13. elokuuta 2022

Taas uutta näyttöä: feminismistä tulossa lysenkolaisuuden nykymuoto

Ilta-Sanomat julkaisi 10.8.2022 jutun Turun yliopistossa harvinainen tilanne: Opiskelijan gradu hylättiin. Paperilehdessä kirjoitus oli otsikoitu niin, että feminismiä käsitellyt työ hylättiin objektiivisuuden puutteen takia, jolloin lukijat saattoivat harhautua ajattelemaan, että hylätty tutkielma sinänsä oli feministinen.

Todellisuudessa asia oli päinvastoin.

Iltapäivälehden jutusta ei selvästi käynyt ilmi, että hylätyssä gradussa esitettiin feminismin arvostelua ja hylkäys johtui nimenomaan siitä ei sitoutumisesta edustamaan feminististä tiedepolitikointia. Oikeampi otsikko jutulle olisikin ollut Feminismikriittinen tutkielma hylättiin: Opiskelijan oikeusturva vaarassa”. 

Ilta-Sanomien uutisointi saattoi olla tahallaan harhaanjohtavaa.

Tapaus sattui Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuksen oppiaineessa viime keväänä, ja gradu oli otsikoitu sanoin Breaking the Silence: Current discussion on sexual violence in Japan and in the West in connection with intersectional feminism.

Kirjoittaja halusi siis murtaa hiljaisuuden, johon feminismin kriitikot on pakotettu yliopistoissa. 

Opiskelijan kritisoimalla intersektionaalisella feminismillä tarkoitetaan suuntausta, jonka mukaan sukupuolikysymystä tarkastellaan luokkasorron ja vallan näkökulmasta. Oletuksena on, että syrjityiksi väitettyjen näkemys on aina parempi ja oikeutetumpi. Kritisoin kyseistä ajattelutapaa teokseni Totuus kiihottaa luvussa 12 (sivulta 266 alkaen) sekä luvussa 17 (sivulta 370 alkaen), joissa arvostelin feministien yritystä tehdä tasa-arvopolitiikasta tieteiden menetelmän.

Kannattaa lukea.

Suuri osa Ilta-Sanomien lukijoista ajautui harhaan päätyessään olettamaan, että Turun yliopistossa pahoinpidelty gradu oli kirjoitettu feministien suosimasta intersektionaalisesta tai queer-teoreettisesta näkökulmasta.

Väärinkäsitykset näkyvät selvästi aiheen verkkokommenteissa täällä ja täällä. Gradun kirjoittaja yhdistettiin virheellisesti kaikkeen siihen hölmöilyyn, jota intersektionaaliset feministit ovat itse saaneet aikaan sukupuolen tutkimuksen oppiaineessa (kirjoitin aiheesta muun muassa täällä).

Tosiasiassa gradussa esitettiin intersektionaalisen tiedepolitiikan kritiikkiä ja tukeuduttiin muun muassa filosofi Peter Boghossianin osoittamiin kieroutumiin feministisessä julkaisupolitiikassa.

Gradun ohjaaja Turun yliopistossa oli uhannut opiskelijaa tutkielman hylkäämisellä, mikäli tekijä ei suostu poistamaan esittämäänsä 45-sivuista feminismin kritiikkiä gradustaan. Lopulta ohjaaja laittoi uhkauksensa toteen. Ilta-Sanomissa ei kerrottu opiskelijaa painostaneen yliopisto-opettajan nimeä eikä uhatun opiskelijan henkilöllisyyttä.

Tapaus tuli julki, kun Helsingin yliopiston dosentti Ari Helo kirjoitti asiasta humanistisen Agricola-verkon blogissa 4.8.2022. Helo kertoo opiskelijan ottaneen häneen yhteyttä toivoen tukea valitukselleen työn hylkäämisestä.

Helon nykyinen tutkimusprojekti käsittelee intersektionaalisen ajattelun paradigmaattisia oletuksia. Hän siis liikkuu samassa viitekehyksessä kuin itsekin olen liikkunut kritisoidessani intersektionaalista feminismiä tieteellisen asenteen laiminlyömisestä, ideologisuudesta ja tutkimusmetodologioiden puutteesta.

Hylätty gradu hyväksyttiin myöhemmin valituksen perusteella, mutta alimmalla mahdollisella arvosanalla. Hyväksymisen perusteeksi tunnustettiin vain opiskelijan oikeusturva ei tutkielman sisällön perusteltavuus.

Mainittakoon, että gradun tekijä oli nainen, ja hän oli suorittanut jo yhden aiemman maisterintutkinnon Helsingin yliopistossa. Myös hylkäämistä ehdottanut ohjaaja oli nainen, samoin hänen tuekseen hankkimansa sukupuolen tutkimuksen asiantuntijaTurun yliopistosta.

Yhtään kunnon vasta-argumenttia työn hylkääjät eivät Helon mukaan olleet esittäneet, vaan palaute oli pelkkää pikkumaista näykkimistä joistakin yksityiskohdista, vaikka ohjaaja oli kirjoitustyön alkaessa kehunut jopa opiskelijan englannin kieltä.

Dosentti Helo ilmoitti pitäneensä gradua vähintään keskitasoisena, jopa hyvänä. Häntä puoltaneista kolmesta muusta asiantuntijasta vain yksi suostui esiintymään omalla nimellään, mikä kuvastaa feministisen raivon herättämää pelkoa yliopistoissa. 

Oikeauskoisuuden vaateillaan feministit ovat luoneet yliopistomaailmaan pelon kulttuurin, jonka vuoksi yliopisto ei ole enää turvallinen tila vaan vaarallinen totuuden tavoittelulle.

Onpa kyseinen tutkielma sisällöllisesti miten vaatimaton tahansa, tapaus osoittaa jälleen, että intersektionaalisesta feminismistä on tullut tiedepoliittinen uskonto, jonka kritisoijat yritetään mestata yliopistolaitoksessa. 

Sellainen paradigma, joka koettaa kieltää kriitikkonsa, ei ansaitse tieteen nimeä. Sensuroiminen, vaientaminen ja savustaminen kertovat, että kritiikin kohteet eivät kestä alkeellisintakaan arvostelua.

Olen itse esittänyt feminismin kritiikkiä vuodesta 2004, jolloin julkaisin filosofisessa tiedelehdessä Niin & Näin artikkelin Tyttöjen kanssa saunan lauteilla Tirkistysreikiä sukupuolierolla politikoivaan filosofiaan. Arvostelin tuolloin toista kymmentä feminististä opinnäytettä perinpohjaisesta ideologisuudesta, epäloogisuuksista ja biologisen sukupuolieron kiistämisestä. Artikkeli sisältyy täydennettynä myös kokoelmaani Filosofiset viuhahdukset (2007).

Intersektionaalinen feminismi perustuu marxilaislähtöiseen luokkastrategiseen ideologiaan ja queer-teoria sosiaaliseen konstruktionismiin, jonka mukaan sukupuolta tarkastellaan etupäässä yhteiskunnallisesti rakentuneena asiana.

Sen mukaan sukupuoli voi olla pukeutumista, käyttäytymistä, neuvottelua ja politiikkaa, kun taas geenien, kromosomien ja hormonitoiminnan vaikutusta sukupuoleen vähätellään. Sukupuolieron kaksiarvoisuus pyritään kiistämään, vaikka se on olemassa oleva tosiasia, joka vallitsee sukupuolielinten erilaisuutena ilmiötasolla ja kehollisella tasolla.

Sukupuolieron kaksiarvoisuus perustuu kromosomeihin, hormonitoimintaan ja geeneihin, ja tärkeä sukupuolen tunnusmerkki on se, kumpia sukusoluja terve täysi-ikäinen ihminen tuottaa.

Feministit kyllä myös vetoavat sukupuolieron kaksiarvoisuuteen pyrkiessään edistämään naisten etua yhteiskunnassa ja hakiessaan tukea sukupuolen vaihtamisprosesseille. Sukupuolieron häivytysyrityksissään feministit pyrkivät jynssäämään pois biologisen ja ontologisen jaon naisiin ja miehiin, mutta viiteryhmäpolitiikassaan he vetoavat naiseuteensa täysin yksiselitteisesti.

He tunnustavat kaksiarvoisen sukupuolieron halutessaan kylvää riitoja naisten ja miesten välille mutta kiistävät kaksiarvoisen sukupuolieron tilanteissa, joissa kieltäminen näyttää tehokkaammalta poliittisten tarkoitusperien ajamiseen.

He ratsastavat syrjintäoletuksella ja pyrkivät rakentamaan siitä kilven ikuisesti jatkuville etuoikeuksien pyyteilleen ja miesten syyllistämiselle, joka kohdistuu leimaavasti kaikkiin miehiin.

Filosofian näkökulmasta intersektionaalinen feminismi ja queer-teoria ovat poliittisesti ohjautunutta hölynpölyä, jolle voidaan tunnustaa tieteiden piirissä asema vain kriittisen tutkimuksen kohteena ei menetelmänä, lähtökohtana eikä lähestymistapana. Juuri tuota kriittistä analyysia opiskelija ilmoitti pyrkineensä soveltamaan arvioidessaan feminismiä gradussaan.

Miksi sitten kyseinen tiedepoliittinen ideologia on päässyt vallalle yliopistolaitoksessa?

Perinteisissä reaalitieteissä se ei ehkä olisi mahdollista. Feministisen ideologian muotoutumisen valtavirraksi on mahdollistanut naistutkijoiden ja heitä myötäilevien muiden sukupuolen tutkijoiden panssaroituminen sukupuolen tutkimuksen bunkkereihin yliopistojen sisälle. 

Suomen Akat. on tukenut heitä avokätisellä ja poliittisesti ohjatulla rahoituksella. Olen kirjoittanut Suomen Akkadementian harjoittamasta korruptiosta muun muassa täällä.

Yliopistoissa harjoitettava naistutkimus, intersektionaalinen feminismi ja queer-teoria ovat lähtökohdiltaan ja johtopäätöksiltään niin valheellisia oppisuuntauksia, että ne ovat verrattavissa marxilais-leniniläisessä neuvostotieteessä mainetta niittäneeseen lysenkolaisuuteen.

Historiankirjoitus tulee osoittamaan tämän selvästi. Saattepa vielä nähdä.