Hallitus jatkaa asumisoikeusjärjestelmän tuhoamista – Haso Oy vauhdittaa katastrofia vastikekorotuksilla

Kokoomuslainen asuntoministeri Sari Multala ilmoitti äskettäin, että hallituksen selvitys asumisoikeusjärjestelmän taloudellisesta tilanteesta ja mahdollisista ”ratkaisuvaihtoehdoista” on valmistunut.

Taasko?

Ei ole pitkäkään aika, kun aso-asian selvitys valmistui edellisen kerran. Sen tekijöiksi mainittiin asuntoministeri Kai Mykkäsen (kok.) kaverit Juhana Brotherus ja Matti Kuronen, jotka edustavat rahan ja tekniikan maailmoja, mutta yhtään yhteiskuntatieteellistä näkökulmaa tuohon selvitystyöhön ei sisältynyt. Kirjoitin aiemmasta selvityksestä täällä. Kyseisessä selvityksessä parempaa vaihtoehtoa asumisoikeusmallille ei löydetty.

Sari Multala jatkaa edeltäjänsä Kai Mykkäsen hanketta asumisoikeusjärjestelmän romuttamiseksi.

Sen merkiksi hallitus lopetti uusien asumisoikeustalojen valtiontakuurahoituksen ja pilasi aso-talojen omistajayhtiöiden laatimat rahoittamissuunnitelmat täysin.

Mykkänen käytti verukkeena väitettään, joka mukaan aso-järjestelmä on ”riskikeskittymä”.

Todellisuudessa yhtään aso-yhtiötä ei ole mennyt järjestelmän voimassaolon aikana nurin, eivätkä takaukset ole kaatuneet valtion maksettaviksi. Korkotuki puolestaan on ollut näennäistä, sillä korot ovat pitkäaikaisesti jääneet korkoleikkurin alapuolelle, ja nyt ne ovat jälleen voimakkaassa laskussa.

Nousseiden korkojenkin aikana aso-talojen rahoittaminen on ollut valtiolle halvempaa kuin vuokra-asumisen rahoittaminen, sillä aso-asukkaat tuovat mukanaan aso-maksun, eli 15 prosenttia rakentamiskuluista. 

 

Hallitus itse on riskikeskittymä asumisoikeusasunnoille ja aso-asukkaille

Nyt valmistuneessa selvityksessä, joiden tekijät ovat Raija Heimonen, Veera Holappa, Markus Lahtinen, Jeremias Kortelainen ja Jenna Siltala, ehdotetaan kolmea ”ratkaisua”. Oikeasti ne eivät ole ratkaisuja vaan osa hallituksen itse luomaa ongelmaa.

Ensimmäiseksi (1) mainitaan ”realisointimalli”. Sillä tarkoitetaan asumisoikeusyhtiön ”vapauttamista” aso-lain mukaisista käyttö- ja luovutusrajoituksista, ts. elinikäisistä asumisoikeuksista. Koska kyseiset ”rajoitukset” ovat aso-asukkaiden keskeisiä ja perustuslakivaliokunnan sekä oikeuskanslerin toteamia perusoikeuksia, rajoituksista vapauttaminen olisi asukkaiden vapauttamista oikeuksistaan.

Mikäli asumisoikeuksien mitätöimiseen johtava kiertotie avattaisiin omistajayhtiöille, ne hakeutuisivat varmasti pikavauhtia konkursseihin voidakseen realisoida aso-asukkaiden yhtiöille maksaman kiinteistömassan ja kaupata asunnot uusien omistajien ja vuokrayhtiöiden eduksi.

Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry on vastustanut asukkaiden vuokralaistamista sinnikkäästi ja tuloksellisesti ja torjunut päättäväisesti myös mahdollisuuden, että asuntoja tarjottaisiin aso-asukkaiden ostettaviksi, eli maksettaviksi toiseen kertaan, ja tällä kerralla kovalla pankkilainalla. 

Toisena (2) keinona kokoomuslaisessa selvityksessä mainitaan juuri omaksi lunastamisen vaihtoehto, joka ei ole vähävaraisille aso-asukkaille vaihtoehto ollenkaan. Se ei ole vaihtoehto myöskään omistajayhtiöille, jotka eivät luopuisi omistuksistaan ilman tuntuvaa liikevoittoa ja hyvitystä.

Lisäksi se olisi vastoin asumisoikeussopimuksien ideaa, jonka mukaan asukas on maksanut aso-maksun elinikäisestä asumisoikeudesta. Pacta sunt servanda -oikeusperiaatteen mukaan sopimukset on pidettävä.

Vaikka omaksi lunastamista markkinoidaankin selvityksessä ”vapaaehtoisena”, lainmuutoksen tuloksena asumisoikeusyhtiöt voisivat alkaa korottaa käyttövastikkeita niin paljon, että asukkaat näennäisestä ”vapaaehtoisuudestaan” joko lähtevät tai suostuvat lunastamaan pitkin hampain asunnon omaksi. Tuloksena aso-talojen hallinto kirjavoituisi hallitsemattomaksi, jos talossa olisi vuokralaisia, aso-asukkaita ja osakkaita.

Kolmantena (3) toimenpiteenä selvityksessä ehdotetaan aso-lain muuttamista niin, että uusiin asumisoikeussopimuksiin kirjattaisiin säädös, jonka mukaan asumisoikeussopimus voidaan sanoa irti, jos asunnot ovat vastikekorotusten ja asukaspaon tuloksena ”vakavassa vajaakäyttötilanteessa”. 

Voidaan kysyä, mistä aso-asukkaat maksaisivat aso-maksun (yleensä noin 20 000–60 000 euroa), jos sillä ei voi enää saada edes tuota pysyvää asumisoikeutta, josta aso-asukas aso-maksunsa maksaa.

Sellainen säädös varmasti tekisi lopun asumisoikeusjärjestelmästä, mikä lienee hallituksen tarkoituskin.

Kyseinen selvitys on mätä ja osoittaa tekijöidensä keltanokkaisuutta ja perehtymättömyyttä aso-järjestelmään ja asuntopolitiikkaan. 

Ministeriön tiedotteessa esityksiä kutsutaan ”joustavuuden lisäämiseksi” ja ilmoitetaan, että kyseiset aso-järjestelmän luhistukset lähetetään lausuntokierrokselle keväällä 2026, jotta hallitus ehtisi tuhota asumisoikeusjärjestelmän vielä nykyisen valtionhallituksen kaudella.

 

Mitä tekee Haso Oy?

Helsingin kaupungin omistama asumisoikeusyhtiö Haso Oy ilmoitti kesäkuun ja heinäkuun taitteessa jälleen huomattavista tasokorotuksista valtion takaamien aso-asuntojensa kuukausittaisiin käyttövastikkeisiin. Helsingin Sanomien juttu ja laskuri ovat täällä.

Varsinkin uusimmissa Hason asumisoikeustaloissa korotukset ovat olleet 2–3 vuoden sisällä kumuloituvasti 50–60 prosenttia, mikä on ylittänyt roimasti sekä kaupungin vuokrataloyhtiön Hekan, yksityisten aso-yhtiöiden ja markkinavuokrien korotukset. 

Hallussani olevan asumisoikeusasunnon käyttövastiketta on nostettu viimeksi kuluneissa 16 kuukaudessa yhteensä 40,19 prosenttia. Nyt tiedoksi annetulla korotusesityksellä Haso Oy aikoo korottaa käyttövastikettani entisten päälle vielä 11,55 prosenttia ensi vuoden alusta. Kasautuva korotus olisi 56,16 % kahdessa vuodessa ja neljässä kuukaudessa.

Samassa ajassa asuintaloni keskikäyttövastikkeen korotus on ollut myös korkea ja olisi uusi korotus huomioon ottaen yhteensä 56,26 % aso-sopimuksiin merkittyihin vastikkeisiin verrattuna.

Kohtuuton korottaminen on Asumisoikeuslain 32 §:n vastaista ja lähestyy Rikoslain 36 luvun 6 §:ssä mainittua kiskontarikosta.

Harhaanjohtava asuntojen markkinointi voi olla myös Rikoslain 36 luvun 1 ja 2 §:ssä mainittu ja asukkaisiin kohdistettu petos tai törkeä petos. 

Rikosoikeudellisen tahallisuustunnusmerkistön voidaan katsoa täyttyvän, kun omistajayhtiön motiivina on ollut saada aso-sopimuksia syntymään, aso-maksut haltuunsa ja asukkaat taloihin. Petoksen välineenä on ollut erehdyttävän ja harhaanjohtavan kuvan antaminen käyttövastikkeiden tasosta ja vastikekehityksestä. Näin petos on johtanut meneillään olevaan kiskontaan.

Asumisoikeuslain 32 §:n mukaan yhtiöllä on oikeus kantaa asunnoista kohtuullista käyttövastiketta, ja 33 §:n mukaan käyttövastikkeen on oltava pienempi kuin vastaavien asuntojen vuokran. Jo kilpailukyvynkin kannalta käyttövastikkeiden tulisi olla tuntuvasti vertailuvuokria pienempiä, sillä aso-asukas joutuu maksamaan kynnysrahana 15 prosenttia asunnon hinnasta aso-maksuna.

Kun markkinavuokrat ovat jopa laskeneet, samalla aso-asuminen on muuttunut epäsuosituksi.

Hason talousvaikeudet johtuvat osittain valtion toimeenpanemasta uudisrahoittamisen lopetuksesta. Suurin osa Hason talousongelmasta johtuu tosin kuntapoliitikkojen vaatimasta ylirakentamisesta ja yhtiön ylivelkaannuttamisesta.

Hason entinen toimitusjohtaja laitettiin tulospalkkiojärjestelmällä jo 2010-luvulla suorittamaan tuota ylimitoitettua aso-rakentamista, ja hän teki tietysti työtä käskettyä. Poliitikot myös kaavoittivat uusille asuntoalueille 10, jopa 20, prosenttia aso-asuntoja, mikä on ollut täysin ylivoimainen pala täytettäväksi. Ylirakentamista vaati erityisesti vihervasemmisto, mutta myös Kokoomuksen kätilöimä rakennusteollinen porvaristo otti hihat palaen vastaan Hason valtavia tilauksia.

Koska syy on poliitikkojen, Helsingin kuntapoliitikkojen tulisi pelastaa Haso kuilun partaalta tukemalla Hasoa suoralla subventiolla.

Asumisoikeuslaki kyllä velvoittaa asukkaat maksamaan yhtiöiden kaikki pääoma- ja käyttökulut, mutta toisaalta laki ei kiellä aso-yhtiöitä ottamasta vastaan omistajiensa pääomituksia. 

Asumisoikeuslain 33 §:n 1 momentin mukaan käyttövastiketta saa periä enintään määrän, joka tarvitaan ”hyvän taloudenpidon mukaisten menojen kattamiseen.” – Siis hyvän, ei huonon. 

Asumisoikeuslain 4 §:ssä sanotaan: ”Yhteisön johdon on huolellisesti toimien edistettävä asumisoikeusyhteisön etua.” – Nyt näin ei ole tehty. 

Omistajayhtiölle ja kaupungille kuuluu vastuu talouden hoidosta, jossa tehtyjä virheitä ei saa siirtää asukkaiden kärsittäviksi, eikä yhtiö voi paeta aiempia laiminlyöntejään, kuten varautumattomuuttaan, loputtomasti suhdannekilven tai ”korkotason nousun” taakse.

Hason pääomittaminen on täysin käypä vaihtoehto ja jopa kaupungin velvollisuus omistajana. Myös yksityiset vuokra-asuntoyhtiöt voivat joutua pääomittamaan toimintaansa, eikä niissäkään koettuja tappioita voida siirtää yksiselitteisesti asukkaiden kontolle. Niin ei pidä tehdä myöskään aso-yhtiöissä. 

Hason ajautuminen asukaskatoon ja sitä kautta pahenevaan talousahdinkoon sekä mahdollisesti vararikkoon olisi kaupungille ja asukkaille pahin mahdollinen skenaario.

Realisoitavaksi tulisi tällöin miljarditaseen yhtiö. Se puolestaan olisi taloushistoriamme merkittävin asuntopoliittinen katastrofi. Haso on käytännöllisesti jo nyt saneeraustilassa. 

Juuri siihen Kokoomuksen ja Perussuomalaisten johtama hallitus aso-yhtiöitä kypsyttää. Ensin hallitus lopetti valtiontakuut ja korkotuen uusilta asunnoilta. Nyt meneillään olevassa vaiheessa hallitus yrittää muokata aso-lakia vängällä väkisin asuntojen myynnin mahdollistavaksi ja asukkaiden vuokralaistamiseksi.

Helsingin kaupungin asumisoikeusyhtiö Haso tulee valtionhallitusta avosylin vastaan korottamalla käyttövastikkeita tavalla, joka johtaa ns. hintahäätöihin, asukaskatoon ja tuohon ”vakavaan vajaakäyttötilanteeseen”, jolloin yhtiö ei saa asunnoistaan pennin jeniä käyttövastikkeina.

Hason asuntojen väitetty ”suosio” ja näennäisesti korkea 99 prosentin käyttöaste on saavutettu valheellisesti. Tyhjentyneitä aso-asuntoja vuokrataan vapailla markkinoilla ja toistaiseksi voimassaolevilla vuokrasopimuksilla ilman pääomasijoitusvaatimuksia ja ilman aso-lain 12 ja 13 §:n mukaisia sosiaalisia valintaperusteita ja tarveharkintaa.

Näin valtion tukemaa sosiaalista asuntotuotantoa päätyy markkinavuokra-asunnoiksi aso-järjestelmän ulkopuolelle ja aso-periaatteiden vastaisesti. Vuokralaiset puolestaan eivät tuo tullessaan aso-maksua, mikä vajottaa Hasoa ja nostaa todellisten aso-asukkaiden käyttövastikkeita.

Kiskontaa edustaa Hason kerskailu ”korkeasta käyttöasteesta”, vaikka vastikekorotukset ovatkin huimia. Yhtiö siis kokeilee, paljonko asukkaiden kukkaro venyy ilman, että asukkaat lähtevät pois. Kiskonta näkyy juuri siinä.

Näennäisesti korkea käyttöaste ei ole todiste Hason suosiosta vaan sosiaalisin perustein ja tarveharkinnalla valittujen asukkaiden vaihtoehdottomuudesta. Hason talojen vastikehaitarin venymisestä johtuva sisäinen kierto, ihmisten alueellinen segregaatio ja vastikkeiden konfrontaatio ovat valtavia, mutta ne eivät näy kokonaiskäyttöasteessa.

Lopulta asumisoikeusasunnot ovat pääosin vuokrakäytössä, jolloin yhtiöt voivat irtautua talojen käyttö- ja luovutusrajoituksista nykyisenkin aso-lain 88 §:n puitteissa.

Sillä tavoin Haso tarjoaa kaupunkilaisten pitkässä juoksussa maksamat asumisoikeusasunnot kuin tarjottimella ahneille kiinteistösijoittajille, jotka vuokralaistavat aso-asukkaat ja tekevät aso-asunnoista markkinaehtoisia vuokra-asuntoja, huoneistohotelleja tai Airbnb-asuntoja.

Vastikekorotuksilla Haso on muuttamassa asumisoikeusjärjestelmän koko perusluonteen sen tarkoitusten vastaiseksi. Aso-asuminen ei tarjoaisi enää pitkäaikaisia asuntoja vaan tilapäisiä vuokra-asuntoja niille, jotka eivät jostakin syystä saa sosiaalisin perustein jaeltavia vuokra-asuntoja eivätkä markkinavuokra-asuntoja. 

Tämä on Kokoomuksen pelikirjan mukainen tavoite, jota Perussuomalaiset ja ”kotien puolesta puhuvat” kristilliset ja RKP tukevat täydestä sydämestään.

 

Asukkaat kultaisessa häkissä 

Hason uuden toimitusjohtajan ja talouspäällikön tekopyhistä vakuutteluista ja toistuvasti vääriksi osoittautuneista lupauksista huolimatta yhtiön vastikekorotuksille ei näy mitään loppua, ennen kuin käyttövastikkeiden markkinavuokrataso on saavutettu.

Markkinavuokrataso on joka tapauksessa väärä vastikekaton vertailukohta, koska asumisoikeusrakentaminen on valtion tukemaa sosiaalista asuntotuotantoa, ja Hason tehtävä on toimia voittoa tuottamattomana ja omakustannusperiaatteella.

Ei ole perusteltua, että yhtiö saa valtion tuet mutta voisi silti pitää vastikekannon vertailukohtana markkinavuokratasoa. Ainoa oikea vertailutaso on tuetun asumisen vuokrataso. Edellä mainituista syistä ei ole perusteltua, että vastikekannon vertailukohtana pidettäisiin myöskään voittoa tuottavien yksityisten aso-yhtiöiden vastiketasoa.

Hason johto joko ei ymmärrä, mihin sen toimenpiteet johtavat, tai he tekevät kaiken tahallaan eivätkä välitä. Asukkaat vaihtuvat taloissa ahkerasti, ovet paukkuvat, asukkaiden sitoutuminen kiinteistöstä huolehtimiseen vähenee, ja ennen pitkää hekään eivät välitä mistään mitään.

Sillä tavalla aso-asuminen ei olisi enää pitkäaikaista saati elinikäistä, vaan lyhytaikaisen hätämajoituksen muoto. Asukkaat olisivat kultaisessa häkissä ja etsisivät kokonaiskuluiltaan järkevämmän hintaista asuntoa koko ajan.

Yhtiön harjoittamaa ”hajota ja hallitse” -politiikkaa edustaa vinoutettu pääomakulujen tasausjärjestelmä, jonka tuloksena tiettyjen asuntojen korotukset ovat 14,9 prosenttia vuodessa, kun taas toisissa taloissa ei ole korotuksia ollenkaan, mikä synnyttää eripuraa Hason asukkaiden välille.

Lopulta vuokrafirmojen kokoomuslaiset rahahihhulit kiitävät euron kuvat silmissään ja rusetit kaulassaan vinhasti pyörien kohti ”loistavia kiinteistöhankintoja” ja palauttavat onnen ensimmäisellä portaalla olleet asumisoikeusasukkaat takaisin vuokralaisuuden kaleeriorjuuteen.

Sen enempää valtionhallituksen asuntopolitiikka kuin Hason toiminta ei nauti ihmisten vähäisintäkään luottamusta. Molemmat pitävät ihmisiä jatkuvassa pelossa, uhanalaisuudessa sekä tulevaisuutta koskevassa epävarmuudessa.

Peräkkäisinä vuosina toistuvat kaksinumeroiset prosenttikorotukset vastikkeisiin eivät ole enää korotuksia. Ne ovat uhkavaatimuksia.

Kenelläkään kunniallisella ihmisillä ei ole velvoitetta ottaa moisia korotuksia vastaan, eikä mikään kunniallinen taho niitä myöskään osoittaisi velvoitteensa suorittaneille asukkaille.

Hason johto kiskoo rikollisella tavoin asukkaita kaksinumeroisilla vuosikorotuksilla, koska tietää, että pois lähtemisen kynnys on petetyilläkin aso-asukkailla korkea, ja kodistaan jokainen haluaa pitää kiinni.

Hason tekemät ja suunnittelemat korotukset ovat kuin syöpä, joka toistuu ilman kaupunkiomistajan tuntuvaa kaksinumeroista miljoonasubventiota, jolla asia olisi hoidettu. Voidaan kysyä, miksi kaupunki ei niin tekisi, sillä kyse on kaupungin oman yhtiön pelastamisesta, ja kurimuksen syy on kelvottomassa poliittisessa johtamisessa. 

Suoraan sanottuna te ääliöt tunarit olette aiheuttaneet poliittisilla ja taloudellisilla tyhmyyksillänne meille asukkaille jatkuvan mullistuksen ja hätätilan, joilla pilaatte elämäämme.

Petosten tekijät ja kiskurit tunnetaan juuri siitä, että he kerskailevat toimintansa tehokkuudella ja pyrkivät luomaan ympärilleen luottamuksen kulissin. 

On tullut täysin selväksi, että Kokoomuksen ja Perussuomalaisten asuntopolitiikka on julmaa, kylmää, raakaa, petollista, epäinhimillistä ja rumaa, mutta en olisi odottanut, että Helsingin kaupungin omistama asumisoikeusyhtiö ryhtyy samaan.  

Hävetkää edes, jos sitäkään osaatte. 

 

Aiheesta aiemmin

Hallituksen asoselvitys vilisee virheitä, mutta yksi johtopäätös on oikea 

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään

Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja  aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä

Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista! 

Suomen Akatemian nymfopossumainen pseudotutkimus

Monikultturellit, voidelkaa setelilaskurienne laakerit, sillä feministit ovat työntäneet rakennekyntensä veronmaksajien taskuihin ja kiskaisivat jälleen Suomen Akatemialta suuren määrän tunnotonta rahaa.

Suomen Akatemia päätti rahoittaa 756 621 eurolla hanketta, jonka nimi on ”Intiimi manikyyri: femininisoitu työ, (itse-)hoiva ja rodullistetut kohtaamiset kynsistudioissa” (rahoituspäätös 371004). 

Määräraha on akatemiatutkijalle osoitettu henkilökohtainen rahakasa, jota käytetään saajansa, sosiologi Daria Krivonosin, pitämiseen leivissä Helsingin yliopistossa. Alana on nais- ja sukupuolentutkimus.

Kyseisenlaisella toiminnalla ei ole mitään tieteellistä eikä metodologista mielenkiintoa, ja sen informaatioarvo on mitätön. Jo maininta ”femininisoitu työ” kertoo pakonomaisesta ja agendamaisesta tekemisestä, jollaisen asenteen ei pitäisi kuulua tieteelliseen tutkimukseen. 

Aiheessa yhdistyvät naisten kynsien viilaus, rotupolitikointi ja feministeille tyypillinen lillukanvarsien poimiminen. Se on yhtä aikaa woke-aktivistinen ja internatsistinen, ja rahoituksen saaja on tietysti ulkomaalaistaustainen, jotta suomalaiset jäisivät vaille resursseja.

Kyseinen ”tutkimus” on ladattu presuppositioilla, jotka sotivat tieteen ennakkoehdottomuuden ja arvovapauden perusläksyjä vastaan. Akatemian ruokkimat kansainvälisten artikkelien suoltajat eivät näytä ymmärtävän tieteenfilosofiasta ja metodologiasta mitään, ja siksi heitä ei pitäisi rahoittaa pennin jenillä.

On kysyttävä, eikö Suomen Akatemian satojen hakemusten seasta löytynyt tärkeämpiä tutkimusaiheita, joiden teoreettinen ja käytännöllinen merkitys olisi suurempi. Jos ei, sitä huonompi asia hakemusten tason tai arvioijien arvostelukyvyn kannalta.

Varoitan ketään vihaamasta Daria Krivonosia, sillä hän vain käyttää tyhmien ja lammasmaisten Suomen Akatemian asiantuntijoiden, toimikuntien ja viranhaltijoiden pölkkypäisyyttä hyväkseen.

Varoitan vihaamasta rahakasan saajaa siksikin, että siitä hän saisi näennäisoikeutuksen uhriutumiseen ja huomion kääntämiseen niin, että Suomen Akatemian omat vääryydet näyttäisivätkin vain kriittisten ja järkevien tieteenharjoittajien hyökkäävyydeltä, kateudelta tai vialta.

Tosiasiassa Suomen Akatemian tapa rahoittaa 0-tutkimuksia on häikäilemätön lyönti vasten kriittisten ja rahoitusta vaille jätettyjen tieteilijöiden naamataulua. Se on aggression osoittamista ja vittuilua kaikkia ansioituneita tieteilijöitä ja filosofeja kohtaan. Tappiota kärsii tieteen etu, jonka sanotaan olevan Suomen Akatemian ylin toiminta-ajatus.

Lehdet kiinnittivät kritiikittömissä ja pelkästään raportoivissa jutuissaan huomiota siihen, että hanketta arvostelee entinen elinkeinoministeri Wille Rydman, ikään kuin kriittisyys olisi vain perussuomalaisten ansio.

Siinä ei ole asian ydin.

Asian ydin on, että Suomen Akatemia ylipäänsä antaa yhtään mitään hankkeille, jotka ovat tieteellisesti arvioiden mitättömiä. 

Helsingin Sanomat muisti, että ”keskustelua” aiheutti vuonna 2023 aihe, joka käsittelee ”transitiopolkuja naisten osallisuuteen Nepalin muuttuvassa musiikkikulttuurissa”, ja että ”väittelyä” herätti vuonna 2021 aihe ”afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa”.

Eivät ne herättäneet ”keskustelua” eivätkä ”väittelyä”, vaan kriittiset tieteilijät tuomitsivat ne yhtä kaikki merkityksettömiksi ja suomalaisen tutkimustoiminnan näkökulmasta marginaalisiksi. Suomen Akatemian piiloutumista ”tieteen vapauden” taakse pidettiin laajalti mielivaltana.

Mielivalta näkyy esimerkiksi tavassa, jolla kynsisalonkitutkimuksen marginaalisuus yritetään kääntää Suomen Akatemian kotisivuilla ansioksi kirjoittamalla, että Krivonosin tutkimus käsittelee ”tähän asti vähälle huomiolle akateemisessa kirjallisuudessa jäänyttä aihetta, eli kynsisalonkeja Euroopassa”.

Nyt asiat ovat ilmeisesti Suomen Akatemian mielestä hyvin, kun aihe on saanut julkisuutta. Tämän tuloksen epätodennäköisyys puolestaan osoittaa, kuinka informatiivista vaietun aiheen nostaminen keskustelun kohteeksi sittenkin muka oli! Ja sitaatti-indeksi lähtee lentoon.

Melkein kuin sytyttelisi tulipaloja, jotta palokunta osoittautuisi tarpeelliseksi. 

Ärsyttäminen, kiusaaminen ja muu pissismäisyys eivät kuitenkaan ole tieteellisiä ansioita.

Suomen Akatemia ei ole turvallinen tila, koska oppineet joutuvat siinä talossa feministisen ahdistelun ja häirinnän kohteiksi. Me emme kuitenkaan pelkää teitä ja kynsiänne.

Kyseinen rahoituspäätös osoittaa vain sen, että Suomen Akatemian niin sanotut kansainväliset asiantuntijat ja lausuntojen kirjoittajat sekä päätöksiä tekevät toimikunnat rypevät syvällä feminismin, monikulttuuri-ideologian, internatsimin ja postmodernismin paskalietteessä.

Parhaimmillaan kyseisestä rahoituspäätöksestä voi olla se hyöty, että Suomen Akatemia saattaa itsensä naurunalaiseksi ja valtiorahoittajan kriittiseksi sekä tekee siten itse lopun Suomen Akatemiasta, josta on tullut nymfopossumaisen narsismin ja poliittisen yhteiskuntatieteen kyntöpelto.

Tendenssimäinen tutkimus eli tarkoitushakuinen toimeliaisuus jatkuu myös monissa muissa Suomen Akatemian projekteissa. Akatemia rahoitti tänä vuonna esimerkiksi Timo Kaartisen hanketta ”Korjaamisen politiikka: Anteeksipyyntö ja korvaukset kolonialistisen väkivallan oikaisukeinoina” (hanke 307751). 

Kyseisessä grievance-hankkeessa piehtaroidaan länsimaisten ihmisten syyllistämisessä ja perätään siirtomaa-ajan sekä ”väestönsiirtopolitiikan” vuoksi koettujen vääryyksien hyvittämistä. 

Suomen Akatemia ei varmasti rahoittaisi tutkimusta, jossa selvitettäisiin, kuinka väärin on esittää tuota jatkuvaa kverulatoriaa meitä köyhiä ja siirtomaaimperialismiin koskaan syyllistymättömiä kansakuntia kohtaan.

Ketään ei näytä kiinnostavan käänteinen siirtomaapolitiikka, jonka mukaisesti pakolaiset ja turvapaikanhakijat tunkeilevat tätä nykyä Suomeen istuakseen täällä valmiiseen pöytään. Juuri sitä, eli sosiaalietuusperäistä maahanmuuttoa, Timo Kaartisen hankkeella koetetaan epäsuorasti oikeuttaa. Timo Kaartinen on Vihreän Langan entisen päätoimittajan Elina Grundströmin ukko.

Suomen Akatemia on menettänyt täysin kykynsä koordinoida sitä, mikä tieteissä on älyllistä, kriittistä ja siten rahoittamisen arvoista.

Feministit keskittyvät pohtimaan kynsien viilausta Helsingin ja Varsovan salongeissa. Yhtä hyvin tai paremmin voisi ”tutkia” thai-hieromoita, niin sanottuja massimuijia ja Itä-Euroopan postimyyntiprinsessoja, paitsi että kaikki tietävät asian luonteen muutenkin. Maailmalta löytyisi tärkeämpääkin huomioitavaa.

Ollaanko valtiovarainministeriössä kuulolla? Mitäpä, jos suuntaisitte saksenne kerrankin oikeaan kohteeseen eikä aina vain väärään. Kokoomus lupasi, että tieteestä ja opetuksesta ei leikata, ja hallitus on ottanut sen sijaan kansalaisten perusturvasta, kuten asumistuesta. Päin seiniä on tehty, mikä näkyy Perussuomalaisten romahduksena (toimintasuositus täällä).

Leikatkaa reilusti Suomen Akatemialta, propagandaministeriöksi muuttuneelta opetus- ja kulttuuriministeriöltä, maahanmuuttajien valtiobyrokraattisista kiintiöviroista, kehitysavusta, ilmastopolitiikasta, ympäristöministeriöltä, Luonnonvarakeskukselta, ekososialismin edistämisestä, ilmastonmuutoksen torjunnasta, vihreästä siirtymästä, hiilinieluvelvoitteiden rahahornista, virkamiesten palkoista, aikuisten apukouluilta ja poliittisten kansalaisjärjestöjen pullasorsilta, sillä leikattavaa valtiorahoitteisten suojatyöpaikkojen paljoudesta todellakin löytyy. 

Jättäkää EU-jäsenmaksu maksamatta, sillä EU rahoitti niillä varoilla hiljattain ”kasvatustieteellistä” tutkimushanketta, jossa selvitellään ja varmennellaan, kuinka kuuliaisesti, tottelevaisesti ja tehokkaasti Espoon peruskoululaiset ovat onnistuneet omaksumaan vihreiden ilmastopastorien syyllistämis- ja synninpäästöjulistuksen.

Olen kirjoittanut Suomen Akatemian ja yliopistojen mädästä tiedepolitiikasta luonnollisesti myös aiemmin. Esimerkkejä löytyy täältä, täältä ja täältä. 

Aiheista aiemmin

Helsinki–Nepal all night long – Tiedepolitiikalla tehdään kehitysmaapolitiikkaa

Suomen Akatemia Nepalin työvoimarajoitteisilla keskikukkuloilla

Multicultitaurus, tiedecus, rahatonsiis

Totuus kiihotti Tampereen yliopistossa – Ajatuskuri palautettava tai työn sankariprofessuurit lopetettava

Suomen Akatemian rahahorna puhaltaa kuumaa ilmaa

Ulkopoliittinen instituutti ja Sitra: sosiaalisen korruption pimeä ydin

Poliittisesta korrektiudesta on tullut sosiaalista korruptiota – Sitran pöhöttyneisyydestä tehtävä loppu 

Sitra: hillotolppa huvitteluliberaalien ja vihervasemmiston varjovaikuttajille

Tieteiden uusvasemmistolaistuminen horjuttaa luottamusta yliopistoihin
Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
”Professori Baltzar” tiedepolitiikan mannekiinina
Suomen Akat. ja tieteen alennustila
Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa
Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä? 
Suomalaisvihamielisestä yliopistosta syöttötuoli ulkomaalaisprofessoreille
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä

Ydinaseet on viisainta torjua etukäteen

Nyt kun Yhdysvallat päätti liittyä Israelin rinnalle tuhoamaan Iranin ydinasetehtaita, on tultu tilanteeseen, jossa sekä Ukrainan sota että Palestiinan ikuinen kriisi uhkaavat laajentua suuremmaksi sodaksi.

On sinänsä oikein, että Irania estetään hankkimasta ydinasetta. Maa kuuluu terrorismia tukevien maiden kaaderiin, kuten Pohjois-Korea, jolla ydinpommi jo on.

Pakistan puolestaan hankki ydinaseen Kiinan teknisellä tuella ja Saudi-Arabian öljyvaroilla ydinsulkusopimuksen vastaisesti, ja Intian ydinaseen kehittelyssä käytettiin kanadalaisista ydinvoimaloista saatua plutoniumia. 

Ydinaseiden leviäminen takapajuisiin maihin on vaarallista syystä, joka tunnetaan elokuvarepliikistä. Sen mukaan ei kannata olla huolissaan maista, joilla on tuhansia ydinlatauksia, vaan tahoista, joilla on yksi.

Se taho on yleensä terroristinen ja eksistentiaalisessa kriisissä, jonka vuoksi muutkin pian ovat.

Suuret pommit ovat käyttökelvottomia valtioiden välisissä valloitussodissa, sillä ne tuhoavat tavoitellun omaisuuden, jäävät ihmisten mieliin vuosisadoiksi (vrt. Viipurin pamaus) ja ansaitsevat moraalisen tuomion.

Puhe ”ydinsateenvarjosta” on puolestaan irvokasta siksi, että laskeumat satavat tappavasti myös hyökkääjän omaan niskaan. Ydinasepelote on uskottava vain tuhoamisen tai koston tarkoituksessa.

Mikäli Iran saa ydinaseen, siinä eivät paljon Palestiinat paina. 

Iskulla Iranin ydinlaitoksiin voidaan rajoittaa joukkotuhoaseiden päätymistä fundamentalisteille.

Pistemäisen täsmäiskun puolustukseksi voidaan sanoa, että sitä ei suunnattu Iranin kansaa vastaan. Vain ase otettiin kädestä pois. Parhaimmillaan isku voisi aiheuttaa Iranissa sisäisen sekaannuksen, jonka tuloksena tapahtuu anti-islamilainen vastavallankumous.

Kielteisenä puolena on, että Yhdysvaltain toimien vuoksi terroritekojen uhka kasvaa kaikissa länsimaissa ja erityisesti Yhdysvalloissa sekä sen liittolaismaissa. Iran voi sulkea Formosansalmen, öljyn hinta nousee, inflaatio lähtee jälleen laukkaamaan ja osakekurssit laskevat.

Kielteisenä puolena on sekin, että juopa länsimaiden ja toisaalta Venäjän, Iranin, Pohjois-Korean ja Kiinan välillä kasvaa.

Se voi laajeta suuremmaksikin konfliktiksi, joka ei jää Israelin ja Iranin väliseksi tulitteluksi. 

Ensimmäinen, joka ilmoittautui sättimään Yhdysvaltoja, oli Iranin rajanaapuri Turkki, joka todistaa siten, ettei se kuulu eurooppalaiseen arvoyhteisöön  ja polkee EU-haaveensa aina vain syvemmälle autiomaan hiekkaan.

Yhdysvaltain isku kertoo joka tapauksessa siitä, että Donald Trump on huomannut, ettei hänellä ole kavereita sen enempää Iranissa kuin Venäjälläkään. Isku antaa myös Venäjälle viestin, jonka mukaan Trumpia kannattaa kuunnella.

Samanaikaisesti kokoustavan NATOn sanotaan olevan historiansa pahimmassa kriisissä, joka romuttaa Euroopan maiden taloutta ja saattaa kansantaloutemme kuilun partaalle aina vain syvenevillä varusteluvaatimuksilla.

Myöskään Iranin varustautuminen ei jääne tähän. Mattoveitsilläkin saa aikaan terroristista tuhoa, ja valmiin ydinaseen voi saada Venäjältä. Juuri siksi Iranin hengelliset liiderit liitävät nyt Putinin helmoihin.

He rikastavat uraania, kun kansakuntansa potevat köyhyyttä.

Pitikö tässä käydä näin? Tyhmät pilaavat muutoin edistyvän yhteiskuntakehityksen ja teknisen kehityksen sairasmielisellä uhittelullaan eri puolilla maailmaa. Hullut hallitsevat idän suuria valtoja. 

Vaikuttaa todellakin, kuin C. G. Jungin useasti viittaama Wotan olisi lähtenyt lentoon ja piinaa koko maailmaa alitajuisesti vaikuttavalla aggressiivisuudellaan. 

Syyllisetkin on helppo nimetä. Niitä ovat totalitarismin peruspilarit: Lähi-idän islamismi ja universaali kommunismi, jonka roippeita Kiina, Pohjois-Korea ja nyky-Venäjä seurailevat. Kyseisiä ideologioita puolestaan yhdistää irrationalismi järjellisen ajattelun ohi.

 

Aiheesta aiemmin

Ydinaseilla uhkaaminen ja ihmiskunnan kognitiivinen lukkiutuminen

Palestiinatyttöjen painajainen – Miksi valtion tunnustaminen viipyy?

Maailma on mennyt merkilliseen moodiin.

Sekä Ukrainassa että Gazan alueella käydään raivokasta tuhoamissotaa, jota voidaan selittää Erich Frommin ajatuksella ihmisluonteeseen sisältyvistä destruktiivisista piirteistä (teoksessa The Anatomy of Human Destructiveness) tai Carl Gustav Jungin vertauskuvallisella ajatuksella tuhon jumalasta Wotanista, joka lähtee aika ajoin vaeltamaan joko hyvinvoinnista tai pahoinvoinnista johtuvan turhautumisen merkiksi.

Myös Intiassa, Pakistanissa, Taiwanilla ja Pohjois-Korean suunnalla kytevät pienet palot voidaan nähdä pelosta tai frustraatiosta johtuvana aggressiivisuuden kasvuna. 

Asian käytännöllinen puoli on tuottanut ongelman, joka tunnetaan saksalaisesta sananlaskusta: Meillä on paljon yhteistä pohdittavaa, sanoi täi filosofin päälle!

Monia eurooppalaisia rauhankyyhkyjä on askarruttanut kysymys, miksi Suomen valtio ei ole tunnustanut Palestiinan valtiota. Perusteluksi tunnustamisvaateille esitetään, että se tarjoaisi hyvän painostuskeinon, jolla voitaisiin lopettaa Israelin iskut Gazaan.

Asia on todellisuudessa aivan toisin päin, ja tunnustaminen merkitsisi tärkeän ulkopoliittisen vivun menettämistä. Ajatellaanpa hieman.

Suomi ei ole tunnustanut eikä voi tunnustaa Palestiinan valtiota seuraavista syistä.

1) Ei ole sopimusta, joka voitaisiin tunnustaa, eikä selvyyttä siitä, missä Palestiinan valtio sijaitsisi ja missä sen rajat kulkisivat. Palestiina on kahtena kappaleena: Gazan alueena ja Länsirantana, jotka kiistelevät keskenään. Tilanne on perimmältään samanlainen, mikä estää Ukrainan integroimista EU:hun: ei ole selvyyttä siitäkään, missä Ukrainan rajat lopulta kulkevat (aiheesta täällä).

2) Tunnustaminen ilman sopimusta merkitsisi blanco-valtuutuksen antamista, eli allekirjoituksen laittamista sille, että sopimuspaperiin voitaisiin myöhemmin kirjata mitä tahansa. Niin ei pidä tehdä. Ensin pitää neuvotella sopimus ja sitten pohtia tunnustamista, eikä ensin tunnustaa ja sitten pohtia, mitä tuli tunnustettua.

3) Suomen virallisen linjan mukainen on niin sanottu kahden valtion malli. Tämä tarkoittaa, että Palestiinan valtion tunnustamisen myötä pitäisi myös Israelia tunnustamattomat arabimaat saada tunnustamaan Israelin valtio. Mikäli Palestiinan valtio tunnustettaisiin ilman, että arabimaat tunnustavat Israelin, silloin nimenomaan menetettäisiin se vipu, jolla voidaan taivuttaa arabimaat tunnustamaan Israelin alueet ja olemassaolo. Tunnustaminen pitää ajoittaa oikein ja yhtäaikaisesti sen kanssa, että arabimaat tunnustavat Israelin.

4) Tunnustamisen käsitteen analyyttis-apriorisesta (käsitteellisestä) luonteesta johtuu, että tunnustamisen akti voidaan suorittaa vain kerran (vrt. esim. rikoksen tunnustaminen poliisille). Tunnustamisen ei pidä merkitä, että tunnustaminen tehdään aamulla, päivällä ja illalla uudestaan. Esimerkki: Kun Viro vapautui Neuvostoliitosta, eräät kyselivät, miksi Suomi ei tunnusta Viron itsenäisyyttä. Ulkoministeriön (oikea) vastaus oli, että Suomen ei tarvitse tunnustaa Viron itsenäisyyttä, koska Suomi tunnusti sen jo vuonna 1918 Viron itsenäistyessä, eikä Suomi ole koskaan tuota tunnustamistaan perunut.

5) Tosiasiassa Palestiinassa valtaa ei käytä palestiinalaishallinto vaan terroristijärjestö Hamas. Tunnustaminen merkitsisi tässä tilanteessa samaa kuin tunnustettaisiin Islamic State of Syria -niminen terroristijärjestö (ISIS).

On luonnollisesti selvää, että Gazan alueella vallitseva verilöyly pitäisi saada loppumaan. Alue on pommitettu kuumaisemaksi, aivan niin kuin Syyriassa sijaitseva Aleppon kaupunki noin vuosikymmen sitten, kun sitä moukaroitiin ISISin kukistamiseksi (aiheesta täällä).

Israelin verikosto Hamasin aloittaman terrori-iskun vuoksi on ollut raivokas.

Sitä ei pitäisi hyväksyä, koska koston julmuus on lähtenyt aivan käsistä. Mutta sitä voidaan ymmärtää.

Palestiinan vapautusjärjestö PLO:n peruskirjassa oli vuodesta 1968 asti noin kolmenkymmenen vuoden ajan vaatimus Israelin tuhoamisesta. Tuon aikaista sanontaa käyttäen arabimaat halusivat ”työntää juutalaiset mereen”.

Juutalaiskansa on kaikki kärsinyt sekä Neuvostoliitossa vallinneiden vainojen (pogromin) että natsi-Saksan keskitysleirien vuoksi.

Siksi juutalaiset näkevät kansanmurhaa tehdyn alun perin toisin päin kuin palestiinalaisten kansanmurhasta huolestuneet.

Huolestuttavista huolestuttavinta asiassa on kansanmurha-ajattelun leviäminen kaikkialle. Myös Ukraina on edelleen syvässä kriisissä. Siellä Putin tekee kansanmurhaa tavalla, joka ei ole jäänyt huomaamatta myöskään Donald Trumpilta. Hänen mukaansa Putin on tullut hulluksi. Vastako nyt hän sen huomasi?

Trump on kyllä oikeassa siinä, että Gazan alue olisi syytä perustaa uudestaan Yhdysvaltain huomassa. Ei siitä asuttavaksi ole nykyisellään.

Ne, jotka haluavat alueelle jäädä, sanovat niin puhtaasta periaatteesta. Alue on kymmeniksi vuosiksi asuinkelvoton, ja siksi väestönsiirto ei olisi enää oikeuksien loukkaus vaan käytännöllinen välttämättömyys ja osa ihmisoikeuksien turvaamista. 

Täysin perusteetonta on ollut palestiinalippujen heiluttaminen euroviisuissa, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pride-karnevaaleissa ja kadulla istujien kokoontumisissa.

Tiedoksi kaikille: Eurovision laulukilpailut ovat Euroopan yleisradiounionin EBUn järjestämä tapahtuma, ja Israelin yleisradioyhtiöllä on lehdistönvapauden mukainen riippumattomuus Israelin valtiosta, joka Gazassa käy sotaa, joten Israelin yleisradioyhtiöön kohdistuneet boikottivaateet ovat osuneet täysin väärään maaliin.

Vertailun vuoksi: Venäjä ei viisuihin osallistu, koska Venäjän yleisradioyhtiö ei enää täytä EBUn jäsenyysvaatimuksia, ja siksi Venäjä on kisoista poissa. Yleisradioyhtiöiden (ja muunkaan median) ei pitäisi tehdä valtiotason politiikkaa missään. Tästä huomautin jo yllättävän kansansuosion saaneissa teoksissani Totuus kiihottaa (2020) ja Pavlovin koirat (2022) – samoin siitä, että tieteessä ja yliopistoissa ei pitäisi liioin politikoida.

Sekopäisimpiä kaikista ovat olleet muutamien aktivistien väitteet, että Helsingin yliopisto on osallinen kansanmurhaan, kun se ei katkaise suhteitaan israelilaisiin yliopistoihin. Kyseinen woke-jengi ei ole ilmeisesti koskaan kuullut tai ymmärtänyt tieteen vapaudesta ja riippumattomuudesta mitään.

Palestiinalaistunnusten ei pitäisi kuulua myöskään pride-tapahtumiin eikä ilmastoaktivismiin. Merkillepantavaa on, että suuri osa palestiinalaislippujen heiluttajista on ollut tyttöjä ja heidän lähi-itäläisiä arabiheilojaan. Heillä näyttää olevan intressi. 

Palestiinatyttöjen painajainen on ulkopoliittisten tosiasioiden tunnustaminen. 

Sivistysmaissa, kuten Suomessa, pitää Palestiinan tunnustamiseen suhtautua pragmaattisesti – ei fundamentalistisesti. Ulkopolitiikkaa ei pidä tehdä sillä periaatteella, että se lievittäisi muutamien somevouhottajien ja muiden aktivistien omaatuntoa, vaan realistisesti.

Kyynistä ehkä, mutta ulkopolitiikan näkökulmasta valtiot eivät osoita sympatiaa eikä valtioilla ole ystäviä vaan pelkkiä intressejä. Se on osa reaalipolitiikkaa, josta on tullut uusi normaali, halusimmepa sitä tai emme.

Suomen valtion ei pidä tehdä omaa ulkopolitiikkaansa etnisten minoriteettien pelikirjalla, sillä väestöjen sekoittumisesta syntyy arvo-, kulttuuri-, intressi- ja etnisiä ristiriitoja, jotka ovat sotien syitä kaikkialla, myös Ukrainan ja Venäjän välillä.

 

Aiheista aiemmin

Ukrainan paikka ei ole EU:ssa eikä NATOssa – Miksi?

Ihmisoikeudet Alepassa 

Ulkopoliittinen instituutti ja Sitra: sosiaalisen korruption pimeä ydin

Valtakunnanmedia kertoi jokin aika sitten, että tasavallan presidentti Alexander Stubbin Oliver-poika on nimitetty Ulkopoliittiseen instituuttiin harjoittelijaksi. Jutussa kehutaan, että hakemus ”erottui selvästi muista”.

Jutussa ei ollut kommentointimahdollisuutta, kenties ymmärrettävistä syistä.

Sen sijaan työoikeuden professorin mielestä kyseinen nepotismi ei ”näytä hyvältä”, kun ”Stubbilla on takanaan vasta yhden vuoden opinnot politiikasta, filosofiasta ja taloustieteistä”, pätevämpiä hakijoita oli tarjolla, ja tietovuotojakin saattaa tulla, kun ”sen parempaa lähdettä ei voi löytyä kuin presidentin poika”.

Alexander Stubb on kyllä ilmeisen etevä ulkopolitiikassa, mutta se ei merkitse, että jälkeläisensä välttämättä olisi. Aleksanteri IV:ttä ei siis ainakaan automaattisesti seuraa Oliver I. Suomen valtionpää on presidentti eikä perintökuningas, vaikka presidenttiä palvotaan täällä kuin kuningasta, minkä näkee Linnan (45 miljoonaa euroa), Mäntyniemen (55 miljoonaa euroa) ja Kultarannan (52 miljoonaa euroa) loppulaskuista (niihin sulivat asumistukien leikkaussäästöt).

Ulkopolitiikka on ilmeisen arka aihe. Sanotaan, että siitä pitäisi puhua yhdellä suulla. En olisi kuitenkaan arvannut, että ulkopolitiikasta pitäisi puhua ruokakunnan yhteisellä suulla. Nyt joka tapauksessa tiedämme, että Oliver on isänsä poika.  

Nimityksen tiedoksiantopäivänä sähköpostiini saapui ilmoitus, että oma hakemukseni Ulkopoliittisen instituutin varsinaisiin tutkijan tehtäviin oli hylätty. Hakijoita useaan eri tutkijan virkaan sanottiin olleen yhteensä 289.

”HR-asiantuntija” Marie-Louise Hindbergin asiantuntijalausunto.

Olin kirjoittanut hakukirjeeseeni, että kansainvälisen politiikan ilmiöitä on tutkittu aivan liian vähän sosiaalipsykologisesta näkökulmasta, eikä ole pohdittu myöskään sitä, miksi politiikan rationaalisuusolettama ja demokratia on monin tavoin kyseenalaistettu eri puolilla maailmaa. Tarjosin asioihin filosofista selitysvoimaa.

Ulkopoliittisen instituutin toimintaa pitäisi arvioida kriittisesti. UPI on eduskunnan alainen laitos, kuten Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, joka myös pyrkii esiintymään tutkimusorgaanina.

Molemmissa taotaan demokratian tärkeyttä, mutta molemmat ovat sosiaalisen korruption läpäisemiä. UPI ja Sitra toimivat pelastusrenkaina, säilytyspaikkoina ja ponnahduslautoina poliitikoille, poliitikkojen avustajille, eduskuntapudokkaille ja nousukkaille.

Ulkopoliittisen instituutin johtajana toimii kokoomuslainen Hiski Haukkala, joka on Sauli Niinistön entinen kansliapäällikkö. Hänen edeltäjänsä UPIssa, Mika Aaltola, ei oikein menestynyt, ennen kuin hänkin liittyi Kokoomukseen ja hänelle avautui ovi europarlamenttiin ja sitä kautta vallan salonkeihin.

Tasavallan presidentin kansliasta on lähtöisin myös Sitrassa majaansa pitävä Niinistön entinen viestintäpäällikkö Veera Heinonen, joka nykyisin johtaa Sitran ”Demokratia ja osallisuus” -hanketta: erästä ristiriitaisimmista kaikista (aiheesta täällä). Sitraan päätyneitä viestinnän maistereita edustaa Elina Ravantti, joka on toiminut ulkoministeriön viestintäjohtajana ja hallitsee ylhäältä johdetun komentodemokratian hänkin.

Johdetun demokratian (”demokratian edistämisen”) ajatus on läpilaho oksymoroni ja filosofisesti hullunkurinen. Demokratiahan voi olla vain spotaania, mutta valtiojohteisissa demokratiahankkeissa kansanvaltaa pyritään tukahduttamaan aina, kun kansalaisten mielipiteet eivät ole hallitusvallan näkemysten mukaisia.

Erääksi esimerkiksi kansanvallan pois korventamisesta käyvät vaikkapa saksalaisen AfD:n eliminointiyritykset (aiheesta täällä). Tosiasiassa minkään puolueen nousu vaaleissa ei ole demokratian vastaista vaan demokratian ilmaus, joka tekee kansanvallasta itseään korjaavan.

Demokratiassa sinänsä on tietenkin monta valuvikaa. Sen ominaispiirre on, että kansan suosimat pulliaiset hallitsevat lainsäädännöllä toisia ihmisiä. Niin sanottujen asiantuntijoiden lausunnot taivutetaan kulloisenkin hallitusohjelman mukaisiksi. 

Paikkaansa pitää vanha sanonta, että paras argumentti demokratiaa vastaan on viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa, ja demokratioita pidetäänkin voimassa vain siksi, ettei parempaa vaihtoehtoa ole keksitty. 

Suomessa demokratia on onnistuttu kiertämään sosiaalisella korruptiolla, ja vaaleja voidaan pitää vallankaappauksena, jolla poliittinen eliitti pyrkii uusintamaan asemansa. Valtaapitävät huolestuvat heti, jos äänestämättömät lähtevät liikkeelle (passiivisuudessa on myös hyvät puolensa, sillä laumat toimivat tottahan toki usein myös omia etujaan vastaan).

Suomen sanotaan olevan yksi maailman vähiten korruptoituneista maista. Tämä johtuu vain siitä, että Suomessa korruptio ei ole taloudellista vaan sosiaalista, eikä sitä niin muodoin voida havaita ja mittailla setelitukkoina, paitsi lukemalla eurot ja sentit virkoihin nimitettyjen samanmielisten palkkakuiteista.

Taloudellinen vaihtosuhde hoidetaan nimittämällä tehtäviin henkilöitä, jotka tekevät samanlaisia päätöksiä kuin valtaapitävät itsekin tekisivät. Siinä yhdistyvät rahat ja valta. Suomessa valtaa pitävät puolueiden ydinjengit ja kourallinen TV-sertifioituja ”asiantuntijoita”.

Ulkopolitiikan alueella lirkuttelevia ”viestinnän ammattilaisia” puolestaan yhdistää asiaosaamattomuus ja pinnallisuus. Suurella osalla heistä on taustaa valtiollisen Ylen kirjekyyhkyinä tai jossakin Ellun kanojen tapaisessa ”maineenhallinnan” eli julkisen valehtelun kerhossa.

Oma lukunsa ovat sitten kaikenlaiset Risto E. J. Penttilät ja Charly Salonius-Pasternakit, joita kutsutaan A-studioon keskustelemaan ulkopolitiikasta. Jälkimmäinen peri edellisen paikan Nordic West Officen johtajana tuossa Milttoniin kuuluvassa kokoomuslaisessa konsernissa, jonka tehtävänä on kätilöidä suomalaisia yrityksiä Amerikan asioissa.

Pyöröovi tekee kierroksia myös Sitrassa, joka tarjosi suojatyöpaikan muiden muassa eduskunnan jättäneelle vihreiden Oras Tynkkyselle. Hänet nimitettiin Sitraan energia-asiantuntijaksi ilman vähäisintäkään energia-alan tuntemusta, kunnes vihreä ilmastopastori onnistui uusimaan eduskuntapaikkansa. 

Sitran hallitus puolestaan on demarienemmistöinen, ja sen yliasiamies on poliitikkojen kellokas tai itse poliitikko, kuten Esko Aho ja Jyrki Katainen aikoinaan. Kirjoitin pilaantuneesta nimityspolitiikasta täällä ja nykyisen yliasiamiehen Atte Jääskeläisen nimitysprosessista myös eduskunnan oikeusasiamiehelle (aiheesta täällä).

Kaikki kyseiset henkilöt ovat politiikan sisäpiirin toimijoita, eivät politiikan tutkijoita. Politiikkaa ei voisi vilpittömästi tutkia sisältäpäin. Myöskään valtiollinen Suomen Akatemia ei näytä tässä suhteessa hyvää esimerkkiä, sillä sen ohjelmat ja hankkeet ovat agendojen värittämiä ja tendenssien mädättämiä (aiheesta täällä). Yliopistot taas laitettiin liike-elämän kaulapantaan yksityistämällä, eikä vilpitöntä tutkimusta ole muualla kuin instituutioiden ulkopuolella.

Media ruokkii ja palkitsee ulkopolitiikan, sisäpolitiikan ja turvallisuuspolitiikan kommentaattorit avokätisesti julkisuudella, kunhan he tulevat laitoksista, ja A-Talkin Sakari Sirkkanen kiittää ”erinomaisesta keskustelusta”, kun Ukrainan sodan ruumiit on laskettu statustyydytystä tuottavassa viihtyisässä studiossa!

Tosiasiassa heidän lausuntonsa ja arvionsa tulevat kuin Platonin luolasta. He arvailevat varjojen liikkeitä varjolaivaston perävanoissa.

Heidän näkemyksensä jäävät kommenttien tasolle, ja niiden sisältönä on yleensä vain ”tämän tiedämme nyt” tai ”tiedämme vain, että emme tiedä”. Tutkimuksellisuuden pitäisi ylittää pelkän journalistisen tason ja yltää ilmiötietoiselle metatasolle tai porautua selitysvoimaiselle syvätasolle.

Kansainvälinen politiikka ja viestintä ovat yliopistojen turhimpia oppiaineita, ja niiden analyyttisyys vastaa silmien pitämistä auki TV-setin ääressä. Silti ulkopolitiikan virat läänitetään kyseisistä oppiaineista paperit kuitanneille, ikään kuin he olisivat lääkäreitä.

Mikäli terveyskeskuksia ei tunnettaisi arvauskeskuksina, tuo nimitys sopisi Ulkopoliittiselle instituutille.

Jonkun harjoittelijan nimittäminen UPIin on vain piikki jäävuoren huipulla.

Viimeisimpien tietojen mukaan Oliver Stubbilla ei ollut edes minkäänlaista työkokemusta, ja lehtitietojen mukaan hän oli kokemattomin kaikista. Oliverin oma etu olisi vaatinut, ettei häntä olisi heti ohjattu ulkopoliittisia kiskoja kolistelemaan. Korruptiona tapausta pitää myös professori, joka Iltalehden otsikon mukaan on ”korruptioprofessori”.

On myönnettävä, että presidenttien jälkeläisillä on kyllä usein vaikeaa, kuten Marko Ahtisaarella suorittaessaan siviilipalvelusta työministeriön viihtyisässä uusrenessanssilinnassa Helsingin Kluuvissa ja sen jälkeen Nokian muotoiluvastaavana firman ollessa jo alamäessä sekä useiden yhtiöiden johtokunnissa ja hallituksissa ja – jotta juhliminen olisi täydellistä – lopulta myös Helsingin Juhlaviikkojen taiteellisena johtajana, tosin ilman mitään taiteellista koulutusta, taiteellisia näyttöjä ja asiantuntemusta.

En ole missään tapauksessa UPIn asennoitumisesta katkera, enkä yleensäkään down shiftaa itseäni tehtäviin, jotka alittavat sen, mikä minulle kuuluisi. Mutta Oliver Stubbin tapaus on kommentoimisen arvoinen siksi, että se kertoo sosiaalisesta korruptoituneisuudesta paljaimmillaan, ja selittelyt (täällä ja täällä) vain pahentavat poliittisten puliveivaajien ja prinssien sekä prinsessojen omaa asemaa.

”Humaaneista resursseista” vastaavilla portinvartijoilla itsellään, kuten juuri tuolla Marie-Louise Hindsbergillä, ei ole kerta kaikkiaan mitään julkaisunäyttöjä, kelpoisuutta eikä pätevyyttä arvioida heitä oppineempien kompetenssia. Viimeisimmän näytön kelvottomasta rekrytointipolitiikasta tarjoaa muuan kasvatustieteen maisteri Kirsti Laine-Hendolinin nimittäminen opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtajan virkaan, jonka tasoiseen tehtävään ketä tahansa maisteria voidaan nykyisin pitää puolikoulutettuna.

Sosiaalinen korruptio loistaa läpi koko yhteiskunnan. Sitä pitäisi hävetä erityisesti eduskunnan alaisissa tutkimusorgaaneissa, kuten UPIssa ja Sitrassa, mutta niissä asiasta ylpeillään.

Oireellista on, että eduskunnan korkeimpana virkamiehenä toimiva pääsihteeri on nyt pidätetty virastaan maanpetosrikoksesta epäiltynä. Antti Pelttari on toiminut aiemmin Suojelupoliisin päällikkönä, samoin hänen edeltäjänsä Seppo Tiitinen, jonka mukaisesti nimetyltä salaiselta listalta saattaa löytyä DDR-vasikoina toimineiden poliitikkojen nimiä. Siinä olisi ulkopoliittista tutkimista. 

Oireellista demokratian kannalta on, että kansanvallan temppelissä on turvallisuutta vartioimassa nimenomaan Suojelupoliisin edustaja, ikään kuin kansaa pitäisi sillä tavalla vahtia. Ja pylvästalon ympäristö on tunnetusti turvatoimialue, jolla kansalaisia voidaan ratsata. Näin ”turvataan demokratiaa” (lue: ”käytetään totaalista valtaa”), vaikka hyvällä hallitsijalla ei pitäisi olla mitään pelättävää. Ei ihme, jos kuitenkin on.

Saa nähdä, onko Pelttarin tapauksessa kyse vain niin sanotusta johtamisen taakasta vai tuleeko siitä jonkinlainen Alpo Rusia vastaan vyörytetty syytösketju, mutta erikoista on, että eduskunnassa on perintövirka Supon pomoilla.

Suomalaisen politiikan sisäsiittoisuus ei poikkea paljoa Speden komedioista, ja demokratia on sairas vitsi.

Julkisen keskustelun taso taas on matala, koska ”yhteiskuntavastuunsa” tunnistava valtavirran media pyrkii eristämään kaikki älylliset kyseenalaistukset äänettömyyteen ja vaikutusvallatomuuteen. Sitä ovat politiikan medioituminen ja medioiden orkestroiminen, joita käsittelin kriittisen mediatutkimukseni 1. osassa Totuus kiihottaa ja 2. osassa Pavlovin koirat.

Yliopistojen portsareina toimivat HR-yksiköiden tiedostavaiset puolestaan ajavat palavilla seipäillä pois kaikki, jotka kieltäytyvät kumartamasta feminismin kotijumalia ja ilmastoagendan kultaista vasikkaa.

Sosiaaliseen korruptioon liittyvä ryhmäkoheesio ja konformismi eivät enää perustu saunaseuroihin, vaan ne kumpuavat woke-aktivismista ja internatsismista.  

Minua ei selvästikään lueta suomalaiseen kulttuurielämään millään tavalla. Politiikan, tieteen ja median piirissä lyödään päät yhteen, kun pohditaan, miten tuo Hankamäki onnistuttaisiin pitämään jatkossakin ulkopuolella, vaikka rekordini on puhdas eikä haastajia oikein tahdo löytyä.

Muutamat sanovat eristämisen johtuvan minua kohtaan vallitsevasta kateudesta, mikä kohdistunee filosofiseen pääomaani ja filosofian ehdottomaan toimintaedellytykseen: vapauteen työelämän ideologisesta mielipidevankeudesta. 

No, pitäkää hyvänänne. En minä teissä mitään menetä. Mutta ette tekään saa minua, ette myöskään mitään minulta. 

Aiheista aiemmin

Visio on pimeä

Poliittisesta korrektiudesta on tullut sosiaalista korruptiota – Sitran pöhöttyneisyydestä tehtävä loppu 

Sitra: hillotolppa huvitteluliberaalien ja vihervasemmiston varjovaikuttajille

Yhdenvertaisuusvaltuutetun virasto: tasa-arvopolitkoinnin mätäpaise 

Suomen Akatemiasta

Miinoille sillanpää

Eduskunnan suuri enemmistö teki oikein äänestäessään Ottawan miinakieltosopimuksesta irtautumisen puolesta.

Ottawan sopimus oli oikeasti antavan sopimus, koska sillä annettiin kiellon ulkopuolisille maille etulyöntiasema mahdollisessa sodassa.

Yksi sopimusta solmimattomista maista on Venäjä, joka on tuonut jälleen sodan mahdollisuuden meidän 1289,6 kilometriä pitkälle maarajallemme.

Pitikö tuollainen etu antaa aikoinaan Venäjälle, joka on aina tiedetty arvaamattomaksi ja vaaralliseksi?

Kiellon puolesta liputti aikoinaan tasavallan presidentti Tarja Halonen. Myös Kokoomus äänesti yksimielisesti miinakieltoon liittymisen puolesta, ja pääministerinä oli tuolloin Jyrki Katainen. Vain Perussuomalaiset äänestivät yksimielisesti vastaan. Sopimus on ollut voimassa vuodesta 2012, ja sen kansainvälispoliittisiin vaateisiin oli ehtinyt taipua jopa puolustusvoimien komentaja.

Jälkiviisaus olisi varminta esittää etukäteen, tosin virheen korjaaminen ei ollut vieläkään myöhäistä.  

Kunnia siitä ei kuulu niinkään nykyiselle valtionhallitukselle kuin kansalaisten aloitteille, jotka pantiin alulle 2024. Toinen niistä keräsi kolmessa päivässä tarvittavat 50 000 allekirjoitusta.

Nykyhallituksen viisaus tässä asiassa ei korjaa sitä tyhmyyttä, jonka hallitus on tehnyt romuttaessaan kansalaisten perusturvallisuutta sosiaaliturvaleikkauksilla.

Kansalaissotahan leikkauksista tulee, eikä siinä sodassa tunneta maarajoja, joissa jalkaväkimiinat hyödyttäisivät ketään. Mutta Venäjä tykkäisi. Erityistä kiitosta hallitus ei neroudestaan täältä päin saa.

Entä sitten jalkaväkimiinojen eettisyys rajasodankäynneissä?

Miina on puolustusase. On hyökkääjän omaa syytä, jos niihin menee. Rynnäkkökivääri ei ole eettisempi, koska sitä voidaan käyttää myös hyökkäyssodassa. Silti sen ja muiden aseiden moraalisesta turmiollisuudesta ei keskustella, eikä kiväärinpiippuihin asetella päivänkakkaroita.

Sodassahan ei ylipäänsä ole tarkoitus suojella vastustajaa vaan vahingoittaa vihollista. Itse asiassa miinat ovat tuossa tehtävässä melko tehottomia, mutta niiden psykologinen vaikutus pelon lisääjinä ja hyökkäyksen ennalta eliminoijina on suuri.

Mitä ajatella siviileistä, jotka voivat joutua kärsimään miinakentistä ja joiden ihmisarvo näyttää aina olevan tiedostavaisten mielestä suurempi kuin sotilaiden?  

Tähän vastataan sotilaiden asiantuntemuksella, että Suomessa miinoista laaditaan tarkat kartat, joiden perusteella miinoitukset voidaan purkaa.

Filosofian näkökulmasta voidaan huomauttaa, että sotilaan ja siviilin ihmisarvon pitäisi olla yhdenvertaisia myös sodissa. Sitä olisi aito tasa-arvo.

Eduskunnassa linja ei näytä pitävän.

Huomioni kiinnittyy RKP:n Eva Biaudet’een, joka hallituspuolueen edustajana äänesti nyt hallituksen esitystä vastaan. Ihmettelen, miksi häntä ei eroteta ryhmästä höyhenet pöllyten. Niin tehtäisiin varmasti minkä tahansa muun hallituspuolueen kansanedustajalle.

Ilmeisesti hän sai taas valtioneuvoston erivapauden, jonka turvin hänet nimitettiin aikoinaan vähemmistövaltuutetuksi lain kelpoisuusehtojen vastaisesti ja usean pätevyysvaatimukset täyttävän hakijan ohi (aiheesta täällä).

Joka tapauksessa miinoille on nyt saatu sillanpääasema. Miina Sillanpää puolestaan oli Suomen ensimmäinen naisministeri ja isänmaallisena pidetty tymäkkä demari, jota kansalaissodassa arvostivat valkoisetkin ja josta myös Biaudet’n kannattaisi ottaa esimerkkiä.

Perussuomalaiset, kaatakaa hallitus tai katukaa!

Viikon päästä on Perussuomalaisten puoluekokous. Siitä tulee puolueen dooming day.

Sen jälkeen puoluetta joko ei ole tai kokoukseen osallistuvat vain puolueaktiivit, jotka pitävät puolueen letkuissa, kun eivät kehtaa vuosien takaista intoaan perua.

Äänestäjistä puolet on jo lähtenyt ja valunut sinne, mistä ovat tulleetkin, eli lähinnä Kepuun ja Sdp:hen. Syy: kansalaisten perusturvan runtelu.

Vanha valtti, eli maahanmuuttokritiikki, on syöpynyt pois, kun itärajan osaavat pitää kiinni jo demaritkin. 

Koska en ole Perussuomalaisten jäsen, kirjoitan näkemykseni tänne.

Siis: jolla on korvat, se kuulkoon.

Menitte leikkaamaan kansalaisten perusturvasta, vaikka Purra lupasi ennen vaaleja, että perusturvaan ei kosketa.

Asumistuen tason alennukset ja myöntöehtojen kiristykset ovat laittaneet perussuomalaisten pieni- ja keskituloiset, tilapäistyölliset, kaikki työttömät ja omassa tuvassaan asuvat tiukalle.

Omistusasunnossa asuvilta vietiin asumistuki kokonaan. Se oli härskiä pakotusta myymään kotinsa, vieläpä huonossa markkinatilanteessa, mikä tarkoitti asuntovelallisille varallisuutensa menettämistä ja jopa nettovelkaantumista.

Omassa mökissään asuvilta Kokoomuksen ja persujen koalitio vei sen, mitä ryssä ei onnistunut sodissa ottamaan. 

Rakennusteollisuus on lamassa ja asuntojen arvot pohjilla, koska valtio lopetti uusien asumisoikeusasuntojen lainatakuut ja leikkasi Kelan asumistuet, joiden loppusaajia ovat aina olleet rakennuttajat, rakentajat ja sijoittajat.

Vain muodollisesti asumistuista ovat hyötyneet vuokralaiset, joiden pankkitileiltä asumistuet on imuroitu rakentamisen tukiaisiksi. Kyse oli aiemmin kansalaisten keskinäisriippuvuuksiin perustuvasta konsensuksesta, joka nyt on tuhottu. Halla-aho puolestaan kehtaa valittaa, ettei enää saakaan asuntorahastoihinsa kiertyviä asumistukia. Olisi ajatellut sitä aikanaan.

Sitten uhataan vielä lopettaa työttömyysetuuksien maksaminen ja laittaa jopa työmarkkinatuelle ajallinen takaraja, jotta kaikki työttömät saataisiin pudotettua toimeentulotuelle.

Kaavaillussa yleistuessa on joko ilmeinen (tarveharkintaan perustuva) tai piilevä varattomuusehto, joka astuu voimaan, kun ihminen päätyy toimeentulotuelle, jossa on ankara varattomuusvaatimus (arvostelin yleistukiuudistusta lausunnossani ministeriölle ja täällä).

Sellainen yleistuki ohjaisi ihmisiä köyhiksi kuin kirkonrotat ja sulattaisi vähävaraisten omaisuuden valtionbudjetin tilkkeeksi. Samalla, kun velkaannutetaan valtiota ja tehdään satojatuhansia rutiköyhiä lisää, annetaan merkittävimmät verohelpotukset suurituloisille.

Puoliväliriihessä päätetty tuloveron alennus vaikuttaa näin: 

Tuloveron alennus huojentaa eniten hyvätuloisten taloutta. Lähde: Yleisradio / Ilkka Kemppinen. (Lainattu tutkimustarkoituksiin tekijänoikeuslain 14 §:n puitteissa.)

Veronalennukset ovat huonoa politiikkaa, kun valtiontalous huutaa hoosiannaa. Veronalennukset lisäävät kulutusta ja verokertymää viiveellä, mutta ne ovat välittömästi pois valtion tuloista. Sosiaaliturvaleikkaukset puolestaan vähentävät heti kotimaista kulutusta ja lisäävät lamaa. Sen sijaan perusturvaan sijoittaminen olisi elvyttävää, koska ne varat käytetään yleensä kotimaiseen kulutukseen (aiheesta tarkemmin täällä). 

70 vuotta täyttäneitä hallitus taivuttelee tekemään käänteisiä asuntolainoja ja syömään seinänsä, jotta eläkkeitä voidaan leikata.

Hallitus on tehnyt hartiavoimin töitä lisätäkseen eläke-eriarvoisuutta, vaikka olisi pitänyt menetellä täysin toisin: juustohöylätä korkeat eläkkeet ja päivärahat pois sekä täyttää niillä kansalaisten perusturvaa.

Ulkomailla asuvilta Suomen kansalaisilta hallitus lopetti kansaneläkkeet perusoikeuksien (yhdenvertaisuus, oikeus valita asuinpaikkansa) vastaisesti ja tuo heidät sillä tavalla takaisin Suomeen eläkettään saamaan ja terveyspalveluja jonottamaan. Se ei säästä vaan lisää valtion menoja.

Hävetkää, persuidiootit! Ette vain osaa.

Mihin hallitus tuhlaa leikkauksilla aikaansaadut näennäissäästöt? Vastaus: täysin tuottamattomaan infrastruktuuriin, rautateihin ja aseisiin, vaikka Suomi on useimpia muita maita paremmin varustautunut.

Lulu Ranne vaatii kaventamaan Suomen junakiskot EU-standardin mukaisiksi. Perustelu: turvallisuus ja yhteensopivuus Tornion kautta. Narrow gauge, narrow mind.

Suomessa on lähes 6000 kilometriä rautateitä. Ajatus on vielä järjettömämpi kuin Petteri Orpon siltarumpupoliittinen vaade rakentaa pikarata vaalipiiriinsä Turkuun.

Raideliikenteen kehittäminen oli vihreiden märkä uni. Nyt se on persujen ja kokkareiden prioriteetti, joka koetetaan lavastaa puolustusmenoksi, jotta viiden prosentin BKT-vaade saataisiin täyttymään. Kyseinen numeropeli on kuin einespurilainen, johon lisätään kerroksia, jotta se saataisiin näytämään paksummalta, ja venyvyydeltään se on kuin hoitajamitoitus.

Jani Mäkelä puolestaan hehkuttaa aseinvestointien puolesta. EU:n yhteisvelka näyttää kelpaavan persuille, kun sitä käytetään asekaappeihin.

EU-maiden yhteisvelka tarkoittaisi, että Suomi maksaisi jälleen muiden maiden menoja. Tällä kerralla Suomen veronmaksajia ei pantaisi rahoittamaan espanjalaisten ja italialaisten asuntojen saneerausta, kuten niin sanotun koronapaketin (elpymisvälineen) kanssa kävi, vaan tukemaan alivarustautuneiden EU-maiden asehankintoja.

Tästä uudesta ”tilapäisestä tukipaketista” ei olisi Suomelle mitään hyötyä, koska olemme jo nyt turvallisuuden tuottajia NATOssa, emmekä sen kuluttajia.

Petteri Orpon väite, että 150 miljardin euron ”Safe-rahoitusväline” ei muka olisi yhteisvelkaa vaan EU:n ”liikkumavaran” kautta kierrätettävää markkinalainaa, on naurettavaa sanasaivartelua. Silti perussuomalaiset nielivät kaiken kuin hauki uistimen. Se maksaa meille 2,7 miljardia.

Ei pidä paikkaansa myöskään se Turun Sanomien lehtiväite, että nousevat puolustusmenot pelastaisivat Suomen EU:n tarkkailuluokalta. Koulukiusaamiselta välttyminen on pelkkä EU-fiktio ja muotoseikka, ja rahat sinänsä kipataan hukkaan.

NATO-velvoitteisiin aiotaan humauttaa noin 10 miljardia! Vertailun vuoksi: kaiken asumistuen yhteismäärä on Suomessa ollut vain noin 2,2 miljardia vuodessa, eiväkä sekopäisten puolustusmenojen ruokkimiseen riitä enää mitkään laarien pohjat.

Persujen ja kokoomuslaisten pienimielisyyttä osoittaa heidän jatkuva tärinänsä uhkien ja pelkojensa kanssa.

NATO-Suomea ja EU-Suomea ei uhkaa mikään. Ei Putinin hallintokaan niin typerä ole, että uutta sotaa avaisi länteen päin. NATOn viidennen artiklan ideahan on, ettei sitä voi vain ”koetella”, vaan kokeilua pidettäisiin sodanjulistuksena, ja tulos olisi sen mukainen: välitön vastareaktio ja maailmansota. Muuten NATOn uskottavuus sulaisi pois yhdessä yössä.

Siis jos Venäjä alkaa ahdistella Suomea, se ei tee sitä aseellisin sotilaallisin keinoin, vaan muunlaisin hämärin keinoin, joten hampaisiin asti varustautuminen perinteistä sotaa varten on turhaa. NATO-maiden yhteenlaskettu voima ylittää jo nyt moninkertaisesti Venäjän iskuvoiman.

Kremlin juonittelijat saavat ilmeisesti Euroopan maat tuhlaamaan olemattomat rahansa varustelukierteeseen. Yhteisvelka kuolettaa EU-maiden omaa taloutta vielä enemmän kuin Venäjälle suunnatut pakotteet rasittavat Venäjää.

Suomi ja Norja ovat ”erittäin turvassa”; sen vahvisti jo Trump täysin ilman EU:n tukipakettia.

Miksi olisimme NATOon liittyneetkään, jos siitä ei olisi meille luvattua suojaa ja turvaa? 

Kustannustehokkainta kaikista olisi bluffi. Miksi ei kaiuteta Venäjälle, että meillä on täällä jo nyt kymmenentuhatta panssarivaunua, satoja hävittäjäkoneita ja satatuhatta droonia, kun niiden määrä on sotilassalaisuus kumminkin?

Olennaista tässä tapauksessa on vain, että Venäjällä ei tiedettäisi valheen olevan valhetta, aivan niin kuin Venäjälläkin toivotaan, ettei länsimaissa osattaisi erottaa valhetta ja totta toisistaan. 

Kunpa myös puolustusmenoja keinotekoisesti yhteismitallistava abstraktio nimeltä ”osuus BKT:stä” jäisi vain vastapropagandatarkoituksessa annetuksi valheeksi, niin kuin Donald Trumpin uhkaukset satojen prosenttien tulleista. Bluffien varassa on yhtä turvallista elää kuin oikeiden aseiden, koska käyttämättä nekin jäävät.

Idästä meitä ahdistaa Putin ja lännestä Trump, mutta molemmat kasvavat koiranputkea siinä vaiheessa, kun Euroopan NATO-mailla on työntää uusia kranaatteja tykinputkeen. 

Leikkauspolitiikallaan porvarihallitus tuhoaa kansalaisten perusturvallisuuden samalla, kun se varjonyrkkeilee ulkoisten uhkakuviensa kanssa. Kuka sellaista hallitusta haluaa puolustaa? Siinä menee tärkein kaikista: puolustustahto.

Sisäinen eripura kasvaa sosiaaliturvaleikkausten myötä, ja juuri sitä kautta Venäjä onnistuu.

Mutta tätä eivät porvarit hoksaa. He myös luulevat, että leikkaaminen automaattisesti säästää ja työpaikkoja syntyy, kun leikkaa. Ei se niin ole.

Persut selittelevät ”pelastavansa valtiontaloutta” ja käyttävät perusteluna puhtain purjein julistamaansa turvallisuusargumenttia, jolla yritetään pyhittää leikkaukset ja kotien riistot sekä kipataan miljardeittain rahaa varusteluun.

Tosiasiassa persut tuhoavat omien äänestäjiensä henkilökohtaisen talouden ja turvaavat kokoomuslaisten sekä heidän perillistensä rälssitalouden.

Tulevien sukupolvien hyvinvointia ei varmisteta romuttamalla nykyisten sukupolvien hyvinvointia. Siten syntyy vain periytyvää köyhyyttä. 

Sinimusta hallitus suojelee kansalaisten omaisuutta koskien nyt vain niiden omaisuutta, joilla sitä on paljon. Punavihreä hallitus taas vastustaa omaisuudensuojaa niiden osalta, jolla omaisuutta on paljon. 

Varainsiirtoveron alennus vaikutti näin:

Arvonlisävero puolestaan on tasavero ja kohtelee pahiten alimpia tuloluokkia. Arvonlisäveron nosto osui peruskulutukseen ja leikkasi talouskasvun pois.

Purran talouspolitiikka on läpikotaisin pöhköä. Syypäitä ovat hänen ultralibertaarit, anarkokapitalistiset ja minarkistiset avustajansa valtiovarainministeriössä. Äärioikeistolainen talouspolitiikka ei toimi missään päin maailmaa.

Kukaan ei näytä olevan huolissaan siitä, että hallituksen tekemät leikkaukset runtelevat pahiten suomalaista keski- ja työväenluokkaa sekä valkokaulusköyhälistöä, jonka varallisuus sulatetaan valtionbudjetin täytteeksi erilaisilla varattomuusehdoilla ja -harkinnoilla, joita lisättiin muun muassa asumistukeen ja joita saatetaan sisällyttää myös työttömyysturvaa korvaavaan yleistuloon.

”Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat” maahanmuuttajat pääsevät taaskin kuin koirat veräjästä, koska varattomien hyvinvoinnin varmistaa viimesijainen turvaverkko, toimeentulotuki, jota ei saa kukaan sellainen, jolla on vähänkin varallisuutta.

Keski- ja työväenluokka hukataan tässä turbulenssissa kokonaan, ja lopulta Suomessa on vain ultrarikkaita elvistelijöitä ja pahimpaan kannusteloukkuun, eli toimeentulotukeen, ohjautuneita vuokraorjia ja hiilikellarien asukkaita, joilta Kelan operatiivinen raastokone on vienyt vaatteet päältä. 

Mikäli vasemmisto nousee seuraavaan hallitukseen, se ei todennäköisesti peru sosiaaliturvaleikkauksia. Seuraava hallitus jatkanee sosiaaliturvahakuista maahanmuuttoa, vaikka juuri se on syönyt leivän suomalaisten ihmisten pöydästä ja on suurin syy nykyisiin sosiaaliturvaleikkauksiin.

Perussuomalaisten piti korjata tämä virhe, mutta puolue meni kaikessa taitamattomuudessaan kokoomuslaisen politiikan takaajaksi.

Marinin hallitus velkaannutti Suomea ja tuhlasi rahat energian hinnan räjäyttäneeseen ilmastohumppaan, maahanmuuttokuluihin, ”kansainvälisiin velvoitteisiin” ja maa- sekä metsätalouden sertifikaattisuohon. Orpon hallitus puolestaan velkaannuttaa valtiota rikkaiden ja hyvätuloisten eduksi. 

Velka näyttää kelpaavan myös persuille, kun se tehdään kovapalkkaisten valtiosihteerien ja puoluetoimistovirkailijoiden omaksi hyväksi. Ja työttömyys paisuu kuin vesi arkin alla. 

Ulkomailta määrätään, miten Suomen pitää budjettinsa täyttää. Ulkomailta määrätään, mihin Suomen pitää käyttää lantti kerrallaan takaisin ongittavat EU-jäsenmaksuvaransa, joita lähes joka vuosi on tullut vähemmän kuin on annettu. Ulkomailta määrätään, paljonko rahaa pitää tuhlata hopealuotipolitiikkaan. 

Lopputuloksessa ei ole mitään eroa punaviherhallituksen sertifikaattisuohon, jolla Suomea kiristetään käyttäen välineenä asuntojen energiadirektiivejä, metsädirektiivejä, ilmastopolitikointia ja vihersiirtymää.

Suomen velkaantuminen ja suomalaisten kurjistuminen ei ole suomalaisten omaa syytä eikä johdu sosiaaliturvamenoista eikä hyvinvointipalvelujen turvaamisesta.

Budjetin aukot, julkistalouden konkurssitila ja valtiovarainministeriön pöytälaatikoiden tyhjyys johtuvat internationalismista, eli pakkokansainvälistämisestä, tuttavallisemmin: internatsismista.

En sano, ettei säästäminen hyvää politiikkaa olisi, mutta leikkaatte vääristä paikoista.

En sano, ettei turvallisuus tärkeää olisi, mutta aseinvestoinnit ovat ylimitoitettuja, niin kuin edellisen hallituksen ilmastopolitiikka oli ylimitoitettua. 

Ikävä totuus on, että kukaan eduskunnassa ei välitä mitään Suomen kansalaisten oloista, toimeentulosta, kodinturvasta eikä mistään muustakaan, kunhan vain oma palkka juoksee.

Kyse ei ole mistään ”viestinnän epäonnistumisesta”. Viestinne on ymmärretty. Kyse on politiikan sisällöstä.

Perussuomalaiset: olette kokoomuslaisten saapasrenkejä, kynnysmattoja ja kenkien plankkaajia.

Ette ole internatsistisen politiikan haastajia vaan samanlaisia sopeutujia kuin krisut ja RKP, jotka tekevät mitä vain, kunhan ministerinsalkut säilyvät.

Ette ymmärrä yhtään, mitä teette. Riveissänne eduskunnassa on suuri määrä puupäitä, jotka mokailevat omassa arkielämässään, jota sitäkään he eivät osaa viettää ihmisiksi.

Suurelle osalle entisistä äänestäjistänne olette aiheuttaneet pelkkää tappiota. Olette vailla suuntaa, eikä teillä ole poliittista eikä taloudellista osaamista.

Mutta kansa tietää ja pudottaa teidät seuraavissa vaaleissa. Sen osoittaa jälleen uusi gallup, jossa kannatuksenne on vajoamassa valliriutan alle. Tyytymättömyys on ennennäkemätöntä, ja puoluejohto peittelee munauksiaan liukkaasti kuin liemikilpikonna.

Keksitte, että puoluetta ovat äänestäneet lähinnä köyhät ja kovaosaiset, joten päätitte tehdä suuren määrän köyhiä ja kovaosaisia lisää! Epäilen kannatuksen lähtevän sillä tavalla nousuun. 

Pienenä valonpilkahduksena on teidän riveissänne muutamia välkkyjäkin ihmisiä, joilla ovat järki ja fiilis kohdallaan, tosin hiljennettyinä. Tämän tiedän tavasta, jolla eduskuntaryhmän salusiinien takana kuhisee.

Henkilökohtaisen maineensa ja kunniansa voivat pelastaa vain ne, jotka puoluekokouksessa äänestävät Purran saksijengin nurin, erottavat puolueen hallituksesta tai kansanedustajina lähtevät ryhmästä.

Puolueen romahdus on murheellista, koska puolue on saanut aikaan myös paljon hyvää, esimerkiksi rajalain säätämisessä, oleskelulupien tiukennuksissa ja laittoman maahantulon rajoittamisessa. Mutta moraalikato puolueen leikatessa Suomen kansalaisten perusturvaa on ollut matalamielistä.

Valtionhallituksesta lähteminen on Perussuomalaisille ainoa keino, jolla puolue voi pelastaa uskottavuutensa, huutaa äänestäjiensä perään, estää puoluetta haaksirikkoutumasta seuraavissa vaaleissa ja välttää päätymisen ”poistumassa olevaksi tuotteeksi”.

Kaatakaa hallitus viimeistään yhteisvelkapakettiin. Jos edgetätte ja lähdette vasta juuri ennen vaaleja, lähtönne jää pelkäksi kasvojenpesuksi.

Mikä tuossa kokoomuslaisuudessa sitten mättää? Se, että Kokoomus ei ole kansanpuolue. Se ei ole myöskään poliittinen puolue vaan liike-elämän sorminukke, joka tekee tieteestä firman. Poliitikan idea on, että politiikalla säännellään taloutta. Talous taas on omalakinen järjestelmä, joka monopolisoi kaiken vallan, jos mikään ei estä. Kokoomus haluaa vapauttaa talousorgaanit sääntelystä ja ihmiset heidän rahoistaan. Purra matkustaa nyt Orpon povarissa. 

Tiedän toki, että tämäkin tekstini vaikuttaa kuin pippurisumute, mutta teen sen omaksi hyväksenne. En tosin pyri vaikuttamaan keneenkään täältä Perussuomalaisten ulkopuolelta, enkä puutu muutenkaan asioihinne enää. Minä vain totean mahdollisuutenne. 

Puolet teistä olette joka tapauksessa eduskuntapudokkaina nauttimassa kansanedustajan yhteiskuntaan sopeutumisen päivärahaa ja työntelemässä potkukelkkaa pakkasessa, kunnes päädytte siviilitaustanne menettäneinä työelämäsyrjittyinä yleistuelle, jossa rekrytointiyksiköiden vihervasemmistolaiset feministit, woke-vouhottajat, cancel-aktivistit ja muut maineterroristit ivaavat teitä omien häijyjen ”arvojensa” mukaisesti ja iankaikkisesti.

Ylen äskettäin julkaisema haastattelu antoi ristiriitaisen tuloksen, jonka mukaan perussuomalaisten politikointia vastustetaan, mutta Purraan ollaan tyytyväisiä. Ylen juttu oli jokseenkin painottunut, koska mikrofoni työnnettiin vain puolueaktiiveille. Kenttäväki ja äänestäjät ovat jo menneet. Vain entinen puoluesihteeri dosentti Arto Luukkanen uskaltaa haastaa.

Petteri Orpo aavistelee ja pelkää hallituksensa kaatuvan perussuomalaisten eripuraan ennen kuin Kokoomus ehtii romuttaa työntekijäoikeudet ja perusturvan täysin. Juuri siksi saksi-Sannilla ja Satosella on pitänyt kiirettä.

Tervemenoa kaikille tasapuolisesti.

Puolueita, ministereitä ja kansanedustajia tulee ja menee. Hegeliläis-snellmanilainen valtiofilosofia pysyy. Se ei ole vasemmistolaista eikä oikeistolaista vaan isänmaallista ja Suomen kansalaisten puolella.

 

Aiheesta aiemmin

Lautasen nuolettaminen on fasismia – Yleistuesta ei pidä tehdä tarveharkintaista

Sosiaalipoliittinen katastrofi on ovella: yleistuki voi romuttaa työttömyysturvan keston ja tehdä varattomuusvaatimuksista sosiaaliturvan ehdon 

”Kaikkein heikoimmassa asemissa olevia” puolustava retoriikka uhkaa tuhota suomalaisen keskiluokan

Kehysriihessä kansalaisille toinen silmä mustaksi 

Mitä kaikkea alati vähenevillä valtionvaroilla rahoitetaankaan? Kolme hullua pointtia 

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina 

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue – Hallitusvalta vei hakoteille

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Miksi asumistukea ei pidä leikata? Kysessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään 

Hallitus ulosmittaa suomalaisten kodit asumistukileikkauksilla