Maailma on mennyt merkilliseen moodiin.
Sekä Ukrainassa että Gazan alueella käydään raivokasta tuhoamissotaa, jota voidaan selittää Erich Frommin ajatuksella ihmisluonteeseen sisältyvistä destruktiivisista piirteistä (teoksessa The Anatomy of Human Destructiveness) tai Carl Gustav Jungin vertauskuvallisella ajatuksella tuhon jumalasta Wotanista, joka lähtee aika ajoin vaeltamaan joko hyvinvoinnista tai pahoinvoinnista johtuvan turhautumisen merkiksi.
Myös Intiassa, Pakistanissa, Taiwanilla ja Pohjois-Korean suunnalla kytevät pienet palot voidaan nähdä pelosta tai frustraatiosta johtuvana aggressiivisuuden kasvuna.
Asian käytännöllinen puoli on tuottanut ongelman, joka tunnetaan saksalaisesta sananlaskusta: Meillä on paljon yhteistä pohdittavaa, sanoi täi filosofin päälle!
Monia eurooppalaisia rauhankyyhkyjä on askarruttanut kysymys, miksi Suomen valtio ei ole tunnustanut Palestiinan valtiota. Perusteluksi tunnustamisvaateille esitetään, että se tarjoaisi hyvän painostuskeinon, jolla voitaisiin lopettaa Israelin iskut Gazaan.
Asia on todellisuudessa aivan toisin päin, ja tunnustaminen merkitsisi tärkeän ulkopoliittisen vivun menettämistä. Ajatellaanpa hieman.
Suomi ei ole tunnustanut eikä voi tunnustaa Palestiinan valtiota seuraavista syistä.
1) Ei ole sopimusta, joka voitaisiin tunnustaa, eikä selvyyttä siitä, missä Palestiinan valtio sijaitsisi ja missä sen rajat kulkisivat. Palestiina on kahtena kappaleena: Gazan alueena ja Länsirantana, jotka kiistelevät keskenään. Tilanne on perimmältään samanlainen, mikä estää Ukrainan integroimista EU:hun: ei ole selvyyttä siitäkään, missä Ukrainan rajat lopulta kulkevat (aiheesta täällä).
2) Tunnustaminen ilman sopimusta merkitsisi blanco-valtuutuksen antamista, eli allekirjoituksen laittamista sille, että sopimuspaperiin voitaisiin myöhemmin kirjata mitä tahansa. Niin ei pidä tehdä. Ensin pitää neuvotella sopimus ja sitten pohtia tunnustamista, eikä ensin tunnustaa ja sitten pohtia, mitä tuli tunnustettua.
3) Suomen virallisen linjan mukainen on niin sanottu kahden valtion malli. Tämä tarkoittaa, että Palestiinan valtion tunnustamisen myötä pitäisi myös Israelia tunnustamattomat arabimaat saada tunnustamaan Israelin valtio. Mikäli Palestiinan valtio tunnustettaisiin ilman, että arabimaat tunnustavat Israelin, silloin nimenomaan menetettäisiin se vipu, jolla voidaan taivuttaa arabimaat tunnustamaan Israelin alueet ja olemassaolo. Tunnustaminen pitää ajoittaa oikein ja yhtäaikaisesti sen kanssa, että arabimaat tunnustavat Israelin.
4) Tunnustamisen käsitteen analyyttis-apriorisesta (käsitteellisestä) luonteesta johtuu, että tunnustamisen akti voidaan suorittaa vain kerran (vrt. esim. rikoksen tunnustaminen poliisille). Tunnustamisen ei pidä merkitä, että tunnustaminen tehdään aamulla, päivällä ja illalla uudestaan. Esimerkki: Kun Viro vapautui Neuvostoliitosta, eräät kyselivät, miksi Suomi ei tunnusta Viron itsenäisyyttä. Ulkoministeriön (oikea) vastaus oli, että Suomen ei tarvitse tunnustaa Viron itsenäisyyttä, koska Suomi tunnusti sen jo vuonna 1918 Viron itsenäistyessä, eikä Suomi ole koskaan tuota tunnustamistaan perunut.
5) Tosiasiassa Palestiinassa valtaa ei käytä palestiinalaishallinto vaan terroristijärjestö Hamas. Tunnustaminen merkitsisi tässä tilanteessa samaa kuin tunnustettaisiin Islamic State of Syria -niminen terroristijärjestö (ISIS).
On luonnollisesti selvää, että Gazan alueella vallitseva verilöyly pitäisi saada loppumaan. Alue on pommitettu kuumaisemaksi, aivan niin kuin Syyriassa sijaitseva Aleppon kaupunki noin vuosikymmen sitten, kun sitä moukaroitiin ISISin kukistamiseksi (aiheesta täällä).
Israelin verikosto Hamasin aloittaman terrori-iskun vuoksi on ollut raivokas.
Sitä ei pitäisi hyväksyä, koska koston julmuus on lähtenyt aivan käsistä. Mutta sitä voidaan ymmärtää.
Palestiinan vapautusjärjestö PLO:n peruskirjassa oli vuodesta 1968 asti noin kolmenkymmenen vuoden ajan vaatimus Israelin tuhoamisesta. Tuon aikaista sanontaa käyttäen arabimaat halusivat ”työntää juutalaiset mereen”.
Juutalaiskansa on kaikki kärsinyt sekä Neuvostoliitossa vallinneiden vainojen (pogromin) että natsi-Saksan keskitysleirien vuoksi.
Siksi juutalaiset näkevät kansanmurhaa tehdyn alun perin toisin päin kuin palestiinalaisten kansanmurhasta huolestuneet.
Huolestuttavista huolestuttavinta asiassa on kansanmurha-ajattelun leviäminen kaikkialle. Myös Ukraina on edelleen syvässä kriisissä. Siellä Putin tekee kansanmurhaa tavalla, joka ei ole jäänyt huomaamatta myöskään Donald Trumpilta. Hänen mukaansa Putin on tullut hulluksi. Vastako nyt hän sen huomasi?
Trump on kyllä oikeassa siinä, että Gazan alue olisi syytä perustaa uudestaan Yhdysvaltain huomassa. Ei siitä asuttavaksi ole nykyisellään.
Ne, jotka haluavat alueelle jäädä, sanovat niin puhtaasta periaatteesta. Alue on kymmeniksi vuosiksi asuinkelvoton, ja siksi väestönsiirto ei olisi enää oikeuksien loukkaus vaan käytännöllinen välttämättömyys ja osa ihmisoikeuksien turvaamista.
Täysin perusteetonta on ollut palestiinalippujen heiluttaminen euroviisuissa, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pride-karnevaaleissa ja kadulla istujien kokoontumisissa.
Tiedoksi kaikille: Eurovision laulukilpailut ovat Euroopan yleisradiounionin EBUn järjestämä tapahtuma, ja Israelin yleisradioyhtiöllä on lehdistönvapauden mukainen riippumattomuus Israelin valtiosta, joka Gazassa käy sotaa, joten Israelin yleisradioyhtiöön kohdistuneet boikottivaateet ovat osuneet täysin väärään maaliin.
Vertailun vuoksi: Venäjä ei viisuihin osallistu, koska Venäjän yleisradioyhtiö ei enää täytä EBUn jäsenyysvaatimuksia, ja siksi Venäjä on kisoista poissa. Yleisradioyhtiöiden (ja muunkaan median) ei pitäisi tehdä valtiotason politiikkaa missään. Tästä huomautin jo yllättävän kansansuosion saaneissa teoksissani Totuus kiihottaa (2020) ja Pavlovin koirat (2022) – samoin siitä, että tieteessä ja yliopistoissa ei pitäisi liioin politikoida.
Sekopäisimpiä kaikista ovat olleet muutamien aktivistien väitteet, että Helsingin yliopisto on osallinen kansanmurhaan, kun se ei katkaise suhteitaan israelilaisiin yliopistoihin. Kyseinen woke-jengi ei ole ilmeisesti koskaan kuullut tai ymmärtänyt tieteen vapaudesta ja riippumattomuudesta mitään.
Palestiinalaistunnusten ei pitäisi kuulua myöskään pride-tapahtumiin eikä ilmastoaktivismiin. Merkillepantavaa on, että suuri osa palestiinalaislippujen heiluttajista on ollut tyttöjä ja heidän lähi-itäläisiä arabiheilojaan. Heillä näyttää olevan intressi.
Palestiinatyttöjen painajainen on ulkopoliittisten tosiasioiden tunnustaminen.
Sivistysmaissa, kuten Suomessa, pitää Palestiinan tunnustamiseen suhtautua pragmaattisesti – ei fundamentalistisesti. Ulkopolitiikkaa ei pidä tehdä sillä periaatteella, että se lievittäisi muutamien somevouhottajien ja muiden aktivistien omaatuntoa, vaan realistisesti.
Kyynistä ehkä, mutta ulkopolitiikan näkökulmasta valtiot eivät osoita sympatiaa eikä valtioilla ole ystäviä vaan pelkkiä intressejä. Se on osa reaalipolitiikkaa, josta on tullut uusi normaali, halusimmepa sitä tai emme.
Aiheista aiemmin
