elämästä henkisen mielenrauhan tavoitteluun. Yksi syy japanilaisten kehuttuun kohteliaisuuteen voi puolestaan olla se, että ahtaasti asutussa maassa väestönpaljous ohjaa välttämään konflikteja. Suomea vain vähän suuremmalla alueella asuu 127 miljoonaa ihmistä.

Japanin ulkopolitiikan merkittävä piirre on, että maa suhtautuu avoimen penseästi ulkomaalaisten maahanmuuttoon. Tämä on ymmärrettävää korkean väestöntiheyden vuoksi, eikä ystävällisyyden ja maahanmuuton rajoittamisen välillä nähdäkään mitään ristiriitaa: turismia ja kansainvälistä kanssakäymistä pidetään eri asioina kuin pysyvää maahanmuuttoa, kiinteistöjen omistusta ja kansalaisuuden myöntämistä. Ja eroahan näillä asioilla tietysti onkin.

Tämän politiikan tuloksena Japanin väestö on varsin yksiaineksinen: 98,5 prosenttia väestöstä on japanilaisia. Maahan muuttaneita vähemmistöjä ovat korealaiset (0,5 prosenttia väestöstä), kiinalaiset (0,4 prosenttia) ja Japaniin palanneet brasilianjapanilaiset. Maassa asuu myös parisataatuhatta Filippiineiltä tullutta ja muutama kymmenentuhatta Perusta muuttanutta.

Väestön yksiaineksisuutta ei pidetä jäänteenä nationalismin aikakaudelta, sillä Japani on pyrkinyt hillitsemään väestönkasvua ja torjunut maahanmuuttoa pelkästään määrällisin eikä rodullisin perustein. Väestön geneettisen yksiaineksisuuden ei myöskään pelätä johtavan degeneraatioon, sillä japanilaisia pidetään yhtenä maailman älykkäimmistä kansakunnista, ja PISA-tutkimuksen mukaan japanilaislasten koulumenestys on suomalaisten tavoin huippuluokkaa. Voi olla, että tässä suhteessa geneettisellä kumulaatiolla on ollut myös myönteinen vaikutus. Lisäksi japanilaisilla on yksi maailman korkeimmista elinajanodotteista, noin 82 vuotta.

Japanin väkiluvun on ennustettu putoavan sataan miljoonaan vuoteen 2050 mennessä ja 67 miljoonaan vuoteen 2100 mennessä. Huvittavaa onkin, että tämän toivotun vähenemisen käynnistyttyä muutamat yliopistotutkijat ja sosialistit ovat ehdottaneet huoltosuhteessa näkemänsä ongelman ratkaisuksi maahanmuuttoa. Kyseinen vaihtoehto ei ole tosin saanut kannatusta, sillä Japaniin muuttaneiden ulkomaalaisten sopeutumisessa on jo nyt havaittu suuria ongelmia.

Japanilaisten suosima konservatiivisuus sisältyy harmonian ja tasapainon kulttuuriin. Sen yksi piirre on elinikäisen työpaikan periaate: suuryritykset palkkaavat työntekijät koko työuran mittaiseen työsuhteeseen. Tämä voi säästää sekä työntekijää että työnantajaa turhalta stressiltä ja auttaa ylläpitämään yhteishengen kulttuuria. Juuri sen varaan rakennettiin Japanin talousihme 1960- ja 1970-luvuilla. Vastaava kansallisen edun tunnustaminen ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat välttämättömiä kaikkialla, missä luodaan menestyviä kansantalouksia. Aasian maissa tämä näköjään osataan, kuten tiedämme myös Intian ja Kiinan talousnoususta.

Muutoin japanilaiset pitävät länsimaista elämäntapaa, tekniikkaa, teollisuutta ja tapoja pelkkinä pintailmiöinä. Niiden alla elää Japanin oma kulttuuri. Paikoin kulttuurit ovat ajautuneet myös ristiriitoihin. Länsimaista elämäntapaa käsitellään Japanissa pelkkänä välineenä tai kuorena, joka on milloin tahansa riisuttavissa pois. Kyseessä on jäljittelyn tulos. Se on ollut helppo opiskella ulkopuolelta katsellen, ja tarpeen tullen siitä on myös helppo luopua.

Japanin tunnetuimpia maahanmuuttajavaikuttajia on muuten suomalaissyntyinen Marutei Tsurunen (alun perin Martti Turunen), joka on Japanin parlamentin ylähuoneen ensimmäinen länsimaalaissyntyinen jäsen. Vuonna 1940 syntynyt Tsurunen lähti 1960-luvulla Japaniin ja sai Japanin kansalaisuuden vuonna 1979 vaihdettuaan virallisen nimensä japaninkieliseen muotoon, kuten kansalaisuuden saaminen edellyttää.

Tiukoissa kansalaisuusehdoissa näkyy japanilaisten itsearvostus ja oman kulttuurin kunnioitus. Hyvästä itsetunnosta kasvaa aito kulttuurien moneus, ja juuri tämäntapaisilla ehdoilla ja rajoituksilla pidetään yllä todellista kulttuurien erilaisuutta: aitoa monikulttuurisuutta.