Niinistö natotti ja myi ihmisoikeudet

Keskeistä Sauli Niinistön ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelutilaisuudessa ei ole se, että tilaisuus järjestetään tai mitä siellä sanotaan, vaan se, mihin sitä tarvitaan.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on verbaaliakrobatian laji. Aiheesta puhutaan edelleenkin kuin Koiviston aikana: väistellen ja vältellen. Tässä mielessä Niinistön viittaus ”fundeeraamiseen” pitää paikkaansa.

Mutta hän syyllistyi kiemurteluun myös itse. Juuri siksi eilen avattu Nato-seminaari onkin vain ”ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelutilaisuus”.


Nato-keskustelu kuin varis tervatulla katolla

Ei Natossa sinänsä mitään kielteistä ole. Kysymys on koko ajan ollut siitä, sopiiko se juuri meille. Suomessahan on aina pelätty nimenomaan Naton hyökkäystä, ja ”ystävä” meillä on ollut Fraasikiven-Kepposen ajoista asti idässä.

On kieltämättä outoa, että tärkeimmistä EU-maista Naton ulkopuolella ovat enää Suomi ja Ruotsi. Irlantia ympäröi meri, ja sillä on konflikti Britannian kanssa. Itävallassa sotilasliitot estää perustuslaki, joka säädettiin Saksan pelossa ja joka on vanhentunut.

Suomi on ulkona siksi, että on turha riskeerata turvallisuus asialla, jonka tarkoitus on taata turvallisuus. Nato-jäsenyys saattaisi vetää Suomen konflikteihin esimerkiksi Baltiassa tai Pohjois-Koreassa, mutta se ei toisi mainittavaa etua ainakaan niin kauan kuin Venäjä pysyy lauhkeana kuin lehmä kesäisellä kedolla.

Venäjä on Neuvostoliitto uudella nimellä. On selvää, että Suomen pitää kuulua lännen leiriin kaikissa, myös niissä Niinistön mainitsemissa ihmisoikeusasioissa. Tästä johtuu, että Suomen pitää hakea jäseneksi Natoon, mikäli Ruotsi päättää liittyä.

Suomalaisilta saadut kyselytutkimukset antavat yhtä luotettavia tuloksia kuin kyselyt yleensäkin. Rauhan oloissa Natoon liittymistä vastustaa luonnollisesti 52 prosenttia kansalaisista, mutta konfliktin sattuessa jäsenyys saisi todennäköisesti (Stalinia lainatakseni) ”kaikki äänet”. Kyselytutkimukset ovat siitä kehnoja, että niihin ei useinkaan liity mitään taustoitusta eikä sitä jossittelua ja vaihtoehtojen pohdintaa, joka on itse aiheelle tyypillistä.

Ei ole ihme, että kyselytutkimuksissa Natoa vastustaa peräti 59 prosenttia, mikäli Ruotsi olisi Naton jäsen. Suomen ja Ruotsin suhde on ollut historiallisista syistä kompleksinen, ja vastustavien suuri määrä kertonee vain suomalaisen halusta päättää asioistaan itse.

Me olemme niin sanotusti ”liittoutumattomia” (emme tosin enää puolueettomia) keskustelukoreografian merkiksi: siksi, että Nato-jäsenyyteen liittyy yhtä paljon myönteisiä kuin kielteisiäkin puolia.

Mutta tilanne voi myös muuttua. Keskeistä on, olisiko Suomella Nato-jäsenyyteen enää varaa siinäkään tapauksessa, että sinne haluaisimme kallistua. Pelkkiin kenraalien kopterikyyteihin, lohipäivällisiin ja kansainvälisiin hankkeisiin humahtaisi koko puolustusbudjetti. Näin keskustelu elää junnaavassa tilanteessa, kuin varis tervatulla katolla: ensin tarttui nokka ja sitten pyrstö.


Venäjä ja ihmisoikeudet

Jo Paavo Lipponen ripitti suomalaisia sanoen, ettei Venäjää pitäisi neuvoa ihmisoikeusasioissa. Neuvostoliitto puolestaan oli liitto, joka neuvoi. Ja siinä se on yhä, mutta uudella (eli vanhalla) nimellä.

Niinistö arvosteli ulkopoliittisen keskustelun epäavoimuutta ja halusi ”herätellä” ihmisiä. Todellisuudessa hänen oma puheensa oli kiertelyn ja kaartelun taidonnäyte. On kehnoa, että presidentin täytyi mennä uhraamaan ihmisoikeudet talouden, teollisuuden ja kaupan alttarille.

Niinistö viittasi expressis verbis siihen, että Neuvostoliiton kanssa käytävä kauppa oli Suomelle edullista, mutta silloinkaan suomalaiset eivät ottaneet kantaa ihmisoikeuksiin! Hän vertasi Venäjä-suhdettamme kehitysmaiden kanssa harjoittamaamme ihmisoikeuspolitiikkaan ja huomautti, että emme ole penänneet ihmisoikeuksia voimaan noissakaan maissa, vaikka korjaamista olisi.

Niinistö paheksui sellaista politiikkaa, jossa vaaditaan ihmisoikeuksia voimaan ennen kuin menemme antamaan talousapua, vaikka tosiasiassa ollaan vain kauppaamassa ulkomaille suomalaista tavaraa... Näin kauppa asetettiin ihmisoikeuksien edelle. Niinistön omin sanoin: ”Tärkeysjärjestys kannattaisi pitää mielessä.”

Lisäksi Niinistö arvosteli länsivaltoja siitä, että lännessä valitellaan talouden ylivaltaa poliittisesta vallasta ja vaaditaan poliittista valtaa voimakkaammin puuttumaan oloihin, mutta samanaikaisesti paheksutaan poliittisen vallan käyttöä muissa maissa. Suorempaa kantaa, jonka mukaan Putin käyttää valtaa demokraattisesti ja oikein rajoittaessaan ihmisoikeuksia Venäjällä, Niinistö ei olisi voinut esittää.

Putin on tulossa viikon kuluttua vierailulle Suomeen. Viikon päästä Helsingissä alkaa myös Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n järjestämä Pride-viikko.

Venäjä on polkenut ihmisoikeuksia räikeästi saattamalla voimaan valtakunnallisen lain, jolla voidaan tuomita uskonnon arvostelijoita ja homoseksuaaleja vankeusrangaistuksiin. Tässä suhteessa EU:n kannanotot ovat olleet täysin riittämättömiä ja välinpitämättömiä. Oikeaan osui vain Setan antipalkinto, jonka järjestö osoitti viime viikonloppuna EU:n oikeus-, perusoikeus- ja kansalaisuusasioiden komissaarille, Viviane Redingille.

Ei riitä, että Suomi yksin pitää ihmisoikeuksia ja sananvapautta yllä Venäjällä, vaan siihen tarvitaan kansainvälistä painostusta. Myöskään Niinistön ei pitäisi hiipiä minkään totalitaristisen demokratiakäsityksen taakse väittämään, että vähemmistöjen kohtelu on Venäjän sisäinen asia. Sillä tavalla tuettaisiin demokratiaa, joka oli ominaista Hitlerin kansanvallalle.

Itse uskon, että Niinistö hikoilee ”ihmisoikeuskysymyksien” vuoksi nimenomaan siksi, että Moskovasta on ilmoitettu Putinin kieltätyvän keskustelemasta koko kysymyksestä. Sen, että Suomen tasavallan presidentti on suostunut tapaamaan ja kuuntelemaan seksuaalivähemmistöjen edustajia, pitäisi konkretisoitua myös ulkopolitiikassa yleisiä ihmisoikeuksia koskevina kannanottoina.


Niinistö ja kapitalismin aseet

On metkaa, että oikeistopuolueen edustaja tunnustaa kolmatta maailmansotaa käytävän kapitalismin aseilla. Kyllä ihmiset usein tietävät, mitä he tekevät.

Niinistön arvio maailman valtakeskusten siirtymisestä itään, hajautumisesta ympäri maailman tai poistumisesta kokonaan tuskin pitää paikkaansa ainakaan sikäli, että valta ei ole mikään esine tai asiaintila, joka vallitsisi jossain, vaan se on suhde.

On riistettyjä ja riistäjiä. Kummatkaan eivät ole maailmasta loppuneet, vaikka toisia onkin entistä enemmän.
Vanha sananlasku kuuluu: äänestätpä ketä tahansa, hallitus voittaa aina. Siis valta. Samaan tapaan myös taloudessa voittaa aina valta itse ja ne henkilöt, jotka ovat vallan puolella. Ja valta puolestaan on tuo suhde: kapitalismi sinänsä.

Nykymaailman valtakeskittymät painottuvat globaaleihin suuryrityksiin, jotka toimivat ylikansallisesti ja valtioista riippumattomasti. Juuri siksi kaikkea ei pitäisi uhrata taloudelle, teollisuudelle ja kaupalle, vaan kansanvallalla ja ihmisoikeuksilla pitäisi olla edelleen merkitystä.

Ne taas ovat jääneet puuttumaan lisääntyneen internatsismin, kapitalismin ja globalisaation vuoksi sekä kansallisen itsemääräämisoikeuden heikentymisen takia. Kolmas maailmansota voidaan estää, lopettaa tai peruuttaa vain kansanvallan kautta: palauttamalla määräysvaltaa ihmisille, joita nykyään hallitsee kapitalismin rautainen laki.

Minun mielestäni ei ole kovin demokraattista, että ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelemaan kutsutaan kansakunnan taloudelliset ja poliittiset vallankäyttäjät, jotka päättävät asioista viikset kermaisina jossakin Kultarannassa.