8. lokakuuta 2022

Multicultitaurus tiedecus rahatonsiis

Vihervasemmistolaiset vinkuirmelit! Rasvatkaa setelilaskureidenne laakerit, sillä taas tulee rahaa

Suomen Akatemian rahoituskäytännöistä on tehty melkoinen velociraptor [suom. nopea varas] vakavasti otettavien tieteenharjoittajien luoliin ja kammioihin.

Nyt asia myös tunnustetaan avoimesti: yliopistossa tehdään paskatutkimusta Suomen Akatemian rahoilla.

Raha ja paska ovat psykoanalyyttisesti ekvivalentteja, ja samaan tapaan akateemisten tutkimusten rahoittajat saavat rahansa takaisin yhtäpitävästi: paskoina tutkimuksina. 

Kesäaikaan, kun kärpäset tekevät reikiä lehmien ulosteisiin, on sopivaa paneutua aiheeseen pelkän symboliikan ylittävästä realistisesta ja urbaanista näkökulmasta.

Helsingin Sanomat iloitsi jokin aika sitten otsikossaan, että [u]losteen politiikkaa tutkiva Anna Rajala sai aivan hiljattain jättiläismäisen rahoituksen tutkimukselleen Suomen Akatemialta!

Kyseessä onkin todellinen norsunpaska.

Akatemialle kaupaksi käyneen suunnitelman otsikkona oli Julkitehdyn ulosteen politiikka kaupunkikuvassa, taiteessa ja bioetiikassa”.

Lehden mukaan rahoituksen anoja oli itsekin sitä mieltä, ettei hänen hakemuksensa ollut täysin uskottava, ja loihe sen vuoksi lausumaan: Ajattelin, että ei tällaista tule kukaan rahoittamaan.

Mutta rahaa kuitenkin ropisi. Kirjoittaja onnistui ostamaan itselleen Suomen Akatemian mielenosoituksellisella rahoituksella (254 465 €) tutkijatohtorin toimen Tampereen yliopistoon.

Hankekuvauksen mukaan

[t]utkimus keskittyy julkiseksi ja julkisesti tehtyyn ulosteeseen sekä sen herättämiin eettisiin, poliittisiin ja oikeudenmukaisuuskysymyksiin. Uloste on poliittista ja eettistä, koska se on kaikelle elämälle keskeistä ja ehdotonta. Tutkimuksen tarkoitus on kehittää ulosteen politiikkaa sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti seuraavasti: kartoittamalla ulosteen ja ulostamisen aistien määrittelemää politiikkaa ja etiikkaa, kehittämällä intestinaalisen (suolellisen) ja viskeraalisen (sisäelimellisen) kansalaisuuden käsitteitä, sekä analysoimalla vessaan pääsemiseen liittyviä epäkohtia ja julkisen ulostamisen yhteiskuntaluokkaan liittyviä ennakkoluuloja. Tutkimalla ulosteen ja ulostamisen ympärille asettuvia käytäntöjä ja asenteita hoivassa, julkisissa tiloissa ja taiteessa, tavoite on vähentää ulostamiseen liittyviä epätasa-arvoisuuksia, lisätä likaiseen työhön liittyvää arvostusta hoivavajeesta kärsivissä ikääntyvissä yhteiskunnissa sekä valjastaa ulosteen yhteiskuntakriittinen voima.

Tämän hienostuneen retoriikan takaa kajastelee kiusallinen kysymys, mitä ovat ”ulosteen ja ulostamisen aistien määrittelemä politiikka ja etiikka”, suolellisen ja sisäelimellisen kansalaisuuden käsite”, julkisen ulostamisen yhteiskuntaluokkaan liittyvät ennakkoluulot ja ulosteen yhteiskuntakriittisen voiman valjastaminen.

Asian voisi ehkä sanoa niin, että ”julkisen ulostamisen” hankkeessa selvitellään kadulle kuseviin puliämmiin ja -ukkoihin liittyviä ennakkoluuloja.

”Tutkimuksessaovat hyvässä järjestyksessä luokkastrateginen näkökulma, yhdenvertaisuusnäkökulma, rakenteellisen syrjinnän voivottelu ja kaikki muutkin poliittisen vasemmiston itkunaiheet, ehkä myös diversiteettipoliittinen oikeus sukupuolineutraaliin sanitaatioon.

Sen sijaan tutkimusmenetelmistä, joilla aihetta lähestytään, ei puhuta mitään. Mennääkö kysymään hätää kärsivien mielipiteitä? Tilastoidaanko ulostekurjuutta jotenkin yleisellä tasolla? 

Ilmeisesti ei, sillä tarkoitushan on kehittää ulosteen politiikkaa”, mikä onkin aivan eri asia kuin mikään tutkimus. Kirjoittaja yhdistää etevästi taiteen ja bioetiikan, ja tätä vaikutelmien varaisuutta on tarkoitus levittää sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti! 

Kyseisellä tutkimussuunnitelmalla (mainoksella) sivuutettiin Suomen Akatemiassa 454 kilpailevaa hakemusta, joten asiantuntijoiden joukossa täytyi olla kaaderillinen vääryystieteilijöiden edustajia, jotka eivät erota kepposta todellisesta tieteestä.

Olen tottahan toki arvostellut Suomen Akatemian tapaa roiskia rahaa pseudotieteellisiin hankkeisiin ennenkin, muun muassa tässä viimevuotisessa kirjoituksessani.

 

Lehdistoreportaasitiede ja tieteen medioituminen

Helsingin Sanomien mukaan Anna Rahalan Rajalan tavoitteena on selvittää, mikä tekee ulosteesta poliittista ja miten ulosteeseen keskittyminen politiikassa voi parantaa ihmisten hyvinvointia. Hänen mukaansa ulosteesta ei puhuta tarpeeksi vakavasti eikä siihen liittyviä eettisiä tai poliittisia näkökohtia käsitellä riittävästi”!

En voi peittää ihastustani sen johdosta, mitä kaikkea tieteen alati niukkenevilla määrärahoilla saadaan aikaan. Tukena on valtavirtamedian harjoittama näennäistieteen muoto: lehdistöreportaasitiede, jolla toimittajat orkestroivat tieteilijöinä esiintyville tovereilleen myönteistä julkisuutta. Sitä kautta tunnotonta verorahaa sataa heille tiedehallinnolta, kuin vesiklosetin vetäisi.

Mieleen tulevat myös filosofian professorin Peter Boghossianin ja kanssatutkijoidensa James A. Lindsayn ja Helen Pluckrosen kirjoittamat parodia-artikkelit, joita he väkersivät kieli poskessa tiedejulkaisuihin nähdäkseen, että seinähullut kirjoituksensa queer-performatiivisuudesta koirapuistoissaja feministisestä maantieteestä läpäisivät arvioinnin kiitoksilla ylistettyinä. Käsittelin aihetta vihervasemmistolaisten cancel-terroristien haukkumassa tutkimuksessani Totuus kiihottaa (luku 17.3).

Teoksessa kritisoimani hulluus toistuu ja jatkuu nyt Suomessa. Tuloksena tuon tapaisesta tiedepolitiikasta on pellonpientareelle talikoitua paholaisen lantaa: rahaa. Suojatöiden antamisessa tieteen koululaisille ei ole tietenkään mitään pahaa, paitsi että se on pois kaikilta kunniallisilta tieteilijöiltä, joilta samat varat kiskotaan pois hohtimilla.

Vakavasti puhuen, julkisella taloudella ei pitäisi olla varaa rahoittaa mitätöntä tutkimuksen nimellä esiintyvää hampuusitoimintaa, jota ei voida erottaa läpinäkyvästä parodiasta.

Kyseisenlaisissa aiheissa ei ole niiden eksentrisyydestä huolimatta mitään mielenkiintoista sen enempää sisällön kuin metodologiankaan osalta. Myös asiaan liittyvät ”poliittiset ongelmat” voitaisiin ratkaista nopeasti ilman mitään tutkimusta toteamalla, että on ihmisoikeus päästä veskiin.

Ulosteen politiikkaa Kaivopuistossa: dinosaurusten jälkeläiset suoltavat paskaa kaupunkitilaan, ja EU suojelee.

Ulosteen politiikkaan liittyvät kaupunkitilalliset murheenaiheet voitaisiin hoitaa ampumalla sätkäpaskaa suoltavat villihanhet puistoista, polttamalla luonnonsuojelun ekososialistiset laintaulut roviolla ja raahamalla kommunistisen sosiaalihistorioitsijan Michel Foucaultn pölyttynyt poljento tilallisista konstituutioista ja biopolitiikasta varastoon.

Akatemian rahoituspäätös osoittaa jälleen kerran, millä tavoin banaalista voidaan tehdä sofistikoitunutta, ja kuinka pelkkä sosialistiseen yhteiskuntateoriaan nojaava retoriikka tarjoaa esiintymislavan erityistieteilijöille samalla kun ajatuskuria ylläpitävät kriittiset filosofit pakotetaan väistymään yliopistoista.

Rahalla laakeroitu Anna Rajala on koulutukseltaan terveystieteilijä ja fysioterapeutti, joka on toiminut aiemmin ”Vaippahankkeeksi” nimetyssä projektissa, eikä hän ole missään tapauksessa ansainnut satojen tuhansien eurojen rahoitusta.

 

Tarkistin faktat Tampereen yliopistossa

Toinen tieteen puotipuksu, joka sai äskettäin toimintaresurssin Hämeen punaisena napana toimivaan Tampereen yliopistoon, on Yleisradion faktantarkistajana mainetta niittänyt Johanna Vehkoo.

Äärivasemmistolaisten nuorten aktivistina tunnetuksi tullut Vehkoo nimitettiin tästä syksystä alkaen journalistiikan työelämäprofessoriksi Tampereen yliopistoon ilman tohtorintutkintoa ja tieteellisiä näyttöjä. Muut julkaisunsa ovat silkkaa subjektiivista roskaa, joissa hän ruotii sosiaalisessa mediassa kokemiaan vastoinkäymisiä.

Vertailun vuoksi, Helsingin yliopisto vaatii tohtorintutkinnon kaikilta työelämäprofessoreilta. Mikäli yliopistot nimittävät puolikoulutettuja poliittisia kellokkaita tieteen paimeniksi, yliopistot kiistävät itse myöntämiensä tutkintojen arvon, ja näin menee pohja kouluttautumiselta.

Journalistiikan opetuksessa ja tutkimuksessa toimittajien pitäisi sitä paitsi olla kohteina eikä tekijöinä. Sellaisessa intressikytkennässä pukit toimivat kaalimaan vartijoina, ja toimittajilla on oma lehmä navetassa, niin kuin kaiken päälaelleen kääntävässä karnevaalissa.

Kirjoitin noin vuosi sitten tavasta, jolla Tampereen yliopisto viimeksi sivuutti journalistiikan työelämäprofessuurin tehtävän täytössä kolme tohtoria, myös minun hakemukseni. Paikalle nimitettiin tuolloinkin Yleisradion kellokas, tieteellisesti ja journalistisesti ansioitumaton maisteri Ritva Leino, ja paljastin valintaan liittyvät vääryydet täällä.

Yliopiston HR-osasto viisasteli tuolloin, ettei työelämäprofessoreita valitakaan ansioiden perusteella vaan valinnassa painottui toimintasuunnitelma, eli tarkoitusperät, jotka sopivat yliopiston profiiliin, toisin sanoen vasemmistolaiseen kallistumaan ja affiliaatioon, eli myötäsukaisuuteen.

Yleisradion mainoksen mukaan Vehkoo aikoo länkyttää opiskelijoille pakolaiskriisistä, rasistisesta disinformaatiosta, misinformaation tunnistamisesta ja faktantarkistuksen taidoista.

Tosiasiassa Vehkoo on Yleisradion turvamuurien takaa pyrkinyt maalittamaan valheelliseksikaiken sellaisen informaation, jossa todetaan, että maahanmuuttovastaisuus johtuu maahanmuutosta itsestään. Disinformaationa” Vehkoo on pitänyt kaikkea kriittistä ajattelua, joka vastustaa vihervasemmistolaista propagandaa. Hän levittänyt poliittista agendaansa valheenpaljastuksen verukkeella samannimisessä Ylen juttusarjassaan.

Tahallinen provosointi ja provosoituminen ovat tyypillisiä toimittajille ja elättävät heidän omaa julkisuudenkipeyttään ja narsismiaan. Uhriutumisen mielihyvästä ovat nauttineet lukuisat toimittajat, joista suuri osa on toiminut Yleisradion bunkkerissa. Tauotonta äänilevykonserttiaan pyörittelee aina samaa asiantuntijajengi alkaen Leena Malkista ja päätyen toimittajien lemmikkinä toimivaan populismin tutkijaan Emilia Paloseen.

Näyttöä politiikan medioitumisesta, eli toimittajien ja poliitikkojen vispilänkaupasta, antaa tapa, jolla kepulainen ministeri Annika Saarikko palkitsi Yleisradion toimittajan Katri Makkosen nostamalla hänet äskettäin valtiosihteeriksi valtiovarainministeriöön – ilman mitään taloustieteellistä asiantuntemusta ja substanssiosaamista.

Tieteenfilosofista ja metodologista ajatuskuria ei ”oikeiden arvojen medialäksytykseen sisälly, ja siksi se onkin täysin vierasta filosofisille tieto- ja totuusteorioille. Kirjassani Totuus kiihottaa esitin vastauksen myös siihen, miksi niin sanottu vaihtoehtoinen media on olemassa: koska valtavirran media ei toimi, kuten sen normaalisti pitäisi toimia, ja koska ilman vaihtoehtoja ei olisi vaihtoehtoja ollenkaan.

Vehkoon faktantarkistus on vastannut Pravdan tapaa tarkistaa faktat ja varmistaa oikeanlaisen tiedon saanti. Ongelmana tuntuu sekä Yleisradiossa että Helsingin Sanomissa olevan, että kukaan ei sitä halua, kansalaiset eivät pode oikeanlaisen informaation nälkää, ja siksi tiedon oikeellisuuttaja salaliittoteorioiden pahuutta jynssätään yleisöjen naamaan.

Joskus kuitenkin sattuu, että jokin salaliittoteoriaksi” väitetty näkemys, kuten väestönvaihtolaskelma, osoittautuukin paikkaansa pitäväksi, ja bonuksena saadaan myös kielen vaihto. Näin kävi esimerkiksi Helsingin Sanomien omassa jutussa Espoossa on koulu, jossa enää pieni osa lapsista puhuu äidinkielenään suomea – Tutkija huolissaan seudun kehityksestä.


Punavihreä kallistuma kaikkialla

Tosiasiassa Vehkoo on käyttänyt tynnyreittäin ruutia isänmaallisten, vastuullisten, kansallismielisten, oikeistolaisten ja ei-vasemmistolaisten ihmisten parjaamiseen äärioikeistolaisiksi”, populisteiksi tai natsipelleiksi” (Facebookissaan) aina alkaen Donald Trumpista ja päätyen tavallisiin tallaajiin.

Nolointa sekä journalistien ammattikunnalle että oikeuslaitokselle on, että toimittajien järjestöt ovat asettuneet suorin rivein tämän deluusiomaisen mudanheiton tueksi, ja politisoitunut korkein oikeus vapautti Vehkoon jokin aika sitten kunnianloukkaustuomiosta, jonka hovioikeus oli lukenut kaupunginvaltuutettu Junes Lokan kunnian loukkaamisesta (”natsipelle”-syyte).

Tapaus osoitti, että maahanmuuttoa kritisoivalla ihmisellä ei ole oikeusturvaa eikä oikeudellista suojaa julkisia töhrimiskampanjoita vastaan, ja vasemmiston syövyttämä akateeminen punaporvaristo hyvittää omien ystäviensä mainekolhut yliopistoista valuvalla rahalla.

Viime tammikuussa ratkaistu tapaus taisi muuten olla ensimmäinen kerta, kun Suomessa asuvaa rodullistettua miestä halventanut valkoinen nainen vapautettiin syytteestä, mikä puolestaan osoittaa, että feminismin agenda voittaa sananvastuun

Suomen Akatemian ohella toinen vihervasemmiston raharallia pyörittävä setelisampo, Koneen Säätiö, tviittasi tuolloin ilonsa sen johdosta, että oikeuden mielestä toimittajat saavat nyt maalittaa kohteitaan pilkkanimillä. Toisesta suupielestään tviittaaja tosin väitti, että ”verkkovihan suitsiminen on yhteinen asia”. Säätiö siis kylvää verkkovihaa ilmoittaessaan vastustavansa verkkovihaa.

Ehkä onkin niin, että aina kun joku kansalaistoimija arvostelee toimittajaa, kyse on maalituksesta, mutta toimittajan mustamaalatessa kansalaista kyse on vain ”faktantarkistuksesta”.

Tämäkään etuoikeus ei tunnetusti riitä medialle, vaan parempiakin takuita omalle sananvapaudelleen ovat toimittajat olleet vaatimassa ja tietenkin kovempia kahleita muille. Tästä hulluudesta ja yksiselitteisen määrittelyn mahdottomuudesta johtuu, että maalitusta ja vihapuheeksiväitettyä kriittisyyttä ei pidä missään laissa kriminalisoida, vaikka vihervasemmisto sitä vaatii.

Ammattitoimittajat ovat myös väittäneet, että uutisoimatta jättäminenkään ei rajoita sananvapautta, vaikka se tosiasiassa loukkaa sananvapauteen liittyvää tiedonsaantioikeutta.

Juuri tällaisen toimituspolitiikan varmistamiseksi toimittajia nimitetään yliopistoihin opettamaan tulevia toimittajia: jotta moraalisen rappion sosiaalisesti korruptoitunut taloudellisen vaihdon kartelli voisi jatkaa pyörimistään ja toimittajakunnan punavihreä ammattikunta voisi uusintaa itsensä valtavirran mediassa.

KKO:n ratkaisu joka tapauksessa varmentaa sen, että kuka tahansa saa jatkossa nimitellä ketä tahansa tutkimustoiminnassa ja politiikassa entistä vapaammin, esimerkiksi internatsiksi tai kommaripelleksi. Moite ja ansaittu arvostelu eivät ole kunnianloukkauksia, ja jokainen kunniallinen kansalainen pitäköön itse huolta kunniastaan.


Korjattavaa löytyy etenkin sukupuolen tutkimuksesta

Yhteiskuntatieteille jaeltavasta rahoituksesta on tullut vihervasemmistolaisen piilopuoluetuen muoto. Säästökohteita Suomesta onneksi löytyy paljon.

Toivottavasti seuraava hallitus leikkaa yliopistoille ja Suomen Akatemialle myönnettäviä rahallisia avustuksia reippaalla kädellä, ihan oman kunniallisuutensa vuoksi. Varaa ja tarvetta kaikesta hömpötyksestä säästämiseen nimittäin on, ja paljon.

Rahaa ei pidä laittaa mimesikseen. 

Rahaa ei pidä antaa ”väitöskirjatutkija” (oikeasti jatko-opiskelija) satu sopasille.

Rahaa ei pidä roiskia narratiivisuuteen, representaatioihin eikä performansseihin.

Rahat pitää ottaa pois agenda- ja tendenssitoiminnalta, jolla edistetään” jotakin tieteen ulkoista tarkoitusperää, kuten ”tasa-arvoa”, ”yhdenvertaisuutta” tai maahanmuuttoa ja monikulttuuri-ideologiaa.

Tieteen ei tule olla sosiaalipolitiikan muoto. 

Tänä vuonna tehdyt rahoituspäätökset ovat olleet aivan yhtä mielenosoituksellisia kuin tamperelaiselle yliopistonlehtorille Tuula Juvoselle 2021 annettu Suomen Akatemian 500 000 euron suuripiirteinen rahoitus, jonka hän sai feministiseen hankkeeseensa potkaistuaan kurssilta Joakim Vigelius -nimisen opiskelijan. Vigeliuksen ansio oli, että hän kyseenalaisti väitteen, jonka mukaan miehellä voi olla kuukautiset.

Kun jatkossa tehdään päätöksiä yliopistojen valtionrahoituksesta ja sisäisestä rahoituksen kohdentamisesta, pitää sukupuolen tutkimuksen ja myös muissa oppiaineissa harrastettavan feministisen ja queer-ideologisen huuhaan olla ensimmäisten pois karsittavien joukossa. Sukupuolentutkimuksen lehtorin irtisanominen Lapin yliopistosta oli hyvä alku.

Yliopistojen tulisi myös rajoittaa nippuväitöskirjojen hyväksymistä, nostaa rimaa ja kriittisyyttä, määrätä suomen kieli pakolliseksi opetuksessa ja julkaisutoiminnassa, säätää lukukausimaksut täysihintaisiksi ulkomaalaisille, pienentää ulkomaalaisten opiskelijakiintiöt 1 prosenttiin ja lopettaa ulkomaalaisten nimittäminen yliopistotehtäviin verorahoitteisissa yliopistoissa.


Aiheista aiemmin:

Vaarantaako oikeus sananvastuun?

Totuus kiihotti Tampereen yliopistossa – Ajatuskuri palautettava tai työn sankariprofessuurit lopetettava

Suomen Akatemian rahahorna puhaltaa kuumaa ilmaa

Tieteiden uusvasemmistolaistuminen horjuttaa luottamusta yliopistoihin
Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
Professori Baltzar” tiedepolitiikan mannekiinina
Suomen Akat. ja tieteen alennustila
Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa
Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä? 
Suomalaisvihamielisestä yliopistosta syöttötuoli ulkomaalaisprofessoreille
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia

1. lokakuuta 2022

Kremlin kulissit ja Putinin harhat – Miksi Venäjän armeija perääntyy Laika-koirana?

Viisas oppii enemmän vihollisiltaan kuin tyhmä ystäviltään. Kremlin hovissa ei muistettu tätä, kun luotettiin liikaa armeijan taistelukykyyn ja -motivaatioon.

Siksi Venäjä perääntyy nyt poltetun maan taktiikalla. Kostoaseita räjähtelee Ukrainan aroilla ja Itämerellä asti.

Venäjän asevoimissa – niin kuin länsimaiden mediassakin kiinnitettäneen liiaksi huomiota sodankäynnin pelkkiin materiaalisiin ja taktisiin väärinarvioihin.

Vähemmälle jäävät inhimilliset resurssit (human resources), joista puhutaan muodikkaasti siviiliyhteiskunnassa. HR ei ole kuitenkaan pelkkää haippia.

Suuri osa Venäjälle kohtalokkaista ja Ukrainalle onnekkaista erehdyksistä ovat olleet psykologisia ja perustuneet kognitiivisiin vinoumiin, eli tiedollisiin väärinymmärryksiin, jotka nojaavat filosofis-loogisiin virhepäätelmiin.

Harhaisuus onkin usein käytetty yleisselitys Putinin hovin umpikujalle. Katsotaanpa, millaisten harhojen vallassa Putin ja hänen esikuntansa ovat voineet toimia.

 

Putinin ja hänen hovinsa harhat

1) Selviytymisharha (survivorship bias). Selviytymisharhan vallassa on päädytty väärään kuvaan Venäjän armeijan iskukyvystä, kun sitä on arvioitu esimerkiksi Georgiassa ja Syyriassa saavutettujen voittojen eikä tappioiden kautta. On väärin tehdä johtopäätöksiä henkiin jääneistä, kun heikot kohdat olivat niissä, jotka eivät selvinneet.

2) Pienten lukujen laki (law of small numbers). Pienten lukujen lain pohjalta on tehty laajoja yleistyksiä liian pienestä määrästä tietoa. Krimin valtauksen onnistuminen maahanlaskujoukoilla ja tunnuksettomilla sotilailla ei antanut näyttöä siitä, että hyökkäys onnistuisi maasodan muodossa laajalla alueella.

3) Ylivertaisuusvinouma (Dunning-Gruger-effect). Eräiden keskeisten tutkijoidensa mukaan nimetty ylivertaisuusvinouma nojaa narsismiin ja kyvyttömyyteen arvioida omaa taitotasoaan. Sen kohtalokkuus piilee spiraalimaisuudessa: mitä huonommin yksikkö suoriutuu tehtävistään, sitä heikommin se pystyy arvioimaan itse omaa osaamistasoaan. Taidon puutteet kompensoidaan kuvitelmilla, ja kuilu syvenee.

4) Vahvistusharha (confirmation bias). Vahvistusharha tunnetaan muistin valikoivuutena, uskomusten asettamisena tosiasioiden edelle ja virheellisenä korrelaationa sellaisten asioiden välillä, joilla ei ole keskenään tekemistä eikä vaikutusyhteyksiä. Vahvistusharhan puitteissa Kremlissä rakenneltiin promootiota Kiovassa pidettävälle voitonparaatille, mutta triumfivaunujen sijasta Ukrainassa on nähty palasiksi ammuttuja venäläisiä panssarivaunuja.

5) Voittajan vankkurit (bandwagon-ilmiö). Ihmisten oletetaan hyppäävän helposti ennakkosuosikkien vankkureille omaa asemaansa parannellakseen tai välttyäkseen liittymästä häviäjiin. Venäjällä ei kenties huomattu, että Venäjä oli sodan ennakkosuosikki vain venäläisen omasta näkökulmasta, ja siksi kärryt valjastettiin hevosen eteen. Samasta harhasta lienee peräisin Putinin suuri henkilökohtainen kannatus.

6) Stigma-ilmiö (stigma / prejudication). Ukrainalaisille ennakkoluuloisesti langetettu häviäjän stigma on osoittautunut heidän pelastuksekseen sikäli, että se on johtanut Venäjän aliarvioimaan vastustajaansa kohtalokkain tuloksin.

7) Sädekehävaikutus (halo effect). Sädekehävaikutus on stigma-vaikutuksen vastakohta. Sen mukaan ajatellaan, että jos joku on hyvä jossain asiassa, hänen täytyy olla hyvä jokaisessa asiassa. Esimerkiksi jos ihminen osaa hypätä mäkisuksilla, hän osaa myös laulaa. Ja joku osaa laulaa, hänen täytyy olla hyvä myös talouspolitiikassa. Putin pitää itseään nerokkaana puhujana, ja siksi hän pitänee itseään etevänä sotapäällikönä. Sääliksi käy kenraalikuntaa.

8) Osaamisansa (compenency trap). Osaamisansa puolestaan nojaa sekin ihmisten toiveikkaaseen tapaan arvioida itseään myönteisesti: narsismiin. Venäjällä luotettiin vanhoihin hyviksi havaittuihintoimintatapoihin, eikä huomattu, millainen vaikutus esimerkiksi Ukrainan käyttämillä drooneilla on sodankäyntiin.

9) Kuumien käsien harha (hot-hand fallacy). Tällaisessa ns. heittoputkivaikutuksessa luotetaan siihen, että satunnaiset onnistumiset esimerkiksi nopanheitossa, Haluatko miljonääriksi-kisassa tai koripallossa johtavat onnistumiseen seuraavillakin kerroilla. Venäjälle ei rouva Fortuna ole ollut viime aikoina suopea. Psykologisissa tutkimuksissa on tosin todettu, että aiemmat onnistumiset vahvistavat itseluottamusta niin, että ne todella parantavat suoriutumista myös jatkossa. Menestyksen kierteessä näyttää olevan nyt Venäjän sijasta Ukraina.

10) Yksimielisyysharha (false consensus bias). Yksimielisyysharha on Venäjällä kipsattu Yhtenäinen Venäjä-puolueen nimeen. Näin torjutaan epäilystä, että federaatio rakoilee. Harhan tukena ovat palkka-armeijaa suuremmat sisäisen turvallisuuden joukot. Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan vaaliteatterissa ihmiset pudottelivat äänestyslippuja läpinäkyviin laatikkoihin, katsellen kiväärinpiippuihin äänestyspaikkojen pihoilla.

11) Pahan maailman oireyhtymä (mean world syndome). Yksimielisyyttä Putinin hallinto tavoittelee levittämällä kuvaa uhkaavasta ulkomaailmasta. Hän haluaa bunkkeroida Venäjää tavalla, jota mediatutkija George Gerbner selitti väkivallan kultivaatioteoriallaan jo 1970-luvulla. TV-settinsä ja nojatuolinsa välissä istuvat venäläiset on vakuutettu juhlavasta ja isänmaallisesta väkivallasta, jolla ei ole kielteisiä seurauksia – kunnes asiat alkavat koskea itseä reaalitodellisuudessa.

12) Julkaisuharha (publication bias). Venäjän taipumus julkaista valtion kontrolloimassa mediassa vain myönteisiä uutisia sodasta on kaatunut ongelmana hallinnon itsensä päälle. Kansalaiset on tuuditettu myönteiseen käsitykseen sodasta. Tiedotus- ja toitotusvälineiden suoltaman informaation ja todellisuuden välinen ristiriita on paljastuessaan johtamassa paniikkiin ja kuka ties kumoukseen. Pato romahtaa rakentajien päälle, mutta onhan majavienkin yleisin kuolinsyy päälle kaatuva puu.

13) Ulkopuolisten vaikuttajien poissulkeminen (ghost in the machine). Venäjä laskelmoi, ettei Ukraina saisi paljoakaan kansainvälistä tukea puolustukselleen. Yllättäen lähes koko läntinen maailma on vetänyt Ukrainan viirit tankoihinsa, ja materiaalista tukea Ukrainalle on hillinnyt antamasta lähinnä pelko sodan laajenemisesta.

14) Itsepetos (self-deception) on petosten muodoista pahin, sillä syyllinen on paikalla koko ajan. Laaja sota on merkkinä siitä, että venäläiset ovat uskoneet kollektiiviseen petokseensa.

15) Tilannesokeus (change blindness) ei ole koostunut vain huonoista itsensä arvioinneista ja tilannetietoisuuksista, vaan venäläiset eivät ole ymmärtäneet myöskään sitä, mitä heille ja heidän maalleen on laajassa skaalasssa tapahtumassa. Venäläiset ovat keskittyneet käymään vääriä sotia ja taistelemaan asioista, joita ei ole tai joilla ei ole merkitystä (esimerkiksi Ukrainan arot, vanhoillisuus, suurvaltamaine).


Putinilla kaikki pelissä

Itse en osta sitä käsitystä, ettei Putin ja hänen hallintonsa olisi hullu. Kyse ei ole pelkästä näytelmällisestä halusta lisätä ydinpelotetta. Myös järkevää esittäessään Putinin hovi on aidosti mielisairaassa tilassa.

Näyttöä siitä antaa sekopäinen puhe, jonka Putin piti lähipiirilleen Kremlissä. Blingiä oli kuin Sikstuksen kappelissa tai Berlusconin makkarissa, mutta ajatuskulku suoraan hevoshaan sontaiselta laitumelta.

Tuhojen lisäksi voitaisiin miettiä, kuinka valtavia mahdollisuuksia Venäjä on harhaisuudellaan menettänyt käydessään sotaa lähes koko länsimaailmaa vastaan.

Verrattuna siihen, miten paljon nerokkaita luomuksia venäläiset tiedemiehet ja taiteilijat ovat aikojen saatossa tehneet, tämä Putin ja hänen regimensä ovat taantuneet apinan tasolle, jolloin rinnastusta voi pitää epäkohteliaisuutena eläinparkaa kohtaan.

Putin katsoo peiliin.

Venäjän valtion käymä sota on nykyajan ihmis- ja luontokäsitysten valossa hirmuinen rikos kaikkea elollista vastaan, etenkin kun siihen on liitetty ihmisoikeus- ja ympäristörikosten lisäksi myös ydintuhon uhka.

Putinin ”perinnäisarvot” ovat perityt teknologiasta ja massakulttuurista juopuneen 1930-luvun diktatuureista ja totalitarismeista. Ne kielivät imperialismin kuolinkorahduksista ja toisaalta myös ihmisyksilöiden taipumuksesta korvata uskonnolliset auktoriteetit maallisilla liidereillä.

Historian nuottiviivastot ovat sellaisessa asennossa, että sota venäläistä autokratiaa vastaan on pakko voittaa. Kympin kysymys on, miten saada tulos aikaan mahdollisimman vähin vaurioin.

Länsimaiden ei pidä sortua kyseisiin harhoihin itse, vaikka Ukrainan armeija on hyvässä vauhdissa ja liike-energia juuri nyt suuri.

Pelottelujensa kovaäänisyydestä päätellen Venäjän regime pelkää eniten itse. Selvempää näyttöä maan umpikujasta ei voisi olla kuin juoksu ydinaseiden taakse. Putinin toivo on vain siinä, että länsimaat itse jotenkin kompuroivat.


Venäjän menetelmät: pelottelu, propaganda, projisointi ja peilailu

Venäjä tulee jatkossakin käyttämään neljää pääasiallista metodiaan, jotka ovat pelottelu, propaganda, projisointi ja peilailu.

Pelottelu ja propaganda tunnetaan laajalti. Projisointi tarkoittaa omien ongelmien siirtämistä muiden syyksi (esimerkiksi ”Venäjää eristetään”). Myös omien aggressioiden kääntämisestä muiden piikkiin on saatu paljon näyttöä.

Peilailu taas on muissa nähtyjen piirteiden omaksumista Venäjän toimintamuodoiksi. Esimerkkinä siitä on Venäjän tavantakainen viittaaminen Naton välintuloon, jolla liittoutuma lopetti Kosovon verisen sodan vuonna 1999. Vastaavasti Venäjä on koettanut oikeuttaa interventiotaan ja äänestyssirkustaan Donetskissa, Luhanskissa ja muilla alueilla.

Tämän varjoon jää helposti se, että Ukrainaan kuuluneet alueet eivät ole antaneet itsenäisyysjulistusta järjestääkseen äänestyksen, maassa ei ollut vaalitarkkailijoita ja äänestyksen tulokselta puuttuu kansainvälinen tunnustus.

Monet ovat unohtaneet, että Venäjä järjesti Donetskissa ja Luhanskissa valeäänestyksen alueiden itsehallinnosta jo vuonna 2014, joten voidaan kysyä, mihin tätä jatkuvaa äänestyttämistä tarvitaan.

Jos kysytään, miten käy, jos tai kun Ukrainan joukot palaavat mailleen, todennäköinen vastaus on, että Venäjän uhkaukset eivät toteudu.

Ydinaseita estää käyttämästä tosiasia, että seuraukset koskisivat myös Venäjää itseään, ja menetettävää Venäjällä on edelleen liikaa Moskovaa ja Siperiaa myöten. Ennemmin lentää Putin itse kuin yksikään ydinlatauksella varustettu ohjus.

Mitä useammin ydinaseilla uhataan niitä käyttämättä, sitä heikommaksi ydinuhan pelotevaikutus käy jatkossa. Ja mitä useammin länsi taipuisi ydinaseiden edessä, sitä useammin Venäjä käyttäisi niitä eri maiden kiristämiseen tulevaisuudessa.

Myönteistä Venäjän aloittamassa sodassa on vain, että se on saanut suomalaiset Venäjä-myönteiset putinistit mykistymään Internetin laareissa ja syömään sympatian kaipuuseensa Pfizerin sinistä.


Aiheesta aiemmin:

Hullu-Putinin diagnoosi ja Venäjän tulevaisuus

Putoaako Hullu-Putinin paidasta ydinasenappi? Putinille put out

Käydäänkö nyt sotaa vai ei?

Roistovaltion raunioilla – Venäläinen kleptokratia uhkaa itseään ja muita

Ukrainan sota voi päättyä nopeasti – Muuten se ei pääty

Putin herättää Wotanin

Putin tarvitsee tutin

28. syyskuuta 2022

Hullu-Putinin diagnoosi ja Venäjän tulevaisuus

Hullu-Putinin vallankäytön kuolinkouristukset tarjoavat anteliaan alustan oidipuskompleksin purkamiselle. 

Siksi on ihmeellistä, että poliittinen vihervasemmisto ei ole sättinyt häntä yhtä henkilökohtaisin vihanpurkauksin kuin Donald Trumpia, joka on edelleen vihervasemmistolaisen median hampaissa, vaikka hän teki Yhdysvaltain presidenteille harvinaisesti eikä aloittanut yhtään sotaa.

Mutta minäpä yritän nyt nipsaista sulkakynän rauhankyyhkyseltä.

Koetan seuraavassa pohtia Putinin hulluuden lajeja ja sitten myös sitä, minne hänen tiensä käy ja mitä sodan jälkeen.

Putinin hulluuden lajeja on neljä, ja niitä voidaan kuoria auki kuin sipulin kerroksia tai nostella esiin kuin eukkoja puumaatuskoista. Aloitetaan kuitenkin sisäpuolelta.

 

Putinin hulluuden lajit

1) On mahdollista, että Putinia vaivaavat hänen tajuntansa sisäiset ongelmat, jotka voivat olla perinnöllisiä ja osittain biologisperäisiä, kuten skitsofrenia. Jakomielisyyden piikkiin on laitettu vuosien saatossa monenlaisia oireita bipolaarisesta eli kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä paranoiaan eli vainoharhaisuuteen.

On mahdotonta nähdä, hyppiikö Putin nyt bunkkerinsa seinille tai kuinka maanis-depressiivinen hän on. Enemmänkin hänen oireensa viittaavat deluusioihin, eli harhaluuloihin, jotka tukevat hänen tulkitsemistaan paranoidiksi skitsofreenikoksi.

2) Putinin paranoia ei ole niinkään kverulatorista eli valitteluvainoharhaisuutta, kuin hyökkäävää. Sen takana on kompulsiivinen eli pakkomielteinen näkemys oman persoonansa ja Venäjän historian kuulumisesta yhteen.

Kyseessä on siis myös persoonallisuushäiriö, jota tehostaa koronakriisin syventämä eristäytyminen ja vieraantuminen todellisuudesta. Nurkkaan joutumisestaan huolestunutta Putinia vaivaa klaustrofobia eli ahtaan paikan kammo rajoiltaan sinänsä avaralla Venäjällä.

3) Edellä mainitut yksilöpsykologiset selitystekijät voivat kuvata Putinin pään sisäpuolta. Mutta hänen tajuntansa harhautuminen voi olla myös ulkoista alkuperää, ja sitä voidaan selittää sosiaalipsykologisesti hieman niin kuin marxilais-leniniläisessä tajunnan heijastusteoriassa ajateltiin, että ihmisen tajunta on ulkoisten olojen opittua ja ulkoa sisään heijastunutta kuvaa.

Mikäli ihmiselle annetaan jatkuvasti väärää, virheellistä ja todellisuutta vastaamatonta informaatiota ulkopuolelta ja hän omaksuu ne ajattelunsa ja toimintansa osaksi, tulos on fataali. Megalomaniana eli suuruudenhulluutena ilmenevä oireyhtymä on tyypillinen diktaattoreille, jotka ovat pitkään vallassa ja joita mielistellään koston, raivokohtausten tai teloitusten pelossa. Hullulle ollaan mieliksi. Näin syntyy ilmiö, että valta turmelee ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti”.

Putinille on ilmeisestikin syötetty jatkuvasti väärää informaatiota esimerkiksi asevoimien kyvykkyydestä, ja siksi hänestä on tullut esikuntiensa vanki. Lähipiiri puolestaan on pitänyt hullua tyytyväisenä oman asemansa turvaamiseksi. Se on osa Venäjän poliittista järjestelmää, joka rakentuu sosiaalisen ja taloudellisen korruption varaan. Lauma on seurannut johtajaa, ja johtaja on seurannut laumaa. Suuren liiderin otteessa on koko konglomeraatti ajautunut lopulta harhaan.

On kuitenkin tärkeää huomata, että Putin ei ole oireistaan huolimatta teini. Joskus vastaavia oireita voi esiintyä myös teini-ikäisillä, jotka sanovat mee pois ja laita ovi kii!

Toinen tärkeä näkökohta on, että ulkoa sisään -periaate voi selittää harhaisuuden syntyä uskottavasti, mutta hulluuden sisäistymistä ei pidä ymmärtää dogmiksi, kuten neuvostopsykologiassa tehtiin. Mikäli ihmisyys redusoitaisiin (palautettaisiin) ulkoisiin yhteiskunnallisiin oloihin tai johdeltaisiin pelkästään niistä, sellainen materialismi antaisi aseet poliittiselle manipulaatiolle, jonka mukaan ihmisyksilöitä voidaan ja pitääkin muokata yhteisön normien mukaiseksi.

Tosiasiassa rationalismi ja demokratia nojaavat avoimeen eri mieltä olemiseen ja kilpailuun, eivätkä mihinkään konsensukseen. Länsimaisen filosofian mukaan ihmisyksilön ei pidä olla seinä, johon voidaan sprayata mitä tahansa. Putinilla on nyt kuitenkin graffiti otsassaan, ja siinä lukee NPC(non-playable character).

4) Putinin hulluus voi tietenkin olla myös dramaturgista, näytelmällistä ja harkittua hulluutta. Hän siis esittää suuruudenhullua lisätäkseen ydinpelotteen uskottavuutta ja ampuu siksi supersoonisia harhalaukauksia pitkin Ukrainan aroja. Hän identifioituu rooliinsa mestarillisen hyvin. Tällainen hulluuden ulkoinen kerros karisee kuitenkin helposti pois, sillä näytelmällä kuin näytelmällä on alku ja loppu.

Media kuin media korostaa nykyään narratiivisuutta eli tarinallisuutta viestintänsä osana. Sekin on melko hullua, sillä ihmiset eivät halua Storytelliä vaan totuutta. Jollain tavallahan asiat aina lopulta ovat.

Siksi dramaturginen hulluus päättyy aina, kun esirippu revitään pois tai putoaa kantimistaan, ja paljastuu, että keisarilla ei ole vaatteita. Toisaalta on mahdollista, että Putinin hulluus ei olekaan näytelmällistä vaan aitoa ja koostuu kohdissa 13 mainituista hulluuden lajeista.

Putin ja hänen suosijansa ovat osoittautuneet suunnattomaksi ongelmaksi koko maailmalle. Hän on tapattanut ja vammauttanut kymmeniätuhansia ihmisiä ja tuhonnut omaisuutta pelkästään Ukrainassa tuhannen miljardin euron arvosta. Taloudelliset vahingot koko maailmanyhteisölle ovat mittaamattomat. 

Voi olla, että hän ja esikuntansa eivät tarkoittaneet tätä. He laskelmoivat sodan päättyvän nopeasti ja itselleen voitokkaasti. He jäivät yllättäen vangeiksi sotaan, joka ei kannattanut.

Suomenlinna kesällä. Kuva: J. H.


Vallanvaihto Venäjällä?

Liikekannallepanon myötä venäläiselle rahvaalle käy selväksi, että Putinista ja hänen hallinnostaan on enemmän haittaa kuin hyötyä. Vain kutsuntatoimistojen virkailijat rikastuvat.

Tarkastellaanpa hetkisen myös sitä, millä tavoin Putin todennäköisesti väännetään pois vallasta ennen seuraavia vaaleja. Pajariluokan perillisen, eli oligarkkien, silovikkien ja sivilikkien saati tavallisen kansan etu ei kestä nykyregimen jatkamista Kremlissä.

Luettelin mahdollisuudet jo edellisessä kirjoituksessani. Ne ovat: (1) kaduilta ja kujilta alkava kansalaiskapina, (2) federaation rakoilu tai luhistuminen tasavaltojen itsenäistymispyrkimyksiin, (3) oligarkkien, silovikkien tai sivilikkien tekemä palatsivallankeikaus tai (4) asevoimien käyttöä koskevassa konfliktissa myös armeijan toimeenpanema vallankaappaus.

Ad 1. Panssarivaunujen katoilta alkava vallankumous on Venäjällä harvinainen. DDR:ssä kommunismin ajan vastavallankumous tosin kulminoitui Berliinin muurilla kansalaiskapinana. Sitä edisti, että ihmisillä oli selvä tavoite Saksojen yhdistäminen ja se tapahtui itsestään, kun piikkilanka kerättiin pois.

Venäjällä kumous olisi sisäinen, eikä sillä ole referenssiä ulkopuolella. Siksi sitä on vaikeampi toimeenpanna. Neuvostoaikaista NKVD:tä muistuttava Venäjän kansalliskaarti pitää ihmiset kurissa ja taluttaa kapinallisia kuin sikaa korvasta teurasautoon sikäli kuin tilaa vielä on. Kansalliskaartia tukee mellakkapoliisi, jonka vaatteissa lukee traagisesti HOMO, tosin peilikuvana. Sanonta katsokaa peiliin sopinee identiteettipoliittisesti myös heille.

Ad 2. Laajaa kansalaiskapinaa vaikuttavampi ele on, mikäli Venäjän federaation tasavallat alkavat osoittaa itsenäistymispyrkimyksiä. Venäjällä pelätään traumaattisesti ja kroonisesti sisäistä sekasortoa, ja sellainen voisi pikemminkin edistää Putinin jatkamista vallassa. 

Venäläisillä on huonoja kokemuksia sekä ulkoisista uhista (Tšingis-kaani, Hitler) että sisäisestä kaaoksesta (Jeltsinin aikakausi), joten venäläiset ampuvat omat rivinsä mielellään suoriksi, mikäli hajaannus uhkaa. Tämän uhan varassa kannatuksensa on paisuttanut myös Yhtenäinen Venäjä -puolue.

Tasavaltojen repeily irti liittovaltiosta on kyllä mahdollista, mutta se pikemminkin vahvistaisi kuin heikentäisi putinistien valtaa. Se myös kääntäisi Moskovan propagandakanuunoita kohti länttä, jonne kaiutettaisiin, että te hajoititte Venäjän!

Ad 3 ja 4. Paljon todennäköisempää on, että lähtökellot kilkattavat Putinille Kremlin sisäisen eripuran seurauksena. Tällöin tullaan vallanperimystä koskevan ongelman eteen: kuka astuu Putinin tilalle, jos hänet tavalla tai toisella likvidoidaan? Otollisen taustakuvan saamiseksi syrjayttämiselle vaadittaisiin Putinilta jokin suuri yksittäinen virhe, joka oikeuttaisi katoamisen.

Liikekannallepanoa voidaan pitää sellaisena virheenä, kuten tietysti sodan aloittamistakin. Sekin voi riittää, kunhan seuraukset valkenevat kaikille valtaa pitäville.

 

Mitä Putinin jälkeen?

Jatko-ongelma on oidipaalinen ja vastaa Sigmund Freudin kuuluisaa tarinaa isänmurhasta. Hänhän väitti, että yhteiskunta organisoituu patriarkaalisesti, ja patriarkan syrjäyttämiseksi kootaan salaliitto, jonka osapuolet joutuvat kuitenkin pian vallanjako-ongelman eteen.

Käykö kuten 1980-luvun Suomessa, jossa pojat löivät päänsä yhteen vähentääkseen presidentin valtaoikeuksia Kekkosen kuoltua? Vai tapahtuuko niin, että patriarkka korvataan toisella? Patriarkkojahan Venäjällä riittää.

Ongelmaa syventää, että venäläinen yhteiskunta rakentuu puumaisesti, korruptiivisesti ja kleptokraattisesti. Se nojaa hierarkkiseen varastamiseen.

Oligargit Roman Abramovitš, Oleg Deripaska, Mihail Hodorkovski ja muutamat muut keinottelijat ostivat aikoinaan Neuvostoliiton kuolinpesältä jääneen varallisuuden, joka oli jaettu kansalaisille kuponkeina.

Nälkää näkevä kansa luovutti omistuksensa pilkkahintaan, ja keinottelijat keräsivät satumaisen rikkauden uuden poliittisen vallan tuella ja liike-elämän avustuksella. Kaupan oli kaikkea öljy- ja kaasuvaroista teollisuuteen ja mediaan. Maata ei kuitenkaan myyty; se kuuluu edelleen suurimmaksi osaksi valtiolle. 

Tapaus opettaa, että aina kannattaa ostaa, kun valtio yksityistää. (Tuon asian oppi myös Björn Wahlroos, joka laittoi entisen Postipankin [Leonian, Sampo Pankin] kaupoista kahisevat taskuihinsa.)

Neuvostovaltion perinnönjaossa liikemies Hodorkovski kuitenkin varasti liikaa. Hänestä tuli öljy-yhtiö Jukosin yksityistämisen myötä Venäjän rikkain mies, ja lopulta hänet tuomittiin tekaistuilla syytteillä vankeuteen, josta hänet vapautettiin ennenaikaisesti vuonna 2013. 

Ulkomailla asuessaan Hodorkovski on arvostellut monin tavoin Putinia, joka on myöntänyt hänelle luvan palata Venäjälle, tosin ilman takuita päästä matkustamaan ulkomaille uudestaan... Lähimmäksi hän lienee uskaltautunut käydessään tapaamassa Alexander Stubbia Kesärannassa. Sen sijaan Abrahamovitš on lillutellut luksusjahtiaan Helsingissä toistuvasti.

Roman Abramovitšin 115-metrinen luksusvene Katajanokalla 2008. Kuva J.H.

Venäjä pysyy yhtenäisensä vain ja ainoastaan siksi, että valtaapitävien verkosto rakentuu sisäisten riippuvuuksien, lahjonnan ja uhkailun varaan. Siten se ei poikkea paljoa mafiasta. 


Miksi demokratia ei toimi ja mitä oligargiaon?

Sosiologi Martti Grönfors julkaisi vuonna 1981 akateemisen tutkimuksen Suomen mustalaiskansa (Helsinki: WSOY), jossa hän osoitti, että romaniyhteisössä vallitsee monenlaisia erityispiirteitä, joita oli väitetty kumotuiksi mutta jotka ovat edelleen jokseenkin voimissaan. Yksi sellainen on verikosto.

Toinen on, että romaniyhteisö on autoritaarinen ja rakentuu suvun päämiehen varaan. Omaisuus on keskitetty yhdelle, ja muut vain käyttävät tai lainaavat sitä ollen varattomina oikeutettuja toimeentulotukeen.

Venäjällä vallitsee samantapainen autokratia. Omaisuus keskittyy oligargeille, ja muut vain lainaavat tai varastavatsitä kohtuullisesti tietyn sosiaalisen suopeuden ja vastapalvelusten kautta.

Tällaista järjestelmää on hyvin vaikea panna kokonaan nurin, sillä se ulottuu läpi koko yhteiskunnan.

Sen tuella Putin on vallassa. Ja sen vuoksi häntä on vaikea syrjäyttää ja järjestelmää demokratisoida juuriaan myöten. Kumottavaa on liikaa.

Siksi ennustan, että Putin vain korvataan uudella, ja nukkemestarit vetelevät edelleen naruista kulissien takana.

Suuria kansanjoukkoja saapuu demokratian tueksi yhtä vähän kuin heitä karautti spontaanisti paikalle kommunisminkaan aikana.

Venäjällä ei ole minkäänlaisia demokraattisia perinteitä vaan ortodoksinen (oikeauskoinen) traditio, johon yhdistyy jäänteitä kommunismin ajan diktatuurista ja anarkokapitalismista. Vuoden 1991 vallanvaihdoksen tuloksena venäläiset saivat uskonnonvapauden eli mahdollisuuden valita, mitä he pitävät valheena.

On vaikea sanoa, milloin Putin syrjäytetään vallasta, mutta joka päivä tuo päivä on yhtä päivää lähempänä. Kirjallisuuden Nobel-palkinnolla huomioitu Winston Churchill totesi aikoinaan, että valtataistelut Venäjällä muistuttavat koirien möyrintää kokolattiamaton alla. Kukaan ei tiedä, kumpi on voitolla, kunnes toinen tulee ulos ja sylkee toisen luut suustaan.

Olennaista on, että ilman Putinia asiat eivät olisi toisin. Hitlerin tavoin hän ei ole niinkään syy kuin seuraus sosiodynamiikasta, joka on nostanut hänet valtaan ja pitää hänet vallassa.

Valtaa oletettavasti jaetaan freudilaisen eksogamian, tunteiden ambivalenssin ja sosiaalisen insestikiellon tapaan koko ajan, tai se on jo jaettu ja todennäköisesti keskittyy jollekin Putinin uskolliselle seuraajalle.

Jonain päivänä asia julkistetaan. Vallan rakenne jatkuu, ja vain aste ja ankaruus vaihtelevat. Siksi länsimaat tekevät oikein varautuessaan pitkäaikaiseen kriisiin.


Seuraukset Suomelle

Taikaluoti-ilmiön ja muun propagandan kautta Suomi on ollut jo pitkään Venäjän hybridivaikuttamisen kohteena, ja pian lienemme myös hybridi-iskujen ja hybridisodankäynnin edessä. Niistä indikoivat kaasuputken katkaisu, rajoille ilmestyneet ihmismassat ja Suomen parkkiluoliin pysäköidyt venäläisrekisterissä olevat Mersut ja Bemarit.

Suomen vihervasemmistolainen hallitus pyrkii ilmeisesti lyömään maailmanennätyksen Venäjältä tänne tulvivien vastaanottamisessa, vaikka monet muut EU-maat ovat laittaneet rajansa heidän osaltaan kiinni.

Maahanmuuttovirasto ja huonomaineisen Suomen Amnestyn kiilusilmät pyllistelevät Suomen kansalaisille väittäessään, että turvapaikka on annettava myös palvelustaan vältteleville asevelvollisille, mikäli he voisivat syyllistyä sotarikoksiin Ukrainassa tai kieltäytymisestä on luvassa kohtuuttomia rangaistuksia.

Väittämä on joka tapauksessa vain ehdollinen. Tosiasiassa sotilaskarkuruus ei ole turvapaikan saanti- eikä myöntöperuste YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan.

Argumentaatio sotarikosten välttämisen puolesta on ohkoista etenkin siksi, että Venäjän aloittama sotahan on kokonaisuudessaan rikollinen. Kaikkiko Venäjän 20 miljoonaa asevelvollista pitäisi ottaa Suomeen, jotta he eivät osallistuisi rikokseen muualla?

Juuri kukaan Suomeen pyrkivistä ei halua tänne vastustaakseen Ukrainassa käytävää sotaa vaan oman etunsa vuoksi: välttääkseen itse joutumasta sinne. Motiivi on opportunistinen.

Suomessa rajapuomit kuitenkin nostetaan ”lain mukaan”. Turvapaikka myönnetään ”lain mukaan”. Toimeentulotukea annetaan ”lain mukaan”. Asiaa märehtiville ja tulijoiden käännyttämistä viivytteleville juristinäädille tiedoksi: Suomen valtaaminen ”lain mukaan” ei ole kansallisen etumme mukaista vaan tarjoaa kiristysruuvin ja poliittisen vivun Putinille.

Valko-Venäjän Lukašenka kehottikin jo Putinia päästämään kutsuntoja välttelevät karkuun. Kannanotto oli hyvin ymmärrettävä, sillä Suomessa oleskeleva laaja venäläisvähemmistö voi tarjota Venäjälle tilaisuuden puolustaa ulkomailla olevia kansalaisiaan aseellisesti, aivan niin kuin Venäjä on tehnyt 1800-luvun puolivälissä käydystä Krimin sodasta asti. Se on edelleen Venäjän ulkopoliittisen doktriinin mukaista.

Venäjältä pakenevien vana myös helpottaa Putin asemaa, sillä onhan elämä paljon mukavampaa, kun ei ole vastustajia. Jokainen kotimaansa jättävä nuori mies ei suinkaan heikennä Putinin armeijaa, vaikka Yleisradion uutinen niin väittää, sillä heistä on kutsuttu aseisiin vain pieni osa ja kouluttamattomina heistä voisi olla rintamalla pikemminkin haittaa kuin hyötyä. Ylen uutisesta poiketen maahantunkeutujat eivät herättäne suomalaisissa ensisijaisesti vihaa vaan halua suojella itseämme ja toisiamme.

Venäjän ajautuessa levottomuuksiin saattaa venäläisiä sataa Suomeen myös laittomasti metsien kautta. Realismia näyttääkin löytyvän vain Rajavartiolaitoksesta, jonka mukaan itärajaa pitäisi aidata 130260 kilometrin mitalta. Aivan huomiseksi ei satojen miljoonien eurojen raja-aita ennätä kuitenkaan valmistua, kun käännytyspykälienkin sorvaamisessa näyttää olevan tekemistä.

Kremlille ihanteellisessa tapauksessa venäläiset ja ukrainalaiset alkavat tapella Suomessa, niin kuin muslimit ampuvat vääräuskoisia rauhaisassa Ruotsissa. Kyse on Moskovan harjoittamasta ihmisaaltotaktiikasta, jolla luodaan hämminkiä naapurimaihin ja pakotetaan täkäläiset viranomaiset kädenvääntöön Venäjän kanssa palautuksista.

Suomen ihmisoikeustalebanit ovat oppineet liberaalin retoriikan perin pohjin, sillä he painottavat, että jokainen turvapaikkahakemus tutkitaan yksilöllisesti.

Näin sivuutetaan tosiasia, että tänne pyrkivät lauhkeat lampaat muodostavat uhan Suomelle nimenomaan ryhmänä, vaikka he Maahanmuuttoviraston röntgenkuvissa hohtaisivat viattomuuttaan yksilöinä, hopeinen sädekehä päänsä päällä kimaltaen.

Samalla, kun heistä muodostuu Suomeen paikallisia etnisiä vähemmistöjä, on ojennettu ase Venäjän käsiin, ja Kremlistä alkaa kuulua valituksia ryssien huonosta kohtelusta. Lopulta Venäjä voi vapauttaa Kymen maakunnan suomalaisista ja järjestää alueella vaaliteatterin.

Suuri venäläisvähemmistö on Venäjän hybridiase. Poliittisia ratkaisuja rajojen sulkemisesta tietyiltä kansanryhmiltä ei pidä tehdä yksilöllisen harkinnan perusteella vaan poliittisina koko väestöä koskevina linjauksina. Se on politiikan idea, eikä Suomen ulko- ja rajapolitiikkaa pidä johtaa vieraiden kansakuntien pyyteillä eikä tulijoiden yksilöllisillä tarpeilla. Piste.

Tästä puolestaan seuraa, että Suomen hallituksen ja viranomaisten ei pidä päästää tänne enää yhtään venäläistä, ovatpa heidän motiivinsa mitä tahansa. Täällä nuo reservin luutnantit oleskelevat Mantsurian kandidaatteina ja uutislähetysten tähtösinä, ja Suomen valtaus mosaiikkitaktiikalla jatkuu.

On syytä muistaa, että venäläiset äänestivät Putinia tukevaa Yhtenäinen Venäjä -puoluetta määräenemmistöä (2/3) vastaavalla kannatuksella vuonna 2007.

Georgian sodan jälkeen 2008 Putinia kannatti 88 prosenttia venäläisistä, ja Krimin valtauksen aikaan 2014 hänen kannatuksensa oli 80 prosenttia.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan Putinin kannatus oli 83 prosenttia!

Putin on vallassa kansalaistensa valitsemana ja heidän tuellaan. Pahimmillaan Putin ja hänen tukijansa uhkaavat syöstä ihmiskunnan onnen tilasta takaisin kivikaudelle ydintuhon kautta.

Suomalaiset huutokauppaavat ja panttaavat pöytähopeitaan venäläisten aiheuttaman sodan, köyhyyden ja energiapulan vuoksi. Monen suomalaisen talous ja elämä ovat pirstaleina.

Siksi tuota porukkaa (venäläisperäinen sana) ei pitää päästää tänne primadonnan kyyneleistään huolimatta. Myös opposition pitää jäädä opponoimaan Venäjälle eikä saapua lymyilemään Suomeen, sillä tullessaan he tuovat konfliktin tänne.

 

Aiheesta aiemmin:

Putoaako Hullu-Putinin paidasta ydinasenappi? Putinille put out

Käydäänkö nyt sotaa vai ei?

Roistovaltion raunioilla – Venäläinen kleptokratia uhkaa itseään ja muita

Ukrainan sota voi päättyä nopeasti – Muuten se ei pääty

Putin herättää Wotanin

Putin tarvitsee tutin