Tammikuun uutistyhjiössä, kun eduskunta on lomalla ja kansanedustajat paratiiseissaan, Yleisradiolla ei ole aiheita riitojen kylvämiseksi. Niinpä Ylen TV1 päätti näyttää jo viime keväänä ensiesitetyn dokumentin I am Andrew Tate, josta kirjoitetaan Areenan sivuilla seuraavasti:
”Shokeeraava dokumentti toksisen maskuliinisuuden esikuvan, Andrew Taten, noususta ja tuhosta. Vaarallista viestiä levittävä somevaikuttaja on suosittu nuorten miesten keskuudessa. He uskovat miehen myymään elämäntyyliin ja naisia alistavaan asenteeseen.”
Tosiasiassa sukupuolten välisen sodan lietsominen on ollut pääasiassa uustaistolaisten ja äärivasemmistolaisten feministien tekosia.
Miehiä syyllistävää vaikutusta tehostaakseen Yle julkaisi 9.1.2025 myös verkkojutun, jossa paheksuttiin, että ”naisvihamielinen Andrew Tate villitsee poikia yläkouluissa”. Koska poikien juttupalaute olikin toimittajan tarkoitusperiin verrattuna negatiivista, pian jutun loppuun ilmestyi lisäys:
”Muokattu 9.1.2025 kello 14.31: Artikkelin keskustelun sulkeutumista on aikaistettu moderoinnin ruuhkautumisen vuoksi.”
Ylen sensuurilta loppuivat voimavarat poikien vastalauseiden paljouden vuoksi. Mielestäni feminismiä vastustavat pojat ovat nuorisomme parhaita, ja heistä tulee hyviä miehiä, joilla ovat tunne ja järki kohdallaan.
Ei ole lainkaan ihmeellistä, että nuoret miehet ovat turhautuneita naisten omahyväisyyteen ja feministien suosimaan woke- ja cancel-aktivismiin, jolla he syyllistävät, pieksevät ja tietenkin myös torjuvat miehiä sekä heidän rakkaudenaloitteitaan tuossa naisten ja miesten välisessä heteroseksuaalisessa kanssakäymisessä.
Paineen kasvaessa kattilankansi pamahtaa luonnollisesti auki.
Ilmapiirin ovat myrkyttäneet feministit itse nalkutuksellaan ja henkisellä miesten pahoinpitelyllään sekä jatkuvalla ”tasa-arvon” eli etuoikeuksien ja helpotusten peräämisellään.
Siksi on hyvä, että syntyy myös vastareaktioita, joista yhden tarjoaa tunnetun yhdysvaltalaisen psykologian professorin Jordan B. Petersonin puheet miesten puolesta. Feminismin ja vasemmistolaisuuden kyllästämä Yle haukkui tietenkin myös hänet tässä jutussaan.
Kun antauduin arvostelemaan Yleisradion ja muiden medioiden puolueellisuutta kirjassani Totuus kiihottaa vuonna 2020, muuan mediatutkijana esiintyvä Pasi Kivioja moitti tutkimustani perusteettomasti Suomen Kuvalehden kolumnissaan sekä syytti minua naisvastaisuudesta, vaikka olin vain paljastanut median puolueellisuuden näissä asioissa.
Vertailun vuoksi hänen oma alustansa Suomen Kuvalehti julkaisi vuonna 1979 toimittaja Mauno Saaren jutun, jossa puitiin erästä samoihin aikoihin pidettyä feministien järjestäytymiskokousta.
Lehti varusti kantensa tuolloin nymfopossun kuvalla, ja jutussa kirjoitettiin, että ”Feministisiat: pahempia kuin sovinistisiat, ja tyhmempiä”!
Näin siis toimittajat itse ovat ajatelleet, mutta tuosta Pasi Kivioja ei ilmeisesti tiedä mitään, sillä hän oli vasta potkuhousuissaan silloin kun minulla oli jo munakarvat.
Tietty omahyväisyys vaivaa medioita myös nykyisin. Siitä on kirjoittanut ja puhunut kanadalainen psykologian professori Keith Stanovich, jonka ajattelua avaa Osmo Tammisalo tässä Tieteessä tapahtuu -lehden kirjoituksessaan.
Perussuomalaiset ovat olleet oikeassa vaatiessaan oikaisua Yleisradion poliittiseen kallistumaan ja tavoitellessaan Ylen budjetin ja Yle-veron leikkaamista noin puoleen.
Sen sijaan hallitus on leikannut asumistukea, vaikka parempi säästö olisi saatu aikaan ottamalla Ylen pöhöttyneisyydestä ja laittamalla koko Yle runsaine johtajineen ja päälliköineen (vuonna 2016 yhteensä 257 päällikköä) laihdutuskuurille.
Mitään ei ole Ylen puolueellisuuden korjaamiseksi ja ajatuskurin palauttamiseksi tehty, ja säästöt ovat olleet vähäisiä indeksijäädytyksiä. Hallituksen ainoat hyvät päätökset ovatkin vain omalääkärijärjestelmän palauttaminen, itärajan sulkeminen ja se, että paskahanhia saa jatkossa harventaa.
Toimittajien lannanlevitykseen poliitikot eivät ole uskaltaneet puuttua. Kostojen pelossa.
