Nauruhermot ovat olleet koetuksella opetus- ja kulttuuriministeriön julkaistua Sivistyskatsaus 2023 -raportin, jonka mukaan nuorten oppimistulokset ja koulutuksen taso ovat heikentyneet Suomessa nopeasti vuodesta 2006 lähtien.
Ylen uutisen mukaan ”esimerkiksi lukutaidon ja matematiikan osaamisen heikkeneminen vastaa tutkimusten mukaan yli vuoden ja joidenkin aineistojen mukaan jopa kahden vuoden oppimista”.
Romahdus on ollut dramaattista, sillä OECD-maiden Pisa-vertailuissa suomalaisnuoret sijoittuivat vielä parikymmentä vuotta sitten kärkeen. Yleisradio ei tarkemmin avannut ministeriön selvityksen sisältöä, mutta se on samansuuntainen viime lokakuussa julkaistun Pisa-tutkimuksen kanssa. Myös tuolloin leviteltiin käsiä ilmiön selittämättömyyden vuoksi.
Selitysten runsaudensarvi
Kiveäkään ei ole jätetty kääntämättä kaikkien mahdollisten syiden ja tekosyiden löytämiseksi siihen, miksi tutkimus joutui jälleen antamaan koulumenestyksen taantumisesta lohduttoman kuvan.
Ilta-Sanomien haastattelemilta opettajilta lehteen pääsivät valittelut ”opetusmenetelmien puutteista”, ”digitalisoitumisesta” ja ”opetussuunnitelmien osaamistavoitteiden kohtuuttomuudesta”. Mahdollisina syinä pidettiin ”kaunokirjoituksesta luopumista”, ”stressiä”, ”opetusryhmien suurta kokoa” ja sitä, ettei kaikkea ”turhaa” ole karsittu pois (myös olemattomat tekijät siis huomioitiin).
Selityksenä siihen, miksi maahanmuuttajien ja muun väestön oppimistulosten ero on Suomessa länsimaiden suurinta, piti Ilta-Sanomien anonyymisti haastattelema erityisopettaja ”Kirsti” sitä, mikä kelpaa selitykseksi kaikkeen: resurssipulaa!
Lehti kaivoi esiin myös eläkeläisprofessori Liisa Keltikangas-Järvisen, joka ”luokkayhteiskunnan” paluuta peläten oli varmasti oikeassa siinä, että ”meillä on OECD-maiden suurin ero oppimistuloksissa kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten välillä.” Hän ennusti, että ”[n]ämä tulokset ovat jonkun ajan päästä nähtävinä yhteiskunnallisina ongelmina”.
Professorin viisaudesta vakuuttuakseen ei tarvitse kuin vilkaista Ruotsiin, jossa vallitsee jatkuva ”erityistilanne” aivan niin kuin Putinin eufemismeissa. Mutta missä ongelmien juurisyy ja vika oikein piilee?
Myös kaiken vallan ja viisauden lähde Helsingin Sanomat poti harvinaista neuvottomuutta jutussaan ”Oppimistulokset romahtavat, eikä kukaan tunnu tietävän miksi – Mitä kouluissa on tapahtunut?”
Haastateltiin akatemiaprofessoria, sosiologia ja muita arvaajia. Lamentaatiomaisesti todettiin, että ”[v]alitettavasti maahan muuttaneiden ja tänne syntyneiden kesken ero koulumenestyksessä on suuri.”
Ilmiö ei ole kuitenkaan itsensä syy eikä selitys.
Vasemmistoliittolainen opetusministeri Li Andersson kiekaisi väliin, että koulutuksen määrärahaleikkausten vuoksi ilmiötä osattiin odottaa, opetukseen tarvitaan lisää rahaa ja huonoista oppimistuloksista ei pitäisi syyllistää maahanmuuttajataustaisia lapsia.
Tuossa oli jo ikään kuin aavistus siitä, mihin tason lasku perustuu, mutta ongelma ei ratkea vasemmiston patenttiratkaisulla: kynsimällä koulutukseen lisää rahaa.
”On lisättävä koulutusta!” ”On lisättävä resursseja! ”Ja on lisättävä koulutuksen resursseja!”
Koulutusta kouluttelun päälle ja siihen liittyvää resurssien lisämistä esitetään ratkaisuksi kaikkeen, vaikka ihmiset eivät muuttuneet fiksummiksi myöskään siten, että opistojen nimikyltteihin vaihdettiin ”korkeakoulu”, ja näin saatiin melkein yliopistopaperit kaikille. Eipä ihme, että taso suhteellisesti romahti korkea-asteenkin piirissä.
Suomessa on käyty kouluja hyvällä menestyksellä nykyistä paljon heikompien määrärahojen vallitessa, ja kouluihin on kuljettu potkukelkkaa työntäen susien ulvoessa kuutamolla. Miksi kaupunkilähiöiden maahanmuuttajavaltaisissa kouluissa oppimistulokset ovat kurjimpia ja mikään ei toimi?
Kyse ei liene vain varallisuuden ja sosiaalisen lokaation välisestä korrelaatiosta tai hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin kierteistä, joiden vaikutuksesta koulumaailmaan kirjoitin jo täällä.
Mikäli selitykset eivät löydy opettajakunnasta, luokkahuoneista, pulpettien vääristä asennoista, puuttuvista väliseinistä ja muista aineellis-immanenteista tekijöistä, voi selitystä etsiä oppilasaineksesta. Tällainen syiden hakeminen ei ole psyykkis-sosiaalista syyllistämistä vaan tieteellistä syillä selittämistä.
Nähdäkseni ministeriö, media ja yliopistojen palkkapiiat olisivat voineet haudata tärkeimmän selitysvaihtoehdon pienemmälläkin maalailulla.
Pandoran lipas auki
Rationaaliseen päättelyyn turvautuva Sherlock Holmes oli myös lateraalin ajattelun mestari. Järkijaakko David Humen giljotiinia mukaillen hän loihe lausumaan: ”Kun kaikki todennäköiset vaihtoehdot on suljettu pois, täytyy jäljelle jäävän – onpa se kuinka epätodennäköinen tahansa – olla oikea syy.”
Pandoran lipasta raotti Perussuomalaisia aktiivisesti seuraava Iltalehden toimittaja Mika Koskinen, joka antautui otsikoimaan pääkirjoituksensa sanoin ”Oppimisen tason romahdus johtuu myös maahanmuutosta”. Mutta hänkään ei sanonut, mikä sen maahanmuutossa aiheuttaa. Tuekseen hän julkaisi kirjoituksen ”Tutkimus: Maahanmuuttajataustaiset lapset jäävät kouluissa muista jälkeen”.
Yllätys tämä ei tietenkään ollut. Professori Jouni Välijärvi totesi valtioneuvoston vuonna 2021 julkaisemaa selvitystä varten lausunnossaan näin (s. 68):
”Peruskouluaan päättävät nuoret, jotka ovat muuttaneet Suomeen muista maista (1. polven maahanmuuttajat) tai joiden vanhemmat ovat ennen lapsensa syntymää, tulleet Suomeen (2. polven maahanmuuttajat), menestyvät oppimistulosten vertailuissa selkeästi muita oppilaita heikommin.
1. polven muuttajien osalta havaittu ero vastaa lukutaidossa jopa kolmen vuoden, luonnontieteissä runsaan kahden ja matematiikassa noin kahden vuoden opintoja. Vastaavasti 2. polven maahanmuuttajanuoret ovat keskimäärin jäljessä lukutaidossa ja matematiikassa runsaan vuoden ja luonnontieteissä runsaan 1,5 kouluvuoden opintoja vastaavan pistemäärän.
Muistettakoon, että jälkimmäiset ovat käyneet täysimittaisesti suomalaisen peruskoulun. Silti erot muihin Suomessa syntyneisiin nuoriin on huomattavan suuria. Osaamisen erot ovat molempien ryhmien osalta OECD-maiden suurimpia, ja myös pohjoismaisessa vertailussa huomattavasti naapureitamme suurempia.”
Tämä on karu totuus, jonka vuoksi Kansalliselle koulutuksen arviointikeskukselle (Karvi) tuli kiire kääntää huomio pois maahanmuuttajataustaisten synnynnäisistä ominaisuuksista heidän kielitaitoonsa ja syyttää kehnoista oppimistuloksista muita oppilaita huonompia viestintätaitoja.
Niinpä Karvi julkaisi 17.1.2023 vuodesta 2018 käynnissä olleen pitkittäistutkimuksen, jossa seurattiin oppilaiden taitojen kehittymistä matematiikassa ja äidinkielessä läpi perusopetuksen. Tutkimuksen mukaan heikkojen oppimistulosten kärkeen sijoittuvat muuta kuin suomea tai ruotsia pääkielenään käyttävät ”S2-lapset”.
Selvityksestä kävi ilmi, että niin sanotut S2-oppilaat eivät kolmannen luokan alussa yltäneet edes sille tasolle, jolla heidän luokkatoverinsa aloittivat koulunkäynnin. Mikäli koulussa on yli 5,3 prosenttia S2-oppilaita, osaamisen kehittyminen on keskiarvoa heikompaa koko koulussa.
Huomio vietiin teknistä kirjainlyhennettä käyttäen kielipolitiikkaan, ja samalla uskoteltiin, ikään kuin selvitys olisi jotenkin tieteellisempi, kun maahanmuuttajatausta ja kaikki muut siihen liittyvät ominaisuudet ovat käännetyt pelkäksi vieraskielisyydeksi.
Pelkän vieraskielisyyden ei pitäisi kuitenkaan aiheuttaa oppimistaantumaa; pidetäänhän kansainvälisiä kouluja suorastaan eliittikouluina. ”Metrosuomen” puhumisella viitattaneen lähinnä itäiseen Helsinkiin kasautuneisiin kieliongelmiin ja sitä kautta afrikkalaisperäiseen ja lähi-itäläislähtöiseen nuorisoon.
Edelleen voitaisiin kysyä, miksi sitten maahanmuuttajataustaiset pysyvät vieraskielisinä tai kielipuolisina sukupolvesta sukupolveen.
Tässäkään ongelmia monisanaisesti kuvailevassa tutkimuksessa ei kiinnitetty huomiota oppilasainesten älyllisiin eroihin. Selvityksen lähtökohtana oli pidetty vain tuloksiin kategorisesti vaikuttavaa jakoa kotimaisia kieliä ja muita kieliä käyttäviin, jolloin ei ollut mikään ihme, että puolikielisillä havaittiin oppimisvaikeuksia tuossa inkluusioon, eli erilaisten oppilasryhmien sekoittamiseen, perustuvassa opetusjärjestelmässä.
Inkluusio puolestaan nojaa vasemmistolaisperäiseen näkemykseen tasa-arvosta: kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia, joten kaikki ovat samanlaisia ja siten ohjattavissa samanlaiseen opetukseen.
Älykkyyden vaikutus oppilasryhmien koulumenestykseen olisi tutkittava perin pohjin
Kukaan ei ole vaivautunut kysymään, millä tavoin oppilaiden erilainen älykkyys ja lahjakkuus ovat voineet vaikuttaa oppimistuloksiin. On toisteltu vain ilmiötasolla havaittua ongelmaa: maahanmuuttajataustaiset oppivat huonommin, jäävät jälkeen ja osoittavat keskimäärin selvästi heikompia tuloksia.
Keskeinen tutkimuskysymys olisi: Missä määrin asiaan vaikuttaa se, että suuri osa Suomeen tulleista maahanmuuttajista on saapunut Afrikasta ja Lähi-idästä alueilta, joilla keskimääräinen älykkyysosamäärä on olennaisesti alempi kuin Suomessa ja muissa Euroopan maissa, alimmillaan jopa 70 pisteen tasolla?
Professorit Richard Lynn ja Tatu Vanhanen tutkivat älykkyyden vaikutusta kansakuntien taloudelliseen menestykseen teoksissaan IQ and the Wealth of Nations (2002) ja Intelligence, A Unifying Construct for the Social Sciences (2012). Lynn myös jatkoi tutkimusotettaan David Beckerin kanssa kirjoittamassa kirjassaan The Intelligence of Nations (2019).
Eri kansanryhmien älykkyyttä koulumenestyksen selitystekijänä arvioivaan ja mittaavaan tutkimukseen on turha odottaa resursseja ja rahaa sen enempää Suomen Akatemialta, yliopistoilta kuin yksityisiltä säätiöiltäkään, sillä tutkimuksen lähtökohta leimattaisiin suorasukaisesti ”rasistiseksi”.
Kukapa voisi unohtaa vähemmistövaltuutettuna toimineen Mikko Puumalaisen tapaa saattaa Tatu Vanhanen tieteellisen toimintansa vuoksi valtionsyyttäjän tutkittavaksi epäiltynä ”kansanryhmää vastaan kiihottamisesta”? Tosiasiassa Vanhanen oli tehnyt ansiokasta tutkimusta, ja epäiltyinä olisivat pitäneet olla Puumalainen ja valtionsyyttäjä perustuslain 16 §:n mukaisen tieteen vapauden loukkaamisesta.
Syitä oppimistulosten heikentymiseen Suomen kouluissa ei ole luotettavasti selvitetty, ennen kuin eri oppilasryhmien, kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten ryhmien älykkyydessä ja lahjakkuudessa olevat erot ja niiden vaikutukset oppimistuloksiin on tutkittu kattavilla kokeellisilla testeillä.
Tällainen kysymys ei ole koirapilli, kiertoilmaus eikä muu välttelevä puheenvuoro vaan tieteellisen kriittisyyden ja metodologisen ajatuskurin sanelema velvoite. Sen sijaan verukkeena voi toimia tekniseltä vaikuttava lyhenne ”S2”, joka typistää väestöryhmien väliset erot pelkästään kielipoliittisiksi ja jonka takana on helppoa vältellä vastaamista älykkyydessä vallitsevia eroja koskeviin kysymyksiin.
Pelkkä kielitaito taas ei ole tae älykkyydestä eikä ajattelukyvystä. Sen tiedämme kansainvälistyneiden ja englanniksi lipevästi julkaisevien tieteilijöiden sepustuksista, joiden ajatussisällöt ovat usein jääneet latteiksi ja mitäänsanomattomiksi.
On valheellista, että tieteen piirissä ei rahoiteta eikä tehdä tutkimusta, jossa mitattaisiin eri kansanryhmiä edustavien oppilaiden älykkyyttä ja älykkyydessä olevien erojen merkitystä koulumenestykseen ja muuhun yhteiskunnassa suoriutumiseen.
Sen sijasta tieteen kultapossukerholaisille jaellaan tiedehallinnosta miljoonien eurojen rahoituspaketteja poliittisesti ohjatun komiteamietintötieteen tuottamiseen, jotta koulujen todelliset ongelmat ja niiden syyt voitaisiin peittää tai liudentaa huomaamattomiin.
Kognitiiviseen vinoumaan perustuva strutsiefekti voi olla syynä myös siihen, että kovaäänisesti esiintyvien poikien tapaa ilmaista älyllisyyttään tulkitaan poikien ”myöhäisemmäksi kehitykseksi”, jota puolestaan pidetään syynä tyttöjä huonompaan koulumenestykseen ja syrjäytymiseen koulumaailmassa.
Aiheesta aiemmin:
