Suvaitse ja kärsi

Suvaitsevaisuus on yhtä hullunkurinen ideologia kuin monikulttuurisuuskin. Monikulttuurisuuden suosiminen on ristiriitaista siksi, että siitä johtuvat erimielisyydet aiheuttavat yhdenmukaistamisen painetta, joka puolestaan johtaa kulttuurien yksiaineksistumiseen. Monikulttuurisuus siis edistää monokulttuuria, toisin sanoen totalitarismien syntymistä. Neuvostoliitto olikin aidosti monikulttuurinen luomus.

Suvaitsevuus puolestaan on ristiriitaista, sillä se merkitsee kiusallisten asioiden sietämistä vastoin todellisia asenteita. Ihminen, joka suvaitsee, toimii valheellisesti. Suvaitseminen ei ole hyväksymistä. Suvaitsija ikään kuin ymmärtää, että on jotakin, mitä ei pidä tai voi hyväksyä, mutta sitä pitää sietää. Siksi hän ”suvaitsee”. Tällainen asenne on intentionaalisesti ristiriitainen.

Monia ihmisiä ärsyttää tai raivostuttaa suvaitsijoiden lammasmainen typeryys. Suvaitsijoita ja kaikkia muita näyttää erottavan toisistaan maailmankatsomuksellinen, asenteellinen ja persoonallisuuspsykologinen näkemysero, joka liittyy ihmisen taipumukseen alistua tai murtua henkisen paineen edessä. Vika löytyy johdonmukaisesti ajatellen suvaitsijan omasta asenteesta. Hän sietää harmillisia ilmiöitä vastoin todellisia mielipiteitään ja omia etujaan. Hän siis suvaitsee vahingollisia asioita omaksi ja – mikä pahinta – myös muiden ihmisten tappioksi. Hän asettaa tuntemukset tai poliittisen aatteen loogisen ajattelun edelle, mikä on tyypillistä poliittiselle vihervasemmistolle laajemminkin.

Ajatelkaa, mitä esimerkiksi tieteestä tulisi, jos sitä tehtäisiin suvaitsevuuden periaatteilla: ”Okei, ajatuskulkusi ja argumentaatiosi floppaavat pahasti, mutta suvaitsevuuden vuoksi katson virheitäsi läpi sormien ja hyväksyn kaiken, vaikka ei pitäisi.” – Mihin tämä johtaisi? Vastaus: esimerkiksi matematiikankokeiden kaiken kattavaan hyväksymiseen, läpikotaiseen valheellisuuteen ja kansantaloutemme tuhoon.

Suvaitsevaiset paitsi jakavat laupeutta ja suvaitsevuutta, myös vaativat niitä osakseen. Helpotusten perääminen omalle kontolle onkin suvaitsevaisten tärkein motiivi. Suuri osa suvaitsevaisten tieteellisistä saavutuksista on voimassa vain sodanhimoisen porvariston osoittaman suopeuden turvin. Osapuolten välinen vispilänkauppa ei ole tosin kenenkään kannalta kovin edullista.

Halveksittavaksi suvaitsijoiden elämänasenteen tekee se, että he pettävät itseään ja toisiaan. Ja mikäpäs siinä, jos he tekisivät kaiken vain omaksi vahingokseen tai muiden iloksi. Mutta suvaitsemisesta on tehty valtakunnallinen ja Euroopan laajuinen ideologia, jota vaaditaan virkojen haltijoilta, koulujen opettajilta, tiedotusvälineiltä, toimittajilta, kirjastoilta, kaupan ja markkinoinnin alalla toimivilta sekä tietysti vihervasemmiston hallitsemissa yliopistoissa ja tieteen organisaatioissa. Tämä kaikki on pois sekä johdonmukaisesta ajattelusta että kansakunnan eduksi toimimisesta. Ei siis ihme, että myös Pisa-pisteet laskevat, kun oppilaitokset ottavat käyttöön suvaitsevaisuuden nimissä annetut älylliset helpotukset.

Suvaitsevaisuutta ei suostuta pitämään vain ihmisen yksityisenä asenteena, jonka haitalliset vaikutukset saisivat ulottua ainoastaan hänen omaan elämänpiiriinsä, vaan poliittinen vihervasemmisto pyrkii suitsimaan koko poliittisen ja julkisen elämämme omien suvaitsevuuslänkiensä ikeeseen, siis ajattelemaan epäjohdonmukaisesti. Siten suvaitsevaisto tuottaa yhteiskunnan jäsenille kognitiivista dissonanssia, toisin sanoen tilanteen, jossa asenteet ovat ristiriidassa tiedon, logiikan, järjen ja varsinkin talouden kanssa.

Pahinta on, että suvaitsevuuden ideologiasta ei ole haittaa vain poliittiselle vihervasemmistolle itselleen. Sen soisin kyllä mielelläni, että suvaitsevuudesta koituvat kustannukset maksaisivat vain suvaitsevaiset itse, kunhan eivät laskuttaisi omista järjettömyyksistään johtuvia kulujaan, päänsärkypillereitään tai maahanmuuton sosiaalilaskuja meillä. Mutta suvaistevaisto aiheuttaa suurimmat kärsimykset nimenomaan meille muille, joita pakotetaan olemaan suvaitsevuudesta koituvien kustannusten nettomaksajia. Itse he saavat sitä enemmän nettohyötyä, mitä huimempaa on heidän suvaitsevuutensa: Suvaitse itsellesi sosiaaliturva!

Suvaitsevaisuuden ideologian levittäminen aiheuttaa kärsimyksiä etenkin kaikille muille kuin suvaitsevaisille. Siksi suvaitsemisen ideologia on yhteiskunnallinen sairaus, johon pitäisi löytää sytostaatteja.

Suvaitsemisen ideologian takana on kaksi historiallista painolastia: kristillinen orjamoraali ja sosialistis-kommunistinen vasemmistolaisuus. Niissä molemmissa aate asetetaan järjellisen ajattelun edelle. Filosofisesti katsoen vain järjellisen ajattelun pitäisi ratkaista toiminnan päämäärät ja muodot, ei minkään irrationaalisen hölynpölyn, tavan, uskomuksen, kohteliaisuuden tai omaan maaliin potkimisen.

Suvaitsevaiset ovat myös tavattoman tyhmiä. He pitävät omana oikeutenaan vaatia suvaitsevaisuudelta valikoivuutta halutessaan päättää siitä, mitä mielipiteitä, todellisuuden piirteitä tai keitä ihmisiä he itse suvaitsevat, vaikka toisesta suupielestään he julistavatkin, että suvaitsevaisuus ei voi olla valikoivaa! Tosiasiassa jokaisen asenteen valitseminen on valinta, myös suvaitsevaisuuden valitseminen sinänsä. Itse he ovat niin valikoivia suvaitsevaisuudessaan, että he eivät suvaitse mitään omasta suvaitsevaisuudestaan poikkeavaa, kuten perussuomalaisia, lihansyöjiä, autoilijoita, kaksiarvoista sukupuolieroa tai eläinten pitämistä kaulapannassa. Vaateliaisuus ilman perusteita on lahjattoman ihmisen tunnusmerkki.

Juuri niin menettelevät suvaitsevaiset. He vaativat suvaitsevaisuutta esimerkiksi virkoihin nimitettäviltä, ikään kuin arvostelukyvyttömyys olisi jonkinlainen ansio. Näin on erityisesti täytettäessä maahanmuuttoalan virkoja, aivan kuin niissä ei pitäisi vartioida rajoja tiukasti vaan päästää maahan kaikenlaiset heinäsirkkalaumat, oman etunsa pyytäjät ja yhteiskunnallista tuhoa aikaansaavat terroristit.

Suvaitsevaisuus on arvostelukyvyttömyyttä, ponnettomuutta ja haluttomuutta myöntää, että maailmassa on parempia ja huonompia asioita. Se on taidottomuutta tunnustaa eroja hyvän ja pahan, oikean ja väärän, kauniin ja ruman, järjen ja järjettömyyden sekä tärkeän ja merkityksettömän välillä. Juuri siksi poliittinen vihervasemmisto on kautta historian luonut pelkkää suopeuden tai poliittisen uhkailun tai niiden molempien yhteisvaikutuksen kautta hyväksytyksi tullutta normittamisfilosofiaa, joka ay-retorisen asenteensa vuoksi jää monta kerrosta loogisesta ajattelusta johdellun teoreettisen etiikan alapuolelle.

Kaikki todellinen filosofia perustuu kykyyn tehdä erotteluja. Immanuel Kantin mukaan kyky arvottaa on, paitsi etiikan ehto, myös ihmiselle lankeava välttämättömyys. ”Ei ole niin, että sinun täytyy, koska sinä voit, vaan sinä voit, koska sinun täytyy.” Saattaa olla, että jonkun mielestä tämä ei ole loogista arkiajattelun kannalta, mutta kyseessä on analyyttis-apriorinen käsitteellinen ja transsendentaalifilosofinen totuus, jonka pitää olla voimassa sui generis. Muuten ei olisi etiikkaa eikä moraalia lainkaan.

Itse en suvaitsee mitään, mitä en katso hyväksi. Se on minun tapani arvostaa itseäni ja kunnioittaa muita. Jos ei pidä jostakin, on rehellistä tehdä se selväksi. En pidä muun muassa maahanmuutosta, kansainvälisyydestä, pakottamisesta puhumaan englantia enkä feminismistä, joka onkin todellinen ideologioiden ideologia ja käsitykseni mukaan myös keskeinen syy siihen, miksi monet järjettömät tendenssit ovat lähteneet lentoon maailmanlaajuisesti. Syy ei ole kuitenkaan naisissa vaan feminismissä.

Käsitykseni mukaan maahanmuuton, monikulttuurisuuden ja epärationaalisen suvaitsevaisuuden ideologian leviäminen ja niiden nauttima kannatus johtuvat pääosin siitä, että naiset on saatu tukemaan näitä ideologioita lavastamalla niiden vastakohdat, eli kansallisen edun puolustaminen, omakulttuurisuus ja loogisuus naisvastaisiksi ja ainoastaan miesten maailmaan kuuluviksi asioiksi. Naisten joukkoliikehdintää monien sukupuolipolitiikkaan perimmältään kuulumattomien yleispoliittisten tendenssien, kuten maahanmuuton tai monikulttuurisuuden, ajamiseksi pidetään sitten feminismiin sisältyvänä.

Todellisuudessa feminismi ei olekaan naisasialiike. Pintaa raaputettaessa siitä paljastuu naisten liike aivan muiden kun sukupuolensa etujen mukaisten asioiden edistämiseksi. Niitä ovat juuri maahanmuutto, monikulttuurisuus ja suvaitsevuuden uskonto. Naisia on vedetty nenästä. Feminismi on täysin muuta kuin sen sanotaan olevan. Se on piilokommunismia, jota ilman naiset tulisivat paremmin toimeen. Jos siis voit naisena pahoin tai naisesi voi pahoin, älä lähesty feminismiä vaan pohdi, voisivatko syypäitä naisten pahoinvointiin olla (a) feministien harjoittama naisten itsesyrjintä, (b) feministien toivoma seksin panttaaminen miehiltä, (c) venäläisiltä brežneviläisen ajan naishiihtäjiltä tunnettu koleus, apeus ja itkunsekainen oman kehonsa ristiinnaulitseminen tai (d) sukupuolensa kieltävien feministien harjoittama ja heidän sisäänpäin käännettyä raivoaan heijasteleva oman ruumiin runtelu.

Suvaitsevaiset vetoavat tasa-arvoon, jota he pyrkivät edistämään etuoikeuttamalla ja suosimalla. Loogisesti ajatellen etuoikeuttaminen ja suosiminen eivät kuitenkaan tuota tasa-arvoa vaan epäoikeudenmukaisuutta, joka puolestaan johtaa siihen, että edes etuoikeutettujen omat edut eivät toteudu. Niiden kun voidaan ajatella olevan voimassa epäreilusti suosimalla.

Etuoikeuttamisen ja suosimisen kautta tuotettu näennäistasa-arvo onkin etuoikeutetuille ihmisille häpeäksi ja tappioksi. Suosimisesta suvaitsevaiset erehtyvät käyttämään ”positiivisen syrjinnän” käsitettä, joka herättää kysymyksen, millä tavoin syrjintä voisi olla positiivista vai onko kyse taaskin vain jonkinlaisesta superplushyväkaksoispuheesta, jonka tunnemme Oceanian valtakunnasta. Tämä uuskielinen sanapari lienee lähtöisin sosiaalidemokraattisen puolueen puoluetoimistosta, sillä se kalskahtaa juuri niin hallintodiskursiiviselta ja asioiden todellista olemusta himmentämään pyrkivältä.

Psykoanalyyttinen tulkintani on, että suvaitsevaiset ovat oman napansa kaiveluun keskittyneitä narsisteja, jotka eivät haluaisi suvaita muita kuin itseään, omia näkemyksiään ja toisia samalla tavalla ajattelevia. Samanaikaisesti kun hyvinvoinnin malja kohoaa heidän pikareissaan kukkuralle, nämä kaviaarikommunistit eivät tiedä, mitä he tekisivät yliruokinnan turruttamalle elämälleen. Röyhtäystensä ja lisää ruokaa huokaavien läskihuultensa lomasta he vaikertavat käsi kinkkuvadille kurottautuen, että maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta on joka tapauksessa edistettävä, kehitettävä ja lujitettava, vaikka maamme, väestörakenteemme ja taloutemme tuhoutuisivat niihin.

Tosiasiassa suvaitsevuuden ideologia on väkivaltainen aate. Sen takana lymyää takkutukkaisille pilvenpolttajille tyypillinen katkeruus ja viha yhteiskuntaa vastaan. He ilmaisevat aggressionsa sofistikoituneelle kanssakäymiselle ominaiseen tapaan huomaamattoman hienostuneesti: pyrkimällä hajottamaan yhteiskuntaamme sisältä päin. Suvaitsevaiset ovat paikoin myös ovelia. He lavastavat oman tosiasiallisen vihamielisyytensä poliittisesti korrektiksi laupeudentyöksi, vaikka ovatkin hallitsevan ideologisen vallan käyttäjiä.

Lukija, hoi! Onneksi hyväksymisen ja suvaitsemisen ulkopuolella kulkee polku. Sitä sanotaan rekognitionismiksi. Se ei merkitse hyväksymistä eikä suvaitsemista, jotka edustavat normatiivisia asenteita. Rekognitionismi merkitsee tosiasioiden tunnustamista. Älä siis suvaitse mitään vastoin parempaa tietoasi. Korostan: tietoasi. Myöskään suvaitsemattomuuden ei pidä perustua luuloihin vaan tietoon, älyyn, järkeen, loogiseen ajatteluun ja ymmärrykseen. Niiden kaikkien yhteinen vihollinen on ituhippinä omaa maailmankatsomuksellista kudelmaansa virkkaava ja pupilleja punaviherryttävän narkoosin tainnuttama suvakki.