Seksuaalisuuden rikollistaminen ja feminismin myrkky

Ylen jutussa valiteltiin jälleen, että suomalaisten syntyvyys laski vuonna 2024 kolmatta vuotta peräkkäin ja on tilastointihistorian matalin. Jutussa viitattiin Tilastokeskuksen mittaamaan kokonaishedelmällisyyteen.

Asiaa on turha ihmetellä, sillä tulos on feminismin hedelmä, jota Yleisradio itse on tarjoillut.

Miksi sitten ratkaisijan roolissa olisivat nimenomaan naiset? Siksi, että syntyvyyttä ei ole ilman seksiä, ja naisliike on saanut ihmiset kavahtamaan seksuaalista kanssakäymistä.

Feministinen liike ajoi ”Suostumus2018”- ja ”Me too”-hankkeillaan läpi rikoslain uudistuksen, jolla seksuaalisten aloitteiden tekeminen kriminalisoitiin vuonna 2022 käyttäen muun muassa ahdistelun käsitettä.

Ahdistelu on kriminalisoitu rikoslain 6 §:ssä, jossa sillä tarkoitetaan paitsi koskettelua, myös sanallista ja muuta viestintää sekä ”itsemääräämisoikeuden” loukkausta. Häirintä puolestaan on yhdenvertaisuuslain 14 §:ssä kiellettyä syrjintää.

Eräs professori kysyi aikoinaan, suoraanko seksuaaliseen kanssakäymiseen pitäisi edetä, jos sitä ei saa ensin edes ehdottaa, vaan kaikki seksuaalinen aloitteellisuus voidaan tuomita ahdisteluna tai häirintänä.

Eipä taida enää sanakirjasta löytyä ihmisten väliseen kanssakäymiseen viittaavia suomen kielen sanoja, joita ei olisi jo ehditty käyttää seksuaalisuuden rikollistamiseksi. Mikä vielä on kriminalisoimatta? Kontaktin luominen? Vuorovaikutus?

Kun viranomaisvalta antaa signaaleja, joilla vaarallistetaan sukupuolinen kanssakäyminen, sitä kautta vedetään ihmissuhteet huurteeseen, ja virallinen syyttäjä astuu ihmisten makuuhuoneisiin. Vaarallistamisen käsitettä on käyttänyt muiden muassa Sexpon entinen toiminnanjohtaja Tommi Paalanen väitöskirjassaan.

 

Huonoa näyttöä ”Me too” -hankkeen tuloksista ja seksuaalirikoslain uudistamisesta

Helsingin Sanomat julkaisi muutama vuosi sitten jutun, jossa taivasteltiin, miksi nuoret eivät enää hakeudu seksuaaliseen kanssakäymiseen myöskään muualla länsimaissa, kuten Yhdysvalloissa.

Asiaa on turha ihmetellä, sillä valtavirtamediat ovat yhdessä viranomaisten ja poliitikkojen kanssa tehneet kaikkensa saadakseen seksuaaliset aloitteet näyttämään siltä, kuin kyseessä olisi suurikin rikos.

Surkeana esimerkkinä voin mainita tapauksen, jossa 19-vuotias poika tuikkasi treffien päätteeksi pusun täysi-ikäiselle nuorelle neidille, joka omassa ymmärtämättömyydessään vei asian poliisille. Syyttäjä nosti syytteen, jonka perusteella dynamiittityhmä tuomioistuin langetti pojalle tuomion seksuaalisesta ahdistelusta.

Ei ollut oikeutta eikä kohtuutta, kuten ei myöskään lainsäätäjän seksinvastaisessa kiimassa.

Kun poliitikot ja viranomaiset viestittävät, että seksuaalinen kanssakäyminen on pahaa, väärin ja rangaistavaa, ei tarvitse ihmetellä, miksi miehet koteloituvat ja erakoituvat. Sinkkuna pyöriminen lisääntyy, ja asiasta kärsivät nimenomaan heteromiehet, jotka muutoin olisivat aloitteentekijöiden roolissa naisten ja miesten suhteissa.

 

Ahdistelu ja häirintä eivät ole rikoksia ilman niihin liittyvää tahallista tarkoitusta

Olisi muistettava, että rikos voi olla vain tahallinen teko. Vahinko ei ole rikos. Jos esimerkiksi liikenteessä sattuu onnettomuus, asia viedään yleensä suoraan vakuutusyhtiöön, eikä poliisi puutu siihen, mikäli lain vastaisuutta ei ole tapahtunut.

Samaan tapaan myös muissa ihmisten suhteissa rikos voi olla vain sellainen teko, joka tehdään rikollisessa tarkoituksessa.

Näin ollen seksuaalista ahdistelua tai häirintää voi olla vain teko, joka tehdään nimenomaisesti ahdistelu- tai häirintätarkoituksessa, eikä esimerkiksi tarkoituksena osoittaa hellyyttä, luoda kontakia tai etsiä seuraa.

Oikeudelliset prosessit velvoittavat tarkastelemaan tekoja syytetyn näkökulmasta, koska vain siten voidaan saada esille tekojen tarkoitukset. Ne puolestaan ovat tärkeitä syyllisyyden arvioimiseksi.

Tekijän tarkoituksista puolestaan eivät voi päättää asianomistajat, syyttäjät eivätkä niin sanotut uhrit, sillä viestien merkityksistä ja tekojen tarkoituksista päättävät yleensäkin vain ja ainoastaan viestien lähettäjät ja tekojen tekijät.

Tämä on kaiken kanssakäymisen olemus: viestin merkityksestä päättää lähettäjä, ei vastaanottaja, vaikka nykyisessä somejulkisuudessa monet woke- ja cancel-aktivistit yrittävät mustamaalata ja terrorisoida toisten ihmisten asemaa ja mainetta pyrkimällä päättämään siitä, mitä toiset ihmiset tarkoittavat viesteillään ja toiminnallaan.

Koettu seksuaalinen ahdistelu tai häirintä eivät ole rikoksia, mikäli niihin ei liity tekijän toimesta sellaista tarkoitusta.

Lähestymiset, kontaktin luomiset ja ehdottelut eivät siis välttämättä ole rikoksia, vaikka toinen osapuoli voi kokea ne ahdisteluna tai häirintänä.

Keskeinen kysymys on, miten erottaa rikokset ja ei-rikokset toisistaan, ja juuri siihen vastaaminen on tehty nykyisin vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi, koska myös raiskauksen käsitettä on lavennettu rikoslaillisessa merkityksessä.

 

Vuorovaikutuksen yliseksualisoiminen ja kokeilut sekä erehdykset kanssakäymisessä

Huomiota feministien taipumuksessa tavanomaisen käyttäytymisen kriminalisoimiseen herättää kontaktinhaun yliseksualisoiminen. Lähestymiset ja ehdottelut, nähdäänpä ne sitten ahdisteluna tai häirintänä, eivät sinänsä ole seksiä. Kuitenkin ne tuomitaan seksuaalirikoksina.

Tässä näkyy feministien ja lainsäätäjän kiilusilmäinen halu jynssätä pois ihmisten aloitteellisuutta ylipäänsä. Sen vaikutus on lannistava ja tappiollinen koko yhteiskunnalle.

Ensin seksualisoidaan hyvän päivän sanomiset, ja sitten tuo seksualisoitu tavanomainen käytös rikollistetaan laissa.

Psykoanalyyttista teoriaa seuraten voisi ajatella, että tuon kaiken torjunnan ja ehdottomuuden takaa pilkistävät rikollistajien omat seksuaaliset mutta tyydyttymättömiksi jääneet toiveet ja viettiyllykkeet, yleinen ahdasmielisyys tai kateus siitä, että toisilla ihmisillä seksiä vielä on.

Viittasin edellä siihen, että tahaton teko ei ole rikos. Laajenevan kriminalisoinnin kautta on kuitenkin saatettu tuomion nuijan alle paljon tahattomia tekoja tai tekoja, joiden merkitys on ollut tekijän näkökulmasta täysin toisenlainen kuin kohteen.

Rikoslain 3 luvun 6 §:n mukaan tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, mikäli hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä.

Näin ollen tarkoitustahallisuuden lisäksi määritelmä kattaa varmuustahallisuuden ja todennäköisyystahallisuuden. Suuressa osassa ahdistelu- ja häirintätapauksista on kyse on tahallisuuden harkitsemisesta.

Mikäli teoilla ei ole tarkoitettu ahdistella eikä häiritä, kyse ei ole tarkoitustahallisuudesta. Hyvin harvoin kyse on myöskään varmuustahallisuudesta, jolloin tekijän voitaisiin varmuudella sanoa tienneensä teosta johtuvan tiettyjä seurauksia kausaalisella välttämättömyydellä. Jäljelle jää todennäköisyystahallisuus, jonka mukaan tekijän voidaan olettaa todennäköisesti aiheuttavan lainvastaista haittaa.

Rikoslain soveltaminen on tältä osin mielenkiintoista. Lainkäytössä todennäköisyyden käsite on tilastomatemaattista siten, että seurauksen pitää olla todennäköisempää kuin sen syntymättä jääminen.

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2013:82 on käsitelty tapausta, jossa muuan henkilö oli kaksi kertaa pyöräyttänyt sattumanvaraisesti revolverin patruunarullaa ja laukaissut aseen kohti toisen henkilön päätä, jolloin tämä kuoli. Revolverissa oli ollut yksi patruuna, ja patruunapesiä oli kuusi, jolloin todennäköisyys sille, että patruuna osuu iskurin kohdalle oli kummallakin kerralla yhden suhde kuuteen. Koska seurauksen (kuolema) syntymättä jääminen oli epätodennäköisempää kuin sen syntyminen, kyse ei ollut korkeimman oikeuden mukaan tahallisesta teosta.

Filosofian näkökulmasta voidaan huomauttaa, että asiaa arvioitaessa jätettiin huomiotta teon merkityskerroin. Teon kokonaisarvo on todennäköisyys kerrottuna merkityksellä. Koska merkitys oli toisen osapuolen näkökulmasta äärettömän suuri, eli koko elämän menettäminen, pienikin todennäköisyys kerrottuna äärettömällä antaa tulokseksi äärettömän menetyksen. Näin ollen voidaan väittää, että tuomioon olisi pitänyt vaikuttaa tekijän tietoisuus tekonsa suuresta merkityksestä, vaikka todennäköisyys jäikin alle viiteenkymmeneen prosenttiin.

Esimerkin kautta voidaan havaita, että oikeuskäytännössä tekojen tahallisuutta on vakavissa väkivaltarikoksissakin katseltu yksinomaan matemaattisesti, ei subjektiivisia merkityksiä arvottaen.

Entä miten on laita ahdistelun ja häirinnän tapauksissa?

Suuri osa niistä esiintyy vailla vahingollista tarkoitusta, ilman kausaalista varmuutta negatiivisista peruskokemuksista ja vain todennäköisyyden puitteissa. Lisäksi teot ovat seurauksiltaan ja merkityksiltään vähäpätöisiä ja jäävät alle de minimis -periaatteen. Sen mukaan vähäpätöisistä teoista ei pitäisi rangaista, sillä rikosoikeudelliset oikeussuojakeinot ovat viimesijaisia ja usein enemmänkin loukkaavat henkilökohtaisia vapauksia kuin puolustavat oikeuksia.

Koska kielteisten seurausten syntyminen on ahdistelun ja häirinnän tapauksissa vain todennäköisyyksien varaista ja koska tekojen merkitykset jäävät de minimis -periaatteen alle, ahdistelun ja häirinnän rangaistavuutta ei voida perustella ihmisoikeuksilla, jotka siirtäisivätkin asian absolutistiseen ja objektiivistiseen viitekehykseen. Sellainen laki tekisi henkilökohtaisesta koskemattomuudesta jumalallisen periaatteen, joka puolestaan tekisi ihmissuhteista mahdottomia.

Huomiota herättää ahdistelusäädökseen sisällytetty itsemäärämisoikeuden käsite, jota ei ole tarkemmin määritelty laissa. Filosofiassa on paljon pohdittu sitä, mikä tuo ”itse” on, ja mihin perustuu yksilön oikeus vain itse päättää asioista. Itsemääräämisoikeus ei ole absoluuttinen, sillä kaikkia ihmissuhteita leimaavat monenlaiset rajoitukset ja ehdot, ja myös ”itset” ovat viime kädessä toistensa peilejä, ainakin symbolisen interaktionismin mukaan.

Asian voi sanoa niin, että jokaisen tulisi sietää entistä enemmän myös epämukavaksi kokemaansa käyttäytymistä hintana oikeudesta omasta puolestaan samaan.

Muussa tapauksessa kavennetaan yhteiskunnallisen vapauden sfääriä tavalla, josta laajenemaan lähtenyt ylisensitiivisyys on nyt antanut huonoja esimerkkejä.

 

Suostumushanke on johtanut todistelutaakan kääntymiseen nurin

Tarkastellaanpa sitten raiskauksen olemusta ja raiskauksen käsitteen laajentamista viimeisimmässä rikoslain kiristyksessä.

Raiskauksella tarkoitetaan ja ymmärretään yleensä väkisin makausta, eli tahdonvastaista seksuaalista kanssakäymistä. Oikeudellisessa ajattelussa on hyväksytty periaate, että säädöstekstien käsitteet on ymmärrettävä ja tulkittava siten kuin niitä myös todellisessa elämässä käytetään, toisin sanoen lakitekstillä tulisi olla lainkäytössä sama merkitys, joka vastaa tavanomaista kielenkäyttöä arkielämässä.

Feministisen suostumushankeen myötä raiskauksen määritelmää laajennettiin niin, että raiskauksena alettiin pitää kaikkea seksuaalista kanssakäymistä, jolle ei ole nimenomaista suostumusta. Aiemmin kiellon puuttuminen merkitsi, että teko ei ollut raiskaus. Nykyisin pelkkä tahdon vastaisuuskaan ei riitä raiskauksen tunnusmerkkien täyttymiseen. Raiskaukseksi on siis määritelty nykylaissa kaikenlainen seksuaalinen kanssakäyminen, jolle ei ole selvää suostumista, eli seksiin vaaditaan suostumus, joka ilmaisee myös toisen osapuolen aktiivisuutta.

Tähän liittyy suuri todistelun ongelma, sillä seksuaaliset kanssakäymiset tapahtuvat yleensä tilanteissa, joissa ei ole esteettömiä tai muitakaan todistajia. Ja ilman todisteita ei pitäisi voida tuomita. Silti tuomitaan.

”Selvän suostumuksen” perääminen on tietenkin jo sinänsä kömpelö tapa lähestyä ketään ihmistä, ja toisaalta myös selvän suostumuksen antaminen voidaan mieltää sellaiseksi tarjoutumiseksi, jolla silläkin voi olla lähinnä karkottava vaikutus toiseen ihmiseen. Vaikuttaa, kuin lainsäätäjät eivät ymmärtäisi ihmisten kohtaamisesta ja seuranhaun käytännöistä mitään. 

”Suostumuksen vastaisena” nähdystä seksuaalisesta kanssakäymisestä on jo ehditty langettaa useita tuomioita, joiden taustalla ei ole ollut pitävää todistelua vaan toisen osapuolen kertomus. Tuloksena on ollut ”sana sanaa vastaan” -oikeudenkäyntejä.

On oletettu, että ”kukaan ei valehtelisi eikä valittaisi seksuaalirikoksista” joko asian häveliäisyyden vuoksi tai ”uhrin” pään päällä kimaltavan sädekehän takia. Näin on päädytty tilanteisiin, joissa asiasta valittaminen tuottaa automaattisesti tuomion, ja tuomion avaimet on lukittu asiasta valittajien käsilaukkuihin.

Oikeudellisissa prosesseissa kohdataan tavan takaa tilanteita, joissa etenkin naisosapuolet ovat pyrkineet lavastamaan heteroseksuaalisessa suhteessa kokemansa seksuaalisen kanssakäymisen jälkikäteen rikokseksi vedoten omaan suostumattomuuteensa.

Motiivina perättömiin ilmiantoihin, rikosilmoituksiin ja syytöksiin ovat voineet olla esimerkiksi tyytymättömyys seksiin, kostonhalu, kiristäminen, pyrkimys aiheuttaa mainehaittaa toiselle, vanhojen kaunojen aktivoituminen tai mielenterveysongelmat.

Näyttöä perättömistä raiskausväitteistä on syntynyt paljon, ja varoittavia esimerkkejä löytyy muun muassa täältä, täältä ja täältä. Kaikissa linkatuissa tapauksissa perättömän syytöksen on esittänyt nainen, joka sittemmin on tuomittu väärästä ilmiannosta tai muusta asiaan liittyvästä lainvastaisesta toiminnasta.

Niinpä tuomioistuinten ei tulisi pitää naisten väitteitä ahdistelusta, häirinnästä tai raiskauksesta suorasukaisesti uskottavina, niin kuin ne tätä nykyä tekevät.

Koska suostumuksen todisteleminen on jälkikäteen vaikeaa ja suostumuksesta etukäteen sopiminen puolestaan tökeröä, on oikeudellisissa prosesseissa päädytty tilanteisiin, joissa todistelutaakka on kääntynyt nurin, ja epäiltyä tai syytettyä pidetään automaattisesti syyllisenä, kunnes toisin todistetaan. Todistelutehtävä on käännetty syytetylle, vaikka todisteiden esittämisen pitäisi olla syyttäjän velvollisuus.

Suostumushankkeeseen perustuvalla rikoslain muutoksella on haavoitettu koko oikeusjärjestystä, kun epäiltyä tai syytettyä ahdistellaan painostuksella, että todistapas syyttömyytesi!

 

Suostumuksen suhteellisuus

Voidaan hetken pohtia myös suostumuksen käsitteen intentionaalista olemusta, ja otetaan muutama esimerkki.

Arkielämässä ja vaikkapa parisuhteessa toinen osapuoli saattaa ehdottaa toiselle, että mennään päiväkävelylle. Toinen vastaa, että ”en mä nyt viitsi”, mutta hetken kuluttua suostuu kuitenkin. He menevät kävelylle, ja on mukavaa, vaikka toinen ei alun perin suostunut.

Suostumus tai kieltäytyminen eivät ole mitenkään yksiselitteisiä vaan perustuvat tulkintoihin, ja kaikki maailman aloitteet perustuvat lohen loimutukseen.

Tai ajatellaanpa, että joku ihminen tarjoaa toiselle täytekakkua. Toinen puolestaan sanoo, että ”ei kiitos” esimerkiksi kursaillakseen kohteliaasti tai välttääkseen lihomista. Hänen oma intentionsa voi olla sisäisesti ristiriitainen: toisaalta hän haluaa kakkua, mutta toisaalta hän ei haluaisi lihoa. Sitten hän muuttaa mielensä, suostuu sanatta, syö vähäsen ja on tyytyväinen, ja näinhän ihmiset normaalisti toimivat.

Koska ihmisten intentioista ei ole juuri koskaan täyttä varmuutta toiselle osapuolelle, eikä kukaan ihminen ole myöskään selvänäkijä, joka voisi täysin luotettavasti ymmärtää toisen aivoituksia, ei lakiin olisi pitänyt kirjata niin hataraa käsitettä kuin suostumuksen käsite on sekä intensioltaan (sisällöltään) että ekstensioltaan (alaltaan).

Suostumus ilmaistaan usein myös ei-kielellisesti ja ei-tiedollisesti esimerkiksi diskossa, jossa ihmiset kohtaavat kehollisesti läheisellä tavalla ja antautuvat kanssakäymiseen. Pitäisikö tämä kaikki kieltää feministien puritaaniliikkeen tyydyttämiseksi?

 

Feminismin myrkky yltää myös miesten suhteisiin

Laki ja oikeus, jotka tuomitsevat vääristä osumista seuranhaussa, ovat epäoikeudenmukaisia ja johtavat drakonisiin tuomioihin.

Tuloksena muutamat häijyt ja pahanilkiset ihmiset voivat käyttää tuomioistuimia oman ilkeytensä välineinä saadakseen tuhottua sellaisten ihmisten elämän, joiden kanssa he ovat jostakin syystä eri mieltä tai riitautuneita.

Useimmiten ”ahdistelusta”, ”häirinnästä” ja ”raiskauksista” ovat valittaneet naiset, koska heteroseksuaalisten suhteiden olemukseen kuuluu, että ”työn” seksissä tekee mies. Siksi epäilyt ja syytökset kohdistetaan yleensä luontaisesti aktiivisempiin osapuoliin: miehiin.

Heteroseksuaalisesta asiayhteydestä kyseinen seksinvastaisuus ja vaarallistaminen on levinnyt myös homoseksuaalien kanssakäymiseen. Tosin homojen kesken on valitteluvainoharhaisuutta hillinnyt se, että homot voivat löytää vaikeammin seuraa oman vähemmistöasemansa vuoksi. Tämä on ohjannut suhteellisuudentajuiseen toimintaan miesten keskinäisissä suhteissa.

Miesparit eivät yleensäkään koe yhtä helposti erimielisyyttä kuin nais-mies-parit, koska miesten kokemusmaailma ja merkitysmaailma vastaavat paremmin toisiaan, jolloin myöskään ”ahdistelusta”, ”häirinnästä” ja ”raiskauksista” valitteleminen ei ole lähtenyt sellaiselle laukalle kuin heterofeministien keskuudessa. Homoille on riittänyt vapautuminen homoseksuaalisuuden kriminalisoimisesta sinänsä, eikä juuri kukaan homomies halua lisää rajoituksia ja normeja kurittamaan omaa elämäänsä.

Mutta täysin vaikutuksetonta seksuaalisuuden kiristyvä rikollistaminen ei ole ollut myöskään homojen ja muiden seksuaalivähemmistöjen piirissä, koska feministit ovat onnistuneet kylvämään omaa myrkkyään kaikkialle.

Vaarallisinta tuo myrkky on ollut nuorten poikien keskuudessa. Ei tarvitse ihmetellä, miksi pojat ja nuoret miehet innostuvat Andrew Taten ja Jordan B. Petersonin tapaisista voimahahmoista, jotka uskaltavat taistella feminismiä vastaan. Valitettavasti valtavirtamedia on alkanut loata heidänkin mainettaan. Myöskään feminismin penetroima tiedeyhteisö ei ole uhrannut ajatustakaan sille, mistä poikien protestit saattavat perimmältään oirehtia (aiheesta täällä).

Aggressiivisuus on frustraation vastareaktio. Kun ihmiset turhautuvat valtavirtamedian kritiikittömästi suoltamaan feministiseen seksuaalisuuskielteisyyteen, he tulevat aggressiivisiksi tai passiivis-aggressiivisiksi.

Aloitteiden tekijät ottavat aina suuren riskin koettaessaan kepillä jäätä, ja torjutuksi tuleminen johtaa epätietoisuuteen ja hämmennykseen sekä lopulta turhautumiseen ja vihamielisyyteen.

Jos ärsykkeeseen ei reagoida, ärsyke sammuu pois, eikä torjutuksi tulemisia tarvita kovin monta, minkä jälkeen miehet eivät enää tee aloitteita.

Feministit saavat niin sanotun incel-ilmiön aikaan ihan itse omalla typeryydellään, jonka merkiksi he eivät ymmärrä ihmisten sosio- ja psykodynamiikasta kerrassaan mitään.

 

Feministisen politiikan tuloksia

Feminismi ei luo tasa-arvoa vaan epäluuloa, vainoharhaisuutta ja katkeruutta. Feministien pillin mukaan ovat tanssineet lähinnä ne kuhnurimiehet, jotka olettavat pääsevänsä lipaisemaan seksin hunajaa mehiläiskuningattaria mielistelemällä. Sitä kautta he ovat saattaneet koko heteroseksuaalisen valtakulttuurin naurettavaksi.

Ahdisteluksi, häirinnäksi tai raiskaukseksi koetusta kontaktin hausta on tietenkin hyvin pitkä matka siihen, että osapuolet heteroseksuaalisessa kanssakäymisessä hankkisivat lapsiakin.

Suomalaisten syntyvyyden romahtaminen nälkävuosien tasolle osoittaa omalta osaltaan sitä, minkä olemme joutuneet lukemaan kaiken vallan ja viisauden äänitorven, Helsingin Sanomien, edellä viitatusta jutusta: nuoret eivät enää harjoita seksiä länsimaissa.

Muitakin syitä heikkoon lisääntymiseen luonnollisesti on, ja vain osa niistä liittyy seksuaalisen kanssakäymisen lavastamiseen ongelmaksi. Yksi syy on, että ihmiset laittavat työuran perheen perustamisen edelle. Toinen se, että parisuhteet hajoavat ennen kuin mitään perhettä ehditään edes suunnitella. Kenties siinäkin kytee feministinen tiedostavaisuus.

Taloudellinen syy suomalaisten heikkoon lisääntymisen on, että Suomen sosiaaliturvajärjestelmä tukee entistä heikommin suomalaisia itseään, ja nykyhallitus vain pahentaa tilannetta ja tekee sen julkilausuttujen tavoitteidensa vastaisesti.

Hallitus leikkasi asumistukea, eli otti perusturvasta, jolloin kaikkien perheiden ja tietenkin myös lapsiperheiden asema huononee. Samanaikaisesti perusturvaleikkaukset kiertyvät toimeentulotuen täytettäviksi, jota tosin voivat saada vain lähes täysin varattomat.

Koska valtaosa maahamme tulleista turvapaikanhakijoista ja pakolaisista on täysin varattomia ja täyttää siten toimeentulotukijärjestelmän varattomuus- ja tulottomuusehdot ihanteellisesti, julkinen valta kattaa täydellisesti pöydän ulkomailta tulleille.

Sen sijaan suomalainen työttömäksi jäänyt ei saa toimeentulotuesta mitään, jos hänellä on vähänkin rahaa tai helposti rahaksi muutettavaa varallisuutta.

Kun varattomuusehtoa laajennettiin koskemaan toimeentulotuen lisäksi myös asumistukea, sillä tavoin kolhittiin pahasti kantaväestön asemaa. Mutta toimeentulotukeen, jonka saajista suhteettoman suuri osa on maahanmuuttajia, on tehty jopa indeksikorotukset!

Kyseessä on kierteinen ilmiö: suomalaisten sosiaaliturvasta leikataan, koska maahanmuutto on räjäyttänyt sosiaaliturvan kulut ja tehnyt sen vierasperäisten eduksi.

Eipä siis kannata paljon ihmetellä, miksi suomalaiset ovat lopettamassa lisääntymisen, ja suurperheitä Suomessa perustavat lähinnä ulkomaalaiset väestöryhmät, jotka tekevät sen myös osittain uskonnollisista syistään.

Esimerkiksi islamin seksuaalinen normisto on syntyvyyteen kannustava ja monin tavoin ristiriidassa naisten itsemääräämisoikeuden kanssa, mutta siihen ongelmaan ei ole puututtu, vaikka lakien ja ihmisoikeuksien vastaisuutta muhamettilaisuuden sisäpuolella esiintyy paljon. Pro et contra -näkökulmasta islamissa on toisaalta myös paljon hyvää, kuten alkoholittomuus, eikä islamilaisissa maissa esiinny juurikaan feminismiä, pidimmepä tästä tosiasiasta tai emme. Osittain siksi muslimikulttuuri on niin vahva.

Sosiaaliturvahakuista maahanmuuttoa ovat edistäneet etenkin vihervasemmisto ja feministit, jotka ovat sitä kautta luoneet maahamme kulttuuriristiriitoja. Lisäksi he ovat olleet huolissaan nimenomaan maahanmuuttajien taloudellisesta hyvinvoinnista Suomessa.

Se ei ole enää tasa-arvon tavoittelua vaan etuoikeuttamista, jonka tukena käytetään tottahan toki myös niin sanottua positiivista erityiskohtelua, kun syrjityiksi väitettyjä alikvalifioituneita nimitetään virkoihin heitä pätevämpien ohitse sinänsä kuvitteellisissa ”tasatilanteissa”.

Suosiminen puolestaan ei ole tasa-arvoa eikä ansaintaperiaatteeseen perustuvaa meritokraattista oikeudenmukaisuutta vaan epäoikeudenmukaisuutta, joka luo vääryyttä.

Näin väestöjenvaihto etenee, ja sitä nykyinenkin hallitus tukee omassa hölmöydessään.

 

Aiheesta aiemmin

Toksiset feministit lietsovat sukupuolten sotaa Ylen rahoilla 

Väestökadon syyt

Feministi lyttäsi ”takarivin koulupojat” ja teki sen naisten hallitsemassa koulumaailmassa

Tuottavuuden lisäys seksuaalisuuden vaarallistamisessa: kriminalisointi onnistunut täydellisesti

Taas uutta näyttöä: feminismistä tulossa lysenkolaisuuden nykymuoto

Miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?

Miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?

Miksi kenenkään ei pidä pukeutua ”Suostumus2018”-aloitteen punaviherburkaan?

25 perustetta, miksi ”Suostumus2018”-aloitteeseen ei pidä suostua?

Tieteen ongelma ei ole vain ulkoinen vaikuttaminen vaan sisäinen politisoituminen

Tulin osallistuneeksi viime keskiviikkona Helsingin yliopistolla järjestettyjen Tieteen päivien avajaisiin. Paikalla puhunut tiede-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sari Multala (kok.) ilmoitti, että hän on antanut lakiesityksen, jonka mukaan Suomen Akatemian toiminta (pääasiassa tutkimusten rahoittaminen) ei saa jatkossa olla ristiriidassa kansallisen turvallisuuden, Suomen kansainvälisten velvoitteiden tai Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa.

Tieteen akateemikot reagoivat ja osoittivat ministerille kirjelmän, jonka mukaan

”[m]e allekirjoittaneet kaikki kolmetoista tieteen akateemikkoa olemme huolissamme esityksestä, joka rikkoo yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa harjoitettavan tutkimuksen vapautta. [...] Säännöksen taustalla olevassa hallituksen esityksessä on myös todettu, että tieteen vapauteen kuuluu sen harjoittajan oikeus valita tutkimusaiheensa ja -menetelmänsä. Tieteen suuntautumisen tulee toteutua ensisijaisesti tieteellisen yhteisön itsensä harjoittaman tieteen kritiikin kautta.”

Ihme, että tieteen akateemikoille ei tullut tämä mieleen silloin, kun edeltävän tiede- ja kulttuuriministerin Annika Saarikon (kesk.) sijainen, hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen (kesk.), aloitti vyörytyksen Suomen Perustan julkaisemaa mediatutkimustani Totuus kiihottaa (2020) vastaan, jotta opetusministeriö perisi julkaisijalta takaisin kirjan tuottamiseen käytettyjä määrärahoja. Perusteeksi mainittiin, että tutkimuksessani ei edistetä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

Ministeriö koetti tuolloin saada taakseen tasa-arvolautakunnan ja muutaman valitsemansa oikeustieteilijän. Ministerin suureksi pettymykseksi tasa-arvolautakunnan puheenjohtaja professori Tuomas Ojanen kuitenkin ilmoitti lausunnossaan 14.8.2020, että ”yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta ei katso aiheelliseksi antaa pyydettyä arviota” ja ”[s]ananvapausnäkökohtien ja lainvalvontaroolinsa vuoksi tasa-arvovaltuutettu ei yleensä ota kantaa yksittäisten julkaisujen sisältöön.”

Perussuomalaisten vastaisista mielipiteistään tunnettu yliopistonlehtori Liisa Nieminen puolestaan joutui oikeustieteilijänä hänkin toteamaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisestä 23.7.2020, että ”[t]uollaista vaatimusta ei kirjan kirjoittajalle tosin voidakaan laista suoraan johtaa.”

Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara kirjoitti itsensä hilliten 18.9.2020, että ”[t]asa-arvovaltuutetun toimivaltaan ei näin ollen kuulu arvioida, noudattavatko valtionavustusten saajat niiden myöntämistä koskevissa laeissa tai muissa määräyksissä asetettuja tasa-arvovelvoitteita.”

Nämä epäilemättä hyvin hienot virkamiehet ja -naiset ilmeisesti huomasivat, että ei ole viranomaisten asia päättää siitä, mitä tieteilijät katsovat hyväksi sanoa tutkimuksissaan ja julkaisuissaan.

Tieteen vapaus on turvattu perustuslain 16 §:n 3 momentissa. Professori Pentti Arajärven mukaan

”[t]ieteen vapaus sisältää oikeuden itse määritellä tutkimuksensa aiheet, menetelmät ja julkaisemisen muodot. Tieteen vapaus ei koske vain yliopistoissa harjoitettavaa tiedettä vaan myös muiden oppilaitosten, erilaisten tutkimuslaitosten, tiedeinstituuttien ja itsenäisten tieteen harjoittajien vapautta.”

Näin ollen tieteen ja tutkimustoiminnan vapaus koskee myös ajatuspaja Suomen Perustaa ja minua yksilönä. Lisäksi sen turvana on perustuslaillinen (PL 12 §) sananvapaus, johon ”[...] sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.”

Tämän mukaan kielletty on myös vertaisarviointiin mahdollisesti sisältyvä ennakkosensuuri, ja sananvapaus on laissa turvattu a priori. Niinpä tästä poikkeaviin vaateisiin ei tule sopimusteitsekään taivutella, saati että ahdisteltaisiin rahoituksen takaisinperinnöillä. Se on asia, joka kaikenlaisten uuninpankoilla mietiskelijöidenkin pitäisi ymmärtää.

Kirjaani vastaan suunnattu poliittinen hyökkäys perintätoimineen oli selvästi lain vastainen toimenpide, jolla vahingoitettiin sekä toimintaedellytyksiäni että tieteilijöiden yleistä halukkuutta esittää viranomaisten tai poliitikkojen näkemyksistä poikkeavia yhteiskuntatulkintoja.

Kirjoitin asiasta vastaanottotutkimuksessani Pavlovin koirat: Tieteellinen tuomio median byrokraattien kostosta (2022). Sanoin siinä, että ei ole tutkimuksessa arvostelemieni poliitikkojen, toimittajien eikä byrokraattien asia päättää teokseni merkityksestä oma lehmä ojassa.

Professori Timo Vihavainen totesi kirja-arviossaan, että ”Hankamäen tapaus ei ole enempää eikä vähempää kuin aikamme törkein yksittäiseen tutkijaan kohdistuva oikeusmurha.”

Ruumis kuitenkin elää.

Tieteiden politisoitumisesta

Miten tämä liittyy ministeriön äskettäin esittämään tieteen vapauden kaventamiseen? Siten, että myös uudella lakiesityksellään poliitikot ja viranomaisvalta ovat rajoittamassa tieteilijöiden vapautta sanoa sanottavansa hallitusvallasta riippumatta. Viranomaiset pyrkivät nyt siis eräänlaisiksi cancel-aktivisteiksi, joilla on huono maine läpi koko yhteiskunnan.

Kansallisen turvallisuuden edistäminen on tosin vastakkainen tarkoitusperä verrattuna erilaisten silakkaliikkeiden ja varisverkostolaisten harjoittamaan uusvasemmistolaiseen maineterroriin.

Yhtä kaikki, molemmat pyrkivät kiristämään ideologista normiruuvia omalla tavallaan ja vahingoittavat siten rajoittamattoman kriittisyyden periaatetta, joka on falsifioitavuuden periaatteen edellytys. Sen mukaan epäilyttävätkin näkemykset (ja juuri ne) pitää voida ennakkoehdottomasti lausua, jotta niitä voidaan arvostella: vahvistaa tai kumota.

Tieteen tulosten päätyminen hyökkäyssotia käyviin tai niitä tukeviin maihin on tietenkin epätoivottavaa, mutta sen eliminoimisesta jo nykyisetkin käytännöt pitävät huolen.

Tieteen ongelma ei ole kuitenkaan viime aikoina ollut vain ulkoinen vaikuttaminen vaan sisäinen politisoituminen. Ongelma on sama, joka tunnetaan myös Yleisradiosta (aiheesta täällä).

Suomen Akatemiassa se näkyy vuonna 2014 perustetussa strategisen tutkimuksen neuvostossa, joka luotiin tuottamaan valtionhallitusta tukevaa tutkimusta ja joka on hallinnoinut jopa 60 miljoonan euron vuosittaisia määrärahoja. Sen tutkimusohjelmien pääteemat valitsee valtioneuvosto, joka nimittää neuvoston jäsenet.

Myös akatemian toimikuntien rahoituspäätökset ovat seurailleet ja myötäilleet poliittisia agendoja ja tendenssejä, ja akatemia on tukenut epäkriittisesti ja tarkoitushakuisesti muun muassa maahanmuuttomyönteisiä, feministisiä, kehitysmaapoliittisia, monikulttuuri-ideologisia, ilmastonmuutoksesta meuhkaavia ja yleensäkin vihervasemmistolle suopeita hankkeita (aiheesta täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä).

Rahoituspäätökset on tehty ulkomaisten lausuntojen mukaan johdetusti. Siitä ovat kärsineet ne aihealueet, jotka olisivat tärkeitä meillä täällä Suomessa. Esimerkiksi metsäasioita on käsitelty lähes yksinomaan globaalista ympäristönsuojelunäkökulmasta, ja kansantaloudelliset ja omaisuudensuojaan liittyvät näkökohdat on unohdettu kokonaan (kritiikkiä täällä).

Kunpa tieteen akateemikot puuttuisivat myös näihin vääryyksiin, jotta kaikki arvosteleminen ei jäisi vain oman aktiivisuuteni varaan. Mutta eipä taida uskallusta riittää, vaikka selkään taputtelijoita ja puukottajia on kyllä riittänyt. 

Sotaisana aikana kannattaisi taistella tieteen ja julkisen keskustelun suuremman vapauden puolesta eikä sitä vastaan.

Akateemista asiantuntemusta ylenkatsotaan

Huomiota herättää myös tapa, jolla ministerit ja muut kansan edunvalvojat pitävät julkisia virkoja ominaan ja jakelevat niitä puoluepoliittisilla kädenpuristuksillaan toisilleen eräänlaisiksi palkinto- ja eläkeviroiksi tai suojatyöpaikoiksi putoamassa oleville.

Esimerkiksi käy vaikkapa opetus- ja kulttuuriministeriössä olevan kansliapäällikön viran täyttäminen tai vastikään haettavana ollut Kelan pääjohtajan viran täyttö.

Molempien valintaa pidetään mediassa jo puolueiden kesken sovittuina. Esimerkiksi MTV3:n uutisissa tiedotettiin 14.1.2025, että Kelan pääjohtajaksi on työministeri Arto Satosen (kok.) rinnalle hakijoiksi ilmestynyt myös muita ”nimekkäitä” henkilöitä, jollaisiksi mainittiin entinen ministeri Annika Saarikko (kesk.) ja HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen (kok.).

”Nimekkyys” on merkillinen kelpoisuuden ja pätevyyden kriteeri, sillä lain mukaan jokaisella suomalaisellahan pitää olla nimi.

Onko se sitten ”tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta”, että kaikki ovat kaikessa samalla viivalla? Juuri tässä kiteytyy kyseisten käsitteiden kompleksisuus, jota olen tarkastellut teoksissani filosofian näkökulmasta.

Tasa-arvon käsite sisältää paradoksin. Jos arvot ovat tasan, ei ole arvoja ollenkaan, sillä mitään ei voida tunnustaa toista paremmaksi. Arvojen tunnistamiseksi täytyykin myöntää asioiden ja ilmiöiden eroavuus ja arvojen hierarkkisuus. Muutoin ajaudutaan yksiarvoisuuteen, eli tasa-arvototalitarismiin, joka polkee meritokraattista (ansioihin perustuvaa) oikeudenmukaisuutta. Se lieneekin ministerien toive.

Tosiasiassa tasa-arvon määritteleminen, kyseenalaistaminen ja uudelleen määritteleminen on meidän filosofien nimenomainen ammattitehtävä, eikä siihen pidä sekaantua hallinnollisilla määräyksillä. Tieteilijöille pitäisi maksaa juuri siitä, että harjoitamme tieteellistä kritiikkiä, eikä siitä, että noudattaisimme viranomaisten käskyjä.

Kela on asiantuntijaorganisaatio, ja siksi myös minä tein hakemuksen pääjohtajaksi ja laitoin peliin oman nimeni ja asiantuntemukseni filosofina ja sosiaalipsykologina.

On vaarallista, jos Kelan johtoon nimitetään henkilöitä, joiden asiantuntemus nojaa pelkkiin mielipiteidenvaraisiin toiveisiin ja oletuksiin ihmisten työllistymisestä ja toimeentulosta, kuten Petteri Orpon (kok.) hallitus ja sen ministerit, vieläpä ilman oikeuskanslerin kolmesti peräämää vaikutusten arviointia.

On irvokasta, että Kelan pääjohtajan palkka on yli 20 000 euroa, kun kyseessä on virasto, jonka asiakkaista suuri osa sinnittelee toimeentulon rajalla.

Ei ketään saksien kanssa juoksijaa tämän organisaation johtoon!

Myöskään virantäytöissä korostettu johtamiskokemus ei ole näyttö johtamistaidoista. Onhan Putinillakin paljon johtamiskokemusta, mutta se ei merkitse, että hänen hallintonsa olisi millään tavalla hyvä.

---

Päivitys 13.2.2025: Lähetin Ylen verkkosivuilla kommentin juttuun, jossa jatkettiin Ilkka Niiniluodon ja muiden akateemikoiden esittämää tiedepolitiikan kritiikkiä. Kirjoitin näin:

Akateemikko Niiniluodon esittämä kritiikki voidaan toistaa koskemaan myös lähes kaikkea muuta tiedepoliittista ja hallinnollista ohjailua, jolla puututaan tieteen ja tutkimustoiminnan perustuslailliseen autonomiaan.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen rajoittelu on vain jäävuoren huippu, ja sitä kuumentaa vaikea maailmanpoliittinen tilanne.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on aiemminkin painostanut tutkijoita ”tiedepoliittisilla linjauksillaan”, joita tottahan toki tekee myös Suomen Akatemia ja eritoten sen strateginen neuvosto, jonka tutkimusohjelmien pääteemat valitsee ja jäsenet nimittää valtioneuvosto!

OKM on lain vastaisesti perinyt takaisin valtionapuja tapauksissa, joissa tutkijat eivät ole istuvan ministerin mielestä totelleet viranomaisten käskyjä. Kukapa voisi unohtaa tiedeministeri Hanna Kososen (kesk.) harjoittamaa taloudellista kiristystä, jonka tuloksena ministeriö peri tutkimustyönantajaltani rahoitusta siksi, että ministerin mielestä en ollut edistänyt tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kriittisessä mediatutkimuksessani.

Tieteen tehtävä ei ole edistää mitään tieteen ulkoisia tarkoitusperiä – ei ulkopoliittisia eikä sisäpoliittisia – vaan tuottaa tietoa ja tavoitella totuutta ja tehdä tämä kriittisesti. Esimerkiksi tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden käsitteet ovat filosofian näkökulmasta paljon kompleksisempia kuin hallintoretorisessa sanankäytössä voidaan ymmärtää.

Olen siis samaa mieltä kuin Ilkka Niiniluoto, jolle väittelin aikoinani tohtoriksi teoreettisessa filosofiassa.

Tiedepoliittisen ohjailun ongelma on nähdäkseni paljon laajempi kuin vain ulko- ja turvallisuuspoliittinen. Myös tieteestä tiedottaminen on kovin valikoivaa ja agendamaista, ja muun muassa sen vuoksi julkisen keskustelun taso on nyky-Suomessa alhainen.

Yleltä saapui salamannopesti vastaus, jossa kieltäydyttiin julkaisemasta kommenttiani. Siinä sanottiin näin:

Hei, viestiäsi ei julkaistu keskustelussa ”Akateemikko uudesta lakihankkeesta: olisi erikoista, että demokratiassa lakiin kirjattaisiin, mitä tutkimuksen pitää olla”. Viestisi on jätetty julkaisematta, koska viestisi toistaa aiemmin julkaistua sisältöä tai ei liity aiheeseen tai viesti tai nimimerkki on asiaton. Tähän viestiin ei voi vastata.

Kirjoitukseni nimenomaan liittyy asiaan, ja kirjoitin vieläpä omalla nimelläni. Ylen vastaus oli brezhneviläinen ja vahvistaa kaiken sen, mitä olen sanonut Yleisradion kritiikeissäni.

Valtiollinen Yle toimii ministeriötäkin pahempana sensorina ja julkisuuden portinvartijana sekä toteuttaa tiedepoliittista lehdistöreportaasitiedettä omalla valikoivalla ”journalismillaan”.

Yle on leikkauksensa ja ajatuskurin palautuksensa ansainnut. Siinä talossa puoliksi oppineet ja anonyymit ”moderaattorit” pyrkivät ideologisen valvonnan keinoin päättämään, mitä tieteilijät voivat sanoa Ylen foorumeilla.

Verorahoitteinen Yle on yleisöihin kohdistuvassa ylenkatseellisuudessaan ja yleisöpalvelutehtävänsä laiminlyödessään ylivoimaisesti Suomen mädin media.

Tiedepolitiikasta aiemmin

Helsinki–Nepal all night long – Tiedepolitiikalla tehdään kehitysmaapolitiikkaa

Suomen Akatemia Nepalin työvoimarajoitteisilla keskikukkuloilla

Multicultitaurus, tiedecus, rahatonsiis

Totuus kiihotti Tampereen yliopistossa – Ajatuskuri palautettava tai työn sankariprofessuurit lopetettava

Suomen Akatemian rahahorna puhaltaa kuumaa ilmaa

Tieteiden uusvasemmistolaistuminen horjuttaa luottamusta yliopistoihin

Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli

 

Poliittisista tehtävänimityksistä aiemmin

Sitra: hillotolppa huvitteluliberaalien ja vihervasemmiston varjovaikuttajille

Poliittisesta korrektiudesta on tullut sosiaalista korruptiota – Sitran pöhöttyneisyydestä tehtävä loppu

Toksiset feministit lietsovat sukupuolten sotaa Ylen rahoilla

Tammikuun uutistyhjiössä, kun eduskunta on lomalla ja kansanedustajat paratiiseissaan, Yleisradiolla ei ole aiheita riitojen kylvämiseksi. Niinpä Ylen TV1 päätti näyttää jo viime keväänä ensiesitetyn dokumentin I am Andrew Tate, josta kirjoitetaan Areenan sivuilla seuraavasti:

”Shokeeraava dokumentti toksisen maskuliinisuuden esikuvan, Andrew Taten, noususta ja tuhosta. Vaarallista viestiä levittävä somevaikuttaja on suosittu nuorten miesten keskuudessa. He uskovat miehen myymään elämäntyyliin ja naisia alistavaan asenteeseen.”

Tosiasiassa sukupuolten välisen sodan lietsominen on ollut pääasiassa uustaistolaisten ja äärivasemmistolaisten feministien tekosia.

Miehiä syyllistävää vaikutusta tehostaakseen Yle julkaisi 9.1.2025 myös verkkojutun, jossa paheksuttiin, että ”naisvihamielinen Andrew Tate villitsee poikia yläkouluissa”. Koska poikien juttupalaute olikin toimittajan tarkoitusperiin verrattuna negatiivista, pian jutun loppuun ilmestyi lisäys:

”Muokattu 9.1.2025 kello 14.31: Artikkelin keskustelun sulkeutumista on aikaistettu moderoinnin ruuhkautumisen vuoksi.”

Ylen sensuurilta loppuivat voimavarat poikien vastalauseiden paljouden vuoksi. Mielestäni feminismiä vastustavat pojat ovat nuorisomme parhaita, ja heistä tulee hyviä miehiä, joilla ovat tunne ja järki kohdallaan.

Ei ole lainkaan ihmeellistä, että nuoret miehet ovat turhautuneita naisten omahyväisyyteen ja feministien suosimaan woke- ja cancel-aktivismiin, jolla he syyllistävät, pieksevät ja tietenkin myös torjuvat miehiä sekä heidän rakkaudenaloitteitaan tuossa naisten ja miesten välisessä heteroseksuaalisessa kanssakäymisessä.

Paineen kasvaessa kattilankansi pamahtaa luonnollisesti auki.

Ilmapiirin ovat myrkyttäneet feministit itse nalkutuksellaan ja henkisellä miesten pahoinpitelyllään sekä jatkuvalla ”tasa-arvon” eli etuoikeuksien ja helpotusten peräämisellään.

Siksi on hyvä, että syntyy myös vastareaktioita, joista yhden tarjoaa tunnetun amerikkalaisen psykologian professorin Jordan B. Petersonin puheet miesten puolesta. Feminismin ja vasemmistolaisuuden kyllästämä Yle haukkui tietenkin myös hänet tässä jutussaan.

Kun antauduin arvostelemaan Yleisradion ja muutamien muiden medioiden feminististä puolueellisuutta kirjassani Totuus kiihottaa vuonna 2020, muuan mediatutkijana esiintyvä Pasi Kivioja moitti tutkimustani perusteettomasti Suomen Kuvalehden kolumnissaan sekä syytti minua naisvihamielisyydestä, vaikka olin vain paljastanut median puolueellisuuden näissä asioissa.

Vertailun vuoksi hänen oma alustansa Suomen Kuvalehti julkaisi vuonna 1979 toimittaja Mauno Saaren jutun, jossa puitiin erästä samoihin aikoihin pidettyä feministien järjestäytymiskokousta.

Arvovaltaisena pidetty Suomen Kuvalehti varusti kantensa tuolloin nymfopossun kuvalla, ja jutussa kirjoitettiin, että ”Feministisiat: pahempia kuin sovinistisiat, ja tyhmempiä”!

Näin siis toimittajat itse ovat ajatelleet, mutta tuosta Pasi Kivioja ei ilmeisesti tiedä mitään, sillä hän oli vasta potkuhousuissaan silloin kun minulla oli jo munakarvat.

Tietty omahyväisyys vaivaa medioita myös nykyisin. Siitä on kirjoittanut ja puhunut kanadalainen psykologian professori Keith Stanovich, jonka ajattelua avaa Osmo Tammisalo tässä Tieteessä tapahtuu -lehden kirjoituksessaan.

Perussuomalaiset ovat olleet oikeassa vaatiessaan oikaisua Yleisradion poliittiseen kallistumaan ja tavoitellessaan Ylen budjetin ja Yle-veron leikkaamista noin puoleen.

Sen sijaan hallitus on leikannut asumistukea, vaikka parempi säästö olisi saatu aikaan ottamalla Ylen pöhöttyneisyydestä ja laittamalla koko Yle runsaine johtajineen ja päälliköineen (vuonna 2016 yhteensä 257 päällikköä) laihdutuskuurille.

Mitään ei ole Ylen puolueellisuuden korjaamiseksi ja ajatuskurin palauttamiseksi tehty, ja säästöt ovat olleet vähäisiä indeksijäädytyksiä. Hallituksen ainoat hyvät päätökset ovatkin vain omalääkärijärjestelmän palauttaminen, itärajan sulkeminen ja se, että paskahanhia saa jatkossa harventaa.

Toimittajien lannanlevitykseen poliitikot eivät ole uskaltaneet puuttua. Kostojen pelossa.

Kansainvälisyyteen kaadetaan liikaa rahaa

Suomen valtiontalouden huono tila johtuu suureksi osaksi siitä, että kansainvälisyyteen on kaadettu liikaa rahaa.

Olemme olleet lähes koko EU-jäsenyytemme ajan järjestelmän nettomaksajia (kolmea vuotta lukuunottamatta). Myös palautetut verovarat EU on korvamerkinnyt tiettyihin tarkoituksiin, kuten ilmastohankkeisiin, vaikka rahat olisi tarvittu tärkeämpään, kuten kansalaistemme sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon. Suomen jäsenmaksu on suhteellisesti EU:n suurin, ja osuus kasvaa.

Suomen valtiolta on kiskottu miljardeittain varoja yhteisvelkoihin, takauksiin, ympäristöpoliittisiin hankkeisiin ja anekauppaan sekä luontodirektiivien toteuttamiseen. Samanaikaisesti koronarahastoksi sanotun elpymisrahaston rippeillä on tilkitty taloja kuumassa Italiassa ja Espanjassa.

Jäsenyytemme Natossa on hyväksi Suomelle, mutta korotetut velvoitteet uhkaavat raunioittaa kansantaloutemme ennen kuin toiset jäsenmaat ovat saavuttaneet Suomen tasoa omilla puolustuspoliittisilla investoinneillaan.

”Osuus bruttokansantuotteesta” on kelvoton indikaattori mittaamaan sotilaallisen varustautumisen laatua, koska jokaisen jäsenmaan väestörakenne, asukastiheys, maasto, sijainti ja taloudellinen suoriutumiskyky ovat erilaisia. Kyseessä on näennäisesti yhteismitallistava mutta todellisuudessa vertailemiseen kelvoton kriteeri. Silti sitä käytetään huolettomasti sekä mediassa että hallinnossa.

On unohdettu, että Venäjän aloittama sotatalouteen siirtyminen tähtää nimenomaan Euroopan maiden taloudelliseen romahduttamiseen, joten myös varustelukierteeseen ajautumista kannattaisi välttää.

Kansainvälisten sitoumusten puolesta kohkaaminen on maksatettu kansalaistemme hyvinvoinnin kustannuksella, kun hallitus on päättänyt leikata perusturvasta ja peruspalveluista. Tämä kaikki on ollut pois kansalaistemme kokemasta turvallisuudesta.

Kun Venäjän-uhka jonakin päivänä väistyy ja lakkaa puristamasta Euroopan maita yhteen nippusiteen tavoin, harmonian havina EU:ssa todennäköisesti päättyy, ja euron valuviat, julkistalouksien krooninen rahoituskriisi ja valtioiden jättiläismäinen velkaantuminen pullahtavat jälleen esiin.

Suomen valtiontalouden konkurssitila johtuu suureksi osaksi liittymisestä euroalueeseen, itsenäisen rahapolitiikan menetyksestä ja kansainvälisistä sitoumuksista. Ruotsin vienti vetää paremmin siksi, että sillä on oma valuutta, jota se lepuuttaa alhaisella tasolla.

Katsokaas tuosta, mitä sanoin noin kymmenen vuotta sitten eräässä ystävällismielisessä haastattelussa, jossa kysyttiin Suomen taloudellisesta tilasta ja tulevaisuudesta. Kuinka kurjaa onkaan olla aina oikeassa...

Perusvaalipetos

Istuvan hallituksen ohjelma tuotti pettymyksen etenkin Perussuomalaisten äänestäjille, joihin leikkaukset ovat osuneet kipeimmin. Tämän merkiksi perussuomalaisella puolueella on vaikeuksia hankkia ehdokkaita kevään kuntavaaleihin, ja ehkä myös äänestäjiä. Väki virtaa pois puolueesta ilman, että ketään tarvitsee enää potkia.

Säästäminen sinänsä on hyvää politiikkaa, mutta ei pitäisi leikata alapäästä vaan yläpäästä. Perusturvaleikkaukset ovat monille perussuomalaisille perusvaalipetos.

Perussuomalaisten nykyiselle puheenjohtajalle liian pienet tuloerot ovat ongelma, ja siksi valtiovarainministeri haluaa kasvattaa tuloeroja leikkaamalla nimenomaan alapäästä. Perusteluksi esitetään, että ihmiset voisivat ”itse tehdä tilanteelleen jotakin”.

Näkemys sisältää epäsuoran väitteen, että esimerkiksi työttömyydestä, eläkeläisyydestä, vammaisuudesta tai opiskelusta johtuva huonotuloisuus on tahallista, yksilön oman vastuun varaista ja korjattavissa omatoimisuudella. Niin ajatellessaan Perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Riikka Purra tulee puhuneeksi Kokoomuksen pussiin ja itsensä pussin perälle.

Koska huonotuloisia ja vähävaraisia on enemmän kuin hyväosaisia, koppa tuskin tuolla argumentaatiolla jatkossa ropisee. Se jokin, minkä kansa saattaa keksiä tilannettaan parantaakseen, voi olla hallituksen poistaminen vallasta.

Perussuomalaisten piti olla kansallismielinen SDP ilman maahanmuuttoagendaa, vinkufeminismiä ja vihreää öyhötystä, mutta toisin kävi, ja puolueesta tuli yövartijavaltiota kannattavien minarkistien puuhamaa, jossa laaja julkistalous nähdään kielteisenä, vaikka suuri julkinen sektori on kansallista rikkautta ja toimii puskurina anarkokapitalistista ylivaltaa ja globalisaatiota vastaan.

Kokoomus on kiirehtinyt ihmisten elinoloja huonontavia uudistuksiaan, koska puolueessa pelätään, että Perussuomalaisten kenttäväki tekee käsijarrukäännöksen ja painostaa hallituksen kumoon.

Politiikkaa kapealla kauppiaan järjellä

Petteri Orpon (kok.) hallitus on jatkanut internatsiststa politiikantekoa, joka näkyy esimerkiksi terveyspalvelujen yksityistämisenä. Sitä kautta julkisia varoja valuu yksityisille terveysasemille, jotka ovat suureksi osaksi kansainvälisessä omistuksessa, eivätkä varat jää rikastuttamaan omaa kansantalouttamme vaan vuotavat ulkomaille.

Metsäpolitiikkaamme ohjattiin jo edellisen hallituksen kätilöimänä Brysselistä, jossa ei ymmärretä, että metsä ei ole puisto.

Nykyinen hallitus tuhosi kansallisen asuntopolitiikkamme lopettamalla Ara-rahoituksen aso-uudisrakentamiselta, kahmaisemalla Valtion asuntorahaston varat budjetin tilkkeiksi ja leikkaamalla rajusti asumisen tukia.

Niiden loppusaajia ovat aina olleet rakennusliikkeet, joiden konkursseja hallitus on toimillaan edistänyt, ja myös asuntosijoittajilla on vaikeuksia saada rakkaita vuokrarahojaan. Olisivat lukeneet tämän siellä puoluejohdossa, jossa talouden keskinäisriippuvuuksista ei ole ymmärretty mitään. Perussuomalaisten ex-puheenjohtajan Jussi Halla-ahon olisi kannattanut aikanaan miettiä, miksi hän ei nyt saakaan asuntorahastoihinsa kiertyviä asumistukia.

Marinin hallitus tuhosi valtiontalouden ratkoessaan sisäisiä erimielisyyksiään velkarahalla. Orpon hallitus tuhoaa kansalaisten henkilökohtaisen talouden, vaikka lääkäri ei saisi syyllistyä samaan kuin tauti.

Työttömyys on kasvanut vuoden takaisesta lähes 40 000:lla, vaikka napamies Orpo lupasi kasvattaa työllisyyttä sadallatuhannella.

Selvähän se, ettei leikkauksista seuraa uusia työpaikkoja, joihin toimettomat voisivat noin vain kävellä.

Suomi on tukenut vuoden 2022 jälkeen Ukrainaa 3,1 miljardilla eurolla, mikä ylittää kymmenkertaisesti asumistukileikkauksilla tavoiteltavien säästöjen tason. Suomalaiset omistusasukkaat ovat menettäneet tukensa kokonaan ja joutuvat myymään kotinsa slaavien välisen aseidenkalistelun vuoksi.

Kulttuurin tukia on leikattu, vaikka suomalainen kulttuuri on se arvokkain, jonka vuoksi myös valtion kannattaa olla olemassa. Monikulttuurisuuteen panostetaan edelleen RKP:n ja krisujen kädestä; surkeana esimerkkinä vaikkapa woke-elokuva Parvet, joka sai puoli miljoonaa euroa opetus- ja kulttuuriministeriön alaisen Elokuvasäätiön tuotantotukea mutta vain 88 katsojaa! Suomen Akatemian ja yliopistojen rahoittaminen on ollut poliittisen cancel-aktivismin rahoittamista, joka pitäisi canceloida.

Kulttuurin leikkauksia voidaan puolustaa vain siksi, että suomalaiselta kulttuurilta ei leikata juuri mitään, koska tähänkään asti suomalaisuudesta ammentavalle kulttuurille ei ole myönnetty juuri mitään.

Kokoomuksen tavoittelema työperäinen maahanmuutto on halventanut työvoimakustannuksia mutta nostanut suomalaisten kärsimän työttömyyden hoitomenoja, jolloin kulut julkiselle taloudelle ovat nousseet.

Sosiaaliturvahakuinen maahanmuutto puolestaan on syönyt leivän suomalaisten vähäosaisten pöydästä, kun työttömyysetuuksia ja asumistukia on saksittu maahanmuutosta johtuvien kokonaiskulujen nousun vuoksi.

Ongelmien juurisyille hallitus ei ole tehnyt mitään sellaista, mitä ei olisi tapahtunut ilman hallitusta, ja leikkausten kohdistuminen nimenomaan perussuomalaisten äänestäjiin itseensä on ollut puolueen kannattajille ja jäsenille pettymys.

Eipä ihme, että johtavat ministerit ovat saaneet kansalaisilta huonoja kouluarvosanoja.

Valot vielä palavat, vaikka keula on pinnan alla

Olin kerran (vuonna 2019) Perussuomalaisten ehdokkaana eduskuntavaaleissa tavoitellen talouspolitiikkaa, jolla olisi ajettu kansallista etua kansainvälisyyteen panostamisen sijasta.

Julkaisin tuolloin vaalikirjan ja poliittisen ohjelman. Sen voi edelleen lukea täältä.

Jos hallitus olisi tehnyt siitä poliittisen ohjelmakirjansa, Suomi olisi todennäköisesti parempi.

Hallituksessa on päässyt unohtumaan, että poliitikon työ olisi parantaa etenkin niiden suomalaisten elämää, joilla menee jostakin syystä keskimääräistä huonommin, eikä tehdä siitä entistä vaikeampaa.

Talous toimii omalakisesti, ja politiikan funktio on nimenomaan tasoittaa elintasokuiluja regulaatiolla ja subventioilla.

Sosiaaliturvasta ja terveydenhuollosta ei leikata nyt siksi, että kansalaisilla menee liian hyvin. Niistä leikataan siksi, että hallitustahoilla, byrokraateilla ja heidän kellokkaillaan menisi entistä paremmin.

He sanovat ”pelastavansa Suomea” mutta tekevät sen lähinnä omien eturyhmiensä hyväksi (onhan oma nahka toki se tärkein), ja pieleen menee, että rymisee. 

”Toisten rahoilla” elelevät niin kuninkaat kuin kauppiaatkin, mutta he tekevät sen leveämmin kuin muut ihmiset, ja silloin tällöin tulee aika palauttaa myös valtioneuvoston linna takaisin veronmaksajille.

---

Vuodenvaihteessa presidentit esittelevät taitojaan kouluaineiden kirjoittajina, mutta kuunnellaanpa vielä, mitä sanottavaa Kekkiksellä on asioista (AI-velhon tekemä).

Seuraava on tehty ilman tekoälyä...

Kapealla kauppiaan järjellä tehdään Suomessa nyt aivan kaikkea.

Aiheista aiemmin

Fixit-valo palaa vihreänä

Kuinka Suomi korjataan? Arvopohja ja kokonaisvaltainen ratkaisu 

Horisontissa suuria muutoksia

Ensi vuosi tuo varmasti pieniä muutoksia ihmisten elämään. Trump palaa valtaan, Venäjän läpimurto uhkaa Ukrainaa, ydinsota varjostaa maailmaa, ja USA:n tuontitullit kumoavat maailman taloudellisen järjestyksen.

Tapahtuu myös suuria muutoksia, jotka aiheuttavat valtavia järistyksiä elämään.

Yksi niistä on, että HSL:n AB-kertalipun hinta nousee 2,95 eurosta 3,20 euroon.

Tämä on seuraus vihreästä kaupunkipolitiikasta. Rahaa on haaskattu raideliikenteen kehittämiseen ja Suomen suurimman sillanrojaleen rakentamiseen.

Minulla ei ole ollut tähänkään asti varaa matkustaa julkisilla kulkuvälineillä.

Täytyy kai hommata yksityisauto, sillä automatkat tulevat halvemmiksi, vaikka pensa maksaa mansikoita ja kadunvarsipysäköinnistä on tehty mahdotonta täällä Jätkäsaaressa.

Vihreä kaupunkipolitiikka kimaltaa kuin timantti pyllyssä myös energiasektorilla. Hiilivoiman lopettaminen on nostanut kaukolämmön hintaa ja tehnyt asunnoista kylmiä.

Helsingin Energia kerää hallituksen vihreän puheenjohtajansa Atte Harjanteen ruoskimana pääomia meriveden lämpötalteenoton ja muun fantastisen infrastruktuurin rakentamiseen, vaikka tämä kaikki on suuruudenhullua ja kaupunkilaisten taloudellisten etujen vastaista.

Voipi olla, että kevään kuntavaalit tuovat suuria muutoksia vihreään kaupunkipolitiikkaan, jolla Helsingin kaupungin talous on tuhottu ja lihavat vuodet ovat takana.

Iivana ahkerana – Valtiollinen terrorismi pysäytettävä

On kenties lottovoitto syntyä Suomeen mutta tappio saada naapurikseen terroristivaltio Venäjä.

Iivana on ollut jälleen ahkerana.

Iskivät joulupäivänä rajusti Ukrainaan. Varjolaiva katkoi Suomen ja Viron välisen Eastlink 2 -merikaapelin ja vaurioitti neljää tietoliikennekaapelia. Ampuivat alas myös Azerbaidžanilaisen matkustajakoneen.

Kiinalaisomistuksessa oleva alus vahingoitti Suomen ja Viron välistä Balticconnector-kaasuputkea jo viime vuoden lokakuussa, jolloin myös Ruotsin ja Viron välinen tietoliikennekaapeli vaurioitui. Syyskuussa 2022 räjähtivät Nord Stream 2 -kaasuputket.

Yhteydet toimivat kyllä muutoin, ja minä yhdistän tekijätahoksi Venäjän.

On viranomaisten viisautta sanoa kuin Dupondit, että ”eivät ne kaapelit itsestään katkea”.

Toimittajat puolestaan toistelevat varovaisissa katsauksissaan, että ”tämä asiasta nyt tiedetään”.

Kaikki kuitenkin ymmärtävät, että kyseessä on valtiollinen terrorismi, joka viittaa Venäjän aloittamaan hyökkäyssotaan Ukrainassa ja aggressiivisuuteen lähialueilla. 

Suomen ja muiden Nato-maiden poliitikot harjoittavat tietenkin pragmaattista järkeä pitäessään suunsa supussa niin kauan kunnes rikostutkinta valmistuu, eivätkä syyttele suoraan Kremliä.

Hiljaisuus Venäjän suuntaan ei johdu nyt suomettumisesta vaan siitä, että halutaan välttää Venäjän tarjoukset ”tapausten selvittämiseksi”.

Tosiasiassa rikosten selvittäjiksi ei pidä haalia syyllisiä eikä epäiltyjä.

Asia siirtyy ulkopoliittiseen viitekehykseen sitten, kun rikostutkinta on tehty ja syytteet nostettu. Mutta käytännössä on reagoitava proaktiivisesti: jo ennen.

Suomen kielioppia rikkovat ”mukavuuslippulaivat” ovat eräänlaisia merirosvoaluksia ja aavelaivoja, jotka seilaavat Suomenlahdella.

Niillä kuljetetaan hiilivetyjä hämärämaihin, joissa pakotteiden alaisia tuotteita kaupattaneen välittäjämaiden kautta myös EU:ssa toimiville energiayhtiöille.

Jos liikenne pysäytetään, öljyn maailmanmarkkinahinta nousee, mitä inflaatiokehitys vähiten kaipaa.

Toisaalta mikäli kulkueen sallitaan jatkua, jonakin päivänä paikantimensa sammuttanut ankkurinlaahaaja osuu sumussa Suomen ja Viron väliseen autolauttaan, jolloin keulaportti murtuu ja alukset uppoavat hetkessä öljynsekaiseen mereen.

Kyse on hurjasta turvallisuusuhasta ja ympäristövahingon riskistä, jolloin rantavaltiot ovat asiassa juridisesti toimivaltaisia, eikä selvittämiseen tarvita laivojen lippuvaltioiden suostumusta. Osa niistä voi olla myös mukana sabotaaseissa.

Venäjä levittää sotansa Itämerelle, mikäli sen sotalaivat alkavat saattaa Venäjän rahtia kuljettavia sabotöörialuksia.

Niinpä toivomus Naton neljännen artiklan soveltamisesta (jäsenvaltioiden koolle kutsumisesta) ei ole liioiteltu. Itämeren rantavaltioissa olisi otettava pakkokeinot käyttöön Venäjän manipuloiman hybridisodankäynnin ja valtiollisen terrorismin lopettamiseksi.

Poliisiratsiaan pysäytetty varjolaiva Eagle S on tutkittavana, ja suuri määrä Venäjän muita varjolaivoja (kuvassa oikealla) on ryhmittyneenä Suomenlahdelle tutkintaa peläten ja ilmeisestikin ankkuri pohjassa.

Myönteistä Putinin joululahjassa on, että Kremlin lehdistösihteeri Dmitri Peskov on mykistynyt kiukusta, kun sabotaasi ei mennytkään ihan putkeen, ja defenestraatio uhkaa. Ironista on, että sähkönhinta suomalaisille saattaa laskea, kun vienti Viroon vähenee.

Auringonpaistetta ja läpivalaisua varjolaivoille! 

Päivitys 26.1.2025: Kaapeleita repineen ja venäläistä rahtia kuljettaneen aluksen kiikkiin jääminen nyt myös Ruotsin vesillä on Bolshoin teatterin jälkinäytös, joka pyrkii hyödyntämään assosiaatioharhaa. Kun laivan kapteeni hopeinen sädekehä päänsä päällä tunnustaa tapauksen olevan silkka vahinko, tarkoitus on saada kaikki aiemmatkin tapaukset näyttämään vahingoilta.

Julkisuudessa on epäilty, miksi Venäjän kannattaisi tehdä moisia operaatioita Itämerellä, joka on myös Venäjälle itselleen tärkeä kulkureitti. Vastaukseni on, että juuri alueen tärkeys Venäjälle muodostaa sille alibin. Oletus, ettei Venäjän kannattaisi rikkoa rauhaa Itämerellä, tarjoaa Kremlille mahdollisuuden kääntää epäilyjä pois itsestään ja muodostaa siten savuverhon hybridioperaatioiden suorittamiselle.

Monetkin A-studioiden asiantuntijat ovat koettaneet arvata varjojen liikkeet kuin muinaisessa Platonin luolassa, mutta meillä filosofiassa nähdään asiat selvästi ja kirkkaasti.

Aiheesta aiemmin

Putkimies Putinin nilkkimäinen temppu

Monikulttuurisuus vastatuulessa

Monikulttuuri-ideologian toimeenpano ei vaikuta nyt etenevän aivan suunnitellusti Saksassa, jossa saudiarabialainen psykiatrian erikoislääkäri Taleb al-Abdulmohsen käytti vuokra-autoa niittokoneena ja ajoi väkijoukkoon joulutorilla. Onneksi vain muutama kuoli ja pienehkö määrä (< 200) ihmisiä loukkaantui.

Tämä lienee se kohtuullinen hinta, joka maahanmuuton eduista ja hyödyistä on maksettava. Berliinissä vuonna 2016 sattuneesta samantapaisesta ajelusta olikin jo aikaa. Isis-terroristeille uskollisuutta vannonut tunisialaismies tappoi tuolloin rekalla 12 viatonta ihmistä.

Erikoispiirteenä Madgeburgin tapauksessa on, että media syyttää tekijän jakaneen maahanmuuttokriittisen Alternativ für Deutschland -puolueen informaatiota ja esittäneen itsekin maahanmuuton arvostelua. Hänen sanotaan paenneen lähtömaansa uskonnollista sortoa mutta toisaalta varoitelleen toisia pakolaisia muuttamasta Saksaan, jonka hän on väittänyt islamisoituvan ja islamisoivan koko Eurooppaa.

Mediassa terroritekoon syyllistynyt esitetään puun ja kuoren väliin joutuneena kahden maailman kansalaisena, jolla on suo siellä, vetelä täällä. Yhtä kaikki, hän on maahanmuuttajana Saksassa.

Syyt kaadetaan AfD:n päälle, ikään kuin juurisyytä (haitallista maahanmuuttoa) vastustava puolue olisi syypää siihen, että maahanmuutto ei sovikaan Euroopan maihin.

Lääkäri päätti, että autolla väkijoukkoon ajaminen auttaa, niin kuin Yhdysvaltain vuoden 2001 terrori-iskujen arkkitehti Mohammed Atta (hän oli todellakin arkkitehti) päätti, että törmääminen lentokoneella rakennukseen lievittää. 

Lääkärin olisi kannattanut opiskella logiikkaa, rationalisti kun on. Islamilaista sortoa paenneen järkeisusko lieneekin nyt niin innokasta, että hän on katsonut parhaaksi vastustaa islamisaatiota vastaterrori-iskulla.

Islamia puolustetaan ja vastustetaan nykyisin samoilla metodeilla, ja niitä sovelletaan siksi, että miekkalähetys ja sen edustajat ylipäänsä ovat täällä.

Paikallisviranomaisia moititaan sitten siitä, ettei kukaan tullut pystyttäneeksi betonipors... unelmaesteitä torille. Nähdäkseni jokaisen pitäisi voida viettää joul... juhlapyhää rauhassa riippumatta siitä, mitä uskontoa edustaa vai edustaako mitään.

Minun on vaikea sanoa, mistä kyseinen viha kumpuaa. Mutta sen tiedän, että minua ei ole vihannut koskaan kukaan sellainen, jonka kanssa haluaisin vaihtaa paikkaa.

Eräät valopäätoimittajat ovat väittäneet, että turvallisen yhteiskunnan puolustaminen ja väestönvaihtoon tähtäävän kulttuurisodan vastustaminen ovat rakenteellista rasismia.

Sitten kaikki bussin matkustajat nousivat seisomaan käsiään taputtaen.

---

Päivitys 2.1.2025: Monikulttuurisuus on vastatuulessa myös New Orleansissa. Joulun ajan terrori-iskuista on tullut tai tehty niin normalisoitu osa arki- ja pyhäpäiviä, ettei perässä pysy.

Hallitus ulosmittaa suomalaisten kodit asumistukileikkauksilla

Kuolonmusta hallitus vei jo viime vuonna läpi hallitusohjelmaan kirjaamansa suunnitelmat, joiden mukaan yleinen asumistuki lakkautetaan omistusasukkailta kokonaan, ja uudistus astuu voimaan ensi vuoden vaihteessa.

Tämä tarkoittaa, että matto vedetään alta tuhansilta suomalaisilta. Lisäksi hallitus alensi asumistukien tasoa, vaikka asuminen on kallistunut kymmeniä prosentteja.

Hallitus on nyt tekemässä yleisen asumistuen kaikille tuen saajille varattomuusehtoiseksi. Myös eläkkeensaajien asumistuen varallisuusharkintaa aiotaan kiristää, eli pieneläkeläisten ahdinkoa pahennetaan entisestään (esitykset täällä ja täällä ja käsittelyn tila täällä).

Asumistuen poistaminen omistusasukkailta on järjetöntä, koska asumistukea on myönnetty tähänkin asti vain asumisen hoitokuluihin, kuten hoitovastikkeisiin, jotka ovat vuokria alemmat. Kun omistusasukkaita painostetaan myymään kotinsa ja muuttamaan vuokralle asumaan, asumistukimenot todennäköisesti nousevat, joten säästöä valtiolle ei synny.

Toimenpide on sikamainen läimäytys omistusasukkaita kohtaan ja kertoo virheellisestä käsityksestä, että omistusasukkaat ovat varakkaita, joita sopiikin kiusata. Velkaisista kodeista voi jäädä pakkomyyntien jälkeen luu käteen ja luottotappioita pankeille, ja jälleen avautuu vaateita jopa pankkitukeen.

Kelan laskelmien mukaan varallisuusharkinnan lisääminen lakiin säästää valtion menoja vain noin 8 miljoonaa euroa mutta lisää Kelan etuuskäsittelyyn kuluvia menoja 4,8 miljoonalla, ja lisäksi kasvavat toimeentulotuen menot (aiheesta eduskuntakeskustelussa).

Istuva hallitus ei tiedä, mitä tekee. Tai jos tietää, se ampuu itseään ja kansalaisia koipeen.

Hallituksen esitys on omaisuudensuojan ja yhdenvertaisuuden vastainen ja kyseenalaistaa oikeusvaltioperiaatteen. Se on myös irvokkaassa ristiriidassa Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Kristillisdemarien julistusten kanssa; nämä kun ovat esiintyneet kotien ja omaisuuden suojelijoina.

Olisi mielenkiintoista selvittää, mitä asioista ajatellaan niissä rintamamiestaloissa ja kaupunkien lähiöissä, joissa asuu paljon perussuomalaisia. Asumistukileikkauksilla hallitus piiskuroi kodeistaan kokonaisia perheitä ja lisää sosiaalista ahdinkoa.

Yleiseen asumistukeen liitettävä varattomuusehto ohjaa kansalaisia hankkiutumaan mahdollisimman pian varattomiksi saadakseen perusturvaa jokapäiväisiin asumiskuluihinsa.

Esitys tekee asumistuesta toimeentulotuen tapaisen sosiaalisen loukun, josta ei ole motiivia nousta paremmille päiville.

”Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat” nykyinenkin hallitus ruokkii toimeentulotuella, jota ei leikata vaan johon on tehty jopa indeksikorotukset! Toimeentulotukea eivät kuitenkaan saa tavalliset suomalaiset, joilla on vähänkin varallisuutta tai helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta. Kuolinpesäosakkaidenkin omaisuus ulosmitataan toimeentulotuessa, vaikka se jättäisi lesken asumisturvaa nauttivan osakkaan kodittomaksi.

Tämän saavat aikaan Kokoomus ja Perussuomalaiset omalla syömähampaallaan, ja Disney-puolueet strippaavat ja larppaavat niiden irvokkaina apulaisina kuin viulunsoittajat keskitysleireillä. 

Toiseksi ja kolmanneksi huonoimmassa asemassa olevat tulo- ja varallisuuskymmenykset pudotetaan mustaan aukkoon, kuten sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijaryhmä on todennut.

Vaikutus on tuhoisa kautta koko yhteiskunnan.

Asumistukeen lisättävä varattomuusehto ja varattomuusharkinta estävät vuokralla asuvia kartuttamasta pääomaa omistusasunnon hankkimiseen. Siten ne johdattavat suomalaisia ihmisiä ylisukupolviseen ja periytyvään köyhyyteen sekä tukevat vuokranantajien ja kiinteistökeinottelijoiden pyrkimystä tehdä asukkaista kaleeriorjia ja torppareita. ASP-tiliä koskeva poikkeus ei ole riittävä, koska sillä on ikärajat.

Asumistuen huononnuksilla hallitus ulosmittaa keskiluokkaisen väestön ja valkokaulusköyhälistön kodit valtionvelkojen tilkkeiksi samalla, kun se junailee verohelpotuksia kovapalkkaisille ja kaikkein varakkaimmille.

Edellinen hallitus romutti Suomen valtiontalouden vihreällä idealismilla. Nykyinen hallitus puolestaan tuhoaa kansalaisten henkilökohtaisen talouden, eikä napamies Petteri Orpon hallitus ole pystynyt luomaan leikkauksilla Suomeen yhtään uutta työpaikkaa. Sen sijaan työttömyys on kasvanut vuoden takaisesta jälleen 38 000:lla.

Väite, että perusturvaan ei kajota, oli hallituspuolueiden suurin kusetus ja merkittävin vaalivale, sillä hallitus aloitti juuri siitä.

Yleisen asumistuen leikkaukset ovat leikkauksista pahimpia, sillä ne ovat johtamassa katastrofeihin asukkaiden elämässä. Opiskelijat limbotaan yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisän piiriin. Eläkeläisten asumistuki puolestaan alenee noin 203 000 eläkeläiseltä, myös takuueläkeläisiltä, jotka muutenkin sinnittelevät toimeentulon rajalla, ja 7 600 pieneläkeläistä menettää asumistukensa kokonaan.

Sen sijaan hyvää työeläkettä saavien eläkkeisiin tehdään ”kannustaviksi” sanottuja indeksikorotuksia, ikään kuin eläkeläiset voisivat vaikuttaa työuraansa jälkikäteen ahkeruudella. 

Leikataan alapäästä, kun pitäisi leikata yläpäästä.

Myös asiaan liittyvä yhteiskuntapsykologia kituu kuin kumolleen käännetty kilpikonna. Hallitus näyttää ajattelevan, että jatkuva uhattuna oleminen vapauttaisi kansalaiset parhaaseen toimintaan, vaikka perusturvan leikkaaminen vie lattiat alta ja syöksee ihmiset synkkyyteen.

Kapealla kauppiaan järjellä toimivan Kokoomuksen kannat arvattiin kyllä jo vaalien aikaan, ja näätämäisimmin asiassa onkin menetellyt perussuomalainen puolue, jonka tavoitteena on ollut eläke-eriarvoisuuden lisääminen siitä asti, kun raikulipojat ja -tytöt saivat puolueessa vallan Timo Soinin jälkeen.

Riikka Purran on kenties turvallista matkustaa Petteri Orpon povitaskussa, mutta haluaisinpa nähdä valtiovarainministerin kilauttavan omien äänestäjiensä emalimukiin yhdenkin niin sanotun lesken rovon. Sellaista päivää ei tule. Mutta tulee päivä, jona puolet persuedustajista putoaa palisanterituoleiltaan takaisin työntelemään potkukelkkaa pakkaseen, joten heidän kannaltaan on samantekevää, vaikka äänestäisivät leikkauksia vastaan.

Olen samaa mieltä oppositiopuolueiden kanssa siitä, että kaikki perusturvaan kohdistuneet leikkaukset olisi peruttava hyödyttöminä, sosiaalisesti rapauttavina, kotimaista kulutuskysyntää vähentävinä, asuntokurjuutta lisäävinä ja suomalaisia ihmisiä runtelevina.

Istuva hallitus ei ole sinimusta, vaan se on kokomusta. Kokoomusta äänestäneitä saattaa ministerien kilpajuoksu saksien kanssa innostaa, mutta muille suomalaisille se on kuolemaksi.

 

Jukka Hankamäki

FT, VTT

sosiaaliturvan järjestelmäasiantuntija

Päivitys 11.12.2024: Hallituspuolueiden edustajat hyväksyivät asumistukien huononnukset, jotka vietiin PeV:ssa läpi esitystä tukemaan valikoitujen puolueellisten asiantuntijoiden deduktiivisilla lausunnoilla ilman kansalaisten elämäntilanteisiin ja talouteen liittyviä empiirisiä tutkimusnäyttöjä. Vaikuttaa siltä, että asuntoperusoikeudet ovat purukumia ja sosiaaliset faktat viranomaismielipiteitä, joita muunnellaan poliittisten tavoitteiden mukaisesti, kunhan vain kansanedustajien oma palkka juoksee.

Päivitys 13.12.2024: Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru pahoinpideltiin kadulla. Olipa motiivi poliittinen tai ei, tapaus osoittaa, millaisella tyylillä hallitus ja sen taustajoukot asioitaan ajavat. Perusturvaleikkaukset ovat rakenteellista väkivaltaa, ja riitainen sosiaali- ja terveysvaliokunta on nyt ”yhteiskunta pienoiskoossa”.

---

Perusturvaleikkauksista aiemmin

”Kaikkein heikommassa asemassa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan

Sosiaalipoliittinen katastrofi on ovella: yleistuki voi romuttaa työttömysturvan keston ja tehdä varattomuusvaatimuksista sosiaaliturvan ehdon

Kehysriihessä kansalaisille toinen silmä mustaksi 

Hallitus heittää kotioville hevosenpään

Miksi asumistukea ei pidä leikata? – Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”

Kokoomuksen näkemys kannustamisesta

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina 

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue – Hallitusvalta vei hakoteille

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Asuntopolitiikasta aiemmin

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään

Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja  aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä

Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista!

Kirjoitukseni Kaleva-lehdessä (7.11.2023)

Lausuntoni asumistukea koskevan lain huononnusesityksestä sosiaali- ja terveysministeriölle (17.9.2023)

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Kokoomus haluaa räjäyttää suomalaisten kodit

Diktaattorista pakolainen

Syyrian niin sanotulle presidentille Bašar al-Assadille kävi kuten diktaattoreille yleensä, ja hänet syöstiin vallasta. Pakolaisuuden tuottajasta tuli turvapaikanhakija.

Historia osoittaa, että diktatuurit kestävät usein kahden sukupolven ajan, mutta kolmatta harvoin nähdään vallassa. Al-Assadin dynastia oli toisessa vaiheessa. Ensimmäinen luo diktatuurin, toinen paisuttaa sen, ja kolmas tuhoaa. Saa nähdä, kuinka käy Kimin itsevaltaiselle suvulle Pohjois-Koreassa.

Al-Assadin yllätyksellisestä syrjäyttämisestä on iloittu laajasti länsimaissa, sillä hän oli Putinin liittolainen ja on tarjonnut Venäjälle sotilaallisen jalansijan Välimerelle laivasto- ja lentotukikohdan muodossa.

Harvoin on kuitenkaan ilo niin lyhytnäköistä kuin nyt. Vähemmän on puhuttu siitä, mitä tulee tilalle. Al-Assadin sivuuttivat ääri-islamilaisten jihadistien johtamat kapinalliset, joilla on yhteyksiä terroristijärjestö al-Qaidaan, ja vallankeikausta pidetään yllä asein. Sutta paetessa saattaa tulla karhu vastaan.

Pahuus jatkunee uusilla nimillä, eikä demokratiaa niin vain rakenneta maahan, joka on täynnä etnisiä ja uskonnollisia riitoja, ja kansanvallan perinne puuttuu.

Tapaus antaa näyttöä valtiaiden tuolien horjahtelevuudesta ja siitä, kuinka saattaa käydä myös Putinille, jolle Syyrian menetys oli arvovaltatappio. Muutoinkin Lähi-idän ikuinen ”kriisi” saa vain bensaa liekkeihin, kun Israel turvaa asemiaan, Palestiina palaa, Iranissa kytee, ja Turkin sekä kurdien kahnaukset muodostavat Syyrian naapureille motiivin möyriä alueella.

Aiheesta aiemmin

Ihmisoikeudet Alepassa (2016)

---

Päivitys 9.12.2024: Suomi päätti keskeyttää turvapaikkahakemusten käsittelyn niiden epäperäisyyden vuoksi muttei lopeta hakemusten vastaanottamista. Keskeytyksen pitäisi nähdäkseni olla pysyvä. Oikeus muuttaa Suomeen ei ole subjektiivinen oikeus, johon kenellä tahansa olisi ilman muuta oikeus. Jokaisella maalla pitäisi olla oikeus päättää itse siitä, keitä se päästää alueelleen oleskelemaan. Asia nähdään väärin, mikäli suojelun tarvetta pidetään valtioita velvoittavana. Myös monilla Suomen kansalaisilla esiintyy tarvetta päästä toisiin maihin, vaikka (ja koska) Suomi ei pysty takaamaan toimeentuloa edes omille kansalaisilleen, joten maallamme ei ole velvoitetta tarjota sitä muualta tuleville. On palautusten aika.

Perusturvasta leikataan – Linnan juhliin kipataan

”Meno on valtionbudjetissa vähäpätöinen”, sanotaan aina kun on tarpeen puolustella valtaapitävien edustusmenoja, onpa kyse pääministerin aamiaislaskuista tai Linnan juhlien kuluista.

Samalla kun kansalaisten taloudellista ahdinkoa kiristetään ennennäkemättömän röyhkeillä perusturvaleikkauksilla, tasavallan presidentin itsenäisyyspäiväjuhliin on pidetty tarpeellisena polttaa entistä enemmän rahaa. Hintalappu yhden illan kekkereille nostettiin tänä vuonna 310 000 euroon.

”Kulu on tarpeellinen ja suorastaan välttämätön”, sanovat porvarit, samppanjasosialistit ja kaviaarikommunistit yhteen ääneen, kun menoilla viihdytetään heitä itseään, eikä näkemyksissä ole juuri eroa oikeiston, keskustan ja vasemmiston kesken.

Samanaikaisesti kun Mäntyniemen remonttiin tuhlataan peräti 55 miljoonaa, hallitus olettaa saavuttavansa kansalaisten asumistukileikkauksilla noin 250 miljoonan säästöt. Yhdelle virka-asunto – satatuhatta kansalaista toimeentulotuelle. Eikä säästöä synny yhtään!

Tämä on suoraan Kokoomuksen pelikirjasta, ja Perussuomalaisia viedään kuin mätää kukkoa.

Juhlien keskellä ei ole sopivaa unohtaa sitäkään, että kansanedustajien palkkioita nostettiin äskettäin 7,9 prosenttia, ja huonosti toimeentulevien kansalaisten ostovoimassa on tapahtunut romahdus inflaation ja leikkausten vuoksi.

Suomessa tehdään kai äänestyspäätöksiä sillä perusteella, minkä puolueen edustajilla on kauneimmat vaatteet.

Kun maassa oli lama ja noin 100 000 työtöntä 1970-luvulla, Kekkonen julisti hätätilan ja vaihtoi Cadillacinsa Saabiin osoittaakseen, että suuri liideri tietää, missä mennään. Teko oli vain symbolinen, mutta se osoitti vastuuta ja johtajuutta, jota nykyiseltä kuolonmustalta hallitukselta puuttuu.

Nykyinen urheileva presidentti allekirjoittaa hallituksen eteen tuomat leikkuulait, koska ne ovat lähtöisin hänen omien joukkuepelaajiensa kynänkäänteistä.

Tilanteessa, jossa ihmiset kaipaisivat elämäänsä valoa, luottamusta ja tulevaisuudentoivoa, pikimusta hallitus lyttää kansalaiset perusturvaleikkauksilla täysin länään.

Eipä ihme, että erilaisten vaihtoehtotempausten suosio itsenäisyyspäivisin kasvaa.

Henkisen itsenäisyyden osoittaminen

Pari perussuomalaista kansanedustajaa (Teemu Keskisarja ja Sheikki Laakso) ilmoittivat osallistuvansa 612-kulkueeseen tasavallan presidentin juhlavastaanoton sijasta. He kai ajattelivat, että heillä on oikeus säästää frakin vuokrauskuluissa ja jaloitella hieman.

Valtavirran uutismediat aloittivat välittömästi myllytyksen, jossa kansanedustajien poikkeamista ruodusta alettiin nimitellä äärioikeistolaisuudeksi ja kansallismielisyydeksi.

Toimittajien kuoroa säestämään hankittiin lausumia vihervasemmistolta, Kepulta ja Kokoomukselta, joiden mukaan 612-tapahtuma on ”fasistinen”, ”natsimarssi” ja vähintäänkin ”äärioikeiston mielenosoitus”.

Huvittavaa on, että moittijat ovat yhtä kaukana moitituista kuin moititut moittijoistaan, joten myös ”äärioikeiston” haukkujat ovat itse ääriajattelijoita.

Kun Vasemmistoliiton tuore kansanedustaja Li Andersson protestoi pukuloistoa ja jätti Linnan juhlat väliin vuonna 2015, media suitsutti ratkaisua hienoksi eleeksi ja huomaavaisuudeksi yleistä ryysyläisyyttä kohtaan. 

Yleisen ryysyläisyyden väsymätön kuvaaja Aki Kaurismäki taas kieltäytyi kutsusta useaan kertaan muun muassa sillä verukkeella, ettei hän viitsi nousta kotisohvaltaan, koska oli ”matkoilla Mellunmäessä” ja ”samaan aikaan taitaa tulla joku jääkiekkomatsi”.

Kun Keskustan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen kieltäytyi kutsusta vuonna 2019, hän perusteli ratkaisuaan vastalauseena Jenni Haukion kommenteille, jotka koskivat tuotantoeläinten elinoloja. Akavan taannoinen puheenjohtaja Sture Fjäder puolestaan jätti kutsut väliin, koska hänen kissansa kuoli.

Tieto-Finlandialla 2023 palkitun Magdalena Hain sallittiin meuhkata Ylen verkkojutussa kieltäytyneensä Linnan juhlista vastalauseena perussuomalaiselle puolueelle ja erityisesti Wille Rydmanille, joka oli esitellyt keski-ikäiselle miehelle poikkeuksellista seksuaalista markkina-arvoaan feministien vihaamalla menestyksekkäällä tavalla.

Kaikki julkisuudessa nähdyt verukkeet ovat olleet protesteja kekkereiden yleistä pinnallisuutta ja luokkaluonnetta vastaan, tai ne ovat kummunneet kiistellyistä ajankohtaisaiheista, jotka nykyinen woke- ja cancel-aktivismi on korottanut potenssiin.

Myöskään Hain kannanotto ei ilmaissut mitään muuta kuin sen, että hänen saamansa kirjallisuuspalkinto oli poliittinen tuen osoitus kirjailijalle. Hän ei tullut omassa neroudessaan pohtineeksi, kuinka tylyä kutsun esittäjää kohtaan oli se, että hän sillä tavalla käytti Linnan juhlia ja kieltäytymistään vipuna toista tahoa vastaan esittämäänsä ilkeilyyn.

Mediat hehkuttavat ja palkitsevat julkkisten julkeutta ”kansalaisrohkeutena” silloin, kun sillä edustetaan vihervasemmiston ikuista kapinaa (joka myös tehokkaasti uusintaa protestanttien omaa alamaisuutta).

Sen sijaan irtiotot EU-liekanarusta, monikulttuuri-ideologiasta, ilmastoaneiden rahoituksesta, maahanmuuton lietsonnasta, poliittisesta korrektiudesta, feminismistä ja muusta tasapäistämisen politiikasta koetaan uhkiksi, koska niihin liittyy todellista merkitystä.

Todellinen ongelma ei ole mikään osallistuminen johonkin kulkueeseen.

Ongelma on, että mediassa länkytellään siitä, kuinka itsenäisyyspäivää pitäisi tai saisi vietää, vaikka tärkeämpää olisi käsitellä kysymystä, miksi itsenäisyytemme on menetetty ja miksi kansainväliseen toimintaan – kuten EU-maksuihin, velkaunioniin, maiden välisiin tulonsiirtoihin, ilmastoaneisiin ja ulkomailta ohjattuun asevarusteluun – kulutetaan järkyttävän paljon valtiollisia verovaroja niin, että ne ovat jo tyystin loppuneet ja valtiomme on ikuisessa velkahirressä voimatta irtautua siitä mitenkään muutoin kuin EU:n sisäisellä sodalla.

Tämä on todellinen ongelma.

Mielestäni kaikkien kansanedustajien pitäisi osallistua 612-kulkueeseen, vähintäänkin silloin tällöin, mikäli on varaa jättää presidentinlinnan pullat syömättä.

612-kulkueeseen osallistuminen on hyvä tapa osoittaa älyllistä itsenäisyyttä maassa, jonka kansallispäivä muutoin koostuu feministien parjaamasta ”äijäölähtelystä” ja siitä, että Tuntematon sotilas tulee televisioruutujen kautta Suomi-konepistooli rätisten olohuoneisiimme.

Poliittinen eliitti on pääministerin johdolla katkera siitä, että muutama rohkelikko ei antaudu jonottamaan nobodyna Linnan juhliin vaan toimii, kuten suurin osa kansalaisista, eli päättää tekemisistään itse.

Vallan höpsöä on, että kansalaisten itsenäisyyden juhlintaan puuttuu Suojelupoliisi, jonka mukaan kiisteltyyn tapahtumaan ei pitäisi osallistua, koska ”612-kulkueessa on äärioikeistolaisia osallistujia”. Kannanotto on käsittääkseni perustuslaillisen kokoontumis- ja yhdistymisvapauden vastainen ja edustaa mielipiteenvapauden ja ilmaisunvapauden vastaista asennetta.

Kaikissa avoimissa tapahtumissa saattaa olla kaikenlaisia osallistujia.

Vaikuttaa kuin poliittisessa poliisissa oltaisiin kansalaistottelemattomia, kun siellä ei noudateta kansalaisten valitsemia toimintatapoja, kansanedustajien tekemiä päätöksiä ja demokraattisen eli kansanvaltaisen yhteiskunnan arvoja ja periaatteita. 

Niin sanotun itsenäisyyden kunniaksi ihmisiä viedään Suomessa Linnasta linnaan.

Itsenäisyyspäivästä on kehkeytymässä kansallisten juurien ja identiteetin etsimisen kulttuuritapahtuma, kun sekä kansallismieliset että vasemmistolaiset nuoret järjestävät keskustakirjasto Oodissa keskenään kilpailevat lukupiirit.

Graffititaiteilijana kunnostautunut vasemmistoliittolainen apulaispormestari Paavo Arhinmäki kannustaa aktivistejaan tukkimaan kirjaston, ”jotta fasisteille ei jäisi tilaa”. Vihreän veteraanikansanedustajan Osmo Soininvaaran puoliso, kirjastonjohtaja Anna-Maria Soinivaara, puolestaan torppaisi kansallismielisten tilavarauksen vedoten poliittisen toiminnan kieltäviin järjestyssääntöihin, mutta hänen harmikseen kirjasto ei voi estää asiakkaita varaamasta kokoustiloja yksityishenkilöinä. 

Kirjasto ja Supo voivat nyt kilpailla keskenään siitä, kumpi kunnostautuu paremmin ideologisessa valvonnassa.

Tätäkään kohua tuskin olisi ilman valtavirtamedian örvellystä ja trollitehtailua, vaan itsenäisyyspäivää vietettäisiin sulassa sovussa muutaman kansanedustajan poiketessa jonosta ja vaeltaessa edustamaan kansaa sankarihaudoille – kristallikruunujen alla vellomisen sijasta.

Sopu on ilmeisesti valtamedian lietsomalle kulttuurisodalle kielteistä. Median nostamaa kohua parempaa ilmaismainosta 612-tapahtuma tuskin olisi voinut saada. 

Tapahtuman hyödyllisyydestä sinänsä minulla ei ole korkeaa kuvaa. Se edustaa patavanhoillisuutta ja taaksepäin katselemista, vaikka tarvittaisiin eteenpäin menemistä. Hyvin ovat asiat Suomessa, jos suurimman vaaran muodostaa sankarivainajien muisteleminen!

Ilahduttavaa tässä on, että media ja viranomaisvalta tuottavat ennen pitkää ratkaisun sotaveteraanipulaan. Kun sotaveteraanit käyvät vähiin Linnan juhlista, toimittajat ja viranomaiset lietsovat kansalaisten välille sisällissodan, josta syntyy uusia veteraaneja.

Kunniaa ja mainetta ei kerry möyrimällä kylkimyyryssä Linnan parketilla vaan poikkeamalla poliittisen eliitin kaviaarijonosta ja kerryttämällä pääomaa muussa julkisuudessa.

Olemassa oleminen on havaituksi tulemista sosiaalisessa mediassa.

---

Päivitys: Sheikki Laakso kyykkäsi ja perui osallistumisensa 612-tapahtumaan.