Karttapallot katollaan ja moraalikato Brysselissä

EU on tottunut kiertämään periaatteitaan ja yhteispäätösmenettelyään aina, kun on ollut tarpeen kerätä rahastoja ja tukipaketteja. Hangoittelevien maiden yli on kävelty monta kertaa ja useissa asioissa, kuten Unkarin ja Puolan tapauksista tiedetään.

Nyt kun EU:n olisi pitänyt käyttää Venäjän ulkomaille jäädytettyjä pankkivaroja Ukrainan tukemiseen, EU ei saanut aikaan päätöstä, jolla venäläisten varat olisi luovutettu Ukrainalle tai jolla niitä olisi käytetty Ukrainalle myönnettävien sotakorvauslainojen vakuuksina.

Hangoittelija oli tällä kerralla Belgia, jonka pääministeri Bart De Wever pelkäsi venäläisvarojen haltuunoton heikentävän ”luottamusta” rahalaitoksiin. Hän arveli Belgian joutuvan korvaamaan Euroclear-arvopaperilaitoksessaan olevat varat Venäjälle pakotteiden mahdollisesti poistuttua. Tietenkin hän myös kavahti Venäjän ulkoministeriön kaiuttimen Marija Zaharovan ”ikuiseksi” luonnehtimaa kostoa, vaikka länsimaat olisivat voineet yhdessä langettaa Venäjälle vastavuoroisen faaraon kirouksen.

Näin siis tilanteessa, jossa Venäjä on hyökännyt ystävällismieliseen naapurimaahan, ottanut laittomasti haltuunsa suuren määrän Ukrainan maa-alueita, tappanut ja vammauttanut aloittamassaan sodassa kuusinumeroisen määrän sotilaita ja siviilejä, aiheuttanut satojen miljardien eurojen aineelliset tuhot ja tehnyt tämän kaiken ilman minkäänlaista hyväksyttävää syytä, selitystä tai oikeutusta.

Vähintä, mitä EU voisi tehdä, olisi luovuttaa Venäjän ulkomailla olevat varat suoraan Ukrainan puolustussodan rahoittamiseen ja tappioiden kuittaamiseen, mihin ne eivät tosin läheskään riitä.

 

Roistovaltio Venäjällä on laskunsa maksamatta ja eräpäivä on mennyt

Venäjän fasistinen ja väkivaltamässäyksissään piehtaroiva hallitus on omasta puolestaan ottanut oikeudettomasti haltuunsa länsimaisten yhtiöiden Venäjälle tekemiä sijoituksia ja tuotantolaitoksia.

Bryssel-vetoinen EU-päätöksenteko kituu jälleen kuin kumolleen käännetty kilpikonna. Tuloksettomuus antaa näyttöä siitä, että organisaatiot muuttuvat sitä tehottomammiksi mitä enemmän niissä on jäseniä, vähän niin kuin YK.

Moraalikato EU:ssa on mahtavaa, kun siellä ollaan huolissaan ihmisoikeusrikoksia ja brutaalia sotaa jatkavan venäläishallinnon säästöpossuista sekä suojellaan Putinin korruptoituneesta kädestä lähtöisin olevia sijoituksia, jotka nekin ovat usein rikoksilla tuotettuja.

Oligarkkien varoja on takavarikoitu rahanpesun vuoksi Kyproksella jo ennen Putinin hyökkäystä Ukrainaan, eikä asiassa nähty silloin ongelmaa.

Nähdäkseni rahoitusmarkkinoiden ei pitäisi olla huolissaan diktaattorien eikä sotarikollisten pankkiasiakkuuksista. Juuri he tuovat multaa pankkisalien lattioille ja ryvettävät luottamusta rahoitusmarkkinoihin siinä missä huumekauppiaat ja veritimanttien metsästäjätkin.

Länsimaiden pankki- ja rahajärjestelmissä olevia venäläisiä varoja suojellaan nyt helläkätisemmin kuin Sveitsin pankeissa olleita natsikultaharkkoja ja juutalaisten hammasimplantteja.

Vaikuttaa kuin pankit olisivat ”valtioita valtioissa” tai jopa niiden yläpuolella, kuten Illuminati 1700-luvulla tai Rothschildit 1800-luvulla, jolloin pankkiirit rikastuivat ostamalla sotaa käyvien valtioiden kovakorkoisia haltijavelkakirjoja. Euroopan valtiot kavahtavat nyt kajoamasta rahoituslaitoksiin, sillä valtiot ovat korviaan myöten veloissa ja pankeista riippuvaisia, vaikka toisaalta pankit toimivat valtioiden ehdoilla.

Tämän kaiken tapahtuessa Venäjä valtaa Ukrainaa päiväkoti päiväkodilta ja aiheuttaa koko maailmantaloudelle valtavat taloudelliset tappiot, joihin verrattuna Belgian Euroclear-järjestelmässä ja länsimaiden pankeissa olevat noin 200 miljardin euron venäläisvarat ovat rikka rokassa. Niiden käyttäminen Ukrainan hyväksi joko suoraan tai sotakorvauslainan vakuutena olisi oikein.

Venäjä ryösti toisessa maailmansodassa alueita myös Suomelta ja pakotti suomalaiset maksamaan 226,5 miljoonan kultadollarin arvoiset sotakorvaukset roistovaltio Neuvostoliitolle, jonka KGB-kasvatti Vladimir Putin vaatii edelleen, että suomalaisten pitäisi kiittää venäläisiä sortokausien ja brezhneviläisyyden ajan ystävällisyyksistä.

Venäjä itse tuli tuominneeksi ulkomailla olevat varansa menetetyiksi aloittaessaan hyökkäyksen Ukrainaan. Luultavasti Kremlissä ollaan yllättyneitä tavasta, jolla länsimaat suojelevat Venäjän varallisuutta, vaikka Venäjällä on satojen miljardien sotalaskunsa maksamatta.

EU:n pitäisi aloittaa perintä heti ja laittaa laskut ulosottoon. Niin toimisi oikeusvaltio. Jos konfiskointi sattuisi koskemaan venäläisten yksityishenkilöiden varoja, kuten on käynyt laitettaessa oligarkkien luksusveneitä jäihin, pakotelistalla olevien tulisi osoittaa valituksensa Putinin toimistolle. Maksakoon Putin sotansa seuraukset omasta lompakostaan myös kansalleen.

Jos minä olisin Belgian pääministeri, toivottaisin Putinin ja hänen hallintonsa tervetulleeksi Belgian Haagiin ilman ajallista takarajaa. 

 

EU:n kankeus kääntää kustannukset kansalaistemme kukkarolle

EU on jälleen pahassa jamassa. Bidenin Ukrainalle myöntämät tukivarat loppuvat tuota pikaa, eikä uusia ole Trumpilta luvassa. Koska sodankäynti ei ole Trumpille poliittista taistelua oikeudenmukaisuudesta vaan pelkkää liiketoimintaa, hän vaatii EU:ta maksamaan Ukrainan asehankinnat Yhdysvalloista. Sen lisäksi EU-maita taivutellaan maksamaan Ukrainan juoksevat sotakustannukset, joita kertyy vähintään 50 miljardia euroa vuodessa.

Tämän katsotaan velvoittavan EU:ta jälleen uuteen tukipakettiin, joka kaadettaneen EU-valtioiden velkapiikkeihin.

Kertomustalouden kannalta on tietenkin harmillista, jos sota Ukrainassa ei jatku, sillä silloin Venäjä voittaa sen, eikä televisioon enää saada jännittävää ajankohtaisohjelmaa.

Toisaalta on harmillista, jos sota jatkuu, sillä se kalvaa myös länsimaita, kun aina vain uudet ja entistä raskaammat pakotepaketit osuvat myös länsimaiden omaan nilkkaan ja murentavat tahtotilaa täällä.

Demokraattisissa länsimaissa syntyy helpommin eripuraa kuin totalitaristisella Venäjällä, jossa kansaa pidetään herran nuhteessa, ja venäläiset kestävät pakotteet kuin satiaiset, jotka uhrinsa orvaskettä ravinnokseen nauttien löytävät tiensä synkimmänkin laakson läpi. 

Tilannetta pahentaa, että EU-mailla on surkeat maavoimat muiden muassa Saksan ja Ruotsin ajettua alas yleisen asevelvollisuuden, ja Ukrainan tukeminenkin koostuu lähinnä kaukovaikutteisten aseiden toimittamisesta. 

Entä onko Ukrainan rahoittaminen jatkossa mahdollista EU:n kulumattomista kukkaroista? 

Asioiden suhteellistamiseksi on syytä hieman muistella. Monilta on ehkä päässyt unohtumaan, että Euroopan komission varsinainen sankaritar sosiaalidemokraattinen komissaari Jutta Urpilainen löysi vuonna 2022 EU:n noin 2000 miljardin vuosibudjetista vaivattomasti 150 miljardia euroa Global Gateway -nimiseen kehitysmaiden investointipakettiin (aiheesta täällä).

Sillä summalla Ukraina pötkisi ja pyörittäisi sotatalouttaan kolme vuotta.

 

Kehitysmaiden kiittämättömyys EU:lle ja tuki Venäjälle 

Minua joka tapauksessa vaivaa kehitysmaiden, kuten Kiinan, Intian, Brasilian ja Etelä-Afrikan, kiittämättömyys Eurooppaa ja Yhdysvaltoja kohtaan.

BRICS-maat (ja monet muut maat) ovat nauttineet länsimaiden avokätisyydestä ja täällä tuotetun kulttuurin sekä tekniikan hedelmistä, joita noissa maissa itsessään ei ole alun perin ollut. Esimerkiksi Etelä-Afrikka on maanosansa kehittyneimpiä valtioita nimenomaan taannoisen brittivaikutuksen ansiosta, jota ilman niin tiet, koulut kuin satamatkin olisivat edelleen rakentamatta.

Myös Kiina ja Intia ovat nostaneet talouttaan länsimaisen kysynnän, sijoitusten ja tuotantotekniikan ansiosta.

BRICS-maat ovat osoittaneet kiitollisuuttaan tukemalla Venäjän hyökkäystä Euroopan suuntaan. 

Joten voidaan hyvin pohtia, kuinka viisasta tuo kehitysmaiden tukeminen on ollut. Siitä ei ole saanut vastineeksi kuin vainoriidan kyllästämää katkeruutta ja moitteilla marinoituja kolonialismisyytöksiä, joilla kehitysmaat koettavat oikeuttaa jatkuvaa kerjuuta ja avustusten anelua.

Tuloksena on ollut myös viattomiin länsimaihin, kuten Suomeen, kohdistettuja muistutuksia siirtomaaimperialismista ja luokkakaunaista rotupolitikointia, jota käytetään länsimaihin kohdistettavan linnoittautumisen verukkeena, kun kehitysmaat kokoavat Venäjän kanssa mannerlaattoja Euroopan ja Pohjois-Amerikan maita vastaan.

Voidaan pohtia, kuinka oikealla tiellä ovat myöskään arabimaat. Yhdysvallat ja Euroopan maat ovat maksaneet kymmenien vuosien ajan dollareilla ja euroilla Iranin ja muiden Lähi-idän maiden öljystä ja tehneet sen reilusti.

Kiitokseksi tästä kaikesta Iran tukee nyt avoimesti Venäjää ja toimittaa sinne ohjuksia, drooneja ja muuta aseistusta.

Kannattaa miettiä, minne rahansa lähettää, mitä niillä ostaa ja keneltä. Brasilian ja Etelä-Afrikan laittaminen banaanien ja kahvin tuontikieltoon ei maksaisi Euroopan maille ja Yhdysvalloille muuta kuin vaivan, mutta sen sijasta länsimaat tukevat kyseisiä maita taloudellisilla avustuksilla.

 

Vertailukohta ilmastoinvestoinneista 

Päälle päätteeksi tuossa kansainvälisessä ryvetyksessä käytetään vielä ilmastopolitiikkaa, jota yhdistetään nykyään kaikkeen. Kukaan ei ole vielä kehittänyt ympäristöystävällisiä hävittäjiä tai ekologisia, energiataloudellisia ja vähäpäästöisiä panssarivaunuja, mutta muutoin niitä kyllä rakennellaan hihat palaen lisää.

Myös ilmastopolitiikasta kannattaa huomata sen kaikenkattava järjettömyys. Yhden muistutuksen tarjoaa se, että Kiinalle annettiin Pariisin surkeassa ja epäoikeudenmukaisessa ilmastosopimuksessa oikeus jatkaa ja lisätä hiilidioksidipäästöjään vuoteen 2030 asti, vaikka toisaalla hiilivoimaloita on vaadittu kiinni. Niin on tehty myös Suomessa, jossa hitaasti tappavalla vihreällä ilmastopolitiikalla ollaan vetämässä jäihin Helsingin kaupungin kaukolämmön tuotanto ja koko talous.

Miten tämä liittyy Ukrainan sotaan ja sen rahoittamiseen? Siten, että oivallisen vertailukohdan Ukrainan tarvitsemille tuille voi löytää ilmastokokouksissa kehitysmaille jaelluista avustuksista ja lahjoitusten sekä myötäjäisten vuolaana valuvasta virrasta. 

Esimerkiksi Egyptin ilmastokokouksessa vuonna 2022 löydettiin länsimaisten veronmaksajien kukkarosta miljardien varat köyhien maiden ilmastotoimien toteuttamiseen Suomen vihreän ilmastoministerin ja muiden kaukovarjostimen aaveiden kiitellessä.

Tuettavien kehitysmaiden joukossa ovat muiden muassa BRICS-maat, jotka puolestaan tukevat Venäjää sen hyökkäyksessä Ukrainaa ja muuta Eurooppaa vastaan.

Ingratitudo est merces mundi. 

Droonimuuri: poliittinen dromedaari

Komiteoista sanotaan tulevan dromedaarin näköisiä tuloksia.

Sellainen tuli nyt EU-komissiosta, josta viestitettiin, että EU ei myönnä erityistä tukea droonimuurin rakentamiseen Suomen itärajalle vaan hajauttaa mahdolliset panostuksensa ympäri Eurooppaa.

Näin siis, vaikka Suomi on sijaintinsa puolesta suuremmassa Venäjä-vaarassa kuin esimerkiksi Espanja.

Päätös oli paha pettymys Suomen hallituksen varsinaiselle trubaduurille Petteri Orpolle, joka oli kerskaillut etukäteen muun muassa A-studiossa 15.10.2025, että nyt EU:n olisi oikea aika tukea Suomea droonimuurin rakentamiseksi, koska Suomi on kuuliaisesti ja karttuisasti täyttänyt EU:n kaikki anelut ja tukipakettipyyteet.

Vertailun vuoksi esimerkiksi Italia ja Espanja ovat saaneet satoja miljardeja euroja koronaelvytysrahoja infrastruktuurin rakentamiseen ja asuntojen saneeraamiseen.

Ei herunut tukea Suomelle, ei. Katala on EU, ja mielensä matala.

Siinä nähdään, millaista Euroopan unionin solidaarisuus todellisuudessa on. Jatkossa sitä on turha odottaa myöskään Suomen valtiontalouden ongelmiin, vaikka ongelmissa Suomen valtiontalous on EU:n itsensä vuoksi, kuten perustelin muun muassa täällä.

Mutta drooni, se on sodankäynnin todellinen toreadori, etten sanoisi demiurgi.

”Muurin” puolestaan keksi dramaturgi. Defensiivisempi olisi ”kaupunkikupoli”.

Jarrut pohjassa, levyt ja palat irti

Jarruttaminen ei kannata enää silloin, kun konepelti on mutkalla ja puskurit seinässä. Toisaalta sukeltaminen kannattaa lopettaa, kun ollaan pohjalla.

Kun eduskuntapuolueet (Vasemmistoliittoa lukuun ottamatta) sopivat tänään niin sanotun velkajarrun käyttöönotosta, sovinnon merkitys oli lähinnä symbolinen ja signaloiva.

Velkaantumisen hillitsemisessä ei ole tietenkään mitään vikaa, mutta se alkaa aivan liian myöhään toimiakseen toivotusti. Jarruvalot loistavat nyt punaisina, mutta sopeuttamisen menetelmät, toisin sanoen jarrulevyt ja -palat, räjähtävät kuin formuloissa, ja poljin menee pohjaan kuin lehmän henkäys.

Puolueiden oli helppoa päästä sopuun, sillä velkajarrun käyttöönotossa päätettiin vain tavoitteesta mutta ei keinoista. Politiikan liikkumatilaa nykypoliitikkojen omatoiminen itsejarrutushanke joka tapauksessa kaventaa – ja samalla myös kansan mahdollisuuksia valita puolueiden kesken. Lisäksi tulevilta poliitikoilta vedetään jarrulailla matto alta, ja valtaa valuu ulkoparlamentaariselle Talouspolitiikan arviointineuvostolle.

Virallisen nuhdesaarnan eli ”EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen” mukaan valtion velka saisi olla enintään 60 prosenttia BKT:stä ja vuotuinen budjettialijäämä korkeintaan 3 prosenttia BKT:n arvoon verrattuna. Suomen valtion velkasuhde on nyt 86,9 prosenttia (lähde).

Petteri Orpon (kok.) ja Riikka Purran (ps.) aloitteesta sovittu velkajarru vaatii nyt velkasuhteen painamista 40 prosenttiin vuoden 2080 paikkeilla! 

Totuuden nimissä on sanottava, että tavoite on täysin epärealistinen.

Läntisten maiden taloushistoriassa ei ole näyttöä puolen vuosisadan mittaisten taloussuunnitelmien toteutumisesta, ja huvittavaa asiassa on myös sopimukseen sisältyvä siirtymäaika, jonka vuoksi jarru ei velvoittaisi Petteri Orpon omaa hallitusta. Porvarit antoivat suurituloisille täysin perusteettomat ja valtion tulopuolta näivettävät veronkevennykset ja lukitsivat sen jälkeen poliitikkojen kädet hamaan tulevaisuuteen.

Tavoitteessa pysyminen vaatisi yhden prosenttiyksikön sahaamista pois velkasuhteesta monen vuosikymmenen ajan, mikä tarkoittaisi ylijäämäisten budjettien tekoa vuodesta toiseen.

Valtiontalouden pitäisi siis leipoa jostakin joka vuosi miljardeittain voittoa, jolla vanhat velat ja niiden korot hoidettaisiin.

Vertailun vuoksi Suomen valtio tekee tänä vuonna lisävelkaa 43,8 miljardia euroa, josta nettovelkaa on 14,3 miljardia, eli enemmän kuin Marinin (sd.) hallitus teki yhtenäkään vuonna. Toisaalta vihervasemmistolainen hallitus ja sen edeltäjät loivat Suomen valtiolle suuria pysyväisluonteisia menoja muun muassa humanitaarisella maahanmuutolla ja ympäristönsuojeluvelvoitteilla.

Velkajarruun tarttuminen kertoo Orpon hallituksen sopeuttamistoimien täydellisestä epäonnistumisesta.

Sopeutuksia on tehty sosiaaliturvaa leikkaamalla, mikä on hyydyttänyt kotimaista kysyntää, kun köyhät eivät käy kaupassa. Hyvätuloisten verohelpotukset puolestaan makaavat pankkitileillä, ja ihmisiä syytetään liiallisesta säästämisestä. Tosiasiassa joka neljännelle suomalaiselle ei ole jäänyt säästöön mitään, ja hallitus on aikaansaanut keskimäärin 100 uutta työtöntä joka päivä toimikautensa ajan.

Hallituksessa ei ole ymmärretty talouden keskinäisriippuvuuksia. Etenkin asumistuen leikkaukset ja myöntöehtojen kiristykset runtelivat pahoin rakennusteollisuutta ja sen alihankkijoita, asukkaiden itsensä lisäksi (aiheesta täällä).

Sangen tyhmää oli alkaa laskea myös Valtion asuntorahaston korkotukemat lainat osaksi julkista velkaa (aiheesta täällä). Sillä tavoin valtion laskennallinen velkataakka on kasvanut 5,9 prosenttiyksiköllä (suhteessa BKT:hen), vaikka korkotukilainat eivät oikeasti ole valtion lainoja vaan takauksia, eikä takauksia ei ole juuri koskaan jouduttu maksamaan vuokra- ja aso-yhtiöille.

Toinen suuri virhe laskentatavan muutoksessa oli, kun eläkerahastot vuonna 2024 poistettiin valtion nettovarallisuudesta, vaikka ne valheellisesti luettiin valtion varoiksi, jotta BKT-velvoite saatiin täyttymään euroon liityttäessä 1990-luvulla. Hulluinta oli, että VVM itse pyysi uusinta muutosta ja siten suorastaan aneli raippaa itselleen ja kansalaisille, vaikka valhe kelpasi EU:lle, kun Suomea kammettiin euroalueen jäseneksi.

Velkajarrulla hallitus ja opposition majoriteetti sopivat nyt vieläpä EU:nkin talouskuria ahtaammasta viitekehyksestä tuleville vuosikymmenille. Säästämisintoa siis on kyllä, mutta innokkuus saapuu myöhässä kuin joulupukki vappujuhliin.

Kirjoitin EKP:n velkaelvytyksen tuhoisuudesta, miinuskorkojen velkaannuttavista vaikutuksista ja euron valuvioista jo täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä, mutta näkemyksilleni naurettiin tai niitä ei kuultu ollenkaan. Asioiden teoreettisia puolia käsittelin muun muassa täällä, ja kontroversiaalini euromyönteisille talousoppineille esitin täällä ja täällä. Neljä tietä kurimuksesta vapautumiseen esittelin täällä ja keinot täällä. Analyysini kriisien syöksykierteestä löytyy täältä.

 

Jarrukengät savuavat myös kysynnässä ja kulutuksessa 

Lähitulevaisuudessa käyttöön otettava velkajarru pahimmillaan heikentää valtiontaloutta enemmän kuin vahvistaa sitä, sillä kaikkeen sopeuttamiseen, kuten juuri leikkaamiseen ja verojen kiristämiseen, liittyy rekyylivaikutus.

Velkajarrulla on samanlainen kaksisuuntainen vaikutus kuin korkojen nostolla. Yhtäältä koronnostot voivat hillitä inflaatiota, kun rahan määrä markkinoilla vähenee, mutta toisaalta koronnostot myös kiihdyttävät inflaatiota, kun tuotantokustannukset ja sitä kautta hinnat nousevat (aiheesta täällä ja täällä). Olennaista olisi löytää tasapaino näiden kahden välillä.

EKP:n sanelema keskuspankkikorko ei ole koskaan optimaalinen kaikkien euroalueen kansantalouksien kannalta, mutta yhteisellä rahapolitiikalla valtiot on sidottu keskuspankin orjuuteen. EU ja euroalueen valuviat ovat keskeisiä syyllisiä Suomen ulkomaankaupan taseiden epätasapainoon ja sitä kautta valtion velkaantumiseen. Kirjoitin jo 2000-luvun alkupuolella, että toistaiseksi kannatus eurosta irtautumiseen ei riitä, ja kun kannatusta on tarpeeksi, olemme niin syvällä, että eroaminen ei ole enää mahdollista.

Liian myöhään ja liian kireälle vedetty velkajarru voi romuttaa Suomen julkisen talouden lopullisesti, kun koneesta loppuu höyry kokonaan, ja ollaan syvenevän kierteen äärellä.

Perusturvan leikkaukset heikentävät kotimaista kysyntää ja rapauttavat kansaa, mikä voi näkyä sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeen kasvuna. Veronkiristykset hyydyttävät kuluttamista nekin. 

Pahimmillaan jarru leikkaa kulutuksen ja talouskasvun pois, siis juuri sen, joka valtiontalouden hoitamisen keinoista on tehostamisen ohella jäljellä, kun muut keinot, eli velanotto, verotus ja leikkaaminen on jo käytetty.

Leikkaamalla aiheutettu ostovoiman aleneminen pudottaa asuntojen hintoja ja leikkaa niissä olevan arvon pois. Kun suuri osa kansalaisten varallisuudesta on asunnoissa, tämä merkitsee kansallisen varallisuuden ja vakuusarvojen tuhoutumista ilman silminnähtäviä drooni-iskuja ja pommituksia.

Ainoa keino valtionvelkojen hoitamiseen niin Suomessa kuin muissakin Euroopan entisissä hyvinvointimaissa (eli nykyisissä kehitysmaissa) taitaa olla akordi, eli julkisten velkojen anteeksi antaminen. Tämä voisi käydä päinsä keskuspankkivelkojen osalta. Noin 40 prosenttia Suomen valtion veloista on keskuspankkiluottoja, jotka voidaan kirjata keskuspankin taseeseen ikuisina roskalainoina. Koron niistä saa valtio itse, koska ne ovat valtionpankin luottoja.

Akordi tai velan hävittäminen keskuspankin taseesta olisivat perusteltuja ratkaisuja, koska vuoden 2008 finanssikriisistä ja viimeistään koronakriisistä asti keskuspankit kautta maailman ovat muutenkin ottaneet rahamarkkinat haltuunsa käyttäen rahaprintteriä.

Keskuspankin jakaman helikopterirahan osalta valtion veloista ei tarvitse olla niin hirveän huolissaan, kuin poliittisessa retoriikassa väitetään. 

Nobel-palkittu taloustieteilijä Paul Krugman kirjoitti jo vuosia sitten New York Timesiin artikkelin Nobody understands debt ja tarkoitti muun muassa, että ihmiset eivät yleensä ymmärrä luotottamisen olevan kaiken talouden primus motor.

Siihen perustuu väite ”money is debt”, jonka voisi kääntää ”varallisuus on velkaa”.

Olennaista on, että velkapääomalla rakennettaisiin jotakin pysyvää ja tuottoisaa, kuten bluffiin perustuvalla fiat-rahalla on tehty teollistumisen aikakaudelta asti, eikä myöskään helikopteriraha valuisi syömävelaksi. 

Kansainvälistä sympatiaa Suomelle ei ilmeisesti kuitenkaan heru, koska EU todennäköisesti rajoittaa tai lopettaa tukipakettipolitiikkansa juuri silloin kun Suomi romahtaa Kreikan ja Espanjan tasolle, ja maamme olisi aika ojentaa kätensä Brysseliin ja Frankfurtiin.

Sieltä suomalaiset kerjäläiset ohjattaneen ”liiallisen alijäämän menettelyyn” ja IMF:n ruoskinnan alle, vaikka EU ja sen euroalue ovat itse syypäitä julkisen taloutemme rampauttamiseen jatkuvalla aneiden kiskonnallaan ja vahvan euron sekä korkean koron politiikallaan.

Vertailun vuoksi, pieni on vielä Suomen valtion velka, sillä rikkaana pidetyn Yhdysvaltojen valtionvelka on 37 300 miljardia dollaria, eli asukasta kohti noin 109 000 dollaria, kun Suomen vastaavat luvut ovat 183 miljardia euroa ja asukasta kohden 32 300 euroa. Tosin USA:n varallisuusaste ja suoritumiskyky ovat huomattavasti parempia. EU:n sisäisessä vertailussa Suomi sijoittuu nettovelan puolesta edelleenkin hyvin, mutta kuritustoimet suunnataan jostakin syystä etupäässä Suomeen (aiheesta täällä).

Velkajarru tekee Suomesta Singaporen ja SDP menetti pelin

Velkajarru voi olla myös poliittisesti kohtalokas, kasvua jarruttavan ominaisuutensa lisäksi. Itsepetos on petoksista pahin, sillä syyllinen on paikalla koko ajan.

En ilahtunut lainkaan eräiden vasemmistoliittolaisten tavasta vastustaa esimerkiksi NATO-konsensusta eduskunnassa, mutta tässä velkajarruasiassa Vasemmistoliitto oli varmasti puolueista rehellisin ja totuudenmukaisin.

On mielenkiintoista havaita ja todistaa, millä metodeilla ja instrumenteilla tuota velan supistamistavoitetta lopulta edistetään. 

Kun pelkkä käsijarrukäännöksen tekeminen (velkasuhteen taittaminen ja velkaantumisen pysäyttäminen) tekee kipeää, kuinka mahdotonta onkaan tehdä ylijäämäisiä budjetteja?

Täysin mahdotonta, ainakin leikkaamalla.

Sen jälkeen Suomessa ei olisi enää julkista terveydenhuoltoa, sosiaaliturvaa eikä maksutonta koulutusta, ja maassamme kukoistaisi ainoastaan ruumisarkkuteollisuus.

Amerikkaa Suomesta ei sillä tavalla tulisi, vaan Singapore. Yhdysvalloissa kun on vielä edes jonkinlainen julkinen ja osittain maksutonkin terveydenhuolto ja peruskoulutus, työttömyysturva ja sosiaaliturva, toisin kuin Singaporessa.

Singaporen malli on Kokoomuksen tavoite Suomelle. Singaporessa ei ole nimittäin minkäänlaista työttömyys-, sosiaaliturva- eikä eläkejärjestelmää, vaan kaikki perustuu yksilön omaan etukäteissäästämiseen niin sanotuille sosiaaliturvatileille. (Jälkikäteissäästämistä sanottaisiinkin kansalaisten henkilökohtaiseksi velkaantumiseksi.)

Todennäköisesti velkajarru on jäävä samanlaiseksi poliittiseksi Pinokkioksi kuin Juha Sipilän (kesk.) aikoinaan mainostama ”kilpailukykyloikka” ja tajunnan räjäyttävä ”yhteiskuntasopimus”, jonka hän keksi kai Jean-Jacques Rousseaulta. Niitä ei muistane enää kukaan.

Mutta tuleviin eduskuntavaaleihin velkajarrulla on merkitystä. Merkitystä on erityisesti sillä, millä keinoilla velkajarrun kahvasta ryhdytään vetämään.

Kun gallupeja johtava SDP meni velkajarrusopimukseen mukaan, se livahti Kokoomuksen povitaskuun samalla tavalla kuin Perussuomalaiset kesän 2023 hallitusneuvotteluissa, joissa persut pettivät äänestäjänsä ja vaalilupauksensa (”perusturvasta ei leikata”) pahan kerran.

Harmonian havina kertoo nyt, että kulissien takana puuhataan kolmen suuren hallitusta. SDP on seuraavassa hallituksessa kuitenkin vain, jos se voittaa vaalit ja saa hallituksenmuodostajan tehtävän sekä naaraa perässään Kepun ja Kokoomuksen. Näin ei välttämättä käy, koska leikkauksista kärsineiden demarien kylki vuotaa Vasemmistoliittoon, ja SDP jää vaaleissa kakkoseksi, kuten viimeksikin.

Myös Keskusta taipui Kokoomuksen ja Perussuomalaisten velkajarruehdotukseen, koska Kepu himoaa seuraavaan hallitukseen. Todennäköisesti käykin niin, että nykypohja jatkaa täydennettynä Kepulla, jonka kannatus nousee saman verran kuin Perussuomalaisten romahtaa perusturvaleikkausten vuoksi.

 

Velkajarrun vaatimat leikkaukset voivat repäistä yhteiskuntamme kahtia

Velkajarru tarkoittaa siirtymistä kahden kolmasosan diktatuuriin, jossa työssä käyvä kansanosa menestyy kohtalaisesti ja yksi kolmannes vedetään kokonaan kölin alta.

Solidaarisuuden vuoksi seuraavan hallituksen pitäisi hakea sopeutukset ansiotuloveron korotusten ja korkeiden työ- ja virkamieseläkkeiden leikkaamisen suunnalta, mikä ei tietenkään käy Kokoomukselle.

Totuus on, että mikäli on jatkuvia ansiotuloja, on varaa myös maksaa veroja. Tyhjästä ei voi ottaa. Nyt olisi palkansaajien vuoro kärsiä.

Hyvätuloisten hunajaiset ansiotuloveron alennukset ovat olleet tähänkin asti virhe, sillä niillä ei ole ollut kansantalouttamme elvyttävää vaikutusta ylimäärän päädyttyä ulkomaanmatkoihin, tuontiluksukseen ja rahastoihin. Työeläkepommi puolestaan on rakennettu valheellisten lupausten varaan, joita ei voida kattaa mistään rahastoista eikä verovaroista, joten työeläkkeiden leikkaaminen on yhtä välttämätöntä kuin eläkeiän korottaminen.

On myös aika leikata pelkästään säilyttävistä yritystuista ja maataloustuista. Maatalousyrittäjät eivät ole koskaan maksaneet kunnolla veroja laittaessaan lähes kaikki menonsa maatilatalouden poistoihin, ja tuloistaan noin puolet ovat tukia.

Olisi lopetettava myös pörssin ulkopuolisista osakeyhtiöistä maksettavien osinkojen verohuojennukset, sillä vastaavia helpotuksia ei ole esimerkiksi yksityisillä metsänomistajilla ollenkaan. Metsien uudistamiseen tarkoitetut Kemera-tuet valtio lopetti kokonaan vuoden 2023 lopussa, vaikka se lailla pakottaa istuttamaan metsät hakkuiden jälkeen. Kuitenkin puun kasvamista joutuu odottelemaan noin sata vuotta, ja valtio vie pääomatuloista 30 tai 34 prosenttia, mutta jatkuvaa vuosituottoa tekevien listaamattomien osakeyhtiöiden pääomatuloja kohdellaan silkkihansikkain.

Varallisuusveroja ja pääomatulojen verottamista en kuitenkaan priorisoi, sillä omaisuuden pois verottaminen tarkoittaa köyhdyttämistä ja perustuslaillisen omaisuudensuojan vaarantamista. Vertailun vuoksi esimerkiksi asumistuen poistaminen omistusasukkailta oli monelle työttömäksi joutuneelle omistusasukkaalle 100 prosentin varallisuusvero, josta monet varmasti hirttäisivät valtiovarainministerin. 

Valtion pitäisi hakea säästökohteensa sellaisista menoista, jotka eivät ole Suomen kansalaisten ja valtion ydintoimintojen kannalta välttämättömiä.

Niitä ovat byrokratia, sukkapuikkoneuvostot, kehitysapu, maahanmuuttokulut, kotouttamisteollisuus ja yleinen vihersosialismi, kuten ilmastonsuojeluvelvoitteet, asunto- ja rakentamisdirektiivit, metsiensuojelumääräykset, hiilinieluhysteria ja kaikki muu etenkin energian hintaa nostanut puoskarointi, joka on heijastunut monen asian kallistumiseen ja runnellut maatamme tavoilla, joista kirjoitin muun muassa täällä ja täällä.

Koko sosiaaliturvajärjestelmämme pitäisi korvata yksitasoisella, tasasuurella ja juustohöylätyllä työttömyysturva-, eläke- ja sosiaaliturvajärjestelmällä, joka olisi negatiivisen tuloveron kaltainen ja painotettu asuinpaikasta johtuvalla luokituksella.

Se poistaisi korkeat työttömyyspäivärahat ja työeläkkeet ja toisaalta nostaisi perusturvan riittävälle tasolle, jotta sen lisäksi ei tarvittaisi sen enempää asumistukia kuin toimeentulotukekaan, joka yhdessä varattomuusehtojensa kanssa on pahiten köyhyyteen kannustava loukku.

Olen luonnostellut perustulon kaltaisen dynaamisen perusturvamallin jo teoksessani Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (Yliopistopaino 2005, 2. uud. p. 2010, 3. uud. p. 2015), ja palaan asiaan myöhemmin tänä syksynä.

 

Aiheista aiemmin

Miten valtion velkaantuminen lopetetaan? (2011) 

Euroalueen tukitoimet ovat laittomia (2011) 

Euron ja EU:n ruumiinvalvojaiset (2011)  

Riippuvuuspäivä ja Suomen neljä tietä (2014)  

Thomas Piketty: kurpitsanaamio vai täytetty ankka? (2016) 

Sixten kuin ”sixteen” (2016) 

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa (2018) 

EKP:n elvytystoimet ovat talouden paukkumaissia (2019) 

Jälleenrakentaminen ja loputtomien kriisien aika (2020) 

Viimeinen sammuttaa valot (2020) 

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa (2023)

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa! (2023)

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina (2023)

Hallitus heittää kotioville hevosenpään (2023)

Kokoomuksen näkemys kannustamisesta (2023)

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue – Hallitusvalta vei hakoteille (2023)

Mitä kaikkea alati vähenevillä valtionvaroilla rahoitetaankaan? Kolme hullua pointtia (2024)

Työmiehen tuumausriihi: Kuinka kansa kiittää, kun leikkaukset alkavat, Purra? (2024)

”Kaikkein heikoimmassa asemassa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan (2024)

Hallitus ulosmittaa suomalaisten kodit asumistukileikkauksilla (2024)

Kutkuttavat kuntavaalit ovat hallituksen välivaalit (2025)

Perussuomalaiset saivat mitä ansaitsivat (2025)

Perussuomalaiset, kaatakaa hallitus tai katukaa! (2025)

Korko alas (2025)

Macho-kauppa

Vihreillä ilmastopastoreilla on syytä huoleen, sillä Donald Trump uhkaa särkeä Suomesta tilaamillaan jäänmurtajilla nekin viimeiset napajäät, joita ilmaston kuumeneminen ei sulata.

Yhdestätoista aluksesta vain neljä rakennetaan Suomessa. Valmistaapa ne lopulta Helsingin, Turun tai Rauman telakka (kuten nyt näyttää), suomalaista osaamista valuu mallikappaleiden mukana ulkomaille.

Asian voi sanoa niin, että Stubb ja hänen kauppakomppaniansa myivät suomalaisen jäänmurtajaosaamisen Amerikkaan, jossa tietotaito voidaan hyödyntää teollisten resurssien puolesta tehokkaammin, ja Suomi saa yhdysvaltalaistoimijoista ennen pitkää ylivoimaisen kilpailijan.

Diili muistuttaa Toyotan metodia. Japanilaisinsinöörit kävivät takavuosina Mercedes-Benzin tehtailla Saksassa ja muina miehinä teollisuusvakoilivat tuotantolinjojen menetelmät kopioiden ne omiin tuotantolaitoksiinsa. Juuri siksi Toyotat lähtevät käyntiin ”kuin palmun alta” ja ovat katsastustilastojen parhaimmistoa jopa esikuviensa ohi.

Trumpilla voisi olla varaa ostaa miljardien murtajat vaikka Floridan takapihalleen, mutta valtion piikkiin ei majesteettikaan voi ostaa mitään yksin. Vaikka poikkeuksellisen päätöksen ulkomaisesta hankinnasta tekeekin Yhdysvalloissa presidentti, aiesopimuksen realisoimiseksi tarvitaan sekä kongressin rahoitussuostumus että tilauksen osapuolten nimet. 

Sikäli kuin Turun ja Helsingin telakat pääsevät tilauksista osille, kaupat tehdään saksalaisen tai kanadalaisen yhtiön kanssa. Meyer Turku on saksalaisessa omistuksessa ja Helsingin telakka kuuluu kanadalaiselle Davielle, joka suunnittelee rakentavansa osan aluksista Teksasissa. Rauman telakan kumppani yhdysvaltalainen Bollinger (ei samppanjaa) puolestaan aikoo rakentaa osan murtajista Louisianassa.

Kyllä näistä tilauksista jotakin myös Suomeen valuu, mutta enimmäkseen vain työpaikkojen ja alihankintojen muodossa. Pääomaomistajat hilloavat liikevoitot ulkomaille. Siinä mennään ritisevillä jäillä.

Trump kehui diiliään edulliseksi, ja Stubb vastasi TV-kuvassa, että saitte murtajat puoleen hintaan ja puolessa siitä ajasta, jonka rakentaminen kestäisi muualta tilattaessa. Yksityiskohtaisten hintatietojen puuttuessa kaupan kannattavuus yhtiöille jää arvailujen varaan.

Menettely ei poikkea Kekkosen-aikaisesta kompensaatiokaupasta, jolloin suuria diilejä tehtiin poliittisella huipputasolla, mutta ilmansuunta oli toinen. Liikemiehet lyllersivät kylkimyyryä liideriensä varjossa, ja kauppojen tarkoitus oli saada poliitikoille sulkia hattuun. Ensin tehtiin kauppoja, ja sitten pohdittiin hintaa – ja mitä ostettaisiin tai myytäisiin. 

Suomi ostaa Yhdysvalloista aseita jäänmurtajakauppojen kokonaisarvoa suuremmilla summilla. Murtajatilauksen kokonaisarvoksi on esitetty noin 5,3 miljardia euroa, kun taas pelkkä F-35-kauppa maksoi kaksin verroin. Kauppatasetta tilaus tasoittaa, mutta kyynisesti katsellen lasi on puoliksi tyhjä. Jäitä siis siihenkin lasiin.

Ei ole epäilystäkään, etteikö murtajakaupalla olisi vahvaa vertauskuvallista merkitystä. Se hitsaa Suomea ja Yhdysvaltoja yhteen ja hillitsee täällä koettavaa turvattomuuden tärinää. Kyseessä on todellinen macho-kauppa, jota sopii juhlistaa ”Keltaisen jäänsärkijän” sanoilla.

Pulaa tulee kuitenkin varsinaisista levyseppähitsaajista. Suomesta ei löydy sellaisia työläispataljoonia, jotka kykenisivät Yhdysvaltain tilaukset toimittamaan, kun telakoiden tilauskirjat ovat täynnä, amisviikset eivät ole muodissa ja 70 prosenttia nuorista käy jonkinlaista ”korkeakoulua”.

Siitä Petteri Orpo (kok.) saanee jälleen aiheen imaista Suomeen kiinalaisia, bulgarialaisia ja muita iskurityöläisiä, joiden ansiotulot valuvat ulkomaille, eikä työpaikoilla pärjätä olematta itämaisten kielten dosentteja. Tässä joudutaan suorastaan ahtojäihin.

Kukaan tuskin haluaa telakoille myöskään paikallisen sopimisen neuvottelukuntaa, valtakunnansovittelijan sivutoimistoa tai häirintäyhdyshenkilöiden kaaderia päivystämään ukrainalaisten sotapakolaisten laajasti paheksuttua hyväksikäyttöä.

Suomalaisten pikavierailu Valkoisessa talossa jäi seremonialliseksi diilin sinetöimiseksi. Symbolisena eleenä se tyydyttää kotimaista poliittista älymystöä, vaikka toisella kädellään Trump on hukuttamassa Euroopan maiden talouksia poskettomiin NATO-vaateisiinsa. USA-riippuvuus voi olla sekä U että M.

After down -fiiliksistä huolimatta on myönnettävä, että Alexander Stubb veti jälleen roolinsa Diili-show’ssa niin mallikelpoisesti, että häntä voisi ajatella Yhdysvaltain varapresidentiksi tai Trumpin manttelinperijäksi, ellei suomenruotsalainen syntyperänsä estäisi.

Myös pääministeri Petteri Orpo ja ulkomaankauppaministeri Wille Rydman (ent. kok., nyk. ps.) strippasivat ja larppasivat sivunäyttämöillä osansa oikein hyvin.

Pienet punakynät ovat tosin iloinneet sossumediassa, että Sanna Marinin (sd.) ponnistusten hedelmiähän tässä korjataan! Marinin hallitus kyllä liimasi Suomen onnistuneesti NATOon, mutta pitkin hampain, ja suhteet Yhdysvaltoihin lämmitti Niinistö.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus puolestaan päätti F-35-kaupan ja sen teollisen yhteistyön (industrial participation) velvoitteet, kun taas vasemmiston neropatit vastustivat tuotakin hankintaa viimeiseen asti. Varsinaisia vastakauppoja ei tuolloin velvoitettu tekemään, joten kyllä kunnia ja vastuu jäänmurtajakaupoista kuuluu Stubbille ja Trumpille.

Kiihottavin kysymys on edelleen huomiotta: toimisivatko jäänmurtajat dieselillä, LNG:llä vai ydinvoimalla, vai jollakin muulla?

Haiskoon tehdas, leipää tuo se vain! Näin joka tapauksessa pelastuu muutama telakan lähellä oleva ravintola.

Voidaan lopulta kysyä, mitä Trump jäänmurtajalaivastollaan tekee. Laittaako hän kannelle kanuunoja? Suunnitteleeko hän Grönlannin annektoimista tai drill baby -unelmansa ekspansoimista arktisille napa-alueille?

Tässä maailmassa pitäisi murtaa muitakin jäitä. Kehitysmaassahan tässä selvästi eletään, kun ainoa valonpilkahdus on Amerikan-apu ja teknis-immanentti konekauppa.

Kenenkään ei myöskään pitäisi haksahtaa niihin kognitiivisiin virhepäätelmiin, jotka houkuttelevat olettamaan, että Suomi on jotenkin Yhdysvaltain presidentinhallinnon suosiossa. Ei ole. Valtioilla kun ei ole fiiliksiä ollenkaan vaan pelkkiä intressejä.

Trumpin USA on toiminut opportunistisesti ja jopa saalistavasti, kuten Ukrainan mineraalidiilistä muistetaan. Jäänmurtajia ei ostettu täältä siksi, että Suomi on Suomi, vaan siksi, että vähän kilpaillulla alalla ei ollut paljoa tarjontaa. Ja aivot vuotivat Amerikkaan.

Kyseessä oli eräänlainen onnenkantamoinen eikä näyttö Suomen taloustrendien lähtemisestä lentoon. Se todistaa taloushistoriallisesta opetuksesta, joka on: hallitustemme sisäpoliittisilla sopeutus- ja työmarkkinatoimilla on ollut hyvin vähän vaikutusta julkisen talouden tilaan, ja asiat ovat korjaantuneet vasta ulkomaisten vaikutusten kautta.

Hallitus juottaa suomalaisia kuin konkistadorit intiaaneja

Hallitus aikoo viimeistellä sosiaaliturvan leikkauksilla aikaansaamansa tuhot lakiesityksellä, joka mahdollistaa alkoholijuomien kotiinkuljetuksen ja tilaamisen ulkomaisista verkkokaupoista.

Voidaan kysyä, mitä tällä oikein tavoitellaan. Koko syksyn mediassa ja kaupungilla on pulistu muuntohuume alfa-PVP:n haitoista ja järjestyshäiriöistä.

Hallitus on ilmeisesti päätellyt, että Suomessa ei ole riittävästi päihdeongelmia ja aikoo siksi juottaa suomalaiset humalaan niin kuin konkistadorit juottivat reservaatti-intiaaneja paloviinalla. 

Kokoomukselta tuo on sangen ymmärrettävää, koska suihkuseurapiirit ovat aina halunneet kokkelinsa ja samppanjansa hyttiin.

Alkoholin kotiinkantokaupalla pidetään myös persuäijät tyytyväisinä, koska siten hekin saavat kaljansa TV-tuoliensa viereen ilman, että vaimoa täytyy juoksuttaa kauppaan hakemaan.

RKP:ssä iloitaan, koska syntyy työtä maahanmuuttajataustaisille Wolt-kuskeille, jotka eivät itse alkoholiin koske, kun uskontonsa kieltää sen. Mutta nauravat päälle, kun rappiosuomalaiset kylkimakaavat tajutonna divaaneillaan.

Todennäköisesti myös Päivi Räsänen (kd.) vähän fleksaa, jotta ministerinsalkut säilyisivät krisuilla. 

Oppositiokaan ei tohdi liioin vastustaa alkoholin kotiin kantoa, sillä täytyyhän Sörnäisten punavihreät sinitukat kastaa kerran päivässä happoon. Liberaalit vastaavat, eivätkö kansalaiset osaa muka itse päättää, paljonko juovat: on aika siirtyä jatkuvan päiväkännin ranskalaiseen viinikulttuuriin tai desinfioida sisäelimet 80-prosenttisella skottiviskillä!

Lakia esittävä Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on hallituksen kelvottomin ministeri, sillä juuri hän on vienyt läpi kaikki sosiaaliturvaleikkauksia koskevat lakiesitykset, joiden tuottamia murheita koetetaan nyt hukuttaa alkoholiin. Toiseksi lieroin oli Kai Mykkänen (kok.), joka aloitti asumisoikeusjärjestelmän romuttamisen tietoisena siitä, että kurjistuneet kodit ovat kaiken kurjuuden alku ja juuri.

Vastuutaan hallitus pakenee hallitusohjelman taakse. Ministerit katsovat olevansa hallitusohjelmansa orjia kuin pahoin alkoholisoituneet addiktiopotilaat. Hallitusohjelman etu- ja takapiruina puolestaan toimivat napamies Petteri Orpo ja pääideologi Ben Zyskowicz.

Kansalaisten kapina vaimenee viinaan, niin kuin käyttökynnysten alentaminen lisää kulutusta myös huumehuoneissa.

Kokonaan ei alkoholin kotiinkanto ole hallituksen omaa ideaa, vaan sitä vaatii EU, joka ei salli kaupan alan ”syrjintää”. Mutta ihmisten syrjäytymistä ilmeisesti saa tukea. Missä ongelma, siellä EU!

Perussuomalaiset! Jos teillä vähänkin selkärankaa on, ottakaa hatkat hallituksesta. Syitä on myös 99 muuta. Kokoomus on runnellut kansalaisten perusturvaa Perussuomalaisten äänestäjäkunnan etujen vastaisesti. Lisäksi Perussuomalaiset ovat Kokoomuksen kanssa eri mieltä lähes kaikesta muustakin, kuten Petteri Orpon siltarumpupoliittisesta ”tunnin junasta”, päästövähennyksistä ja hiilinielun kasvattamisesta.

Joten miksi jatkaa hallituksessa, jossa perussuomalaisia viedään kuin mätää kukkoa, ja puolue joutuu ottamaan kaikki osumat kansalaisten vastalauseista?

Ämpärillinen miesvihaa

MTV3 suurensi lähetykseensä 6.10.2025 sosiaaliritualistisen truuttauksen puhdasta miesvihaa jutussa, jossa väitettiin, että miesten pitäisi kasvattaa poikia torjumaan (vaikuttavaksi väitettyä) ”naisvihaa”.

Valtavirran mediat, kärjessään valtiollinen Yle, pitävät naisvihaväitettään kuumana haukkumalla muiden muassa brittiläistä Andrew Tatea, joka tunnetaan nuorten miesten itsetunnon kohottajana, feminismin arvostelijana ja miesvastaisten syytösten alasampujana.

Vastaavien hyökkäysten kohteeksi on joutunut myös kanadalainen psykologian professori Jordan B. Peterson, joka on esittänyt perusteltua ja syvälle käyvää feminismin kritiikkiä. Hänen kalvamisessaan on kunnostautunut poliittisen vihervasemmiston rinnalla erityisesti verovaroin rahoitettu Yle.

Yhteistä feminismin kriitikoiden lyttäämisyrityksille on ajatuskulkujen nurinkurisuus.

Feministien miesvastaiset hyökkäykset (esimerkiksi miehille ominaisen seksuaalisen aloitteellisuuden laajeneva kriminalisoiminen) koetetaan kääntää niin päin, että miehet vihaavat naisia, vaikka tosiasiassa naiset osoittavat omalla hyökkäävyydellään ja syyllistämisellään jatkuvaa aggressiivisuutta miehiä kohtaan. 

Mannerheimin lasten suojeluliitosta alkunsa saaneessa MTV3:n tämänpäiväisessä jutussa tarjoiltiin väitettä, että nuoret pojat ovat alttiita propagandalle, joka mukamas kannustaa heitä vihaamaan naisia!

Kun pojat olivat tällä tavoin lavastettuja uhreiksi, siitä lastensuojeluliiton kultaiset kuohitsijat olivat saaneet itselleen ponnahduslaudan miesten syyllistämiselle ja omalle miesvihaa pursuilevalle propagandalleen. Mannerhemin selän takaa he huutelevat miehille muistamatta, että lähes kaikki sankarivainajatauluissa olevat nimet kuuluvat miehille.

Syyt ja seuraukset olivat tuossa jutussa päin seiniä.

Eivät pojat vihaa naisia siksi, että joku käskee tai kehottaa tekemään niin, vaan heillä on oma henkilökohtainen motiivinsa suhtautua penseästi feministien heille tyrkyttämään seksinvastaisuuteen ja tapaan, jolla naiset lukitsevat seksuaalisen kanssakäymisen avaimet omiin käsilaukkuihinsa ja mätkivät niillä miehiä.

Kun pojat ovat turhautuneita naisten omahyväiseen vallankäyttöön, se herättää heissä tietenkin aggressoita, jotka ovat frustraatioiden luonnollisia vastareaktioita.

Feministien hallitsemassa mediassa sokeudutaan tahallisesti tälle tosiasialle, ja mediayleisöjen silmille heitetään toistuvasti samaa pyyhettä, sillä myös yleisöt halutaan pitää sumussa.

Naisten vihaaminen ei ole syy mihinkään sui generis, vaan se on seuraus feministien omasta asennoitumisesta, kun he korkokengillään polkevat miesten kulkusia. 

Jos miehet sitten vihaavat naisia, se johtuu naisten omasta toiminnasta ja on vastausta siihen. Kaiken alku ja juuri on feministien itsensä harjoittama miesten kolhiminen, josta myös median omat jutut antavat jatkuvaa näyttöä.

Tämänpäiväisen miesviha-annoksen uhreja ovat nuoret pojat, joista MLL:n feministit olivat tekaisseet ihmiskilven omalle feministiselle miesvihalleen ja vaatimukselleen, että aikuisten miesten pitäisi ripittää poikia olemaan vihaamatta naisia ja kuuntelematta epäkorrektien isojen poikien juttuja.

Siinä sitä sitten pikku Pekka ihmettelee itkusta kiitollisena, vihaako hän muka naisia.

Vähän vanhempana hän kenties pohtii, paljonko feminismin kotijumalia pitäisi kumartaa, että olisi Suomen Akatemian valtiatarten (ks. tänne) hyväksymä mies. 

Feministit tuottavat incel-ilmiön itse. 

Feminismi ei ole tasa-arvoa tavoitteleva liike vaan sukupuolten välisiä riitoja ja eripuraa synnyttävä poliittinen ideologia, jolla ei ole mitään myönteistä annettavaa suomalaiselle yhteiskunnalle.

 

Aiheesta aiemmin

Toksiset feministit lietsovat sukupuolten sotaa Ylen rahoilla

Tulitauko ja rauhankyyhkyt

Julkaisin alkuvuodesta kirjoituksen, jossa analysoin, mitä myönteisiä asioita Donald Trump voi tarjota toisella virkakaudellaan. Arvelin, että kaikki ei menisi niin huonosti kuin demokraatit ja poliittinen vihervasemmisto ennustivat omissa synkistelyissään.

Trump on nyt kaikkien riemuksi saamaisillaan aikaan tulitauon, aselevon ja jopa kestävän rauhantilan Gazan alueelle, ehkä Lähi-itään laajemminkin.

Hamas on vapauttamassa panttivangit, ja aseita vaaditaan hiekkaan. Trump aikoo itse johtaa niin sanottua Rauhanneuvostoa Israelin ja palestiinalaishallinnon välisen sopimuksen aikaansaamiseksi.

Ensi viikko on Nobel-palkintojen jakoviikko. Juuri siksi Trump asetti ehdotelmansa hyväksymisen takarajaksi tämän viikon lopun.

Ainoa, mikä voi estää Trumpia saamasta Nobelin rauhanpalkintoa, on hänen oma kunnianhimonsa ja omahyväisyytensä. 

Trump lausahti eräässä puheessaan, että jos palkintoa ei myönnettäisi hänelle, se olisi loukkaus Yhdysvaltoja vastaan.

Kunniapalkintoja ei yleensä myönnetä omista pyynnöistä eikä anomuksista. Palkittavia voivat Nobel-säätiön mukaan ehdottaa muun muassa kansallisten parlamenttien ja hallitusten jäsenet, aiemmat rauhanpalkinnon saajat, Nobel-komitean jäsenet tai tiettyjen tieteenalojen professorit.

Yli kolmensadan ehdolla olevan joukossa on tietenkin Donald Trumpin nimi, mutta kilpailu, ilkeys ja kansalliset rajat ylittävä kateustekijä saavat varmasti aikaan sen, että Trump kuitataan näytöiltään epävarmaksi, ruohonjuuritason ylittäväksi ja muutenkin rahoissaan olevaksi.

Hänen sijastaan palkittaneen joku Julia Navalnija, Svjatljana Tsihanouskaja, Jina Amin, Mahbouba Seraj, Narges Mohammadi tai Helsingin yliopiston kunniatohtori Greta Thunberg, joka hänkin pyrkii ottamaan kaiken irti Gazan kriisistä.

Palkitsemisen periaatteet ovat samanlaiset, joilla jaetaan myös kirjallisuuspalkintoja ja Suomen Akatemian sekä yliopistojen virat ja määrärahat. Kummallisin voittaa, tai jokin järjestö tai verkosto. Korostetaan vuorovaikutusta eikä yksilön ponnistuksia. Trump leimataan pakottajaksi. Tulokset jätetään varjoon.

Trumpia vastaan voidaan kääntää myös se, että rauhantila todennäköisesti jää väliaikaiseksi, kuten kaikki maailmassa. Ideologinen konflikti arabien ja juutalaisten välillä on nimittäin ratkaisematta, eikä se rajoitu tonttikiistaan.

Jonkin ajan kuluttua alueella on taas täysi rähinä päällä, eikä se johdu rajoista eikä rauhanpyrkimyksistä, vaan konfliktin vuosisataisesta ikuisuudesta. Hetkisen kuluttua rauhankyyhkyjen höyheniä taas pöllytetään.

Tämän takaa se, että maailma ei pääty mihinkään sopimukseen, ja Hamas jää olemaan muiden muassa Hizbollahin tuella. Se nähdään hamassa tulevaisuudessa.

---

Päivitys 10.10.2025: Trump jätettiin ilman dynamiittin keksijän rauhanpalkintoa, joka myönnettiin jokseenkin tuntemattomalle ja vähän ansioituneelle venezuelalaiselle María Corina Machadolle.

Media teki monta sotaa lopettaneen Trumpin lyttäämiseksi paljon työtä niin täällä kuin tuollakin. Väitettiin, että vaa’assa painoivat Trumpin puheet Grönlannin liittämisestä Yhdysvaltoihin ja aikataululliset kiireet; tosin Obaman käteen Nobel-plakaati ehti ”etuajassa”.

Trumpin reaktiot tuntien hänen kannattaisi perustaa oma kilpaileva rauhanpalkintonsa ja myöntää se itselleen, aivan niin kuin hän perusti oman Truth Social -viestipalvelunkin. Hänellä lienee Nobel-säätiötä enemmän varoja.

 

Aiheesta aiemmin

Palestiinatyttöjen painajainen – Miksi valtion tunnustaminen viipyy? 

Ikuinen näyttö monikulttuurisen yhteiskunnan epäonnistumisesta