31. joulukuuta 2016

Löydä some-persoonasi


Sosiaalisen median suosituimpia mielipidefoorumeja ovat erilaiset blogit ja Facebook. Minulle on tullut joskus kyselyjä ja tökkäyksiä sen johdosta, että en ole reagoinut Facebook-profiilini kaveripyyntöihin (kiitos niistä!) enkä ole muutenkaan toiminut Facebookissa aktiivisesti.

Tämä johtuu Facebookin lohduttomasta tilasta. Aiemmin naamakirjassa saattoi pitää toisilleen näkyvissä olevia kavereita. Heistä ei ollut vielä muodostunut joukkueita, eivätkä he alkaneet riitelemään keskenään. Takavuosina myös tykkäysnapilla osoitettiin ahkerasti sympatiaa. Nykyään Facebookissa tummuu läski (ainakin vertauskuvallisesti), eikä Facebook olekaan enää mikään Pacebook vaan Racebook tai Hatebook, jossa kerätään nuijamiesten laumoja toinen toisensa vastaisiin rökityksiin.

Muutamat nuoret miehet perustivat Facebookin yliopistonsa sisäiseen viestintään, jotta toisistaan vieraantuneet opiskelijat voisivat paremmin löytää toisensa. Se luotiin yksilöiden ja pienryhmätason kohtaamista varten. Henkilökohtaiseen mikrotason kanssakäymiseen laadittu foorumi ei kuitenkaan sovi sellaiseen makrotason poliittisia asioita koskevaan argumentaatioon, johon sitä nykyään käytetään, kun erilaiset intressiryhmät käyvät siellä kiivasta mielipidesotaa.

Tietokonealan slangia käyttääkseni ”palvelu” tai ”portaali” ei ”tue” poliittisen argumentaation esittämistä. Yhtä huono siihen on yhden lauseen totuuksia levittävä Twitter, sillä politiikassa ei ole yhden lauseen totuuksia.

Yksi selitys Facebookissa myrskyävään informaatiosotaan on se, että siellä kohtaavat eritaustaiset ihmiset valikoitumattomasti. En tarkoita nyt ensisijaisesti etnistä taustaa vaan älykkyyttä. Facebook tuo yhteen ihmiset, joilla ei ole kognitiivisia edellytyksiä ymmärtää toistensa ajatusmaailmaa eikä myöskään yhteisiä kokemuksia. Tutkimuksissa on osoitettu, että ihmiset, joiden älykkyysosamäärä poikkeaa toisistaan enemmän kuin 15 pisteen verran, puhuvat toistensa ohi. Myös se todellisuus ja kokemusmaailma, jossa eletään, on hyvin erilainen.

Facebookissa nämä kuitenkin yhdistyvät vulgaaristi, ja seurauksena on mehukkaita mutta vähähedelmäisiä riitoja, joista jää käteen sama kuin käsiin hajonneesta talkkunapussista. Tykkääminen on toki helppoa, mutta heti kun siirrytään tietopuolista ymmärrystä koskeviin kysymyksiin, harmonian havina katkeaa kuin kanan lento. Siksi oikea pelimies ei käytä Facebookia. Koska itse liikun Internetissä kuin pelimies Las Vegasissa, haluan myös perustella näkemykseni huolellisesti enkä käytä lainkaan noita sähkösanomatyyppiseen viestintään perustettuja laareja. Sen sijaan argumentoin asiani blogikirjoituksissani, kuten nyt esimerkiksi tässä.

Persoonallisuus verkkokannanottojen selittäjänä

Filosofina ja sosiaalipsykologina olen perehtynyt persoonallisuustesteihin. Persoonallisuuden testaaminen perustuu typologoihin ja olemusajatteluun, jota voidaan aina arvostella leimaavuudesta. Mutta persoonallisuuden käsite on omalla tavallaan informatiivinen, eikä tietoa ihmisten henkisistä ominaisuuksista voida kovin hyvin saavuttaa ilman noita epäilyttäviltä vaikuttavia testejä.

Seilattuani sosiaalisessa mediassa koko sen olemassaolon ajan olen vakuuttunut siitä, että some-riitojen syynä ovat useasti ihmisten persoonallisuudessa vallitsevat erot. Ulkonäköön, ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen ja älykkyyteen liittyvät objektiiviset eromme ovat vähemmän vaikuttavia verrattuina niihin eroihin, joita luonnetypologisesti määriteltävissä olevat persoonallisuuden erot tuottavat mielipiteiden muodostukseemme. Tietenkin myös yllä luetellut ulkoiset tai henkiset piirteet kuuluvat persoonaan, mutta persoona on myös sinänsä oma tutkimuskohteensa, jonka testi paljastaa tai jopa luo. Persoonallisuudella voidaan tarkoittaa ihmisen luonteen osaksi jäykistyneitä tai kaavoittuneita reagoimis- ja toimintamuotoja.

Eräs paljon käytetty persoonallisuustesti on Katherine Briggsin ja Isabel Myersin kehittämä tyyppi-indikaattori, joka kuvaa persoonallisuutta neljän ulottuvuuden (asenne ympäristöön, tapa hankia tietoa, päätöksenteon peruste ja elämäntyyli) mukaan. Se nojaa osittain myös psykoanalyytikko Carl Gustav Jungin teorioissaan määrittelemiin kahdeksaan kognitiiviseen toimintoon. Tämän mukaan ihmiset ovat joko introverttejä (I) tai ekstroverttejä (E), joko tosiasiallisia (S) tai intuitiivisia (N), joko ajattelevia (T) tai tuntevia (F) ja joko harkitsevia (J) tai spontaaneja (P). Testin erään sovellutuksen voi tehdä kotitehtävänä tästä.

Kyseisen typologian valossa voidaan tutkia myös poliitikkoja ja poliittista mielipiteiden muodostusta. Alexander Stubbin persoonallisuustyyppi alkaisi oletettavasti kirjaimella E, eli hän on ilmeinen ekstrovertti, kun taas Timo Soinin testitulos alkaisi luultavimmin kirjaimella I, eli hän on todennäköinen introvertti. Mikki Hiiri puolestaan on tyypillinen nörtti, ja hänen poikansa ovat Vertti ja Mortti, eli turhan orjallisesti persoonallisuustesteihin ei pidä suhtautua!

Vaikka Briggsin-Myersin testiä vastaan on esitetty ansaittua kritiikkiä (aivan niin kuin persoonallisuuden ja luonteen käsitettä kohtaan yleensäkin), joitakin tiedon jyviä sen kautta erottuu. Vastatessani testissä rehellisesti saan itse tulokseksi ENTJ, ja vastatessani vielä rehellisemmin (eli jyrkemmin painotuksin) saan tuloksen INTJ. Samoja tuloksia saavat melkein kaikki kaverinikin, joten ei ihme, että olemme kavereita.

Verkkokeskustelujen taso riippuu persoonallisuustyypeistä

Miten tämä liittyy sosiaaliseen mediaan? Siten, että se osoittaa verkossa vellovia mielipiteitä koskevat argumentit ennalta arvattaviksi ja riippuviksi ihmisten persoonallisuustyypeistä. Esimerkiksi Uuden Suomen puheenvuoropalstalla esitettävät kannanotot ovat suoraan luettavissa kirjoittajien ilmeisistä persoonallisuustyypeistä. Vastaavasti heidän persoonallisuustyyppinsä ovat pääteltävissä heidän poliittisista kannanotoistaan. Niistä muodostuu kokonaisia ajatusklustereita.

Rintamalinjojen kesken vallitsevia eroja ei voida selittää esimerkiksi asuinpaikkaan tai sukupuoleen liittyvillä muuttujilla, sillä mielipidelinnakkeet ovat muodostuneet tiettyjen elämää tärkeämmiksi koettujen teemojen ympärille täysin näistä ominaisuuksista riippumatta. Tällaisia jyrkkiä mielipide-eroja tuottavia teemoja ovat muiden muassa maahanmuutto, islam, kristinusko, perussuomalaisuus, feminismi, monikulttuurisuus, Nato ja Venäjä. Luetteloon voitaisiin lisätä vielä karhu, susi, kossu, ilves, hyvä taide, sosiaaliturva, protestanttinen työetiikka ja suomalaiset saunatavat.

Pidettyäni Uudessa Suomessa blogia kuuden vuoden ajan arvaan melkein jokaisen Uuden Suomen keskustelupalstalla esitettävän mielipiteen ennakolta tuntien esittäjän persoonallisuustyypin. Persoonallisuustyypin kanssa kilpailee tärkeimmän selitystekijän paikasta vain jäsenyys jossakin intressiryhmässä (kuten Sdp:ssä, Demlassa, Vihreissä tai Vastarintaliikkeessä), mutta tällöin jonkin intressiryhmän jäseneksi päätyminen voidaan selittää persoonallisuustyypillä eikä persoonallisuustyyppiä poliittisella kannalla. Persoonallisuustyyppi voi nimittäin ohjata etsimään ongelmien ratkaisua tietyllä tavoin ja tietyltä taholta ja siten edistää jonkin tietyn intressiryhmän jäseneksi hakeutumista, mutta intressiryhmän jäsenyys ei aiheuta persoonallisuustyyppiä. Tämä on looginen totuus. Sosialistiksi tai porvariksi synnytään myös luonteenlaadun osalta, ei vain johonkin varallisuusluokkaan sijoittumalla.

Kannanotot, joita sosiaalisessa mediassa esitetään, riippuvat hyvin vahvasti siitä, miten esittäjä asennoituu maailmaan: suhtaudutaanko poliittisiin ongelmiin empaattisesti, tunteenomaisesti ja eläytyvästi, kuten tyypilliset ekstrovertit, intuitiiviset, tuntevat ja spontaanit (ENFP) vai analyyttisesti, järkiperäisesti ja suunnitelmallisesti, kuten tyypilliset introvertit, tosiasialliset, ajattelevat ja harkitsevaiset (ISTJ).

Tämän vuoksi jokaisella olisi itsereflektiivisen pohdinnan paikka: ovatko hänen ajamansa tavoitteet todella perusteltuja vai johtuvatko ne vain hänen persoonallisuutensa piirteistä ja sen mukaisista asenteista? Ne puolestaan voivat olla yhtä hyvin oppimisen, ehdollistumisen kuin biologistenkin ominaisuuksien tuloksia ja johtua esimerkiksi gastroenterologisen elimistön toiminnasta, aivan niin kuin psykoanalyytikko Erich Fromm katsoi loisteliaassa teoksessaan The Anatomy of Human Destructiveness (1973). Joku nörtti muuten ideaplagioi tästä unohdetusta klassikkoteoksesta best sellerin kirjoittamalla muka-uuden oman teoksen nimeltä Suoliston salaisuus (2015), jossa hän banalisoi Frommin tutkimuksen idean madaltamalla persoonallisuuspsykologisen analyysin pelkästään aivotutkimukselliselle tasolle ja väittämällä, että suolisto muodostaa ihmiselle ”toiset aivot”. – Oh, my...

Persoonallisuuden arkkityypit sosiaalisessa mediassa

Persoonallisuutta on luonnehdittu psyykkisten ominaisuuksien melko pysyväksi kokonaisuudeksi. Se voi onneksi tai vahingoksi kuitenkin myös muuttua. Arkkityypillä puolestaan tarkoitetaan (usein tiedostamatonta) tajunnan sisältöä tai sellaisen yleismaailmallista mallia. Se on harvoin pelkästään järkiperäisesti käsiteltävä, ja sillä on oma psyykkinen energiansa.

Niinpä en tarkoita, että tunteellinen maailmaan asennoituminen olisi vähemmän arvokasta kuin järkiperäinen, mutta siitä olen varma, että rationaalinen asenne sopii joka tapauksessa poliittisten ongelmien käsittelyyn paremmin kuin tunteellinen. Olen siis samaa mieltä kuin Aristoteles, joka katsoi, että myös tunteiden kannalta hyvää elämää on elämä järjen mukaan.

Jung käytti arkkityypin synonyymeina myös käsitteitä ’vaisto’, ’demoni’ ja ’mana’. Itse sanoisin, että sosiaalisessa mediassa on lähtenyt jälleen lentoon todellinen Wotan, skandinaavisista Eddoista ja Richard Wagnerin oopperasta ”Nibelungin sormus” karannut, toistuvasti esiin nouseva ylijumala, joka tuntee myös nimen Odin ja toimii ”korppien kuninkaana” sekä valmistautuu maailmanlopun taisteluun.

Olen koonnut tähän loppuun lyhyen luettelon sosiaalisessa mediassa esiintyvistä arkkityypeistä alkaen vähiten haitallisista ja päätyen haitallisimpiin. Luetteloa ei kannata ottaa aivan todesta, sillä se jättää tilaa täydennyksille, eikä kenenkään kannata vetää sen vuoksi joulukuusenpalloja nenäänsä pihkaisesta ja ehkä jo varisevasta Tannenbaumistaan. Siten tulisi vain paljastaneeksi itsensä.

1. Räksyttäjä

Terrieri on maailman ainoa koirarotu joka uskaltaa käydä itseään vahvempien kimppuun tietäen vahingoittuvansa. Räksyttäjä on samanlainen. Hän nälvii, ilkeilee, huomauttelee ja tarttuu yksityiskohtiin aivan niin kuin mainoksen puudelikoirat sidostesukkaan eikä lopeta. Mitään kokonaisuutta hänen omista näkemyksistään ei kuitenkaan hahmotu. Moni mielipidekirjoittaja jää onneksi tälle tasolle.

2. Trolli

Trolli toimii pitkälti räksyttäjän tavoin, mutta siinä missä räksyttäjä arvostelee passiivisesti muiden toimia, trolli pyrkii aktiivisesti keräämään huomiota omilla pelkästään keskustelua keskustelun vuoksi herättävillä kannanotoillaan, jotka ovat tarkoituksellisen rajuja. Haitta-aste on vähäinen trollien läpinäkyvyyden vuoksi. Trollien olemassaolon suurin haitta on, että joitakin kärkeviä mutta tosissaan esitettyjä mielipiteitä voidaan erehtyä luulemaan trolleiksi trollien olemassaolon vuoksi.

3. Myötäilijä

Valtavirtojen myötäilijät ovat trollien vastakohtia, sillä he välttelevät sanomasta mitään omaperäistä tai järkyttävää. He ovat tästä syystä toimitusten suosikkeja. Myötäilijä on itse asiassa populisti, sillä hän esittää ja kelpuuttaa minkä tahansa näkemyksen, kunhan se tuo hänelle julkisuutta. Julkisuutta hän puolestaan tarvitsee oman kannatuksensa tueksi, ja tähän liittyen myötäilijä on usein poliitikko. Toimitukset nostavat (tai madaltavat sijainnista riippuen) myötäilijän usein poimintoihinsa tai tekevät hänen älähdyksestään uutisjutun. Myötäilijän vaikutus on piilohaitallinen, sillä hänen menettelynsä on narsistinen. Narsismi merkitsee haitta-asteen kohoamista seuraavalle tasolle.

4. Narsisti

Narsistiselle persoonallisuushäiriölle on tyypillistä halkominen, jolla tarkoitetaan ihmisten jakamista ystäviin ja vihollisiin. Näin käy helposti myötäilijälle, joka julistaa poikkeavat näkemykset ääriajatteluksi, radikalismiksi tai fundamentalismiksi. Keskitien kulkeminen on kuitenkin yhtä haitallista kuin ojanpohjien polkeminenkin. Narsisti katsoo itse olevansa oikeassa ja käyttää ”divide et impera” -taktiikkaa. Narsisti peittää omahyväisyydellään sen, että muiden mielipiteissä ei olekaan vikana näkemyksen aste (äärimmäisyys radikaalius tai fundamentalistisuus) vaan hänen mielestään sen sisältö. Mitä vikaa onkaan olla esimerkiksi fundamentalistinen puputohvelien käyttäjä?

5. Kaveri

Narsisti jakaa ihmiset joukkueisiin ja uhkaa kieltää ystävyytensä jokaiselta, joka ei tottele häntä. Näin syntyy kaveripiirejä. Kauheaa mutta todellista on, että kaveruudesta on tullut sosiaalisessa mediassa kiristyksen väline. Kun yksityinen ja julkinen, henkilökohtainen ja poliittinen menevät somessa sekaisin, on tuloksena välirikkoja. Kaverit vaativat olemaan samaa mieltä tai irtisanoutumaan sopimattomista ystävistä Facebook-potkujen uhalla. Ystäväpiiri kapenee samalla kun kluserit vahvistuvat. Kuka tarvitsee enää vihollisia, jos on tällaisia kavereita?

6. Agentti
 
Tarkoitusperänsä tiedostava sosiaalisen median käyttäjä on usein jonkin henkilökohtaista etuaan ajavan laajemman intressiryhmän asialla. Tällöin on kyseessä agentti. Agentteja ovat esimerkiksi firmojen lähettiläät, jotka kirjoittavat puolueellisia tuotearvioita nettikauppoihin. Heitä ovat puolueosastojen sihteerit, jotka tekevät sormityötä suosikkejaan kannustavilla ja kilpailijoitaan parjaavilla näkemyksillään ja tietysti myös vieraiden valtioiden hyväksi toimivat luopiot, petturit ja myyrät. Usein heille maksetaan joko sosiaalisella tai riihikuivalla valuutalla. Haitta-aste voi olla matala (johtuen helposta tunnistettavuudesta) tai korkea (mikäli agentit onnistuvat lietsomaan kokonaisen sodan).

7. Propagandisti

Propagandan levittäjä on disinformaation sentrifuugi. Hän toimii väärän tiedon generaattorina eli tuottajana, ja siksi hän on pelkkää agenttia haitallisempi. Propagandisti toimii pääideologina, jonka tehtävänä on myös peittää totuutta valheella. Lev Trotski määritteli agitaation ja propagandan eron aikanaan seuraavasti: agitaattori puhuu monista asioista muutamille ihmisille, kun taas propagandisti puhuu muutamista asioista monille ihmisille. Puhutellakseen massoja propagandisti pelkistää ja yksinkertaistaa, myös kuulijoitaan. Propagandisteja on opettavaista kuunnella, kunhan muistaa, että kauniit sanat eivät ole tosia eivätkä todet sanat kauniita.

8. Infosoturi

Infosoturi on agentin ja propagandistin dialektinen yhdistelmä ja pystyy toimimaan omin avuin sosiaalisessa mediassa. Hänen aseensa on informaatio. Infosoturi on usein myös lobbari, joka toimii jonkin viestintätoimiston palveluksessa. Viestintätoimistot ovat haitaksi kansanvaltaiselle poliittiselle järjestelmälle, sillä ne käyttävät valtaa demokratian ohi. Ilmiö tunnetaan myös konsulttidemokratiana. Se on perinteistä komitealaitosta tehokkaampaa, koska viestintätoimistot ovat propagandakeskuksia, joiden palveluksessa on entisiä poliitikkoja suhdeverkostoineen. Viestintätoimistoilla on selvä maali mutta ei julkisoikeudellista vastuuta eikä komiteoiden hämähäkinseittejä ohimoillaan. Infosotureina toimivat verkkolobbarit saavat rahoitusta toimeksiantajiltaan tai vierailta valtioilta. Näin oli esimerkiksi Itämeren kaasuputkea rakennettaessa, HelsinkiTallinna-tunnelia suunniteltaessa, metrorataa jatkettaessa ja Guggenheim-museota kammettaessa. Infosoturit saavat usein median välittämään toimeksiantajiensa näkemyksiä ja luomaan myönteistä julkisuuskuvaa.

9. Kybersotilas

Kybersotilas kykenee infosoturin lisäksi aiheuttamaan sähköisiä häiriöitä verkossa, esimerkiksi tekemään tietoturvallisuutta vahingoittavia iskuja. Tämän vuoksi Puolustusvoimat suorittaa elektronista tiedustelua ja kehittelee muun muassa tekstintunnistamisohjelmia, jotka paljastavat propagandatarkoituksessa laaditut viestit niiden lauserakenteiden ja sananvalintojen perusteella. Puskista tapahtuva salakyyläys on tosin turhaa, sillä propagandahan on jo alun perin tarkoitettu mahdollisimman monien saataville.

10. Hybridisotilas

Kun kybersotilaan selkään pakataan Kalašnikov AK-47 -niminen muuttokone sekä reppu, jossa on lokero Maon punaiselle kirjalle, on tuloksena hybridisotilas. Hybridisotilas kykenee infosoturin ja kybersotilaan lisäksi myös tavanomaisin asein käytäviin taisteluihin. Hänen monipuolisuudestaan juontaa juurensa hänen nimensä, jossa on ’yhdistelmää’ merkitsevä sana ”hybridi”. Hän toteuttaa anarkisti Carlo Cafieron määritelmää aseelliselle väkivallalle: se on ”tekojen propagandaa”.

11.Verkostoutuja

Kymmenen kohdan luettelon voidaan katsoa olevan täydellinen, ja siksi tämä ylitse menevä osa on ekstra. Elitistisen hienoston etikettipelissä tenniksessä, jossa ei haluta tai uskalleta arvostella hyvää kaveria, sanotaan, että pahin vastustaja on verkko. Verkko on myös nettisurffailijan pahin vihollinen, sillä sen vangiksi jääminen halkaisee ihmisen persoonan kahtia: toisille näkyvään ihanneminään ja siihen todelliseen. Pahimmillaan ihannekuva voi loitontua itsestä, ja välimatkan vuoksi viestintään pääsee pujahtamaan valheita. Lisäksi avoimuus tekee elämästä läpinäkyvää. Lopulta aviopuolisotkaan eivät tarvitse yksityisetsiviä selvittääkseen toistensa tekemisiä, kun kaikki paljastavat irtosuhteensa esiintymällä avomielisesti Facebookissa, Tinderissä tai Snapchatissa. Persoonan kaappaa ja tuhoaa siis verkko, jonka tuloksena olemassa oleminen ei ole enää ajattelemista vaan kytköksissä olemista.